Tietääks joku?
Milloin "Arska" Zodiac Kaliforniassa
10
786
Vastaukset
- mm68zod
1960-1971?
- peneloppi
Onks nisse tehny tutkintapyynnön ja nostanut syytteen häntä pahoinpidelleestä Arskasta.
- w.a.g.n.e.r
Kertomansa mukaan lähti isisiskonsa luo Kaliforniaan kesällä 1960 jouduttuaan "erittäin pahoihin vaikeuksiin" väkivaltaisuutensa vuoksi.
Palasi Suomeen joskus 1970-luvulla. - Jos niistä
Zodiac murhista on todistusaineistoa tallessa, voisi olla murhaajan DNA:ta. Sillähän se selviäisi.
- w.a.g.n.e.r
DNA:n osalta on KRP:tä infottu vuodesta 1994.
Aika pian sen jälkeen ilmoittivat omana ideanaan DNA-pankin, jota ehdotin. - totuus1959
Arska lähti Amerikoihin jo ennen Bodomin murhia. Eräs henkilö (W) on mustamaalannut aiheettomasti ko henkilöä. Epäilen että hän on yrittänyt rahastaa kiristämällä mutta joutunut itse vastaamaan oikeudessa ko ajojahdista.
- Mutta palasiko
tai oliko käymässä Suomessa silloin? Eikös siitä ole ollut Alibissakin.
- w.a.g.n.e.r
Arskan oman ilmoituksen mukaan joutui lähtemään Amerikkoihin kesällä 1960.
On tunnustanut osallisuutensa Bodominkin surmiin. Muitakin kuulemma on.
- gaikowski se oli!
Unohtakaa Arska. Zodiac killer on todennäköisesti löydetty: Richard Gaikowski. Käykää lukemassa zodiackiller.comista. Siinä se tekijä oli!
- JIM D
RICHARD GAIKOWSKI MURHASI KAIKKI TED BUNTY TUNNUSTI TAPPANEENSA
30 VAIKKA ZODIAC EI TAPPANUT NIIN MONTAA
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama255059Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä644061Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve753625Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732698Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472483Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602358Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl772167Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272127- 1351664
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371525