En halua viedä lahjaksi vaatteita,leluja enkä perustaa pankkitiliä. Kertokaa muita hyviä lahjaideoita.
Mitä lahjaksi 1-vuotiaalle
8
18353
Vastaukset
- perinteinen kummitäti
Helpoimmalla pääset ku alat keräämään jotain lusikka sarjaa.... muistan lapsuudessa kuinka kurjaa oli aina saada se lusikka, mut ne ovat kyllä arvostettuja, häälahjaksi on sitten tullu samaa sarjaa kakkulapiota, kauhaa, höylää jne.
Ja tosiaan leikki-ikäiselle voisit sen lusikan lisäksi laittaa vaikka pienen pehmolelun - hahaa!
Kummilapsesi ei osaa arvostaa lahjaa vielä, mutta kymmenen tai parinkymmenen vuoden päästä lahja on kultaakin kalliimpi.
Etsi viimeisen vuoden aikana ilmestyneitä sanomalehtiä, lapsesta otettuja valokuvia ja muuta sellaista joka muistuttaa ajasta jolloin lapsi on syntynyt. Voit myös kuvata videolle tai teettää paperikuvia hänen asuinympäristöään ja muista tärkeistä paikoista, sekä myös tärkeitä ihmisiä: kummeja eli itseäsi, lapsen vanhempia ja isovanhempia sekä itse kummilastasi. Tee siis kirja kummilapsesi vauva-ajasta. voit kirjoittaa kirjaan asioita esim että millaisista asioista lapsi silloin tykkäsi, mitä oli lempileluja ja ruokia tai ihan mitä vaan. Asiat muuttuvat vuosien varrella ja vanhoja juttuja on kiva katsella vuosia myöhemmin. Monien vuosien päästä vanhemmatkaan eivät muista kaikkia asioita joita lapsi on tehnyt pienenä, joten on hyvä kirjoittaa ne ylös. Lahjaahan voisi laajentaa siten, että tekisit joka syntymäpäiväksi samanlaisen jutun, ja antaisit sitten vaikka rippilahjaksi kirjan kokonaisena eli siinä olisi sitten asioita jotka ovat tapahtuneet ikävuosina 1-15.
Kirjoita kirjaan perheen tärkeistä muutoista, esim sisaren syntymästä, auton tai asunnon vaihtamisesta, uuden lemmikkieläimen saamisesta, ystävistä ja tutuista. Voisit myös kysellä lapsen äidiltä hänen kehityksestään, esim hampaiden puhkeamisesta jne. Jos kummilapsestasi on juttua esim sanomalehdessä, leikkaa kaikki tällaiset jutut siihen kirjaseen. Olisin ikionnellinen jos joku olisi muinoin tehnyt minulle sellaisen lahjan. Erotut myös eduksesi kun näät niin suuren vaivan lahjan tekemiseen.- jotain erilaista
Loistava idea. Ehkäpä ehdin toteuttamaankin, synttäripäivä onneksi vasta kuukauden kuluttua.
Kiitos vinkistä.
- äippä
Meidän poika sai 1-vuotis lahjaksi kahdet lastenaiheiset aterinsetit. Toisessa oli kuppi, syvä - ja matalalautanen, ja toisessa matalalautanen, kulho ja kuppi. Kovassa käytössä ovat ja minusta on kiva, kun lapsella on omia ihania astioita. Eikä nuo lasten setit edes paljoa maksa.
- Oiva33
Hanki lastenvaunuihin sopiva rekisterikilpi lapsen nimellä. Tuotetta myy ainakin nettikauppa helpotkaupat.fi. Me hankimme sellaisen ristiäislahjaksi, tilaus tuli nopeasti ja on hieno. Juhlien jälkeen muutama vieraskin innostui tuollaisen tilaamaan.
- Rekkarit
Lastenvaunurekkari lapsen nimellä ja syntymäajalla:
http://www.rekkarit.fi/tuotteet/rekisterikilpi-lastenvaunuihin
- äitee +4
satukasetteja tai CD, saa kirjakaupoista ja marketeista. Jos lapsella ei soitinta niin osta edullinen perussoitin myös.
Vuodevaatteet. Isompi peitto alkaa olla ajankohtainen ja jos sellainen on niin lakanoita aina tarvitaan.
Katselukirjoja ja kurkistuskirjoja moni tuossa iässä katselee mielellään ja siinä on samalla kivaa puuhaa kummin kanssa. - Satukirja
Kerää vaikkapa jotain satukirjasarjaa!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama255059Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä644061Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve753625Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732698Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472483Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602358Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl772167Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272127- 1351664
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371525