kertokaa ekasta omasta kämpästä!

Ensinnäkin muuttaa ei kannata missään tapauksessa ennenkö on säästössä rahaa väh. 1 kuun vuokran verran jonkinverran hätävaraa. OIKEASTI! Kämpän saat parhaiten nuorisosäätiöiltä yms. sillä yksityiset taikka vvo yms eivät yleensä vuokraa asuntojaan opiskelijoille ja niissä on ns. varallisuusrajat. Helpoimmalla tuen hakemisen kanssa pääset kun kävelet suoraan kelaan ja kerrot tädille sen tilanteen.. Varsinaista asumistukea et saa ennenkuin 20-vuotiaana ja opiskelija tuki sekä siihen kuuluva asumislisä on täysin riippuvainen äitisi tuloista., eli voi olla ettei riitä yhtään mihinkään, mikäli äidilläsi on ns.keskiverto tulot.. Sossusta et tukea saa alle kahdeksantoista vuotiaana.. Mielestäni sun ei kuulu muuttaa ennen täysikäsyyttä ja ei itse asiassa vielä sillonkaan, se ei ole niin kivaa ja helppoa kun puhutaan.

Mun ekan kämpän vuokra oli n.450 €, josta Kela maksoi n. puolet (olin 19 v., en tiedä mitä tuo ylempi sekoili ettei alle 20 -v. saisi tukia..?).Mutta ei se oo sen kummempaa ku mennä sinne Kelaan täyttämään lippusia ja lappusia tädin kanssa, sitä varten ne siellä on, niin määki tein. :) Tuostakaan en kyllä oo kuullu ettei sossusta muka vois saada alaikäsenä tukia, en sit tiiä.. Mutta sossun tukien varaan muuttamista en kyl kannata, eka jos ois duunipaikka ja säännölliset tulot ennenku kämppää hommaa, helpottaa myös kämpän saamista (moni vuokranantaja ottaa mieluummin työssäkäyvän ku sossun elätin)

Muutin 17 v pois kotoa. Luulin että olisin ihan aikuinen ja pystyisin hoitamaan asiani. En muuttanut asenteella "jes nyt voibilettää huolella!", mutta silti ihan itsestään huomasin yllättäen että olin sen kuunauden päivät lätrännyt viinan kanssa ihan liikaa. Koulussa ei jaksanut krapuloissaan käydä. Sitten päätin rajottaa, ja rajotinkin (en ehkä kuitenkaan niin paljon kuin olis pitänyt). Mutta niin nuorena kun kaikki muutkin asiat vaikuttaaja esim. Ihmissuhteet on yksi aihe mikä pyörii päässä koko ajan niin pienet takapakit tälläkin osa alueella tuotti masennusta. Lopulta toisen kuukauden makasin kotona ja ahdisti. En jaksanut nähdä kavereita, paitsi korkeintaan kerran viikkoon ja silloinkin menin juomaan. Rahat loppui. Masennus painoi ja tuntui lopulta ettei koko elämässä ole mitään järkeä. En ajatellut että tilanne voisi johtua siitä että vanhempien luona olisi helpompaa. Lopulta kuitenkin muutin takaisin kotiin, ja ensimmäiset päivät koton oli kuin terapiaa. Tuntuu kun koko sessiosta olisi jäänyt pieni trauma... en halua pelästyttää, tottakai 17vuotiaskin voi pärjätä hyvinkin mutta kokemuksella sanon että kannattaa miettiä helvetin tarkkaan. Aika nuori silloin kuitenkin vielä on ja sitä omillaan asumisen vaikeutta on vaikea sisäistää kun vanhempien luona vielä asuu.