Tuulensuoja

sisimpäni kanavien
jälkikaiut

sakeana satanut
karnevaalihulina
tavoitti pelkoni

olin pelkkä
sivustakatsoja

rakkaus, intohimo
ja ohikulkevat
naiset
tuntuivat

mielessäni
huorahtavalta
näytökseltä

olin väsynyt,
antanut taas
elämäni
rytmiin,
jossa jalat eivät
kosketa maata

olin parantumaton
narkomaani,
kiillottaessani sieluani
tehtävien laskemattomilla
virstapylväillä

luulin olevani
kartalla, mutta
elämäni hylki elämää

kuinka kylmä
ääneni hädin
tuskin jaksoi
olla muuta
kuin häijy

halusiko se
erehtymättömyydessään
olla nukke, joka
liikuttaa jäsenensä
jos sitä pyydetään

pakotetaan

varaamaan aika
pimeydeltä,
jossa rahan mammona
läpikäy
unohduksen tyhjön

odottaen valon
kääntyen
kohti ja jonkun
osaavan ottaa kädestä

ottaisi pois
ajasta,
matkalaukusta,
joka
on täytetty
taisteluhengellä

peräänantamattomuudella

tunsin hiukkasellisia
ajatuksia

elämää suurempia unia
ajattomuudesta,
jossa
maankeskipiste

kaivettu luola
näyttäisi suuaukkonsa

rakentaen minuuden,
sanojen kyvyn voittaa
sokeuden ja
tuskan

perkeleen ja
huoran muodottomuudet

nostaisi
työn tuomasta
hapettomuudesta

työntäisi
päätäni
ihmiselämän
maailmaan

jossa nauru
ottaisi paikkansa,
valo näyttäisi kauneuden
kyvyn valloittaa

sen muistaa
aina ja
se jättää
jälkensä,
arpensa sieluun

ja se valo
on kirkas, kun
ne siteet poistaa

tuntuu kuin partakarvalta,
joka on lähempänä
viiden kerroksen
pudotusta

kuinka paljasta
ja yksinäistä
olla keskipisteessä

pettäessäni
maani,
hyvinvoinnin

kaiken
sen uhrauksen, jonka
eteen olin
päiväni uhrannut

syyllisyys ei jättänyt
yhtään kiveä
kääntämättä

jos minussa
olisi edes
gramman hippu
rohkeutta olisin

niin mikä

syvä ja tuntematon,
joka murtuu
auki kyyneleen
painosta

kuten jokaisena
päivänä, jolloin
sielussa myrskyää

ja kuinka sielua
huuhtovat aallot
tuovat elämän
kauneimpia kattauksia

yhdistellessäni
menneisyyden
mielikuvitukseni
tarinoiksi

keksittyä
elettyä

kuinka yritin
hukuttaa ahdistukseni
alkoholilla

tuoda kuohuvimmat
ajatukset
vuoroveden huuhtelemina


en jaksanut
taistella vastaan

elämäni

pelkkä rikkonainen
viattomuuden
illuusio on
helppo
myydä kasvotusten
kenelle vaan

en kerjännyt
sääliä,
en ymmärrystä

toivoin löytäväni
arkiviisauden

tavallisen typeryyden

kuvan

kuinka hetkeä
ajassa pitänyt
huora olisi
enemmän

kuin pelkkä
peiton alla
lymyävä tyydytys

ihminen, joka
muuttaisi
maailman

näkisi muurit
ihmisessä,
puheissa teoissa

olisi enemmän
kuin hullun
voimantunto

sortuessaan aina
ennen kuin
lähteestä saa
uusia unelmia

olisiko
se
rakkautta

kykyä muuttaa
hyödytön
hyödylliseksi

sokean nähdä
kuinka kätesi
vetää ja
näyttää

inhimillisiä piirteitä
rukoilemassa

tarjoamassa rakkauttaan

tarvitsematta
pelätä sen
putoavan tallottavaksi

sillä on pakko
olla
suojaisa puoli

kohdun luoma
temppeli

verestä syntyneeseen
elämän alkuun

kuinka toivoin
ja ajattelin kosketustasi,
alastonta ja peloissaan
olevaa sielua

lempeyttä ja
pelastusta silmistä

sijattomalle ja
orvolle, joka
tunnistaa aina
hyvyyden hehkun

kuinka ihminen
on osa luontoa
ja tahtoo palata
menneisyytensä maahan

ymmärtämättä
yhtään mitään

hituakaan

ja
lymyää
onnettomuudessaan
pyyteettömän
rakkautesi,

tuulensuojassa



http://www.youtube.com/watch?v=9n4c2UdHLSI