Warkauden lehti uutisoi 16.6.2012.
" Demarit avasivat kuntavaalipelin "
Täytyy kyllä ihmetellä, miten demarit ovat saaneet jo näin aikaisessa vaiheessa noin paljon ehdokkaita. Ja jos ymmärsin oikein, on heillä vielä jonkun verran nimiä lisää listoilla. On lehden mukaan viitteitä jopa reilusta viidestäkymmenestä ehdokkaasta.
Yllättynyt olen tästä, koska Kristilliset, Kokoomus sekä Keskusta tekivät vaaliliiton viime vaalien jälkeen ja näin murskasivat Varkauden pitkäaikaisen "punaisen vallan". Olipa jopa paikallislehden etusivulla, kokoomuslainen kuntavaali-ääniharava, nyrkkiojossa julistamassa porvari mantraa.
No, se miten nyt näyttää käyneen, eli tämä liittouma on saanut siipeensä kristillisten sisäisten riitojen ja poliittisen ponnettomuuden myötä.
Odotan innolla, miten muut puolueet vastaavat tähän avaukseen. Toivon muiltakin puolueilta runsasta ehdokas - asettelua, koska tämähän takaa parhaiten Varkautelaisten mahdollisuuden valita heidän mielestään parhaat päättäjät seuraavaksi neljäksi vuodeksi.
Nyt näyttää heikolta heidän kannaltaan.
Vertauskuvallisesti voin siteerata Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtajan lausuntoa lehdessä " Syksyyn asti on aikaa katsoa, ja nämä Espanjat ja Nokiat auttavat tässä meitä "
Aika järkyttävää. Eli Perussuomalaisten kampanja perustuu talousahdinkoon ja irtisanomisiin.
Peli on avattu ja kuten Warkauden lehden toimittaja toteaa : "Sosiaalidemokraatit ovat valmistautuneet Varkauden poliittisista ryhmistä parhaiten ensi syksyn kuntavaaleihin".
Mielenkiintoista ja yllättävää !




Varkaudessa ei ole tarvetta mihinkään protesteihin, vaan jatkettakoon jo hyvin alkanutta eheyttämistä ja työtä yhteisten tavotteiden mukaan. Ainoa ryhmä tällä hetkellä joka näyttää yhteistyökyvyttömältä ovat itsekeskeiset PerSut. Heistä on turha hakea yhteistyökykyä.
Olkoon syksyn teema: Yhteistyökykyinen valtuusto! IKL ei ole nykypäivää.
Akkutehdas, Karelian Kaviaari. Bua haha haa hahahaha hahaha ahahahaa haa haha hahah . Jatketaan vaan, mutta mistäs rahat? Bua hahaha ahaha aha aaha
Ha ahhaha bua haha ha aha hahaha ahaaa ahah. Joko siellä on 30 projektipäällikköä? Enää ei naurata kun rupes tarkemmin miettimään...
Nokia ei ole kenenkään vika, korkeintaan Elopin ja niiden jotka haluavat ajaa firman myyntikuntoon. Noita etelän vetelille jaettavie rahoja voisi käyttää nokian lopputilin saaneiden kouluttamiseen ja työllistymiseen.
Sitä ei toinna tulla sanomaan, että on huonompi vaihtoehto olla tukematta noita maita, koska suomelle käy huonommin. Just joo. Kertokaa se myös näille muille maille jotka ei rahojaan lapioi muille. Suomessakin olisi käyttöä tälle rahalla, mutta ei kun annetaan karvaranteille jotta saavat jatkaa samaa menoaan.
Minusta ei toinna sotkea euroopan velkakriisiä suomen kunnallisvaaleihin. Onneksi on muitakin kuin peku
Pekka on ainoana valtuutettuna ollut aidosti huolissaan, niin vammaisista kuin muistakin kuntalaisista ja heidän lakisääteisistä palveluistaan.
Keto kertoi odottavansa vaaliapua Espanjalta ja Nokialta.
Etkö ymmärrä asioita, vai esitätkö vain tyhmää? Suomella on samanlainen tie kuin noilla eteläeuroopan mailla, jos jatketaan tätä tukemista.
huh huh, sairas olet !
Hyppää vaikka suoraan n. 10min kohdalle. Niin se demarin takki viuhuu...
Mitäs paikallisdemarit lupaavat? Lissee henkilöitä navitas kehitykseen, akku- ja sampitehtaan laajennukset?? Mitäh häh?
http://www.varkaudenseudunps.net/vastaesitys270910.php
Persut ovat kuin vakuutuksen myyjät. Nekin kehuvat että vakuutus on hyvä kuollessasi. Jos joku yritys kaatuisi niin ei PötyPekalle mitään hyötyä olisi.
Valitettava totuus on että PerSut ovat ryhtyneet ratsastamaan jopa kuolleilla.
Muuten, tarpeettomat tutkintapyynnöt ovat PerSujen toimesta lisääntyneet valtavasti.
Kansa maksaa, kuten Kajaanin juhlatkin.
http://yle.fi/uutiset/katso_osuutesi_oman_kunnan_velasta/6185142
Lisäksi olisi huomioitava valtaisat takausvelat ja kohta lankeavat
"yrityskuplat" lopettavat yritykset.
Persu kuvausryhmä vaadimme koko kokouksen youtubeen olimmehan aktiivisesti pöntössä Rami Koikkalainen en esitä mitään kunhan kuvautan itseäni :D
Yksi meistä monesta persuaktiivista vastaa pyyntöösi.
ei saa haukkua nii
mikäs ite oot,pelle!
nyt kyllä provoa oli "tyhjän panttina" ho ho,katoppa vaikka aloitteita ja esityksiä mitä on tehny!
Tästä myös peku puhunut.
Rahat kelpaa vastinetta ei saa, vain väljehtynyttä tavaraa hankeisiin kuten vene Hertunrannassa.
Yli 8 000 äänestäjää nukkui onnensa ohi, kun olisivat voineet tehdä todellisen jytkyn ja hajoittaa hyvävelijärjestön Varkaudessa.
Navitas Kehitys, Teollisuuskylä, ai kuinka puljut porskuttaakaan ja mikään ei mihinkään muutu eli meno pysyy samanlaisena. Varkautelaiset veronmaksajat herätys, ette halua muutosta? No, kunnallisvero kylllä nousee, siinä sitä muutosta on!
Käppärin päiväkoti kiinni vaan. Harjoitusjäähalli, mitä sillä tekee? Kaupungintalon voisi laittaa kiinni, lappu luukulle. Varkauden luukulle lappu? Sillä nyt alkoi lopullinen alamäki. Kauan ei mene kun Varkauden väkiluku putoaa alle kahdenkymmenen tuhannen, sitten onkin hätä kädessä ja liittolaisia on löydettävä!!!
Lupsakkaa Joulun odotusta varkautelaisille täältä Lepuskin rauhasta :o))
Husuun ei luoteta Kangaslammellakaan ????