Isovanhempien- ja Sadun-päivä tänään.

Ilmeisesti täällä ei ole ainuttakaan isovanhempaa, saati satukiinnostusta.

Olen viettänyt, ensin keksin satuja lapsilleni ja sitten lapsen lapsille. Nyt he ovat jo yli 10v molemmat ja asuvat 1000 km:n päässä, että ei enää satuja.

En oo eres tienny koko päivästä,ihan ilman tietoo oon loruillut aikoinaan.
Kukahan on mokoman keksiny?
Ihan kohtsiltään pitäs likan ja sen tytön kurvata pihaan ,tulevat omenahilloo hakemaan, on muuten mahottoman hyvää ilman lisäaineita.

Näin on, valitettavasti, että minulla ei ole lastenlapsia vieläkään. Joskus on käynyt mielessä, että olenkohan minä unohtanut kuitenkin opettaa lapsilleni jotain tärkeää.
Olisi se mukava hyssytellä pikku rääkyjiä sylissään.

Omilleni luin paljonkin. En minä aina satuja. Luin ääneen niille aina sitä kirjaa, mitä olin lukemassa muutenkin, kun ne valitti, että "miks et sä tee mitään muuta kun luet". Aika pienenä ne otti ohjat omiin käsiinsä ja alkovat lukea itse satuja, minullekin.

Samassa veneessä ollaan ex-kollegani! Ei ole vielä lapsenlapsosia minullakaan vaikka olen jo monia vuosia vihjaillut siihen suuntaan.
Pikkulikkana luin veljelleni Grimmin satuja kesäiltoina aitan hämyssä kynttilän valossa. Omilleni olin aika laiska lukemaan. Mielummin lykkäsin jonkun äänikirjakasetin tekemään työn. Eivät nuo sitten saaneet lukukärpäsen puremaa niinkuin itse sain jo lähes ennen kuin aakkoset opin.
Sadun päivä on tuttu käsite varsinkin kun olen viettänyt sitä nyt jo 59 kertaa.

Ei taida isovanhemmuus olla trendikästä? Kuin joillekin olisi häpeä?

Eikö ne sano että isovanhemmuus ja varsinkin mummoilu on nyt superdrendikästä. En ainakaan omassa tuttavapiirissäni ole huomannut mitään häpeilevää käytöstä asian suhteen. Päinvastoin. Ylpeydestä ja rakkaudesta hehkuvina kertovat lapsenlasten uusimpia älynväläyksiä.
Olisin itsekin mielelläni mummo mutta kun se ei ole minun vallassani. Sanoin jo kerran tyttärelle että eihän sun pakko ole sitä ukkoa ottaa kuin vain kriittisimmäksi hetkeksi. Ei tuo lämmennyt ajatukselle.

Täällä ilmoittautuu yks mummo, kaksi lapsenlasta ja heille olen lukenut unisatuja kun olen ollut lapsenvahtina ja yökylässä. Mutta silloin ne oli pienempiä. Nykysin ne istuu ja katselee lastenleffoja netflixsistä ennen nukkumaanmenoa.

Ei minun vanhempani meille mitään satuja kertoneet. Isä kertoi sotajuttuja miten kollaa kestää ja että yksi suomalainen voittaa aina kymmenen russkia. Tai sitten kuunneltiin korva tarkkana Baskervillen koiraa radiosta Jännää!!!

Me kuunneltiin Pekka Lipposen ja Kallekustaa Korkin seikkailuja :) Isä kuoli kun olin viisivuotias mutta muistan hänen lukeneen meille Pikku-Lulu sarjakuvalehteä. Äiti ei lukenut eikä satuillut muuta kuin ristiäisissäni minulle nimeä keksiessään.
Itse aloin kantaa kirjoja koulun kirjastosta heti ekaluokkalaisena. Siitä asti kirja on kuulunut kiinteästi elämääni.

Kyllä minä satuilin lapsilleni ja nyt satuilen lapsenlapsilleni.
Vanhempi lapsenlapsi pyytääkin kun on yökylässä tai minä heillä, että mummo kerro tarina. Pienempi, vuoden vanha, tykkää kun loruttelen hänelle. Usein niihin loruihin liittyy pieni leikki. Mikään ei ole korville niin kaunista musiikkia kuin pikkulapsen heleä nauru.