Haluaisin kuulla, että mistä sydämestään Jumalan uskovan usko syntyy? Onko sinut heitetty hevosen selästä tomuun ja sitten joku kirkas on ilmoittanut sinulle itsensä, vai oletko yksinkertaisesti päättänut uskoa?
Kerro myös lyhyesti taustasi, onko perheessäsi uskolla ollut suuri merkitys jne.
En ole kiinnostunut eri uskontusuunnista ja opeista, vaan henkilökohtaisesta uskosta Jumalaan, aidosta kokemuksesta yksilön tasolla. Kuppikuntien liputtajat voivat siis viedä lippunsa muualle, jos eivät halua omalla äänellään puhua.
Samoin ateistit voivat siirtyä muualle, koska heidän perustelunsa olen kuullut jo miljoonaan kertaan, omastakin suustani.
Kiitän jo etukäteen.
Mistä usko(si) syntyy?
ruukullinentuhkaa
52
206
Vastaukset
Hei, kiva aloitus, minäkin toivon asiallisia vastauksia.
Minun lapsuudenperhe oli hyvin tavallinen kirkkoon kuuluva perhe, joulukirkot, lastenkikot yms käytiin, iltarukous luettiin hyvin perustavallista meininkiä.
Seurakuntanuoritaustaa löytyy kans ja omaa kiinnostusta kirkkohistoriaan ja teologiaan. Jumalaan olen uskonut, vaikka päivittäin varmasti on ollut epäilyksen hetkiä. Usko on minussa, en voi sitä mikroskooppiin laittaa ja siten tutkia. Se ei ole erillinen osa minua.
Kaisa-pappi- Mirka ...,,,:-)
Uskot olemattomaan jumalaan koska sinulle opetettiin niin. Vanhempiesi toimintaa voisi hyvin verrata pedofiliaan, koska käyttivät sinun herkkäuskoisuutta törkeästi hyväkseen. Toivon että vanhempasi kaltaiset ihmiset tajuaisivat vielä elämänsä aikana, että ovat pilanneet monen ihmisen elämän ja saisivat omantunnon tuskia.
Olemattoman ukkelin ja satukirjan palvominen ei ole normaaila elämää.
Antakaa lapsillenne mahdollisuus elää ilman harhoja, sallikaa heille uskonvapaus.
Pelastakaa lapset harhoilta! - tv121
Mirka ...,,,:-) kirjoitti:
Uskot olemattomaan jumalaan koska sinulle opetettiin niin. Vanhempiesi toimintaa voisi hyvin verrata pedofiliaan, koska käyttivät sinun herkkäuskoisuutta törkeästi hyväkseen. Toivon että vanhempasi kaltaiset ihmiset tajuaisivat vielä elämänsä aikana, että ovat pilanneet monen ihmisen elämän ja saisivat omantunnon tuskia.
Olemattoman ukkelin ja satukirjan palvominen ei ole normaaila elämää.
Antakaa lapsillenne mahdollisuus elää ilman harhoja, sallikaa heille uskonvapaus.
Pelastakaa lapset harhoilta!Mirka.
Kuvaisin yhdelläsanalla mistä usko syntyy"OIVALLUS"
- jotain...
"Haluaisin kuulla, että mistä sydämestään Jumalan uskovan usko syntyy? Onko sinut heitetty hevosen selästä tomuun ja sitten joku kirkas on ilmoittanut sinulle itsensä, vai oletko yksinkertaisesti päättänut uskoa?"
Ei, tai ehkä tavallaan. Silloisen uskomusjärjestelmäni sisällä Jumala alkoi vihjailla Jeesuksen seuraamisesta. Minä itkin katkerasti (koska ajatus oli mielestäni huono), mutta ajattelin, että jos ajatus Jumalan mielestä on hyvä niin kaipa se sitä sitten on.
"Kerro myös lyhyesti taustasi, onko perheessäsi uskolla ollut suuri merkitys jne."
Ei. Joulukirkossa taisivat joskus aikoinaan käydä, mutta sitten laiskistuivat siihenkin.
Hups, lisäys/korjaus, kun luin juuri kysymyksesi tarkemmin:
Jumalaan olen aina uskonut, en osaa selittää miksi. En muista sellaista aikaa, etten olisi uskonut. Vähän aikaa yritin olla uskomatta (koska pidin sitä taantumuksellisena), mutta kun aina kuitenkin repsahdin uskomaan niin luovutin.
Perheeni ei ole uskonnollinen, ei ainakaan perinteisesti ajatellen. Isä esim. kiroilee kuin rantarosvo ja äidille kuppi maistui välillä ihan liiankin kanssa. Silti he käsittääkseni uskovat Jumalaan ja minulle opetettiin iltarukous.
Tuo alun tarinani kertoo kuinka minusta tuli kristitty. - Uskoni syntyhistoria
Perhetaustani oli "siististi punainen". Isoisä lähti punaisena kansalaissotaan ja äiti oli lievemmästi vaan aktiividemari. Tavan vuoksi perheen naiset kävivät joulukirkossa. Sisko ja veli olivat demareiden nuorten toiminnoissa. Minut viimisenä jätettiin kasvattamatta puolueeseen ja kirkkoon.
Kouluaikana kiinnostuin uskovista nuorista ja kävin heidän kokouksissaan ja taisin tosissani etsiä sitä mitä heillä oli.
Uskontulo rysähti niskaan yksinäisyydessä kotona Raamatun äärellä. Kuvaannollisesti "jokin paiskasi minut maihin". Minä menin positiivisesti ihan rikki.
Halusin tietää tästä uudesta jutusta kaiken mahdollisen ja rääkkäsin kai niitä muita uskovia nuoria kaikenmaailman liioilla kysymyksillä ja ne suosittelivat painumaan raamattukouluun.
Elämäntilanteet menivät sellaisiksi, että siitä raamattukouluideasta tuli olosuhteiden pakosta ainoa vaihtoehto.
Sain siellä vastauksia kaikkeen, eli paljon enemmän kuin halusin, eli jätin sen puljun taakseni itsenäisen kriittisen ajattelun seurauksena muutaman vuoden opintojen jälkeen.
Sen jälkeen olen seikaillut enempi yksinäisenä sutena (tai käytännössä susiparina, vaikkei klassisen tulkinnan mukaisena (ennenkuin vasta viimeaikoina), vaan laillistettuna) kaivaen uskolleni ruokaa ja suuntaa etupäässä kirjallisuudesta.- ruukullinentuhkaa
Moi
Jaksatko kirjoittaa jonkinlaista listaa hyväksi kokemistasi kirjoista ja nettisivuista? Tarkemmin sanottuna sellaisista, joissa käsitellään asioita eikä aatteita.
Ideologiat on kai eri asia ku Jumala? Vaikka ideologioistakin kai peilautuu kaikki se mitä ihminen ajettelee, mutta en laiskana jaksaisi lukea poliittista/järjestön etua ajavaa roskaa, vaikka muru siellä ja toinen täällä olisikin kohdallaan.
Kaikki muutkin tämän lukijat voivat listata itseensä vaikuttaneita teoksia, jos jotain erityistä tulee mieleen. Enkä loukkaantuisi lyhyestä teoksen kuvauksesta. - Uskon jatkohistoriaa
ruukullinentuhkaa kirjoitti:
Moi
Jaksatko kirjoittaa jonkinlaista listaa hyväksi kokemistasi kirjoista ja nettisivuista? Tarkemmin sanottuna sellaisista, joissa käsitellään asioita eikä aatteita.
Ideologiat on kai eri asia ku Jumala? Vaikka ideologioistakin kai peilautuu kaikki se mitä ihminen ajettelee, mutta en laiskana jaksaisi lukea poliittista/järjestön etua ajavaa roskaa, vaikka muru siellä ja toinen täällä olisikin kohdallaan.
Kaikki muutkin tämän lukijat voivat listata itseensä vaikuttaneita teoksia, jos jotain erityistä tulee mieleen. Enkä loukkaantuisi lyhyestä teoksen kuvauksesta.Olen aina silloin tällöin laittanut niitä kulloisiakin innostuskirjalistoja tänne suomen palstoille. Ne ovat vähän levällään siellä täällä. Yritän metsästellä niitä hieman kokoon.
- ruukullinentuhkaa
Uskon jatkohistoriaa kirjoitti:
Olen aina silloin tällöin laittanut niitä kulloisiakin innostuskirjalistoja tänne suomen palstoille. Ne ovat vähän levällään siellä täällä. Yritän metsästellä niitä hieman kokoon.
Kiitos!
Kuten mainittua, niin olen laiska. Sen mitä olen tätä palstaa lukenut, niin täältäkin löytyy paljon sellaista, mistä en välttämättä ole kiinnostunut ja tekstiä on hyvin paljon. - Lukulistan alkua
ruukullinentuhkaa kirjoitti:
Kiitos!
Kuten mainittua, niin olen laiska. Sen mitä olen tätä palstaa lukenut, niin täältäkin löytyy paljon sellaista, mistä en välttämättä ole kiinnostunut ja tekstiä on hyvin paljon.Taidan laittaa näitä vihjeitä pikkupalasina, ettei käy liian raskaaksi.
Kun tuntuu siltä, että tarvitsen hengellistä ravintoa, käyn etsimässä täältä hyvien kirjojen valmiista luetteloista:
http://www.reijotelaranta.fi/kirjojen_valintaopas/?session=36130154
Sen perusteella luin jo kertaalleen:
http://www.reijotelaranta.fi/kirjojen_valintaopas/aikajarjestyksessa/marko_selkomaa_askeleet_yliluonnolliseen/
Sen verran vauhdikasta kristillisyyttä, että meni ensimmäisellä kertaa hieman ohi. Toisella lukukertaa maistelen tarkemmin ja mietin mahdollista suhteuttamista omaan elämään.
Tarkoituksenani on lukea saman tekijän kaksi aikaisempaakin.
Toinen lukemisen allaoleva on Hullua rakkautta, mutta olen vielä niin alussa, etten tiedä tarkemmin kehua:
http://www.reijotelaranta.fi/kirjojen_valintaopas/aikajarjestyksessa/francis_chan_hullua_rakkautta/ - ruukullinen tuhkaa
Lukulistan alkua kirjoitti:
Taidan laittaa näitä vihjeitä pikkupalasina, ettei käy liian raskaaksi.
Kun tuntuu siltä, että tarvitsen hengellistä ravintoa, käyn etsimässä täältä hyvien kirjojen valmiista luetteloista:
http://www.reijotelaranta.fi/kirjojen_valintaopas/?session=36130154
Sen perusteella luin jo kertaalleen:
http://www.reijotelaranta.fi/kirjojen_valintaopas/aikajarjestyksessa/marko_selkomaa_askeleet_yliluonnolliseen/
Sen verran vauhdikasta kristillisyyttä, että meni ensimmäisellä kertaa hieman ohi. Toisella lukukertaa maistelen tarkemmin ja mietin mahdollista suhteuttamista omaan elämään.
Tarkoituksenani on lukea saman tekijän kaksi aikaisempaakin.
Toinen lukemisen allaoleva on Hullua rakkautta, mutta olen vielä niin alussa, etten tiedä tarkemmin kehua:
http://www.reijotelaranta.fi/kirjojen_valintaopas/aikajarjestyksessa/francis_chan_hullua_rakkautta/kiitän
Lukaisen tuosta kokeiluksi. Ja luen muuten monen tyyppistä juttua, Nietzscheä esim pidän joiltain osin kristillisenä, koska tulee osoittaneeksi niin hienosti nihilismin toimimattomuuden. Eli kaikentyyppisiä ehdotuksia otetaan jatkossakin vastaan.
Kyselen täällä sitten, riehun sen verran että tämä palsta nousee - *Faith*
ruukullinen tuhkaa kirjoitti:
kiitän
Lukaisen tuosta kokeiluksi. Ja luen muuten monen tyyppistä juttua, Nietzscheä esim pidän joiltain osin kristillisenä, koska tulee osoittaneeksi niin hienosti nihilismin toimimattomuuden. Eli kaikentyyppisiä ehdotuksia otetaan jatkossakin vastaan.
Kyselen täällä sitten, riehun sen verran että tämä palsta nouseeAi että Nietzscheäkin vielä? Eikö aloituksen "omastakin suustani" -kohta ollut tarpeeksi selvä vihjaus?
- ruukullinentuhkaa
*Faith* kirjoitti:
Ai että Nietzscheäkin vielä? Eikö aloituksen "omastakin suustani" -kohta ollut tarpeeksi selvä vihjaus?
Kerro ihmeessä, mitä arvelet minun vihjailleen, kerron kiertelemättä oletko oikeassa vai et.
- *Faith*
ruukullinentuhkaa kirjoitti:
Kerro ihmeessä, mitä arvelet minun vihjailleen, kerron kiertelemättä oletko oikeassa vai et.
Tarkoitan, että oletko ateisti?
Näytät myös pistävän muut töihin panematta itseäsi likoon. (= Työllistävien trollien vakiotemppu.) - ruukullinentuhkaa
*Faith* kirjoitti:
Tarkoitan, että oletko ateisti?
Näytät myös pistävän muut töihin panematta itseäsi likoon. (= Työllistävien trollien vakiotemppu.)Mitä sillä on väliä, olenko ateisti vai en? Voin keskustella intialaisen kanssa siitä, millainen on intialaisen henkilökohtainen kokemus intialaisuudesta ilman että käännytän häntä suomalaisuuteen.
Koska menin lupaamaan kiertelemättömän vastauksen (voi hitto) niin joudun sen velvoittamana kirjoittamaan, että en ole ateisti.
Olen lyönyt pääni pohjaan aiemmin tosi lujasti, päättänyt siinä tilassa uskoa Jeesukseen niin kuin sillä hetkellä osasin ja sain myös apua, kai. Pistän toiset (vapaaehtoiseen) työhön, koska haluan tietää muiden kokemuksia nimenomaan heidän uskostaan.
Jos lähden arvailemaan toisten kokemuksia, niin minun käy niin kuin sinun, eli erehdyn pitämään omia ajatuksiani itsestäänselvytenä ja sitten pistän niitä toisten päähän. Helpompi on kysyä kokemuksista suoraan. - Lisää lukulistaa
ruukullinentuhkaa kirjoitti:
Mitä sillä on väliä, olenko ateisti vai en? Voin keskustella intialaisen kanssa siitä, millainen on intialaisen henkilökohtainen kokemus intialaisuudesta ilman että käännytän häntä suomalaisuuteen.
Koska menin lupaamaan kiertelemättömän vastauksen (voi hitto) niin joudun sen velvoittamana kirjoittamaan, että en ole ateisti.
Olen lyönyt pääni pohjaan aiemmin tosi lujasti, päättänyt siinä tilassa uskoa Jeesukseen niin kuin sillä hetkellä osasin ja sain myös apua, kai. Pistän toiset (vapaaehtoiseen) työhön, koska haluan tietää muiden kokemuksia nimenomaan heidän uskostaan.
Jos lähden arvailemaan toisten kokemuksia, niin minun käy niin kuin sinun, eli erehdyn pitämään omia ajatuksiani itsestäänselvytenä ja sitten pistän niitä toisten päähän. Helpompi on kysyä kokemuksista suoraan.Tälläinen avoin kysymys on hyvä vastaajalle. Voi selvään kysymykseen kirjoittaa niin hyvän vastauksen kuin osaa.
VT:n profeetat, Jeesus ja apostolit pitivät jollakin tavoin asiaankuuluvan luonnollisena, että Uuden Liiton uskovat eläisivät Pyhän Hengen voimassa ja armolahjat olisivat aktiivikäytössä seurakunnassa ja Jumalan antamat unet, näyt ja profetiat opastaisivat kristittyjä.
Liki vuosituhansia kristityt ovat enimmäksen eläneet omin voimin melkein kuollutta kristillisyyttä.
Ehkä tämä on sitä "suurta ja odotettua herätystä", että yksittäiset kristityt eri kirkoissa ja suunnissa elävät elävämmässä yhteydessä Jumalaan.
Siitä juuri kertoo tuo ylempänä mainitsemani Selkomaan kirja.
Tässä muutama muukin aiheeseen liittyviä vähän vanhempia kirjoja:
Seppo Hämäläinen: Armolahjat arjessa. Kirjassa käsitellään kaikkia armolahjoja hyvin perusteellisesti ja käytännönläheisesti.
Risto Santalan pienehkö kirja Armolahjoista armon tasolta.
Merlin Carothersin kirjat, monetkin käsittelevät armolahjoja, esimerkiksi kielilläpuhumista käytännön tasolla. Alkajaisiksi voisi etsiä käsiinsä Kiitoskirjat, josta on uusia painoksia. Kirjoissa pääasiana on kaikesta kiittämisen siunauksellisuus.
Muita: Ylistystiellä suuriin siunauksiin ja Taivasta maan päälle.
Larry Christensson: Luterilaisena karismaattisessa uudistuksessa. - jumalan puhuttelussa
Lisää lukulistaa kirjoitti:
Tälläinen avoin kysymys on hyvä vastaajalle. Voi selvään kysymykseen kirjoittaa niin hyvän vastauksen kuin osaa.
VT:n profeetat, Jeesus ja apostolit pitivät jollakin tavoin asiaankuuluvan luonnollisena, että Uuden Liiton uskovat eläisivät Pyhän Hengen voimassa ja armolahjat olisivat aktiivikäytössä seurakunnassa ja Jumalan antamat unet, näyt ja profetiat opastaisivat kristittyjä.
Liki vuosituhansia kristityt ovat enimmäksen eläneet omin voimin melkein kuollutta kristillisyyttä.
Ehkä tämä on sitä "suurta ja odotettua herätystä", että yksittäiset kristityt eri kirkoissa ja suunnissa elävät elävämmässä yhteydessä Jumalaan.
Siitä juuri kertoo tuo ylempänä mainitsemani Selkomaan kirja.
Tässä muutama muukin aiheeseen liittyviä vähän vanhempia kirjoja:
Seppo Hämäläinen: Armolahjat arjessa. Kirjassa käsitellään kaikkia armolahjoja hyvin perusteellisesti ja käytännönläheisesti.
Risto Santalan pienehkö kirja Armolahjoista armon tasolta.
Merlin Carothersin kirjat, monetkin käsittelevät armolahjoja, esimerkiksi kielilläpuhumista käytännön tasolla. Alkajaisiksi voisi etsiä käsiinsä Kiitoskirjat, josta on uusia painoksia. Kirjoissa pääasiana on kaikesta kiittämisen siunauksellisuus.
Muita: Ylistystiellä suuriin siunauksiin ja Taivasta maan päälle.
Larry Christensson: Luterilaisena karismaattisessa uudistuksessa.Aika monet kristityt tälläkin palstalla kirjoittavat siitä, että ovat jossakin elämänsä vaiheessa kohdanneet Jumalan hyvin elävänä kokomuksena, tai jonkinlaisena puheena. Olenhan minäkin kirjoittanut täällä jossakin, kuinka minut sanallisesti kutsuttiin uuteen elämänvaiheeseen ja elämäntehtävään. Ne sanat pidän mieluummin pyhänä salaisuutenani, kuin jätän ne tänne riepoteltavaksi. Vahinko vain että niidenkin sanojen tarkka kieliopillinen sanamuoto ei jäänyt kaikilta osin muistiini. Raamattu on tässä suhteessa niin paljon parempi, kun siellä voi kaivautua niin syvälle kielioppiin ja merkityssisältöihin, kuin kielipää antaa myöten.
Tuollainen erityinen kutsu tarvitaan elämänmuutoksen ja uuden suunnan ottamiseen. Sen jälkeen riittää vähäisempi johdattelu. - Nettiprofeettoja ym
jumalan puhuttelussa kirjoitti:
Aika monet kristityt tälläkin palstalla kirjoittavat siitä, että ovat jossakin elämänsä vaiheessa kohdanneet Jumalan hyvin elävänä kokomuksena, tai jonkinlaisena puheena. Olenhan minäkin kirjoittanut täällä jossakin, kuinka minut sanallisesti kutsuttiin uuteen elämänvaiheeseen ja elämäntehtävään. Ne sanat pidän mieluummin pyhänä salaisuutenani, kuin jätän ne tänne riepoteltavaksi. Vahinko vain että niidenkin sanojen tarkka kieliopillinen sanamuoto ei jäänyt kaikilta osin muistiini. Raamattu on tässä suhteessa niin paljon parempi, kun siellä voi kaivautua niin syvälle kielioppiin ja merkityssisältöihin, kuin kielipää antaa myöten.
Tuollainen erityinen kutsu tarvitaan elämänmuutoksen ja uuden suunnan ottamiseen. Sen jälkeen riittää vähäisempi johdattelu.Tavalliselle uskonpulliaiselle on vain hyvin vaikeaa vetää rajaa oikean ja väärän välille näissä henkimaailmojen jutuissa ja sitä joutuu itsekukin valitsemaan puolesta- ja vastaankirjoituksista sen puolen, mitä pitää uskottavimpana ja arvovaltaisimpana
Lueskelin tuon mainitsemani grazylovebookin (suomeksi)
http://crazylovebook.com/
Tyyppi on pannut amerikoissa perustamansa kulmakiviseurakunnan uskonvauhtiin ja yrittää saada muutkin ottamaan kristillisen uskon ihan tosissaan. Kirja taitaa sopia peremmin amerikkalaiseen ökyelämäntyyliin kuin suomiympyröihin.
Selkomaan kirjassa on enemmän itua: tarvitsee vain antaa pari tuntia omaa kiireisentuntuista aikaa Jumalan läsnäolossa olemiseen pysyvästi jokapäivä ja jossakin vaiheessa alkaa tapahtua....
http://markoselkomaa.com/fi/
http://nokialainen.blogspot.fi/2013/01/marko-selkomaa-suomen-todd-bentley.html
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/usko/2724/lakelandin_heratyksen_kiistelty_avainhahmo_todd_bentley_suomeen
Onhan näitä profeetoiksi mainittuja Suomenkin kamaralla. Kolmen kärki voisi olla vaikka näin:
http://johannesleijona.blogspot.fi/2013/02/kertomus-siita-kun-taivaan-isa.html
http://taivas-ihme-blogi-annelindell.blogspot.fi/
http://findiastory.vuodatus.net/sivut/etsikkoaika
Jumalan profeetat ovat vain usein ihmisinä "ei kovin tavanomaisia" ja astian maku tuntuu voimakkaasti.
Tuo viimeisin kirjoittelee ajoittain suomen profetiapalstalle vaihtelevin nimimerkein, viimeisin *Debora*
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3900
...ja enimmäkseen herättää eripuraa.
Toisaalta uskon itse oman elämäntapani noin suurinpiirtein Jumalan johdatukseksi, mutta jos sitä vähänkään avaisi, tulisi rankat tuomiot todennäköisesti jokaiselta kristilliseltä taholta (paitsi ehkä oikeilta profeetoilta). - Lisää löytöjä
Nettiprofeettoja ym kirjoitti:
Tavalliselle uskonpulliaiselle on vain hyvin vaikeaa vetää rajaa oikean ja väärän välille näissä henkimaailmojen jutuissa ja sitä joutuu itsekukin valitsemaan puolesta- ja vastaankirjoituksista sen puolen, mitä pitää uskottavimpana ja arvovaltaisimpana
Lueskelin tuon mainitsemani grazylovebookin (suomeksi)
http://crazylovebook.com/
Tyyppi on pannut amerikoissa perustamansa kulmakiviseurakunnan uskonvauhtiin ja yrittää saada muutkin ottamaan kristillisen uskon ihan tosissaan. Kirja taitaa sopia peremmin amerikkalaiseen ökyelämäntyyliin kuin suomiympyröihin.
Selkomaan kirjassa on enemmän itua: tarvitsee vain antaa pari tuntia omaa kiireisentuntuista aikaa Jumalan läsnäolossa olemiseen pysyvästi jokapäivä ja jossakin vaiheessa alkaa tapahtua....
http://markoselkomaa.com/fi/
http://nokialainen.blogspot.fi/2013/01/marko-selkomaa-suomen-todd-bentley.html
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/usko/2724/lakelandin_heratyksen_kiistelty_avainhahmo_todd_bentley_suomeen
Onhan näitä profeetoiksi mainittuja Suomenkin kamaralla. Kolmen kärki voisi olla vaikka näin:
http://johannesleijona.blogspot.fi/2013/02/kertomus-siita-kun-taivaan-isa.html
http://taivas-ihme-blogi-annelindell.blogspot.fi/
http://findiastory.vuodatus.net/sivut/etsikkoaika
Jumalan profeetat ovat vain usein ihmisinä "ei kovin tavanomaisia" ja astian maku tuntuu voimakkaasti.
Tuo viimeisin kirjoittelee ajoittain suomen profetiapalstalle vaihtelevin nimimerkein, viimeisin *Debora*
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3900
...ja enimmäkseen herättää eripuraa.
Toisaalta uskon itse oman elämäntapani noin suurinpiirtein Jumalan johdatukseksi, mutta jos sitä vähänkään avaisi, tulisi rankat tuomiot todennäköisesti jokaiselta kristilliseltä taholta (paitsi ehkä oikeilta profeetoilta).Verkosta löytyy nettikirjoja (on ne paperisinakin) englaniksi:
The Final Call by Deborah Melissa Möller
The Exodus by Deborah Melissa Möller
My Son David by Deborah Melissa Möller
True Maturity by Deborah Melissa Möller
Nettiversioina
https://www.smashwords.com/books/view/118164
https://www.smashwords.com/books/view/118176
https://www.smashwords.com/books/view/118181
https://www.smashwords.com/books/view/140629
Muutamaa noista olen lueskellutjossakin määrin ja vaikuttaa kiinnostavilta.
Jos ei englanti luista, niitä voi lukea (hyvällä mielikuvituksella) googlekääntäjällä suomeksi
- 139
"perustelunsa olen kuullut jo miljoonaan kertaan, omastakin suustani"
Tahtoisin kuulla, mitä tarkoitat tuolla "omastakin suustani" -kohdalla?
Tarkoittaako se, että olet itse ateisti?
Palaan kyllä asiaan, mutta tahtoisin vastauksesi tähän ensin.- ruukullinentuhkaa
Se tarkoittaa sitä, että minun suustani on kuulunut perusteluita ateismin puolesta hyvin moneen kertaan. En perustanut tätä ketjua siksi, että voisin ilmoittaa olevani ateisti tai uskova, se ei kuulu sinulle.
Minulla on varovainen aavistus, mitä palaamisesi tarkoittaa, mutta voin toki olla väärässä. Ole hyvä ja yllätä. - 139
ruukullinentuhkaa kirjoitti:
Se tarkoittaa sitä, että minun suustani on kuulunut perusteluita ateismin puolesta hyvin moneen kertaan. En perustanut tätä ketjua siksi, että voisin ilmoittaa olevani ateisti tai uskova, se ei kuulu sinulle.
Minulla on varovainen aavistus, mitä palaamisesi tarkoittaa, mutta voin toki olla väärässä. Ole hyvä ja yllätä.Perustelen ensin hiukan kysymystäni, ja menen sitten varsinaiseen asiaan.
Eräät ateisteiksi ilmoittautuneet kirjoittajat ovat tällä foorumilla omalla käytöksellään aiheuttaneet ainakin minulle melkoisen epäluulon kaikkia ateistien aloituksia kohtaan. On tullut vähän sellainen olo, että aina, kun sellaisiin vastaa, saa varautua siihen, että saa osakseen vain jonkinlaista ivailua tai suoranaista kiusantekoa. Olen tietoinen, että näin asia toimii; Jeesusta seuraavat ihmiset joutuvat Raamatun mukaan kohtaamaan tällaista. Erityistä merkitystä sillä ei ole, mutta ei se nyt kivaakaan ole, varsinkaan, jos puheena ovat yksityisen ihmisen omat elämänkokemukset. Tästä syystä olen valitettavasti oppinut olemaan hiukan varuillani vastatessani aloituksiin, jotka päättelen tai tiedän ateistien tekemiksi.
Sikäli tämä on tietenkin väärin, etten ainakaan vielä tunnista olleeni sävyltään ikävässä keskustelussa nimenomaan sinun kanssasi. Minulla ei siis pitäisi olla syytä kohdistaa tällaista epäluuloa juuri sinua kohtaan. Pahoitteluni tästä. Näin tämä vain valitettavasti näyttää toimivan; yksittäisten ihmisten käytös leimaa monia, ja kasvattaa ennakkoluuloja ihmisten välille.
En kiistä yhtään, etteikö "meiltä" uskoviltakin tulisi aloituksia tai kommentteja, jotka ovat omiaan nostamaan epäluuloja muissa. Valitettavasti olen tästä itse ihan kelpo esimerkki. Nimim. "Bishop83" kirjoitti eräässä ketjussa jotain siitä, mitä Jeesus opetti miekkaan tarttumisen seurauksista. Välillä olen huolissani, että olenko itse nyt hukkumassa siihen. Osin tästäkin syystä yritän tehdä tällaista "julkista parannusta", tai ainakin virheeni tunnustamista.
Nyt varsinaiseen asiaan, eli kysymykseen siitä, mistä tai miten minun uskoni syntyi.
Lapsuudenkodissani uskosta ei puhuttu juuri lainkaan. Muistan, että isäni ja äitini opettivat meille iltarukouksen eräänlaiseksi rutiiniksi, mutta olin niin pieni, etten ainakaan muista, että siinä yhteydessä olisi mitenkään muuten opetettu Raamattua tai uskoon liittyviä asioita laajemmin. Vanhempana noista asioista ei muistaakseni puhuttu koskaan.
Rippikouluun menin oikeastaan asiaa sen enempää ajattelematta - lähinnä kai siksi, että "niin kuuluu tehdä". En kokenut erityistä tarvetta mennä sinne, mutta ei ollut syytä vastustaakaan sitä. Opetuksesta en muista juuri mitään, eli erityisen "herättävä" kokemus se ei ollut.
Näin jälkiviisaana voin sanoa, että uskoontuloni on silti ollut koko elämäni ajan käynnissä ollut prosessi. Itselleni asia kuitenkin tuli näkyväksi vasta 33-vuotiaana, kun ajauduin tähänastisen elämäni syvimpään kriisiin lähes seitsemän vuotta kestäneen avoliittoni kariuduttua. Suhteessamme oli tietenkin monenlaisia ja -tasoisia ongelmia, mutta loppujenlopuksi sen päättyminen ja erityisesti se, miten tuo liitto päättyi, olivat pelkästään omaa valintaani ja syytäni. Ihastuin nimittäin uuteen ihmiseen, ja päätin hylätä perheeni ja kaikki kokemamme ongelmat yhdellä rysäyksellä. Luulin tekeväni vain sen, mitä "kaikki muutkin tekevät". Itse asiassa menin jopa niin pitkälle, että vaikken silloin edes uskonut, ajattelin silti jopa Jumalan haluavan minun toimia niin. Näin oikealta se valinta silloisessa sokeudessani tuntui.
Uusi kumppanini olikin vain käyttänyt minua hyväkseen. Hänen oma puolisonsa oli pettänyt häntä, joten hän ilmeisesti etsi lohtua omiin haavoihinsa "pistämällä vahingon kiertämään" tjsp. Yhtä kaikki, hän ei alun jälkeen halunnutkaan alkaa mihinkään suhteeseen kanssani, joten jäin kokonaan yksin. Välini olivat menneet poikki ex-perheeseeni, ja jouduin työpaikkani vaihtumisen takia asumaan uudelle paikkakunnalle, jossa en tuntenut ketään. Kaiken tuon lisäksi jouduin työskentelemään samoissa tehtävissä tuon ihastukseni kanssa, mikä ei varsinaisesti helpottanut tilanteeseen sopeutumistani. Liioittelematta voin sanoa, että murhasuunnitelmia oli silloin mielessäni.
jatkuu ... - 139
139 kirjoitti:
Perustelen ensin hiukan kysymystäni, ja menen sitten varsinaiseen asiaan.
Eräät ateisteiksi ilmoittautuneet kirjoittajat ovat tällä foorumilla omalla käytöksellään aiheuttaneet ainakin minulle melkoisen epäluulon kaikkia ateistien aloituksia kohtaan. On tullut vähän sellainen olo, että aina, kun sellaisiin vastaa, saa varautua siihen, että saa osakseen vain jonkinlaista ivailua tai suoranaista kiusantekoa. Olen tietoinen, että näin asia toimii; Jeesusta seuraavat ihmiset joutuvat Raamatun mukaan kohtaamaan tällaista. Erityistä merkitystä sillä ei ole, mutta ei se nyt kivaakaan ole, varsinkaan, jos puheena ovat yksityisen ihmisen omat elämänkokemukset. Tästä syystä olen valitettavasti oppinut olemaan hiukan varuillani vastatessani aloituksiin, jotka päättelen tai tiedän ateistien tekemiksi.
Sikäli tämä on tietenkin väärin, etten ainakaan vielä tunnista olleeni sävyltään ikävässä keskustelussa nimenomaan sinun kanssasi. Minulla ei siis pitäisi olla syytä kohdistaa tällaista epäluuloa juuri sinua kohtaan. Pahoitteluni tästä. Näin tämä vain valitettavasti näyttää toimivan; yksittäisten ihmisten käytös leimaa monia, ja kasvattaa ennakkoluuloja ihmisten välille.
En kiistä yhtään, etteikö "meiltä" uskoviltakin tulisi aloituksia tai kommentteja, jotka ovat omiaan nostamaan epäluuloja muissa. Valitettavasti olen tästä itse ihan kelpo esimerkki. Nimim. "Bishop83" kirjoitti eräässä ketjussa jotain siitä, mitä Jeesus opetti miekkaan tarttumisen seurauksista. Välillä olen huolissani, että olenko itse nyt hukkumassa siihen. Osin tästäkin syystä yritän tehdä tällaista "julkista parannusta", tai ainakin virheeni tunnustamista.
Nyt varsinaiseen asiaan, eli kysymykseen siitä, mistä tai miten minun uskoni syntyi.
Lapsuudenkodissani uskosta ei puhuttu juuri lainkaan. Muistan, että isäni ja äitini opettivat meille iltarukouksen eräänlaiseksi rutiiniksi, mutta olin niin pieni, etten ainakaan muista, että siinä yhteydessä olisi mitenkään muuten opetettu Raamattua tai uskoon liittyviä asioita laajemmin. Vanhempana noista asioista ei muistaakseni puhuttu koskaan.
Rippikouluun menin oikeastaan asiaa sen enempää ajattelematta - lähinnä kai siksi, että "niin kuuluu tehdä". En kokenut erityistä tarvetta mennä sinne, mutta ei ollut syytä vastustaakaan sitä. Opetuksesta en muista juuri mitään, eli erityisen "herättävä" kokemus se ei ollut.
Näin jälkiviisaana voin sanoa, että uskoontuloni on silti ollut koko elämäni ajan käynnissä ollut prosessi. Itselleni asia kuitenkin tuli näkyväksi vasta 33-vuotiaana, kun ajauduin tähänastisen elämäni syvimpään kriisiin lähes seitsemän vuotta kestäneen avoliittoni kariuduttua. Suhteessamme oli tietenkin monenlaisia ja -tasoisia ongelmia, mutta loppujenlopuksi sen päättyminen ja erityisesti se, miten tuo liitto päättyi, olivat pelkästään omaa valintaani ja syytäni. Ihastuin nimittäin uuteen ihmiseen, ja päätin hylätä perheeni ja kaikki kokemamme ongelmat yhdellä rysäyksellä. Luulin tekeväni vain sen, mitä "kaikki muutkin tekevät". Itse asiassa menin jopa niin pitkälle, että vaikken silloin edes uskonut, ajattelin silti jopa Jumalan haluavan minun toimia niin. Näin oikealta se valinta silloisessa sokeudessani tuntui.
Uusi kumppanini olikin vain käyttänyt minua hyväkseen. Hänen oma puolisonsa oli pettänyt häntä, joten hän ilmeisesti etsi lohtua omiin haavoihinsa "pistämällä vahingon kiertämään" tjsp. Yhtä kaikki, hän ei alun jälkeen halunnutkaan alkaa mihinkään suhteeseen kanssani, joten jäin kokonaan yksin. Välini olivat menneet poikki ex-perheeseeni, ja jouduin työpaikkani vaihtumisen takia asumaan uudelle paikkakunnalle, jossa en tuntenut ketään. Kaiken tuon lisäksi jouduin työskentelemään samoissa tehtävissä tuon ihastukseni kanssa, mikä ei varsinaisesti helpottanut tilanteeseen sopeutumistani. Liioittelematta voin sanoa, että murhasuunnitelmia oli silloin mielessäni.
jatkuu ...Oikeaksi luulemastani valinnasta ei siis seurannutkaan "ruusutarhaa", vaan päädyin toteamaan tuskallisesti sen psyykkisen rikkoutumisen ja monentasoisen surun ja kärsimyksen, mitä olin aiheuttanut itselleni, silloiselle puolisolleni, hänen lapselleen, meidän molempien vanhemmillemme, sisaruksillemme, muille sukulaisillemme jne. Tajusin, että näin ei olisi tarvinnut tapahtua. Se kuitenkin tapahtui, ja pelkästään siksi, että minä valitsin toimia, kuten olin toiminut. Näiden asioiden kohtaaminen siinä yksinäisyydessä mihin olin joutunut, nosti minussa sellaisen syyllisyyden ja häpeän tunteen, etten ole ikinä kohdannut vastaavaa. Tajusin, etten ole rikkonut pelkästään itseäni tai muita ihmisiä vastaan, vaan että olen tehnyt jotain kertakaikkisen väärää. Aloin aavistamaan, että on sittenkin olemassa Luoja, joka ei olisi tahtonut näin tapahtuvan. Voisin melkein sanoa, että aivan kuin jokin "korkeampi voima" olisi kuvainnollisesti tarttunut rinnuksiini, nostanut minut seinälle, ja käskenyt: "Katso, tällainen sinä olet!".
En enää muista - tai ehkä en koskaan ymmärtänytkään - miten lopulta ajauduin Suomi24:n Kirkko Café -chat-huoneeseen. Jossakin vaiheessa muistan ainakin kaivanneeni uutta ihmissuhdetta, ja saatoin haaveilla sellaisen löytymisestä. Toinen syy oli varmasti alitajuinen tarve päästä keskustelemaan ja purkamaan tilannettani jollekin, johon voisin luottaa. Ajattelin, että netin nimettömyydessä ja kasvottomuudessa se olisi mahdollista. Tuolla chatissa kohtasin uskossa olevia ihmisiä, joille sain kertoa tarinaani. Kukaan ei halunnut lyödä minua, eikä kukaan yrittänyt osoittaa olevansa parempi ihminen kuin minä. Päinvastoin, ymmärsin, etten olekaan maailman typerin ihminen, vaan että vastaavaa rikkinäisyyttä esiintyy meissä kaikissa, tavalla tai toisella. Aloin ymmärtää, mitä synti tarkoittaa, ja mitä kaikkea se voikaan aiheuttaa. Sain myös vahvistusta jo syntyneelle aavistukselleni siitä, ettemme olekaan täällä sattumalta, vaan että kaikella on tarkoituksensa, ja että jokainen meistä on omalla tavallaan rikkonut Luojaamme vastaan.
Voisin sanoa, että tulin ensin tuntemaan Jumalan Isä-persoonan olemassaolon. Aloin huutaa ja raivota Hänelle kaikesta niistä kurjista asioista, mitä elämässäni oli ollut lapsesta saakka. Syytin Häntä isäni menettämisestä. Raivosin Hänelle, että miksi Hän salli minun kohdata tällaisen katastrofin. Itkin Hänelle sitä, että pelkään olla yksin ja etten selviä tästä tuskasta koskaan. Samaan aikaan jatkoin keskustelua netissä ja kohtasin koko ajan ymmärrystä ja anteeksiantoa ihmisiltä, joita en edes tuntenut. Se oli sanoinkuvaamattoman tervehdyttävää. Vähitellen en enää epäillyt Jumalan olemassaoloa.
Pikkuhiljaa minulle kerrottiin myös Jeesuksesta. Sain ymmärtää, mitä Hän on ja mitä Hän teki, ja miksi Hän teki sen. Opin, että mm. niiden rikkomusten takia, mitä itse olin juuri tehnyt, Hän halusi kärsiä kuoleman, ettei minun tarvitsisi joutua kadotukseen, jonka olisin ilman muuta ansainnut vailla minkäänlaista oikeutta armoon.
Lopulta tulin sitten sen kysymyksen ääreen, että haluanko todella uskoa Jumalan olemassaoloon ja Jeesukseen minun Sovittajanani - haluaisinko todella lähteä etenemään elämässäni Jumalan tahdon mukaan. Tuossa kohtaa jouduin tekemään itse valinnan. Olen varma, että olisin voinut kiistää kuulemani asiat, ja valita, että haluan selvitä yksin. Muistan hyvin, miltä tuntui olla tuon kysymyksen edessä. Ei minulla siinä mitään "todisteita" mistään ollut. En nähnyt enkä kuullut mitään kummallista. Mielessäni vain punnitsin asioita ja mietin tuota kysymystä: haluanko. Lopulta päätin, että okei, minä en ainakaan halua takaisin sille tielle, millä olin elänyt. Päätin hylätä kaikki siihenastiset vaatimukseni todisteista ja ymmärtämisestä. Halusin vain ”heittäytyä” uskomaan.
No, eihän siitä mitään ihmeellistä seurannut. Ei tullut "kirkasta valoa taivaasta", eikä lempeä ääni puhunut minulle. Väittäisinpä melkein, että ei tapahtunut oikeastaan mitään. Jokin oli kuitenkin toisin. Hyvin vähän kerrallaan aloin etääntymään niistä tuskaisista ja katkerista, vihaa täynnä olevista ajatuksista, joita olin syytänyt Jumalaa kohtaan. Tahdoin pyytää anteeksi valintojani ja koin hyvin syvällistä sisäistä "puhdistumista". Tuolla tiellä olen saanut jatkaa - Jumalalle kiitos tästä. Olen käynyt läpi monenlaisia epäilyksiä. Olen kohdannut kastekriisin, oikea seurakunta -kriisin, ja monenlaisia kivuliaita asioita. Olen kuitenkin koko ajan varmempi, että minut "otettiin kyytiin" sellaisiin vaunuihin, joista minua ei pudoteta, ellen itse halua pudota. - ruukullinentuhkaa
139 kirjoitti:
Oikeaksi luulemastani valinnasta ei siis seurannutkaan "ruusutarhaa", vaan päädyin toteamaan tuskallisesti sen psyykkisen rikkoutumisen ja monentasoisen surun ja kärsimyksen, mitä olin aiheuttanut itselleni, silloiselle puolisolleni, hänen lapselleen, meidän molempien vanhemmillemme, sisaruksillemme, muille sukulaisillemme jne. Tajusin, että näin ei olisi tarvinnut tapahtua. Se kuitenkin tapahtui, ja pelkästään siksi, että minä valitsin toimia, kuten olin toiminut. Näiden asioiden kohtaaminen siinä yksinäisyydessä mihin olin joutunut, nosti minussa sellaisen syyllisyyden ja häpeän tunteen, etten ole ikinä kohdannut vastaavaa. Tajusin, etten ole rikkonut pelkästään itseäni tai muita ihmisiä vastaan, vaan että olen tehnyt jotain kertakaikkisen väärää. Aloin aavistamaan, että on sittenkin olemassa Luoja, joka ei olisi tahtonut näin tapahtuvan. Voisin melkein sanoa, että aivan kuin jokin "korkeampi voima" olisi kuvainnollisesti tarttunut rinnuksiini, nostanut minut seinälle, ja käskenyt: "Katso, tällainen sinä olet!".
En enää muista - tai ehkä en koskaan ymmärtänytkään - miten lopulta ajauduin Suomi24:n Kirkko Café -chat-huoneeseen. Jossakin vaiheessa muistan ainakin kaivanneeni uutta ihmissuhdetta, ja saatoin haaveilla sellaisen löytymisestä. Toinen syy oli varmasti alitajuinen tarve päästä keskustelemaan ja purkamaan tilannettani jollekin, johon voisin luottaa. Ajattelin, että netin nimettömyydessä ja kasvottomuudessa se olisi mahdollista. Tuolla chatissa kohtasin uskossa olevia ihmisiä, joille sain kertoa tarinaani. Kukaan ei halunnut lyödä minua, eikä kukaan yrittänyt osoittaa olevansa parempi ihminen kuin minä. Päinvastoin, ymmärsin, etten olekaan maailman typerin ihminen, vaan että vastaavaa rikkinäisyyttä esiintyy meissä kaikissa, tavalla tai toisella. Aloin ymmärtää, mitä synti tarkoittaa, ja mitä kaikkea se voikaan aiheuttaa. Sain myös vahvistusta jo syntyneelle aavistukselleni siitä, ettemme olekaan täällä sattumalta, vaan että kaikella on tarkoituksensa, ja että jokainen meistä on omalla tavallaan rikkonut Luojaamme vastaan.
Voisin sanoa, että tulin ensin tuntemaan Jumalan Isä-persoonan olemassaolon. Aloin huutaa ja raivota Hänelle kaikesta niistä kurjista asioista, mitä elämässäni oli ollut lapsesta saakka. Syytin Häntä isäni menettämisestä. Raivosin Hänelle, että miksi Hän salli minun kohdata tällaisen katastrofin. Itkin Hänelle sitä, että pelkään olla yksin ja etten selviä tästä tuskasta koskaan. Samaan aikaan jatkoin keskustelua netissä ja kohtasin koko ajan ymmärrystä ja anteeksiantoa ihmisiltä, joita en edes tuntenut. Se oli sanoinkuvaamattoman tervehdyttävää. Vähitellen en enää epäillyt Jumalan olemassaoloa.
Pikkuhiljaa minulle kerrottiin myös Jeesuksesta. Sain ymmärtää, mitä Hän on ja mitä Hän teki, ja miksi Hän teki sen. Opin, että mm. niiden rikkomusten takia, mitä itse olin juuri tehnyt, Hän halusi kärsiä kuoleman, ettei minun tarvitsisi joutua kadotukseen, jonka olisin ilman muuta ansainnut vailla minkäänlaista oikeutta armoon.
Lopulta tulin sitten sen kysymyksen ääreen, että haluanko todella uskoa Jumalan olemassaoloon ja Jeesukseen minun Sovittajanani - haluaisinko todella lähteä etenemään elämässäni Jumalan tahdon mukaan. Tuossa kohtaa jouduin tekemään itse valinnan. Olen varma, että olisin voinut kiistää kuulemani asiat, ja valita, että haluan selvitä yksin. Muistan hyvin, miltä tuntui olla tuon kysymyksen edessä. Ei minulla siinä mitään "todisteita" mistään ollut. En nähnyt enkä kuullut mitään kummallista. Mielessäni vain punnitsin asioita ja mietin tuota kysymystä: haluanko. Lopulta päätin, että okei, minä en ainakaan halua takaisin sille tielle, millä olin elänyt. Päätin hylätä kaikki siihenastiset vaatimukseni todisteista ja ymmärtämisestä. Halusin vain ”heittäytyä” uskomaan.
No, eihän siitä mitään ihmeellistä seurannut. Ei tullut "kirkasta valoa taivaasta", eikä lempeä ääni puhunut minulle. Väittäisinpä melkein, että ei tapahtunut oikeastaan mitään. Jokin oli kuitenkin toisin. Hyvin vähän kerrallaan aloin etääntymään niistä tuskaisista ja katkerista, vihaa täynnä olevista ajatuksista, joita olin syytänyt Jumalaa kohtaan. Tahdoin pyytää anteeksi valintojani ja koin hyvin syvällistä sisäistä "puhdistumista". Tuolla tiellä olen saanut jatkaa - Jumalalle kiitos tästä. Olen käynyt läpi monenlaisia epäilyksiä. Olen kohdannut kastekriisin, oikea seurakunta -kriisin, ja monenlaisia kivuliaita asioita. Olen kuitenkin koko ajan varmempi, että minut "otettiin kyytiin" sellaisiin vaunuihin, joista minua ei pudoteta, ellen itse halua pudota.Kiitän vastauksesta, joka oli sillä tavalla yllättävä, kuin toivoinkin.
Arvelin että tekstiä on tulossa joko vahvasti puolesta tai vastaan (riitaa) haastavalla tavalla, mikä toisaalta olisi luonnollistakin kun tällaisista asioista puhutaan.
Juupas-eipäs -jutut vaan ei vie yhtään mihinkään, joten olen iloinen että ylitit ennakkoluulosi ja kirjoitit oikeista asioista ja ilmeisen henkilökohtaisista kokemuksista.
Olen joutunut itsekin usein miettimään, kuinka pitkälle jaksan miekan kanssa uida.
- EL:ak.IM
ruukullinentuhkaa
Maallinen perheeni oli/on uskoton.Ei mulle kukaan opettanut uskoa alkuun. Se vain alkoi pikkupoikana ja jatkui siitä. - ei vaihtoehtoja
Ilmeisesti kodin peruja,iltarukoukset,ruuan siunaukset, pyhäkoulut,ei kirkonmenojen aikana leikkimään,oli oltava hiljaa ja kuunneltava Jumalan palvelus.Olivat pitkiä hetkiä,siitä vain Jumalan tahto on ajan saatossa kirkastunut.En päivääkään vaihtaisi pois.
- evlu
Kristillinen lapsuudenkoti on maailman paras paikka.
ruukullinentuhkaa sanoi :
Haluaisin kuulla, että mistä sydämestään Jumalan uskovan usko syntyy? Onko sinut heitetty hevosen selästä tomuun ja sitten joku kirkas on ilmoittanut sinulle itsensä, vai oletko yksinkertaisesti päättänut uskoa?
____________
Joskus alle 10 - vuotiaana mummoni opetti minulle iltarukouksen ja sitten parikymppisenä isäukkoni
kertoi että Jumalaan kannattaa uskoa ja esitteli minulle tarinan Pascalin vaaasta ja
otimme samaan syssyyn koskispaukkuja.
Nuo kaksi tapausta olivat ainoat kosketuskohdat uskontoon.
Perheessäni ei uskontoa käsitelty kuin tuon ainoan kerran.
En ollut "koskaan käynyt" kirkossa enkä kuulunut mihinkään lahkoon paitsi ev.lut. kirkkoon ja istuskelin siinä kotioloissa ,kun aloin
ajattelemaan kohtaloani mikäli kuolisin nyt heti tähän paikkaan katumattomana synneissä "rypevänä."
"Tajusin" että joutuisin kaikkivaltiaan oikeudenmukaisella tuomiolla kadotukseen ja kauhistuin.
Siinä sitten tunnustin kaikki syntini Jeesukselle ne jotka muistin plus nekin joita en muistanut.Siinä oli minun uudestisyntymäni,
ja tiesin saaneeni Pyhän Hengen ja olevani pelastettu vaikken sen kummempia Pyhän Hengen manifestaatioita kokenutkaan.
Siitä sitten alkoi kausi ja jossa kolusin jokaikisen sopukan uskonnosta , uskosta ja kirkoista ja niihin liittyvistä ihmisistä asioista.
Järkytykseni oli suuri huomatessani ettei niistä asioista mikään ollut sitä mitä sen sanottiin olevan.Minulla oli vahva Pyhän Hengen
tuntu tuona aikana.Ihmisten on vaikea tehdä valintojaan kun heitä johtavat sokeat paimenet = ateistipapit.
Sitten yhtenä päivänä istuskelin tupakalla eteisessä ja kuulin ikäänkuin äänen :
PUHDISTAUDU!!
Se puhui tajuntaani / kuulooni noin parin metrin päästä etuoikealta.
Järkytyin kovasti vaikken mielestäni ole sitä ihmistyyppiä.
Kun en tiennyt miten pitäisi puhdistautua niin lopetin heti tupakoinnin ja kävin ehtoollisella ja erosin ev.lut.
kirkosta koska omatuntoni ei enää antanut lupaa tukea rahallisesti tuota porttokirkkoa.
Meni taas joku kuukausi ja minulle sanottiin :
KUOLE ITSELLESI!
Ääni tuli samaten parin metrin päästä etuoikealta ja taas kauhistuin kovasti.
En ymmärtänyt nyttenkään mitä olisi pitänyt tehdä,mutta aloin opiskella asiaa intensiivisesti.
Noista tapahtumista on jo aikaa ja tätä nykyä tunnen sisimmässäni Pyhän Hengen olemassaolon.Sydämessä
tuntuu kaiken aikaa jokin vieras tekijä jota siellä aiemmin ei ollut nimittäin Rakkaus
- se tarkoittaa minua rakastetaan.
Kävin myös kasteella ja minut kastettiin Jeesuksen Kristuksen nimeen.
Johanneksen evankeliumi:
14:21 Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa, mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ILMOITAN ITSENI hänelle.
__________________________________________________
Olin siis jo saanut uskon ennenkuin kuulin mitään kehoittavia ääniä ja nykyään
minun tarvitsee vain muistella menneitä jos epävarmuutta ilmenee.
Lisäksi joka päivä voi ihailla Korkeimman Kunniaa heti kun avaa silmänsä , sillä se
mitä näemme ei ole "aivan sitä" mitä aistimme kertovat.
Jumalan rakastaminen tarkoittaa sitä , että rakastamme Hänen tahtonsa toteutumista ja tuotakautta kun tuo rakkaus lisääntyy niin ihmistä pyhitetään
aina enemmän ja enemmän.- ruukullinentuhkaa
Moi
Mietin että mitä "itselle kuoleminen" on tarkoittanut sinulle ajan myötä, onko se auennut niin että haluaisit ja osaisit kertoa siitä? - kaappia
ruukullinentuhkaa kirjoitti:
Moi
Mietin että mitä "itselle kuoleminen" on tarkoittanut sinulle ajan myötä, onko se auennut niin että haluaisit ja osaisit kertoa siitä?Epäilemättä homouden salailua. Välillä kaapinovea kuitenkin raotetaan ja huudetaan HOMO HOMO HOMO!!!!
- Mitä se muutti?
Miten uskoon tulo vaikutti ihmisenä sinuun. Muuttuiko esimerkiksi luonteesi sävyisämmäksi vai tulitko vittumaisemmaksi ihmisenä?
- ruukullinentuhkaa
kaappia kirjoitti:
Epäilemättä homouden salailua. Välillä kaapinovea kuitenkin raotetaan ja huudetaan HOMO HOMO HOMO!!!!
Minua kiinnostaa enemmän, että onko kyseessä ikäänkuin "egokuolema", tai vastaava juttu? Olen siis utelias sen itsellekuolemisen henkilökohtaisen kokemuksen, en seksuaalisen suuntautumisen suhteen.
Nimimerkille "kaappia" seuraava linkki: http://keskustelu.suomi24.fi/debate/5099
Sieltä löytynee homo- ja kaappijuttuja enemmän. ruukullinentuhkaa kirjoitti:
Moi
Mietin että mitä "itselle kuoleminen" on tarkoittanut sinulle ajan myötä, onko se auennut niin että haluaisit ja osaisit kertoa siitä?ruukullinentuhkaa sanoi :
Moi
Mietin että mitä "itselle kuoleminen" on tarkoittanut sinulle ajan myötä, onko se auennut niin että haluaisit ja osaisit kertoa siitä?
____________
-Tärkeintä on ,että rakkaus Jumalan Tahdon toteutumiseen kasvaa sillä muutoin ei voi rakastaa myöskään
lähimmäistään.
Tuo tarkoitti siis Jumalan rakastamista yli kaiken muun ja se on ollut asia jonka olen havainnut
lisääntyneen aikojen saatossa.
-Kun minua häväistään perusteettomasti ja valheellisesti niin se ei merkitse minulle yhtään mitään ja
julistan sitä Sanaa kuten ennenkin itsepintaisesti kovaotsaisesti ja niin kauan kuin tuon esiin lähettäjäni tahtoa se on oikeutettua.
-Itselleen kuoleminen siis tarkoittaa oman tahdon pienenemistä ja Jumalan tahdon toteutumisen
lisääntymistä omassa elämässään.
-Jokaisen pitää kuitenkin etsiä itse ne vastaukset ja mitään helppoja teitä ei ole niitten saamiseen.
On tehtävä se uskon hyppy silloin kun Jumala vetää sinua Kristuksen
puoleen.Mitä se muutti? kirjoitti:
Miten uskoon tulo vaikutti ihmisenä sinuun. Muuttuiko esimerkiksi luonteesi sävyisämmäksi vai tulitko vittumaisemmaksi ihmisenä?
Mitä se muutti? sanoi :
Miten uskoon tulo vaikutti ihmisenä sinuun. Muuttuiko esimerkiksi luonteesi sävyisämmäksi vai tulitko vittumaisemmaksi ihmisenä?
_________
Entä sinä itse - miten uudestisyntyminen vaikutti sinuun - tulitko uudeksi ihmiseksi?? :-)
- hengen hedelmät...
Jos usko on muuttanut pertsaa lempämmäksi niin onpa hyvä ettemme tunteneet pertsaa ennen... :)
- niinpä niin
Niinpä!
- luonnontutkija1
Usko syntyy tosiasioiden tunnustamisesta. Joka ei halua tunnustaa tosiasioita ei myöskään halua vastaanottaa Jumalan antamaa uskoa.
Näitä tosiasioita ovat:
-oma syntisyys
-oikeudenmukaisuuden toteutuminen, mikä tarkoittaa että hyvä ja paha saavat viimein palkkansa
- Jumala on ilmoittanut, ettei kukaan voi päästä synneissään taivaaseen sitä saastuttamaan. Heidän paikkansa on muualla.
Koska kaikki ovat syyllistyneet syntiin ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin Jeesus, joka verellään on maksanut niiden ihmisten synnit, jotka suostuvat turvautumaan häneen.
- Historian kirjoitus, arkeologia, luonto ja luonnontieteet sekä alkuseurakunnan silminnäkijät ja heidän kuolemansa vainottuina marttyyreina ovat todistaneet, että Raamattu on kokonaan totta. Hei ruukullinen tuhkaa,
ja kiitos viestistäsi. Minä olen aina uskonut Jumalaan. En muista olotilaa, jossa en olisi uskonut. Olen toki uskovasta kodista, mutta eivät sisarukseni ole samalla tavalla uskonnollisia kuin minä. Muistan ihan lapsuudesta jo kokeneeni pyhän läsnäoloa, Pyhää Henkeä, ja luottaneeni Jumalaan, että hän kyllä pitää minusta huolen. Myös luonto on aina ollut minulle todiste Jumalan olemassaolosta.
Tähän kokemukseen sitten liittyy uskon sisältö, se mitä minulle on opetettu Jumalasta ja mihin olen sitoutunut sittemmin ryhtyessäni ev.lut.kirkon papiksi. Nämä dogmit elävät ja joissakin asioisssa olen aivan syystä joutunut kysymään "sanooko todella Jumala näin, vai sanovatko ihmiset". Kuitenkin se kokemus siitä, että Jumala, universumin luoja, on olemassa ja hän tahtoo olla minua lähellä - se on ja pysyy.
Todetaan nyt, että näitä "onko Jumala todella sanonut" - asioita ovat olleet erityisesti ruumiillisuuteen ja fyysisyyteen liittyvä seikat. Ruumis ei ole paha ja syntinen, ruumis on hyvä.
Sinikka-pappi- Maria-Elisabet
Minun perheessäni ei ole ollut ainuttakaan "uskoon tullutta"uskovaa ei myöskään siinä ympäristössä, jossa lapsuuteni ja varhaisen nuoruuteni elin. Tavallisia luteraaneja kaikki!
Helluntalaisuudesta tai mistään muustakaan vapaakirkollisuudesta ei minulla ollut aavistustakaan!
Kouluni (sen aikainen keskikoulu ja lukio) Kävin pohjois-pohjanmaalla yksityisoppilaitoksessa poissa kotoa, ts. "körttiläisseudulla! Meillä oli Raamattu uskonnon oppikirjana (siihen aikaan uskontoa opetettiin). Tunsin siis ne kirjoitukset jo nuoruudessani,ja ei kiinnostanut tippaakaan! Oli tylsää ja pitkäveteistä!
Kun koulu oli loppu ja pakkasin tavaroitani viimeistä kertaa,roikotin Raamattuani roskakorin päällä, ja pohdin tipautanko vai en. En koskaan enää sitä kirjaa kuitenkaan lukisi, luulin!
Onneksi ei tipauttanut! (Luojan kiitos!)
Noin 20 vuotta myöhemmin soi kotonani puhelin, ja sisareni ( en edes uskonut hänen tietävän, mikä Raamattu on!) kysyy hyvin salaperäisellä äänellä:"Tiedätkö, mitä on tapahtunut?!" "No en,mitä?" "Minä olen tullut uskoon!" Jahhah, olipa uutinen, ajattelin mielessäni! Sen jälkeen puhelin soi monta kertaa päivässä, ja aina sama kysymys:"Tiedätkö, että siellä (Raamatussa) sanotaan näinkin?" Lopulta sanoin, että kyllä minä tiedän, minua on lyöty sillä kirjalla päähän tullen mennen ja heitetty virsikirja perään ! EI KIINNOSTA!
Meni vissiin pari vuotta. Oli pääsiäisen alusviikoja ja taas soi puhelin ja puhe kääntyi Jeesuksen kärsimiseen. Kun hän taas "paasasi" uskostaan, sanoinvastaukseksi."Minä en vain ymmärrä, miksi sen Jeesuksen piti niin kauhealla tavalla kuolla, kun eihän se mitään pahaa ollut tehnyt?!" Tuli aika pitkä hiljaisuus, ehdin jo ajatella (pöllö olin):"NO USKOVAINEN!" mutta sitten."Ei se omien pahojen tekojensa vuoksi kärsinytkään vaan sinun ja minun!"
Silloin se tapahtui. "Olenhan minä sen kuullut tuhat ja sata kertaa! Niinhän se on! Miks en ole ennen tajunnut!?" Yhtäkkiä YMMÄRSIN kaiken! Oli kuin joku olisi vetänyt verhon silmien edestä, ja lisäksi kopauttanut kevyesti päälaelle kysyen: "Onko siellä koskaan
ketään kotona!" Olin varmaan aika kauan hiljaa, koska hän huusi halloota!
Vanha Raamattuni on lukemistoni tänään, allaviivaukset menee perille!
Kasteella olen käynyt! Olen tällä jo useaan kertaan kertonut, mitä itse koin uskoon tulona.
Taustalla oli ankea luterilainen mummo, sen aikuiset asenteet ja vanhemmat jotka eivät juuri olleet mitenkään aktiivisia näiden asioiden suhteen kun oli nuori. Kielteisestä ja varsin syyllistävästä uskosta otin pesäeron n. 12 v. Eli luovuin kaikenlaisesta uskosta j a15v. olin ateisti. Siihen vanhanaikaiseen tapaan.
SE vaihe oli todella rankka, kun tein lopullisen pesäeron tuohon ahdistavaan uskon käsitykseen. Kuitenkin oli tietyllä tavalla suvaitseva ja kävin keskusteluja monien uskontojen ja suutausten kanssa. Kunnes tuli elämänvaihe, joka pudotti polvilleen. Otin uskon vastaan, mutta arastellen. Pikkuhiljaa. Aloin etsimään sitä kotia, jonka tuntisin omakseni.
Tuolla tiellä olen yhä. Siksi tulin tälle palstalle, jotta saisin monipuolista näkemystä. Päivä päivältä tuo näkemys kristallisoituu. Liityin luterilaiseen kirkkoon siksi, että vain se oli valmis ottamaan minut vastaan sellaisena kuin olen. Kaikilla muilla on paljon vaatimuksia, joihin en katso olevani valmis tai että ne olisivat omantuntoni mukaisia. Olen sanonut, että kirkon jäsen olen niin kauan, kunnes minut erotetaan.
Tässä joku aika sitten sain tietyn kirkastuksen. Se tuli kun katselin intiaaneista kertovaa dokumenttia. Kaikilla uskonnoilla on tietty perusta, jotka osittain ovat samoja ja osittain erilaisia. Intiaaneilla käsitys tuntuu olevan lähimpänä sitä, mitä itse koen. En tunne kuitenkaan noita intiaanien uskontoja vielä kylliksi, jotta niistä voisin mitään sanoa. Mutta tässä johdatus on vahva.
Uskonnot ovat aina syntyneet tiettyyn kulttuuriin. Niissä on vaikeaa erottaa se, mikä on sitä ihmisen luomaa juttua ja mikä ei. Siksi haluan oppia tuntemaan ensin ihmisen ja vasta sitten sen, mikä on usko ja mitä se vaatii ihmisiltä. Se mikä ei kestä koettelua, on hylättävä. Olen siinä mielessä yksinäinen susi, etten kaipaa muiden hyväksyntää näkemykselleni.- kerrotko
"Intiaaneilla käsitys tuntuu olevan lähimpänä sitä, mitä itse koen."
Hei mummomuori! Tulin uteliaaksi. Mikä tuo käsitys on?
Mikä heimo oli kyseessä? Löytyykö dokkari netistä? Haluaisin katsoa. kerrotko kirjoitti:
"Intiaaneilla käsitys tuntuu olevan lähimpänä sitä, mitä itse koen."
Hei mummomuori! Tulin uteliaaksi. Mikä tuo käsitys on?
Mikä heimo oli kyseessä? Löytyykö dokkari netistä? Haluaisin katsoa.Kuten sanoin, en ole vielä kylliksi tutustunut tähän asiaan. Vain palasia sieltä ja täältä. Koetan nyt etsiä lisää tietoa ja olen erittäin tyytyväinen, jos jollain on antaa vinkkiä mistä sitä parhaiten löytää.
Etenkin Pohjois-Amerikan intiaanien uskosta löytyy palasia näistä dokumenteista. Ajattelin ihan ajatuksen kanssa katsoa nämä juhannuksen aikaan.
http://yle.fi/ohjelmat/981348- kerrotko
mummomuori kirjoitti:
Kuten sanoin, en ole vielä kylliksi tutustunut tähän asiaan. Vain palasia sieltä ja täältä. Koetan nyt etsiä lisää tietoa ja olen erittäin tyytyväinen, jos jollain on antaa vinkkiä mistä sitä parhaiten löytää.
Etenkin Pohjois-Amerikan intiaanien uskosta löytyy palasia näistä dokumenteista. Ajattelin ihan ajatuksen kanssa katsoa nämä juhannuksen aikaan.
http://yle.fi/ohjelmat/981348Itsekin olin / olen kiinnostunut Pohjois-Amerikasta. Jos noissa dokkareissa tulee jotain vastaan etenkin tasankointiaaneista niin laita vinkkiä (jos muistat ja viitsit).
Sinun kannattaisi ehkä lukea Rani-Henrik Anderssonin kirja Lakotat, kotkan ja biisonin kansa (käsittelee myös uskontoa).
https://kirjat.finlit.fi/index.php?showitem=2202
Luultavasti pitäisit myös Dee Brownin kirjasta Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen (mukana monia eri heimoja).
Tämä on tietysti ihan klassikko:
John G. Neihardt: Black Elk Speaks
Kaikki löytyvät kirjastosta, ainakin tilaamalla.
Myös tästä luultavasti pitäisit:
Dancing Colors: Paths of the Native American Woman
http://www.amazon.com/Dancing-Colors-Paths-Native-American/dp/0811801659
Löytyy luultavasti jostain kirjastosta tuokin. - kerrotko
mummomuori kirjoitti:
Kuten sanoin, en ole vielä kylliksi tutustunut tähän asiaan. Vain palasia sieltä ja täältä. Koetan nyt etsiä lisää tietoa ja olen erittäin tyytyväinen, jos jollain on antaa vinkkiä mistä sitä parhaiten löytää.
Etenkin Pohjois-Amerikan intiaanien uskosta löytyy palasia näistä dokumenteista. Ajattelin ihan ajatuksen kanssa katsoa nämä juhannuksen aikaan.
http://yle.fi/ohjelmat/981348Tässä vielä vähän karua nykypäivää Pine Ridge -reservaatista (Lakotat).
http://www.guardian.co.uk/global/2010/jan/11/native-americans-reservations-poverty-obama
:(
Lopettelen tähän, ettei mene liikaa aloituksen aiheesta sivuun. Samalla kun perehdyt intiaanien perinteeseen ja käsityksiin, ehdotan että tutkit rinnakkaisaineistona tätä:
http://www.taivaannaula.org/esivanhempien_puu.pdf
Eroja löytyy varmasti, mutta luultavasti myös kiinnostavia yhtymäkohtia.kerrotko kirjoitti:
Tässä vielä vähän karua nykypäivää Pine Ridge -reservaatista (Lakotat).
http://www.guardian.co.uk/global/2010/jan/11/native-americans-reservations-poverty-obama
:(
Lopettelen tähän, ettei mene liikaa aloituksen aiheesta sivuun.Katson nuo ohjelmat ja koetan laittaa muistiin jotain, jotta voin hakea jostain lisää tietoa.
”…pitäisit myös Dee Brownin kirjasta Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen..”
Olen lukenut lahteen lertaan.
Että se harmittaa, ettei minulla ole oikein kielipäätä. Toki osaan englantia jonkun verran, mutta noiden tekstien ymmärtäminen vaatii jo hyvää osaamista.
Mutta kiitos oikein hyvistä vinkeistä!kaarne kirjoitti:
Samalla kun perehdyt intiaanien perinteeseen ja käsityksiin, ehdotan että tutkit rinnakkaisaineistona tätä:
http://www.taivaannaula.org/esivanhempien_puu.pdf
Eroja löytyy varmasti, mutta luultavasti myös kiinnostavia yhtymäkohtia.Kuuntelin juuri tänään erittäin mielenkiintoisenohjelma Yleltä joka käsitteli suomalais-ugrilaisia uskontoja. Luen tuon ja kiitos!
- 254
Uskoni syntyi elämän kriisien kautta kun tunnustin oman kelvottomuuteni Jumalan edessä. Huomasin, että tällaiena en voi pelastua. Aloin etsimään vastauksia Raamatusta. Tämä tapahtui joskus vähän yli kaksikymppisenä.
Kotini ei ollut uskova koti, vaikka siellä joskus puhuttiinkin uskonasioista.
Kodissani kuitenkin suhtauduttiin uskonasioihin myönteisesti. Jumalaa ei saanut pilkata yms. Äitini mainitsi kerran enkeleistä, että "hän on nyt enkelinä taivaassa", kun pikkuveljeni kuoli yllättäen 6-kuukauden ikäisenä.
Uskonasioista enemmän kuulin sitten lastenkodissa, jossa vietin lapsuudestani useita vuosia. Siellä pidettiin iltahartauksia, ja sunnuntaisin kuunneltiin jumalanpalvelukset radiosta. Kirkossakin käytiin joskus. Siellä oli myös ankara kristillinen kasvatus.
Koulussa uskontotunneilla sitten myöhemmin. Tykkäsin Raamatunkertomuksista, ja yleensäkin uskonto oli mieliaineeni alaluokilla.
Myös pyhäkoulussa olen käynyt lapsena. Ei sinne kotoa patisteltu, mutta halusin mennä kun naapurin lapsetkin menivät.
Rippikoulun olen käynyt, ja minä pidin siitä. Siellä tapahtui myös puhutteleva ja mielenpainuva asia kun, isäni joka oli vasta uskoontullut kävi ehtoollisella myös silloin kun pääsin ripille. Se oli siinäkin mielessä puhutteleva kun muut perheemme jäsenet eivät olleet uskossa, eivätkä siten käyneet ehtoollisella.
Rakas isäni kuoli myöhemmin samana vuonna suht. nuorena äkillisesti.
Joten kaikkinensä uskoontuloni on liittynyt useita kipeitä kokemuksia, ja monesti usko on ollut se tuki ja turva, jonka varassa olen elämästä selvinnyt tähän päivään. - näin on
Usein usko syntyy kriisien kautta, kun ei enää ole muuta apua kuin Jumala.
- 139
Johtunee ihmisen ns. omavoimaisuudesta. Me kuvittelemme osaavamme, jaksavamme ja pystyvämme itse. Tämä on nähtävissä meissä ihan pienestä lapsesta lähtien. Kuitenkaaan emme osaa, emme jaksa emmekä pysty, vaan elämme harhassa. Jokaisen ihmisen kohdalla on olemassa raja, jonka jälkeen oma osaaminen, jaksaminen ja pystyminen ei enää riitä. Viimekädessä tuo raja tulee vastaan Jumalan edessä, kun jokainen meistä todetaan kiistattomasti syylliseksi Jumalan tahdon rikkomiseen.
- _-AntarcticA-_
Minun uskoni syntyy kosketuksesta Pyhään Henkeen. Raamattu on näyttäytynyt minulle monenlaisessa valossa, mutta Henki on ollut itsellä se totuus joka on aina johdattanut uskon polulla. Joskus lukiessani raamattua tuntuu teksti lähes merkityksettömältä, Henki on siinä ja tekee työtään. Joskus taas jotkut kohdat ottavat kaikua omasta elämästäni syystä tai toisesta milloin milläkin tavalla. Jumala on myös antanut minulle elämässä paljon, tehnyt monta uskomatonta toivetta ja ylittänyt rukoustoiveeni aina moninkertaisesti. Kun vastausta rukoukseen ei tule tiedän, että on jotain muuta, parempaa tulossa minun kohdalleni.
- PeeÄrrä
Uskonhyppy on todella hyvä sana. Hapuilin Jeesuksen puoleen ehkäpä alitajuisesti rippikouluiästä 28 vuotaiaaksi. Ahdistuksessa osasin kääntyä sinnepäin. Joskus myöhemmin huomasin, että jopa varusmiespalveluksessa otin Jeesuksen elämääni signeeraamalla gideon raamatun taakse, mutta mitään uskon muutosta ei tapahtunut. Opiskeluaikoina kaipasin teekkarikristittyjen tilaisuuksiin, mutten mennyt, koska en olisi osannut selittää asiaa tyttöystävällleni. Opiskelujen jälkeen työkaverini kanssa kävimme kerran Pirkko Jalovaaran tilaisuudessa ja rukousjonossa, mitään ei tapahtunut. Uskova äitini johdatti minut ottamaan Jeesuksen, mutta sekään ei tuonnut muutosta. Mutta muutos lopulta tuli yhä syvenevässä elämän krisissä. Siinä tilanteessa ehdoitta lähdin seuraamaan Jeesusta. Käytännössä se tarkoitti, että avauduin, kävin kaikissa mahdollisissa seurakunnissa, huomasin pian ymmärtäväni raamatun opetusta, saarnoja, hengellisiä lauluja, ja kokevani syvää yhteyttä Jeesukseen uskoviin. Se aika elämässä, joka jatkui muutamia vuosia jätti minuun sellaisen jäljen ja janon, että vakuutuin Jeeuksesta, Kun nykyään avaan raamatun tai mieleeni tulee Jeesuksen opetuksia, minulla ei ole epäilystäkään onko se totta. Kysymys on enemmänkin ymmärränkö kaiken oikein.
- Seurailija
Itse vain luotan. Kun olin yläasteella minua koulukiusattiin ja olin tosi masentunut ja yksinäinen. Silloin aloin rukoilemaan ensimmäistä kertaa eläessäni oikeasti. Perheeni ei ole uskonnollinen joten minulle oltiin opetettu vain koulussa mitä uskonto on ja minulla oli koko aineesta muutenkin välttävä arvosana. Minä rukoilin pimeinä iltoina jotain jumalaa. Minä en rukoillut Jeesusta tai mitään muutakaan uskontojen Jumalaa vaan jumalaa. Elämäni alkoi kuin itsekseen menemään kristinuskoa päin ja lopulta minulle vain kehittyi luottamus että Jumala on olemassa.
Sitä voisi kuvailla seuraavasti. Vaikka en rukoilekkaan joka päivä ja vaikka en melkein ikinä käykkään kirkossa enää, niin silti minulle Jumala on yhtä todellinen kuin oikea käteni. Minä en vain pysty tunne tasolla kieltämään että tuolla on jotain luonnon ja ajan ulkopuolella. Se on vain minulle mahdotonta ja vaikka se ei olekkaan suuri osa elämääni, niin se on silti suuri osa minua.
Olenhan sitten tutustunut teologiaan ja uskoni on vahvistunut apologejen luentojen ja filosofisen pohdiskelun kautta, mutta mikä on virallinen uskoni lähde? Hah; sitä minä en kyllä voi tietää. Minä vain uskon. Sitä voisin kutsua siksi Pyhäksi hengeksi. Luottamusta ja uskoa. Samanlaista kuin luottaisi että maa ei ole ainoa planeetta jolla on elämää. Siitä ei ole todisteita mutta silti jokainen pystyy tuntemaan että näin suuressa kosmoksessa varmasti on! Minä tunnen samoin Jumalasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata1333531Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois752306Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f2592215- 1411980
Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla
Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v691532- 1011440
- 611313
Juhannusterveiset kaivatulle
Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻931307- 611280
- 711151