Koska kutsutaan esikoiskirjailijaksi?

GleitzMan

Olen opiskellut kohta neljän vuoden ajan suomea ja minulta ilmestyy syksyllä omakustantaneena suomeksi esikoisnovellikokoelma.

Miksi en lähettänyt tekstiä kaupalliselle kustantajalle? Lähetin kyllä. Pari kaupallista kustantamoa itse asiassa kiinnostuikin teoksesta. Sain lausuntoina teräviä neuvoja, dramaturgisesti toimivia ehdotuksia ja inspiroivia uusia ajatuksia tekstikokoelman korjaamiseen... mutta toisella kierroksella kokoelma ei mennyt läpi kummallakaan kustantamolla. Muut kaupalliset kustantamot, joille lähetin käsikirjoituksen, hylkäsivät tekstin kylmällä vakiosaatekirjeellä tai muutamalla innostavalla, kirjoittamiseen kehottavalla kehukirjeellä. Viesti oli kuitenkin selkeästi kielteinen. Tietenkin.

Nyt mietinkin, että voiko omakustanteen julkaissut kutsua itseään esikoiskirjailijaksi Suomessa? Vai onko hän yhä harrastajakirjoittaja, ´kynäilijä´?

Entä jos saan seuraavan teoksen läpi kaupallisella kustantajalla. Olenko vasta silloin esikoiskirjailija vai pelkkä kirjailija?

Olen pahoillani jos tämä keskustelu on liian usein puitu ja mietitty, mutta en ole saanut kysymiltäni ihmisiltä suoraa tai selkeää tietoa. Siksi siis pyytäisin nöyrästi Teiltä arvon palstalaiset apua.

Pahoittelut mahdollisesta synnyttämästäni pahasta mielestä etukäteen.

7

309

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kkkirjailija

      Perinteisesti kirjailijaksi on saanut tituleerata itseään vain Suomen Kirjailijaliiton jäsen. Mikä tarkoittaa, että on kirjoittanut käytännössä ainakin kaksi kirjailijaa. Esikoiskirjailija taas on ensimmäisen kaunokirjallisen teoksensa julkaissut kirjoittaja. Sittemmin kirjailijanimityksen käyttö on kuitenkin laajentunut koskemaan ihan ketä vaan, joka on julkaissut netissä jonkun runonpätkän. Eli kutsu itseäsi vapaasti ihan miksi haluat, mitään lakia asiasta ei ole tehty ja teit niin tai näin löydät kuitenkin aina jonkun, joka on eri mieltä kanssasi.

    • scarabaeus

      Esikoiskirjailija

      ei kait kelpaa veroilmoitukseen, joten unohda.

      Esikoiskirjailijat nimetään vuodeksi kerrallaan
      hesarin kulttuurisivustolla,
      eikös se niin mene ?

      Ketkä ne olikaan viime vuonna?

    • dfbdfhdsfh

      Kyllä omakustannekirjan julkaissutta voi hyvällä syyllä sanoa esikoiskirjailijaksi. Se, että on niin pitkällä kirjoittamisen kanssa kertoo, että kirjoittaminen on enemmän kuin harrastus. Minä ainakin sanon sinua esikoiskirjailijaksi! Sekin puhuu puolestasi, että olet opiskellut suomea noin kauan ja sinulla on selvästi varmasti hyviä novelleja, koska olet saanut kustantajilta niihin palautetta.

    • scarabaeus

      Onkohan muuten tämä kirjailija
      Juha Vuorinen
      jo saanut kirjailijaliiton suostumuksen käyttää

      kirjailija

      nimikettä

      ?

    • Berlitz opastaa

      Vuoriselle se tuskin on yksi ja sama mitä mieltä Suomen Kirjailijaliitto tuumaa. Kirjailijaksi häntä voi vaivattomasti tituleerata. Kirjailija se on suuria määriä tuottava ja tienaavakin kirjoittaja.

      Aloittajalle: on kyllä kehuttava sua. Kielesi vaikuttaa jo nyt hyvältä. Novellien läpisaaminen kustantajalle ei ole helppoa. Toivotaan, että omakustanteesi saa haluamasi huomion.

      Mielestäni olet esikoiskirjailija, kun olet julkaissut omakustanteesi. Sen jälkeen olet kirjailija, kun julkaiset seuraavan, on se sitten kaupallisella tai ei-kaupallisella kustantajalla. Oletko kirjoittanut julkaistua tekstiä natiivikielelläsi?

    • Valperger

      Semantiikkaa, semantiikkaa. Kirjan julkaissut kirjoittaja on kirjailija, piste. On ihan sama, onko kirjailijaliiton jäsen, esikoiskirjailija vai omakustannekirjailija - kirjailijoita jokainen yhtä kaikki.

    • Valperger

      Lisähuomautus: vaihda termin kirjailija tilalle vaikkapa titteli muusikko. Eikö muusikoksi saisi kutsua itseään, ellei ole julkaissut levyä tai päässyt duuniin sinfoniaorkesteriin? Jos artisti julkaisee albumin, pitäisikö häntä kutsua esikoismuusikoksi? :D

      Entä kuinka mielettömäksi pohdinta muuttuu, mikäli vaihdetaan kirjailijan tilalle muiden ammattikuntien edustajiia? Ensimmäistä työvuottaan tekevä poliisi olisikin esikoispoliisi? Esikoiskokki? Esikoispäätoimittaja? Esikoiskonduktööri?

      Koko esikois-etuliite on vähättelevä. Kutsu siis itseäsi reippaasti kirjailijaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      20
      4988
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      63
      4006
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      72
      3584
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2678
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      147
      2443
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      59
      2328
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      63
      2113
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2077
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      126
      1544
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      36
      1495
    Aihe