Turun autossa runkkaaja

omituista

Mies josta jokin aika sitten täällä puhuttiin, on nyt saatu kiinni. Se tosiaankin asuu paimiossa ja on kalju. Ikä on 35 -40v saa kovat sakot. Auton rekisternumero paljasti sen. Oli ollut viimeviikolla ostoskeskuksen parkkipaikalla kiikarin kanssa ja muut oli kiinnittäneet huomion siihen. niinpä jäi mies kiinni itseteosta. pääsi lähtemään mutta ainakin on nyt tiedossa. asuu yksin ja ei ole koskaan seurutellut.omituinen kuulemma. seuratkaa sitä myös siellä paimiossa kun asuu siellä.

36

891

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tositarina

      Olemme koko perhe kovin tummatukkaisia ja -silmäisiä suomalaiseen valtaväestöön verrattuna, mutta kuulumme silti niin sanottuun kantaväestöön. Ilmeisesti kaupungilla vastaan tuleva kadunmies olettaa meidät kuitenkin ”ulkomaalaisiksi”. Muuta selitystä en osaa antaa niille paluumuuttomme jälkeisille, erittäin epämiellyttäville välikohtauksille, joiden kohteeksi olemme joutuneet.

      Siististi pukeutunut mieheni on tämän vuoden aikana esimerkiksi joutunut kahvipakettia ostaessaan purkamaan urheilureppunsa kaupan kassalla, koska myyjä oli vakuuttunut hänen varastaneen jotakin. Repusta ei löytynyt hikisiä liikuntavaatteita epäilyttävämpää, mutta sen paremmin perusteita repun sisällön tarkistamiseen kuin anteeksipyyntöä myyjältä ei tullut.

      Mieheni edessä kassajonossa ollut, vahvasti juopunut (ja näin ollen ilmiselvästi suomalainen) mies ei kasseineen herättänyt myyjän epäilyksiä.

      Muutama viikko tämän tapauksen jälkeen mieheni oli lapsemme kanssa tutustumassa Lahden erinomaiseen pääkirjastoon ja istui kierroksen päätteeksi lastenvaunujen kanssa kirjaston kahvilassa. Häntä lähestyi paikallinen mieshenkilö, joka halusi tietää, mistä mieheni on kotoisin ja onko hänen vaimonsa suomalainen. Hän vaati miestäni todistamaan suomalaisen syntyperänsä henkilötodistuksellaan.

      Edes ajokortissa oleva hyvin tyypillinen suomalainen etu- ja sukunimi ei tyydyttänyt miehen röyhkeyttä, vaan hän intti edelleen mieheni selvästi olevan kotoisin Lähi-idästä.

      Perjantaina 8.8.2014 mieheni oli lapsemme kanssa kävelyllä, tällä kertaa Möysässä. He kulkivat vaunujen kanssa kävelytien vasenta laitaa, kun vastaan tullut, noin 60-vuotias lahtelainen herrasmies potkaisi (!) lastenvaunuja ja ärähti: ”Menkää tien toiseen laitaan siitä”.
      ...

      Kiitän tässä samalla teitä perheemme ihania, kansainvälisiä naapureita Venäjältä, Virosta ja Pohjois-Afrikasta, jotka päästätte lastenvaunujen kanssa liikkuvan aina edeltänne hissiin ja tervehditte ystävällisesti kaupungilla yhteen osuessamme.

      Kiitän myös teitä muita muista maista Lahteen muuttaneita ihmisiä. Te teette nyky-Lahdesta omalta osaltanne sivistyneemmän ja miellyttävämmän kaupungin elää, sillä teillä on vielä käytöstavat hallussanne ja te osaatte erottaa oikean väärästä. Suomalaiselta kantaväestöltä nämä taidot näyttävät täydellisesti ja pelottavasti kadonneen. En tosin uskalla edes kuvitella, minkälaista kohtelua te saatte Lahdessa osaksenne.

      Pettynyt paluumuuttaja
      Toimitus julkaisee kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.

      • Miksi täällä

        Miksi Lahti-juttu on Turun palstalla?


      • hah hah

        Surkea trolli, mene ryssa takaisin venäjälle


      • moih

        Niin


    • Normaalia

      Ei tässä ole mitään omituista, viime viikolla kävin prismassa, siellä vanhempi naishenkilö diltotti toyotansa takapenkillä.

      • röyhkeitä

        Usein niillä kulkee dildo mukana hihnassa ihan näkösällä.


    • 90000 euroa

      Hovioikeus on pitänyt voimassa käräjäoikeuden aiemman päätöksen nettikirjoittelijalle langetetuista kovista vahingonkorvauksista sekä ehdollisesta vankeudesta.

      Pohjois-Karjalan käräjäoikeus oli tuominnut puoli vuotta ehdollista vankeutta sekä kaikkiaan kymmenien tuhansien eurojen vahingonkorvaukset henkilölle, joka kirjoitteli muun muassa verkkosivuillaan halventavasti paikallisista virkamiehistä ja päättäjistä.

      Uutispalvelu Edilexin mukaan kirjoittaja oli muun muassa ”väittänyt asianomistajia halventavalla tavalla pätemättömiksi tehtäviinsä, johtajaominaisuuksiltaan puutteellisiksi, henkiseltä tasapainoltaan järkkyneiksi ja naisia myös hysteriaa sairastaviksi”.

    • Lasse Ketsup

      Turun autossa? Onko tekijä Turun kaupungintyönteki?

      • onyt

        Lika


    • hitsisentään

      Ei kun Värtsilän hitsari !

      • kjvvjhh

        W...?!


    • Ehkä lesta

      Oliko autona hiace? Kiikaroiko alaikäisiä?

      • onkin

        Pieni


    • kui o?

      Joss mul o persseesä kutka, joutunko sillonmä putka?

    • jasmiina93'

      Purkautuuko ?

      • Permaboy

        Perma lentää, joo vittu


    • Panu Höglund

      Kyseessä lienee tunnettu asiakirjaväärentäjä, sakkovanki ja valehtelija, jonka eläinsuojelutyöllä on, eikä ehkä syyttä, sanottu olevan seksuaalinen motiivi.
      Tämä yksityietsivää leikkivä pelle ja pedofiili osaa kyllä nämä hommat kun on Ruskean talon kanta-astuja.
      Siinä asiassa hän on jopa tamperelaista Seppoa tehokkaampi.
      Jotenki nimi Olavi Mäenpää tulee mieleen tässä yhteydessä. Eihän se vaan ole totta?Sano.

      • Jaahas...

        POLIISILLE NETTIVINKKI.


      • mr Fobba
        Jaahas... kirjoitti:

        POLIISILLE NETTIVINKKI.

        Totta viserrät.Kyllä julkirunkkareista on syytä ilmoittaa poliisile.


      • Seppo Lehto
        mr Fobba kirjoitti:

        Totta viserrät.Kyllä julkirunkkareista on syytä ilmoittaa poliisile.

        Näin pitää mentellä ja ilmoittaa myös Panu Höglund samoilla perusteilla.


      • jouhiturpa

        Sillä onanistilla on kuulemma värjätty parta ja linttaan astutut jatsarit haisevissa koivissaan.


      • kysynä tietäjä

      • pörrötukka

      • J Halla-aho
        pörrötukka kirjoitti:

        JOOO.Olklulle tosiaan näyttää ja menetelmät näyttää olevan edelleen hallussa;)

        Olkkuhan se siinä imuttelee.Tämä entinen SMP:n mannekiini värvää nykyään uusia äänestäjiä uuteen rappioryhmäänsä juurikin tuolla keinolla.Muitakin keinoja muttai e niistä vielä lisä.


      • 13.4 %
        J Halla-aho kirjoitti:

        Olkkuhan se siinä imuttelee.Tämä entinen SMP:n mannekiini värvää nykyään uusia äänestäjiä uuteen rappioryhmäänsä juurikin tuolla keinolla.Muitakin keinoja muttai e niistä vielä lisä.

        Voisikohan tuolla konstilla värvätä taistelijoita Syyriaan?
        Pääsehän siinä hetkeksi paratiisiin ja värvääjäkin saa esimakua.


      • Sepe Lehto
        13.4 % kirjoitti:

        Voisikohan tuolla konstilla värvätä taistelijoita Syyriaan?
        Pääsehän siinä hetkeksi paratiisiin ja värvääjäkin saa esimakua.

        Kyllä.Joku Olavi on värvännyt jo kymmeniä sotureita parhaiten osaamalla tavalla.


      • Olalle taputtaja
        Sepe Lehto kirjoitti:

        Kyllä.Joku Olavi on värvännyt jo kymmeniä sotureita parhaiten osaamalla tavalla.

        Kuulehan "Sepe Lehto",joka on tietysti nimimerkki eikä se tamperelainen ääliö,älä morkkaa Olavia.OM on tehnyt pikkuvilppeisiinsä nähden hyvin paljon positiivista asiaa.Jonkun demarihuoran alastonkuvien esittely ei ole kovin merkittävä asia.
        Ilmeisesti joku lahtelainen hormooniherra porukoineen on näiden paskapostauksien takana.


      • Sanna Ukkola
        Sepe Lehto kirjoitti:

        Kyllä.Joku Olavi on värvännyt jo kymmeniä sotureita parhaiten osaamalla tavalla.

        Olavi ei ole ansainnut arvonimeä Mälliturpa ihan helpolla.Paljon on täytynyt tehdä poskiottoja ja välillä tullut päin naamaa.


    • Armas Lahopää(SDP)

      Monikultturissuus on rikkaus ja vieläkin parempi on, että elintasopakoloisina tänne tulleet maahanmuuttajat oppivat suomalisille tavoille.
      Muuan tunnettu linnasakin lusinut tamperelaisrunkkari on tullut Turkuun erään Olavin kutsusta.
      Heillä on lienee tarkoitus opettaa mamuille ainakin runkkauksen alkeet ja mahdollisesti jopa tarjota jatkokurssia.
      Aasien,vuohien,apinoiden ym. luontokappaleiden kanssa tapahtuva seksuaalinen toiminta tulee ehkä myöhemmin kuvaan mukaan.

    • Lasse Ketsup

      Värtsilää ei ole ja ei oo koskaan ollutkaan. Otsakkees siis annettii väärä kuva, et olis Turun kaupungin työntekijä kysees.

    • moy

      Up.

    • hhgccvhc

      .....

    • oli

      Turussa

    • onkin

      Paimiolainen

    • matkapirssi

      Kuka tupruttelee nahkasikaria hellästi, mutta määrätietoisesti.

    • Kiikarointi ei liene rikos - paitsi jos katsoo ihmisten ikkunoista sisälle. Myös pihat kiellettyjä. Julkisella paikalla saa kuvata ja kiikaroida. Ostoskeskus on julkinen paikka.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      276
      4712
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3050
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      45
      2894
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      36
      2882
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      77
      1816
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1674
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      61
      1438
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1292
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      220
      1204
    Aihe