Lain mukaan huostaanotto on väliaikainen ratkaisu ja yhteiskunnan pitäisi tarjota vanhemmille ennen sitä ja sen aikana sellaista tukea, että lapsen palaaminen kotiin on mahdollista.
Ensimmäiseksi on sanottava nyt tärkein eli se, että tämä kirjoitus ei TIETENKÄÄN aja sellaista järjettömyyttä, että lapsen pitäisi palata huonoon kotiinsa. Ei tietysti!
Turhan usein kuitenkin sosiaalityöntekijät ovat hyvin haluttomia edes keskustelemaan kotiuttamisesta, vaikka alkuperäiset huostaanoton syyt olisivat poistuneet vuosia sitten tai niitä ei ole ikinä oikein ollut olemassakaan. Suomessa ei myöskään olla kovin aktiivisia lapsen ja vanhemman välillä olevan suhteen säilyttämiseksi, vaikka julkisuudessa aivan pöyristyttävän päinvastaisia väitteitä tästä esitetäänkin.
Jos taas lapsi joskus pakotetaan tapaamaan vanhempiaan, vaikka ei itse haluaisi tai tehdään Eerikan tapauksen tyylisiä vastuuttomia "kotiuttamisia", ovat ne vakavia virheitä sosiaalitoimen taholta.
Sossujen virheiden takiako nyt adoptio-oikeutta olisi lisättävä?
Eikö sossujen virheiden korjaaminen ja sen estäminen, että tällaista ei tapahdu jatkossa, olisi täsmälääke tähän ongelmaan, eikä suinkaan se, että lapset laitetaan kärsimään lisää laittomuuksista eli tehdään pysyviä adoptioita silloinkin kun siihen ei todellisuudessa olisi oikeutta, eikä tarvetta.
Sossu ei ole aktiivinen kotiuttamisissa
19
325
Vastaukset
- HS eilen
Sivun kokoisen artikkelin teemana onkin, miten yleensä sijaisvanhemmat puhuvat hankalista lapsista ja vielä hankalammista bio-vanhemmista. Tämän artikkelin teema on toinen.
Sijaisvanhemmat kertovat, että heillä EI OLE KOSKAAN OLLUT ongelmia bio-vanhempien kanssa. Minusta tämä on varsin uskottavaa, koska esim. minulla on erittäin harvoin ongelmia kenenkään kanssa, koska lähtökohtani on tulla toimeen kaikkien ihmisten kanssa. Eli kyllä olisi aihetta kuunnella bio-perheitä tämänkin asian suhteen. Kuinkahan yllättävän usein olisikaan niin, että sijarin valituksista huolimatta syy löytyykin jostain muualta...
Mutta FAKTA-OSIO on surullista luettavaa, sitä samaa, mikä bio-vanhemmille on yleensä tuttuakin tutumpaa:
"Arviolta noin joka 10. perhesijoitus purkautuu, eikä syynä ole lapsen kotiuttaminen."
Suuressa artikkelissa kerrotaan Daniel Ahlgrenin huostaanotosta heti pienenä vauvana ja Daniel ihmettelee sitä, miksi sossu ei tehnyt koskaan mitään, että hän olisi saanut tavata vanhempiaan.
Kun hän lopulta 13-vuotiaana sijaisvanhempien avustamana ensimmäisen kerran käveli vanhempiensa kotia kohti, ei hän tiennyt yhtään, mikä häntä odottaa ovella, haluavatko vanhemmat edes tavata häntä. Niin olisi ilmeisesti voinut sossun asenteesta kuvitella. Mutta tietenkin vastaanotto oli lämmin ja käsittääkseni Danielilla on säilynyt lämpimät välit vanhempiin sieltä asti.
Sossu ei kuitenkaan välittänt turvata tässäkään tapauksessa lapsen ja vanhempien suhdetta, kuten niin lukemattomien huostaanotettujen kohdalla on tapahtunut. Tämä on lapsilta ja vanhemmilta kuultua tietoa. - vaikea ymmärtää
Ja edellisten lisäksi kuulee silloin tällöin niistä onnellisista tapauksista, joissa huostaanotolle on ollut selkeä syy ja kun se on poistettu kuvioista, myös sosiaalipuoli on ollut halukas kotiuttamiseen.
Silloin tilanne on hoidettu ls-lain mukaisesti.
Miksi ei aina ole niin? Miksi aina ei riitä kotiuttamiseen huostaanottosyiden poistaminen?
Millä oikeudella sossu on haluton järjestämään vanhempiaan kaipaavalle lapselle tapaamisia? - Rehellisyydestä
Minusta ls saisi yleistä uskottavuutta sillä, että luovuttaisiin yksipuolisesta vanhempien haukkumisesta, koska suurin osa kansalaisista on valitettavasti joutunut lähipiirissään näkemään myös ei niin onnistuneita asiakkuuksia. Onnistuneita, apua saaneita lapsia on, mutta ikävä kyllä kaikki eivät kuulu siihen kategoriaan.
Uskottavuutta ihmisten silmissä lisäisi sekin rehellinen tarkastelutapa, että ei aina erimielisyyksien syy sossun ja vanhempien, tai sijaisvanhempien ja biojen välillä suinkaan johdu lapsen biologisista vanhemmista. Syy voi todellakin olla joskus myös vastapuolessa.
Danielin tapaus on monella tapaa koskettava, hänellä on myös ihan uskomattoman järkyttäviä kokemuksia huostassa olosta, mutta kaikki kuitenkin lopulta päätyi hänen kohdallaan onnelliseen lopputulokseen. Huostaanoton syihin ei artikkelissa kajota ollenkaan, joten niistä ei ole tietoa. Ilmi tulee kuitenkin, että muut sisarukset ovat saaneet onnellisesti kasvaa vanhempien seurassa.
Jospa vaikka oman sairaslomani antamalla lisävapaa-ajalla kirjoittaisin tuon haastattelun tänne, koska linkkiä siihen ei löydy. Kyse on jo muutaman päivän vanhasta lehdestä, joten HS:kin varmaan sallii kopioinnin tässä tapauksessa. Laitan sen seuraavaan viestiin.- Danielin tarina
HS 29.10.2012, sivu D1
"Olipa kerran onnellinen sijaisperhe
Kun puhutaan sijaisperheistä, puhutan usein kahnauksista biologisten vanhempien kanssa ja hankalista sijaislapsista. Muutaman päivän ikäisenä suoraan sairaalasta huostaan otettu Daniel Ahlgren, 22, ja hänen sijaisäitinsä Vappu Tompuri kertovat, että kaikki voi mennä myös hyvin.
"Minut otettiin huostaan muutaman päivän ikäisenä suoraan sairaalasta. Olin aluksi ensikodissa, sitten lastenkodissa Imatralla. Siellä oli paljon lapsia, osa jo nuorisoa. Hoitajia tuli ja meni.
5-vuotiaana muutin sijaisperheeseen Punkaharjulle. Olin ollut perheessä vuoden, kun sijaisvanhemmat lähtivät ja ottivat kolme muuta sijaislasta mukaansa.
Olin 7-vuotias, kun Vappu ja Timo tulivat Punkaharjulle. Koulussa kerroin innoissani uusista vanhemmistani ja kaikkia nauratti. En ymmärtänyt, mitä nauramista siinä oli. Minusta se oli ihan normaalia, että tulee uusia äitejä ja isiä. Elämässäni oli siihen mennessä ollut jo niin monia aikuisia.
Myöhemmin ymmärsin, että toisilla lapsilla oli jotakin sellaista, mitä minulta puuttui. Jos kavereille tuli riitaa vanhempiensa kanssa, se tuntui minusta pahalta. Ajattelin, että olisitte onnellisia, kun teillä sentään on vanhemmat.
Omat vanhempani tapasin vasta 13-vuotiaana, Joskus pienenä minua oli lastenkodista käytetty heitä tapaamassa, mutta niitä tapaamisia en muista kunnolla. Olin vierastanut ja itkenyt. Myöhemmin omat vanhemmat alkoivat kiinnostaa minua. Ajattelin heitä paljon, ikävöinkin.
Minua ihmetytti, ettei vanhempien tapaaminen oikein edennyt sosiaaliviranomaisten kautta. Lähdin kuitenkin Timon kanssa autolla Imatralle. Tiesimme suurin piirtein, missä vanhempani olivat vuosia aiemmin asuneet, mutta meillä ei ollut varmuutta osoitteesta.
En ollut edes varma, haluaisivatko he tavata minua.
Kun oikea paikka lopulta löytyi, tiesin jo pihalla, että nyt ollaan kotona. Autosta ovelle kävellessä minua jännitti niin, että jalat melkein pettivät. Koputimme oveen, mutta en tiennyt, avaisiko kukaan. Sitten isä avasi oven ja halasi minua. Menimme sisälle. Muistan helpotuksen ja onnen tunteen. Olin innoissani, mutta silti jännitti. Luultavasti vanhempianikin jännitti.
Sovimme vanhempieni kanssa, että siitä eteenpäin pidämme yhteyttä. Oli lottovoitto, että Timo vei minut sinne. Toisaalta minua alkoi vaivata, miksi en voinut kasvaa vanhempieni ja sisarusteni kanssa.
On silti hienoa, että voimme nykyisin olla normaalisti tekemisissä. Soitan vanhemmilleni päivittäin ja pidän paljon yhteyttä myös sisarusteni kanssa.
Koulussa en ollut mikään pinnari, mutta en pahemmin lukenutkaan.
Peruskoulun jälkeen opinnot rupesivat kuitenkin maistumaan. Opiskelin Savonlinnassa merkonomiksi ja sen jälkeen vielä koulunkäyntiavustajaksi Kotiseudulta ei löytynyt töitä, joten muutin kaksi vuotta sitten Espooseen. Nyt opiskelen oppisopimuksella lähihoitajaksi ja työskentelen kehitysvammaisten parissa.
Minulla on asiat kunnossa, on asunto ja töitä. Muutto Espooseen oli silti aika iso juttu. Lastensuojelun jälkihuolto päättyi, kun täytin 21, ja sen jälkeen olen ollut omillani. Muutos entiseen on jyrkkä. Kukaan ei ole enää velvollinen tekemään mitään minun takiani. Se tuntuu karulta.
Nuorempana en kauheasti pysähtynyt pohtimaan elämääni, mutta nyt sitä tulee ajateltua enemmän. En ole katkera. Olen kiitollinen siitä, että olen selvinnyt tästä kaikesta." - miksi miksi miksi?
Danielin tarina kirjoitti:
HS 29.10.2012, sivu D1
"Olipa kerran onnellinen sijaisperhe
Kun puhutaan sijaisperheistä, puhutan usein kahnauksista biologisten vanhempien kanssa ja hankalista sijaislapsista. Muutaman päivän ikäisenä suoraan sairaalasta huostaan otettu Daniel Ahlgren, 22, ja hänen sijaisäitinsä Vappu Tompuri kertovat, että kaikki voi mennä myös hyvin.
"Minut otettiin huostaan muutaman päivän ikäisenä suoraan sairaalasta. Olin aluksi ensikodissa, sitten lastenkodissa Imatralla. Siellä oli paljon lapsia, osa jo nuorisoa. Hoitajia tuli ja meni.
5-vuotiaana muutin sijaisperheeseen Punkaharjulle. Olin ollut perheessä vuoden, kun sijaisvanhemmat lähtivät ja ottivat kolme muuta sijaislasta mukaansa.
Olin 7-vuotias, kun Vappu ja Timo tulivat Punkaharjulle. Koulussa kerroin innoissani uusista vanhemmistani ja kaikkia nauratti. En ymmärtänyt, mitä nauramista siinä oli. Minusta se oli ihan normaalia, että tulee uusia äitejä ja isiä. Elämässäni oli siihen mennessä ollut jo niin monia aikuisia.
Myöhemmin ymmärsin, että toisilla lapsilla oli jotakin sellaista, mitä minulta puuttui. Jos kavereille tuli riitaa vanhempiensa kanssa, se tuntui minusta pahalta. Ajattelin, että olisitte onnellisia, kun teillä sentään on vanhemmat.
Omat vanhempani tapasin vasta 13-vuotiaana, Joskus pienenä minua oli lastenkodista käytetty heitä tapaamassa, mutta niitä tapaamisia en muista kunnolla. Olin vierastanut ja itkenyt. Myöhemmin omat vanhemmat alkoivat kiinnostaa minua. Ajattelin heitä paljon, ikävöinkin.
Minua ihmetytti, ettei vanhempien tapaaminen oikein edennyt sosiaaliviranomaisten kautta. Lähdin kuitenkin Timon kanssa autolla Imatralle. Tiesimme suurin piirtein, missä vanhempani olivat vuosia aiemmin asuneet, mutta meillä ei ollut varmuutta osoitteesta.
En ollut edes varma, haluaisivatko he tavata minua.
Kun oikea paikka lopulta löytyi, tiesin jo pihalla, että nyt ollaan kotona. Autosta ovelle kävellessä minua jännitti niin, että jalat melkein pettivät. Koputimme oveen, mutta en tiennyt, avaisiko kukaan. Sitten isä avasi oven ja halasi minua. Menimme sisälle. Muistan helpotuksen ja onnen tunteen. Olin innoissani, mutta silti jännitti. Luultavasti vanhempianikin jännitti.
Sovimme vanhempieni kanssa, että siitä eteenpäin pidämme yhteyttä. Oli lottovoitto, että Timo vei minut sinne. Toisaalta minua alkoi vaivata, miksi en voinut kasvaa vanhempieni ja sisarusteni kanssa.
On silti hienoa, että voimme nykyisin olla normaalisti tekemisissä. Soitan vanhemmilleni päivittäin ja pidän paljon yhteyttä myös sisarusteni kanssa.
Koulussa en ollut mikään pinnari, mutta en pahemmin lukenutkaan.
Peruskoulun jälkeen opinnot rupesivat kuitenkin maistumaan. Opiskelin Savonlinnassa merkonomiksi ja sen jälkeen vielä koulunkäyntiavustajaksi Kotiseudulta ei löytynyt töitä, joten muutin kaksi vuotta sitten Espooseen. Nyt opiskelen oppisopimuksella lähihoitajaksi ja työskentelen kehitysvammaisten parissa.
Minulla on asiat kunnossa, on asunto ja töitä. Muutto Espooseen oli silti aika iso juttu. Lastensuojelun jälkihuolto päättyi, kun täytin 21, ja sen jälkeen olen ollut omillani. Muutos entiseen on jyrkkä. Kukaan ei ole enää velvollinen tekemään mitään minun takiani. Se tuntuu karulta.
Nuorempana en kauheasti pysähtynyt pohtimaan elämääni, mutta nyt sitä tulee ajateltua enemmän. En ole katkera. Olen kiitollinen siitä, että olen selvinnyt tästä kaikesta."Siis miten sijaisvanhemmat voivat muuttaa ja ottaa mukaansa MUUT lapset, mutta eivät YHTÄ pientä poikaa...
Ja sossut ovat tosiaan haluttomia edistämään vanhempien ja lasten suhteen säilymistä, siitä on näyttöä ja kokemusta ihan turhankin paljon.
Ja ajatella, että tämäkin koko ikänsä huostassa ollut lapsi pitää nyt PÄIVITTÄIN yhteyttä vanhempiinsa ja sisaruksiinsa, kun heihin lopulta yhteyden sai!
Suomen lasten suojelu on saanut Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimelta huomautuksen ja muistaakseni sakkojakin juuri näistä suoraan sairaalasta tehdyistä huostaanotoista. Onkohan se yhtään sossun tahtia hillinnyt?
Kyllä oudolle tuntuu, että vanhemmat olivat täysin kykeneviä kasvattamaan MUUT sisarukset, mutta Danielin kestettäväksi annettiin tällainen lapsuus. Vasta hyvät sijaisvanhemmat pelastivat tilanteen.
Seuraavana sijaisäidin kertomus. - S-äidin haastattelu
miksi miksi miksi? kirjoitti:
Siis miten sijaisvanhemmat voivat muuttaa ja ottaa mukaansa MUUT lapset, mutta eivät YHTÄ pientä poikaa...
Ja sossut ovat tosiaan haluttomia edistämään vanhempien ja lasten suhteen säilymistä, siitä on näyttöä ja kokemusta ihan turhankin paljon.
Ja ajatella, että tämäkin koko ikänsä huostassa ollut lapsi pitää nyt PÄIVITTÄIN yhteyttä vanhempiinsa ja sisaruksiinsa, kun heihin lopulta yhteyden sai!
Suomen lasten suojelu on saanut Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimelta huomautuksen ja muistaakseni sakkojakin juuri näistä suoraan sairaalasta tehdyistä huostaanotoista. Onkohan se yhtään sossun tahtia hillinnyt?
Kyllä oudolle tuntuu, että vanhemmat olivat täysin kykeneviä kasvattamaan MUUT sisarukset, mutta Danielin kestettäväksi annettiin tällainen lapsuus. Vasta hyvät sijaisvanhemmat pelastivat tilanteen.
Seuraavana sijaisäidin kertomus.Vappu Tompuri, sijaisäiti:
"Yritimme elää tavallista lapsiperheen arkea
Lähdimme Kouvolasta sijaisvanhemmiksi Punkaharjun SOS-lapsikylään vuonna 1997. Meillä on kolme omaa lasta, joista nuorinkin oli silloin jo täysi-ikäinen. Mieheni Timo oli työskennellyt esimiehenä vaatetustehtaassa, minä olin perhekodin hoitajana Kouvolan kaupungilla. Työkokemukseni takia tiesimme mitä sijaisvanhemmuus on.
Daniel oli sijaisperheemme ensimmäinen lapsi, silloin 7-vuotias. Myöhemmin lapsia oli enimmillään seitsemän.
Kun aloitimme Punkaharjulla, Daniel oli ensimmäisellä luokalla. Opettajat pitivät häntä levottomana ja epäilivät, tulisiko koulunkäynnistä mitään. Minusta pojan lähtökohdat eivät olleet pahimmat mahdolliset. Daniel oli aina saanut ruokaa, eikä hän ollut joutunut näkemään tai kokemaan väkivaltaa.
Sanoin Danielin opettajille, että antaisivat pojalle aikaa. Uskoin, että koulunkäynti lähtisi sujumaan. Ei Daniel mikään loistava koululainen ollut, mutta hän sentään kävi koulussa. Joitakin töllöntöitä hän taisi tehdä, mutta vakavinkin niistä oli sellainen, että pojat väärensivät minun nimikirjoituikseni arestilappuun. Danielista tykättiin joka paikassa. Kavereiden vanhemmat kehuivt hänen käytöstään.
Yritimme elää mahdollisimman tavallista lapsiperheen arkea. Lapset tarvitsivat läsnäoloa ja turvallista aikuista, joka uskalsi asettaa heille rajat. Ei rajojen vetäminen aina ollut mukavaa, vaan siitä tuli välillä riitojakin.
Koulujen loma-aikoina teimme reissuja pikkubussilla. Kävimme Lapsissa ja risteilyillä. Timo ajoi, ja minä pidin lapsille jöötä. Omat lomamme pidimme Timon kanssa eri akoina, että lapsilla olisi aina jompikumpi meistä kotona.
Danielin vanhempien kanssa yhteistyö on aina sujunut hyvin. He eivät ole koskaan kyseenalaistaneet Danielin sijoittamista. Ei meillä ole ollut hankaluuksia muidenkaan vanhempien kanssa. Monesti tilanteita auttoi se, kun sanoimme vanhemmille jotakin hyvää heidän lapsisestaan. Lasten kannalta on ollut tärkeää, että olemme puhuneet heidän vanhemmistaan kunnioittavasti. Ei ole meidän tehtävämme tuomita ketään.
Daniel oli kysellyt vanhemmistaan jo pitkään, mutta tapaaminen järjestyi vasta, kun poika oli seitsemännellä luokalla. Sosiaaliviranomaiset olivat jotenkin haluttomia edistämään tapaamista. Aina viranomaisiin ei työntekijöiden vaihtumisen takia ollut edes kunnollista kontaktia. Lopulta timo vei Danielin Imatralle tapaamaan vanhempiaan.
Meistä oli hienoa, että Danielin vanhemmat kannustivat häntä opiskelemaan.Olen ylpeä siitä, että Daniel on käynyt kouluja ja saanut työpaikan. Se on hänen omaa ansiotaan, mutta on hienoa olla hiukan siinä osallisena.
Lapsikylävanhemmuus oli hienoa aikaa, mutta siihen liittyi myös paljon byrokratiaa, kokouksia ja yhteydenpitoa viranomaisiin. Itse halusin vain olla lasten kanssa ja elää tavallista kotielämää, se oli kaikkein parasta. Nyt olemme Timon kanssa molemmat eläkkeellä, mutta pidämme silti yteyttä sijaislapsiimme. Eihän omienkaan lasten kanssa välejä katkaista sitten, kun he tulevat aikuisiksi.
Omien lasten aikuistuminen on minusta oikea hetki ruveta sijaisvanhemmiksi. En suosittele tätä pienten lasten vanhemmille." - +++ ja -
S-äidin haastattelu kirjoitti:
Vappu Tompuri, sijaisäiti:
"Yritimme elää tavallista lapsiperheen arkea
Lähdimme Kouvolasta sijaisvanhemmiksi Punkaharjun SOS-lapsikylään vuonna 1997. Meillä on kolme omaa lasta, joista nuorinkin oli silloin jo täysi-ikäinen. Mieheni Timo oli työskennellyt esimiehenä vaatetustehtaassa, minä olin perhekodin hoitajana Kouvolan kaupungilla. Työkokemukseni takia tiesimme mitä sijaisvanhemmuus on.
Daniel oli sijaisperheemme ensimmäinen lapsi, silloin 7-vuotias. Myöhemmin lapsia oli enimmillään seitsemän.
Kun aloitimme Punkaharjulla, Daniel oli ensimmäisellä luokalla. Opettajat pitivät häntä levottomana ja epäilivät, tulisiko koulunkäynnistä mitään. Minusta pojan lähtökohdat eivät olleet pahimmat mahdolliset. Daniel oli aina saanut ruokaa, eikä hän ollut joutunut näkemään tai kokemaan väkivaltaa.
Sanoin Danielin opettajille, että antaisivat pojalle aikaa. Uskoin, että koulunkäynti lähtisi sujumaan. Ei Daniel mikään loistava koululainen ollut, mutta hän sentään kävi koulussa. Joitakin töllöntöitä hän taisi tehdä, mutta vakavinkin niistä oli sellainen, että pojat väärensivät minun nimikirjoituikseni arestilappuun. Danielista tykättiin joka paikassa. Kavereiden vanhemmat kehuivt hänen käytöstään.
Yritimme elää mahdollisimman tavallista lapsiperheen arkea. Lapset tarvitsivat läsnäoloa ja turvallista aikuista, joka uskalsi asettaa heille rajat. Ei rajojen vetäminen aina ollut mukavaa, vaan siitä tuli välillä riitojakin.
Koulujen loma-aikoina teimme reissuja pikkubussilla. Kävimme Lapsissa ja risteilyillä. Timo ajoi, ja minä pidin lapsille jöötä. Omat lomamme pidimme Timon kanssa eri akoina, että lapsilla olisi aina jompikumpi meistä kotona.
Danielin vanhempien kanssa yhteistyö on aina sujunut hyvin. He eivät ole koskaan kyseenalaistaneet Danielin sijoittamista. Ei meillä ole ollut hankaluuksia muidenkaan vanhempien kanssa. Monesti tilanteita auttoi se, kun sanoimme vanhemmille jotakin hyvää heidän lapsisestaan. Lasten kannalta on ollut tärkeää, että olemme puhuneet heidän vanhemmistaan kunnioittavasti. Ei ole meidän tehtävämme tuomita ketään.
Daniel oli kysellyt vanhemmistaan jo pitkään, mutta tapaaminen järjestyi vasta, kun poika oli seitsemännellä luokalla. Sosiaaliviranomaiset olivat jotenkin haluttomia edistämään tapaamista. Aina viranomaisiin ei työntekijöiden vaihtumisen takia ollut edes kunnollista kontaktia. Lopulta timo vei Danielin Imatralle tapaamaan vanhempiaan.
Meistä oli hienoa, että Danielin vanhemmat kannustivat häntä opiskelemaan.Olen ylpeä siitä, että Daniel on käynyt kouluja ja saanut työpaikan. Se on hänen omaa ansiotaan, mutta on hienoa olla hiukan siinä osallisena.
Lapsikylävanhemmuus oli hienoa aikaa, mutta siihen liittyi myös paljon byrokratiaa, kokouksia ja yhteydenpitoa viranomaisiin. Itse halusin vain olla lasten kanssa ja elää tavallista kotielämää, se oli kaikkein parasta. Nyt olemme Timon kanssa molemmat eläkkeellä, mutta pidämme silti yteyttä sijaislapsiimme. Eihän omienkaan lasten kanssa välejä katkaista sitten, kun he tulevat aikuisiksi.
Omien lasten aikuistuminen on minusta oikea hetki ruveta sijaisvanhemmiksi. En suosittele tätä pienten lasten vanhemmille."Ainut, mikä särähti vähän, oli tuo, että vanhemmat eivät ole koskaan kyseenalaistaneet huostaanottoa.
Alistuneet vanhemmat, jotka tiesivät, että sossuja vastaan on turha taistella ja tyytyivät siihen, että saivat pitää muut lapsensa.
Miten sossu saattoi ennustaa synnytyslaitoksella, että juuri tämän lapsen kasvattamiseen vanhemmuus ei riittäisi, vaikka muiden kohdalla riitti. Ja miksi sossu ei kotiuttanut Danielia kun näkivät, että vanhemmat pärjäävät muiden lastensa kanssa?
Tässä taas loistava esimerkki siitä, että sossuja ei kotiuttaminen yleensä kiinnosta. Lain mukaan se pitäisi olla päämäärä, mutta sossut eivät sitä lähestulkoonkaan aina sellaisena pidä.
Muut sijaisäidin asenne vaikuttaa ainakin minusta melkeinpä ihanalle. Hän puolusti Danielia opettajille! Ja puhui aina kunnioittavasti vanhemmista, mikä ei ole ollenkaan itsestään selvyys sijaishuollossa. Tuo on hyvä psykologinen kikka arvostella toista aikuista, että onko hänellä lapsesta mitään myönteistä sanottavaa. Huomasin sen itse oman lapseni asioissa jo vuosia sitten.
Jos sijaishoitaja on vanhemmille kovin koppava ja esittelee vain omia taitojaan, miten HÄN hoitaa tämän ja HÄN hoitaa noin tuon asian, eikä osoita juurikaan kiinnostusta lapseen, eikä löydä hänestä mitään positiivista, niin ei tuollainen asenne voi herättää vanhemmissa kovin suurta luottamusta!
Vanhemmat kun ovat siitä merkillisiä olentoja, että he kyllä näkevät lapsessaan myös myönteisiä puolia. Jos bio tuollaiselle hoitajalle yrittää sitten jotenkin puolustaa lapsen hyviä ominaisuuksia, taitoja, oppimisia jne, niin monesti ne sivuutetaan, ja vanhemman asenne koetaan loukkaavana ja neuvovana, vaikka juuri he tuntevat lapsensa paremmin kuin sijaishoitaja.
Siinä sitten muhii lähtökohta eriasteisille konflikteille, joista julkisuudessa puhutaan kauhistellen, miten hankalia bio-vanhemmat ovat.
Vuokko Tompurin perheessä oli minusta hienosti otettu lapset huomioon tuossakin, että sijaisvanhemmat pitivät lomansa eri aikaan siksi, että joku tuttu hoitaja oli lasten luona koko ajan. Hienoa! Turhan usein kuulee siitä, miten sijarit matkustavat, missä matkustavat ja usein lapsia hoitaa joku vanhempi sijoitetuista tai joku tuntematon aikuinen.
- lisää julkisuutta!
Olisi hienoa kun tämä Danielin tapaus saisi enemmänkin näkyvyyttä julkisuudessa.
Hienoa, että HS julkaisee näitäkin, jotka eivät ole kaikin osin niin sijaishuoltoa mairittelevia kokemuksia.- käsittämätöntä
Taas herää ihmetys siitä, miksi Hesarikaan ei jonkun mielestä saisi julkaista näitä "ls:lle ei kaikin osin niin mairittelevia" lapsen itsensä kertomia tapahtumia.
Nämähän ovat jalokiviä sen yksipuolisen myönteisen sijaishuoltoa ja ls:a yksipuolisesti kehuvan propagandan keskellä.
Mutta se on ERITTÄIN selväksi tullut viime päivinä, että joidenkin mielestä viranomaisten ja sijaishoitajien törkeästäkään tunaroinnista ei saisi puhua, ei edes täällä!
"Myöskin sosiaalivirkailijoiden kirjauksia ei ole suostuttu oikaisemaan totuudenmukaisiksi ja tuohon ei auta edes minkäänlaiset todisteet. "
Meidänkin tapauksessa on samallalailla. Olisi hyvä jos saataisiin tähänkin seikkaan muutosta. Erikoista kyllä on se että tuohon asiaan on laki olemassa ja esitetty myöskin laissa miten asiakirjat on kirjattava, vaan sosiaaliviranomaiset eivät noudata lainkaan tuota lakia.
Sitten se että jostain syystä syyttäjä ei ottanut edes hoitaakseen perhetyöntekijän asiakirjojen väärentämistä käsittelyyn, vaikka mielestäni tuollainen toiminta on rikos. Minulla on molemmat asiakirjat eli alkuperäinen missä on täysin faktaa ja sitten se toinen jonka perhetyöntekijä väärensi alkuperäisestä sisällön toiseen versioon eli täysin negatiiviseksi ja täynnä valhetta ja keksittyjä asioita jopa niin että sisällössä oli kunnianloukkauksiin viittavia asioita.
Että näin, lastensuojeluviranomaisia siinä missä heidän alaisiaankaan ei näemmä saa millään vastuuseen virkavirheistä tai rikoksista.
Mutta auta armias kun tavallinen kansalainen saman tekisi niin ois oitis isot sakot ja linnaan vähintään tuon 2 vuotta.
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.
Onko kenellekään yllätys?1841991Hei A, osaatko
sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en521898Synnittömänä syntyminen
Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.1351588Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!
Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten1451475Mitä tämä tarkoittaa,
että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?411324Nukkumisiin sitten
Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny41194Muistatko komeroinnin?
Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu481175Naisten tyypilliset...
Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa101153Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla
"Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"31128Syö kohtuudella niin et liho.
Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on101119