Mistä tietoa juutalaisesta rahasta?

http://www.bloodandhonour.com/~finland/finland.htm

KUKA HALLITSEE AMERIKKAA

Vieras ote uutis- ja viihdemediastamme on murrettava

Koonnut National Vanguard Booksin tutkimushenkilöstö Box 330, Hillsboro, West Virginia 24946 USA

Maailmassa ei ole tänä päivänä suurempaa mahtia kuin se, jonka omistaa yleisen mielipiteen manipuloijat Amerikassa. Mikään entisaikojen kuningas tai paavi, valloittaja-kenraali tai ylipappi ei ikinä omannut lähellekään sellaista voimaa kuin muutama tusina miehiä jotka kontrolloivat Amerikan joukkotiedotus- ja viihde-mediaa.

Heidän valtansa ei ole kaukaista tai persoonatonta; Se ulottuu jokaiseen kotiin Amerikassa, ja toimii lähes jokaisena tuntina. Se on voima joka muokkaa käytännössä jokaisen kansalaisen mieltä, nuoren ja vanhan, köyhän ja rikkaan, yksinkertaisen ja hienostuneen.

Joukkotiedotus muodostaa meille kuvan maailmasta, ja kertoo mitä mieltä meidän pitäisi siitä olla. Käytännössä kaikki mitä tiedämme -- tai LUULEMME tietävämme -- tapahtumista naapurustomme tai tuttavapiirimme ulkopuolella tulee meille päivittäisestä sanomalehdestä, viikoittaisesta aikakauslehdestä, radiosta, tai televisiosta.

Kyse ei ole pelkästään tiettyjen uutisten varmakätisestä poispitämisestä lehdistämme tai häikäilemättömän propagandan ujuttamisesta historiaa vääristäviin TV:n "dokudraamoihin" mikä käsittää mediaherrojen mielipidettä manipuloivat tekniikat. He harjoittavat sekä hienostuneisuutta että perusteellisuutta meille tarjottavan uutis- ja viihdemedian hallinnassa.

Esimerkiksi kuinka uutislähetykset suoritetaan: Mitä asioita korostetaan ja mitä taas käsitellään vähäisempinä, uutistenlukijan tai toimittajan sanavalinnat, äänensävy ja kasvojen ilmeet; otsikoiden sanavalinnat; kuvituksen valinnat -- kaikki nämä seikat alitajuisesti mutta silti merkittävästi vaikuttavat siihen miten tulkitsemme asiat joita näemme ja kuulemme.

Kaiken kukkurasti tietysti kolumnististit ja toimittajat poistavat kaiken jäljelle jääneen epäilyksen siitä mitä meidän tulee ajatella asiasta. Käyttämällä huolellisesti kehitettyjä psykologisia menetelmiä, he ohjaavat ajatuksiamme ja mielipiteitämme niin että pysymme samalla taajuudella kuin "in" -väki ja "kauniit ihmiset". He kertovat meille täsmälleen mitä meidän asenteidemme tulisi olla tietynlaisia ihmisiä ja käyttäytymismalleja kohtaan asettamalla näitä ihmisiä tai käytöstä tv-draaman tai tilannekomedian sisältöön ja laittamalla muut roolihahmot reagoimaan heihin Poliittisesti Korrektilla tavalla.

AMERIKKALAISTEN MIELTEN MUOKKAAMINEN

Esimerkiksi pariskunta jonka osapuolet ovat eri rotua, esitetään arvostettuna, pidettynä ja sosiaalisiin kuvioihin hyväksyttynä muiden roolihahmojen taholta, aivan kuin jämäkkä musta tutkija tai liikemies, tai tunteellinen ja lahjakas homoseksuaali, tai köyhä mutta rehellinen ja ahkera laiton maahanmuuttaja Mexicosta. Toisaalta taas valkoinen rasisti -- eli kuka tahansa rodullisesti tiedostava valkoinen henkilö kuka katsoo pahasti rotujen sekoittumista ja nopeasti tummentuvaa rodullista tilannetta Amerikassa -- esitetään parhaimmillaan halveksittavana kiihkoilijana jota muut hahmot inhoavat, tai pahimmillaan vaarallisena psykopaattina jota kiehtovat tuliaseet ja kuka on vaaraksi kaikille lakia kunnioittaville kansalaisille. Valkoinen rasistinen sotahullu itseasiassa on muodostunut tutuksi stereotyypiksi tv-sarjoissa.

Keskiverto amerikkalainen, jonka päivittäisestä elämästä tv:n katselu vie niin epäterveen osan, osaa tehdä eron todellisuuden ja näiden kuvitteellisinten tilanteiden välillä vain vaivalla, jos ollenkaan. Hän reagoi asioihin todellisessa elämässä samalla tavalla kuin televisioituihin tapahtumiin, lausuntoihin, ja tv-esiintyjien asenteisiin. Aivan liian monelle amerikkalaiselle tv:n valheellinen ympäristö on korvannut todellisen maailman, ja tähän illuusioon hänen tarpeensa mukautua vastaa. Joten kun tv-käsikirjoittaja esittää hyväksyntää tai paheksuntaa joillekin ajatuksille ja tapahtumille tv-roolihahmojensa kautta, hän painostaa voimakkaasti miljoonia katsojia mukautumaan omiin näkemyksiinsä.

Ja niin kuin on tv-viihteen suhteen, niin on myöskin uutisten, joko televisioitujen tai painettujen. Ja merkillisin asia tämäntapaisen mielenhallinnan suhteen on, että vaikka käsitämme viihteen tai uutisten olevan puolueellisia, mediaherrat silti kykenevät hallitsemaan meistä useimpia. Tämä johtuu siitä että vaikka he eivät suoraan pakota omaksumaan esittämiään asioita, he silti asettavat selkeät rajat ja perussäännöt hyväksyttäville mielipiteille.

Taas esimerkiksi, ajattele Lähi-idän uutisten saamaa käsittelyä medialta. Jotkut toimittajat tai kommentaattorit ovat selkeästi Israelin puolella jokaisessa lauseessaan, kun toiset taas vaikuttavat melko neutraaleilta. Kukaan kuitenkaan ei uskalla esittää että USA:n hallitus tukee väärää puolta arabien ja juutalaisten välisessä konfliktissa, tai että amerikkalaisten joukkojen lähettäminen Irakin, Israelin pahimman vihollisen rampauttamiseen palveli enemmän juutalaisten kuin amerikkalaisten etuja. Näinpä siis taas asetetaan hyväksyttävien mielipiteiden kirjo, siis joko Israelia kannattava tai neutraali.

Toinen esimerkki taas on USA:n rotuasioiden saama mediakäsittely. Jotkut kommentaattorit vaikuttavat miltei puolueettomilta raportoidessaan rotukiistoja, kun taas toiset ovat hyvinkin myötätuntoisia, myötätunnon ollessa aina ei-valkoisten puolella. Kaikki median puhemiehet poikkeuksetta, ovat kuitenkin sillä kannalla että monikulttuurisuus ja rotujen sekoittuminen ovat täällä pysyvästi, ja että se on hyvä asia.

Koska on kuitenkin olemassa jonkunlaisia eroavaisuuksia, useimmat amerikkalaiset eivät huomaa että heitä manipuloidaan. Jopa kansalainen joka valittaa manipuloiduista uutisista, putoaa ansaan ajatellessaan että koska hänelle esitetään selkeä hyväksyttävien mielipiteiden valikoima, hän voi paeta ajatustenhallitsijan otteesta uskomalla jotain toista toimittajaa tai kommentaattoria. Tämä on "heads I win, tails you lose" -tilanne. Jokainen kohta hyväksyttävien mielipiteiden valikoimassa on hyväksyttävissä myös mediaherrojen mielestä -- ja millekään hyväksymättömälle mielipiteelle, mikäli he sen voivat estää, ei anneta sijaa.

Mielipiteitä muokkaavan median hallinta on lähes monoliittinen. Kaikki kontrolloitu media -- televisio, radio, sanomalehdet, aikakauslehdet, kirjat, elokuvat -- puhuvat yhdellä äänellä, jokainen toistaan vahvistaen. Huolimatta näennäisestä valikoimasta, median joukossa ei ole olemassa oikeata toisinajattelijaa, ei vaihtoehtoista faktojen tai ajatusten lähdettä joka olisi suurten massojen saavutettavissa mikä sallisi heidän muodostaa mielipiteitä haastaen mediaherrat. Ne edustavat yhtä ainoata maailmankuvaa -- maailman jossa jokainen ääni julistaa rotujen tasavertaisuutta, juutalaisen "holokausti" tarinan kiistämätöntä luonnetta, ei-valkoisten siirtolaisten tulvan rajojen yli vastustamisen pahuutta, kansalaisten oikeuden omistaa ja kantaa aseita vaarallisuutta, kaikkien seksuaalisten suuntautumisten moraalista oikeutusta ja hajanaisen, kosmopoliittisen yhteiskunnan valitsemista homogeenisen sijaan. Se on maailmankuva jonka mediaherrat ovat suunnitelleet palvelemaan omia tarkoitusperiänsä -- ja taipumus mukautua tuohon maailmankuvaan on vastustamaton. Ihmiset sovittavat mielipiteensä siihen, äänestävät sen suuntaisesti, ja muokkaavat elämänsä sopimaan siihen.

Ja ketä nämä kaikkivoivat median herrat sitten ovat? Kuten tulemme näkemään, he ovat enimmäkseen juutalaisia.

SÄHKÖINEN UUTIS- JA VIIHDEMEDIA

Jatkuva telekommunikaatioteollisuuden sääntelyn väheneminen hallituksen taholta on johtanut, ei suoraan lisääntyneeseen kilpailuun, vaan enemmänkin yleistyneisiin yhtiöiden fuusioitumisiin jotka ovat tuottaneet kourallisen miljardien arvoisia media-konglomeraatteja. Missä ikinä katsotkin televisiota, joko paikallista asemaa tai kaapeliverkon tai lautasantennin kautta; missä ikinä näet elokuvan joko teatterissa tai kotona; missä ikinä kuuntelet radiota tai äänitettyä musiikkia, missä ikinä luet sanomalehteä, kirjaa tai aikakauslehteä -- on hyvin todennäköistä että tiedon tai viihteen jota saat on tuottanut/levittänyt joku näistä megamedia-yhtiöistä.

Suurin media-konglomeraatti tänä päivänä, 23 miljardin dollarin tuloksella vuonna 1997, on Walt Disney Company. Sen hallituksen puheenjohtaja sekä toimitusjohtaja, Michael Eisner, on juutalainen. Disney-imperiumi, jota johtaa mies jota eräs media-analyytikko kutsuu "kontrolli-friikiksi", käsittää monia televisiotuotanto-yhtiöitä (Walt Disney Television, Touchstone Television, Buena Vista Television) ja kaapeliverkkoja joilla on yhteensä 100 miljoonaa tilaajaa.

Kuten elokuvissa, Walt Disney Picture Group, jota johtaa Joe Roth (myöskin juutalainen), käsittää Touchstone Picturesin, Hollywood Picturesin ja Caravan Picturesin. Disney omistaa myöskin Miramax Filmsin jota johtaa Weinsteinin veljekset (juutalaisia), joka on tuottanut sellaisia ultra-rankkoja elokuvia kuin The Crying Game, Priest ja Kids.

Kun Disney Companyä johti vielä ei-juutalainen suku ennen Eisnerin valtausta 1984, se tuotti lähes täysin koko perheen viihdettä. Sen yhä omistaessa oikeudet Lumikkiin, Eisnerin johdon alaisuudessa se on laajentanut tuotantoaan enimmäkseen aikuis-materiaaliin. Lisäyksenä televisioon ja elokuviin, yhtiö omistaa Disneylandin, Disney Worldin, Epcot Centerin, Tokyo Disneylandin ja Euro Disneyn. Disney myy myös vuosittain yli miljardin dollarin arvosta kulutustavaraa -- kirjoja, leluja ja vaatteita 636 Disney-liikkeen kautta. Elokuussa 1995 Eisner hankki Capital Cities/ ABC Inc:in, joka omistaa ABC Televisionin, joka taas vuorostaan omistaa kymmenen TV-asemaa keskellä sellaisia markkina-alueita kuin New York, Chicago, Philadelphia, Los Angeles, San Francisco ja Houston. Lisäksi sillä on yhteistyökumppaneina 225 asemaa Yhdysvalloissa ja se on osakkaana monissa Eurooppalaisissa TV-yhtiöissä.

ABC:n kaapeli-tytäryhtiö, ESPN, on suoraan puheenjohtaja ja toimitusjohtaja Steven Bornsteinin alaisuudessa, joka on juutalainen. Yhtiöllä on myöskin hallinta-osuus Lifetime Televisionista ja Arts & Entertainment Network -kaapeliyhtiöistä. ABC Radio Network omistaa 26 AM ja FM -asemaa sellaisissa keskeisissä kaupungeissa kuin New York, Washington ja Los Angeles, ja sillä on yli 3400 yhteistyökumppania.

Vaikka Capital Cities/ABC Company onkin lähestulkoon vain telekommunikaatio-yhtiö, se teki yli miljardin dollarin tuloksen kustantamisesta 1997. Se omistaa seitsemän päivittäin ilmestyvää sanomalehteä, Fairchild Publicationsin (Women's Wear Daily), Chilton Publicationsin (auto-käsikirjoja) ja Diversified Publishing Groupin.

Time Warner Inc., yli 13 miljardin dollarin tuloksella vuonna 1997, on toinen kansainvälisistä media-hirviöistä. Time Warner hyppäsi sammakon lailla Walt Disney Companyn yli ensimmäiselle paikalle media-jättiläisten joukossa ostaessaan Turner Broadcasting Systemin 1996, mutta putosi takaisin toiselle sijalle 1997. Time Warnerin hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja, Gerald M. Levin, on juutalainen. Time Warnerin tytäryhtiö HBO on USA:n suurin maksullinen kaapeli-TV verkko. Ennen kuin Edgar Bronfman, Jr. osti Polygramin 1998, Warner Music oli Amerikan suurin levy-yhtiö yli viidelläkymmenellä levymerkillä, joista suurin on Warner Brothers Record. Warner Music oli "gangsta rapin" ensimmäisiä tuottajia. Oltuaan tekemisisissä Interscope Recordin kanssa (ennen kuin Interscope liittyi MCA:han) se auttoi popularisoimaan musiikkityylin jonka kuvaavat sanoitukset yllyttävät mustia tekemään väkivaltarikoksia valkoisia vastaan.

Kaapelin ja musiikin lisäksi Time Warner on vahvasti mukana elokuvatuotannossa (Warner Brothers Studio, Castle Rock Entertainment ja New Line Cinema) sekä kustantamisessa. Time Warnerin kustannus-osasto (päätoimittajana Norman Pearlstine, juutalainen) on USA:n suurin aikakauslehtien kustantaja (Time, Sports Illustrated, People, Fortune).

Kauppa joka teki väliaikaisesti Gerald Levinistä mediamagnaatti numero ykkösen --- Ted Turnerin Turner Broadcasting Systemin osto -- heitti myös ulos yhden muutamasta ei-juutalaisesta media-pomojen huipusta. Kun Ted Turner, ei-juutalainen media-ohjus, teki tarjouksen CBS:n ostamisesta 1985, levisi USA:n mediajohtokunnissa paniikki. Turner oli tehnyt omaisuuden mainostamisella ja rakentanut menestyvän kaapeli-TV-uutisverkon, CNN:än. Vaikka Turner työllisti juutalaisia CNN:än avainasemissa eikä ollut asettunut koskaan juutalaisten etuja vastaan, hän on isolla egolla ja vahvalla persoonalla varustettu mies, jota hallituksen puheenjohtaja William Paley ja muut juutalaiset CBS:ssä pitivät hallitsemattomana: karkuteillä oleva tykki joka saattaisi jossain vaiheessa kääntyä heitä vastaan. Niinpä juutalainen uutismies Daniel Schorr, joka oli työskennellyt Turnerille, totesi julkisesti että hänen entisellä työnantajallaan on henkilökohtainen inho juutalaisia kohtaan.

Estääkseen Turnerin ostoaikeet, CBS:n johtajat kutsuivat juutalaisen miljardöörin, teatteri, hotelli, ja savuke-magnaatti Laurence Tischin aloittamaan yhtiön ystävällisen valtauksen, ja vuodesta 1986 vuoteen 1995 Tisch oli CBS:n hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja, poistaen kaiken uhan ei-juutalaisen vaikutusvallan kasvun suhteen. Turnerin toistuvat yritykset hankkia suuri verkko ovat epäonnistuneet Levinin Time Warnerin vuoksi, joka omistaa 20 prosenttia CBS:stä ja jolla on veto-oikeus kaikkiin suuriin kauppoihin.

Huolimatta siitä että Turner oli suuri innovaattori ja kykeni pysymään otsikoissa, Turnerilla ei ikinä ollut hallussa oikeita "yhteyksiä" joita todelliselta mediaherralta nykyään vaaditaan. Lopulta hän päätti, että jos et voi voittaa heitä, liity heihin, ja hän myi kaiken Levinille.

Numero kolme listalla, 13 miljardin dollarin tuloksella 1997, on Viacom Inc., jota johtaa Sumner Redstone (syntyjään Murray Rothstein). Viacom, joka tuottaa ja levittää TV-ohjelmia kolmelle suurimmalle verkolle, omistaa 13 televisio-asemaa ja 12 radio-asemaa. Se tuottaa elokuvia Paramount Picturesin kautta, jota johtaa juutalainen Sherry Lansing.

Sen julkaisu-osastoon kuuluu Simon & Schuster, Schribner, The Free Press ja Pocket Books. Se levittää videoita yli 4000 Blockbuster-liikkeen kautta. Sillä on rautoja tulessa myös satelliittilähetyksissä, teema-puistoissa ja videopeleissä.

Suurin syy Viacomin maailman maineeseen on tosin se että se on maailman suurin kaapeli-tv -tarjoaja Showtimen, MTV:n, Nickelodeonin ja muiden verkkojen kautta. Vuoden 1989 jälkeen MTV ja Nickelodeon ovat saaneet suuremman ja suuremman osuuden alaikäisestä tv-yleisöstä. Redstone (Rothstein), joka omistaa 76% Viacomin osakkeista, aina viimeisimmäksi teinien roolimalliksi tarjottuun Beavis & Butheadiin asti, on tällä hetkellä suurin yksittäinen rotusekoitus-propagandan tuputtaja valkoisille teineille ja esi-murrosikäisille Amerikassa ja Euroopassa. MTV pumppaa rodullisesti sekoitettuja rock- ja rap-videoitaan 210 miljoonaan kotiin ja 71 maahan ja on hallitseva kulttuurivaikuttaja valkoisten teinien keskuudessa ympäri maailmaa.

Nickelodeonilla on selkeästi suurin osuus 4-11 vuotiaista TV-katsojista Amerikassa ja se on laajenemassa nopeasti Eurooppaan. Suurin osa sen ohjelmista ei vielä toistaiseksi esitä yhtä törkeää degeneraatiota kuin mikä on MTV:n tavaramerkki, mutta Redstone (Rothstein, seepra ei pääse raidoistaan! Suom. huom.) on asteittain hivuttamassa ohjelmiinsa samaa ainesta kuin MTV:llä esittämässään myrkyssä

Uusi poika megamedia-korttelissa on Edgar Bronfman, Jr., viinajättiläinen Seagram Companyn puheenjohtaja ja toimitusjohtaja. Hänen isänsä Edgar Bronfman Sr., on World Jewish Congressin puheenjohtaja. Seagram omistaa kaksi suurta tuotanto-yhtiötä, MCA:n ja Universal Picturesin (nykyisin yhdistyneenä Universal Studios nimen alle). Monien muiden omistuksiensa joukossa, MCA omistaa Interscope Recordsin ja on suurin "gangsta rapin" levittäjä.

Bronfmanista tuli levybisneksen suurin mies toukokuussa 1998 kun hän sai myös PolyGramin hallintaansa, joka on eurooppalainen levyjätti, maksamalla 10.6 miljardia dollaria hollantilaiselle elektroniikkajätille Philipsille. MCA:han ja Universaliin yhdistyneen PolyGramin odotettu tulos tulee tekemään Bronfmanin media-imperiumista neljänneksi suurimman vuosittaisella 12 miljardin dollarin tuloksellaan. Eräs erittäin ikävä seikka on, että se antaa Bronfmanille maailman suurimman klassisen musiikin tuottajan hallinnan; Polygram omistaa Deutsche Grammophonin, Decca-Londonin ja Philipsin levy-yhtiöt.

Kun neljä maailman suurinta media-konglomeraattia ovat juutalaisten käsissä, on vaikea uskoa että mitään järin suurta hallintaa tuli ilman määrätietoisia ponnistuksia heidän taholtaan. Mutta entä muut suuret media-yhtiöt?

Rupert Murdochin News Corporation, joka omistaa Fox Television Networkin, 20th Century Fox Filmsin ja Fox 2000:n, on viidenneksi suurin megamedia-yhtiö USA:sa, 11 miljardin dollarin tuloksellaan. Se on ainoa media-yhtiö joka yltää edes lähelle neljää suurinta. Murdoch on ei-juutalainen australialainen, mutta Peter Chernin, joka on Fox Groupin (sisältää News Corporationin elokuva, televisio ja julkaisu toimintaa Yhdysvalloissa) hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja on juutalainen. Cherninin alaisuudessa toimiva Fox 2000:n hallituksen puheenjohtaja Laura Ziskin on juutalainen. Juutalainen Peter Roth toimii Cherninin alaisuudessa Fox Entertainmentin hallituksen puheenjohtajana. News Corporation omistaa myös New York Postin ja TV Guiden, ja ne julkaistaan Cherninin valvonnassa.

Suurin osa televisio ja elokuva tuotanto-yhtiöistä joita neljä suurinta yhtiötä eivät omista, ovat myös juutalaisten valvonnassa. Esimerkiksi New World Entertainment, jonka eräs media-analyytikko julisti "johtavaksi itsenäiseksi TV-ohjelmien tuottajaksi Yhdysvalloissa", on Ronald Perelmanin omistuksessa, joka on juutalainen, ja joka omistaa Revlon Cosmeticsin ja joka tarjosi työpaikkaa Monica Lewinskylle kun Clinton yritti pitää hänet (Lewinskyn) hiljaisena.

Pienemmistä media-yhtiöistä parhaiten tunnettu DreamWorks SKG, on selkeästi kosher-tapaus. DreamWorks muodostettiin 1994 aiheuttaen suurta media-hypeä, ja vastuussa olivat levyteollisuus-moguli David Geffen, entinen Disney Picturesin hallituksen puheenjohtaja Jeffrey Katzenberg ja elokuva-ohjaaja Steven Spielberg, jotka kaikki ovat juutalaisia. Yhtiö tuottaa elokuvia, animaatioita, televisio-ohjelmia ja musiikkia. Ottaen huomioon rahan ja yhteydet joita Geffenillä, Spielbergillä ja Katzenbergillä on, DreamWorks saattaa pian painia samassa sarjassa kuin suurimmat neljä. On yleisessä tiedossa että juutalaiset ovat hallinneet elokuvien tuotantoa ja levitystä aina siitä asti kuin elokuva-teollisuus syntyi 1900-luvun alussa. Se on totta siis tänäkin päivänä.

Kolme suurinta televisio-verkko lähetyksissä olivat ennen ABC, CBS ja NBC. Media-imperiumien lujittumisen johdosta, nämä kolme eivät enää ole itsenäisiä kokonaisuuksia. Kun ne olivat vielä itsenäisiä, ne olivat joka tapauksessa juutalaisten hallinnassa alusta asti: ABC - Leonard Goldenson, CBS ensin William Paley ja sitten Laurence Tisch, NBC ensin David Sarnoff ja sitten hänen poikansa Robert. Monien vuosikymmenten ajan nämä yhtiöt olivat ylhäältä alas juutalaisten miehittämiä, eikä keskeinen juutalaisuus televisio-verkoista minnekään hävinnyt kun ne sulautuivat muihin yhtiöihin. Juutalaisten läsnäolo televisio-uutisissa jatkuu edelleen erittäin vahvana.

Esimerkiksi, kaikkien kolmen keskeisimmän uutisohjelman päätuottajat ovat juutalaisia. ABC:n World News Tonight with Peter Jenningsin päätuottaja on Paul Friedman. NBC:n Nightly news with Tom Brokawin päätuottaja on Neal Shapiro. CBS:n Evening News with Dan Ratherin päätuottaja on Al Oritz. Jos olet enemmän mieltynyt CBS:n This Morning Newsiin, päätuottaja on Al Berman, joka myöskin on juutalainen. Tai jos saat uutisesi CNN:ltä, pomona siellä toimii Rick Kaplan, joka on juutalainen.

Suomessa juutalaiset omistavat mm. Alma Media, jonka alaisuuteen kuuluu valtakunnan suurin televisiokanava MTV 3 sekä toinen kahdesta ilta-päivä lehdestä.

PAINETTU MEDIA

Televisio-uutisten jälkeen, päivittäiset sanomalehdet ovat tärkein uutisten lähde Amerikassa. Noin kuusikymmentä miljoonaa sanomalehteä myydään (ja otaksuttavasti myös luetaan) päivittäin. Nämä kuusikymmentä miljoonaa jakaantuu noin 1500 eri julkaisun kesken. Voisi siis luulla, että moinen eri julkaisujen määrä suojelisi amerikkalaisia siltä, että joku vähemmistö voisi niitä kontrolloida tai vääristää niiden kautta leviäviä uutisia. Mutta näin ei kuitenkaan ole asia. Näissä esiintyy vähemmän itsenäisyyttä, kilpailua ja paljon vähemmän enemmistön etujen edustusta kuin tavallinen tarkkailija voisi odottaa.

Päivät jolloin useimmat suurkaupungit ja jopa pikkukaupungit omasivat useita yhteisöön läheisesti sitoutuneiden paikallisten itsenäisesti omistamia sanomalehtiä ovat menneet. Nykyään useimmat "paikalliset" sanomalehdet omistaa melko pieni määrä suuria yhtiöitä, joita johtaa ihmiset satojen, jopa tuhansien kilometrien päässä. Tosiasia on, että vain noin 25% maan 1500 sanomalehdestä on itsenäisesti omistettuja; loput kuuluvat monien sanomalehtien ketjuihin. Vain sadalla niistä on yli 100,000 kappaleen levikki. Vain kourallisella näistä on varaa ylläpitää itsenäisiä toimittajakuntia omien yhteisöjensä ulkopuolella; loppujen on turvauduttava näihin harvoihin kaikkien kansallisten ja kansainvälisten uutisten suhteen.

Vain 50:ssä amerikkalaiskaupungissa on enemmän kuin yksi päivittäinen sanomalehti, ja kilpailu niidenkin välillä on vain nimellistä, kuten aamu- ja iltapäiväpainosten välillä jotka ovat samassa omistuksessa. Tästä esimerkkejä ovat: Huntsville, Alabama, aamu News ja iltapäivä Times; Birmingham, Alabama, aamu Post Herald ja iltapäivä News; Mobile, Alabama, aamu Register ja iltapäivä Press; Springfield, Massachusetts, aamu Union ja iltapäivä News sekä vain sunnuntaisin ilmestyvä Republican; Syracuse New York, aamu Post-Standard ja iltapäivä Herald-Journal -- Kaikki juutalaisten Newhouse -veljesten omistuksessa heidän holding-yhtiönsä Advance Publicationsin kautta.

Newhousin media-imperiumi tarjoaa enemmän kuin hyvän kuvan oikean kilpailun puutteesta Amerikan päivittäisten sanomalehtien joukossa: Se kuvaa myös juutalaisten tyydyttymätöntä himoa kaikkia mielipiteenmuokkaus kanavia kohtaan joista vain voi otteen saada. Newhousit omistavat 26 päivittäistä sanomalehteä, joihin kuuluu myös monia varsin suuria ja merkittäviäkin kuten Clevelandin Plain Dealer, Newarkin Star-Ledger ja New Orleansin Times-Picayune; Newhouse Broadcasting, johon kuuluu 12 televisio-asemaa ja 87 kaapeli-tv järjestelmää, joihin taas kuuluu joitakin maan suurimmista kaapeli-verkoista; aikakauslehti The Sunday Supplement Parade, jolla on 22 miljoonan viikoittainen levikki; noin kaksi tusinaa muuta merkittävää aikakauslehteä kuten New Yorker, Vogue, Mademoiselle, Glamour, Vanity Fair, Bride's, Gentlemen's Quarterly, Self, House & Garden ja kaikki muut Newhousin kokonaan omistamasta Conde Nast Groupista.

Tämän juutalaisen media-imperiumin perusti edesmennyt Samuel Newhouse, joka oli Venäjältä tullut siirtolainen. Kun hän kuoli 1979, 84 vuotiaana, hän siirsi media-omistuksia arviolta 1.3 miljardin dollarin arvosta kahdelle pojalleen, Samuelille ja Donaldille. Tiettyjen sen jälkeisten laajennusten kera, Advance Publicationsin netto-arvo on tänä päivänä 8 miljardia dollaria.

Niin monien sanomalehtien haalimisen teki Newhousin suvulle mahdolliseksi suurelta osin se tosiasia, että sanomalehtiä ei juuri tue niiden tilaajat, vaan mainostajat. Mainoksista kertyneet voitot -- ei pikkuraha jota saadaan sanomalehtien tilaajilta -- on se asia mikä maksaa toimittajien palkat ja omistajien voitot.

Aina kun suuret mainostajat jossain kaupungissa päättävät suosia jotain tiettyä sanomalehteä jonkun toisen sijasta, suosittu sanomalehti tulee kukoistamaan samalla kun sen kilpailija kuolee. 1900-luvun alusta lähtien, kun juutalaisesta kauppamahdista tuli hallitseva taloudellinen voima Amerikassa, on ollut jatkuva kasvu juutalaisten hallinnassa olevien sanomalehtien lukumäärässä, samalla kun kilpailevien ei-juutalaisten johtamien sanomalehtien määrä on pudonnut -- lähinnä juutalaisten liikemiesten valikoivan mainos-politiikan vuoksi.

Kaiken lisäksi, nekin sanomalehdet jotka vielä ovat ei-juutalaisissa käsissä, ovat tulleet niin riippuvaisiksi juutalaisista mainostuloista, että niiden linjaukset riippuvat pitkälti siitä mihin juutalaiset ovat mieltyneet ja mihin eivät. Sanonta "kuka maksaa soittajalle, päättää sävelmän" toimii niin sanomalehtibisneksessä kuin muuallakin.

KOLME JUUTALAISTA SANOMALEHTEÄ

Kilpailun tukahduttaminen ja paikallisten monopolien asettaminen uutisten ja mielipiteiden suhteen on antanut luonteen amerikkalaislehtien juutalaishallinnan kasvulle. Siitä seurannutta juutalaisten kykyä käyttää lehdistöä vastustamattomana työkaluna politiikalleen ei voi kuvata juuri paremmin kuin esimerkeillä maan kolmesta arvokkaimmasta ja vaikutusvaltaisimmasta sanomalehdestä: The New York Times, The Wall Street Journal ja The Washington Post. Nämä kolme, hallitessaan Amerikan poliittisia- ja finanssikeskuksia, ovat sanomalehtiä jotka asettavat trendit lähes kaikille muille. Nämä ovat ne jotka päättävät mitkä ovat uutisia ja mitkä eivät, niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla. Ne tekevät uutiset, muut lähinnä kopioivat niitä. Ja kaikki kolme ovat juutalaisissa käsissä.

The New York Times on epävirallinen sosiaalinen-, muoti-, viihde-, politiikka- ja kulttuuri-ohjesääntö Amerikassa. Se kertoo Amerikassa mitä kirjoja lukea, mitä elokuvia katsoa; mitkä mielipiteet ovat muodissa tällä hetkellä; mitkä poliitikot, opettajat, hengelliset johtajat, taiteilijat ja liikemiehet ovat todellisia "tulijoita". Ja se kun oli muutaman vuosikymmenen 1800-luvulla "se aito amerikkalainen sanomalehti".

The New York Timesin perusti 1851 kaksi ei-juutalaista, Henry J. Richmond ja George Jones. Heidän kuolemiensa jälkeen sen osti 1896 Jonesin perikunnalta varakas juutalainen kustantaja Adolph Ochs. Hänen lapsen-lapsen-lapsenlapsi, Arthur Sulzberger, Jr., on sanomalehden tämänhetkinen kustantaja ja The New York Times Companyn hallituksen puheenjohtaja. Päätoimittaja on Joseph Lelyveld, joka rabbin poikana on myöskin juutalainen.

Sulzenbergerin suku omistaa The New York Times Companyn kautta myös 33 muuta sanomalehteä mukaan lukien Boston Globen, joka ostettiin kesäkuussa 1993 1.1 miljardilla dollarilla; 12 aikakauslehteä mukaanlukien McCall's ja Family Circle joiden kummankin levikki on yli 5 miljoonaa; 7 radio- ja TV-asemaa; kaapeli-lähetys järjestelmän ja kolme kirjoja julkaisevaa yhtiötä. The New York Times News Service välittää uutisia ja kuvia New York Timesista kaapeliteitse yli 506:lle muulle sanomalehdelle, uutistoimistolle ja aikakauslehdelle.

Samantyyppistä kansallista merkitystä edustaa myös Washington Post, joka asettamalla vuotoja ympäri hallituksen laitoksia Washingtonissa omistaa sisäpiirin tietojen lähteen koskien liittovaltion asioita.

Washington Postilla, kuten New York Timesillakin, on ei-juutalaiset juuret. Sen perusti 1877 Stilson Hutchins, jonka osti häneltä 1905 John R. McLean, jolta sen peri myöhemmin Edward B. McLean. Kesäkuussa 1933 Suuren Laman ollessa syvimmillään, sanomalehti ajettiin konkurssiin. Konkurssihuutokaupassa sen osti Eugene Meyer, juutalainen sijoittaja ja kuuluisan ensimmäisen maailmansodan aikaisen teollisuuspohatta Bernard Baruchin entinen kumppani.

Washington Postia johtaa nykyään Katherine Meyer Graham, Eugene Meyerin tytär. Hän on pää-osakkeen omistaja ja johtokunnan puheenjohtaja Washington Post Companyssä. Vuonna 1979, hän nimitti poikansa Donaldin sanomalehden kustantajaksi. Nykyään hän pitää myös hallituksen puheenjohtajan ja toimitusjohtajan paikkoja Washington Post Companyssä.

Washington Post Companyllä on myös lukuisia muita omistuksia sanomalehdissä, televisiossa ja aikakauslehdissä, joista huomattavin on maan toiseksi suurin uutis-aikakauslehti, Newsweek. Yhteisomistuksessa New York Timesin kanssa, Post julkaisee myös International Herald Tribunea, joka on laajimmin levitetty englanninkielinen päivittäislehti maailmassa.

Wall Street Journal, joka myy yli 1.8 miljoonaa kopiota päivittäin, on maan laajalevikkisin päivittäinen uutislehti. Sen omistaa Dow Jones & Company, Inc., New Yorkilainen yhtiö joka julkaisee myös 24 muuta päivittäistä uutislehteä ja muunmuassa viikoittaista finanssijulkaisua nimeltä Barron's. Dow Jonesin hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja on Peter R. Kann, joka on juutalainen. Kann hallitsee myös Wall Street Journalin puheenjohtajan ja kustantajan paikkoja. Useimmat New Yorkin muista suurimmista uutislehdistä eivät ole sen paremmissa käsissä kuin New York Times ja Wall Street Journal. Tammikuussa 1933 New York Daily Newsin osti kuolleen juutalaisen mediamogulin Robert Maxwellin (syntyjään Ludvik Hoch) perikunnalta juutalainen kiinteistökehittäjä nimeltä Mortimer B. Zuckerman. The Village Voice on Leonard Sternin henkilökohtaista omaisuutta, joka on juutalainen miljardööri joka omistaa Hartz Mountain nimisen lemmikkieläin-tarvike yhtiön. Ja kuten mainittiin edellä, New York Postin omistaa News Corporation, jonka johdossa on juutalainen Peter Chernin.

UUTIS-AIKAKAUSLEHDET

Tarina menee aika lailla samaan tapaan muunkin median suhteen niinkuin se menee television, radion, elokuvien, musiikin ja uutislehtien suhteen. Ajattele esimerkiksi uutis-aikakauslehtiä. Yhdysvalloissa ilmestyy vain kolme mainitsemisen arvoista uutis-aikakauslehteä: Time, Newsweek ja U.S. News & World Report.

Time, 4.1 miljoonan viikoittaisella levikillään, on Time Warner Communicationsin tytäryhtiön julkaisema, joka on 1989 tapahtuneessa fuusiossa Time, Inc.:in ja Warner Communicationsin muodostama media-konglomeraatti. Time Warner Communicationsin toimitusjohtaja, kuten edellä mainittiin, on Gerald Levin, juutalainen.

Newsweek, kuten edellä mainittiin, on juutalaisen Katherine Meyer Grahamin alaisuudessa toimivan Washington Post Companyn julkaisema uutis-aikakauslehti. Sen viikoittainen levikki on 3.2 miljoonaa.

U.S. News & World Report, jonka viikoittainen levikki on 2.3 miljoonaa, on edellämainitun Mortimer B. Zuckermanin, joka on alkanut esittää myös päätoimittajan osaa, omistama ja julkaisema. Zuckerman omistaa myös Atlantic Monthlyn ja New Yorkin uutislehden Daily Newsin, joka on USA:n kuudenneksi suurin sarjassaan.

MEIDÄN VASTUUMME

Nämä siis ovat tosiasioita median hallinnasta Amerikassa. Kuka tahansa halukas voi viettää muutaman tunnin isossa kirjastossa ja tutkimalla ajantasalla olevia vuosikirjoja radio- ja televisioteollisuudesta, uutislehtiä ja aikakauslehtiä, yhtiörekistereitä ja niiden toimistojen osoitetietoja kuten Standard and Poorsin ja Dun & Bradstreetin julkaisemat, ja elämänkertateoksia lukemalla varmistaa niiden todenperäisyyden. Ne ovat kiistämättömiä, ja kun niiden kanssa lähestytään juutalaisia puhemiehiä, he tavallisesti käyttävät vältteleviä taktiikoitaan. "Ted Turner ei ole juutalainen!" he julistavat voitonriemuisena, niinkuin se kuittaisi aiheen. Jos heitä painostetaan pidemmälle he syyttävät vastapuolta antisemiitiksi jopa aiheen esiintuomisesta. Juuri pelko tästä syytteestä pitää monet asioista tietävät hiljaisina.

Mutta me emme voi olla hiljaa tästä kaikkein tärkeimmästä asiasta! Amerikan massamedian juutalaisomistus on kaikkein tärkein tosiasia elämässä, ei pelkästään Amerikassa, vaan koko maailmassa nykyään. Ei ole mitään -- ruttoa, nälänhätää, talouden romahtamista tai edes ydinsotaa -mikä oli yhtä vaarallista meidän rotumme tulevaisuudelle.

Juutalaisten median hallinta määrittää Yhdysvaltain ulkopolitiikan ja antaa ennemmin juutalaisten kuin amerikkalaisten etujen päättää sodasta ja rauhasta. Ilman juutalaisten median hallintaa, ei olisi ollut esimerkiksi Persianlahden sotaa, eikä jatkuvaa rummutusta uuden sodan aloittamiseksi Irakia vastaan.

Antamalla juutalaisten hallita uutis- ja viihdemediaamme me teemme enemmän kuin annamme heille päättävän vaikutusvallan poliittisesta järjestelmästämme ja käytännöllisesti vallan hallituksestamme; Me annamme heille myös vallan lastemme mielistä ja sieluista, joden asenteet ja ideat ovat enemmän juutalaisten television ja filmien muokkaamia kuin vanhempien, koulujen ja muiden vaikutteiden. Juutalaisten hallitsema viihdemedia on ottanut johdon kokonaisen sukupolven suostuttelussa uskomaan että homoseksuaalisuus on normaalia ja hyväksyttävä tapa elää; että siinä ei ole mitään pahaa että valkoiset naiset tapailevat tai menevät naimisiin mustien mie