Nyt onnistuneen ministerikierrätyksen jälkeen on SDP:n äänestäjät laitettava kiertoon. Kriteeriksi kaulan ympäri keirretty pitkä yksivärinen huivi, ja naissukupuoli. Nämä saavat jäädä.
Kaikki miespuoliset lukuunottamatta tirskuvia ja hihittäviä miesolioita saavat lähteä.
SDP:n äänestäjät on laitettava kiertoon
9
<50
Vastaukset
- naisenergia jää
Just näin on parempi. Emme tarvitse niitä paksunahkamiehiä äänestäjiksemme.
- Hyvää
Ukot voivatkin liittyä Persuihin.
- hullut äänestäjät
Kansa on vaihdettava, koska yhteistä tahtotilaa äänestää demareita ei ole vieläkään syntynyt!!
- Galenpanna
Äänestäjät on laitettu jo aikoja sitten kiertoon.Tästä kertovat ne monet vaalit joita demarit ovat hävinneet.Vaikkei olisi demari niin sivustaseuraajanakin on huomannut kuinka puolue vie "mattoa" tavallisen kansalaisen jalkojen alta.Eiväthän äänestäjät ole niin tyhmiä,etteivät näkisi miten heitä vedetään nenästä vaaleista toiseen.Tämä tietenkin koskee niin demareita,kokoomusta kuin kepuakin,jotka kukin vuorollaan kertovat uudelleen saman sadun eri versiona.Uskottavuus politiikkaan on siis melko nollassa,ainakin noihin edellämainittuihin puolueisiin.Puhua pauhaavat samaa skeidaa vuodesta toiseen mm.työvoimapulasta ja hyvinvointivaltiosta.Pointti tässä koko nykypolitiikassa on arvot tai paremminkin niiden puuttuminen.Vieläkö ihmettelette miksi ihmisistä on tullut kyynisiä?
- Mutukutri
Kultakutri kävi täällä Jyväskylässäkin paatostamassa epäuskottavasti jossain vaiheessa ymmärtämättä kuinka vihaisia työttömäksi jääneet ihmiset oikeasti ovat.
Ollaan parasta aaa ryhmää, tehdään amerikan malliin halpatöinä kaikki sosiaalialan työt, jos työtä on.
- puoluedemokratiaa
Hyvinvoinnista viis kunhan saamme koko puole- eliitille ministeristatukset - todellista sosialista demokratiaa.
- Milloin syttyy valo
Joko te vihdoinkin alatte ymmärtää, että demarit ei tosiaankaan ole niin sanotun pienen ihmisen asialla.
Kyllä se demariporukka mielellään siellä eliittiporukoissa pyörii. Siitä saattaa tippua maallista mannaa samalla vähän itsellekin.....
Äänestäjiään ja kannattajiaan demarit aliarvioi mennen tullen - ja silti nämä samat äänestävät demareita vaaleista toiseen. Ymmärtäkää jo nyt, että te olette vain vallankäytön välikappaleita - eikä paljon muuta. - Halosta päähän
Milloin syttyy valo kirjoitti:
Joko te vihdoinkin alatte ymmärtää, että demarit ei tosiaankaan ole niin sanotun pienen ihmisen asialla.
Kyllä se demariporukka mielellään siellä eliittiporukoissa pyörii. Siitä saattaa tippua maallista mannaa samalla vähän itsellekin.....
Äänestäjiään ja kannattajiaan demarit aliarvioi mennen tullen - ja silti nämä samat äänestävät demareita vaaleista toiseen. Ymmärtäkää jo nyt, että te olette vain vallankäytön välikappaleita - eikä paljon muuta.Sama pätee Korean demokraattisen kansantasavallankin kohdalla. Ei sielläkään "eliitti" ole pienen ihmisen asialla.
Koreassa "eliitillä" on sentään kukkaro senverran kunnossa, että heillä on varaa ammmuskella ohjuksia milloin mihinkin.
Meillä p-aukinen demarieliitti ei pysty muuhun, kuin roudaamaan "lähiöidenpolttajia" veronmaksajien riesaksi.
Ja uskokaa tai älkää. Kaiken tämän ihanuutemme yksi pääarkkitehdeistä on Kallion kaupunginosassa majaansa pitävä puolustusvoimiemme entinen ylipäällikkö.
Kansakuntamme menetti 12 vuotta "harakoille", kun piti saada lähes hinnalla millä hyvänsä nainen presidentiksi.
Kun elämme tätä hetkeä, niin voitte miettiä tahollanne, oliko oikea ratkaisu, kun Halosta äänestitte?
Veikkaan, että aika moni "vihollisen laariin" siirtynyt entinen demariduunari on vieläkin pää kuhmuilla, kun tuli 12 vuotta Halosta päähän.
- äänioikeus pois
Äänestäjät ovat väärässä!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama255059Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä644061Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve753625Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732698Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472483Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602358Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl782173Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272127- 1351664
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371525