Auttakaa ymmärtämään

Toivoisin lähinnä miespuolisilta ihmisiltä apua, mutta naistenkin neuvot kelpaavat jos ovat hyviä.

Rakastan avomiestäni kovasti ja hänkin rakastaa minua. Kummallakin on takana pitkä avioliitto, eikä meidän seurustelu ole rikkonut kummankaan liittoa vaan tapasimme vasta kumpikin tahollamme erottuamme. Minun eroni taustalla oli mm exäni uskottomuus ja puolison eron taustalla taas hänen exänsä vaikea suhde omaan kroppaansa (joka johti siihen että mm seksielämä kuoli heiltä jo kymmenen vuotta ennen eroa). Olemme olleet yhdessä nyt puolitoista vuotta. Olemme molemmat kylkikyhnääjiä ja rakastelemme noin seitsemän kertaa viikossa eli ei todella mitenkään vähän. Avioliitossanikaan ei juuri seksistä pulaa ollut mutta ei se ihan näin runsasta ollut.

Ongelma: itse kaipaan toisinaan hetkiä jolloin toinen ei ole ihan kylessä. Milloin on kroppa jumpasta kipeä, milloin haluan keskittyä ajattelemaan tai tekemään jotain muuta. Miehellänikin tällaisia hetkiä on, enkä minä niistä loukkaannu; luen häntä aika herkästi enkä koske silloin kun hänellä näyttää olevan muuta menossa. Mieheni ei oikein lue minua, vaan ottaa kiinni koska vaan. Mikäs siinä, mutta en ole keksinyt vielä sellaista tapaa sanoa että ei nyt, joka ei loukkaisi häntä. Jos sanon suoraan että älä viitsi, hän loukkaantuu. Jos sanon, että nyt teen tätä, hän loukkaantuu. Hän kysyy, mitä hän on tehnyt väärin, kun ei saa koskea. Ja olen vastannut että ei hän ole tehnyt mitään väärin, mutta että aina ei toiseen vain voi tulla kiinni.

Onko tuttua? Mikäs tässä auttaisi? Omasta reviiristäni ja oikeudesta itse määrätä kosketetuksi tulemiseni ajat ja rajat en aio luopua.