Valtakunnansyyttäjä muistuttaa epäiltyjen oikeuksista

Valtakunnansyyttäjä

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen pelkää, että virheet esitutkinnassa voivat johtaa isojen rikosjuttujen kaatumiseen oikeudessa. Nissinen kertoo huolestaan asianajajien Advokaatti-lehdessä. Korkein oikeus kumosi tällä viikolla hovioikeuden tuomion niin sanotussa Glo-hotellin huumejutussa, koska jutun epäillyllä ei ollut lakimiestä poliisikuulusteluissa. Oikeuden mukaan epäillyn ei voitu katsoa luopuneen oikeudestaan avustajaan.

Nissinen toivoo viranomaisten suhtautuvan nykyistä vakavammin epäiltyjen oikeuksiin.

– Meillä ei ole varaa siihen, että jo moneen kertaan käsitellyt jutut menevät nurin samaan aikaan kun jonossa on uusia juttuja ja syyttäjät ovat täystyöllistettyjä muutenkin, Nissinen sanoo Advokaatissa.

4

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 6+8=???

      Tuota
      Ainakin 10.5.2012 Helsingin Sanomissa olleen uutisen mukaan poliisi kertoi, ettei oikeudessa 9 vuoden tuomion törkeästä huumausainerikoksesta saanut nigerialainen Samuel Eze Ugumin vaatinut lakimiestä paikalle kahdessa erillisessä kuulustelussa. Koska oikeudessa Ugumin taas kertoi vaatineensa, niin KKO uskoi häntä, eikä kuulustelevaa poliisia ja todistajaa.

      Esitutkintalain mukaan epäillyllä on oikeus käyttää kuulustelussa avustajaa ETL 10 §.
      Poliisi ei kuitenkaan etukäteen hanki paikalle avustajaa, vaan kysyy sitä ja antaa kuulusteltavan esim. puhelimitse tehdä se itse, jos kuulusteltava sellaisen haluaa.
      Ehkä kuulustelu on vielä suoritettu ranskaksi, joka saattaa osaltaan vaikuttaa siihen, ettei kuulusteltava edes pyytänyt paikalle ranskankielistä lakimiestä.

      Huom. jos epäilyn äidinkieli on muu, kuin suomi tai ruotsi, niin he eivät suostu ymmärtämään kuulustelussa muuta, kuin äidinkieltään. Esim. englantia on turha yrittää.

      • 6+8= nolla

        Kyllä poliisinpalvoja tietää kaiken kaikesta !! Hänellä on uusinta mallia oleva kristallipallo, joka on lastutettu huipputehoihin.

        Eiköhän se kuitenkin mene niin, että poliisillakin pitäisi olla jotein näyttöä väitteidensä tueksi. Pelkät paskapuheet eivät onneksi aina riitä. Useimmiten oikeudet uskovat poliisin paskapuheet, mutta onneksi ei aina. Poliisilla kun on tapana valehdella ja väärennellä todisteita.6 8=


    • 4qwu4ygh

      En tiedä kokonaisuutta mutta missä vaiheessa tieto on tullut oikeuden tietoon? Tuliko tieto vasta tietoon KKO:ssa vai oliko tieto jo käräjäoikeudessa? Jos tieto oli jo KO:ssa ja HO:ssa niin aika myöhään tapahtui oikeuden herääminen. Olisi myös hienoa jos tulkkia voisi kuullustella todistajana koska hän voisi hyvinkin valaista asiaa.
      Lisäksi Nissisen puheesta näkyy jälkiviisaus eli miksi syyttäjä ei ole herännyt vaan on antanut jutun mennä oikeuteen.
      Nissinen näyttää yrittävän vierittää virhettä poliisin niskaan vaikka minun mielestä myös syyttäjä, käräjäoikeus ja HO ovat mokanneet.

    • NISSINEN....

      Nissinen muistuttaa myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuista, jotka tähdentävät epäillyn oikeutta olla puhumatta itseään vastaan. Tätä oikeutta ei ole hänen mukaansa Suomessa kunnioitettu riittävästi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      26
      5079
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      64
      4071
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      77
      3637
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2708
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      149
      2497
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      60
      2358
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      78
      2173
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2127
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      135
      1674
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      1525
    Aihe