Sähköautojen ei pitänyt aiheuttaa pulaa sähköstä

Anonyymi-ap

Näin se vaan tämäkin asia on kääntynyt siten kun omilla aivoillaan ajattelevat osasivat päätellä tapahtuvan.

Sähkön riittävyys Suomessa voi olla koetuksella jo 2030-luvun alussa. Pula sähköstä johtuu sähkön kokonaiskysynnän kasvusta, joka taas aiheutuu sähköautojen määrän lisääntymisestä.

https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/023835dc-a0dd-46c2-b998-771b39e93f03

132

668

    Vastaukset 132

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Onhan se sähköpula jo lähitulevaisuudessa selvää, kun panokset on laitettu uusiutuvaan mutta sähkönkulutus ei piittää tuulesta ja auringosta. Se kasvaa koko ajan ja uusia 24/7 kulutuksia rakennetaan kiivaaseen tahtiin. Halpa yösähkö jää historiaan, kun jo kaukolämpöäkin tehdään sähköllä.

      • Anonyymi00004

        Aloittaja ajatelkoon asiaa uudelleen niillä surkastuneilla aivoillaan.

        Vuonna 2025 sähköautojen lataamiseen kului vain 1,1 % sähkön kokonaiskulutuksesta

        Sähköautojen lataaminen muodostaa yhä varsin pienen osan eli noin 1,1 prosentin osuudesta Suomen sähkön kokonaissähkönkulutuksesta. Esimerkiksi Traficomin ja Tilastokeskuksen tilastoissa sähköautojen latauksen osuus on asettunut tälle maltilliselle tasolle, vaikka sähköautojen määrä on kasvanut.

        "Koko Suomen sähkönkulutus vuonna 2024 oli 82,7 terawattituntia, eli sähköisen liikenteen osuus tuosta oli noin 1,12 prosenttia."

        https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/7b8bd132-9e6b-4d85-896a-c80fbe917107

      • Anonyymi00006
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Ladattava hybridi on vain sähköavusteinen polttomoottoriauto, jota monikaan ei jaksa/voi ladata montaa kertaa päivässä. Jo 300000 SUV-luokan sähköautoa kuluttaisi sähköä paljon ebemmän.

      • Anonyymi00008
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Ladattava hybridi on vain sähköavusteinen polttomoottoriauto, jota monikaan ei jaksa/voi ladata montaa kertaa päivässä. Jo 300000 SUV-luokan sähköautoa kuluttaisi sähköä paljon ebemmän.

        Voi ihmisparka. Pelkkiä kuvitelmia.

      • Anonyymi00018
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Voi ihmisparka. Pelkkiä kuvitelmia.

        Eihän sitä ladattavaa hybridiä uskalla edes ladata säännöllisesti, kun akku hajoaisi jo heti 100 tkm jälkeen.

      • Anonyymi00020
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Aloittaja ajatelkoon asiaa uudelleen niillä surkastuneilla aivoillaan.

        Vuonna 2025 sähköautojen lataamiseen kului vain 1,1 % sähkön kokonaiskulutuksesta

        Sähköautojen lataaminen muodostaa yhä varsin pienen osan eli noin 1,1 prosentin osuudesta Suomen sähkön kokonaissähkönkulutuksesta. Esimerkiksi Traficomin ja Tilastokeskuksen tilastoissa sähköautojen latauksen osuus on asettunut tälle maltilliselle tasolle, vaikka sähköautojen määrä on kasvanut.

        "Koko Suomen sähkönkulutus vuonna 2024 oli 82,7 terawattituntia, eli sähköisen liikenteen osuus tuosta oli noin 1,12 prosenttia."

        https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/7b8bd132-9e6b-4d85-896a-c80fbe917107

        Et sinäkään ole Mensan jäsen. Luitko IL:n artikelista, mikä on syynä jonka vuoksi sähköautojen aiheuttama sähköpula uhkaa?

      • Anonyymi00025

        Jos 300000 sähköautolla ajetaan keskimäärin 15 tkm vuodessa ja kulutus on 20 kWh/100 km, niin vuotuinen yhteenlaskettu sähkönkulutus on vain 0,9 TWh eli se 1 % koko maan sähkönkulutuksesta. Tuo 0,9 TWh tarkoittaisi noin 100 MW keskimääräistä lataustehoa ympäri vuoden.

      • Anonyymi00033
        Anonyymi00020 kirjoitti:

        Et sinäkään ole Mensan jäsen. Luitko IL:n artikelista, mikä on syynä jonka vuoksi sähköautojen aiheuttama sähköpula uhkaa?

        Minä olen Mensan jäsen ja vxtun paljon enemmän huolissani Suomeen tunkevien datakeskusten sähkönkulutuksesta!

      • Anonyymi00043
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        Jos 300000 sähköautolla ajetaan keskimäärin 15 tkm vuodessa ja kulutus on 20 kWh/100 km, niin vuotuinen yhteenlaskettu sähkönkulutus on vain 0,9 TWh eli se 1 % koko maan sähkönkulutuksesta. Tuo 0,9 TWh tarkoittaisi noin 100 MW keskimääräistä lataustehoa ympäri vuoden.

        Mutta kun niitä autoja ei ladata keskimääräisesti 100MW teholla kokoajan..
        Vaan kuten tuossa artikkelissa suositeltiin kaikkia lataamaan yöllä..
        Ja jos nyt olemassa oleva kanta laitettaisiin lataukseen samanaikaisesti vaikka illalla kello 23.00 niin silloin hähköjärjestelmä kyykkäisi pahasti.. tuo 300 000 Sähköhärpäkettä kun ottaisi kerran yhden olkiluoto 3 verran sähköä.

      • Anonyymi00061

        Sähkönkulutus ei ole suurin ongelma vaan sähköautojen lataus, joka tapahtuu pääasiassa iltaisin ja öisin.

      • Anonyymi00064
        Anonyymi00033 kirjoitti:

        Minä olen Mensan jäsen ja vxtun paljon enemmän huolissani Suomeen tunkevien datakeskusten sähkönkulutuksesta!

        Siitä keskusten kulutuksesta pitäisi olla muidenkin huolissaan , erityisesti päättäjien joilla on oikeasti valtaa ... nämä kuntien pikkupomot nielevät kaikki täkykalat mitä vain on tarjolla kun höysteenä on ihan oikea ulkomaan reissu sopivassa seurassa tai edullinen tähtikeula ..

      • Anonyymi00066
        Anonyymi00043 kirjoitti:

        Mutta kun niitä autoja ei ladata keskimääräisesti 100MW teholla kokoajan..
        Vaan kuten tuossa artikkelissa suositeltiin kaikkia lataamaan yöllä..
        Ja jos nyt olemassa oleva kanta laitettaisiin lataukseen samanaikaisesti vaikka illalla kello 23.00 niin silloin hähköjärjestelmä kyykkäisi pahasti.. tuo 300 000 Sähköhärpäkettä kun ottaisi kerran yhden olkiluoto 3 verran sähköä.

        Yhtä järkevä analogia: jos kaikki polttomoottoriautot tankattaisiin tiistaina kello 18:00, koko Suomen huoltoasemajärjestelmä kyykkäisi pahasti.

        Ihmiset eivät tee asioita samaan aikaan. Autot voi ajastaa lataamaan vapaasti minä hetkenä hyvänsä tai asettaa odottamaan halpaa pörssisähköä.

      • Anonyymi00070
        Anonyymi00061 kirjoitti:

        Sähkönkulutus ei ole suurin ongelma vaan sähköautojen lataus, joka tapahtuu pääasiassa iltaisin ja öisin.

        Ei tuule nyt.On tuuli nyt niin tyyntynyt,Ei lataanyt nyt .On aurinkokin jo laskenut.

      • Anonyymi00077
        Anonyymi00066 kirjoitti:

        Yhtä järkevä analogia: jos kaikki polttomoottoriautot tankattaisiin tiistaina kello 18:00, koko Suomen huoltoasemajärjestelmä kyykkäisi pahasti.

        Ihmiset eivät tee asioita samaan aikaan. Autot voi ajastaa lataamaan vapaasti minä hetkenä hyvänsä tai asettaa odottamaan halpaa pörssisähköä.

        Nimenomaan ihmiset tekevät samoja asioita samaan aikaan. Senhän takia kaupungeissa on ruuhkat aamulla ja iltapäivällä mutta muulloin on lähes tyhjää. Ruuhkia ei olisi olemassa jos ihmiset kulkisi eri aikoihin. Ruuhkia ei olisi myöskään kaupoissa koskaan, jos ihmiset kulkisi eri aikoihin kaupassa.

        Ja sähköautoilijat laittavat autonsa latautumaan lähes samaan aikaan kun he tulevat töistä. Polttomoottoriautoihin vertaaminen on taas naurettavan typerää, koska polttomoottoriautoja yleensä tankataan parin viikon välein, ei joka päivä. Ja jopa polttoaineasemilla on tietyt ruuhka-ajat, ei niissäkään ole kävijämäärä tasainen.

        Jos kuvittelet, että sähköautoja ladataan tasaisesti niin olet typerys. Johonkin aikaan sähköautojen osuus Suomen sähkönkulutuksesta on 0,1% ja toiseen aikaan 5%.

      • Anonyymi00105
        Anonyymi00077 kirjoitti:

        Kylläpä olet pihalla. Miten voit olla noin väärässä ihmisten käytöksestä?

      • Anonyymi00106

        Turha arvailla 2030 luvulle.
        Kuka vielä 10 v sitten ajatteli että
        rekat ja linja-autot kulkee pattereilla ja pian ilman kuljettajaa, ym.

      • Anonyymi00107
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Aloittaja ajatelkoon asiaa uudelleen niillä surkastuneilla aivoillaan.

        Vuonna 2025 sähköautojen lataamiseen kului vain 1,1 % sähkön kokonaiskulutuksesta

        Sähköautojen lataaminen muodostaa yhä varsin pienen osan eli noin 1,1 prosentin osuudesta Suomen sähkön kokonaissähkönkulutuksesta. Esimerkiksi Traficomin ja Tilastokeskuksen tilastoissa sähköautojen latauksen osuus on asettunut tälle maltilliselle tasolle, vaikka sähköautojen määrä on kasvanut.

        "Koko Suomen sähkönkulutus vuonna 2024 oli 82,7 terawattituntia, eli sähköisen liikenteen osuus tuosta oli noin 1,12 prosenttia."

        https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/7b8bd132-9e6b-4d85-896a-c80fbe917107

        "Vuonna 2025 sähköautojen lataamiseen kului vain 1,1 % sähkön kokonaiskulutuksesta"

        Näin on koko valtakunnan kulutuksesta sähköautojen kulutus on hyvin pieni.

        MUTTA Sähköä tuotiin 2025 enemmän kuin vietiin, ja nettotuonti kattoi noin 6,3 % Suomen sähkön kokonaiskulutuksesta,

        Suomi on ollut ja tulee olemaan sähköä tuova maa.
        Sen takia sähköautojen lisääntyminen nostaa sähkön hintoja.

      • Anonyymi00114
        Anonyymi00061 kirjoitti:

        Sähkönkulutus ei ole suurin ongelma vaan sähköautojen lataus, joka tapahtuu pääasiassa iltaisin ja öisin.

        Tapahtuu silloin, kun sähkö on halpaa eli kun sähköä on reilusti tarjolla

      • Anonyymi00115
        Anonyymi00077 kirjoitti:

        Nimenomaan ihmiset tekevät samoja asioita samaan aikaan. Senhän takia kaupungeissa on ruuhkat aamulla ja iltapäivällä mutta muulloin on lähes tyhjää. Ruuhkia ei olisi olemassa jos ihmiset kulkisi eri aikoihin. Ruuhkia ei olisi myöskään kaupoissa koskaan, jos ihmiset kulkisi eri aikoihin kaupassa.

        Ja sähköautoilijat laittavat autonsa latautumaan lähes samaan aikaan kun he tulevat töistä. Polttomoottoriautoihin vertaaminen on taas naurettavan typerää, koska polttomoottoriautoja yleensä tankataan parin viikon välein, ei joka päivä. Ja jopa polttoaineasemilla on tietyt ruuhka-ajat, ei niissäkään ole kävijämäärä tasainen.

        Jos kuvittelet, että sähköautoja ladataan tasaisesti niin olet typerys. Johonkin aikaan sähköautojen osuus Suomen sähkönkulutuksesta on 0,1% ja toiseen aikaan 5%.

        Vain ne pihit 8 A lataajat joutuvat laittamaan auton latauksen heti kotiin tultuaan. Muut voivat ajottaa latauksen vapaasti.

      • Anonyymi00116
        Anonyymi00115 kirjoitti:

        Vain ne pihit 8 A lataajat joutuvat laittamaan auton latauksen heti kotiin tultuaan. Muut voivat ajottaa latauksen vapaasti.

        Voivat ajoittaa vapaasti, mutta ei kukaan mieti miten muut lataavat vaan useimmat laittavat sähköautonsa heti kotona lataukseen oli laturin nopeus sitten mikä tahansa. Joten käytännössä suurin osa sähköautoista laitetaan lataukseen suunnilleen samoihin aikoihin. Se, että osuus sähkönkulutuksesta olisi 1,1% ympäri vuorokauden on typerä myytti.

      • Anonyymi00121
        Anonyymi00116 kirjoitti:

        Älä horise typeriä. Ei ainakaan Fnngridin kulutusseurannassa mitään piikkejä ole. Lievää nousua kello 19.00 asti sen jälkeen laskee tasaisesti yön peruskuormaan 05.00 paikkeilla alkaa nousu. Täyttä hevon paskaa koko sähköongelmien syiden laitto lataamiseen. Norjassa puolet autoista sähköautoja eipä juuri ongelmia.

      • Anonyymi00122
        Anonyymi00116 kirjoitti:

        Voivat ajoittaa vapaasti, mutta ei kukaan mieti miten muut lataavat vaan useimmat laittavat sähköautonsa heti kotona lataukseen oli laturin nopeus sitten mikä tahansa. Joten käytännössä suurin osa sähköautoista laitetaan lataukseen suunnilleen samoihin aikoihin. Se, että osuus sähkönkulutuksesta olisi 1,1% ympäri vuorokauden on typerä myytti.

        Ei se mikään myytti ole täysi laskettavissa oleva energiamenekki. 80Twh:sta 1 ,1 %. Jessus miten idiootti voi polttistörppö olla.
        BUAHAHAHA BUAHAHAHA

    • Anonyymi00002

      Tuosta ladattavien lisääntymisnopeudesta olen eri mieltä tutkijoiden kanssa. Meillä ei ole lähellekään miljoonaa ladattavaa 2030-luvun alussa.

      • Anonyymi00027

        Keskimäärin 7000 euron autoilla ajavan kansan kyky siirtyä sähköautoihin hiipuu muutamassa vuodessa.

      • Anonyymi00042
        Anonyymi00027 kirjoitti:

        Keskimäärin 7000 euron autoilla ajavan kansan kyky siirtyä sähköautoihin hiipuu muutamassa vuodessa.

        Luojan kiitos, että hiipuu. Syynä se, että osa ihmisistä on älykkäämpiä, kuin tämä ruohonleikkuurobotti/robotti-imuri/sähköpyörä/sähköauto-kansa.
        Osalla on järkeä olla hankkimatta kaikkea sähköistettynä, onneksi.

      • Anonyymi00067
        Anonyymi00042 kirjoitti:

        Luojan kiitos, että hiipuu. Syynä se, että osa ihmisistä on älykkäämpiä, kuin tämä ruohonleikkuurobotti/robotti-imuri/sähköpyörä/sähköauto-kansa.
        Osalla on järkeä olla hankkimatta kaikkea sähköistettynä, onneksi.

        Niin, se on teidän venäläisten mielipide ollut aina.

      • Anonyymi00067 kirjoitti:

        Niin, se on teidän venäläisten mielipide ollut aina.

        aha? tuskin hän on venäläinen vaan juurikin järkevä..

        ottiko pahastiki?tsiihhh

    • Anonyymi00003

      Täysin tuulesta temmattu väite. Nykyinen EV kanta kuluttaa reippaan 1% kokonaiskulutuksesta. Kolminkertainen tarkoittaisi reilua 3% kokonaiskulutuksesta. Tämä kauhukuva on täysin kärjistetty, perustuu siihen olemattomaan tilanteeseen, että kaikki ladataan yhtä aikaa. Minä lataan kesäaikana vain joka toinen päivä. Tytär joka kolmas. Toisekseen olen tehnyt sopimuksen ja siinä on18 kw tehoa eikä rajoitusta.

      • Anonyymi00009

        Tässä prosentit ovat kaikki tuotanto+ tuonti sähkö eli koko vuoden energia. Sekä kulutus koko vuonna. Siinä ei paina se että lataat joka toinen päivä tai yksittäiset kulutus huiput.

      • Anonyymi00011

        Jopa tuo on kokonaisuudessa merkittävä lisäys, etenkin kun muukin sähkönkulutus tulee reilusti kasvamaan. Mutta tietenkin paskaa jauhavat narsistiset sähköautoilijat vähättelevät sähkön kulutustaan.

      • Anonyymi00044
        Anonyymi00011 kirjoitti:

        Jopa tuo on kokonaisuudessa merkittävä lisäys, etenkin kun muukin sähkönkulutus tulee reilusti kasvamaan. Mutta tietenkin paskaa jauhavat narsistiset sähköautoilijat vähättelevät sähkön kulutustaan.

        Kyllä nekin herää kunhan se sähkön hinta nostetaan vastaamaan kulutuksen tasoa..
        Ja kun sähköautojen lataukselle tulee ihan oma hintansa, jostakin ne menetetyt polttoaine eurot kerätään...

      • "Täysin tuulesta temmattu väite. Nykyinen EV kanta kuluttaa reippaan 1%"'

        Ei se merkitse kokonais kulutukseen.

        Mutta Suomi tuo aina sähköä 6-8 % vuosittain.
        Kun autokanta lisääntyy, tuonnin osuus nousee yli 10 % kaikkina vuosina.

        Tuontisähkö maksaa 0,40 eurosta ylöspäin .
        Sen takia Suomessa talvella on 0.5 e hintaista, kun tuontisähkön osuus on suuri.

    • Anonyymi00005

      Propaganda liikkeelle kun datakeskukset syövät sähkön ja hinnat nousee sen mukaan ja nyt yritetään kääntää asiaa sähköautojen syyksi, säälittävät heikko yritys, mutta yritys kuitenkin. Lienee Kokoomuksen aivoriihen tulos?

    • Anonyymi00007

      Tässä menee kyllä ihan metsään. Sähköä riittää vielä 2030. Tuotanto ei ole pullonkaula. Sen sijaan sähkön siirto on se jossa alkaa tehdä tiukkaa. Ja asian korjaaminen on työn alla.

      Sähköautot ja datakeskukset eivät ole ongelma. Sillä niiden käyttämä sähkö on muutamia prosentteja koko Suomen sähkön kulutuksesta. Se muu yli 90% kulutuksesta määrää hinnan.

      • Anonyymi00013

        Ja sitten sinä paskaa jauhavana huijarina vähättelet asioita. Jos suunnitellut datakeskukset toteutettaisiin niin ne vastaisi kymmeniä kymmeniä prosentteja Suomen sähkön kulutuksesta. Itse asiassa nuo datakeskukset kuluttaisi paljon enemmän sähköä kuin koko Suomen teollisuustuotanto yhteensä.

        Järkevintä olisikin, että datakeskusten rakentaminen Suomeen kiellettäisiin kokonaan. Niistä ei ole Suomelle mitään merkittävää hyötyä.

        Itse asiassa Fingrid enhnustaa sähkön kulutuksen tuplaantuvan seuraavan 10 vuoden aikana ja suuri osa siitä johtuu datakeskuksista ja myös sähköautoista.

        Muutenkin pitäisi pikemminkin pyrkiä siihen, että tulevaisuudessa käytetään vähemmän sähköä kuin nyt.

      • Anonyymi00014
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        Lisään... Ja muutenkin nuo datakeskukset tuottavat täysin arvotonta tekoälysontaa. Tekoäly on lähinnä huijausta ja vain mädättää ihmisten aivot. Normaalien ihmisten ei ikinä kannata käyttää tekoälyä mihinkään.

      • Anonyymi00021

        Tuotanto on pullonkaula, miksi? Energiantuottajat ovat käyneet ahneiksi eivätkä pyöritä myllyjänsä, jos sähköstä ei saa riittävästi hintaa. Harvoin jos koskaan näkee tuulivoimapuistoa, jossa kaikki myllyt pyörisivät yhtäaikaa. Tekniseti voisivat pyöriä, mutta kapitalisti sanoo ettei kannata.

      • Anonyymi00045

        Kyllä se tuotanto on aika suuri pullonkaula... kun nyt jo tyyni päivä altistaa Suomen ostamaan sähköä muualta, ja kun tulee pikkupakkaset päälle niin ostot sen kun lisääntyy..
        Ostomahdollisuudetkin heikkenee kun myös Ruotsissa ja Norjassa kulutus kasvaa,.

      • Anonyymi00068

        Vaikka olen samaa mieltä asiasta, kirjoitustyylisi aiheuttaa halun olla eri mieltä.

      • Anonyymi00076
        Anonyymi00045 kirjoitti:

        Kyllä se tuotanto on aika suuri pullonkaula... kun nyt jo tyyni päivä altistaa Suomen ostamaan sähköä muualta, ja kun tulee pikkupakkaset päälle niin ostot sen kun lisääntyy..
        Ostomahdollisuudetkin heikkenee kun myös Ruotsissa ja Norjassa kulutus kasvaa,.

        Et ymmärrä miten sähköpörssi toimii.
        Väännetään rautalangasta. Sähköä kannattaa ostaa Ruotsista kun sitä saa halvemmalla kuin Suomessa voimalassa tuottamalla. Vesivoima on edullista ostaa, vaikka Ruotsi ottaa siitä voittoa.

        Jos sähkö tehtäisiin kokonaan Suomessa se sun sähkölaskusi oli huomattavasti korkeampi!

      • Anonyymi00082
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        Ja sitten sinä paskaa jauhavana huijarina vähättelet asioita. Jos suunnitellut datakeskukset toteutettaisiin niin ne vastaisi kymmeniä kymmeniä prosentteja Suomen sähkön kulutuksesta. Itse asiassa nuo datakeskukset kuluttaisi paljon enemmän sähköä kuin koko Suomen teollisuustuotanto yhteensä.

        Järkevintä olisikin, että datakeskusten rakentaminen Suomeen kiellettäisiin kokonaan. Niistä ei ole Suomelle mitään merkittävää hyötyä.

        Itse asiassa Fingrid enhnustaa sähkön kulutuksen tuplaantuvan seuraavan 10 vuoden aikana ja suuri osa siitä johtuu datakeskuksista ja myös sähköautoista.

        Muutenkin pitäisi pikemminkin pyrkiä siihen, että tulevaisuudessa käytetään vähemmän sähköä kuin nyt.

        Ehdottomasti samaa mieltä siitä datakeskushuolesta, ei sähköautoista niinkään. Datakeskus on syylä ja verenimijä siihen nähden että meidän energiatuotanto ja sähköverkosto olisi voinut tehdä autoilusta omavaraisen, aikaa myöten jopa öljystä liki kokonaan. Sen kehityksen tärveli nämä kuntapamppujen datakeskuspäätökset. Mutta myös kaiken sähköistäminen on kaikkien munien laittamista yhteen koriin, valtava määrä olemassa olevaa toimivaa poltomoottoritekniikkaa taitaa yhä olla olemassa? Voiko olla ekologista (saati ekonomista) hukata toimivia laitteita vain sähköistämisen riemusta?

      • Anonyymi00084
        Anonyymi00014 kirjoitti:

        Lisään... Ja muutenkin nuo datakeskukset tuottavat täysin arvotonta tekoälysontaa. Tekoäly on lähinnä huijausta ja vain mädättää ihmisten aivot. Normaalien ihmisten ei ikinä kannata käyttää tekoälyä mihinkään.

        Tekoäly ja koko internet on tuottanut mielisairautta, tyhmyyttä, syrjäytymistä ja todellisuudesta vieraantumista. Vihapuhe, trollaaminen ja spämmääminen ovat vain esimerkkejä kokonaan uudesta sanastosta jolle on nykyään käyttöä. Alunperin internet oli fiksun porukan viestintäverkko, tulkinnasta riippuen Amerikan armeijan tai CERNin kampuksella. Taatusti siinä käytössä oli ylläpitoa ja moderointia, ja suppea joukko älysi itsekin mitä sinne laitetaan ja mitä ei kun siitä jää kiinni. Tämän systeemin sitten piti levitä urpon rahvaan joukkoon jossa joka juntti voi spämmätä tai opiskella maailman tilaa ilman rajaa. Ja tietäähän sen miten käy ihmisten jotka saavat vapautta. Meillä on vieläpä laissa että joka kansalaiselle tulee taata pääsy nettiin, missä ei suinkaan kysytä osaako kyseinen ihminen mitään käytöstapoja tai onko hän edes kansalaisen arvoinen. Siinä teille datakeskusten tarpeesta.

      • Anonyymi00085
        Anonyymi00021 kirjoitti:

        Tuotanto on pullonkaula, miksi? Energiantuottajat ovat käyneet ahneiksi eivätkä pyöritä myllyjänsä, jos sähköstä ei saa riittävästi hintaa. Harvoin jos koskaan näkee tuulivoimapuistoa, jossa kaikki myllyt pyörisivät yhtäaikaa. Tekniseti voisivat pyöriä, mutta kapitalisti sanoo ettei kannata.

        Tuulimyllyjä päästetään pyörimään kulutuksen mukaan, vaihteisto ja laakeroinnit ym kuluu muuten turhaan. Jarru makaa päällä vaikka tuulee mikä näyttää kyllä ristiriitaiselta. Tämän kuulin Saksassa sikäläiseltä teknikolta, mutta täällähän joku haluaa kaiken kiistää. Mutta tässä sitä on teille sitä paljon urputettua säätövoimaa, vieläpä nopeaa. Osa voi olla tietenkin pysäytettynä huollettavina, mitä sinä et voi tietää kun ajelet vaan minuutissa ohi ja sen verran ehdit havainnoida.

    • Anonyymi00010

      TÄHÄN LAPSEN ALOITTTAMAAN KETJUNN EI SITTEN ENÄÄ KIRJOITETA MITÄÄN. ONKO SELVÄ?

    • Anonyymi00012

      Tästä löytyy jo muutaman vuoden takaa useampia artikkeleita netissä että sähköautot ovat melko pieni osa kokonaisuudesta mihin sähköä käytetään. Ihan turhaa pelottelua aloittelijalta ja iltalehdeltä. Ja vaikka sähköautot olisivat 100% Suomessa liikenteessä niin myös tuotantoa sähköä varten rakennetaan koko ajan lisää niin Suomessa kuin naapurimaissa (siirtoverkko), joten hitaasti kasvava sähköautojen määrä ei kaada kantaverkkoa vaikka niin sähköautovastaiset ihmiset haluavat uskotella.

      "Suomen sähköverkko kestäisi, vaikka kaikkien kotitalouksien autot muuttuisivat kertarysäyksellä sähköautoiksi. Tämä selvisi, kun Ville Tikka tutki väitöskirjassaan, miten sähköverkkoa pitää kehittää sähköautojen yleistyessä.

      – Vaikka Suomen autokanta muuttuisi silmänräpäyksessä sähköautoiksi, meidän vuotuinen sähkönkulutus kasvaisi 10 prosenttia. Ei puhuta sähkönkysynnän kannalta kovinkaan suuresta ilmiöstä, kertoo väitöstutkija Ville Tikka LUT-yliopistosta Lappeenrannasta."

      https://yle.fi/a/74-20068837

      "Suomen sähköverkko kestää sähköautojen yleistymisen ja sähköntuotanto on riittävällä tasolla. Sähköautoja ladataan useimmiten yöaikaan, jolloin on tarjolla ylikapasiteettia. Liikenteen sähköistyessä myös öljynjalostamoiden sähköntarve pienenee oleellisesti, vapauttaen kapasiteettia ennestään.

      Fingridin sähköjärjestelmävisio 2023-julkaisussa todetaan:”Jakeluverkot mahdollistavat uuden sähköntuotannon ja -kulutuksen, kuten sähköautot, sähköisen lämmityksen ja hajautetun aurinkovoiman, eivätkä aiheuta niiden käytölle merkittäviä rajoitteita.”

      Vaikka kaikki Suomen noin 2,5 miljoonaa autoa toimisivat sähköllä, kuluisi sähköä koko maassa arviolta saman verran kuin huippuvuonna 2007. Tämä tarkoittaisi vain noin 10% lisäystä nykyiseen sähkönkulutukseen."

      https://10myyttiasahkoautoilusta.fi/sahkoverkko-ei-kesta-sahkoautoja-ja-sahko-loppuu-kesken/

      • Anonyymi00016

        Kun sähköverkkoa rakennetaan niin sähkön hinta nousee, koska nuo kulut pitää saada kuluttajilta takaisin. Oikeasti pyrkimyksenä pitäisi olla, että sähkön kulutusta vähennetään jolloin mitään tuotantoa ei tarvitse lisätä.

        Ja 10% on valtava lisäys koko Suomen sähkön kulutuksessa ja tuota vähättelevät ovat idiootteja. Parempi olisi, että sähkön kulutus ei lisäänny yhtään vaan vähenisi.

      • Anonyymi00023
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        "Ja 10% on valtava lisäys koko Suomen sähkön kulutuksessa ja tuota vähättelevät ovat idiootteja. Parempi olisi, että sähkön kulutus ei lisäänny yhtään vaan vähenisi."

        Kyllä nyt paljastit TYHMYYTESI. JOS Suomen KAIKKI autot muuttuisivat täyssähköautoiksi (mitä ei oikeassa elämässä käy), niin silloin sähkön kulutus nousisi noin 10%. Mutta kun olet niin sähköautovastainen niin haukut Trumpin tyyliin kaikkia muita tyhmiksi ja idiooteiksi etkä kykene pysymään asiakeskustelussa, koska tiedät kyllä häviäväsi sen. Yrität vain henkisellä väkivallalla vaientaa muita kun et muuhun pysty. :D

        Mutta et näköjään ole sitten datakeskuksista huolissasi vaikka ne ovat paljon isompia sähkön ahmijoita kuin sähköautot, mutta silti päätät syyttää niistä sähköautoja. Juuri niin myös Trump toimii valehdellen kokonaiskuvaa.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17233769/vetytalouden-kannattaminen-narsismin-piirteilla-

      • Anonyymi00079
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Ja silti 10% lisäys sähkön kulutuksessa Suomessa on valtava lisäys kokonaisuuteen. Tavoitteenhan pitäisi olla, että sähkön kulutus vähenisi. Ja vastustan myös datakeskuksia, jotka ovat täysin hyödyttömiä sähkörohmuja. Itse asiassa datakeskusten rakentaminen pitäisi kieltää.

        Ja tuo linkkisi johtaa omaan arvottomaan paskatekstiisi, joten siitä ei tarvitse piitata. Vain idiootti väittää vetyautojen kannattamisen ja narsismin liittyvän toisiinsa. Eikä polttomoottoriautojen kannattaminenkaan ole narsismia. Itse asiassa ei ole narsismia edes se, että kannattaa öljyntuotannon lisäämistä.

      • Anonyymi00088
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        Kun sähköverkkoa rakennetaan niin sähkön hinta nousee, koska nuo kulut pitää saada kuluttajilta takaisin. Oikeasti pyrkimyksenä pitäisi olla, että sähkön kulutusta vähennetään jolloin mitään tuotantoa ei tarvitse lisätä.

        Ja 10% on valtava lisäys koko Suomen sähkön kulutuksessa ja tuota vähättelevät ovat idiootteja. Parempi olisi, että sähkön kulutus ei lisäänny yhtään vaan vähenisi.

        Sähkön/energian kulutuksen ALENEMINEN on teknistä kehitystä. Länsimainen kulttuuri mittaa kyllä onnellisuutta ja menestymistä kulutuksella ja päästöillä. Se joka saa menemään eniten bensaa sadalla kilometrillä on onnellisin ja ilman muuta menestynein. Samoin se joka suoltaa eniten paskaa ja eniten haaskaa resursseja. Minusta tuo vaikuttaa jo naapurilta.

      • Anonyymi00099
        Anonyymi00079 kirjoitti:

        Ja silti 10% lisäys sähkön kulutuksessa Suomessa on valtava lisäys kokonaisuuteen. Tavoitteenhan pitäisi olla, että sähkön kulutus vähenisi. Ja vastustan myös datakeskuksia, jotka ovat täysin hyödyttömiä sähkörohmuja. Itse asiassa datakeskusten rakentaminen pitäisi kieltää.

        Ja tuo linkkisi johtaa omaan arvottomaan paskatekstiisi, joten siitä ei tarvitse piitata. Vain idiootti väittää vetyautojen kannattamisen ja narsismin liittyvän toisiinsa. Eikä polttomoottoriautojen kannattaminenkaan ole narsismia. Itse asiassa ei ole narsismia edes se, että kannattaa öljyntuotannon lisäämistä.

        Edelleenkään et suostu myöntämään ettei sähköautot kaada valtakunnan verkkoa vaikka niiin uskottelet. Tutkimukset eivät tue näkemystäsi vaikka kuinka toisia haukut. Asiapohjaiset linkit sentään koittavat kertoa mikä on totuus, mutta kun sähköautovastaisena oletkin aika aseeton, niin päätät väittää niitä paskalinkeiksi sen sijaan että osoittaisit fiksuutesi perustelemalla ne kumoon. Siinä vaiheessa kun henkinen väkivalta alkaa niin silloin kaikki tietää että et oikeasti tiedä aiheesta vaan koitat vain vaientaa toisen, koska sinua harmittaa että hän on oikeassa. Juuri narsistit ovat taipuvaisia kostamaan kun häviö sattuu.

      • Anonyymi00101
        Anonyymi00099 kirjoitti:

        Ei nuo ole asiatekstejä vaan yhden ainoan henkilön mielipidetekstejä ilman mitään sisältöä. Koska niissä ei ole mitään sisältöä vaan pelkkiä hatusta vedettyjä mielipiteitä niin sitä ei tarvitse perustella kumoon. Typerää paskanjauhantaa ei tarvitse kumota, koska pelkkiä mielipiteitä ei voi kumota.

        Kaikkien noiden linkkien sisällön voi tiivistää lauseeseen "en pidä vetyautoista, joten en halua niitä liikenteeseen". Mitään muuta sisältöä missään noissa teksteissä.

        Edelleenkin, vetyautojen kannattaminen tai myöskään polttomoottoriautojen kannattaminen ei liity mitenkään narsismiin ja tuo väite on idioottimainen. Ihan yhtä lailla minä voisin väittää, että sähköautoilijat ovat sairaita köyhiä vihaavia narsisteja.

        Itse asiassa Suomen talouden kannalta vetytaloutta pitäisi kannattaa. Tuosta vedystä kun voidaan jalostaa muitakin tuotteita, jotka voidaan kuljettaa ulkomaille.

    • Anonyymi00015

      Öljynjalostamot käyttävät noin kilowatin jokaista jalostettua bensa/diesel litraa kohden, joten polttomoottoriauton tankissa voi olla 40-80kw (litraa) energiaa. Sitten vielä muut vähemmän kuluttavat asiat siihen päälle esim. polttoainepumput, jakeluasemien erilaiset sähkölaitteet jotka ovat päällä yötä päivää jne. Toisinsanoen vaikka sähköautot lisäisivät sähkönkulutusta, niin myös polttomoottoriautojen vähentyessä myös sähkön kulutus toisesta päästä myös vähenee jonkin verran. Emme joudu siis mihinkään "sähkön perikatoon".

      Porvoon öljynjalostamo käyttää noin terawatin sähköä vuodessa. Suomessa sähköä tuotetaan noin 70-80 terawattia vuodessa.

      https://www.kauppalehti.fi/uutiset/a/84cb55b5-e06b-41e5-8d5b-5798dbfd2953

      https://energia.fi/energiatietoa/energiantuotanto/sahkontuotanto/

      • Anonyymi00030

        Kannattaisi ensin opetella tehon ja energian yksiköt.

      • Anonyymi00089
        Anonyymi00030 kirjoitti:

        Kannattaisi ensin opetella tehon ja energian yksiköt.

        Nimenomaan. Bensiinillä taisi olla energiaa 30 megajoulea kiloa kohden, ja joule on kätevästi wattisekunti. 30 miljoonaa wattisekuntia kiloa kohden (koska "litra" laajenee lämpötilan mukaan mutta kilon massa on aina kilon tällä planeetalla). Tästä noin 8,3 kWh kilolle bensaa täydellä hyötysuhteella. Jos oikein muistin ja laskin. Myös aika pitää olla mukana energian määrässä, sillä energia ei ole teho.

    • Anonyymi00017

      Kun katsoo 2010-luvun ja 2020-luvun sähköautojen kulutuksia, niin huomataan että 2020-luvun sähköautot kuluttavat vähemmän sähköä vaikka akkupaketti (paino) on kasvanut. Sähkötekniikka on myös kehittynyt energiatehokkaammaksi, joten myös kulutuksen alentamisesta saadaan myös sähköautojen kokonaiskulutusta hieman alaspäin per sähköauto kun todella sähköautot yleistyvät suomessa 2030-luvulla reilusti. Joten jos laskelmat tehdään pelkkien 2010-luvun sähköautoilla, niin tulos on paljon suurempi kuin 2020-luvun sähköautoilla.

    • Anonyymi00019

      Nämä akkuvatkaimet tulevat vielä tuhoamaan koko Suomen hyvinvointivaltiona, sano mun sanoneen. Sähköä ei kertakaikkiaan vain riitä kaikkeen ja näin suuri ja nopea siirtymä alempiarvoiseen käyttövoimaan ilman pitkän aikajakson tilastollis-analyyttistä tutkimusta johtaa vain ja ainoastaan perikatoon. Ei aikaakaan kun sähkön säännöstely on täydessä vauhdissa ja asunnot ovat pimeinä puolet vuorokaudesta, kun naapurikin tarvitsevat virtaa ruoanlaittoon. Samalla muualla maailmassa ajellaan tyytyväisenä puoli-ilmaisella polttoaineella, jonka poraaminen kehittyy vuosi vuodelta tehokkaammaksi ja ympäristöystävällisemmäksi.

      • Anonyymi00024

        "Nämä akkuvatkaimet tulevat vielä tuhoamaan koko Suomen hyvinvointivaltiona, sano mun sanoneen. "

        Voin lähettää sinulle suosituksen liittymään MAGA kannattajien ryhmiin. Heille tyypillistä on myös että on paljon uhkakuvia ja salaliittoteorioita, mutta asiakeskustelua he välttävät. Paljon uhkaavaa puhetta, mutta kun kysytään mistä ovat omat "tutkitut faktat" poimineet niin sanovat "tee oma tutkimuksesti" eikä suostuta asiaa mitenkään todistamaan, koska tunnekuohuissaan eivät itsekkään oikeasti tiedä totuutta. Silti vain TUNNEPOHJAISESTI jankutetaan samaa mantraa... sinun tapauksessasi että sähköautot pilaavat maailman.

        Ja sinullahan on juuri tuo sama taktiikka. Kovasti negatiivista puhetta, mutta mitään linkkejä ja todisteita sanojesi painoksi et suostu toimittamaan. Näin ne keskenkasvuiset kakarat myös yläasteella toimivat. Olet vain niin mielesi pahoittanut kun ladattavia autoja menee nykyään paljon kaupaksi ja harmistuneet puheesi sen mukaiset.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/19440304/todisteita-etta-ladattavien-autojen-valtakausi-loppuu-et-varmasti-loyda

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/19420842/toukokuussa-kaytettyna-maahantuoduista-autoista-71--ja-ensirekisteroidyista-61--oli-sahkoautoja-

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/19434628/toukokuussa-sahkoautojen-ensirekisteroinnit-kasvoivat-euroopassa-yhteensa-23-lla-415-000-autoon-

      • Anonyymi00026

        Juurihan sinulle kerrottiin että sähköautot tällä hetkellä käyttävät vain noin 1,12% Suomen sähköntuotannosta. Mutta hirveä paniikki ja mesoaminen silti. Vaikka luku olisikin noussut jota 1,5% prosenttiyksikköön tuosta vuoden 2024 tiedosta, niin kyllä se on todella vähän.

        "Koko Suomen sähkönkulutus vuonna 2024 oli 82,7 terawattituntia, eli sähköisen liikenteen osuus tuosta oli noin 1,12 prosenttia."

        https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/7b8bd132-9e6b-4d85-896a-c80fbe917107

      • Anonyymi00102
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        "Nämä akkuvatkaimet tulevat vielä tuhoamaan koko Suomen hyvinvointivaltiona, sano mun sanoneen. "

        Voin lähettää sinulle suosituksen liittymään MAGA kannattajien ryhmiin. Heille tyypillistä on myös että on paljon uhkakuvia ja salaliittoteorioita, mutta asiakeskustelua he välttävät. Paljon uhkaavaa puhetta, mutta kun kysytään mistä ovat omat "tutkitut faktat" poimineet niin sanovat "tee oma tutkimuksesti" eikä suostuta asiaa mitenkään todistamaan, koska tunnekuohuissaan eivät itsekkään oikeasti tiedä totuutta. Silti vain TUNNEPOHJAISESTI jankutetaan samaa mantraa... sinun tapauksessasi että sähköautot pilaavat maailman.

        Ja sinullahan on juuri tuo sama taktiikka. Kovasti negatiivista puhetta, mutta mitään linkkejä ja todisteita sanojesi painoksi et suostu toimittamaan. Näin ne keskenkasvuiset kakarat myös yläasteella toimivat. Olet vain niin mielesi pahoittanut kun ladattavia autoja menee nykyään paljon kaupaksi ja harmistuneet puheesi sen mukaiset.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/19440304/todisteita-etta-ladattavien-autojen-valtakausi-loppuu-et-varmasti-loyda

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/19420842/toukokuussa-kaytettyna-maahantuoduista-autoista-71--ja-ensirekisteroidyista-61--oli-sahkoautoja-

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/19434628/toukokuussa-sahkoautojen-ensirekisteroinnit-kasvoivat-euroopassa-yhteensa-23-lla-415-000-autoon-

        Ja silti valtaosa maailmalla myytävistä uusista autoista on edelleen polttomoottoriautoja. Useimmissa maissa uusien sähköautojen myynti on minimaalisen pientä verrattuna polttomoottoriautojen myyntiin.

        Eikä sinun linkkisikään mitään todisteita ole, koska ne johtavat vain omiin teksteihisi. Kuka tahansa täällä voi tehdä määrättömästi uusia aloituksia, ei ne mitään mistään todista. Omiin teksteihin linkkaaminen on naurettavaa.

    • Anonyymi00022
    • Anonyymi00028

      Väite, sähköautojen aiheuttamasta sähköpulasta Suomessa on yhtä absurdi kuin väite, että sähköautoilu lopettaisi maailman fossiilienergiatarpeen kasvun.

    • Anonyymi00029

      Tulevaan sähköpulaan toinen syyllinen on datakeskukset. Ne rohmuavat jo nyt sähköä yhden ydivoimalan verran saati sitten jos niitä rakennetaan suomeen satoja. Niiden rakentaminen pitäisi kieltää lailla ulkomaisilta firmoilta !!! Tai vaatia niin julma vero että valtio saisi siitä parin uuden ydinvoimalan verran rahaa vuodessa.

      https://yle.fi/a/74-20227106

      • Anonyymi00031

        Juuri niin, datakeskukset. Ja ne ovat suurelta osin vielä suunnitelmissa ja niitä tulee vain lisää, jos suunnitelmat pitävät. (Jostain syystä minulle tulee mieleen kommunismi, mutta ei siitä sen enempää...) Datakeskuksia varten se ilmastokatastrofikin on peruttu, olettehan huomanneet? :D

    • Anonyymi00032
      • Anonyymi00035

        Ja kuitenkin löytyy useita muita artikkeleita netistä ettei sähköautot ole suomessa mikään valtava sähkösyöppö vaikka niin hs vision artikkeli virheellisesti uskottelee. Löytyy jo useamman vuoden takaa. Jopa sekin arvio että jos KAIKKI Suomen autot muuttuisivat taikaiskusta täyssähköautoiksi, niin valtakunnan sähkönkulutus nousisi vain noin 10% VAIKKA sähköautovastaiset muuta uskottelisivat. Sama arvio löytyy useamman tutkijan toimesta. Vaikka luku olisi nykyään 2026 vuonna noin 1,5% prosenttiyksikköä, niin ei sähköautojen lataaminen todellakaan kaada valtakunnan verkkoa.

        Laitetaan taas uudestaan tutkittua tietoa vuodelta 2024:

        "Koko Suomen sähkönkulutus vuonna 2024 oli 82,7 terawattituntia, eli sähköisen liikenteen osuus tuosta oli noin 1,12 prosenttia."

        https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/7b8bd132-9e6b-4d85-896a-c80fbe917107

        "arkasteltaessa koko Carunan jakeluverkkoalueen kapasiteettia ei ole huolta siitä, etteikö sähköverkko pystyisi liikenteen lataustarvetta kattamaan.

        "Vaikka kaikki Suomen noin 2,5 miljoonaa autoa toimisivat sähköllä, kuluisi sähköä koko maassa arviolta saman verran kuin huippuvuonna 2007. Tämä tarkoittaisi noin 10 prosentin lisäystä nykyiseen sähkönkulutukseen", kertoo Carunan innovaatiopäällikkö Katja Koponen."

        https://caruna.fi/ajankohtaista/sahkoautot-yleistyvat-ja-latauspisteiden-maara-kasvaa-mita-se-tarkoittaa

    • Anonyymi00034

      Näin siinä kävi kun eivät tehneet riittävästi itselataavia verukkeilla kieltäytyivät valmistamasta todellinen syy ei olis tienttu riittävästi jos ei polttoaineesta tarvi maksaa sähkö/jännite/virta kun on sähköauton polttoaine ja jos en ole väärin ymmärtäny vetyautokinnon vain sähköauto ilman v itun moista akkua vety muutetaan energiaksi jotenkin jota käytetään sähkömoottorien pyörittämiseen ja vesi on ainoa päästö nyky sähköautossa päästöt tulee muualta vaikka eivät auton suorina päästöinä ongelmana olekkaan

    • Anonyymi00036

      Eihän se aiheutakaan.

    • Anonyymi00038

      Tojo hönön paska spämmiä avaus. . .eiiku RYYYYYYSSÄN TROLLITEHTAALTA ! ! Tojo hönön paska spämmiä n 90 % kaikesta. . miten hönö mt seeekopää muka trollaa/spämmää paskaansa n 20 h/vrk 365 ellei takana jonkun trollitehdas ja jäljet johtaa hyvin vahvasti Pietarin TROLLITEHTAALLE ! ! ÄLÄPÄ KOMMENTOI ! !

    • Anonyymi00039

      Jos lataan autoon 50 kWh sähköä, niin se on suunnilleen saman verran mitä meillä kuluu talvipäivinä keskimäärin talon lämmitykseen ja muihin sähköihin. Alleviivattuna keskimäärin.
      Mielestäni aika paljon, vaikkakin tarvitsen tuollaiset 50 kWh latauksen talvella vain joka toinen päivä, kesällä riittää lataus joka kolmas päivä.

    • Anonyymi00040

      Sehän on nyt jo koetuksella..
      Pörssisähkön hinta on jatkuvasti selkeästi koholla verrattuna vuoden takaiseen.
      Syynä on nimenomaan sähköautojen lataukset ja jo käynnistyneet datakeskukset.
      Moni väittää että sähköautojen latauksilla ei ole mitään merkitystä , mutta tottakai on ja paljon. Tätä olen useammassa paikassa kirjoittanut jo 5 vuoden aikana.
      Artikkelin mukaan pitäisi suosia yöaikaisia latauksia ja muuten halvan sähkön aikaa..
      Halvan sähkön aika ja yölatausten edullisuus loppuu kun ihmiset alkaa noudattaa tuota suositusta.
      300 000 sähköautoa kun laittaa yhtäaikaa vaikkapa kello 00.00 niin siinä sähköverkko kyykkää.. Oletetaan että puolet noista autoista lataisi 11kW ja puolet 1,8kW teholla, se tarkoittaisi että kello 00.00 pitäisi saada yhden olkiluoto 3 verran lisää sähköä eli reilut 1 600MW.. se tuotannos kasvu ei onnistu sillä hetkellä.
      Ja koska sähkön saanti on jo nyt rajallista, niin mitäpä jos ennusteet toteutuu ettävuoteen 2030 menessä sähköautojen määrä 3 kertaistuu.. me tarvittaisi pelkästää niitä autoja varten 2 kpl noita Olkiluoto 3 kokoluokan voimaloita... siis 4 vuoden päästä.. edellisen rakennus kesti 20 vuotta... ollaankos vähän myöhässä..
      Lisäksi tulevien datakeskusten tehontarve on samaa luokkaa, eli tarvitaan 4 voimalaa lisää.. vähintään.
      Arvioinkin että 2030 sähkön hinta tulee olemaan jatkuvasti luokkaa30-40snt per kWh, ja ison osan ajasta lähellä euroa /kWh.
      Tai sitten sähkön käyttöä tullaan rajoittamaan merkittävästi...

      • Anonyymi00041

        Älä höpötä, ei sähköautoja ladata yhtäaikaa, ei lähellekään. Miksi latauspaikkojen mitoituksessakin käytetään pieniä tasauskertoimia? 300000 sähköautoa tarvitsee vain noin 100 MW keskitehon eli Haminan datakeskuksen verran.

      • Anonyymi00072
        Anonyymi00041 kirjoitti:

        Näinhän se. Valtaosa sähköautoista kytketään lataukseen alkuillasta klo 16.00–19.00 välisenä aikana, kun ihmiset palaavat töistä kotiin.
        Näin teen minäkin joka ainoa arkipäivä.

      • Anonyymi00086

        Ei sähköautoja ladata tasaisesti pitkin päivääkään. Todellisuudessa erot latauksen määrässä ovat moninkertaiset eri aikoina. Esimerkiksi työpäivän aikana vain erittäin harva lataa autoaan, koska useimmissa työpaikoissa ei ole latausmahdollisuutta. Ja työpäivä on lähes samaan aikaan kaikilla.

      • Anonyymi00087
        Anonyymi00072 kirjoitti:

        Näinhän se. Valtaosa sähköautoista kytketään lataukseen alkuillasta klo 16.00–19.00 välisenä aikana, kun ihmiset palaavat töistä kotiin.
        Näin teen minäkin joka ainoa arkipäivä.

        Jos valtaosa laitetaan lataukseen tuohon aikaan niin se aiheuttaisi valtavan piikin kulutuksessa, joten oikeasti tuo vain todistaa sen, että niitä ladataan lähes yhtäaikaa.

      • Anonyymi00096
        Anonyymi00086 kirjoitti:

        Ei sähköautoja ladata tasaisesti pitkin päivääkään. Todellisuudessa erot latauksen määrässä ovat moninkertaiset eri aikoina. Esimerkiksi työpäivän aikana vain erittäin harva lataa autoaan, koska useimmissa työpaikoissa ei ole latausmahdollisuutta. Ja työpäivä on lähes samaan aikaan kaikilla.

        Ruotsissa on muutama ketju jo nostanut noita lataushintoja kohtuulliselle tasolle. Sama tulee suomeenkin aivn takuulla ja oikeinhan se tietenkin onkin.
        No alle euron vielä kuitenkin on ruotsissa nuo lataushinnat. aiemmin oli 5.89 kr/kw Nyt tainnee olla lähemmäs 7 kr.
        Halpaa.

    • Anonyymi00046

      Sähköpula ja siitähän seuraa sähkön hinnanousut. Jokainen omakotitalon omistaja on huomannut että sähkön hinta noussut noin 40% lyhyessä ajassa. Yhtiöt ulkomaisessa omistuksessa tietää tunteetonta sähkön hinnan nousua keinoja kaihtamatta. Maakaapelityötkin väheni oudosti ja voitot valu rajojemme ulkopuolelle. Sähköautojen lisääntyessä sähköpula johtaa tietysti sähkön hinnan nousuun ja kun sähköautokanta 90% tulee sähköautoilijoille lisäveroja käyttömaksuja ym roppakaupalla lisää.

    • Anonyymi00047

      Data keskukset ja kauppojen kylmä koneet, ahmaisee kaikki halvat voltit ensin.🫣

    • Anonyymi00048

      Fakta on että sähköautot ja datakeskukset eivät hetkauta hintaa tai sähköverkkoa mihinkään. Sähköautojen lataus on vajaa 2% kokonaiskulutuksesta ja datakeskukset vei sen toisen hieman yli 2% kokonaiskulutuksesta vuonna 2025.
      Sähköntuotanto kyllä kestää vaikka molemmat kulutukset kaksin kertaistuisi. Paikoitellen pullonkaulaksi huippukulutuksessa saattaa tulla siirtoverkon kapasiteetti.

      • Anonyymi00073

        Meillä sähkön kulutus sähkölämmitteisessä omakotitalossa oli ennen sähköautoa keskimäärin 17.000 kWh vuodessa. Hommattiin eka sähkis 4 v sitten ja sen jälkeen kokonaiskulutus on ollut ~20 tkm vuosiajoilla keskimäärin 21.000 kWh vuodessa.
        Huono laskupää, mutta kulutuksen lisäys taitaa olla enempi kuin 2%..?

      • Anonyymi00112
        Anonyymi00073 kirjoitti:

        Meillä sähkön kulutus sähkölämmitteisessä omakotitalossa oli ennen sähköautoa keskimäärin 17.000 kWh vuodessa. Hommattiin eka sähkis 4 v sitten ja sen jälkeen kokonaiskulutus on ollut ~20 tkm vuosiajoilla keskimäärin 21.000 kWh vuodessa.
        Huono laskupää, mutta kulutuksen lisäys taitaa olla enempi kuin 2%..?

        Pölvästi ei ymmärrä kyseessä on koko valtakunta. Se sun sähkön lisäys tasoittuu kaikkien kesken.

        Se että sun sähkönkulutus kasvaa x% ei tarkoita että mun sähkön kulutus kasvaa yhtä paljon.

    • Anonyymi00049

      Kumpi kuluttaa enemmän sähköä.
      1000 töpseliautoa,jotka on liikkeelä 24 tuntia yhteen menoon.
      Vai 1 datakeskuksen,vuorokautinen sähkön kulutus.
      Siinähän on hyvä vertailla ja laskelmoida,montako ydinvoimalaa,
      tai tuulipuistoa maahan vielä tarvitaan,energian saannin turvaamiseksi.
      Uraani halkeaa,tuottaa lamppuun valkeaa.

    • Anonyymi00050

      Teknologia on uskonto.

      Jotenkin osalta sähköautojen vaikutus sähkön riittävyyteen on irronnut todellisuudesta. Ei riitä, että Suomessa on sähköä keskimäärin riittävästi sähköautoille jotka keskimäärin käyttävät vain prosentin tai kohta muutaman prosentin Suomen sähköstä. Sitä sähköä pitää riittää myös kylmien tyynien talvikuukausien aikana.

      Ja autoillahan ei ajeta tasaisesti kellon ympäri. Eivätkä ne ime sähköä sähköverkosta tasaisesti kellon ympäri. Silloin kun sähköautot ovat todennäköisimmin latauksessa, ne syövät sähköverkosta huomattavasti enemmän sähköä kuin prosentin tai pari. Eikä tammikuun tyynillä pakkasilla tosiaan ole iloa siitä, että syyskuussa tuulee. Ja tämä sähkön riittävyys tulee vastaan silloin kun sähköstä on eniten kysyntää ja vähiten tuotantoa. Kyllä sen asian kanssa tulee kiire, jos seuraavankin ydinvoimalan ähräämisessä menee taas yli 10 vuotta.

      • Anonyymi00069

        Sähköautot ovat todennäköisimmin latauksessa kun pörssisähkö on halvinta. Eli kun tuotantoa on riittävästi tai liikaa.

    • Anonyymi00051

      Alotuksen linkissä mainitussa tutkimuksessa väitetään, että tutkimuksen tulokset osoittavat sähköautojen latauksen painottuvan usein ilta-aikaan, mikä voi lisätä huipputehon tarvetta ja sähköverkon kuormituspiikkejä erityisesti ohjaamattoman latauksen tapauksessa. Tuohon on olemassa tekniset ratkaisut, joilla lataus voidaan siirtää yön halvoille tunneille illan kalleilta tunneilta. Tutkimusta ei pääse lukemaan ilman Aalto- tunnuksia, joten ei voi tietää milta vuodelta tutkimuksen aineisto on,

      • Anonyymi00055

        Hinta ohjaa, eli pörssihinnoittelu korjaa tuon asian.

        Tällä hetkellä sähköautoihin ja plugareihin menee noin 0.9 TWh vuodessa ja datakeskuksiin tuplat eli noin 1.8TWh.

        Tietysti sähköautot on ongelma koska ne on yksityisten ihmisten hallinnassa.

        Btw, öljynjalostus vie Suomessa 1.0TWh sähköä eli saman verran kuin kaikki ladatattavat autot Suomessa.

      • Anonyymi00060
        Anonyymi00055 kirjoitti:

        Hinta ohjaa, eli pörssihinnoittelu korjaa tuon asian.

        Tällä hetkellä sähköautoihin ja plugareihin menee noin 0.9 TWh vuodessa ja datakeskuksiin tuplat eli noin 1.8TWh.

        Tietysti sähköautot on ongelma koska ne on yksityisten ihmisten hallinnassa.

        Btw, öljynjalostus vie Suomessa 1.0TWh sähköä eli saman verran kuin kaikki ladatattavat autot Suomessa.

        Yksityistä voi rangaista ja verottaa mielin määrin ja sopimuksia muuttaa yksipuolisesti ym

    • Anonyymi00052

      miksei oteta mallia polttomoottori autosta, jossa auton laturi lataa akkuja,

      • Anonyymi00053

        Lataahan se sähkömoottori mutta vain toimiessaan generaattorina hidastaessa.

      • Anonyymi00056

        Ei lataa ilman polttoainetta.
        Miksi polttomoottoreissa ei oteta oppia sähköautoista ja jätetä se fossiilinen liuotin polttamatta. Säästyisi sekin raha ja ympäristö kiittäisi.

    • Anonyymi00057

      Sähkö riittävyydessä ei 2030 ole ongelmia paitsi jos jostain syystä vety yleistyy henkilöautoissa. Se nelinkertaistaa tarvittavan sähkön määrän verrattuna sähköautoihin.

      • Anonyymi00058

        vetyä on vaikea varastoida, koska menee ajan kanssa raudan läpi,

    • Anonyymi00059

      Voi olla että se sähkön riittämättömyys johtuu näistä datakeskuksista joita rakennetaan ympäri maata? Niiden hyödyt menee muualle sähkön käyttö liikenteessä on hyödyllistä Suomelle jos vaan sähkö riittää? Tosin verotulot laskee, kun polttoaineiden vero on valtiolle hyvä bisnes, eli uudet verot odottavat sähköautoilijoita?

      • Anonyymi00063

        Tekoäly muutenkin turhaa...

      • Anonyymi00075
        Anonyymi00063 kirjoitti:

        Tekoäly muutenkin turhaa...

        Datakeskuksia tarvittiin jo ennen tekoälyä. Netinkäyttö räjähti käsiin kun se yleistyi matkapuhelimiin. Tiesitkö että Googlen ensimmäinen datakeskus aloitti toimintansa Haminassa jo vuonna 2011, eli 15-vuotta sitten.

      • Anonyymi00081
        Anonyymi00075 kirjoitti:

        Datakeskuksia tarvittiin jo ennen tekoälyä. Netinkäyttö räjähti käsiin kun se yleistyi matkapuhelimiin. Tiesitkö että Googlen ensimmäinen datakeskus aloitti toimintansa Haminassa jo vuonna 2011, eli 15-vuotta sitten.

        Mutta nyt rakennettavat datakeskukset on lähinnä tekoälyä varten. Datakeskuksia toki tarvitaan muutakin varten, mutta vain murto-osa nyt rakennettavasta määrästä.

    • Anonyymi00062

      Ei muuta kun paistoöljyä generaattoriin

      • Anonyymi00065

        Aivan, dieseli kellariin raksuttamaan eli tekemään sähköä ja jäähdytysvesi
        vaikka pattereihin kiertämään. Laturilla saa olohuoneen kattokruunun
        loistamaan kirkkaana ja generaattori huolehtii hellan levyt kuumiksi.

    • Anonyymi00071

      Kyllä paljon suurempi riski on fossiilienergian saatavuudessa kuin sähkön. Sähkö on pääosin kotimaista ja sen lisätuotanto on suomalaisten käsissä.
      Fossiilienergiasta valtaosa maailmassa on eriasteisten diktatuurimaiden varassa, jotka vielä ovat kovasti herkkiä aloittamaan sotia. Suomen vaikutusmahdollisuudet fossiilienergian tilanteeseen on jokseenkin nolla.

    • Anonyymi00074

      Euroopan parlamentin 720 jäsentä lentelee "polttis" lentokoneella ihan sikana. Se noin nelisenkymmentä Brysselinlentoa vuodessa nuppia kohden jättää suuremman hiilijalanjäljen kuin taviksella koko elämän aikana (keskimäärin).

      • Anonyymi00091

        Yhden henkilön edestakainen lentomatka Helsingistä Thaimaahan aiheuttaa noin 2000 - 2500 kilogramman hiilidioksidipäästöt. Tämä vastaa määrältään jopa 15000 - 20000 kilometrin autoilua keskivertohenkilöautolla, Mites, kun nelihenkinen sähköautoileva ekohenkinen perhe käy Thaimaan lomalla. Vaihtuuko sähköauto jo uuteen ennen kuin kilometrit tulevat täyteen?

    • Anonyymi00078

      Joku jaksaa jauhaa tätä paskaa sähköautoja vastaan. "Ei pitänyt aiheuttaa sähköpulaa..."missä niin sanottiin? Entäs datakeskukset ja koko valtakunnan teollisuus? Sitten:" sähköautoilu olikin yllättävän kallista/verotus ja lataus onkin maksullista.... "arvoisa juntti, mikään ei ole ilmaista eikä ole väitettykään. Itse väität ja riitelet itsesi kanssa mikä lienee mielisairautta.

    • Anonyymi00083

      Onneks petteripurran hallitus nosti sähkisten käyttövoimaveroja äskettäin vuodenvaihteessa.
      Suuntahan on nyt tässä oikeudenmukaisempaan päin,
      sillä on ollut vääryys diesel-autoilijoita kohtaan tämä kun patteristien on annettu kurvaila tässä dieselveroasiassa vapaamatkustajina.
      Oikeastaan jollekin Teslalle esim. saisi olla yhtä hullut käyttövoimaverot kuin mitä samanpainoisella dieselautolla on.

      • Anonyymi00090

        Vain sähköautoilijoiden autoilun kustannukset on laskettu Excelillä vähintään 5 vuotta eteenpäin ja jo 20 euron korotus saa laskelmat sekaisin ja näyttämään punaista.

    • Anonyymi00092

      SSAB:n Raahen terästehtaan tuotantotavan muutos pois fossiilisista vihreään sähköön ja vetyyn tulee yksinään lisäämään tehtaan sähkönkulutusta jo 3 -10 TWh vuodessa, riippuen siitä, tehdäänkö vetypohjainen suorapelkistys paikan päällä. Mitäs tuohon sanotte? Ruotsin tehtailla tarvitaan lisää sähköä myös vähintään saman verran, mikä vähentää Suomen kykyä hankkia tarvittaessa puuttuvaa tuotantoa Ruotsista.

      • Anonyymi00093

        Nykyinen fossiiliseen energiaan perustuva tuotanto jatkuu taatusti vielä 10 vuoden päästäkin.

    • Anonyymi00094

      Tarvitsemme 3 isoa ydinvoimalaa,,,,,

    • Anonyymi00095

      Hyvä homma, Nouseepahan sähkön hinta vatkaajille.
      Ajelin tossa vasta vähän pidemmän reissun. oli 80 tietä. Siellä sähkötero säästeli patteritaan ajeli n 65 km/h. Ja sit 100 tiellä oli noita useita. jollai oli enemmän sähköä . mut muutama tero painoi lippa silmillä ihan huimaa 75-80km/h vauhtia.
      Sehän piti vatkulihuutajien mielestä olla ilmaista ajella. Minkä helbvetin takia sitten pitää olla tientukkona ja ajella 20kkm alle rajoitusten. Pahempia kuin karavaanarit .
      Noista pattriteroistahan on mm ruotsin poliisikin todennut että ajelevat varsin hitaasti. Eikö niissä vatkuleissa pitänyt olla sitä tehoakin vaikka kuinka paljon? Mun Autossa ei oo paljon vain 380 hevosvoimaa, Liikkuu bensalla hyvin enkä tarvii säästellä. Taitaa olla 100 km.n hinta jotain 70euroa. aika halpaa tosin. verrattiúna mun veneeseen joka vie dieseliä aika reippaasti. rauhallisemmassa menossa vain noin 70L/tunti.Siitä patteriterot repikööt huumoria.

      • Anonyymi00097

        No ne on näitä jotka kuvittelevat ajavansa max. 50 km päivässä ja hommaavat mahdollisimman halvan pieniakkuisen auton. Sitten "yllättäen" tulee muutakin pitempää ajoa, jollaiseen ko. kinnerit soveltuvat huonosti, tai erittäin huonosti. Mitäs siinä muuta teet kuin hiljentelet vauhtia, tai käyt latailemassa 50-100 km välein.
        Jos ei ole varaa sellaiseen sähkikseen, jolla kaikki omat ajot hoituvat kivuttomasti niin kannattaa pysyä polttiksissa. 5 -10 te saa ihan ok bensa-auton, mutta vain onnettoman sähköauton.

      • Anonyymi00098
        Anonyymi00097 kirjoitti:

        Yllättävän lataustarpeen iskiessä matkalla kotilataajan kännykästä ei löydykään ensimmäistäkään appia, jolla latauksen voisi tehdä.

      • Anonyymi00123
        Anonyymi00098 kirjoitti:

        Yllättävän lataustarpeen iskiessä matkalla kotilataajan kännykästä ei löydykään ensimmäistäkään appia, jolla latauksen voisi tehdä.

        Noi latausapit on meillekin pikkusen hankalia. Jos et käytä aikoihin, niin oikeudet poistuu, salasanat unohtuu ja niihin on myös sotkettu mukaan lataukseen täysin tarpeetonta sälää. S-appia muistan selanneeni kerran ja ajatellut, että antaahan olla...
        Minunkin puhelimessa on useita latausappeja, mutta käytännössä on ollut tarve ladata vain K-lataussovelluksella. Silläkin vain pari kertaa vieraalla autolla ajaessani, sillä oman auton avaimessa roikkuu RFID lataustunniste. Se on yhdellä sanalla hyvä.

        Miten nykyään mahtaa olla - joko kaikki latauspisteet toimivat myös pankkikortilla?

    • Anonyymi00100

      "Kun sähköverkkoa rakennetaan niin sähkön hinta nousee, koska nuo kulut pitää saada kuluttajilta takaisin. Oikeasti pyrkimyksenä pitäisi olla, että sähkön kulutusta vähennetään jolloin mitään tuotantoa ei tarvitse lisätä.

      Ja 10% on valtava lisäys koko Suomen sähkön kulutuksessa ja tuota vähättelevät ovat idiootteja. Parempi olisi, että sähkön kulutus ei lisäänny yhtään vaan vähenisi."

      Siinä tapauksessa sinun pitää ryhtyä vastustamaan vetyliikennettä ja vetytaloutta jos sähkön kulutuksen nousu sinua todella harmittaa. Yhden vetykilon tuottamiseen tarvitaan noin 55kw sähköä, jolla ajaa vain noin 100km vetyautolla taloudellisesti ajettuna. Sähköautoilla pääsee 300-400km samalla määrällä sähköä, joten ovat paljon energiataloudellisempia ja säästävät valtakunnan sähköä vetyautoihin verrattuna. Sitten vielä vedyn varastoimisen, vedyn kuljettamisen ja vedyn jakelun (korkeapainepumppu) käyttämä energia, joka vielä lisää energian tuhlaamista muuntoprosessien takia. Oletko myös todella huolissasi vetytaloudesta ja vetyliikenteestä kuinka se nielee sähköä vai haluatko vain olla VALHEELLISESTI huolissasi sähköautoista ihannoiden vetyautoja?

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17124752/vetyautot-lisaavat-sahkokriiseja-tulevaisuudessa-

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17241677/tulevaisuuden-vetytalous-on-pitkaan-viherpesua

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/19440752/vuonna-2025--sahkoautojen-lataamiseen--kului-vain-11--sahkon-kokonaiskulutuksesta

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17237413/tieteellista-pohdintaa-vetytaloudesta-

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/18669498/vety-on-todellisuudessa-melko-tehotonta-energiaa-muuntoprosessien-takia-

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17798059/vihreaa-sahkoa-ei-pida-hukata-vetyautoihin-ja-synteettiseen-polttoaineeseen-

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17698352/vetytehtaat-tulevat-lisaamaan-vesikriiseja-

      • Anonyymi00103

        Itse kannatan pikemminkin, että polttomoottoriautoilla ajamista jatketaan ja biodieselin valmistukselle annettaisiin tukia ja polttoaineiden verotusta alennetaan. Ei ole mitään tarvetta kiirehtiä pois polttomoottoriautoista pois koskaan.

        Sähkön kulutus ei kasva, jos pysymme vain bensa- ja dieselautoissa. Varsinkin itselataavat hybridit on järkevämpi vaihtoehto kuin sähköautot.

        Ja noista höpöhöpö-linkeistä en piittaa, ne eivät todista mistään mitään.

      • Anonyymi00108
        Anonyymi00103 kirjoitti:

        Tällä hetkellä kaikki päättäjät ovat ihan vauhkoina DATA-keskusten perään. Pojat eivät ymmärrä sitä, että DATA-keskukset syövät niin paljon sähköä ympäri vuorokauden, että sähköautoja ei pystytä enää ollenkaan lataaman. Bensalla on muutaman vuoden päästä ihan pakko ajaa. Varakkaimmat ihmiset voivat tietysti ajella hevosellakin.

      • Anonyymi00110

        Vedyn tuotanto on kannattavaa silloin, kun tarjolla on runsaasti halpaa tuulivoimaa ja aurinkoenergiaa.

    • Anonyymi00104

      Totta kai, jos meinaa tehdä jonkun ison energia-siirtymän vaikka liikenteessä benziini/diesel-> sähkö. Suuremmissa määrissä, olisi pitänyt tajuta, että siihen tarvitsee generoida oikeasti joka sään toimivaa tuotantoa. (Ydinvoima, vesivoima, hiili).

      Ei mitään että, "sähkö tulee töpselistä" tai piirrellään flaijeriin muutama tuuli-propelli, jotka ei toimi kun kulutus on suurinta.

    • Anonyymi00109

      tarvitaan 17 TWH ...

    • Anonyymi00111

      Suomen henkilöautokannasta vasta noin 6 prosenttia on täyssähköauto, (lataushybridit mukaanlaskienkin vain n. 13 %).
      On vaikea uskoa että tämä osuus autokannasta vielä olisi se syy sähkön riittämättömyydelle, joten eiköhän se todellinen syyllinen piileskele noiden runsastuneiden datakekusten takana.

    • Anonyymi00113

      Osa kansasta ei halua sähkötuotannon kasvattamista, osa kansasta ei halua sähköautokannan kasvua, toiset eivät halua mitään uutta ja pelkäävät muutosta.
      No kehitys kehittyy ja etenee joka tapauksessa ja nyt olisi viimeinen hetki poliitikkojen päättää miten huoltovarmuus sähkön osalta halutaan hoitaa ja että onko hallitsematon data-keskusten rakentaminen oikeasti Suomen etu vai tappio josta kansa maksaa taas kerran herrojen vauratumisen?

      • Anonyymi00117

        99% kansasta ei edes ymmärrä mitä tarkoittaa sähkön tuotannon kasvattaminen puhumattakaan että ymmärtäisi mihin se sähkö tällä hetkellä menee ja miten jatkossa.

        Populisteilla on taas sormensa pelissä.

        No vihreät ei halua energian käytön kasvattamista periaatteellisista syistä mutta kasvattavat kuitenkin omaa energian käyttöään. Eivät vaan ymmärrä sitä.

      • Anonyymi00119
        Anonyymi00117 kirjoitti:

        99% kansasta ei edes ymmärrä mitä tarkoittaa sähkön tuotannon kasvattaminen puhumattakaan että ymmärtäisi mihin se sähkö tällä hetkellä menee ja miten jatkossa.

        Populisteilla on taas sormensa pelissä.

        No vihreät ei halua energian käytön kasvattamista periaatteellisista syistä mutta kasvattavat kuitenkin omaa energian käyttöään. Eivät vaan ymmärrä sitä.

        Saati ymmärtäisi mitä sähkön siirto tarkoittaa.
        Sähköpörssi on myös mysteeri monelle. Ymmärrys ei riitä ajattelemaan valtakunnan ulkopuolelle.
        Harva myös ymmärtää miksi jokin voimala ei tuota sähköä tai on vajaateholla.
        Sitten ulkomainen siirto on aivan toisen planeetan aihe. Miksi sähköä ei tehdä itse?

    • Anonyymi00120

      Hölmölässä viedään säkillä valoa tupaan. Sitten kannetaan vettä kaivoon.

      • Anonyymi00124

        Aja millä ajat ja Braunilla loput (sähköparranajokone mainos 80-luvulta)

        Moni lammas silti nielee kaiken mitä sille syötetään, sillä hölmönä tämä seuraa aina muita, siis seuraa laumaa vaikkahan nuo kävelisi teurastamolle.

    • Anonyymi00125

      Sähköautot - Nyt! ryhmässä ollaan paljon enemmän huolissaan datakeskusksista, vetytehtaista, useiden energiayhtiöiden sähkökattiloiden buumista, terästehtaista jne. jotka vievät moninkertaisesti sähköä kuin edes lähitulevaisuuden sähköautojen kasvava kokonaismäärä. Lehtiartikkelin teksti ja oikean elämän kulutuksen vertailuvut eivät täsmää huoleen että sähköautojen takia valtakunnanverkko kyykkäisi välillä.

      https://www.facebook.com/groups/sahkoautot.nyt/posts/10163687450229685

    • Anonyymi00126

      Näin tyhmä ja herrainpelkoa tunteva kansan voi jättää sähköittä , on sen ansainnut .

    • Anonyymi00127

      Nyt on auton hankinta muuttunut todella vaikeaksi. Sähköautojen enrgiakulut ovat vielä toistaiseksi matalat, mutta arvonalenema on kammottavan suuri. Plugareissa energiakulut kohtuullisia ja samoin arvonalenema, mutta huoltokulut jättimäiset verrattuna täyssähköautohin. Myös akkujen kestävyys on iso kysmysmerkki ja iso taloudellinen riski omistajalle. Kymmenien tuhansien akkuremontti tuhoaa sähköauton kaikki taloudellisuuspointit heti ja muuttaa sähköauton todellisuudessa kalleimmaksi autoilun muodoksi. Laskutikulle on nyt paljon käyttöä. Kaikki vaihtoehdot tuntuvat huonoilta. Moni sähköautoja kokeillut onkin suurten riskien ja käyttörajoitusten vuoksi palannut bensa-autoihin. Niillä voi venettäkin vedellä huoletta. Buster sähköauton perässä on lähes mahdoton näky,

      • Anonyymi00128

        Olisit nukkunut, kuten fiksut ihmiset. Polttistollon sähköahdistukseen on paras lääke. Hanki sähköauto.

      • Anonyymi00129
        Anonyymi00128 kirjoitti:

        Olisit nukkunut, kuten fiksut ihmiset. Polttistollon sähköahdistukseen on paras lääke. Hanki sähköauto.

        OLetpa erityisen typerä

    • Anonyymi00130

      no ei mutta uudet hankkeet datakeskukset alumiini tehdas kokkolaan ..jne..yht..
      politiikot paskat välittää sähkön riittävyydestä, enempi heitä kiinnostaa verokirstu josta vuoron perään käydään hakemassa omiin sijoituksiin / hankkeisiin rahoitusta..

    • Anonyymi00131

      Sähkön riittämättömyys tulevaisuudessa johtuu DATAKESKUKSISTA.
      Niitä virtaa tänne sankoin joukoin, koska sähkö on nyt halpaa ja vettä piisaa jäähdytkseen. Piste.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      86
      1423
    2. 72
      1224
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      83
      1124
    4. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      270
      921
    5. 95
      909
    6. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      30
      820
    7. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      49
      777
    8. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      79
      727
    9. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      55
      713
    10. 45
      655
    Aihe