Poliisijohtaja ei pidä menettelyä poikkeuksellisena.
Äskettäin tehtävistään irtisanoutuneella VR:n turvallisuuspäälliköllä oli poliisihallituksen myöntämät poliisivaltuudet. Vuonna 2010 myönnetyt valtuudet oikeuttivat turvallisuuspäällikön muun muassa kiinniottamisiin, turvallisuustarkastusten tekemiseen ja paikan tai alueen eristämiseen.
Valtuudet olivat voimassa vuoteen 2015 saakka. Valtuuksista kertoi ensimmäisenä VRLeaks verkkosivusto.
"En mene suoralta kädeltä vahvistamaan, mutta hyvin todennäköisesti kyseessä on aito dokumentti", sanoo poliisijohtaja Sauli Kuha.
VR:n henkilöliikenteen turvallisuuspäällikkö hyllytettiin tehtävistään maaliskuun lopuilla. Taustalla oli poliisitutkinta, jossa selvitetään epäilyjä laittomien henkilörekisterien olemassaolosta ja VR:n työntekijään kohdistettua mahdollista salakatselua.
Viime viikolla VR ilmoitti turvallisuuspäällikön eronneen yhtiön palveluksesta. Kuha ei pidä poliisivaltuuksien ilmituloa mitenkään nolona.
"Ei tämä kiusallista ole. Kyseinen henkilö on aikanaan hakemuksessaan tuonut selvästi ilmi asemansa ja työtehtävänsä", Kuha sanoo.
"Luulen, että hänen edeltäjällään oli samanlaiset valtuudet, emmekä ole nähneet tarpeelliseksi evätä valtuuksia seuraajaltakaan."
Kuha ei pidä VR:n turvapäällikölle myönnettyjä poliisivaltuuksia poikkeuksellisena menettelynä. Hänen mukaansa poliisihallitus myöntää niitä eri alan turvallisuustehtävissä toimiville viranomaisille.
"VR on valtionyhtiö, jolla on kriittisiä liikenteen solmukohtia hoidettavana ja vartioitavana. Tällaisiin tehtäviin tarvitaan joskus tavallista enemmän valtuuksia."
VR selvittää myös turvallisuuspäällikön auton käyttöä. STT:n uutisen mukaan turvapäällikön arvellaan käyttäneen autoa vapaammin kuin VR:n käytäntö sallisi
HELSINGIN SANOMAT 18.4.
VR:n turvapäälliköllä poliisivaltuudet
18.4.
2
250
Vastaukset
- vale poliisi
Kyllä menee usko poliisiin ja palokuntaan kyseisen henkilön vuoksi.Salon Perniössä asuva ent.turvapäälikön mattamusta Toyta Landgruiser FKJ-626.Seisoi useasti paikallisen vpk:n tallin edustalla.
- virkaintoinen
Miten tuo vaikuttaa palokuntatoimintaan? ymmärtääkseni kaksi eri ammattialaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama275080Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä644071Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve773637Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732708Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1492497Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602358Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl792179Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272137- 1351674
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371525