Onkohan minulla menossa jokin identiteettikriisi, kun kiinnostuksen kohteeni vaihtelevat jatkuvasti (en tarkoita mitään ihastumisia tai mitään seksuaalisuuteen liittyvää). Pari kuukautta sitten minulla oli valtava valokuvaus-buumi, sitten hurahdin täydellisesti kreikkalaiseen mytologiaan, tällä hetkellä vallalla oleva elokuva-buumi tuntuu olevan vaihtumassa matkakuumeeseen. Onko tällainen päähänpinttymästä toiseen hyppely ihan normaalia? Vai olenko vain levoton mieleltäni?
Lisäksi luonteessani paljon täysin vastakkaisia piirteitä, joita en oikein osaa sovittaa luontevasti yhteen. Innostuksen kohteiden jatkuva vaihtelu antaa kuvan aktiivisesta ja energisestä ihmisestä, mutta itse asiassa olen lähempänä toista ääripäätä: koen olevani flegmaattinen, mukavuudenhaluinen ja jopa laiska. Olen ikuinen haaveilija, päiväunelmoija sekä toivoton romantikko, mutta samaan aikaan myös faktoihin tukeutuva laskelmoiva (inho)realisti. Vaistoni ja tunteeni tuntuvat olevan koko ajan sodassa järjenääntä vastaan.
Buumit voivat kestää muutamista päivistä useisiin kuukausiin. Jotkut päähänpinttymät unohtuvat saman tien, toiset taas ovat aina enemmän tai vähemmän mukana, ikäänkuin pinnan alla, vain noustakseen pinnalle uudelleen. Identiteettikriisiä tulin vasta nyt ajatelleeksi, vaikka olen käyttäytynyt näin jo parin vuoden ajan. Kuitenkin minusta tuntuu, että olen aivan yhtä hakoteillä itseni kanssa kuin pari vuotta sittenkin.
En kuitenkaan koe ainakaan kovin suuresti kärsiväni tästä. Päämäärättömyys ja jatkuva mielenkiinnonkohteiden vaihtelu joskus ärsyttävät ja hämmentävät, joskus taas suorastaan nautin uusiin asioihin perehtymisestä. Joskus tuntuu, että en itsekään kestä itseni perässä.
Kuinka kauan tätä ailahtelua voi jatkua? Kerrottakoon, että mitään teiniangstia tämä ei ole, sillä olen vähän päälle 20-vuotias. Keskittymiskykyni on aivan normaali (päiväunelmointia lukuunottamatta).
Tulipa pitkä sepostus, toivottavasti edes joku jaksaa lukea...
Identiteettikriisi?
16
9142
Vastaukset
- hullu nuori
Minullapa taitaa olla vähän samaa vikaa... minua kiinnostaa kamalasti ihan kaikki tuollainen höpönhöpö kuin sinuakin. Välillä haluaisin olla joku huippututkija, välillä seikkailija, romantikko ja taiteilija. Joskus taas haluaisin elää tavallista perhe-elämää (olen siis yksineläjä) ja toisinaan tahtoisin muuttaa ulkomaille yksin hankkimaan elämänkokemusta. Tuntuu, että kaikki jää kokematta ja elämä elämättä. Usein herään tähän todellisuuteen ja voin vain todeta realistina, että olen kesällä joutilaana ja syksyllä alkaa opiskelu yliopistolla. Jotenkin nyt tuntuu että valitsemani ala on kaiken lisäksi aika tylsä enkä saa niistä muista ihmisistä kavereita... se jotenkin harmittaa ja tahtoisin vaan elää täysillä.
Olen kateellinen niille jotka ovat löytäneet kesätyön tai muuttaneet kesällä jonnekin ja päässeet "seikkailemaan" kavereiden kanssa. Ja minä olen vain tällainen taivaanrannan maalari... no onneksi minulla on yksi ehdoton harrastus: puutarhanhoito. Siinä voi tehdä pihamaalleen ihan erilaisen maailman, sellaisen kuin niissä iltapäivän haaveiluissa. Sitten kenties on mukava juoda kupponen kahvia omalla pihamaallaan, Satumaassa.
Ja vaikka on ehkä vaikea uskoa niin minulla ei ole ikää kuin 19 vuotta. Olen ehkä henkisesti aikalailla vanhempi. En tiedä mistä tässä on kyse. Päämääriä ei minullakaan oikein ole, usein unelmoin sitten "isona" ostavani kesähuvilan unelmapaikalta ja kutsuvani sinne ystäviä/sukulaisia. Vähän toivotonta kun tuo on päämääräni ja työssäkäynti siten vain keino päämäärän toteuttamiseen, ei oikeaa elämää. Välillä tuntuu ettei ole mitään tekemistä ja sitä masennusta ei sitten pääse millään karkuun. Olisipa edes enemmän kavereita joiden kanssa voisin tehdä jotain jännää...- toinen hullu
Samanlaista on ollut aina 15 vuotiaasta lähtien voimakkaimmillaan 18 vuotiaaksi asti ja nyt parikymppisenä se on alkanut jotenkin hiipua.
Harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita tuli aika nopeaan tahtiin. Joitain on lähtenytkin. Haluaisin olla paljon sellaista, mitä en voi olla. Ei nyt enää tiedemieheksi tulla se olis täytynyt aloittaa lapsena se harrastus. Haaveet on ehkä enemmän siirtyneet sosiaaliselle puolelle.
- 4. esimerkki
Lukiessani viestiäsi tuntui kun puhuisit minusta. Mielenkiinnon kohteet ovat erit, mutta ne tosiaan ovat päivän mittaisia tai kestävät kauemmin. Tällä hetkellä olen "hulluna" psykologiaan/psykofysiologiaan... onkohan se jotain sellasta, ettei osaa päättää (viedä loppuun)/tehdä loppuun asioita ja alottaa si uuden vai enkö vaan osaa keskittyä tarpeeks yhteen asiaan? 20 vuoden hujakoilla oon et kai se on joku 20 kriisi.
- mymmelivarattu
Hienoa lukea, että on muitakin kuin minä jolla kiinnostuksen kohteet vaihtelevat kuin aluspöksyt! Olen 17 vuotias ja olen itsekin miettinyt, että mikä helvetti tässä on kun ensin kiinnostaa fysiikka, parin kuukauden päästä sitten ranska. Yhdessä hetkessä filosofia toisessa taasen biologia.
Joskus tämä mielenkiintojen vaihtelu on rasittavaa kun sitä tosiaan on jatkunut jo vuosia kuten teilläkin. Haluaisin jo ikäänkuin rauhottua, olla se kuka olen.. no heh ''kuka minä olen'' indeed. Identiteettikriisiä pukkaa päälle kuin vettä heitettäessä saunan kiukaalle! Ja samaan tapaan haihtuukin kiinnostuksen kohteet välillä.
Toivoa kyllä tuntuu näkyvän, olen ollut jo lähes 5 vuotta, uskomatonta kyllä, kiinnostunut ranskan kielestä. Tosin pienellä suuremmalle motivaation heittelyllä. Viime viikolla ihmettelin, että milloin sitä tulee aika, jolloin ei löydä uusia puolia/asioita itsestään. Milloin tulisi jo se aika kun voin tehdä, mitä minua kiinnostaa ja elää ihanan harmonista elämää.
Ja kuten edelliselläkin minuakin on kiinnostanut suuresti psykologia! Ja olen miettinyt, että voishan sitä ehkä psykiatriksikin lukea. Who knows?
- dfughdd
Sama täällä. En tiedä mihin sitä oikein pitäisi syventyä kun innostus ei koskaan riitä loppuun asti. Netissä virtaa käsittämätön määrä tietoa ja epätietoa, sinne hukkuu. Koulussa puurretaan puoliksi tosissaan jotta valmistuttaisiin joskus työttömyyskassan jonoon, siihenkin hukkuu. Ainoa varmuus mitä maailmassa on, on se että on oma keho. Siitä olen alkanut nyt pitää parempaa huolta.
Huomioni on myös kiinnittynyt eteenkin itämaisiin uskontoihin/filosofioihin sekä jungilaiseen psykologiaan. Toisaalta ne lisäävät epävarmuutta tuomalla materialistiselle mielelleni vastakkaista polariteettia ja siten sisäistä ristiriitaa, mutta jotenkin se tuntuu paremmalta kun ei tarvitse kieltää itseltä kaikkea. Seuratkaa ihmisiä jotka ovat takertuneet johonkin maailmankuvaan tai ideologiaan, ja huomaatte kuinka se aiheuttaa kärsimystä. Mielestäni vaelteleva mieli on tästä syystä myös voimavara, sillä se toimii luonnollisena vasta-aineena dogmatismille ja kaikkeen siihen liittyvälle "pahalle". Keskittymiskykyä voi taas ymmärtääkseni kehittää. Mutta, kuten sanoin, itse olen aloittanut kehosta. - dawson
olen yhdeksän vuotta elänyt haavemaailmoissa. olen jakanut persoonani haavemaailmani eri henkilöihin, ja se on mitä ilmeisimmin hukuttanut oman identiteettini alleen.
Vasta viime päivinä, erinäisten tapahtumien vuoksi, olen tullut ajatelleeksi kysymystä "kuka minä olen". Kuten kaikilla teillä edelläkirjoittavilla, myös minun mielenkiinnon kohteeni vaihtelevat, joskin eivät kovinkaan tiuhaan. Olen aina ollut kiinnostunut musiikista ja kirjoittamisesta, ja olen niissä molemmissa suhteellisen lahjakaskin, mutta tietyt intressit, kuten esimerkiksi se kuinka paljon minua kiinnostaa tavata muita ihmisiä, tai kuinka paljon jaksan esimerkiksi urheilla, vaihtuvat hyvin tiuhaan.
Haavemaailmassani, jonka loin kun olin kymmenen vanha (nyt olen paria kuukautta vailla 19), on yli kymmenen eri henkilöä, ja uskon että heidän luonteensa yhdistettynä löytäisin lopulta itseni, ja tietäisin kuka olen, ja mikä minua arkielämässä kiinnostaisi. Mutta nyt kun en tiedä, olen tehnyt typeriä asioita enkä jollain tavoin voi niille mitään.
Kuulostaako yhtään tutulta? - hämmennys88
Mulla on ollut samoja ongelmia jo 6 vuotta. Olen opiskellut montaa eri alaa mutta vaan yhteen olen jaksanut pitää kiinnostusta yllä tarpeeksi kauan että ihan valmistuin. Nyt sitten on taas identiteetti kriisi päällä enkä tiedä mitä pitäisi tehdä.
Olen saamassa koulutustani vastaavaa aivan mahtavaa työpaikkaa mutta kiinnostukseni tätä alaa kohtaan alkaa hiipua.
En tiedä mitä pitäisi seuraavaksi kokeilla mutta kyllästyn asioihin noin puolessa vuodessa kokonaan. Harrastuksia tulee ja menee joten olen tehnyt sopimuksen itseni kanssa etten aloita enää mitään kallista koska puolen vuoden jälkeen lopetan sen kuitenkin.
Tämä on todella rasittavaa itselle koska haluaisin rakentaa uraa ja saada nimeä mutta ei sellanen onnistu jos ei inspiraatio kestä montaa vuotta. - Samaa
Itsellä on vähän samoja "oireita". Välillä kiinnostun soittamisesta ja välillä kirjoittaimisesta. Ammattia en tiedä, koska sekin vaihtelee aina, katson jtn ohjelmaa -> ahaa haluan tehdä tätä työksi, lue kirja -> tämä on hyvä ammatti, urheilu -> tämä on ammattini. Aina vaihtelee. Ottaa kauheasti itsetuntoon kun ei tiedä tulevaisuutta.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10222379
Ihminen on todella yhteiskunnallinen olio - sinulta puuttuu enää vain poliittinen
psykologia eli sielutiede.- ?????????????
Olen hakenut itsetuntemusta Enneagrammin kautta.
Jos on esim. seikkailija-luonne Enneagrammin mukaan,on sitten sellainen "hakija".Tietyt ammatit sopii juuri tän luontoiselle. - VivelsGi
Mulla on sellasia ongelmia että aina haluan olla joku henkilö kun katson esim. jotain elokuvaa saatan ihastua johonkin näyteltyyn hahmoon ja alan elää niinkuin tuo kyseinen hahmo ja sama jatkuu aina vain uudelleen ...
- Ok?
Mulla on ihan sama. Olen luonut kuviteltuja identiteettejä itselleni ja teeskentelen olevani he, kun en jaksa ajatella kuka minä olen. Joskus on rasittavaa jopa, kun pitäisi miettiä jotain, jossa pitäisi tietää kuka olen?
- Ei-hihhuli
Nuorten aikuisten ongelmia.
Muistan itsekin tuon ajan, kun olin hukassa. Oli tunne, että jään jostain paitsi ja kaikki muut ovat jo kokeneempia ja nauttii elämästä enemmän kuin minä. Mutta näin jälkeenpäin se on ollut vaan mun omaa mielikuvitusta.
Nykymedia etenkin sosiaaliset mediat mediat vääristää kuvaa, että pitäis olla hirveen kokenut ja yberseikkailija jo heti kun lukiosta pääsee. Tulee kovat paineet itselleen, kun ajattelee, että haluan olla samanlainen:nauttija/kokija. Hieman surullista.
On hyvin vähän nuoria, jotka oikeesti ovat sellaisia "kokoajan menijöitä". Se on hirveen kuluttavaa. Ihmettelen oikeesti, että miten niillä riittää energia moiseen ja tekevätkö he kaiken nautinnosta oikeesti vai onko siinä sellainen pakkopulla mukana.
Hieman myöhempänä tulee pariutumispaineet, kun näkee, että kaveripiirissä kaverit sitoutuu ja hankkivat lapsia. Haluaa jo asettua aloilleen.
Näin vanhempana olen ikäisiä kokeneempi. Uskallan väittää. Olen ollut elämässäni aktiivinen, itse sitä huomaamatta. Olen vain tykännyt olla erilaisissa toimissa mukana. Lisäksi 10 vuoden sairaus pakotti ajattelemaan elämääni fiksummin jolloin lähti varsinainen ihmisenä kasvaminen.
Elämän kääntökohta oli, kun ulkoiset tekijät eivät enää tehneet minua onnelliseksi. Olin hukassa edelleen. Piti kääntää katse sisimpääni: Kuka olen? Mitkä ovat minun arvot? Mistä pidän/en pidä? Olenko tyytyväinen itseeni? Voinko parantaa itseäni? Mitkä ovat kipukohtani menneisyydessäni? Miten minut on kasvatettu? Olenko tyytyväinen niihin arvoihin mitä vanhempani edustaa? Mitä osaan? Jne.
Muunmuassa näitä asioita pohdin ja pohdin edelleen 6 vuoden jälkeen ja alan olla aika onnellinen tässä kropassani vaikka sairastan 2 vakavaa sairautta. Sisälläni on tietty seesteisyys joka on läsnä päivittäin. Tottakai temperamenttisuuteni edelleen vaikuttaa, että välillä myrsky nousee sisälläni:) Pyrin edelleen löytämään sisältäni asioita jotka horjuttaa tuota minun perusturvallisuutta ja rauhallisuutta.
Näin päälle 30 vuotiaana perheellisenä katson, että olen kasvanut tähän asti hyväksi ihmiseksi/isäksi/mieheksi. Tärkeintä on, että itse on sujut omassa ajatuksissa/kropassaan ja tulet toimeen ihmisten kanssa ilman, että elämä on jatkuvaa vastoinkäymistä.
Toivottavasti kirjoituksestani oli iloa jollekin.
Tsemppiä elämäänne!- Maalari taivaan
Ihania kirjoituksia täällä, etenkin tämä Sinun, 'Ei-hihhuli', kirjoittamasi. Kiitos kaikille, jotka ovat kertoneet yksityiskohtaisesti kokemuksistaan. Minäkin teen niin. Itseäni ovat jostakin tuntemattomasta syystä suorastaan piinanneet samankaltaiset ajatukset koko lukioajan. Olen nyt 19-vuotias abi, ja minusta tuntuu usein, että olen ikään kuin kiinnostunut liian monesta asiasta. En osaa olla enää määrätietoinen, sillä minulla ei ole yhtä tiettyä ja selkeää tavoitetta elämässäni. Olo on usein väsynyt liiasta ajattelemisesta ja murehtimisesta, ja kuten moni täällä on sanonutkin, tunnen jatkuvasti jääväni paitsi jostakin. En osaa keskittyä siihen, mitä olen jo "saavuttanut" ja tehnyt.
Uskon, että voimavaroja vie paljon itsetuntemuksen puute. Päätinkin tehdä miellekartan itsestäni, ja vastata kysymyksiin, joita kirjoituksessasi luettelit. Kyllä uskon, että sieltä mieleni ja tunteideni sopukoista löydän itseni, kunhan vaan keskityn ja käytän siihen tarpeeksi aikaa.
Olen kokenut elämässäni melko paljon vastoinkäymisiä ja luulen, etten ole voinut keskittyä perheongelmien takia itseeni. Eli identiteettini ei ole saanut tilaa kehittyä. Olen myös tietyllä tapaa hyvin ujo ja estynyt. Eräänä päivänä päätin töihin mennessä (ahdistavaa asiakaspalvelua) vain hyväksyä kaikki eleeni, ilmeeni, sanomiseni ym. osana itseäni ja olla ylpeä itsestäni virheineni. Tunsin oloni paljon energisemmäksi ja turvallisemmaksi. Eli aloitin siis vain siitä, että vaikka en tiennytkään millainen olen, päätin vain elää siinä hetkessä ja antaa itseni olla sellainen, kuin siinä hetkessä olin. Tietyllä tapaa tunsin olevani todella läsnä ja armollinen itselleni. Se tuntui vapauttavalta, ihanalta, puhdistavalta! :)
Toivottavasti ymmärrätte, mitä hassulla kirjoituksellani tarkoitan :)
Mahdollisimman seesteistä jatkoa kaikille! :)
- mb4
Olen olemassa. Lauloi västäräkkt.
- xenia onatop
Onkohan monella teistä päällä hypomania tai itseasiassa omin sanoin: krooninen hypomania? Esimerkiksi psykologian huippuprofessori Yrjö Ahmavaara on tästä hieman kirjoittanut kirjassa "Hyvinvointivaltion tabut: Nykykulttuurimme kritiikki." Hän on maininnut hypomaniasta, että siinä tilassa tapahtuu päämäärätöntä puuhastelua. Myös professori Kay Redfield Jamison kirjoittaa kirjassa "Levoton mieli. Maanis-depressiivisen psykologin muistelmat" siitä, kuinka hypomaanisessa tilassa hän on ollut erittäin energinen ja luova. Toisaalta ei ole tiettävästi olemassa yksisuuntaista maanista häiriötä, vaan hypermaanista tilaa seuraa usein depressio. Teillä monella kirjoittajista ei näytä esiintyvän varsinaista pahalaatuista maniaa. Mutta toisilla päinvastoin saattaa olla maanis-depressiivinen häiriö. Maniahan diagnosoidaan mielialahäiriöksi, jossa mieliala on epänormaalisti ja pysyvästi kohonneena ja kiihtyneenä mielialana, jota jatkuu vähintään viikon. Mieliala voi olla myös ärtyisä. Maanisessa tilassa oleva henkilö voi ajautua hakemaan mielihyvää tavoilla, joista on hänelle itselleen haittaa. Hän voi esimerkiksi käyttää rahaa yli varojen, sortua uhkapeleihin tai sopimattomaan sosiaaliseen käytökseen. Maanikkoa on kuitenkin vaikeaa hoitaa, sillä hän itse kokee olonsa hyväksi. Tuntuuko yhtään tutulta?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mielessäni vieläkin T
Harmi että siinä kävi niinkuin kävi, rakastin sinua. Toivotan sulle kaikkea hyvää. Toivottavasti löydät sopivan ja hyvän401992Pupuhuhdasta löytyi lähes sadan kilon miljoonalasti huumeita
Pupuhuhdasta löytyi lähes sadan kilon miljoonalasti huumeita – neljä Jyväskylän Outlaws MC:n jäsentä vangittu: "Määrät p431526Persut petti kannattajansa, totaalisesti !
Peraujen fundamentalisteille, vaihtkaa saittia. Muille, näin sen näimme. On helppo luvata kehareille, eikä ne ymmärrä,281438Nellietä Emmaa ja Amandaa stressaa
Ukkii minnuu Emmaa ja Amandaa stressaa ihan sikana joten voidaanko me koko kolmikko hypätä ukin kainaloon ja syleilyyn k61431- 191427
Nähtäiskö ylihuomenna taas siellä missä viimeksikin?
Otetaan ruokaöljyä, banaaneita ja tuorekurkkuja sinne messiin. Tehdään taas sitä meidän salakivaa.11395Sinäkö se olit...
Vai olitko? Jostain kumman syystä katse venyi.. Ajelin sitten miten sattuu ja sanoin ääneen siinä se nyt meni😅😅... Lis21367Housuvaippojen käyttö Suomi vs Ulkomaat
Suomessa housuvaippoja aletaan käyttämään vauvoilla heti, kun ne alkavat ryömiä. Tuntuu, että ulkomailla housuvaippoihin11300Hyvää yötä ja kauniita unia!
Täytyy alkaa taas nukkumaan, että jaksaa taas tämän päivän haasteet. Aikainen tipu madon löytää, vai miten se ärsyttävä21230Lepakot ja lepakkopönttö
Ajattelin tehdä lepakkopöntön. Tietääkö joku ovatko lepakot talvella lepakkopöntössä ´vai jossain muualla nukkumassa ta51217