Riippuu näkökulmasta pitääkö epätasa-arvoisena sitä että naisella kyyneleet huppelehtivat herkemmin, vaiko sitä että miehen ei ole ihan niin helppo purkaa patoutumiaan harmittomalla tavalla.
On helppo halveksua naista ja vähätellä hänen itkujaan, ja on mielestäni surullista että mies voi kokea naisen tunteilun teennäisenä ja vilpillisenä. Kuitenkin kyseessä voi olla todellakin suorastaan fyysinen tarve purkautua, luulisi miesten ymmärtävän kuinka pakottava tarve tarve purkautumiseen on.
On myös helppo ivata miestä joka tarttuu mieluummin kirveeseen kuin alkaa tilittää tuntojaan. Voi olettaa että miehet ovat tunnevammaisia, joilta ei voi odottaa lainkaan inhimillistä käytöstä vaikka koko suku kuolisi yhteen läjään miehen ympärille.
Katsoin kerran jonkun tiedeohjelman jossa kokeeksi syötettiin mieshormonia vapaaehtoiselle naiselle (tämä nainen taisi jo entuudestaan olla keskimääräistä maskuliinisemmin suuntautunut yksilö). Mieshormonia jonkin aikaa käytettyään hän havaitsi ettei hän enää itkenyt. En muista testattiinko sitä miten hän kykenee tulkitsemaan ja erottamaan muiden ihmisten tunnetiloja. Se olisi ollut todella mielenkiintoinen koe, sillä se että miehet olettavat herkästi naisten itkevän pelkästään manipuloidakseen ja vilppiä harrastaakseen viittaa mielestäni siihen että miehet eivät osaa tunnistaa mitkä ovat aitoja ja mitkä teeskenneltyjä tunteita.
Mistä tämä kaikki naisten itkeskely ja miesten kykenemättömyys siihen johtuu? Uskoisin että pitää mennä alkuihmisten aikoihin asti. Toki naisen emootioita keikuttaa jatkuvan hormonivaihtelun aikaansaama stressi. Mutta naisen herkemmälle tunteikkuudelle on selvä biologinen tilaus: se että nainen kykenee tuntemaan vivahteikkaita ja monimutkaisiakin tunteita saa hänet kiintymään omiin jälkeläisiinsä siinä määrin, että hän jaksaa ja viitsii huoltaa nämä aikuisuuden kynnykselle asti.
Jos taas alkumies olisi vääntänyt itkua aina kun tuli pipi, niin miten hän olisi pärjännyt eloonjäämistaistelussa villieläimiä ja muita luonnon vastuksia vastaan käydessään, kun hän yksin tai yhdessä muiden miesten kanssa metsästi ja kalasti?
Mitä haluan tällä kirjoituksellani sanoa on se, että meidän pitäisi yrittää ymmärtää toisiamme eikä kuvitella ja odottaa toisistamme ja toisiltamme aina sitä pahinta.
Itku ja tunteet
7
473
Vastaukset
- seuraaja
Itkuhan viestittää pahaa oloa ja myöskin helpottaa.
Naisilla tämä tunnepuoli on jopa aivoissa todettu toisenlaiseksi kuin miehillä.
Oikeassa olet siinä, että ymmärrystä tarvitaan puolinja toisin.- jorojukka-kukka
...
- Zack
Ihan asiallista pohdintaa. Se, että miehet eivät toimi tunnepohjalta, ei tarkoita heidän olevan tunnevammaisia. Tämän varmaan tiedätkin. Edelleen maailmassa on paljon sellaisia tehtäviä, joiden suorittamisessa liiasta tunteilusta on vain haittaa. Tuosta itkemisestä. Minulla oli taannoin työkaveri, joka oli aika häijy muita kohtaan. Suorastaan tuntui, että hän nautti muiden mielen pahoittamisesta. Jos hän jäi väittelyssä alakynteen, hän suuttui äärettömästi ja alkoi lopulta itkeä. Suuttumisen ja kiukustumisen ymmärrän, mutta mistä tuo itku kertoo? Niin, kyseessä oli nainen.
- Eulalia
Niin, ei se kyllä aina siitä kerro että ihminen olisi empaattinen, sympaattinen ja hieno ihminen jos kykenee itkemään. Sikäli kuin oma näkemykseni siitä että se poistaa paineita pitää paikkansa, niin tottakai väittelyssä alakynteen jääminen voi aiheuttaa sellaisen otsasuonen pullistumisen että itkuhan siinä pääsee.
Itsekin tiedän työelämästä yhden naisen joka tapasi ilkeillä kaikenlaista muista työntekijöistä, ja sitten kuitenkin itkeskeli kerran kahvihuoneessa kuinka hänelle "oli sanottu niin pahasti".
Tulee tietysti mieleen että jos miehet itkeskelisivät jos sanotaan pahasti tai jos jää väittelyssä alakynteen, että olisiko sitten sotiakaan kun paha mieli purettaisiin ulinalla. Mutta kaiketi se sotimistaito tuli siinä samassa paketissa kuin metsästystaito, joten jos ottaa toisen pois, niin eipä siinä sitten läskin kanssa pahemmin festata vissiin...
Siispä asioilla ja sukupuolten ominaisuuksilla on aina monta puolta. - purkavat
Eulalia kirjoitti:
Niin, ei se kyllä aina siitä kerro että ihminen olisi empaattinen, sympaattinen ja hieno ihminen jos kykenee itkemään. Sikäli kuin oma näkemykseni siitä että se poistaa paineita pitää paikkansa, niin tottakai väittelyssä alakynteen jääminen voi aiheuttaa sellaisen otsasuonen pullistumisen että itkuhan siinä pääsee.
Itsekin tiedän työelämästä yhden naisen joka tapasi ilkeillä kaikenlaista muista työntekijöistä, ja sitten kuitenkin itkeskeli kerran kahvihuoneessa kuinka hänelle "oli sanottu niin pahasti".
Tulee tietysti mieleen että jos miehet itkeskelisivät jos sanotaan pahasti tai jos jää väittelyssä alakynteen, että olisiko sitten sotiakaan kun paha mieli purettaisiin ulinalla. Mutta kaiketi se sotimistaito tuli siinä samassa paketissa kuin metsästystaito, joten jos ottaa toisen pois, niin eipä siinä sitten läskin kanssa pahemmin festata vissiin...
Siispä asioilla ja sukupuolten ominaisuuksilla on aina monta puolta.paineitaan käyttämällä nyrkkejä.
- ITKUPILLI S:
no mie oon 14 vuotias tyttö ja joskus itken ihan turhistaki asioista vaik jos joku haukkuu tai heittää läppää , en sano että oisin tosikko kun käyn itkee läpästä mut siis en tiiä onko tää iha normaalii ko itken niiki pienistä ? joku voi vaiks sanoo et '' ootpas sie nättinä ja virne '' sit mie otan sen läppänä mut käyn silti pillitämää :D sitte meen omii oloihi ja koitan sönköttää muille et '' ei miul täs mitää '' ja sillo ku mie itken en voi puhuu siitä tai itken enemmä D:
- Itkuraivari.
Katsoin kerran jonkun tiedeohjelman...
Minäkin katsoin saman. Henkilö mainitsi tuntevansa itsensä rauhallisemmaksi ja tasapainoisemmaksi hormonien jälkeen.
Mutta mikä on aidon ja teeskennellyn tunteen ero? Jos nainen kiihdyttää itsensä raivoon ja itkuun omasta halustaan, kummasta asiasta on kysymys? Ja miksi miehen pitäisi lähteä mukaan tähän eli puolestaan teeskennellä empatiaa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama295099Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä644081Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve773657Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732718Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1502516Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602378Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl792189Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272157- 1351674
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko401538