Kyllä alkoholin valmistus tislaamalla omaan käyttöön tulisi sallia. Turvallisia tislauslaitteita alkaisivat myydä siihen perehtyneet valmistajat. Voisi hyvällä omallatunnolla valmistaa puutarhan marjoista ym. muista tuotteista kaikkea jännää.
Kerranhan täällä vain eletään. Mitä pahaa siinä olisi? Juopommaksi ei tämä kansa enää voi muuttua. Alkoholista tulisi vähemmän tabu ja kokonaiskulutus vähenisi.
Alkoholin kotivalmistus omaan käyttöön.
16
232
Vastaukset
- -?-
Miten luulet valtion suhtautuvan asiaan, se kun saa alkoholijuomaverona noin 1,2 miljardia euroa vuosittain?
- Kylmät kädet
Kyllä.
Sitä paitsi, ne omatekoiset litkut pilaavat vatsan ja aiheuttavat haimatulehduksen aivan varmasti. Jopa sokeus voi olla seurauksena. - ^^^^^^
No, tietysti kielteisesti. Mutta kaikki pakkoverothan ovat epäoikeudenmukaisuutta, kansalaisen ryöstämistä.
Olen varma, vaikka minulla ei ole todisteita, että herrat kuppaavat vuosittain valtion kassasta vähintäin 1,2 miljardia omiin taskuihinsa. Koko ajatus ei saisi kaatua 1,2 miljardin tuloihin.
Ja, mehän olemme itse se valtio, meidän pitää itse päättää omista asioistamme yhdessä. Mutta, tuntuu siltä, että asioista aina päättävät ne, joilla on jo ylenpalttisesti kaikkea.
Sellaisen "kerhon" on helppo asettaa rajoituksia, jotka koskevat käytännössä vain rivikansalaista. - ^^^^^^
Kylmät kädet kirjoitti:
Kyllä.
Sitä paitsi, ne omatekoiset litkut pilaavat vatsan ja aiheuttavat haimatulehduksen aivan varmasti. Jopa sokeus voi olla seurauksena.Oikein toimivilla laitteilla hyvin ohjeistettuna se olisi yhtä turvallista, kuin leipoa pullaa.
- Kylmät kädet
^^^^^^ kirjoitti:
Oikein toimivilla laitteilla hyvin ohjeistettuna se olisi yhtä turvallista, kuin leipoa pullaa.
Meikä kyllä vastustaa.
- ^^^^^^
Kylmät kädet kirjoitti:
Meikä kyllä vastustaa.
Eihän se sitä tarkoittaisi, että joka kodissa pitäisi olla laitteisto yhtä yleisesti kuin mikrouuni. Mutta, olisi mahdollisuus harrastaa, jos aihe kiinnostaa. Saahan olutta ja viiniä valmistaa itse nykyisin.
- Kylmät kädet
^^^^^^ kirjoitti:
Eihän se sitä tarkoittaisi, että joka kodissa pitäisi olla laitteisto yhtä yleisesti kuin mikrouuni. Mutta, olisi mahdollisuus harrastaa, jos aihe kiinnostaa. Saahan olutta ja viiniä valmistaa itse nykyisin.
Tässä talouskriisien nykymaailmassa jos Suomen valtiolta otettaisi pois se viimeinenkin oljenkorsi, niin hyvinvointivaltiomme tuhoutuisi siihen paikkaan.
Oletko valmis anarkiaan? - ^^^^^^
Kylmät kädet kirjoitti:
Tässä talouskriisien nykymaailmassa jos Suomen valtiolta otettaisi pois se viimeinenkin oljenkorsi, niin hyvinvointivaltiomme tuhoutuisi siihen paikkaan.
Oletko valmis anarkiaan?Liioittelet. Alkoholiverotulot jos olisivat yhteiskunnan ainoa oljenkorsi, tulkoon sitten anarkia. Kotitislauksen laillistaminenhan ei koskisi sinun Nobelaner harrastusta mitenkään :).
- Kylmät kädet
^^^^^^ kirjoitti:
Liioittelet. Alkoholiverotulot jos olisivat yhteiskunnan ainoa oljenkorsi, tulkoon sitten anarkia. Kotitislauksen laillistaminenhan ei koskisi sinun Nobelaner harrastusta mitenkään :).
Koskee.
Nobelanerini kallistuisi huomattavasti, jos omatekoisten myynti alkaisi kukoistamaan ja tyydyttäisi kysynnän. Toki itsekin siirtyisin asiakkaaksenne alta aika yksikön.
Kaikenlainen omatekoisten kanssa läträäminen pitäisi kieltää ehdottomasti lailla. - .
Kylmät kädet kirjoitti:
Koskee.
Nobelanerini kallistuisi huomattavasti, jos omatekoisten myynti alkaisi kukoistamaan ja tyydyttäisi kysynnän. Toki itsekin siirtyisin asiakkaaksenne alta aika yksikön.
Kaikenlainen omatekoisten kanssa läträäminen pitäisi kieltää ehdottomasti lailla."Nobelanerini kallistuisi huomattavasti, jos omatekoisten myynti alkaisi kukoistamaan ja tyydyttäisi kysynnän."
Et ole ainakaan kaupankäynnistä jyvällä.
Jos kysyntä laskee kilpailun vuoksi, silloin lasketaan tuotteen hintaa. - Kylmät kädet
. kirjoitti:
"Nobelanerini kallistuisi huomattavasti, jos omatekoisten myynti alkaisi kukoistamaan ja tyydyttäisi kysynnän."
Et ole ainakaan kaupankäynnistä jyvällä.
Jos kysyntä laskee kilpailun vuoksi, silloin lasketaan tuotteen hintaa.Kyllä, jos kyseinen kilpailija on samasta puusta veistetty. Kotitekoiset taas vaikuttaa päinvastaisesti.
- .....
Kylmät kädet kirjoitti:
Kyllä, jos kyseinen kilpailija on samasta puusta veistetty. Kotitekoiset taas vaikuttaa päinvastaisesti.
"Kotitekoiset taas vaikuttaa päinvastaisesti."
Kuinka viinanpoltto nostaisi oluen hintaa?
Olet jo juonut liikaa, ja kognitiivinen ajattelu pätkii.
- Kylmät kädet
Mulla on kokemusta kiljun tekemisestä.
Monena viikonloppuna ryypättiin lähes ilmaiseksi, mutta se närästys ja naaman turvotus mikä siitä seurasi, ei ollut sen arvoista. - Mikä estää?
Senkun rupeet tekemään viiniä/kaljaa/kiljua tai tislaamaan. So what?
- öhöhöh..
Kuka kieltää, ellet myy eteenpäin?
http://users.tkk.fi/u/iisakkil/keitto/keittokirja.html - PonuMaisteri
Kyllähän suomessa tehdään tänäkin päivänä ns "korpikyyneliä putoilee" menetelmällä. Mutta ei sitä ihan tuosta vain kannata rueta kokeilemaan, varmaan jokaisella meistä on tuttu joka tiputtaa, olen aika varma siitä.
Mut jos ei siitä kokemusta ni suosittelen ihan vaan vesi/hiiva/sokeri linjalla pysymään tai viinilinjalla.
Mutta on SE PONU PERKELEENMOISTA evästä ku on kunnolla tehty.
Sellanen peruskama reilu 75% alkaa nuppi tutista kokeneellakin 0.7 putelin jälkeen :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama355176Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä674165Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve783716Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732738Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1622576Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta652412Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?282275Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl792209- 1381735
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko401568