Ihmettelen kovasti sitä että uskonto saa monet ihmiset käyttäytymään fanaattisesti ja rakkaudettomasti lähimmäisiään kohtaan. Varsinkin seksuaalisia vähemmistöjä katsotaan voitavan melkeimpä luvan kanssa syrjiä ja tuomita. Yleensäkin uskonto johtaa helposti riitelyyn ja kinastelun tulkinnoista ja "totuudesta. Itsenäistä ajattelua ja henkisen liikkumisen vapautta ei paljon sallita.
Olen itse vierastanut aina tällätavoin ilmenevää uskontoa kovasti. Vähemmistöistä on esitetty uskonnollisten liikkeiden piirissä usein aivan käsittämättömiä ajatuksia ja näkemyksiä.
Mustavalkoista ajattelua en myöskääm ymmärrä. Ihmistä auttaa ja kasvattaa paljon se, että pyrkii siirtämään ennakkoluulot ja asenteet syrjään kohdatessaan erilaisia asioita.
Olen joutunut toteamaan että perinteiset uskonnolliset liikkeet eivät yksinkertaisesti tyydytä hengellisiä tarpeitani. En koe saavani vastauksia jotka olisivat perusteltuja ja kelpaavia minulle. Suhteeni Jumalaan ei tarvitse maallisia välikäsiä ja valmiiksipureskeltuja oppirakelnelmia.
Siksi en kuulu itse mihinkään uskonnolliseen liikkeeseen. Olen aikalailla oman tieni kulkija. Tärkeimpiä asioita minulle ovat usko ja luottamus Jumalaan sekä rukoilu. Sen lisäksi luen laaja-alaisesti monenlaista hengellisyyteen/henkisyyteen liittyvää kirjallisuutta. Myös hyvät kirjat voivat antaa ihmiselle paljon. Niistä löytää monesti hyviä ja käytännöllisiä neuvoja.
Mielelläni kuulisin teidän muidenkin näkemyksiänne näistä asioista ja suhteestanne uskontoon, jos haluatte kertoa. Kuinka paljon seksuaalinen suuntaus on vaikuttanut hengelliseen elämääsi? Omalla kohdallani tulos on ollut myönteinen. Se on pakottanut esim kasvamaan mustavalkoisuuden yläpuolelle ja opettanut ymmärtämään erilaisuutta myös vakaumuksien suhteen.
Tuomitsemisesta ja fanaattisuudesta haluan kirjoittaa vielä muutamia asioita.
Kaikki uskonnot opettavat ihmisiä rakastamaan lähimmäisiään, välttämään pahoja tekoja sekä puhdistamaan sydämensä vihasta ja ahneudesta.
Minusta uskontoaiheiset riitelyt ja sodat sekä tunteet alemmuudesta tai ylemmyydestä lähtevät itsekkyyden tahraamasta sisimmästä. Näin toimivat ihmiset ovat hukanneet uskonsa ydinopetuksen koska he väittävät olevansa muita oikeauskoisempia. "Pyhän" miehen turhamaisuus omasta pyhyydestään on todella vaikea pois kulumaan.
Uskon tulisi johtaa henkiseen kasvuun,sisäiseen rauhaan ja rakkauden lain toteuttamiseen elämässä,nämä vaativat myös että ihminen itse pyrkii tekemään parhaansa.Mitä olette mieltä? Onko sellainen usko (uskonto) joka ilmenee päinvastaisella tavalla aitoa,arvokasta ja vakavasti otettavaa?
Uskonnosta ja sen merkityksestä
13
671
Vastaukset
- wink*
Raamattu on aikas mustavalkoinen opus.
- Olly
Aika oudolta kuullostaa tuo "Oman tien kulkija" jos kuvittelet seuraavasi jotain jumalaa...
- jari.
Oman tiensä kulkeminen ei merkitse minulle jumalattomalla tiellä olemista.
Kyse on siitä etten kuulu mihinkään järjestäytyneeseen uskontoon tai liikkeeseen. Ajatukseni eivät perustu siis pelkästään yhden liikkeen tulkintaan tai näkemykseen vaan haluan katsoa ja pohtia asioita laaja-alaisemmin.
Uskon ettei mikään kirkko tai lahko voi omia itsellensä ehdotonta totuutta tai Jumalaa. Jumala ei mielestäni ole löydettävissä neljän seinän sisältä tai vain jostain tietystä suuntauksesta. Ajattelen että Jumala on näiden "yläpuolella". Totuus on varmasti monisärmäinen asia jota mikään ihmisryhmä ei kokonaisuudessaan voi omistaa.
On täysin ok kuulua johonkin uskonnolliseen liikkeeseen jos kokee sen henkisesti antoisana ja tärkeänä.Tämä tie sopii minulle mutta ei välttämättä jollekin toiselle. Minusta ei ole kuitenkaan sen huonompaa välttämättä olla kuulumatta mihinkään.
Ajattelen ettei usko ja hengellinen elämä ole kiinni ulkonaisista tekijöistä vaan ne ovat kaikille ihmisille avoimia asioita ja mahdollisuuksia. Uskon että jokaisella on mahdollisuus yhteyteen Jumalan kanssa.Uskon myös että se on mahdollista aina ja kaikkialla. Muistaako sen ja haluaako sitä riippuu ihmisestä itsestään.
Laitan lopuksi pari ajatusta jotka sopivat tähän.
Mitä hyötyä on juosta metsään etsimään Herraa?
Hän on sisälläsi ja täyttää koko olemuksesi,silti on erillään. Jumala on sinussa niin kuin tuoksu kukassa, ja peilikuva peilissä.
Hän on syvällä sydämmesi pohjalla, sieltä Häntä täytyy etsiä. Guru Nanak
Eikä voida sanoa: "Se on täällä" tai: "Se on tuolla". Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne. Luukkaan evankeliumi 17:21
- terveeltä
Kuulostaa terveeltä suhtautumiselta, jota hyvin harvoin tapaa uskovaisten piirissä. Siksi ei ole lainkaan kummallista, jos näkemyksiisi suhtaudutaan penseästi. Kaikki uskonnot ovat tasa-arvoisia toistensa suhteen, ja kaikista voimme ottaa oppia. Tämän ovat tienneet aina pieni piiri, mutta siitä ei ole puhuttu suurelle yleisölle.
Tärkein asia ihmisellä on henkinen kasvu ja näkemyksen avartuminen. Avarakatseisuus johtaa oikeanlaiseen suvaitsevaisuuteen, jolloin emme tarvitse enää käännyttää toista johonkin opinkappaleeseen, vaan annamme hänen elää rauhassa. Homous antaa oivan mahdollisuuden oppia suvaitsevaisuutta toisia ihmisiä kohtaan, koska itse joutuu kohtaamaan suvaitsemattomuutta. Kun ihmiset oppivat katsomaan asioita välillä toistensa näkökulmista, niin emme tarvitse enää sotia, sillä vastakkainasettelu menettää silloin merkityksensä. Ei ole enää todellista vastakkainasettelua, vaan eri näkemykset nähdään toisiaan täydentävinä ja rikastuttavina. Eri uskontojen väliset näennäiset ristiriidat sulautuvat osaksi suurempaa kokonaisuutta. Ihmisjärki toimii usein vielä suhteellisen kapea-alaisesti, mutta kun ihminen saa lisää kokemuksia, niin hän oppii tajuamaan asiakokonaisuuksia laajemmin, ja ymmärtää harmonian kaiken näennäisen sekamelskan takana.- jari.
Todella upeasti tiivistit näitä asioita joihin itsekin uskon. Kiitos !
- Nimetön
On totta että monet uskovaisista suhtautuvat seksuaalisia vähemmistöjä kohtaan fanaattisesti. Monet ei-uskovaisetkin suhtautuvat. Kyse on kasvatuksesta ja ehkä uudenkin pelosta mutta periaatteessa homoseksuaalisuuden näkeminen huonossa valossa pohjautuu Raamatun käsitykseen homoseksuaalisuudesta syntinä.
Itse olen uskovainen ja tunnen useita homoja. En ole ottanut asiakseni arvostella heidän suuntautumistaan, koska kyse on kuitenkin niin suuresta asiasta heidän elämässään.
Oma käsitykseni on että homoseksuaalisuus on synti ja perustan käsitykseni Raamattuun. Saanko olla sitä mieltä ja keskustella asiasta? Jos perustelen näkökantani Raamatulla se teilataan yleensä "tuomitsemisena" tai "saarnaamisena". Kuitenkin jos puhutaan kristityistä homoista ja lesboista on argumentteja voitava ottaa esiin Raamatusta koska siihenhän kristillisyys perustuu.
Kaikenkaikkiaan välit ovat tulehtuneet puolin ja toisin. Jos uskovaiset lyövät Raamatulla päähän ja tuomitsevat seksuaalisia vähemmistöjä tapahtuu samanlaista vähättelyä ja ymmärtämättömyyttä myös homojenkin puolelta.
t: nimim: onko oikein- kysymyksiä
Ihan uteliaisuudesta kysyn, että mikä tekee homoseksuaalisuudesta synnin heteroseksuaalisuuteen verrattuna? Onko sinulla siihen mitään muuta perustetta kuin Raamattu? Pystyisikö mikään muuttamaan käsitystäsi homoseksuaalisuuden syntisyydestä?
Miksi heteroseksuaalisuus ei ole synti? Milloin itse ryhdyit tietoisesti heteroksi?
Kyselen näitä siksi, että viimeaikaisten tutkimusten valossahan näyttää siltä, että ihmisen seksuaalisen suuntautuneisuuden perusta näyttäisi muodostuvan jo sikiöaikana. Eli pikkuhiljaa on tullut todisteita siitä että homoseksuaalisuus, samoin kuin heteroseksuaalisuus, ei ole tosiaankaan itse valittua eikä ole seurausta psyykkisistä häiriöistä kehityksessä eikä kasvatuksen virheistä. Olisiko homoseksuaalisuus mielestäsi siltikin synti, vaikka se voitaisiinkin todistaa perinnölliseksi ja geenien ohjaamaksi samalla tavoin kuin heteroseksuaalisuus? - onko oikein
kysymyksiä kirjoitti:
Ihan uteliaisuudesta kysyn, että mikä tekee homoseksuaalisuudesta synnin heteroseksuaalisuuteen verrattuna? Onko sinulla siihen mitään muuta perustetta kuin Raamattu? Pystyisikö mikään muuttamaan käsitystäsi homoseksuaalisuuden syntisyydestä?
Miksi heteroseksuaalisuus ei ole synti? Milloin itse ryhdyit tietoisesti heteroksi?
Kyselen näitä siksi, että viimeaikaisten tutkimusten valossahan näyttää siltä, että ihmisen seksuaalisen suuntautuneisuuden perusta näyttäisi muodostuvan jo sikiöaikana. Eli pikkuhiljaa on tullut todisteita siitä että homoseksuaalisuus, samoin kuin heteroseksuaalisuus, ei ole tosiaankaan itse valittua eikä ole seurausta psyykkisistä häiriöistä kehityksessä eikä kasvatuksen virheistä. Olisiko homoseksuaalisuus mielestäsi siltikin synti, vaikka se voitaisiinkin todistaa perinnölliseksi ja geenien ohjaamaksi samalla tavoin kuin heteroseksuaalisuus?Kysymyksesi olivat hyviä ja oikeastaan ensimmäisiä asiallisia sellaisia joita minulle nyt tähän asti on esitetty, kiitos näistä:)!
Perustelunani on Raamattu koska kristinusko perustuu Raamattuun ja toimii ohjenuorana uskovan elämään. En periaatteessa pysty koska Raamatun sana ei muutu.
Heteroseksuaalisuus ei ole synti koska Jumala on luonut miehen ja naisen toisilleen. Heteroseksuaalisuuteen liittyy myös ohjeita. Itse olen sitä mieltä että ihminen on syntyessään hetero. En ole ryhtyny heteroksi, olen vain aina ollut hetero.
Näitä tutkimuksia löytyy suuntaan ja toiseen. Uusimmat tutkimukset joita nyt on tullut ovat liian lyhytaikaisia ja usein tietoiseti väritettyjä (menee offtopiciksi).
Myös jotkin sairaudet ja esim. skitsofrenia on perinnöllistä ja geenien osittain ohjaamaa. Synti on aina synti koska Raamatun sana on muuttumaton ja aina tosi. - lisäkysymystä
onko oikein kirjoitti:
Kysymyksesi olivat hyviä ja oikeastaan ensimmäisiä asiallisia sellaisia joita minulle nyt tähän asti on esitetty, kiitos näistä:)!
Perustelunani on Raamattu koska kristinusko perustuu Raamattuun ja toimii ohjenuorana uskovan elämään. En periaatteessa pysty koska Raamatun sana ei muutu.
Heteroseksuaalisuus ei ole synti koska Jumala on luonut miehen ja naisen toisilleen. Heteroseksuaalisuuteen liittyy myös ohjeita. Itse olen sitä mieltä että ihminen on syntyessään hetero. En ole ryhtyny heteroksi, olen vain aina ollut hetero.
Näitä tutkimuksia löytyy suuntaan ja toiseen. Uusimmat tutkimukset joita nyt on tullut ovat liian lyhytaikaisia ja usein tietoiseti väritettyjä (menee offtopiciksi).
Myös jotkin sairaudet ja esim. skitsofrenia on perinnöllistä ja geenien osittain ohjaamaa. Synti on aina synti koska Raamatun sana on muuttumaton ja aina tosi."Itse olen sitä mieltä että ihminen on syntyessään hetero. En ole ryhtyny heteroksi, olen vain aina ollut hetero."
Eli jätät huomiotta ja väheksyt tutkimustuloksia, jotka voisivat osoittaa luulosi tässä asiassa vääräksi, pelkästään oman mutu-tietosi varassa? Aika itsevarmaa, itselläni ei riittäisi rahkeita mennä väittämään tutkittua tietoa vastaan ilman päteviä todisteita.
Kai muuten olet tietoinen että myös eläimillä esiintyy homoseksuaalista käyttäytymistä? http://en.wikipedia.org/wiki/Homosexuality_in_animals Syntyvätkö kaikki eläimetkin kuitenkin alunperin heteroiksi? Onko eläinten homoseksuaalinen käyttäytyminen mielestäsi Jumalalle yhtä suuri kauhistus kuin ihmisten homoseksuaalinen käyttäytyminen? - jari.
Ihan hyviä ajatuksia viestissäsi esitit. Kysymykseesi tuskin voi vastata suoraan "kyllä" tai "ei". Mielipiteisiin on ihmisillä oikeus.
Kannattaa kuitenkin muistaa keskustelemisen ja saarnaamisen ero. Saarnaamisessa ei juuri ole tilaa mielipiteille ja pohtimiselle,joita keskustelupalstoilla arvostetaan. Se on julistamista joka usein väheksyy toisia ajatuksia antamatta tilaa niille. Jonkun "sallittavuus" riippuu paljolti sen esitystavasta.
Saarnaaminen keskustelupalstoilla johtaa harvoin järkevään keskusteluun. Ihmiset meinaavat hermostua ja keskustelusta tulee riitelyä. Antaako se mitään kenellekään?
Homoseksuaalisuuden kohdalla tämä korostuu erityisesti koska kyseessä erittäin tunteita herättävä aihe.
- vio-letti
Hej jari.
Niin, - Alussa loi ihminen itselleen "Jumalan", kuvakseen ja kaltaisekseen hän "Hänet" loi, omien pelkojensa peiliksi hän "Hänet" loi.
Kukaan ei ole koskaan tavannut Jumalaa eikä kukaan voi varmuudella sanoa, mitä Jumala ajattelee tai edes kuka Hän on. Mutta useimmilla on oma, - enemmän tai vähemmän varma -, käsitys siitä, mitä Hän ajattelee ja sanoo ja mitä Hän mistäkin asiasta tykkää.
Kysymys onkin, miksi tuon kohtaamamme ihmisen Jumala sanoo niin tai näin? Mihin hän tarvitsee juuri sellaista Jumalaa? Niin, ja tietysti jatkossa ja tärkeimpänä kysymyksenä, - miltä minun oma Jumalani näyttää, miksi Hän näyttää juuri sellaiselta ja mitä se sanoo minusta itsestäni ihmisenä?
Jos Jumala on suuri henki, joka on myös suuri Rakkaus, niin miksi Hän tuomitsisi oman itsensä, siis rakkauden ja sen eri ilmentymät? Rakkaus ei pelkää eikä tuomitse, mutta pelko tuomitsee. Jos Jumala on Suuri Rakkaus, miksi hän siis tuomitsisi? Eikö Hän ole suurempi kuin se?- jari.
Kysymyksissäsi on paljon pohdittavaa ja mietittävää vähän jokaiselle.
Ajattelen että totuus voi kullekin ihmiselle olla hänen oman ymmärryksensä ja tietojensa mukainen ja tasoinen.
Omatkin käsitykseni ovat varmasti muuttuneet ja tarkentuneet vuosien aikana vaikka tuskin Jumala on miksikään muuttunut :)
Välillä tuntuu että jo ihmisestä itsestään ja hänen persoonastaan voi päätellä hänen uskonnollisia käsityksiään.
En voi itse ymmärtää että Jumala olisi jonkun ihmisen jättiläismäinen varjokuva,eikä edes parhaimman sellaisen. Ja että hänelle suotaisiin sellaisia piirteitä joita ei edes ihmisissä hyväksyttäisi. Nämähän ovat inhimillisiä heikkouksia, miten Jumalalla voisi olla sellaisia?
Ajattelen että Jumala on ehdoton ja täydellinen rakkaus ihmislapsia kohtaan. Tärkeää olisi luottaa tähän asiaan ja pyrkiä vapautumaan turhista peloista.
- ei L-positiivinen
taas kuohahti kun lukee näitten hihhuleitten viestejä aiheesta kuin aiheesta. antaisivat ihmisten olla sellaisia kuin ovat, uskonnolla tai ilman. mitä kaikkee uskonnot ovat saaneet jo aikaan mitä kaikkea vielä tapahtuu julmuuksia/hirveyksiä uskonnon nimiin. uskomatonta.
ulos kaikki hihhulit-kaivo-ja kortsurahaa matkaan, L-POSITIIVISET (=LESTAADIT) mukaan sekä samaan kyytiin kaikki hihhuleita hyysäävät. rahat suomen ällistyttävässä tilassa olevan vanhustenhoitoon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama215003Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä634016Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve723584Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732678Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472453Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602338Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl632113Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272087- 1301594
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371505