Korvaukset kelalta ja kunnalta

Jukka

Vaippojen hankintaan saa korvausta kelalta tai kunnalta. Monet käyttäjät saa kunnan kotisairaanhoidon kautta tietyn väliajoin vaippoja kotiin. Korvauksesta päättää lääkäri.

Itse en ole hakenut korvauksia vielä, haitta on sen verran vähäinen. Olen keskustellut työterveyshoitajan kanssa asiasta, mutta terveyskeskuksen lääkärille en ole mennyt.

Se vaatisikin jonkin verran rohkeutta mennä pienen kunnan terveyskeskukseen vastaanottoon tutulle hoitajalle ilmoittamaan että on tällaista vaivaa ja pitäs päästä lääkärille. No lääkäri on vaitiolovelvollinen, mutta onko terveyskeskuksen kotisairaanhoidossa olevat tutut henkilöt :)

6

3673

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • edelliseen

      Lääkäri ei ole henkilö joka asian päättää. Hoitava lääkäri tai joissain tapauksissa asiaan erikoistunut sh voi kirjoittaa asiasta suosituksen.
      Isommissa kunnisa lääkäri kirjoittaa lausunnon erikois-sh kartoittaa tarpeen. Nämä lausunnot menevät sitten kelalle päätöstä varten. Kunnalla päätöksen tekee kotisairaanhoito tms. käytänössä kuitenkin lääkärinlausunto on niin painava sana että asiaa voi pitää jo selvänä.

      Kirjoitan asiasta omakohtaisen kokemuksen perusteella.

      Vaitiolo velvollisuu koskee kaikkia terveyskeskuksen lääkäreitä ja hoitajia. Myös pienessä kunnassa. Vaitiolovelvoite jatkuu myös työsuhteen päätyttyä.
      Tiedämme kuitenkin että tämä velvoite ei ole ikävä kyllä aukoton.
      Tutulle hoitajalle voisi vihjaista asian tärkeydestä esim. siten että muistuta asiasta ystävöllisesti vaikka. Teillähän oli vaitiolovelvollisuus. Voihan sitä asiasta puhua aivan suoraankin.

      • Juha S

        Miksi helvetissä kunnan tai Kelan pitäisi maksaa kusihousuille vaipat? Eiväthän ne korvaa wessapaperiakaan meille jotka kehtaamme pidätellä emmekä lorottele vain siksi että kusi tai paska housussa lämmittää hetken mukavasti.

      • Likkalaps
        Juha S kirjoitti:

        Siksi kun on kyseessä sairaudesta, vammasta, sen aiheutamasta haitasta. Tämä ei ole mikään perversio tai laiskuus ja ihan tosiaan lääkärien tautiluokituksessakin olava asia. Ne on ihan perusasioita joilla tämä yhteinkunta pysyy kunnossa.
        Tämä on ihan sama kuin joku saa puujalan tai krooniseen sairauteen lääkkeen.
        Meille vaipat, inkosuojat on välttämätön pakko. Eräiden lievien perversioden harrastus on eri asia. He hankkivat ne ihan omalla kustannuksellaan. Raadollinen syy tällaiseen toimintaan on se, että näin yhteiskunta toimii paremmin ja hyötysuhde kansalaisista on parempi.

      • nämä?
        Juha S kirjoitti:

        Miksi helvetissä kunnan tai Kelan pitäisi maksaa kusihousuille vaipat? Eiväthän ne korvaa wessapaperiakaan meille jotka kehtaamme pidätellä emmekä lorottele vain siksi että kusi tai paska housussa lämmittää hetken mukavasti.

        Ehkä ymmärrät asian vasta sitten kun olet itse samassa jamassa.
        Onhan sitä asioita joita on hankittu tieten tahtoen ja silti kunta tai Kela korvaa. Näistä voisi mainita mm. alkoholin tuomat sairaudet ja haitat. Jopa maksansa ryypänneille kirroosi potilaille tehdään maksan siirtoja (mummon markoissa ehkäpä n ½ milj. jos edes riitää). Entäpä tupakan tuomat sairaudet ja haitat. Urheiluvammat jne. Miksi näihin sitten täytyy Kelan tai kunnan osallistua suurin panoksin? Näitä kysymyksiä kyllä riittää.
        On vain niin että kysyjän mieli muuttuu tasan sinä päivänä kun hän itse tarvitsee tämän kaltaista jelppiä.

      • Likkalaps
        nämä? kirjoitti:

        Jos tosiaan pitäisi säästää, olisi se juuri tupakan alkoholin tuottamat haitat ensinnä. Mukaan vois lukea tietysti urheilijat, mutta sitä ennen moottoreilla kaahaajat itse.

        Kai se kysyjä ei tiennyt mistä on kysymys.

      • totuus Juhasta
        Juha S kirjoitti:

        Miksi helvetissä kunnan tai Kelan pitäisi maksaa kusihousuille vaipat? Eiväthän ne korvaa wessapaperiakaan meille jotka kehtaamme pidätellä emmekä lorottele vain siksi että kusi tai paska housussa lämmittää hetken mukavasti.

        Taitaa olla niin että Juhalla on vasta niin vähän aikaa siitä kun pissi pääsi pöksyihin, kun muistaa kuinka mukavan lämpimältä se on tununut - Juhan oma melipide ja näkemys asiasta.
        Taidat vieläkin taputella tuvanlattialla lämmintä pa....si.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      32
      5125
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      64
      4101
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      78
      3686
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2728
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      158
      2534
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      60
      2388
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      79
      2199
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      28
      2195
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      138
      1705
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      40
      1548
    Aihe