Sairas idea tuo Kimpisen uusi kampus 6-19 vuoten kaikki samaan..

huolestunut

Onkohan nytloppuunasti ajateltu mitkä ongelmat tulevat kun tuollainen määrä oppilaita noin eri ikäisiä lyödään samaan läjään?
Jo yläaste ikäiset ovat keskenään oma ongelmansa niin sitten pienet 4-6 luokkalaiset laitetaan samaan paikkaan.
Kuka valvoo että pieniä ei kiusata?Ylimielisesti sanottii ne ovat teidän lapsia...niin ovat ne pienimmät ja isoimmat murkut ovat muiden.Olen työskennellyt nuorison parissa ja käytöstä ei voi kehua.Joka toinen sana alkaa Vllä ja aikuisella ei ole mitään arvoa.
Olisi nyt ollut suotavaa että ulkoilupiha olisi erotettu aidalla tai jollain muulla.
Tukiopetusta ei anneta,avustajia ei oteta kaupungin talous on kurjassa kunnossa,mutta silti meille rakennetaan teatteria jolle tuskin on käyttöä.Päiväkodit ja koulut huutavat korjaamista tai purkamista kun ovat homeessa Mäntylä,Voisalmi yms.Lapset oireilevat räkä vuotaa,henkilökunnlta menee ääni ja asiat painetaan villaisella.

Havo - Tuovinen kehui kuinka valvotaan ruokailuun menoa ja sieltä poistuloa.Toinen opettaja kumosi sen välittömästi ei hän ole nähnyt minkäänlaista valvontaa.
Päiväkodissa aikuisella on 6 lasta valvottavana tuolla koulussa aikuiselle jää kuulema 125 lasta.
Surkea on kaupungin tilanne,

11

461

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • surkeaaa massaaa

      Jooo
      Koetahan väittää ettei se toimi, niin ne lyö vaikka minkalaista taulukkoa eteen että tollanen jättikolossi ON JUST parasta mitä voi teineille tarjota...
      Että joskus oli jopa naurettavan huvittavan vahingollisia kyläkouluja ja pienen yhteisön naiiveja kouluyhteisöjä.Nämähän suorastaan kuihduttivat ihmisen sosiaalisisuuden ja vahngoittivat kaikin tavoin.
      Vaikka tossa kolossissa menisi kaikki päin vittua, sitä systeemiä ei pureta, vaan siinä painetaan nyt kun se on läpi ajettu.
      Ainoo ongelma siinä on valtaa pitävien kannalta se, että siellä on liikaa opettajia ja henkilökuntaa: yksi riittäisi ja sillekin palkan alennusta tuntuvasti, niin saatais nekin rahat huomattavasti parempiin kohteisiin: hyvin voiville ja varakkaille.
      Yks maikka pitämään luentoa koko sakille päivästa toiseen, kuten jossain mekassa, kakarat lattialle tai aukeelle.
      Kasvatusoptimismi väärällä tavalla katsottuna ja toteutettuna: Lappeenranta. Ne
      vetää sitten jotain tutkimuksia esiin jossa kehutaan esim Lpr:n erityisopetusta maasta taivaaseen. Totuus on toinen käytännössä.

    • aivanoikein-

      Mitä järkeä ylläpitää pienessä kaupungissa tolkuttomasti kouluja? Siinä säästyy rutkasti verorahoja johonkin TARPEELLISEEN. Myös lapsille itselleen, esmes kasvaville pennuille saataisiin kunnollista ja ravitsevaa kouluruokaa

      "Että joskus oli jopa naurettavan huvittavan vahingollisia kyläkouluja ja pienen yhteisön naiiveja kouluyhteisöjä.Nämähän suorastaan kuihduttivat ihmisen sosiaalisisuuden ja vahngoittivat kaikin tavoin."

      Juuri näinhän se onkin. Nyky suomalaiset ovat todella varautunutta ja juroa sakkia.

      • Pykli perpuikko

        Paiti kiusaaja-luonteset tyypit. Ne muhi just näissä kolosseissa.

    • lappeenrantasucks

      Eikä riitä, että Kimpisessä tuollaista puuhataan, sama kohtalo odottaa Joutsenon alueen kouluja. Nyt jo ensi syksynä eskari, 1-2, 7-9 ja lukio toimi samoissa tiloissa, ja myöhemmin mukaan siirretään hyvin todennäköisesti myös luokat 3-6. Ei suuret yhtenäiskoulut vaan toimi, käytös pahenee ja sitten ollaan ihmeissään kun pikku kullannuppu 7v tulee kotiin tupakat repussa ja v****a hokien. Sitten ihmetellään että kuinkas se noi on oppinut kun ekana kannatetaan pentujen siirtoa isojen sekaan. Ei hyvää päivää järki...rahat remontteihin ja pois turhista keskustan lämmitetyistä kaduista ja muusta paskasta

    • llköhjgfxdsxrdtyu

      Aivan kusipää järjestelyt. Nää kolossit kusee omille jaloillee nvielä j a kaikki kärsii.

      • Ex-lappeenrantalainen

        Höpö höpö, eihän ne lappeenrannan lapset mitään metsäläisiä kai ole. Ympäri maata on yhtenäinkouluja ja eikös teitä lähin ole siinä Taipalsaarella? Meidän lapset ovat täällä pääkaupunkiseudun lähellä yhtenäiskoulussa jossa on eskarilaisesta ysiluokkalaiseen. Lisäksi vielä erityisluokat. Hyvin on lapset pärjänneet eikä sen enempää ongelmia kuin muuallakaan. Meillä eskarit ja 1-3 -luokkalaiset ovat eri talossa ja pihapiirissä. Hyvin toimii. Lapseni ovat nyt 6 ja 9- luokilla. Ja helpottavaa on siirtyä alakoulusta yläkouluun kun mikään muu ei muutu kuin luokanopettajasta tulee luokanvalvoja ja oman luokan sijaan kierretään aineopettajien luokissa (joista osa jo tuttuja opeja ennestään). Tilat ja opettajien ammattitaito on aivan huippuluokkaa ja lapset pääsevät jo pikkukoululaisina tekemään tunneilla asioita joihin ei kyläkouluissa ole mahdollisuus.

      • sad
        Ex-lappeenrantalainen kirjoitti:

        Tässä nyt ei ole kyse kyläkoulusta vaan kaupunkialueiden kouluista.Jos ne parhaat opet on sulla siellä Hesassa niin mistä niitä tänne riittää?Kouluruokaan tuskin kukaan satsaa se on jo vedetty niin alas kuin mahdollista hinnallisesti.Sääli että kasvavilta viedään kaikki.Puhuttiin hienosti että on meillä kuvisluokat mutta ei pikkukoululaiset tänne pääse,tänne pääsee vain yläaste ja lukioikäiset.850 oppilasta samaan paikkaan 8.30 aamuisin on aikamoinen tungos.Sääli että Ala-kylän koulua ei enää kohta ole ensiviikolla on sen "hautajaiset" hieno koulu,nyt on sitten Kimpisen kampus....Sama kun oli meillä AMK joka nyt vuokraa yliopistolta tiloja,sisäilma ongelmat vaan jatkuvat.

      • Ex-lappeenrantalainen
        sad kirjoitti:

        Se vaan taitaa olla nykytrendi, että yhtenäiskoulujen suuntaan mennään. Kaikessa on hyvät ja huonot puolensa. Aika näyttää kumpia on enemmän uudella kampuksella. Ruoka-asiat tuntuvat olevan joka paikassa huonosti kuin tehdään isoja annoksia keskuskeittiöissä ja kuljetellaan eri yksiköihin. Oppilaat tulevat yleensä eri aikaan kouluun joten en usko että kaikki oppilaat tulevat sielläkään samalla kellonlyömällä. Pitäkää kunnon kuoppajaiset Alakylän koululle, historiallinen hetki.

      • Anonyymi

        Surullista

    • Anonyymi

      Lukiot myös Lpr ylisuuria. Lyseo vielä Kimpistä suurempi. Voisivat siirtää edes yksityislukiot pois kompleksista muualle, pienempiin rakennuksiin. Lappeenrannassa on meininki, että yksityiskoulut tungetaan väkisin kunnallisten yhteyteen jolloin kärsii kaikki.

    • Anonyymi

      Housut alas, kyllä pikku..lu on paras!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      25
      5059
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      64
      4061
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      75
      3625
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2698
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      147
      2483
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      60
      2358
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      78
      2173
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2127
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      135
      1664
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      1525
    Aihe