PÄIVÄN SANA

Sitten otan käteni pois ja saat nähdä minut takaapäin, mutta minun kasvojani ei kukaan saa nähdä.
2 Moos. 33:23

Luther sanoi kunnian teologiaksi uskonnollisuutta, jossa ihminen ei tyydy olemaan Jumalan saviastiana. Kaipaus maistaa Jumalan hyvyyttä on sinänsä terveen uskon merkki. Uskova tahtoo luonnollisesti olla lähellä Herraa. Hän kaipaa Jumalan syvempää tuntemista. Jos kaipaus Jumalan suoraan kokemiseen kuitenkin kahlehtii ja vie mukanaan, siitä tulee kristityn elämän raskas pakkovalta. Tahto saada nopeita ja suoria ja selkeitä vastauksia, ”nähdä Jumala”, ohjaa elämänristin kiertämiseen. Sellainen uskonnollisuus synnyttää harhaoppeja ja polttaa vilpittömät karrelle. Kunnian sijaan meille avataan ristintie. Selkeän kuvan siitä löytää Psalmien kirjojen tunnoista. Psalmit ovat ihmisen kaipuun, ahdingon, rukousten ja kaikenlaisten kokemusten – tai niiden puuttumisen – kuvaajana voittamattomia. Jokainen löytää sieltä tunteittensa tulkin. – Kristitty on se, joka suostuu ottamaan murheensakin Jumalan hyvästä kädestä ja suostuu katselemaan Jumalan kirkkautta takaapäin.

Kiitos sanasta.

Älkää olko kenellekään mitään velkaa, paitsi että rakastatte toisianne. Joka rakastaa toista, on täyttänyt lain vaatimukset.
Room. 13:8

Rakkauden käsky ohjaa kristittyjä oikeaan toimintaan. Oikeiden sanojen sanomiseen, oikeiden tekojen tekemiseen ja oikeiden ajatusten ajattelemiseen. Kaikkeen tähän myös silloin, kun yhtään ei huvittaisi tai jaksaisi tai edes osaisi. Ja vielä silloinkin, kun tajuamme, että meidän sydämessämme ei värähdä pieninkään tunteenpalo toista ihmistä kohtaan. Rakastamisen vaatimus on lakina yllämme, ja sen mukaan on toimittava kaikesta huolimatta. Yksinkertaisesti siksi, että se on Jumalan pyhä käsky. Rakastamisen aloittaminen sitten kun siltä erityisesti tuntuu, tarkoittaa käytännössä ”ei koskaan”. Me tarvitsemme kehotuksen oikeaan toimintaan. Rakastamisen käsky suojelee erityisesti heikoimpia lähimmäisiämme vahvempien mielivallalta. Rakkauden käsky kutsuu asettautumaan hetkeksi toisen asemaan, katselemaan elämää toisen silmin, näkemään samaan suuntaan, jakamaan saman toivon. Sitä voi jopa jossain määrin opetella.Sro

Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Mutta jos me rakastamme toisiamme, Jumala pysyy meissä ja hänen rakkautensa on saavuttanut meissä päämääränsä.
1 Joh. 4:12

Ihmisen syvä ikävä, kaipaus toisten yhteyteen ja hyväksynnän jano kertovat rakkauden väkevästä voimasta. Jo ihmisten vajaassa maailmassa rakkaus voi olla syvää ja koskettavaa ja kaunista. Siitä huolimatta, että siihen sekoittuu kaikkea omahyväistä. Mitä mahtaakaan avautua sen takaa, että meillä on Jumala, joka ei vain rakasta täydellisesti, vaan on olemukseltaan Rakkaus, kaiken puhtaan ja oikean rakkauden alkulähde? Rakkaus, joka näkee kaiken, tietää kaiken, tuntee läpikotaisin jokaisen ihmisen ja siitä huolimatta jaksaa rakastaa meitä sammumattoman palavasti. Kuka voi tätä käsittää? Aavistuksia voimme saada Jumalan rakkauden syvyydestä hiukan kuin kasvoon osunut sadepisara muistuttaa suuresta valtamerestä, mutta emme juuri enempää. Emme tässä elämässä vielä, mutta tulevassa kyllä. Siellä rakkaus täyttää koko olemuksemme.sro

Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse.
Mark. 10:15

Saamme iloisesti liittyä kaikkien lapsenmielisten kristittyjen joukkoon, jotka uskovat, että kaste suojelee lapsiamme monelta pahalta ja sielunvihollisen juonilta. Saamme uskoa kasteiden runsauden selittävän osaltaan myös kansamme historian siunauksellisuutta. Surullista on, että kastetut liian usein menettävät uskonsa aikuistuessaan ja ajautuvat kauaksi Jumalastaan. Silti vanhemmat antavat lapsilleen korvaamattoman suuren lahjan, kun he tuovat heidät kastettavaksi. Kristityt ovat aina antaneet lapsensa kasteen kautta Jeesuksen omiksi mahdollisimman pian. Saahan lapsi lahjana Pyhä Hengen sydämeensä ja uskon, jota aikuisen silmä ei kykene näkemään. Lapsen usko ei ole silti yhtään sen epätodellisempi. Jeesuksen sanojen mukaan päinvastoin: lasten yksinkertainen usko on aikuisille esimerkki oikeasta uskosta.

Laupeus ja uskollisuus ovat kuninkaan turva, niillä hän vahvistaa valtansa.
Sananl. 20:28

Kun työstä ei saa toimeentuloa, kun oikeudenmukaisuutta loukataan, kun ahneus kasvaa keskuudessamme, seuraa turhautumista ja pelkoa. Missä ovat johtajat, joiden tavoite on yhteinen hyvä? Onko oikeudenmukaisuudella enää mitään merkitystä kasvottomien markkinavoimien edessä? Kuka laittaa ahneudelle ja kohtuuttomuudelle rajat? Kuka puhuu niiden puolesta, jotka eivät siihen itse kykene? Rahasta on tullut jumala, vallasta nopeasti katoava ilo, josta otetaan kaikki mahdollinen irti ennen kuin se siirtyy toisille. Tarvitsisimme kipeästi johtajia, joiden sydän sykkii kansan heikoille. Laupeus saattaa aluksi maksaa, mutta kansan sydämet se voittaa puolelleen. Nyt olisi tilaus myös niille, jotka pitävät lupauksensa ja toimivat tasapuolisesti. Heitä kansa olisi valmis tukemaan. – Laupeutta tahtoo myös meidän Jumalamme, turvallista ja oikeudenmukaista elämää jokaiselle.

Hän parantaa ne, joiden mieli on murtunut, hän sitoo heidän haavansa.
Ps. 147:3

Kun mieli murtuu, ympäröi sielun pelko. Hiljaakin sanottu sana kuulostaa suuren kirkon kaiulta. Aistit terävöityvät, mutta on vaikea kyetä arvioimaan sanojen todellista merkitystä. Vaatimukset lävistävät helposti puolustuksen ja tuntuvat korkeilta kuin vuoret. Murtuneen lähellä on siksi liikuttava niin kuin pyhällä paikalla liikutaan. Kengät otetaan pois, kuunnellaan enemmän kuin sanotaan. Pyhällä paikalla herkistytään myös Jumalan lupauksille ja Jumalan kansan yhteisille kokemuksille. Heikkoudessa Jumalan sana saa uuden sisällön, siitä tulee taas elävä ja puhutteleva. Lupaus Jeesuksen lähellä olosta, varjeluksesta tai siitä, ettei hiuskaan putoa päästä Taivaan Isän tietämättä, muuttuu eläväksi Jumalan sanaksi. Lupauksiin murtunut mieli saa tarttua, niin kuin elämän leipään tartutaan. Jumalan sanan avulla kärsimyksen pyhästä paikasta voi syntyä uuden toivon ja elämän lähde.sro

Olkaamme siis varuillamme. Jumalan lupaus, että pääsemme hänen lepopaikkaansa, on vielä täyttymättä, eikä yksikään teistä saa jäädä taipaleelle.
Hepr. 4:1

Kolossalaiskirjeessä Paavali kirjoittaa, että Jumala on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt rakkaan Poikansa valtakuntaan. Voidaan siis iloisesti sanoa, että meidät on pelastettu. Mutta ylpeyteen tai toisten alaspäin katsomiseen ei ole varaa. Hengellinen ylpeys on nopea tie takaisin maailmaan. Ylpeyden seurauksena savuavat pian entisen uskon rauniot. Tahdomme siis kulkea aralla mielellä Jumalan sanaa seuraten. Valveilla oloon ovat hyvät lääkkeet tarjolla: Jumalan sanaan taipuva mieli, ehtoollisen näkyvä ja uskoa voimistava sana, rukouksen henki ja altis palvelijan sydän. Valveilla meitä pidetään myös elämänristin kautta, josta saamme olla kiitollisia sen kivuista huolimatta. Taivasta me emme tietenkään ansaitse, mutta nukahtamista vastaan voimme reippaasti taistella.

Jeesus astui veneeseen, ja opetuslapset seurasivat häntä. Järvellä nousi äkkiä ankara myrsky. Aallot löivät yli veneen, mutta Jeesus nukkui. Silloin opetuslapset herättivät hänet ja sanoivat: ”Herra, pelasta meidät! Me hukumme.”
Matt. 8:23–25

Jeesus astui edellä veneeseen, opetuslapset kulkivat uskollisesti perässä. Eikö Jeesus tiennyt rajun myräkän lähestymistä? Tiesi kyllä. Tiesi ja silti – vai sen vuoksi – hän johdatti oppilaansa keskelle myrskynsilmää. Kerrotaan, että hän nukkui. Rajuilma nousi yhä kovemmaksi, oli kuin Jeesus ei olisi välittänyt opetuslastensa kasvavasta hädästä. Mitä kovemmaksi myrsky yltyi, sitä hiljaisemmaksi muuttui Jumalan taivas. Ihmisistä kaikki oli lähestymässä loppuaan, Jeesuksella oli kaikki koko ajan hyvin hallinnassa. Kun oikea hetki koitti, vaikeneva Vapahtaja nousi ja nuhteli tuulta, käski aaltojen tasaantua, ja myrsky hiljeni. Jäljellä oli vain tyyni rauha. Kun elämme myrskyn keskellä ja Jeesus tuntuu nukkuvan, on kaikki hyvin koko ajan. Jeesus on mukana matkalla ja voi yhdellä sanalla rauhoittaa tilanteen. Kun aika on, se myös tapahtuu.sro

Sama teksti Raamatusta myös päivän sanassa - Mannaa Jumalan lapsille.

En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne.
Joh. 14:18

Jeesuksen huolehtivat puheet kertovat sydämen rakkaudesta ja tahdosta suojella omiaan alusta loppuun saakka. Jeesus ei ole kaukainen, etäältä elämämme onnistumista tarkkaileva suoritusten arvioija eikä hän ole myöskään vaatija ja hiostaja, jollaiseksi oma sydän haavoineen voi hänet ajoittain tulkita. Jeesus on jotakin aivan muuta. Hän on täynnä ehdotonta, mittaamatonta armoa. Hän näyttää meille elämämme tosiasioita herkällä ja kunnioittavalla tavalla ja liikkuu sielumme syvissä maisemissa niin kuin toista syvästi kunnioittava vieras liikkuu. Harvoin hän ravistelee voimakkaasti ja yhtäkkisesti elämäämme. Joskus tietysti, jos kuulossa on erityistä vikaa. Tavallisempaa on, että hän sanoo parantavimmat sanansa hiljaa ja riittävän usein toistaen, niin että ne lopulta saatamme kuulla. Samoin hän laskee syvimmän lohdutuksensa lähes huomaamatta sydämeen. Sro.

Vähäsarjalla on hyvä sana päivälle.

Salomo rupesi palvelemaan Astartea, sidonilaisten jumalatarta, ja ammonilaisten iljetystä Milkomia. Salomo teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä, eikä seurannut Herraa uskollisesti niin kuin isänsä Daavid.
1 Kun. 11:5–6

On hämmentävää ja outoakin, että Raamatun suurimmat henkilöt saattoivat olla niin syntisiä ihmisiä. He kokivat ihmeellistä Jumalan johdatusta ja saivat suuren armon, silti hetken kuluttua he elivät niin kuin tämä kaikki olisi ollut unohdettua todellisuutta. Eikö tämä ole tuttua myös meidän omassa ajassamme ja omassa elämässämme? Kuinka pian me kadotamme siunausten muistot ja olemme uudelleen kasvotusten syntiemme kanssa? Salomon elämä opettaa, että jos lankeamme, pitää palata heti ja viivyttelemättä Jeesuksen luokse. Sitä perkele vihaa. Vihollinen tahtoo saattaa meidät epätoivoon, eikä Jeesuksen luota epätoivoa löydy. Sielunvihollinen tekee todella kaikkensa, että saisi luottamuksemme Jeesukseen horjumaan. Siihen, että armo voisi todella kuulua tällaiselle ihmiselle. Kuitenkin juuri tällaisille se kuuluu, ei kenellekään muulle: syntisille ja kipeille, niin vakuuttaa Jumalan pyhä sana. Sro.

Kiitos sanasta.

Kunhan loppuun saakka säilytämme rohkeutemme ja luottavaisin ja iloisin mielin tuomme julki toivomme.
Hepr. 3:6

Rohkeita arvostetaan. Sana tosin ymmärretään varsin kapeasti ja rajoittuneesti. Mitä rohkeus voisi tarkoittaa? Rohkeana pidetään elämänsä riskeeraavaa uskalikkoa ja aggressiivisesti tunteensa näkyviin tuovaa häirikköä. Olisiko rohkeus kuitenkin jotakin muuta? Olisiko se pelkonsa kohtaamista, vaikka pelottava asia näyttäisi ulkopuolisen silmin pieneltä? Olisiko se tahtoa puolustaa niitä, jotka eivät sitä itse kykene tekemään? Olisiko rohkeus uskallusta kulkea vastavirtaan, koska Jumalan sana sinne osoittaa? Olisiko rohkeus kykyä myöntää heikkoutensa ja syntinsä? Elämän asettamista Jumalan lupausten varaan?

Rohkea on se, joka laittaa turvansa Jumalan johdatukseen ja huolenpitoon. Rohkea on se, joka suostuu olemaan murehtimatta huomisesta päivästä, koska se pitää murheen itsessään. Rohkea ottaa tämän päivän Jumalan lahjana ja jakaa sen rakastaen toisten kanssa. Rohkeaa on elää iloisella mielellä, vaikka pelkää.

Sen tähden ne, jotka joutuvat kärsimään, jos niin on Jumalan tahto, antakoot elämänsä uskollisen Luojan haltuun ja tehkööt edelleen sitä, mikä on hyvää.
1 Piet. 4:19

Miten se, mikä rikkoo, hajottaa, tekee heikoksi, uuvuttaa, johtaa kuolemaan tai on tuhoksi, voi olla koskaan Jumalan tahtomaa? Miten kärsimällä voi toteuttaa Jumalan tarkoitusta elämässään? Kuulostaa varsin ristiriitaiselta. – Niin tosin monet muutkin asiat uskossamme. Kristitty on samalla kertaa syntinen ja vanhurskas; hän on samaan aikaan rikas ja köyhä; hän on kaikkea vailla omistaen kaiken. Jeesus on samaan aikaan tosi ihminen ja tosi Jumala, Raamattu on täysin inhimillinen ja kokonaan Jumalan sana. Kristinusko on täynnä toisensa poissulkevia totuuksia, jotka kuitenkin uskotaan samaan aikaan tosiksi. Vielä nyt Jumalan voima ja teot kätkeytyvät heikkouteen. Mutta kätkössä oleva tulee kerran näkyväksi. Kun se tapahtuu, tulee kaikki peitetty ilmi, vääryys kohtaa oikeuden ja kysymykset saavat vastauksensa.

Olkoon teillä se mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli.
Fil. 2:5

Jotkut elämänkokemukset viiltävät syvältä ja jättävät jälkeensä levottomuuden. Silloin saattaa hämärtyä se, millainen Vapahtajamme Jeesus olikaan ja kuinka lähellä hän meitä on. Jeesus sanoi olevansa sydämeltään lempeä ja nöyrä. Vastaako se omaa kuvaamme Herrastamme? Toisiko Kristuksen mielenlaadun pohtiminen levollisuutta ja rauhaa elämäämme? Ei olisi enää niin kiire päästä toisenlaiseen olotilaan tai hamuilla jotakin kaukana olevaa onnen utopiaa. Ei olisi niin suurta painetta saada ratkaistua nopeasti kaikki ongelmat. Voisimme oppia elämään tässä hetkessä Jeesuksen opetuslapsina ja tunnistamaan Vapahtajan kädenjäljen silloinkin, kun inhimillisesti näyttää aivan toiselta. – Antakoon Herramme meille sen mielen, joka hänellä itsellään on. Antakoon meille rauhan. Sro.

Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen.
Kol. 3:12

Kauneimpia asioita maailmassa on ihmisen armollinen mieli. Paavali kehottaa pukeutumaan sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen ja kärsivällisyyteen. Ei olemaan niitä hiukan silloin tällöin kun sattuu jaksamaan, vaan suorastaan pukeutumaan niihin. Niin, että nämä asiat kulkevat matkassa kuin vaatteet päällä tai viitta harteilla.

Oltakoon keitä tahansa, millaisia tahansa tai missä asemassa tahansa, me kaipaamme syvästi lohdutusta ja lempeyttä, hyväksytyksi tulemista. Kun sellaista saa kokea, voi kestää melkein mitä tahansa. Paavali ohjaa meitä lempeyden ja armollisen mielen maisemiin. Murheitahan riittää, siksi olisi parempi keskittyä löytämään yhdessä niitä teitä, joilla on helpompi elää ja hengittää vapauden ja ilon ja lohdutuksen ilmapiirissä. Sro.

Kun hän nyt on vuodattamalla verensä tehnyt meidät vanhurskaiksi, hän vielä paljon varmemmin pelastaa meidät tulevalta vihalta.
Room. 5:9

Jeesuksen kuoleman ja veren vuodattamisen ansiosta meidät on sovitettu ja vanhurskautettu Jumalan kanssa, julistettu Jumalalle kelvollisiksi. Puhuttaessa Jeesuksen verestä ja sen voimasta, sillä tarkoitetaan juuri hänen kuolemansa tuomaa voittoa synnistä, kuolemasta ja perkeleestä. Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen tähden vihollisen valta Jumalan omiin on päättynyt. Mikään onnettomuus, sairaus tai elämän murhe ei voi erottaa meitä Kristuksesta, eikä mikään kohtaa meitä Jumalan sallimatta. Jumala todella tahtoo meidät taivaaseen. Jeesus on siksi antanut henkensä sovinnoksi puolestamme. Kaikille hänen luokseen hapuileville hän lupaa suojan ja turvapaikan ja ikuisen elämän. Siellä olemme turvassa myös maailman lopun kauhuilta, tulevalta vihalta, joka kohtaa jumalatonta maailmaa. – Olisi siis silkkaa tyhmyyttä ja huonoa matematiikkaa kääntää Jeesukselle selkänsä. sro.

Niin kuin vastasyntyneet lapset tavoitelkaa puhdasta
sanan maitoa, jotta sen ravitsemina kasvaisitte pelastukseen.
1 Piet. 2:2

Voi olla, että tulee vielä aika, jolloin me joudumme maksamaan Jumalan sanassa pitäytymisestä oman hintansa. Voi olla, että sanan puhdasta maitoa ei ole enää tarjolla ja kristikansa etääntyy pelastuksestaan. Historia osoittaa, että ideologinen kansalaisuskonnollisuus voi saada vallan kirkossa ja yhteiskunnassa, niin että niistä tulee Jumalan kansan vihollisia. Rukoilemme vakavasti, että oma kansankirkkomme pysyisi sanan kirkkona, eikä suostuisi kansanuskonnon pönkittäjäksi Jumalan sanan kustannuksella. Rukoilemme, että Jumalan ääni saisi kuulua kutsuvana ja armahtavana – sellaisena kuin se on meille annettu. Sana synnyttää hengellisen kevään ja virvoittaa janoiset evankeliumin lohdutuksella. Kirkko, ollakseen oikea kirkko, on kutsuttu jakamaan tätä virvoitusta kaikille. Evankeliumi ei saa hukkua tärkeiden, mutta ei tärkeimmän alle. Sro.

Ja he sanoivat naiselle: ”Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.”
Joh. 4:39

Usko on suurin armolahja, Jeesuksen ristin tähden saatu. Kun todistus Jeesuksesta kuullaan ja sana koskettaa sydäntä, avautuu uskon ihmeellinen maailma. Syntinen nainen samarialaisessa kylässä oli eräs sanan koskettamista. Mikä olisikaan sielunhoidollisempaa? Syntinenkin saa siis ylistää Jumalan tekoja ja jäädä armon suojiin. Jumalan yksinkertaisen lupauksiin luottaen mekin saamme iloita: ”Olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.” Yhä tänään Jumala kumartuu kansansa puoleen ja koskettaa ihmisiä Raamatun sanassa, kasteessa ja ehtoollisessa. Hän kätkeytyy heikkouteen, mutta tässä heikkouden evankeliumissa elää Jumalan väkevin voima. Muuta Pyhän Hengen voimaa ei kannata jäädä odottelemaan, muusta emme voi emmekä tahdo elää. sro

Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois.
Joh. 6:37

Kuinka kaunis kuva uskon syntymisestä: Isä on antanut meidät Jeesukselle, siksi me olemme tulleet hänen luokseen. Jos meistä olisi kiinni, juoksisimme karkuun hamaan loppuun saakka. Elämämme on niin syntiinlankeemuksen vääristämä, ettemme voi Jeesukseen uskoa tai häntä lähestyä ilman Pyhän Hengen työtä sydämissämme. Kun meidät vedetään Jumalan valtakuntaan, saamme samalla lupauksen: sitä, joka Jeesuksen luokse tulee, ei koskaan ajeta pois. Jeesus pitää meidät lapsinaan hyvinä ja pahoina päivinä, elämän iloissa ja suruissa. Hän pitää vielä silloinkin, kun syntimme tulevat näkyviin. Kun rikomme itseämme tai lähimmäisiämme vastaan, me rikomme myös Jumalaamme vastaan. Kun saamme Jumalaa vastaan rikkomamme anteeksi, ovat myös lähimmäisiämme vastaan tehdyt vääryydet pyyhitty pois. Elämän vaihteluiden keskellä me elämme sitkeästi Jeesuksen omina.

Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen: Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen suurin.
1 Tim. 1:15

Kun koemme olevamme syvästi syntisiä ja kelvottomia, vakuuttaa Jumalan sana vastoin tunteitamme, että Jeesus tuli syntisiä auttamaan ja pelastamaan. Kun meistä tuntuu elämän ahjoissa siltä, että Jumala on kaukana ja taivaassa on hiljaista, vakuuttaa sama sana, että silloin Herra vasta lähellä onkin ja kantaa meitä niin kuin Paimen kantaa rakasta lammasta olallaan. Kun meitä viedään taivaaseen, kulkee tie välillä niin hämäriä reittejä, ettei voisi uskoa suunnan olevan oikean, ellei Jumalan oma sana niin varmasti vakuuttaisi. Raamatussa on meille paljon lohdutuksen sanoja juuri siksi, että elämässämme on niin paljon murhetta ja vaivaa. Sana vakuuttaa, että kaikissa kohtaamissamme tilanteissa Jumala tietää mitä tekee. Hän auttaa eteenpäin, onhan hän meidän Isämme. Joskus usko on silkkaa luottamista vastoin sitä, miltä näyttää tai tuntuu.Sro.

Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on jo lähellä.
Fil. 4:5

Lankeemus on rikkonut ihmisessä Jumalan kuvan ja kaltaisuuden. Siksi lempeyskään ei elä meissä valmiina ominaisuutena, vaan se opitaan monissa murheiden kouluissa ja omaan itseensä pettymisten kautta. Kovat ajat ovat kristityille jopa terveellisiä kokemuksia, kunhan ei ajauduta katkeruuteen. Lohduttavasti Jeesus opetti, että se, joka on saanut paljon anteeksi, rakastaakin paljon. Se joka tarvitsee mielestään vain vähän anteeksiantamusta, rakastaakin vain vähän tai ei ollenkaan. Kun me saamme elää ”Jumalan valittuina”, niin kuin Paavali opetti, Jeesuksen anteeksiantamuksen yhteydessä joka päivä, on luonamme Jumalan Pyhä Henki, sielun hyvän vieras, joka tuo tullessaan lempeyden lahjan. Lempeys on Kristuksen armon evankeliumin tuoksua, joka on tarkoitettu jaettavaksi lähelle ja kauas.

Minä kerron teille, millainen on se, joka tulee minun luokseni, kuulee minun sanani ja tekee niiden mukaan. Hän on kuin mies, joka taloa rakentaessaan kaivoi syvään ja laski perustuksen kalliolle. Kun sitten vedet tulvivat ja syöksyivät taloa vasten, ne eivät saaneet sitä horjumaan, koska se oli hyvin rakennettu.
Luuk. 6:47–48

Psykologia on tuonut mukanaan tee-se-itse -teorioita onnellisuudesta ja menestymisestä. Ne ovat vaikuttaneet myös uskonkäsityksiimme. Pahinta on, kun menestys samaistetaan siunaukseen ja Jumalan suosioon. Kuka silloin saa enää kärsiä tai sairastaa Jumalan lapsen lailla, kaiken Herralta vastaanottaen? Ennen käytiin sairasvuoteiden äärellä oppimassa, nyt sairasta käydään lähinnä parantamassa. Ennen osattiin kuunnella, mitä aarteita sairauden ahjoissa oli löydetty kärsimyksestä, lohdutuksesta, elämästä ja Jumalasta. Nyt sairas raukka on pommitusten kohde. Ongelmista pitäisi päästä pian pois, sillä siunaus on sidottu voittoihin. Vastoinkäymisiä emme kuitenkaan pääse pakoon edes uskoon. Jokainen meistä sairastuu lopulta kuolettavasti. Missä lepää silloin lohdutus ja toivo? Onko eväitä kohdata kärsimys, jopa kuolema? Ovatko voittoisan uskon perustukset kaivettu syvään kallioon vai pinnan hiekalle, jonka ensimmäinen kunnon tulvavesi vie mukanaan?

Siunausta kaikille lukijoille.