12v. vanha Xsara Picasso

Olen pitkän linjan automies. Alkuun kultaisella 1980-luvulla ajettiin Fiat kuusssatasella ja Ladalla. Kun valmistuin velalla ammattiin ostettiin ensimmäinen ja viimeinen Opel, taisi olla Kadett. Onneksi volvokuski ajoi perään ja auto meni lunastukseen. Siirryin SAABiin ja kaikki mallit käytiin läpi. 2000-luvun alussa meni kovaa ja työsuhdeautoina vaihtelivat Nissanit ja Mazdat, mm. 626 ja MPV. Laman aikana kokeilin Fiatin Bravan (yllättävän hyvä, ainakin hintaansa nähden). Kun tuli vaihto eteen, törmäsin miltei 290 000 km ajettuun v.2002 Citroen Xsara Picassoon.
Hinta oli halpa, vaihtorenkaat hyvät. Koeajon jälkeen olin ekstaasissa - voiko näin mukavaa autoa olla olemassa? Kaupat tehtiin ja matka jatkuu. Kerran on tielle jättänyt kun kytkinvaijeri katkesi. Muuten on vaihdettuu vain niitä ns. kuluvia osia. Talvella ei ehkä käyntiin hörähdä ekasta, mutta lohkolämmitin hoitaa asian. Ovet ja lukitus ei jäädy, kun vaan ajoissa syksyllä putsaa ja öljyää lukot ja käsittelee silikonilla tiivisteet.. Öljyt ja tulpat vaihdan aina ajoissa, niissä en turhia säästele.
Auto kulkee kuin enkeli kaupungissa ja maantiellä. Sellaista porukkaa tai tavarakuormaa ei olekaan, jota ei Picassoon saisi sovulla sopimaan. Vetokoukku titeenkin kruunaa asian, klapit siirtyvät liiteriin peräkärryn kanssa pikku vaivalla. Ainoa - ja tätä alleviivaan, siis ainoa - haitta on moottorin keltainen varoitusvalo, joka syttyy piristämään kojelautaa aina 5000 km ajon jälkeen. Koskaan ei ole kuitattaessa löytynyt mitään kunnollista vikaa, lienee sitä ranskalaisen sielunelämän herkkyyttä.
Sitruunapatonkien arvostelijoille voin sanoa, että ennakkoluuloisuus on monen synnin alku ja juuri. Mukavampaa, edullisempaa ja käytännöllisempää autoa voi etsiä, mutta ei löydä.
Tsemppiä vain muillekin citikkaihmisille. Onneksi meitä on muitakin, jotka arvostavat mukavuutta ja helppoutta, eivätkä sorru machomielikuviin autonmerkkien merkityksistä. freud on kuulkaa jo kuollut ja kuopattu kja penikseni pituus riittää ihan silläänsä.