Hommasin eilen Instrumentariumista kyseiset kuulat. Olen nelikymppinen ja ongelmana virtsan karkailu. Lantionpohjan lihakset on tosi huonossa kunnossa. Vaivoin saan pidettyä isomman kuulan tyhjänä sisällä jonkin aikaa.
Mulla on myös Detrusitol- lääkitys, joka auttaa, mutta on niin kallis, etten voi kuvitella syöväni sitä lopun ikääni. Olen myös leikkausjonossa, mutta haluaisin saada lihakseni kuntoon.
Kertokaahan käyttökokemuksia kuulista ja miten olette edistyneet. Ja minkälaisella aikataululla. Odotan vastauksia.
Aquaflex emätinkuulat
10
15050
Vastaukset
- geisha
Niistä mainitsemista kuulista ei ole kokemusta, mutta seksikaupasta ostettuja olen käyttänyt hyvin tuloksin kohta vuoden ajan.
Näissä on kaksi soikion muotoista (n. kananmunan kokoiset) kuulaa yhdistettynä toisiinsa. Sisällä jokin liikkuva paino joka heilahtelee kävellessä. Paino on 75g. Parin kuukauden päivittäisellä kuulien pitämisellä alkoi pissan karkailu vähentymään. Nyt ei enää vaivaa ollenkaan, joten ovat auttaneet.- Ostin samanlaiset
Hei,
ostin samanlaiset, mutta näin alussa vielä epäselvää se kuinka kauan niitä pitäisi pitää / kerta. Miten sinä niitä olet käyttänyt? Oliko alussa lyhyempi aika? Pakkauksessahan sanotaan, että niitä voi pitää vaikka tuntikaupalla. Olen niitä nyt kerran kokeillut ja ne eivät tuntuneet juuri ollenkaan. Pitäisikö pitää pidemmän aikaa vai onko tarkoituskin, että ne ovat huomaamattomat ja hyöty tulee ns. kuin ohimennen? - geisha
Ostin samanlaiset kirjoitti:
Hei,
ostin samanlaiset, mutta näin alussa vielä epäselvää se kuinka kauan niitä pitäisi pitää / kerta. Miten sinä niitä olet käyttänyt? Oliko alussa lyhyempi aika? Pakkauksessahan sanotaan, että niitä voi pitää vaikka tuntikaupalla. Olen niitä nyt kerran kokeillut ja ne eivät tuntuneet juuri ollenkaan. Pitäisikö pitää pidemmän aikaa vai onko tarkoituskin, että ne ovat huomaamattomat ja hyöty tulee ns. kuin ohimennen?Alussa varmaan riittää puoli tuntia kerralla, etteivät paikat kipeydy. Itse pidän aamupäivällä ja sitten uudestaan iltapäivällä. Nyt homman sujuessa 2-3 tuntia ovat yhdellä kertaa, ja enimmäkseen ulkona liikkuessani.
- Ostin samanlaiset
geisha kirjoitti:
Alussa varmaan riittää puoli tuntia kerralla, etteivät paikat kipeydy. Itse pidän aamupäivällä ja sitten uudestaan iltapäivällä. Nyt homman sujuessa 2-3 tuntia ovat yhdellä kertaa, ja enimmäkseen ulkona liikkuessani.
Kiitos vastauksesta.
- kannustan
Minulla on ollut reilun kuukauden ajan Aqua flexit käytössä. Kuulien mukana tulleen ohjevihkosen ohjeiden mukaan aloitin. Muutama päivä meni ennen kuin löysin sopivan painon. Sopivaksi totesin viikon kokeilujen jälkeen 30 g. Nyt on 45 g on käytössä. (Ensimmäisenä päivänä oli 40 g suurin, minkä sain edes hetken aikaa pysymään sisällä.) Virtsa ei enää karkaile. Tosin ei se karkaillut ennenkään kuin ponnistustilanteissa, kuten aivastellessa.
Koska lihaksesi ovat noin heikossa kunnossa, kannattaa jumppa tehdä varsinkin aluksi aamulla tai aamupäivällä, mikäli vain mahdollista. Lihaksesi ovat silloin levänneet ja jaksavat parhaiten. Esim. aamulla vessassa käytdessäsi laitat kuulan sisään ja käyt aamukahvilla ja otat kuulan sen jälkeen pois. (Ihan aluksi voi riittää sekin, että käyt laittamassa esim. kahvin tippumaan ja otat sen jälkeen kuulan pois.) Sitten kun voit pitää kuulaa yli puoli tuntia ilman ongelmia, on aika lisätä painoa.
Kyllä ne lihakset sieltä alkavat löytymään ja kehitymään. Onnea ja menestystä.- paljonko?
Paljonko nämä Aquaflex-kuulat maksaa?
- maksavat
paljonko? kirjoitti:
Paljonko nämä Aquaflex-kuulat maksaa?
59 euroa.
- punaposki
maksavat kirjoitti:
59 euroa.
Voi ei, mä todella tarvitsisin kans tollaset! Mutta mikä neuvoksi, kun EN KEHTAA MENNÄ OSTAMAAN!!??
En sitten millään. Mun naama tulee aivan kirkuvan punaiseksi jo pelkästä ajatuksesta. Voiks niitä tilata kotiin? - viivi ite
punaposki kirjoitti:
Voi ei, mä todella tarvitsisin kans tollaset! Mutta mikä neuvoksi, kun EN KEHTAA MENNÄ OSTAMAAN!!??
En sitten millään. Mun naama tulee aivan kirkuvan punaiseksi jo pelkästä ajatuksesta. Voiks niitä tilata kotiin?toisaalta ymmärrän. kirjoita vaikka lapulle, lantionpohjalihasten treenaamiseen aquaflex -kuulat ja mene sinne sano, että haluat tällaiset ja anna se lappu niille. ei niin noloa?
- Kerron sen teille ny
Niitä saa paljon halvemmallakin, kantsii kysellä muualtaki ku instrusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama225010Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä634026Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve733593Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732688Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472453Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602338Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl682133Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272097- 1341633
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371505