Vanhasen aikana oli kaikki hyvin..

Rahatko pankista ?

Pääministeri sanoi tänään aiemmin MTV3:n haastattelussa, että kriisi saattaa levitä Espanjaan ja Italiaan ja vaikuttavan kohta Suomeenkin.
Suurin uhka tässä on nyt talouskasvun hyytyminen ja se iskee suoraan myös Suomen työllisyyteen ja suomalaiseen arkeen, Katainen sanoi.

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kriisi alkoi nimenomaan Vanhasen hallituskaudella. Kriisin syntypesäke oli Yhdysvallat, mistä se levisi ympäri maailmaa ja jäi kytemään eräisiin Euroopan maihin. Suomen pääministerillä ei tosin ollut tähän osaa ei arpaa kuten ei nykyisellekään pääministerillä tai hallituksella. Finanssikriisi tulee ja tappaa iahn riippumatta siitä, millainen valuutta pyörii kansalaisetn käsissä. Se ei tule ohittamaan edes EU:n ulkopuolisia maita kuten Norjaa ja Sveitsiä. Itse asiassa EU:n ulkopuolinen maa Islanti oli kaatua jo ensiaallossa, mutta on selvinnyt joten kuten mm. muiden pohjoismaiden avituksella.

      Jos esim. Kreikka irrottautuu eurosta, rahoja ei täällä ole syytä nostaa pankista. Päinvastoin se voi olla syy tallettaa niitä pankkiin. Euron arvo nimittäin nousee sitä myötä kuin heikot euromaat jättävät sen. Tosin sellainen muodostuu kyllä sitten vakavaksi ongelmaksi vientiteollisuudellemme.

      • Mitä ihmettä ?

        Vanhanenko sitä rahaa Kreikkaan syytää en ole kuullutkaan ?


      • Juhakossi
        Mitä ihmettä ? kirjoitti:

        Vanhanenko sitä rahaa Kreikkaan syytää en ole kuullutkaan ?

        Vanhanen ja Kiviniemi syytivät rahaa Kreikkaan ilman vakuuksia.

        Nykyisin asiat on hoidettu paljon paremmin.


      • Mitä ihmettä ? kirjoitti:

        Vanhanenko sitä rahaa Kreikkaan syytää en ole kuullutkaan ?

        Vanhanenhan sitä rahaa kreikkalaisille antoi. Vanhasen hallitus markkinoin ensimmäistä Kreikkapakettia


      • 50 miljardia ???????
        niinpa.niin kirjoitti:

        Vanhanenhan sitä rahaa kreikkalaisille antoi. Vanhasen hallitus markkinoin ensimmäistä Kreikkapakettia

        Urpilainen kuvasi euroryhmän käymää keskustelua jopa poikkeuksellisen yksimieliseksi siltä osin, että pallon katsotaan nyt olevan Kreikalla, jonka puolueiden pitäisi sitoutua sovittuun laina- ja uudistusohjelmaan.


    • Jutta Rappio

      Minä annan, jos joku osaa pyytää. hih hih

    • SYYLLISET

      Kalliksi tulevat Jutan lunnaat. Erkki Liikanen lyö nekin. Molemmat ovat kylväneet rahaa surutta.

      • Ja muistetaan

        Mauno Koividston vahva markka, koko maa oli kellahtaa..


    • Valtakunnan Oikeus

      Vanhasen pääministeriaikana sellutehtaan alasajo Kemijärvellä oli Vanhasen syytä ja valtamedia muistaa vieläkin "pahantekijää".
      Kataisen aikana Nokia on alasajettu Suomessa ja verorahat on kuskattu Kreikkaan ja Portugaliin.
      Valtamedia on tällä kertaa hiljaa kuin kusi sukassa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      89
      7448
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      117
      6159
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      158
      4304
    4. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      39
      3002
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      227
      2939
    6. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      78
      2866
    7. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      88
      2577
    8. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      90
      2308
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      186
      2239
    10. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      14
      1770
    Aihe