Mies ei halua muuttaa - ero?

Voisitteko ajatella ideaa että kupikin tahollaan (sinä 250km päässä) paiskisitte ylitöitä (sinä koulussasi mahdollisen iltatyön lisäksi) tuplasti 5 päivänä viikossa. Sitten perjantai-illasta sunnuntai iltaan tapaisisitte toisenne jommankumman luona.

On enemmän pareja kuin tiedätkään jotka töiden takia elävät tälläista rytmiä. Se toimii loistavasti. Mutta se myös edellyttää että kumpikin osapuoli todella ahkeroi koko viikon "ansaitakseen" (mahdollistaakseen) yhteiset viikonloput.

Kaikki eivät halua tai pysty tuohon järjestelyyn, vain te kaksi voitte tietää sopiiko se teille.

Tulevaisuus näyttää mihin sitten rakennattekaan yhteisen kodin, oli se sitten miehen kotikauppunkiin vai, myytyänne miehen kunnostaman talon, jonnekin muualle.

Aina menee aikansa ennen kuin sopeutuu uuteen paikkaan. Ite muutin seittemän vuotta sitte miehen takia kauas vanhemmistani, sisaruksistani ja sukulaisista. Ekat 2-3 vuotta sinnittelin ja olin varma että haluan lähemmäs kotipaikkakuntaani. Sen jälkeen aloin tutustumaan kunnolla, henkilökohtaisesti mun työkavereihin ja oon ihan alkanu viihtymään. Täällä on enemmän töitä ja hyvät opiskelumahdollisuudet, mutta ikävöin edelleen perhettäni, kun en siellä kovin usein pääse käymään. Mies on kyllä melkeen luvannu, että jos haluan takaisin ihan hirveästi, niin lähtee mun kans. Mutta jommalla kummalla tai molemmilla pitäs olla sillon työpaikka siellä, muuten ei oo mitään järkeä.

Parisuhteessa pitää yleensä päättää, kumman haaveet toteutetaan. Se, joka enemmän rakastaa, luopuu omista tavoitteistaan.

Olisko vaihtoehtona etsiä töitä siitä puolivälistä esim. 100 km:n päästä? Itse tiedän parikin ihmistä, jotka käyvät töissä yli 80 km:n päässä kodista.

Parisuhde on aina kompromisseja. Kannattaa miettiä kunnolla ennen kuin tekee lopullisia päätöksiä. Itse olisin valmis muuttamaan nykyiseltä kotipaikkakunnaltani 250 km:n päähän parisuhteen perässä, mutta vain jos saisin sieltä työtä. Sitten se vain tarkoittaisi sitä, että pitäisi olla rahaa auton ostoon, jotta voi käydä ainakin kerran kuukaudessa moikkaamassa kavereita ja sukulaisia.

Kiitos taas vastauksista ja uusista näkökulmista.

Toisaalta en haluaisi sitäkään, että mies joutuisi minun takiani luopumaan täällä asumisesta. Hänellä kuitenkin perhe ja kaverit asuu täällä.

Tuohon puoliväli-ehdotukseen voin sen verran sanoa, ettei näiden kahden kaupungin välissä ole oikeastaan mitään :D Vain pieniä/pieneneviä, n. 5000-10000 asukkaan kuntia, joista tiedän että niissä on vaikea löytää töitä. Hyvä ehdotus, mutta mahdoton toteuttaa täällä. :/

Kai sitä pitää yrittää vielä tämän vuoden loppuun sinnitellä ja miettiä vaihtoehtoja. Mies mulle totesi, ettei hän halua että tuhlaan elämääni paikassa jossa en halua asua. Mutta mitenhän se yksinelokaan sitten onnistuu, jos koko ajan on ikävä miehen luokse. Kuten jo aiemmin totesin - elämä on hankalaa!

Tuolla aiemmin joku kirjoitti kahden kodin periaatteesta. Meillä on sellainen liitto ja toimii hyvin. Olemme olleet naimisissa vajaat 8 vuotta. Ja meillä on myös kissa ja koira. Viikolla kumpikin uppoutuu omiin töihinsä ja viikonloppuisin vietämme yhteistä aikaa. Toimii meillä hyvin, mutta ei varmaankaan sovi pareille jos jommalla kummalla on taipumusta mustasukkaisuuteen.

Se asia on tietysti tunnustettava, että olisi varmaan aika vaikea sopeutua tässä vaiheessa enää siihne, että asuttaisiinkin yhdessä kokopäiväisesti. Omaa rauhallista iltaa on alkanut arvostamaan aika paljon.

Nyt olemme jutelleet ja miettineet tuota vaihtoehtoa, jos valmistumisen jälkeen etsin töitä isommasta kaupungista ja mies jää tänne mikäli työt hänellä jatkuvat. Mutta jatkamme kuitenkin suhdettamme, ja katsomme miten sitten asiat lähtevät rullaamaan.

Huomenna lähdemme käymään tuolla isommassa kaupungissa, ja olen aivan innoissani! Mies itse tuota ehdotti, pitää nyt yrittää näyttää hänelle miten paljon enemmän vaihtoehtoja tuolla kaupungissa hänellekin olisi :)

Olihan se ihan yhtä kiva paikka kuin aiemminkin, harmi vaan että niin lyhyen aikaa sain siellä olla. Ja kyllä siellä asuviin ystävieni kanssa pidetään yhteyttä, toki vähemmän nyt kun emme voi usein nähdä. Mutta heille olen myös kertonut että haluaisin takaisin juuri senkin takia kun täältä ystäviä ei vain löydy.

Täällä ei paljon voi harrastaa, koska tämä on tosiaan niin kuihtunut paikka. Koulusta olen tutustunut vain pariin luokkakaveriini, joiden kanssa en vapaa-ajalla vietä aikaa, koska niiden 18-vuotiaiden elämä koostuu melkeinpä pelkästä biletyksestä :) Ja itseäni ei tuo jatkuva juopottelu ja hauskanpito enää kiinnosta. Tuon ikäisiä ei taas kiinnosta omat juttuni joista haluaisin keskustella (parisuhde, remontointi, tulevat työt ym). Ja kuten aiemminkin sanottua - jos et ole täällä ikääsi asunut, et kuulu piireihin =)

Ahdisti ihan hulluna tulla tähän paikkaan takaisin, ja olen melkeinpä tehnyt jo sen päätöksen, että kunhan koulu ei minua täällä pidättele, menen. Mies saa tulla mukaan tai jäädä. En vain voi kuvitella asuvani täällä vielä 10 vuoden päästäkin miettimässä, miten asiat olisivat jos olisin lähtenyt sinne minne sydän haluaa. Ei tämä ole loppuelämäni koti.

Jaa, itse olin jo 15-vuotiaana kykeneväinen kaukosuhteeseen silloisen poikaystäväni kanssa, joka asui 200km päässä. Toisiamme näin joka toinen - joka kolmas viikko. Puhelut, tekstarit ja kirjeet on keksitty. Facebookista nyt en pahemmin silloin vielä välittänyt, mutta onhan sekin olemassa. Jos on tarpeeksi halua, niin kyllä se suhde onnistuu vaikka asuisit itsekin kauempana. Itse olen asunut nyt kaksi vuotta paikkakunnalla, jossa en tunne ketään muita kuin omat isovanhempani poikaystäväni lisäksi, mutta onneksi kesällä edessä muutto muualle. Pieniä paikkakuntia vastaan minulla ei ole mitään, mielummin pieni tai sitten suoraan todella iso, välimuodoista en pidä jostain syystä yhtään ja tämä paikkakunta kun on kerta sellainen. Kavereiden kanssa olenkin asunut samalla paikkakunnalla viimeksi vuonna 2009, joten se nyt ei häiritse yhtään elämää. Jos itsellä ja kavereilla on oikeasti kiinnostusta nähdä toisiaan, niin kyllä sitä sitten vaan matkustaa vaikka pitkänkin matkan, julkiset eivät onneksi liikoja maksa, kun itselläni ei ole edes ajokorttia ja tuskin tulee ikinä olemaankaan.

Heippa,

Olisi mielenkiintoista tietää miten teillä sitten kävi :)?

Itse muutin lyhyen seurustelun ja tuntemisen (5kk) jälkeen 800km päähän läheisistäni. Jätin vakituisen työni, mutta onneksi sain koulutustani vastaavaa määräaikaista työtä uudelta paikkakunnalta. Olen asunut täällä kohta 1,5v ja kaipuu omaa perhettä ja ystäviä kohtaan on todella suuri. Olemme sopineet että menen muutamaksi kuukaudeksi vanhalle paikkakunnalle kun työni loppuu ja katsotaan sitten halunko tulla takaisin. Tuon ajan olemme etäsuhteessa, mutta kyllä minua ahdistaa valtavasti se että mies on tehnyt selväksi ettei tule muuttamaan omalta paikkakunnaltaan pois, vaikka hän saisi varmasti helposti töitä. En siis tällä hetkellä tiedä mitä tulee käymään.

Jos toinen joutuu koko ajan kantamaan taakan ja joustamaan todella isoista asioista, olemaan pois omasta elämästä niin voiko suhe onnistua? Itse toivoisin että voi kumpa olisi edes 200km väliä ystäviin :D Mutta tuo 800km on todella vaikea yhtälö ajallisesti ja rahallisti. Katsotaan miten käy.