Saastainen, iljettävä JSN!

Pthyi!

JSN ei ole koskaan eikä yhdessäkään tapauksessa antanut huomautusta yhdellekään tiedotusvälineelle koskien yhtäkään persuihin kohdistuvaa loukkausta tai vihapuhetta, eikä koskaan tule antamaankaan. JSN:n neuvosto koostuu nimittäin 100 % demareista ja kokoomuslaisista. Heidän mielestään mediassa saa ja pitää halveksia, vihata ja uhkailla persuja. Mitä hyötyä tällaisesta pelleorganisaatiosta kuin JSN on, kun se ei toimi puolueettomasti?

- - -

Helsingissä ilmestyvä seurakuntalehti Kirkko ja kaupunki on saanut Julkisen sanan neuvostolta vapauttavan päätöksen pilakuvakiistassa. Lehti julkaisi viime joulukuussa perussuomalaisia arvostelevan Ville Rannan poikkeuksellisen suurta huomiota herättäneen pilapiirroksen. Kantelijoiden mukaan piirroksessa solvataan poliittisyhteiskunnallista vakaumusta ja se sisältää vihapuhetta. Lisäksi kantelun mukaan ainakin osa pilakuvan hahmoista on tunnistettavissa puolueen johtohahmoiksi.

Lehden päätoimittajan vastineessa neuvostolle todetaan, että perinteisesti journalismin yhtenä tärkeänä tehtävänä on pidetty poliittisten ja muiden vallanpitäjien toiminnan arviointia ja arvostelua. Kyseessä on Seppo Simolan mukaan pilapiirroksen keinoin toteutettu puheenvuoro, joka liittyy muun muassa maahanmuuttajien sekä etnisten ja seksuaalisten vähemmistöjen kohteluun maassamme sekä näiden puheiden vähättelyyn jälkikäteen toteamalla niiden olevan vain ironiaa tai satiiria.

Simola muistuttaa vastineessaan, että pilapiirros on määritelmän mukaan tarkoituksellisesti liioiteltu kuva, jolla kiinnitetään huomiota joko todellisen tai mielikuvituksellisen henkilön johonkin ominaisuuteen tai toimintaan. Simola toteaa myös, että puolueen edustajan on annettu ilmaista asiasta näkemyksensä seuraavassa lehdessä.

Julkisen sanan neuvosto katsoo päätöksessään, että pilapiirros on journalistisen ilmaisun muoto, jolle on perinteisesti sallittu enemmän vapauksia kuin kirjalliselle ilmaisulle. Sen perusajatuksena on karrikointi. Pilapiirroksilta odotetaan muun muassa vallanpitäjiin kohdistuvaa oivaltavaa arvostelua, jopa pilkantekoa.

Neuvosto pitää ongelmallisena piirroksen kohta, jossa viitataan ampumiseen. Päätöksen mukaan muutkin kuin kantelijat voivat käsittää sen rinnastuksena äskeisiin väkivallantekoihin. Tämän takia pilapiirtäjienkin olisi ilmaisunvapautta käyttäessään neuvoston mielestä hyvä ottaa huomioon rankimpien karrikointiensa herättämät tunteet.

Poliitikkojen on asemansa perusteella kestettävä kovaakin arvostelua. Pilapiirros ei kuitenkaan neuvoston mielestä tuonut esiin kansanedustajien henkilökohtaisia ominaisuuksia halventavasti tai asiaankuulumattomasti, vaan kritisoi karrikoiden, pilapiirroksille ominaiseen tapaan, heidän toimintaansa ja sanomisiaan niin sosiaalisessa mediassa kuin muutoinkin julkisuudessa.
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/politiikka/8326-qpaskaa-jouluaq-sai-palauttavan-paatoksen-jsnlta

Vihakuva:
http://www.google.fi/imgres?imgurl=http://www.kotimaa24.fi/ranta2.jpg&imgrefurl=http://www.kotimaa24.fi/ranta2.html&usg=__7o4ji728Yxs3zxTCEHiTLedrLm4=&h=501&w=420&sz=36&hl=fi&start=1&zoom=1&tbnid=AIqzSf743yuTEM:&tbnh=130&tbnw=109&ei=qCK7T7-nB-j04QTWp7DPCQ&prev=/search%3Fq%3Dpaskaa%2Bjoulua%26hl%3Dfi%26gbv%3D2%26tbm%3Disch&itbs=1

1

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Muita poliittisia puolueita on arvosteltu vuosikymmeniä kärkevinkin pilapiirroksin eivätkä ne ole siitä valittaneet. Mutta persut ovatkin 100% ulisevia ämmiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      26
      5069
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      64
      4061
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      76
      3632
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2708
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      147
      2483
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      60
      2358
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      78
      2173
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2127
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      135
      1664
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      1525
    Aihe