Olen kuullut, että visakoivusta maksettaisiin aivan kilohintaa. Käyttökohteina mm. Volvon luksusmallin kojelautapaneelit, korut yms.
Meillä oli muutama visakoivu aikanaan. Sahattiin laudoiksi ja käytettiin aivan turhaan tarpeeseen.
Tulevaisuutta ajatellen tekisi mieli laittaa uusiksi n. 60 vuoden aikamarginaalilla.
Kysymys kuuluu: mistä saisi visakoivun taimia/siemeniä ?
Visakoivun taimia ?
2
1989
Vastaukset
- Loonivisa
Kilohinnalla kauppaa käydää pääasiassa, tässä jos missä niin laatu ratkaisee.
Taimiahan löytyy pelkkää siementä, simenestä kasvatettuja ja kloonattuja jotka on "kasvatettu" hyvästä emäpuusta ja visottuminen lähes sata prosenttia, kun siemenvisalla visottumisen vaihtelu onsuhteellisen suuri.Käyppä kyseleen paikalliselta metähoitoyhdistykseltä taimia ja kerrot minkalaisiin maihin olis tarkotus istutella, ja tietysti visaseuran sivuilta löytyy em hommiin tietoa. Ps:muistahan hoitaa ja karsia ahkeraan niitä istutuksen jälkeen !!- metsätalousinssi
Visakoivun taimet maksavat sitten yleensä euon kappaleelta. joten se on isompi investointi kuin tavallinen koivu.
Ja hoitoa ne vaativat aika paljon, joten kannattaa harkita. Ja kannattaa ottaa huomioon myös jänisten ja hirvien aiheuttamat mahdolliset tuhot..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama255059Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä644061Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve753625Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732698Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472483Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602358Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl782173Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272127- 1351664
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371525