Mies asuu pohjoisessa ja itse asun Helsingissä (vielä toistaseksi) . Miehen entisestä liitosta hänellä on kaksi poikaa, jotka ovat vuoroviikoin isällä. Tosin joulun ja uuden vuoden aikaan olivat n. 5 viikkoa isällä, kun entinen tykkäsi hieman "juhlia" ja pitää itsekseen hauskaa.
Olen raskaana ja yhteinen lapsemme synnytys käynnistetään 28.5, eli ihan piakkoin mutta vauvahan ei katso aikaa ja voi syntyä vaikka jo ensi viikolla. Vain Luoja kun yksin tietää nämä asiat.
Isä kuitenkin sanoi, että hänellä on pojat ensi viikolla, eikä pääse mukaan laitokselle vaan pitää lasten koulua ja tarhaa tärkeämpänä kun lapsensa syntymää.
Aika pokkana vain laittoin tekstarilla, en valmistautunut tulemaan Helsinkiin 27.5 eikä yhtään aikasemmin jos lapsi täällä syntyy vaikka ensi viikolla.
Mielipiteitä kaivattais ja sitä, että mitä tälläsestä nyt sitten vois päätellä ?
Mitä mieltä ootte?
23
129
Vastaukset
- MItäs luulisit
MItäs itse vastaisit kirjoittamaasi tekstiin?
Aivan oikein, sinä ja yhteinen lapsenne olette ja tulette olemaan jonon päässä, kun "miehesi" priorisoi arvokasta aikaansa.
Miksi piti moiseen mennä väsäämään vielä yksi lapsi lisää? - aurinkoinen
Jaa-a, sanopas muuta.
Sitä on oikeastaan turha jälkikäteen murehtia, mä olen ainakin onnellinen tulevasta lapsesta.Kyllä senkin puheet on ollu enemmän tervetulleen puolella, ainakin mulle niin sanonut, sitä en tiedä mitä se siellä muualla sitten selittelee. - Katriina Jokikunnas
Koulu ja tarhapäiviä tulee mutta ei lapsen syntymää.Aika ihmeellinen on miehen ajattelukanta.
Sinuna en noteeraisi enää mitenkään miehen vaatimuksiin lapsen suhteen jatkossa. Minä olisin ilmoittamatta lapsen syntymän kokonaan. - yxmuzi
Lapset näyttävät olevan miehelle hyvin tärkeitä. Opit arvostamaan sitä sitten, kun yhteinen lapsenne syntyy.
Mitä muuten lauseella "Tosin joulun ja uuden vuoden aikaan olivat n. 5 viikkoa isällä, kun entinen tykkäsi hieman "juhlia" ja pitää itsekseen hauskaa" on tekemistä tämän asian kanssa? Varmaankin isä oli tyytyväinen, kun sai pitää poikiaan niinkin kauan. - aurinkoinen
Tottakai se on onnellinen, että sai viettää aikaansa silloin sen 5 viikkoa mutta ex lupas aina tulla hakemaan mutta asetti viinan lastensa edelle. Olisi kertonut rehellisesti, ettei nyt ota lapsia niin olisimme koko "uusioperhe" voinut viettää senkin ajan yhdessä, joko pohjoisessa tai Helsingissä.
Tarkoitan sitä, että ottaa todella hermoon se, ettei pysty MITÄÄN suunnittelemaan etukäteen sen takia jos äiti ei haekkaan lapsia silloin kun on suunniteltu.Kyllä meillä olis ollut vaikka mitä tekemistä mutta ei vain voinut niitäkään suunnitella, kun äiti kuitenkin aina sanoi hakevansa vaikka ei niin tehnytkään.
Nyt kun asia olisikin toistepäin, ei asia järjesty millään ja on tunne ettei mies edes halua järjestellä asiaa niin, että voisi tänne tulla.
Lähinnä kuitenkin tarkoitan sitä, että minkälainen mies ei tekisi kaikkensa, että pääsisi lapsensa syntymää todistamaan ?????
Mun mielestä, se menee niin, että jos laittaa lapsen aluilleen, on silloin tehtävä myös kompromissejä nykyiseen elämäntilanteeseen vai olenko ihan metsässä? En oikein usko!- pilvinen ja sade
Miksi teet tuosta synnyttämisestä noin suuren numeron, hän varmaan on jo kahdesti nähnyt synnytyksen ja tietää mitä se on ja on varmaan hyvä isä.
Hän on jo kaksi lasta laittanut alulleen ja tekee kompromissin noille kahdelle, jotka häntä nyt tarvitsevat enempi kun tuo syntyvä, syntyvällä olet sinä pääosassa. - Kricu V.
pilvinen ja sade kirjoitti:
Miksi teet tuosta synnyttämisestä noin suuren numeron, hän varmaan on jo kahdesti nähnyt synnytyksen ja tietää mitä se on ja on varmaan hyvä isä.
Hän on jo kaksi lasta laittanut alulleen ja tekee kompromissin noille kahdelle, jotka häntä nyt tarvitsevat enempi kun tuo syntyvä, syntyvällä olet sinä pääosassa.Onhan tuokin tietysti mielipide ja näkökanta sinänsä pilvinen ja sade.
Kysynkin sinulta nyt, että eikö sinulle ole sitten lapsen syntymä niin tärkeä asia kuin nm:llä aurinkoinen täällä asioita on kertonut?
Minulle tulee vain jotenkin sellainen tunne, että isä ei ole kiinnostunut uudesta lapsesta..
Jos kiinnostaisi, hän olisi äidin tukena joka tapauksessa vaikka mikä olisi.
Kyllä syntymä on aina elämää ravisuttava tilanne mutta jos joku ajattelee toisin, eihän sille silloin mitään voi. Minä en ainakaan jättäisi lapseni tuloa maailmaan pois mistään hinnasta. - pilvinen ja sade.
Kricu V. kirjoitti:
Onhan tuokin tietysti mielipide ja näkökanta sinänsä pilvinen ja sade.
Kysynkin sinulta nyt, että eikö sinulle ole sitten lapsen syntymä niin tärkeä asia kuin nm:llä aurinkoinen täällä asioita on kertonut?
Minulle tulee vain jotenkin sellainen tunne, että isä ei ole kiinnostunut uudesta lapsesta..
Jos kiinnostaisi, hän olisi äidin tukena joka tapauksessa vaikka mikä olisi.
Kyllä syntymä on aina elämää ravisuttava tilanne mutta jos joku ajattelee toisin, eihän sille silloin mitään voi. Minä en ainakaan jättäisi lapseni tuloa maailmaan pois mistään hinnasta.Tottakai se on tärkeetä, mutta pitäähän ne sisaruksetkin hoitaa eikä jättää tuuliajolle, sillon kun minä synnytin kolmannen ,niin mieheni hoiti kahta muuta silläaikaa, kun ei ollut mummuja ja tuttuja sillon lähelläkään ja se lapsi ei kerro koska syntyy, se tulee yleensä yllättäen niinkun minulla, se synty yöllä.
Kaikki lapset on yhtä tärkeitä.
- Kricu V.
Ihan kyllä kuulostaa siltä ettei exä olekaan mikään exä vaan jotain aivan muuta.
Vai onko ukko yksinkertaisesti niin tumpelo, ettei osaa ottaa nykyistä elämäänsä haltuun, johon kuulutte myös sinä ja tuleva lapsesi vai meinaako hän jatkossakin toteuttaa vain exsä toiveet ja halut?
Sinunä todellakin antaisin miehen olla ja keskittyisit tulevaan lapseen. Ei tollainen mies tarvitse oikeutta edes lapseen, jos asettaa jopa exsä tarpeet lapsensa edelle. - vahinko vai?
Näyttää siltä, että olet yksin suunnitellut lapsen teon! Mies jos olisi innostunut, ei sun tarvis moista kysellä, mutta hänelle on ekat lapset tärkeimmät! Ei yhtään innoissaan uudesta tenavasta.
- aurinkoinen
Kyllä siinä oli kummatkin sitä tekemässä.
Tosin olen jo sillä kantilla itsekin, että tulen kasvattamaan lapseni yksin. Myös oma ja lasteni elämä on mulle tärkeitä, enkä todellakaan ala elämään "munattoman" miehen tai hänen entisen (mikä lie) ehdoilla.
Jos ei isää kiinnosta, häntä ei silloin kiinnosta ja hyvä niin mutta en halua myöskään sitä, että hän tulee lapsen elämään silloin kun hänelle sopii ja on aikaa.- hei halooooooooooooo
Kyllä lapsen tekeminen ja huvi on ihan eri asia. Ei aina sitä lasta tehdä kun sillai ollaan. Hyvänen aika sentään. Tahallisuus tulla raskaaksi on usein vain naisen intohimo.
- niin miksipä et
Oma ja lasteni elämä. Siis sinullako on tulevan vauvan lisäksi useampi lapsi?
Missäs he tulevat olemaan synnytyksen aikana? Sinun ehdoilla isänsä luonako?
Ei sitä kuule tuhansien kilometrien päästä jossa työ ja asunto ja määrättyjen lastenhoitovuorojen takia matkusteta noin vain, miksi itse et synnytä pohjoisessa?
- Varijaa huoria
Lapsenteossa miehet ovat jopa liiankin innokkaita ;). Jos puhutaan tilanteesta, että ehkäisy voisi olla... ehkä on... hoidettu. Saatikka niitä pillereitä napsivien neitokaisten "unohduksia" yms. jotta vauva nyt kuitenkin tuppaa tulemaan. Älkää hyvät nuoret miehet luottako niihin auliisti paneviin tyttöihin.
- aurinkoinen
Huomenta vaan!
Yks pikkunen juttu, että me nyt ei satuta enää olemaan mitään teinipellejä, jotka vaan paneskelee tuolla pitkin ilman minkäänlaista vastuuta.Itse ole 38 ja juu-u on mullakin toki lapsia, niinkun isälläkin.
Mä olen vallmistellut jo itse asiat niin, että lapset on hoidossa jos/kun synnytys tulee.
"Ei sitä kuule tuhansien kilometrien päästä jossa työ ja asunto ja määrättyjen lastenhoitovuorojen takia matkusteta noin vain, miksi itse et synnytä pohjoisessa?"
Mun mielestä tää on pelkkä järjestely kysymys. Isä ei ole töissä, exä ei ole töissä.
Meinaatko vielä että mä lähtisin synnyttämään pohjoiseen? Oletko vitun tyhmä vai idiootti pelkästään? Isällekö kaikki valmiiksi nenän eteen???Haloo, en kuulu pohjoisen sairaanhoitopiiriin...;O)
Mä olen jo muuttamassa lapsineni pohjoseen, sen takia että isä näkisi lastaan useimmin ja voisi enemmän olla läsnä.
Tuntuu vain, että te miehet ootte tosiaan niin kädettömiä, ettette te osaa todellakaan tehdä kun yhtä asiaa kerrallaan.- laskettuaika.
Sinun lapsesi voi syntyä jo aikaisemminkin, vaikka kuinka järjestelisit asioita, niin lapsi syntyy sillon ,kun syntyy, meikäläisellä lasketutajat ei ole koskaan pitänyt paikkaansa, viimeinen lapseni synty reilun kolme viikkoa etuajassa, ei siinä sitte paljoa järjestellä, kun se tulee.
- Mites ne jo olevat?
Älä herranjumala laita elämääsi uusiksi miehen takia ja muuta pohjoiseen, jossa sinulla ei ole kuin mies joka tanssii entisensä pillin mukaan! Revit lapset pois juuriltaan ja itsesikin. Ekan vuoden olet kotona, meinaatko töitä löytää sieltä? Entäs jo olemassa olevien lastesi isä, onko hän vähäisempi merkitykseltään kuin nyt syntyvän lapsesi isä? Viet lapsensa kauemmas hänen luotaan ja tapaamiset vaikeutuvat.
Ajattele ylä- älä alapäällä. Tässä on jo nyt kaikki merkit olemassa, muutat muutaman vuoden sisään takaisin, ja kadut katkerasti. - aurinkoinen
Ihan hyvä bointti mutta kiinnostus jo olemassa oleviin lapsiin yhdellä isällä on kadonnut, eikä ole tapaillut 4 vuoteen, joten....
Toisaalta pohjoinen olisi rauhallisempi paikka lapsillekin jo elää kun Helsinki. Toki muutamme kuitenkin pohjoisessakin "isoon" kaupunkiin ja joka paikassa on omat paheet. Olen hoitoalalla itse ja työtä sillä saralla löytyy varmasti. Enkä kuitenkaan olisi siellä yksin..jotain sukulaisia ja tuttuja asuu siellä myös. Nätti asuinalue ja halpa vuokra ;O).
"mies joka tanssii entisensä pillin mukaan"
Niin totta!!!! - hylätyt lapset
En käsitä miten jotkut tekevät lapsia miehen kanssa, joka on jo hylännyt entiset lapset??? Miksi ne naiset luulevat, että mies välittäisi uudesta lapseta, kun ei entisistäkään??
Ei semmoinenm ies muutu, joka lapsilleen tekee huollalailla.
Tuntuu että naisille lapsi on tärkeämpi, kuin se onko lapsella isää vai ei!!!
Kyllä on tarpeeksi isättömiä lapsia, miski tehdä tahallaan lisää??? - aurinkoinen
"En käsitä miten jotkut tekevät lapsia miehen kanssa, joka on jo hylännyt entiset lapset??"
Kyseiset lapset ovat entisestä liitosta. Ei tästä liitosta mistä tässä nyt on kyse. - ILMAN LASTA VÄKISIN
TOTTA HELVETISSÄ SE ON TÄRKEÄTÄ OLLA LAPSENSA SYNNYTYKSESSÄ.
UKKO NÄKÖJÄÄN ON VAIN NIIN TOSSUN ALLA ENTISEN AKAN SUHTEEN, ETTEI OSAA PITÄÄ OMISTA OIKEUKSISTAAN KIINNI.
ANTAA NYT PILATA TIETOISESTI UUDEN PARISUHTEEN JA TULEVAN LAPSEN ISÄ LAPSISUHTEEN ASETTAMALLA OMAN TARPEEN EDELLE.
SE ONKIN SITTEN TOINEN ASIA ETTÄ HALUAAKO MIES ANTAA OMAN PANOKSENSA VAI MITÄ TÄSSÄ ON TAKANA?
KYLLÄ SEN PITÄIS MENNÄ NIIN ETTÄ JOS ISÄ JOUSTAA ENTISEN VIINAPUTKEN MAHDOLLISTAMISESSA, ON TOISENKIN JOUSTETTAVA ISÄN MENOISSA.
KUKA TÄÄLLÄ VÄHÄTTELEE SITÄ, ETTÄ OMAN LAPSEN SYNTYMÄ EI OLE MIKÄÄN MUU ASIA KUN JOKU PÄIVITTÄINEN TAPAHTUMA?
TÄSSÄ ON MYÖS TUNNE SE ETTÄ ÄITI HALUAISI JO ALUSTA ANTAA MAHDOLLISUUDEN OLLA PALSEN KANSSA MUTTA ISÄ EI NÄHTÄVÄSTI ARVOSTA TÄTÄ ASIAA OLLENKAAN.
ON MIEHIÄ JOTKA EIVÄT SAA OLLA TEKEMISISÄÄ LASTENSA KANSSA VAIKKA HALUAISIVAT, TÄTÄ MIES NÄKÖJÄÄN EI KUULU SIIHEN KANSTIIN VAAN PITÄÄ ENTISESTÄ LIITOSTA OLEVIA LAPSIAAN TÄRKEÄMPÄNÄ.
ISÄLLE VAAN VIESTIÄ ETTÄ TURHA SITÄ ON JÄLKEENPÄIN VALITTAA JOS ASIA YHTÄKKIÄ TULEEKIN TÄRKEÄKSI.- HILJAA HYVÄÄ TULEE
VOISITKO OLLA huutamatta! Hys puhu hiljempaa, ei me kuuroja olla, eikä täällä tarvi korvia!
- hiljaaaaaaaaaaaaaa
turpa kiinni ei tartte huutaa.................
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama255059Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä644061Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve753625Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732698Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472483Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602358Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl772167Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272127- 1351664
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371525