Töölön sairaalan Honda-osasto

Olen itse aloittanut moottoripyöräilyn noihin aikoihin.
Tuutti ( siis CB 750 Honda ) ei ollut edes vaarallisin pyörä, pahimmat olivat Kawasakin 3-pyttyiset, joiden räjähtävä kiihtyvyys yhdistettynä sen ajan renkaisiin, ketjuihin, iskareihin ja rungon ajo-ominaisuuksiin teki tuhoisaa jälkeä.
Osana oli myös Suomen huonot tiet, ei maantiepyöriä oltu suunniteltu näin huonoille teille.
Pahin oli kuitenkin se, että alkuun raskaankin pyörän sai 16-vuotiaana ns. kuulustelukortilla, käytännössä käymällä helpot kirjalliset läpi.
Toinen paha oli se, ettei Suomessa ollut kypäräpakkoa, eikä myöskään valopakkoa.
Moottoripyörien eteen tultiin sivuteiltä autoilla, kun niitä luultiin mopoiksi, kun niissä ei käytetty valoja.
CB 750 Honda tuli Suomeen 60-luvun lopulla ja oli yksi tärkein syy maailmalla englantilaisen moottoripyöräteollisuuden kaatumiseen.

Tään olis varmaan voinu laittaa tuonne "Moottoripyörät" otsikon alle.

Samoihin aikoihin aloittelin itsekin motoristin harrastuksiani. Valitettavasti silloin joutui hankkimaan ajotaitonsa yrityksen ja erehdyksen kautta, onneksi omat erehdykseni eivät vieneet hautaan asti. Monta läheltäpititilannetta kuitenkin sattui ja muutaman kaverin minäkin menetin onnettomuuksissa.

Silloin kyllä puhuimme ironisesti luonnollisesta karsiutumisesta, kun nahkatakkeja vapautui.

Vapaitten nopeuksien aikaa kun elettiin, niin yksi hyvin yleinen onnettomuuksien alkusyy oli suurissa nopeuseroissa liikenteessä. Samaansuuntaan ajavienkin nopeuserot saattoivat olla jopa yli 100 km/h. Tähän kun vielä lisätään puutteellinen taito hallita pyörää, niin kyllä syntyi rumaa jälkeä.

Ei se Honda minun muistaakseni ollut ollenkaan paha laite, eihän sitä edes saanut keulimaan. Kawasakin 3-pyttyset 350:stä ylöspäin olivat kaikki selällään pelkällä kaasun käännöllä ja sitä 750:stä kutsuttiinkin "leskentekijäksi" jostain syystä.

Nykyisin on ympäri maata tarjolla monia täydennyskoulutus mahdollisuuksia moottoripyörän hallintaan liittyen ja se on tosihyvä juttu. Myöskin autokouluissa saatava perusopetus on kehittynyt voimakkaasti niistä ajoista.

se oli Kawasaki 500 ja 750 joiden ajajat joutuivat yleensä "korjaamolle" tai hautuumaalle.
Tuutti ei tietääkseni koskaan ollut listojen kärjessä.
Nuo kawat saivat (ainakin 500cc malli) lempinimen "leskentekijä". Pyörässä oli 60hp 3syl 2t moottori ja 750cc mallissa 74hp vastaavanlainen kone. Niissä ei ollut minkäänlaisia ajo-ominaisuuksia ja ensimmäisissä 500cc malleissa oli edessä (ja takana) rumpujarrut. 750mallilla ei edes voinut ajaa motarilla kaasu pohjassa, koska tie ei riittänyt kun se souti niin paljon, ja se keuli aivan järjettömän helposti. Silti kiihoittavia pyöriä. Ottaisin kakkospeliksi milloin vain.....

Joo se 750cc 2tkawa on huonoimpia pyöriä millä olen koskaan ajanut. Sain nuorena tyypit moisella häksättimellä.
Siihen oli ympätty sivulaukut ja kaatumaraudat.

Lähdin liikkeelle keulien ja nopeus nousi nopeasti toiselle sadalle. Väänsin mittariin 160km/h ja hellitin hieman kaasua jolloin pyörä alkoi kiemurrella kuin käärme suoralla tiellä, meno oli villiä, eikä kaista meinennut riittää. Menasi lähteä käsistä. Säikähtyneenä hiljentelin vauhtia ja n130Km/h kohdalla meno tasaantui. Kokeilin uudestaan kiihdyttää ja pyörä kiihtyi vaivatta ja vikuroimatta, mutta kevennys kaasukahvassa ja taas mentiin hurjasti kiemurrellen.

Mielessäni oli ollut kokeilla meneekö 200km/h rikki, muuta se jäi kyllä haaveeksi. Käännyin seuraavasta liittymästä takaisin ja koin kauhun hetkiä rampilla, kun se saatanan kaatumarauta otti maahan, enkä voinut kantata kurviin. Oli tosi lähellä ettei mennyt pitkäksi.

Kauhusta väristen ajelin takaisin n 140km/h joka oli tasakaasulla maksimi sille pyörälle. Otin kaverini kyytiin ja keulien lähdimme testaamaan lisää. Nyt oli eri meininkiä kun toinen istui takana punnuksena. Pyörä oli suhtellisen vakaa ja hilasin nopeuden 210km/h. Ei sen kummempaa huojuntaa. Mitä nyt kurvissa semmoinen lievä matoilu kertoi veltosta rungosta. Kurvin tiukentuessa hieman paheni. Mutta yksinajon käsistä karkaamisen efektit olivat poissa.

Ehkäpä ne sivulaukut olivat aerodynaamisesti kamalat. Rengaspaineitakaan en tarkastanut ennen ajoa. Mutta henkiriepu oli hetken höllässä. Pyörän omistaja kehui olevansa kova jätkä kanttaamaan. Naurua pidätellen luovutin pyörän takaisin. Eihän sillä voiut kantata kaatumarautojen takia. Mutkat piti ajaa tosi hiljaa. Niin leveät ja alhaalla ne raudat olivat. Siis todellinen KILLERI, koko peli!!!

Kwaskai oppi tekemään moottoripyöriä vasta -80luvulla kun ensimmäiset GPz 900 ninjat(-84) tulivat markkinoille. Tehoa oli sopivasti ja ajo-ominaisuudet kohdallaan. Taitavissa käsissä pyörä oli ratojen voittaja-ainesta. Edeltäneet 750-1100GPz olivat heikkoja esityksiä kovassa kurvinopeudessa, vaikka nelitahtinen GPz750 pieksi vanhan kaksitahtarin sekä kiihtyvyydesä että huipussa.