Nämä ovat aitoja ohjeita vuodelta -55, eivät vitsejä.
Näin vastaanotat miehesi töistä kotiin, opas hyvälle
aviovaimolle:
(Housekeeping monthly 5/1955 sekä AV 28/5 2002)
1)
Valmista illallinen. Suunnittele se etukäteen, ehkä jopa
edellisenä iltana, jotta herkullinen ruoka olisi valmiina kun
hän saapuu kotiin. Näin kerrot hänelle, että olet ajatellut
häntä ja huomioit hänen tarpeensa. Useimmat miehet ovat
nälkäisiä tullessaan kotiin ja hyvä illallinen (varsinkin
hänen lempiruokaansa) on osa lämmintä
vastaanottoa.
2)
Valmistele itsesi. Käytä 15 minuuttia lepäämiseen, jotta
olisit virkeä, kun hän tulee töistä. Parantele meikkiäsi,
laita hiuksiisi nauha ja näytä raikkaalta. Hän on juuri ollut
uupuneiden työnkavereiden seurassa.
3)
Ole hilpeä ja mielenkiintoinen. Hänen tylsä päivänsä voi
tarvita piristystä ja yksi sinun velvollisuuksistasi on piristää
häntä.
4)
Siivoa sotkut. Käy talo läpi viimeisen kerran juuri
ennenkuin aviomiehesi saapuu. Kerää koulukirjat, lelut,
paperit ym. ja pyyhkäise pölyt pöydiltä. Kylmempinä päivinä
sinun pitäisi sytyttää takkaan/uuniin tuli, jonka lämmössä hän
voi rentoutua. Aviomiehesi tuntee tällöin löytäneensä rauhan
ja järjestyksen tyyssijan ja sinäkin
piristyt. Loppujen lopuksi hänen tarpeidensa huomioiminenhan
takaa sinulle huikean henkilökohtaisen tyydytyksen tunteen.
5)
Siisti lapset. Käytä muutama minuutti lasten kasvojen ja
käsien pesuun (jos he ovat pieniä), kampaa heidän hiuksensa ja
jos vain mahdollista, vaihda heidän vaatteensa. Hehän ovat
pikkuaarteita ja aviomiehesi haluaa nähdä heidät sellaisina.
Minimoi kaikki melu. Eliminoi imurin, pesukoneen ja
kuivausrummun äänet hänen
kotiintuloaikansa lähestyessä. Kannusta lapsia olemaan hiljaa.
6)
Ole iloinen tavatessasi aviomiehesi. Ota hänet vastaan
hymyilemällä lämpimästi ja osoita, että haluat vilpittömästi
miellyttää häntä. Kuuntele häntä. Sinulla saattaa olla useita
tärkeitä kysymyksiä hänelle, mutta nyt ei ole niiden aika.
Anna hänen puhua ensin - muista, että hänen keskusteluaiheensa
ovat aina sinun asioitasi tärkeämpiä.
7)
Tee illasta hänen iltansa. Älä koskaan valita, jos hän on
myöhässä tai menee ulos illalliselle tai muihin huvituksiin
ilman sinua. Sen sijaan yritä ymmärtää hänen rasittavan
elämänsä paineita ja hänen todellista tarvettaan rentoutua
töiden jälkeen. Sinun tavoitteesi on tehdä kodista rauhan,
seesteisyyden ja järjestyksen tyyssija, jossa miehesi voi
uudistua henkisesti ja fyysisesti.
8)
Älä ota häntä vastaan ongelmien ja valitusten säestämänä.
Älä valita, jos hän tulee myöhään kotiin tai jos hän on koko
yön poissa kotoa. Se on pientä verrattuna siihen, mitä hän on
voinut joutua kärsimään päivän aikana.
9)
Tee hänen olostaan mukava. Vie hänet makuuhuoneeseen
lepäämään tai mukavaan nojatuoliin istumaan. Valmista kylmä
tai kuuma juoma häntä varten. Tarjoudu ottamaan häneltä kengät
jalasta ja pöyhi hänen tyynynsä. Puhu hiljaisella,
rauhoittavalla ja miellyttävällä äänellä.
10)
Älä kysele hänen tekemisistään, äläkä kyseenalaista hänen
päätöksiään tai vilpittömyyttään. Muista, että hän on
perheenpää ja on siis aina oikeudenmukainen ja rehellinen.
Sinulla ei ole oikeutta epäillä häntä.
ohjeita hyvälle vaimolle
37
2116
Vastaukset
- Sisko
Tämä kävi kyllä päivän vitsistä. =D Kiitos vaan hyvistä nauruista!
- Jaakko
saivat vielä nauttia tuosta ajasta..Mutta nyt se on auttamattomasti taakse jäänyttä. Ei voi mitään. Tosin ottamalla vaimon Itä-Aasiasta tai Venäjältä/Virosta, saa mies vielä nykyäänkin saman kohtelun. Näitä naisia kun ei ole aivopesty työelämän ihanuuksiin.
- Sisko
Jaakko kirjoitti:

Tasa-arvoon ei tarvitse ketään aivopestä, se kuuluu normaaliin kasvatukseen. Siihen, että naisesta saadaan kuuliainen kotiorja, taas vaaditaan rankemman puoleista aivopesua, aivan niin kuin tuo ylläoleva kirjoituskin jo todistaa. Ikävä kyllä useimpien naisten tiellä seisoo yhä aivopesty sovinistimies, joka kuuluttaa: saavutetuista eduista ei luovuta! Ja jos työelämä ei sinusta ole niin ihanaa, miksi et itse jää kotiin hoitamaan lapsia?
- Jaakko
Sisko kirjoitti:

Työelämä on mielestäni ihanaa. Nykyajassa on vain se vika, että naiset on aivopesty myös mukaan työelämään, uskottelemalla ettei kotiäiti ole mitään. Nainen soveltuu paljon paremmin kasvattamaan lapsia, sekä pitämään kodista huolta. Tottakai asiaan kuuluu, että pidetään miehestä huolta myös makuukammarin puolella. Iso osa suomalaisista naisista on uponnut feminismin suohon. Mutta ei se mitään, venäjältä ja aasiasta löytyy halukkaita naisia, joille ainoa tärkeä asia elämässä ei ole kilpailu miehen kanssa, työelämässä. Sellaista se elämä on. Minun puolestani voitte tatuoida vaikka tisseihinne femakoiden iskulauseita, on aika saada Suomeen uutta verta, aasialaisten naisten muodossa. He eivät ole unohtaneet, miten ollaan naisia.
- Ulkosuomalainen

Jos nalkuttavaa ja homssuista suomalaisfemakkoa vertaa esim. japanilaisiin, kiinalaisiin, thaimaalaisiin tai malesialaisiin tosinaisiin, niin femakko jaa takuulla toiseksi. Tuntemillani aasialaisilla naisilla on korkea sivistystaso ja hieno kaytos yhdistyneena toisten ihmisten kunnioitukseen. Jokainen mies, joka tuntee japanilaisia naisia, ei voi olla huomaammatta todella tyylikasta pukeutumista ja luontaista estetiikantajua, joka tulee esiin mm. kodin sisustamisessa.Parisuhteeseen sisaltyy heidan kulttuureissaan luontainen molemminpuolinen kunnioitus.
Suomalaiset tosimiehet: Aasian kirsikankukat odottavat poimijaansa, sinun ei kannata tyytya suomalaiseen femakkoon. - Tytsy
Jaakko kirjoitti:
Työelämä on mielestäni ihanaa. Nykyajassa on vain se vika, että naiset on aivopesty myös mukaan työelämään, uskottelemalla ettei kotiäiti ole mitään. Nainen soveltuu paljon paremmin kasvattamaan lapsia, sekä pitämään kodista huolta. Tottakai asiaan kuuluu, että pidetään miehestä huolta myös makuukammarin puolella. Iso osa suomalaisista naisista on uponnut feminismin suohon. Mutta ei se mitään, venäjältä ja aasiasta löytyy halukkaita naisia, joille ainoa tärkeä asia elämässä ei ole kilpailu miehen kanssa, työelämässä. Sellaista se elämä on. Minun puolestani voitte tatuoida vaikka tisseihinne femakoiden iskulauseita, on aika saada Suomeen uutta verta, aasialaisten naisten muodossa. He eivät ole unohtaneet, miten ollaan naisia.
>Työelämä on mielestäni ihanaa.
Niinpä.
Työelämä on siis mielestäsi niin ihanaa, ettet soisi naisten siitä nauttivan?
Voi herrajestas. - Sanelma
Ulkosuomalainen kirjoitti:
Jos nalkuttavaa ja homssuista suomalaisfemakkoa vertaa esim. japanilaisiin, kiinalaisiin, thaimaalaisiin tai malesialaisiin tosinaisiin, niin femakko jaa takuulla toiseksi. Tuntemillani aasialaisilla naisilla on korkea sivistystaso ja hieno kaytos yhdistyneena toisten ihmisten kunnioitukseen. Jokainen mies, joka tuntee japanilaisia naisia, ei voi olla huomaammatta todella tyylikasta pukeutumista ja luontaista estetiikantajua, joka tulee esiin mm. kodin sisustamisessa.Parisuhteeseen sisaltyy heidan kulttuureissaan luontainen molemminpuolinen kunnioitus.
Suomalaiset tosimiehet: Aasian kirsikankukat odottavat poimijaansa, sinun ei kannata tyytya suomalaiseen femakkoon.kirsikankukan tuumivan keskivertosuomalaismiehestä? Voisi olla hivenen järkyttynyt....
- Jaakko
Tytsy kirjoitti:
>Työelämä on mielestäni ihanaa.
Niinpä.
Työelämä on siis mielestäsi niin ihanaa, ettet soisi naisten siitä nauttivan?
Voi herrajestas.Mielestäni naisen kannattaa nauttia lasten- ja kodinhoidon ihanuudesta. Ei sitä ihanuutta tarvitse jakaa miehen kanssa. Perhe toimii harmonisesti, ja myös lapset pärjäävät elänmässä paremmin, kun saavat nauttia äidin hellästä huomasta. Häiriintyneempiä ovat lapset, jotka lykätään 10 kuukautisina hoitoon, jotka elävät lapsuutensa yksin, kun isi ja äiti luovat uraa. Tiedän, mitä tytsy meinaat seuraavaksi sanoa, voihan isät jääd kotiin hoitamaan lapsia. Niin, nyky-yhteiskunta halveksii vielä enemmän koti-isiä, kuin kotiäitejä. Toisaalta, äidillä on luontaisesti paremmat hoivavaistot kuin isällä.
Tytsyn kaltaisille tervassa keitetyille feministeille nyt kukaan ei mahda mitään, ja ehkä on parempikin, että feministit eivät jatka sukua, vaan keskittyvät siihen elämäntehtäväänsä, uran luomiseen, ja kilpailemiseen miessukupuolen kanssa. Suomalainen mies, älä ole vässykkä, älä alistu feministeille, vaan hae itellesi nainen Venäjältä tai Aasiasta. Eivät edes feministit todellisuudessa arvosta suomalaista alistuvaa vässykkämiestä, he salaa ihailevat etelä-Euroopplaisia macho-miehiä, jotka uskaltavat olla miehiä. - Tyhmä
Jaakko kirjoitti:
Työelämä on mielestäni ihanaa. Nykyajassa on vain se vika, että naiset on aivopesty myös mukaan työelämään, uskottelemalla ettei kotiäiti ole mitään. Nainen soveltuu paljon paremmin kasvattamaan lapsia, sekä pitämään kodista huolta. Tottakai asiaan kuuluu, että pidetään miehestä huolta myös makuukammarin puolella. Iso osa suomalaisista naisista on uponnut feminismin suohon. Mutta ei se mitään, venäjältä ja aasiasta löytyy halukkaita naisia, joille ainoa tärkeä asia elämässä ei ole kilpailu miehen kanssa, työelämässä. Sellaista se elämä on. Minun puolestani voitte tatuoida vaikka tisseihinne femakoiden iskulauseita, on aika saada Suomeen uutta verta, aasialaisten naisten muodossa. He eivät ole unohtaneet, miten ollaan naisia.
Haluaisin korjata että nykyajan "naiset" eivät kyllä sovellu edes lastenhoitoon. Olen itse nainen ja seuraan kauhulla miten nykyajan nuoret käyttäytyvät - vastuuntunnottomasti. Kun esikuvat on revitty pornolehdistä niin ei siinä paljon äidinroolissa eletä...
- Ulkosuomalainen
Sanelma kirjoitti:
kirsikankukan tuumivan keskivertosuomalaismiehestä? Voisi olla hivenen järkyttynyt....
joita mina tunnen. Tunnen kaksi tapausta, jossa suomalaismies ja japanilaisnainen elavat onnellisissa avioliitoissa.
Tuo termi "keskivertosuomalaismies" vaatisi tarkennusta. Maarittelisitko, mitka ovat ne piirteet ja ominaisuudet, jotka kuuluvat "keskivertosuomalaismiehelle". - Tytsy
Jaakko kirjoitti:
Mielestäni naisen kannattaa nauttia lasten- ja kodinhoidon ihanuudesta. Ei sitä ihanuutta tarvitse jakaa miehen kanssa. Perhe toimii harmonisesti, ja myös lapset pärjäävät elänmässä paremmin, kun saavat nauttia äidin hellästä huomasta. Häiriintyneempiä ovat lapset, jotka lykätään 10 kuukautisina hoitoon, jotka elävät lapsuutensa yksin, kun isi ja äiti luovat uraa. Tiedän, mitä tytsy meinaat seuraavaksi sanoa, voihan isät jääd kotiin hoitamaan lapsia. Niin, nyky-yhteiskunta halveksii vielä enemmän koti-isiä, kuin kotiäitejä. Toisaalta, äidillä on luontaisesti paremmat hoivavaistot kuin isällä.
Tytsyn kaltaisille tervassa keitetyille feministeille nyt kukaan ei mahda mitään, ja ehkä on parempikin, että feministit eivät jatka sukua, vaan keskittyvät siihen elämäntehtäväänsä, uran luomiseen, ja kilpailemiseen miessukupuolen kanssa. Suomalainen mies, älä ole vässykkä, älä alistu feministeille, vaan hae itellesi nainen Venäjältä tai Aasiasta. Eivät edes feministit todellisuudessa arvosta suomalaista alistuvaa vässykkämiestä, he salaa ihailevat etelä-Euroopplaisia macho-miehiä, jotka uskaltavat olla miehiä.Tavoitteena olisi parisuhde, jossa ei ketään alisteta.
Ei se papin "toinen toistenne kunnioittamiseesa kilpailkaa keskenänne" ole ollenkaan niin tyhmä periaate jos sitä tarkemmin ajattelee. - Sanelma
Ulkosuomalainen kirjoitti:
joita mina tunnen. Tunnen kaksi tapausta, jossa suomalaismies ja japanilaisnainen elavat onnellisissa avioliitoissa.
Tuo termi "keskivertosuomalaismies" vaatisi tarkennusta. Maarittelisitko, mitka ovat ne piirteet ja ominaisuudet, jotka kuuluvat "keskivertosuomalaismiehelle".stereotypioiden tielle, eikä tällä palstalla vakavasti keskustellakaan - mikäli jatkan samalla linjalla, on suomalaisen homssuisen, nalkuttavan, ylipainoisen ja huonostipukeutuneen naisen maskuliini vastine epäsiisti, ylipainoinen, huonostipukeutunut sekä henkisiltä harrastuksiltaan rajoittunut enemmän tai vähemmän alkoholisoitunut mies.
Kuvittele nyt kirsikankukkasi ilmettä, jos sokkotreffeillä tapaisi reiskan lököttävissä verrareissaan :)
Minäkin olin vielä kaksi vuotta sitten ulkosuomalainen. Paluumuutto oli järkytys molempien sukupuolien pukeutumisen osalta. En usko feminismin tai sovinismin olevan syynä, jotenkin suomalainen arvomaailma ja estetiikantaju on tehnyt kuperkeikan. Muutama vanhus päiväkävelyllä enää näyttää, miten pukeudutaan ja käyttäydytään ihmisten ilmoilla. - Ulkosuomalainen
Sanelma kirjoitti:
stereotypioiden tielle, eikä tällä palstalla vakavasti keskustellakaan - mikäli jatkan samalla linjalla, on suomalaisen homssuisen, nalkuttavan, ylipainoisen ja huonostipukeutuneen naisen maskuliini vastine epäsiisti, ylipainoinen, huonostipukeutunut sekä henkisiltä harrastuksiltaan rajoittunut enemmän tai vähemmän alkoholisoitunut mies.
Kuvittele nyt kirsikankukkasi ilmettä, jos sokkotreffeillä tapaisi reiskan lököttävissä verrareissaan :)
Minäkin olin vielä kaksi vuotta sitten ulkosuomalainen. Paluumuutto oli järkytys molempien sukupuolien pukeutumisen osalta. En usko feminismin tai sovinismin olevan syynä, jotenkin suomalainen arvomaailma ja estetiikantaju on tehnyt kuperkeikan. Muutama vanhus päiväkävelyllä enää näyttää, miten pukeudutaan ja käyttäydytään ihmisten ilmoilla.Joo, samaa mielta, osittain. Suomalaisten pukeutumiskulttuuri on, ainakin suuremmat kaupungit poislukien, varsin kehittymaton. Jos maassa on sanontoja kuten "rumat ne vaatteilla koreilee" ja pukeutumisestaan huolehtivaa miesta pidetaan keikarina, niin tilanteen on vaikea kehittya. Toisaalta suomalaisten tapakasvatus on mielestani parempi kuin mina sita Suomessa pidetaan. Kuitenkin, viimeksi Suomessa kaydessani kiinnitin huomion teinien julkiseen syljeskelyyn. Tosi kauhean nakoista.
Kuitenkin, tasa-arvoajattelu ja feminismi on mielestani tehnyt hallaa naisten pukeutumiselle. Tyylikkaasti meikattua ja naisellisesti pukeutunutta naista kun pidetaan "kanana", "blondina" tai "homppana (ei oo skandeja ei). Luonnollinen naisellisuus yritetaan tukahduttaa unisex vaatteisiin ja kaulaan asti napitettuihin housupukuihin. En tieda missapain maailmaa olet asustellut, mutta ainakin Keski-Euroopassa ja Britanniassa asiallinen pukeutuminen esim. tyopaikalla tarkoittaa miehilla kokopukua ja naisilla jakkupukua. Suomalaisia nahdessani havettaa miesten mustat housut ja persikanvarinen bleiseri-yhdistelmat.
Muuten, miksi useat suomalaisnaiset pukeutuvat usein niin miesmaisesti?. - Sanelma
Ulkosuomalainen kirjoitti:
Joo, samaa mielta, osittain. Suomalaisten pukeutumiskulttuuri on, ainakin suuremmat kaupungit poislukien, varsin kehittymaton. Jos maassa on sanontoja kuten "rumat ne vaatteilla koreilee" ja pukeutumisestaan huolehtivaa miesta pidetaan keikarina, niin tilanteen on vaikea kehittya. Toisaalta suomalaisten tapakasvatus on mielestani parempi kuin mina sita Suomessa pidetaan. Kuitenkin, viimeksi Suomessa kaydessani kiinnitin huomion teinien julkiseen syljeskelyyn. Tosi kauhean nakoista.
Kuitenkin, tasa-arvoajattelu ja feminismi on mielestani tehnyt hallaa naisten pukeutumiselle. Tyylikkaasti meikattua ja naisellisesti pukeutunutta naista kun pidetaan "kanana", "blondina" tai "homppana (ei oo skandeja ei). Luonnollinen naisellisuus yritetaan tukahduttaa unisex vaatteisiin ja kaulaan asti napitettuihin housupukuihin. En tieda missapain maailmaa olet asustellut, mutta ainakin Keski-Euroopassa ja Britanniassa asiallinen pukeutuminen esim. tyopaikalla tarkoittaa miehilla kokopukua ja naisilla jakkupukua. Suomalaisia nahdessani havettaa miesten mustat housut ja persikanvarinen bleiseri-yhdistelmat.
Muuten, miksi useat suomalaisnaiset pukeutuvat usein niin miesmaisesti?.siellä johtoporras ja myyntihenkilöstö pukeutui pukuun tai jakkupukuun. Sihteeriköt, atk-porukka sekä vahtimestari sonnustautui tavallisina päivinä siistiin hame/housut-neule-yhdistelmään. Farkkuja ei tietystikään näkynyt, korkeintaan nuoremmilla huoltomiehillä, jotka maanantaisin kokoontuivat konttorille käskynjakoon ennen maailmalle hajaantumistaan.
Merkillepantavin ero oli puhuttelussa. Vaikka viettäisit 20 vuotta samassa työpaikassa, et missään nimessä milloinkaan sinuttele kollegaasi. Pehmeämpi muoto teitittelyssä tuttujen kesken on käyttää esim. Rouva Regina -nimitystä Rouva Raskin asemesta.
Suomalainen nuoriso teki tavallaan positiivisen vaikutelman, sillä huomasin poissaollessani palveluammateissa toimivien nuorten käytöstapojen muuttuneet erittäin avuliaaksi ja omalla tavallaan kohteliaaksi - ihan aluksi kyllä vilkuilin olkani yli, kenelle tuo nuorukainen juttelee sinutellesaan vanhaa muijaa sujuvasti. Vapaalla olleessaan suomalainen nuori ei ainoastaan syljeskele vaan hoitelee muutkin ruumiinsa eritteet aikaa ja paikkaa katsomatta... - Sirkka
Sanelma kirjoitti:
siellä johtoporras ja myyntihenkilöstö pukeutui pukuun tai jakkupukuun. Sihteeriköt, atk-porukka sekä vahtimestari sonnustautui tavallisina päivinä siistiin hame/housut-neule-yhdistelmään. Farkkuja ei tietystikään näkynyt, korkeintaan nuoremmilla huoltomiehillä, jotka maanantaisin kokoontuivat konttorille käskynjakoon ennen maailmalle hajaantumistaan.
Merkillepantavin ero oli puhuttelussa. Vaikka viettäisit 20 vuotta samassa työpaikassa, et missään nimessä milloinkaan sinuttele kollegaasi. Pehmeämpi muoto teitittelyssä tuttujen kesken on käyttää esim. Rouva Regina -nimitystä Rouva Raskin asemesta.
Suomalainen nuoriso teki tavallaan positiivisen vaikutelman, sillä huomasin poissaollessani palveluammateissa toimivien nuorten käytöstapojen muuttuneet erittäin avuliaaksi ja omalla tavallaan kohteliaaksi - ihan aluksi kyllä vilkuilin olkani yli, kenelle tuo nuorukainen juttelee sinutellesaan vanhaa muijaa sujuvasti. Vapaalla olleessaan suomalainen nuori ei ainoastaan syljeskele vaan hoitelee muutkin ruumiinsa eritteet aikaa ja paikkaa katsomatta...No mielestäni on vain hyvä, jos tyhjänpäiväisestä pierunpidättelytyylistä päästään eroon.
- Kulkija
Tää pitää kyllä ottaa esille, jos joskus käyn
avioliittoneuvotteluja. Neuvottelut karahtaa
välittömästi karille, jos vastapuoli ei suostu
noudattamaan oheista menettelytapaa:-) - Sovinisti
Kirjoituksesi oli ilo silmälle. Nainen ei ole enää nainen jos ei hyväksy hänelle kuuluvaa perinteistä naisen roolia. Ainut nainen jota tosimies voi arvostaa on vaimo joka on kotiäiti ja lisäksi oma äiti. Kotiäitinä nainen on kauneimmillaan. Kaikin puolin... Kun feminismi nostaa päätään, näen punaista. Feministit eivät ole naisia muuten kuin ulkoisesti, usein ei silloinkaan, hah.. Sisimmässään he toivoisivat voivansa olla miehiä isolla M:llä. Heille on kuitenkin langennut naisen rooli, joten pysyköön siinä. Miehetkin pysyvät omassaan eivätkä ruikuta. MIEHET HEI, MEIDÄN ON NITISTETTÄVÄ NAISISTA TÄMÄ SAASTAINEN PASKA FEMINISMI JOKA EI TEE MUUTA KUIN PISTÄÄ TODELLA VIHAKSI!!!!
- Vilja
Voi että oletkin sokea...
"Sisimmässään he toivoisivat voivansa olla miehiä isolla M:llä."
Itse en vaihtaisi rooliani naisesta mieheksi mistään hinnasta. Mutta naiseuteni ei yhtään vähene siitä, että minua kohdellaan tasa-arvoisesti. Olen vain tarpeeksi älykäs huomatakseni, että nyt naisia kohdellaan väärin.
Miksi miehen pitäisi saada kaikki "kivat asiat" kuten korkeampi palkka, työelämän palkitsevuus ja älylliset haasteet, ihailu, "täyshoito" kotona? Kuinka monta kertaa sinä olet kokeillut tehdä niitä asioita, joita naisesi pakotat tekemään? Yritäppä itse survoutua siihen "naisen muottiin", niin huomaat kuinka rattoisaa se on (as if). Se muotti on tuskaa!! Tiedän sen, koska olen joutunut työttömyyden takia olemaan kotona ja sen johdosta kaikki kotityöt ovat langenneet minulle. Vihaan kotitöitä. Ne ovat niitä inhottavia pakollisia asioita, joiden tekemistä ei voi välttää. Työstä edes palkitaan, mutta kotona imuroimisella ei ole mitään väliä. Ja lasten hoito. Kun päivät pitkät aikuinen ihminen viettää vain lasten seurassa (tai toisten naisten joilla on lapsia), alkaa pikkuhiljaa tuskastua älyllisten haasteiden puuttumiseen. Voi kuinka ihminen voikaan kaivata työelämään. Ja tämä ei ole mitään kuvitelmaa, vaan totista totta. - kotiäiti
antoivat naiselle talousrahatkin.. ja rahaa ihan omaan tarpeisiin. Miesten kuului olla huomaavainen naista kohtaan avata ovet, kantaa laukut, viedä vaimo ostoksille ja maksaa ne mukisematta, viedä syömään ulos jne jne.. eipä enään tämmöistäkään tapahdu..
Lisäksi tosimies palkkasi vaimolle kotiapua.. piian. Oma vaimo oli sitten se joka vaan määräsi niitä ja nautti lapsista! Piiat ja rengit olikin näitä naimattomia/köyhiä..
Mutta kyllähän TOSIMIES nyt vaimolle tommoiset helposti kustantaa, jos kerran vanhoja hyviä aikoja haluaa!! - Tytsy
kotiäiti kirjoitti:
antoivat naiselle talousrahatkin.. ja rahaa ihan omaan tarpeisiin. Miesten kuului olla huomaavainen naista kohtaan avata ovet, kantaa laukut, viedä vaimo ostoksille ja maksaa ne mukisematta, viedä syömään ulos jne jne.. eipä enään tämmöistäkään tapahdu..
Lisäksi tosimies palkkasi vaimolle kotiapua.. piian. Oma vaimo oli sitten se joka vaan määräsi niitä ja nautti lapsista! Piiat ja rengit olikin näitä naimattomia/köyhiä..
Mutta kyllähän TOSIMIES nyt vaimolle tommoiset helposti kustantaa, jos kerran vanhoja hyviä aikoja haluaa!!Näin on.Uhoavat vain, mutta eivät pystyisi nämä tosimiehet tuollaista tasoa ylläpitämään mistä kerrot.
Orjana vaan meitä pitäisivät.
- onnellinen mies
Siis, tämähän nyt oli vain huumoria. Tällainen artikkeli on todellakin ollut kyseissä lehdessä kyseisenä vuonna.
Niin sitä ajat muuttuvat. Monikohan mies todella haluaa OIKEASTI tuollaisen tekoiloisen naisen.- Sisko
On se ihana asia, onnellinen mies, että on todella niinkin paljon miehiä, jotka ovat todistaneet ja todistavat yhä, ettei ihmiskunta ole vielä tuhoon tuomittu. (Mitä muuta voi seurata sukupuolten sodasta?) Niinkuin sinä. Jatketaan samaan malliin, ja muistetaan, että koirat hakkuvat mutta karavaani kulkee. :)
Luin muuten joskus kirjaa, jonka nimi oli "Naisen (tai jokanaisen) niksikirja" tms. ehkä 1940-50 -luvulta. Se oli myös erittäin hauska, kerrassaan Pirkkaniksien aatelia. Jos löydät sen jostakin, lue ihmeessä. Oli hauskaa todeta millaisia aivan järjettömiä vinkkejä naisille neuvottiin esim. terveyden- ja kauneudenhoitoon. Olisikohan jossain kirjastossa olemassa vastaavaa yleispätevää ohjekirjaa miehille? Sekin voisi olla hauska. :) - Sovinisti
Oma kulta kokee kirjoittamasi kutsumuksekseen, eli ei teeskentele. Suhde onkin loistavalla pohjalla ja molemmat vilpittömän onnellisia. Ai tätä miehen elämää, kyllä kelpaa:)
- Sisko
Sovinisti kirjoitti:
Oma kulta kokee kirjoittamasi kutsumuksekseen, eli ei teeskentele. Suhde onkin loistavalla pohjalla ja molemmat vilpittömän onnellisia. Ai tätä miehen elämää, kyllä kelpaa:)
Enpä nyt tiedä tuosta loistavasta pohjasta, jos, niinkuin nimimerkkisi vihjaa, teidän suhteenne onnellisuuden edellytys on se, että vaimo käyttäytyy tietyllä tavalla, vaikka tällä hetkellä niin muuten toimisikin. Ihmiset muuttuvat, ja jos teidän avio-onnellenne tulee äkkipysäys siinä vaiheessa, jos vaimo jonain kauniina päivänä sanookin: "Oikeastaan haluaisin mennä töihin, ja voisitko silloin tehdä myös puolet kotitöistä?", onnenne ei ole mielestäni ollut kovin pysyvällä pohjalla. Tähän varmaankin tunnet houkutusta sanoa: "Mutta ei MINUN vaimoni koskaan niin tule tekemään". Kuitenkin tosiasia on se, että et olisi ensimmäinen yllättynyt mies jolle niin on käynyt.
Älä siis pidä sitä itsestäänselvyytenä, että vaimosikin pitää onneanne ehdottomana ja elämäänsä täydellisenä palvellessaan sinua, sillä naiset eivät aina ihan kaikkea miehelleen kerro, ja jos eivät kerro, mies sitä tuskin oma-aloitteisesti huomaa. Toivottavasti et ole vetänyt johtopäätöksiäsi vain omien olettamustesi ja toiveidesi pohjalta. - onnellinen mies
Sisko kirjoitti:
Enpä nyt tiedä tuosta loistavasta pohjasta, jos, niinkuin nimimerkkisi vihjaa, teidän suhteenne onnellisuuden edellytys on se, että vaimo käyttäytyy tietyllä tavalla, vaikka tällä hetkellä niin muuten toimisikin. Ihmiset muuttuvat, ja jos teidän avio-onnellenne tulee äkkipysäys siinä vaiheessa, jos vaimo jonain kauniina päivänä sanookin: "Oikeastaan haluaisin mennä töihin, ja voisitko silloin tehdä myös puolet kotitöistä?", onnenne ei ole mielestäni ollut kovin pysyvällä pohjalla. Tähän varmaankin tunnet houkutusta sanoa: "Mutta ei MINUN vaimoni koskaan niin tule tekemään". Kuitenkin tosiasia on se, että et olisi ensimmäinen yllättynyt mies jolle niin on käynyt.
Älä siis pidä sitä itsestäänselvyytenä, että vaimosikin pitää onneanne ehdottomana ja elämäänsä täydellisenä palvellessaan sinua, sillä naiset eivät aina ihan kaikkea miehelleen kerro, ja jos eivät kerro, mies sitä tuskin oma-aloitteisesti huomaa. Toivottavasti et ole vetänyt johtopäätöksiäsi vain omien olettamustesi ja toiveidesi pohjalta.Mielyttävä huomata, että vaikka tällä palstalla kiihkoillaan suuntaan ja toiseen niin suurin osa tajuaa, että kyseessä on vitsi. Omaa parisuhdettani sen enempää täällä ruotimatta voin hyvällä omatunnolla kertoa meidän olevan onnellisia. Kotityöt jakautuvat enemmän tai vähemmän tasaisesti, mutta emme (onneksi) perusta suhdettamme sille, että kukaa tiskaa ja milloin. Omasta mielestäni täällä korostetaan tasa-arvokeskusteluihin liian usein perhe- ja kotielämä. Ne ovat perheen omia asioita eikä niihin ole kellään nokankoputtamista. Jos jotain ei mielytä miten minä ja naiseni elämme niin pitääkö sitä sitten vahdata.
Tuon artikkelin tapaista elämämme ei kuitenkaan ole...:) Molemmat käymme töissä ja molemmat osallistumme kotitöihin...
- Sanelma
niin rentouttavaa - eläydyin niin tähän idylliin, lähes tunsin se miellyttävän lämmön, kun töiden jälkeen tää paratiisi mua vuottaa, pehmeään syleilyynsä lempeästi kietoen... Nyyh, ensimmäinen kylmä suihku, minullahan ei ole edes takkaa...
- Ite Perkele
... mutta vain kokeilla. Eihän tuollaista aivotonta kanaa yhtä iltaa pitempää kestäisi.
- Tytsy
Niin tässä on kysymyksessä urbaaniperhe, 50-luvun kaupunkilais-virkamiesperhe.
Nainen palvelija/kotityöntekijä/rakastajatar/äiti.
MIes elättäjä.
Mies tekee kodin ulkopuolista työtä ja elättää perheensä, nainen on kotityöntekijä, jolle mies antaa elannon.
Mies on ikäänkuin siis naisen työnantaja.
Koska mies yksin vastaa perheen taloudellisista resursseista, on hänellä myöskin enemmän oikeuksia: Hän on aina oikeassa ja saa olla öitäkin poissa kotoa , vaikkapa käydä vieraissakin.
Nainen on taloudellisesti täysin miehensä armoilla, ja hän ei saa kyseenalaistaa tai epäillä miestään mistään.
No niin. Ollaan EHKÄ vähän muutettu käytännön asioita, taloudelliselta pohjaltaan ainakin.
Useimmilla naisilla on omaa rahaa, mutta nuo asenteet, nuo asenteet.
Kuinka paljon ne ovat tosi asiassa muuttuneet?
Kuinka mielellään tällainen hemmoteltu "herra" jakaa valtaansa? - Sanelma
voin jopa tunnustaa olleeni pitkään kotona, leivoin leivät ja laitoin hillot, ketsitsin miehen liikevieraat - ja nautin täysin siemauksin. Siinä oli vain yksi pikku jippo - elin muualla, ulkomaalaisen miehen vaimona. Mistä ihmeestä minä tästä maasta löydän miehen, jonka tulot takaavat minulle elintason, johon olen tottunut? Sekä taloudellisen että älyllisen elintason!
- Tytsy
Eiväthän nämä meidän miehet edes tarjoa pizzaa mukisematta ja laittamatta siihen hintalappua.
Pettyneitä ovat jos eivät sitten SAA enemmän kuin seuraa. - seuraaja(mies)
Tytsy kirjoitti:
Eiväthän nämä meidän miehet edes tarjoa pizzaa mukisematta ja laittamatta siihen hintalappua.
Pettyneitä ovat jos eivät sitten SAA enemmän kuin seuraa.Miksi vaadit mieheltä sitä, että hän tarjoaisi sinulle jotain? Haluat, että mies turvaa taloutesi, maksaa ravintolalaskut jne... Haluat hänet kotiin tekemään kotitöitä ja haluat hänet töihin. Haluat häneltä paljon, mutta haluat itse saada valita mitä teet. Haluat mennä ja tulla ja asettaa miehelle rajat miten hän saa elää sinun kanssasi. Olet elävä esimerkki tasa-arvon hakijasta, jolle tasa-arvo sopii silloin kun se palvelee VAIN sinun etuja.
Millainen tasa-arvo oikeastaan velvoittaa miestä kustantamaan naisen elämää? Miksi nainen ei voi maksaa ravintolalaskua? Vai pitääkö miehen maksaa se koska perinteisesti herrasmies maksaa laskun...........??? - Sanelma
seuraaja(mies) kirjoitti:
Miksi vaadit mieheltä sitä, että hän tarjoaisi sinulle jotain? Haluat, että mies turvaa taloutesi, maksaa ravintolalaskut jne... Haluat hänet kotiin tekemään kotitöitä ja haluat hänet töihin. Haluat häneltä paljon, mutta haluat itse saada valita mitä teet. Haluat mennä ja tulla ja asettaa miehelle rajat miten hän saa elää sinun kanssasi. Olet elävä esimerkki tasa-arvon hakijasta, jolle tasa-arvo sopii silloin kun se palvelee VAIN sinun etuja.
Millainen tasa-arvo oikeastaan velvoittaa miestä kustantamaan naisen elämää? Miksi nainen ei voi maksaa ravintolalaskua? Vai pitääkö miehen maksaa se koska perinteisesti herrasmies maksaa laskun...........???oli paluu 50-luvulle, mies ansaitsee rahat ja vaimokainen hoitaa huushollin - suomalaisen miehen haaveuni, mutta tässä yhteiskunnassa harvan miehen rahkeet riittävät unelman kustantamiseen.
Uskokaa tai älkää, tämä on kyllä aika monen naisenkin unelma, ainakin pikkulasten äitien. Parhaat ystävättäreni, koulutetut, jäivät kotiin, toinen palasi työelämään lapsen ollessa nelivuotias, toinen on yhä kotona 6-vuotiaan kanssa.(sivukommentti; töihin palannut työskentelee kulttuurin saralla, kotiin jäänyt on juristi verovirastosta - kuvaavaa, ei minullakaan olisi kiirettä palata :) - seuraaja(mies)
Sanelma kirjoitti:
oli paluu 50-luvulle, mies ansaitsee rahat ja vaimokainen hoitaa huushollin - suomalaisen miehen haaveuni, mutta tässä yhteiskunnassa harvan miehen rahkeet riittävät unelman kustantamiseen.
Uskokaa tai älkää, tämä on kyllä aika monen naisenkin unelma, ainakin pikkulasten äitien. Parhaat ystävättäreni, koulutetut, jäivät kotiin, toinen palasi työelämään lapsen ollessa nelivuotias, toinen on yhä kotona 6-vuotiaan kanssa.(sivukommentti; töihin palannut työskentelee kulttuurin saralla, kotiin jäänyt on juristi verovirastosta - kuvaavaa, ei minullakaan olisi kiirettä palata :)50-luvulla roolit olivatkin selkeät. Mies käy töissä ja tuo rahaa kotiin. Nainen on kotona ja hoitaa lapset sekä talouden.
Nykyisin asetelma on moninaisempi. Kumpikin käy työssä ja tappelee siitä kumpi hoitaa kotitaloutta ja lapsia milloinkin. Kenties entisaikojen perinteessä oli jotain perää. Nyky-yhteiskunnan kiireessä lapset voivat pahoin. Kärsivät huomion puutteesta. Heitä laiminlyödään. Vanhemmat ovat kiireisiä luodessaan uraa työelämässä ja yhteiskunta nipistää euroja pois kouluilta ja päivähoidoista.
Voidaankin kysyä, että mitä me oikeastaan haemme nykyaikana. Yksilön vapautta elää omaa elämää? Kenen kustannuksella me sen teemme ja mitä me sillä loppujen lopuksi saamme?
Oikeus johonkin on vallan kivaa nykyisin. Velvollisuus taas varsin ikävää... Joskus muinoin velvollisuuksistakin osattiin olla ylpeitä. Nykyisin ylpeyden aihe on iso tili ja nopea auto sekä kauneus ja seksikkyys.... Entäpä ne muut ihmiset? Vitut heistä... minä elän omaa elämää.... - Tytsy
seuraaja(mies) kirjoitti:
50-luvulla roolit olivatkin selkeät. Mies käy töissä ja tuo rahaa kotiin. Nainen on kotona ja hoitaa lapset sekä talouden.
Nykyisin asetelma on moninaisempi. Kumpikin käy työssä ja tappelee siitä kumpi hoitaa kotitaloutta ja lapsia milloinkin. Kenties entisaikojen perinteessä oli jotain perää. Nyky-yhteiskunnan kiireessä lapset voivat pahoin. Kärsivät huomion puutteesta. Heitä laiminlyödään. Vanhemmat ovat kiireisiä luodessaan uraa työelämässä ja yhteiskunta nipistää euroja pois kouluilta ja päivähoidoista.
Voidaankin kysyä, että mitä me oikeastaan haemme nykyaikana. Yksilön vapautta elää omaa elämää? Kenen kustannuksella me sen teemme ja mitä me sillä loppujen lopuksi saamme?
Oikeus johonkin on vallan kivaa nykyisin. Velvollisuus taas varsin ikävää... Joskus muinoin velvollisuuksistakin osattiin olla ylpeitä. Nykyisin ylpeyden aihe on iso tili ja nopea auto sekä kauneus ja seksikkyys.... Entäpä ne muut ihmiset? Vitut heistä... minä elän omaa elämää....Kuitenkin: Nyt on aika miehenkin tajuta se, että nainen tahtoo kouluttautua ja ottaa osaa yhteiskunnan elämään muutoinkin kuin kulkemalla sängyn ja hellan väliä.
Mitä nopeammin mies alkaa hyväksyä tämän tosiasian, sitä parempi lapsillekin.
Paluuta 50-luvulle tuskin on. - rosewater
Tytsy kirjoitti:
Kuitenkin: Nyt on aika miehenkin tajuta se, että nainen tahtoo kouluttautua ja ottaa osaa yhteiskunnan elämään muutoinkin kuin kulkemalla sängyn ja hellan väliä.
Mitä nopeammin mies alkaa hyväksyä tämän tosiasian, sitä parempi lapsillekin.
Paluuta 50-luvulle tuskin on.Ei kai miehellä mitään naisen kouluttautumista vastaan ole. Taitaa olla suurempi huoli oman koulutuksen suhteen.
- Tytsy
rosewater kirjoitti:
Ei kai miehellä mitään naisen kouluttautumista vastaan ole. Taitaa olla suurempi huoli oman koulutuksen suhteen.
Voi olla miehen mieli siitäkin huolissaan.
Hyvää yötä. - rosewater
Tytsy kirjoitti:
Voi olla miehen mieli siitäkin huolissaan.
Hyvää yötä.Kevyt on nukkua, kun untani vartioi Hyvä Haltija.
(huokaus)
(huokaus)
(huokaus)
...
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Iso poliisioperaatio Lapualla
Paikalla oli silminnäkijän mukaan myös kolme ambulanssia. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011924650.html Onko virpo804797Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?
Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi2324655Riikan antisakset leikkaavat bensan hintaa ylöspäin
Sannan aikoina bensaa sai 1,3 euron litrahinnalla ja Riikka leikkasi sen euron ylemmäksi reiluun 2 euroon. Joko on saks682408Sukupuolineutraalit liikennemerkit yksi persujen älynväläys
Samassa rytäkässä kaikki syrjäseutujen bussipysäkkien liikennemerkitkin vaihdettiin, vaikkei bussia ole liikennöinyt enä752396- 602326
Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak722183- 531906
- 281537
Kehu kaivattuasi
Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.1101368Vuoksesi kaiken
Tekisin vuoksesi kaiken. Enemmänkin. Kunpa tietäisi ja hyväksyisit sen. Ymmärtäisit, en voi elää ilman sinua. En halua1181346