Näin Taloussanomat 20.5

###Muutama miljardi
tyhjää höttöä

Turvaavien vakuuksien uskossa eduskunta on luvannut yhteensä enimmillään yli neljän miljardin euron verran uusia pääoman takauksia ensin Kreikan ja viimeksi Espanjan rahoittamiseksi.

Takausvastuuseen sisältyvät korkokulut mukaan luettuna Suomen takauspiikkiin on tänä vuonna kertynyt enimmillään pitkälti yli kuuden miljardin euron uudet takausvastuut.

Tuon verran Suomi on tänä vuonna luvannut tarvittaessa taata kriisimaita rahoittavan rahoitusvakausvälineen ERVV:n tai sitä seuraavan vakausvälineen EVM:n omaa rahoitusta Kreikalle ja Espanjalle luvattujen uusien tukiluottojen tarpeisiin.

Luvattu takaus velvoittaa Suomen valtiota maksamaan ERVV:n tai EVM:n velkoja, elleivät nämä saa kriisimaille myöntämiään tukiluottoja perittyä ehtojen mukaan takaisin.

Tämän takausriskin varalle Suomi on vaatinut ja saanut vakuuksia.

Paha vain, että takausvastuiden ja vakuuksien arvon välissä on jopa muutaman miljardin euron verran hyvää uskoa, väärää luuloa ja tyhjää höttöä. ###

Tämä koko vakuus asia on suurta teatteria, jota valtiovarain ministeri tuskin itsekään tuntee, koska siitä ei ota selvää edes talousasiantuntijatkaan kunnolla. Lisäksi mutkia on matkassa niin paljon, että voi olla Suomen vaikeata sanoa varmuudella tuleeko sieltä Kreiksta/Espanjasta killinkiäkään meille korvaukseksi menetetyistä eurista. Yli 800 milj. vakuudet joita tuskin on edes tutkittu, mitä se sisältää.

Kyllähän Sipiläkin oli hyvin vakuutettu näitä miljoonista,mutta se taisi olla vain häneltä "huulenheittoa"! Johon yhtyi koko Keskusta Urpilaisen kanssa yhteiskuoroon.

0

50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

        Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
        Maailman menoa
        25
        5049
      2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

        Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
        Maailman menoa
        63
        4056
      3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

        Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
        Maailman menoa
        74
        3622
      4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

        jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
        Maailman menoa
        73
        2698
      5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

        asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
        Maailman menoa
        147
        2473
      6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

        https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
        Maailman menoa
        60
        2358
      7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

        Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
        Maailman menoa
        76
        2159
      8. Mitä tapahtui?

        Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
        Kiuruvesi
        27
        2127
      9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

        Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
        Ikävä
        135
        1664
      10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

        Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
        Kotimaiset julkkisjuorut
        37
        1515
      Aihe