Vastikään tulevan lapsensa isästä eronnut Martina ei halunnut enää kommentoida eroa.
– Odotetaan nyt rauhassa, että vauva syntyy, Aitolehti tyytyi toteamaan.
Ex-pari asuu Seiskan mukaan kuitenkin edelleen saman katon alla, sillä tulevan lapsen syntymän laskettuun aikaan on enää seitsemän viikkoa. Suhteen vastoinkäymisistä huolimatta Aitolehti vakuuttaa voivansa erinomaisesti.
Vaikeina hetkinä tärkeä tuki tahtonaiselle löytyy läheltä, omasta äidistä.
– Äidilleni voin jutella kaikesta ja voin luottaa siihen, että hän on turvanani, jos tarvitsen. Ei ole oikeastaan mitään, mitä en voisi kertoa äidilleni, Aitolehti kuvailee läheisiä välejä.




Ja kuka mies tuohon uskaltaisi enää vauvan syntymän jälkeen koskeakaan, kun muija pamahtaa jatkuvasti paksuksi, eikä tunnu tietävän ehkäisystä mitään. Vakisuhteessa kondomin käyttö ei ole se miellyttävin vaihtoehto, eikä Martina näytä ymmärtävän ehkäisyvälineistä kuten e-pillereistä mitään.
Stefun virallinen osoite varmasti siellä onkin vielä, ei tosin asu siellä, vaan ihan muualla, eikä ole kuukausiin asunut.
Stefun kaveri on jo kertonut, milloin tulee muuttaa pois. Eli Martina saa olla siihen asti, kun vauva syntynyt ja vielä jonkin aikaa sen jälkeen.
Toisen lapsen lähestyvä syntymä ei näytä hidastavan Martina Aitolehden vauhtia. Pyöreitä vuosia täyttänyt kohukaunotar matkusti viime perjantaina (13.7.) Amsterdamiin juhlimaan 30-vuotissyntymäpäiviään äitinsä ja lähimpien ystäviensä kanssa, kertoo Seitsemän päivää -lehti.
Niin, mitä sinä "ihan tiedoksi vaan" mahdat oikein tarkottaa, kun sanoit, että eronneet ovat (niin varmasti ovatkin) ja pistin osan haastattelusta?? Kun mitään keskeistä en jättänyt tänne erosta laittamatta? Ole hyvä ja vastaa! Ja tämä on otettu Metrolivestä! Seiskassa saattaa olla enemmän juttua asiasta?
Oot niin säälittävä, että mua oikeasti oksettaa, lapsellinen, tyhmä, idiootti.
Samanlainen säälittävä pohjanoteeraus mitä Mara on.
Eikö täällä pitänyt juoruta julkkiksista eikä haukkua kirjoittajia? Nyt haukun koska olet URPO!
Ps. olen käynyt kyseisessä asuntoesittelyssä :D
Toivottavasti palaavat ja tekevät vielä yhden tai kaksi kaunista lasta lisää. Martinan ei tarvitse tyytyä johonkin vanhaan Kurppa-Eskoon tai mihinkään muuhunkaan sekundaan.
kanssa. Tuli tossa vastaan ja sanoi olleensa konjakkia ostamassa. Ei tule enää
pyyteleen sahtia. No meen äitiäni auttaan matonkuteiden kanssa.