En tiedä miksi kirjotan.. Tuntuu että osa minusta puuttuu. Isäni on juonut koko ikäni. Erosivat äidin kanssa vuosi sitten, ja nyt isäni asuu kaukana minusta.
Olen 25v ja muutaman vuoden olen miettinyt yhä enemmän, miksi isäni joi , eikä välittänyt minusta, ei edes puhunut minulle ikinä. Meillä on varmaan oudoin isä-tytär suhde, ja itsekkin välttelin häntä paljon. Ei hän tuntunut isältäni.
Vuoden aikana hän ei ole kertaakaan ollut yhteyksissä minuun, vaikka ei se tullut yllätyksenä, koska ei hän puhunut minulle muutenkaan, tai moikannut jos tuli vastaan.
Hän varmaan juo itsensä hengiltä. Haluaisin vain tietää miksi hän tekee näin. Onko kellään ollut samaa tilannetta ja saanut isänsä kanssa välit selvitettyä? Jos hän jonain päivänä kertoisi olevan pahoillaan teoistaan, mutta en usko. Tuskin saan ikinä selville miksi näin kaikki meni. Katson kuvia jossa on 3 vuotias kännisen isäni sylissä. Sitä ei oo ikinä kiinnostanut mitä muut aattelee. katkeraa vaan aatella, etten ikinä tekisi omille lapsille näin.
alkoholistin tytär.
2
128
Vastaukset
omalla isällä oli kans joskus into juoda mutta onneks lopetti oli kiva lapsena katsoa sen örvelllystä ja äiti oli ainoa tuki ja turva yleensä mut sit kun se ei ollut paikalla niin pelotti aikas paljon mut nyt se on ooneks ollut 4 vuotta juomatta. Ei sillä et kuuluis mulle kun omillani asun mut iloinen asiasta kyllä. Joskus uhkas muakin mut sen kanssa sovittu asiat ja nykyään hyvissö väleisä ja itse saman lainen melkein kun perinyt saman eli oma vikani et juon. Eipä tällaisille asioille ole mitään järkevää syytä. Jotkut alkoholisoituvat ja jotkut ei..
- salajuopon poika
Juomisen syistä on paha sanoa mitään, mutta sen voin sanoa ettei se ainakaan lapsen syy ole. Eli älä itseäsi syytä. Kiinnitä huomiota myös huomiota parin valinnassa siihen, ettet ala etsiä alitajuisesti isäsi kaltaista miestä. Pyri muutenkin hyväksymään se ettet saa asiaan vastauksia isältäsi. Keskity elämään omaa tavallista elämääsi, muista isääsi varoittavana esimerkkinä.
Varoitan myös siitä, että oman lapsuuden muistot heräävät voimakkaana sitten kun saat omia lapsia. Tiedosta tämä ettet ala toistamaan isäsi käytösmallia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama245037Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä634046Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve743612Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732698Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472473Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602348Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl762159Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272117- 1351664
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371515