Alla on esimerkki...

Operating Thetan

Alla on esimerkki siitä miten käy, kun jostain ilmiöstä tulee pakkomielle. Toiset kirjoittajat nähdään osana jotain käsittämätöntä roolipeliä ja keskustelua käydään epämääräisin vihjailuin ja peitenimin ikäänkuin kyseessä olisi jokin suuren luokan salaliitto. Mielestäni ihmiset, jotka uskovat salaliittoteorioihin ovat vakavasti paranoideja.

Saattaa olla, että nämä kaksi ihmistä ovat aikoinaan toivoneet taloudellisia pikavoittoja ja sekaantuneet niihin samoihin taloussotkuihin, joista tuomioita on jaettu jo runsaat 15 vuotta sitten. Kun heidän tekstejään lukee, ei voi olla huomaamatta sitä vihaa ja katkeruutta, jolla he hakevat syyllisiä menetyksilleen. En suostu uskomaan, että he ovat liikkeellä pyyteettömästi ainoastaan pelastavina enkeleinä kertomassa totuuksia scientologiasta. Tuollainen sokea viha ja kauna on mahdollinen ainoastaan ihmisille, joille vihan kohde on hyvin, hyvin henkilökohtainen asia.

Minulle on ihan sama, mitä he scientologiasta täällä kertovat. En kuulu scientologiakirkkoon, enkä puolustele mitään mitä sen piirissä on tehty tai jätetty tekemättä. Penään ainoastaan perusteluita ja todisteita niille toinen toistaan rajummille ja syytöksille, joita täällä on esitetty. Perustelemattomat syytökset, jos mitkä, ovat mielestäni mustamaalausta.

Olen myös puuttunut varsinkin nimimerkki Dekkarin välillä erittäin rasistisiin mielipiteisiin. Kenen asiaa ajaa vähemmistöjen halveksiminen? Totuuden? Ihmisyyden? Oikeudenmukaisuuden?

Demokratiassa on tapana jakaa tuomioita näyttöjen ja todisteiden perusteella. Pelkät mielipiteet ja solvaukset eivät sellaisia ole.

82

4060

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • BackUp

      "...he ovat liikkeellä pyyteettömästi ainoastaan pelastavina enkeleinä kertomassa totuuksia scientologiasta."

      Tästä on juuri kysymys.

      Sinun motiivisi ovat toisaalla.

    • Selvitysmies

      On se helppo selvittää oletko scientologi vai et.
      Kerrot vain nimesi palstalla ja D selvittää asian.
      Ei sulla pitäisi olla pelättävää jos et ole sciento.
      Jos olet sciento niin jäät kiinni valheesta.
      Reilu meininki palstalla!!!!!!!!!!!

      • Tarkkaaja

        Me tiedämme, että

        - hän sanoo olevansa scientologi, joka ei kuulu skeidokirkkoon (Freezone)
        - Dekkari pitää häntä scientologina, mutta sanoo että hän kuuluu varmasti skeidokirkon propagandisteihin
        - kirkkoskeidot eivät edes pidä häntä oikeana scientologina

        Olen melko varma, että hän ei ole tuon kirkon jäsen. Tämä keskustelu on jokatapauksessa hänelle metatason asia eikä niinkään laatikkoon suljettu. Se jos mikä olisi poikkeuksellista minkä tahansa uskonnon orjalta.

      • Operating Thetan
        Tarkkaaja kirjoitti:

        Olet aivan oikeassa. Koskapa Dekkari ja BackUp haluavat jostain syystä leimata minut milloin miksikin, kerron vielä kertaalleen omat taustani ja lähtökohtani tässä keskustelussa:

        1) En kuulu mihinkään uskonnolliseen ja vastaavaan ryhmittymään, en edes "filosofis-uskonnolliseen" scientologiakirkkoon. En ole puolustanut skeidokirkon tekemisiä missään vaiheessa, mutta en myöskään purematta niele syytöksiä, joille ei ole olemassa minkäänlaista näyttöä. Uskon myös vakaasti, että suomalaiset viranomaiset ovat ammattitaitoisempia selvittämään mahdollisia rikoksia kuin yksi toiminimen turvin operoiva harrastelijaetsivä nettikumppaneineen.

        2) Olen kritisoinut tällä palstalla mm. skeidojen harjoittamia mielen manipulointitapoja ja jopa kertonut millaisiin psykologisiin ilmiöihin ne mielestäni perustuvat. Tämän Dekkari ja BackUp näköjään aktiivisesti unohtavat, joten vielä muistutuseksi:
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000291&posting=22000000019503406

        3) Olen kiinnostunut Hubbardin opeista nimenomaan siitä näkökulmasta, millä tavoin hän pyrki luomaan scientologiasta holistiseen ihmiskäsitykseen perustuvan oppijärjestelmän. Hän oli mielestäni oikeilla jäljillä, mutta hänen puutteellinen koulutuksensa ei antanut hänelle tarpeeksi välineitä kehittää oppejaan virallisen tieteeen parissa vakavasti otettavaksi suuntaukseksi. Tavallaan hänen työnsä jäi siis kesken samalla kun ensimmäiset julkaistut kirjoitukset vetosivat ymmärrettävyydellään ja yksinkertaisuudellaan populistisesti ihmisiin, jotka etsivät helppoja ratkaisuja elämänsä ongelmiin. Tämä kaikki mahdollisti ja loi edellytykset kultin syntymiselle.

        4) Olen humanisti ja puolustan demokratiaa, niin suureelliselta kuin se kuulostaakin. Humanistina voin tuomita ihmisyyttä alistavat lahkot ja kultit, mutta samalla puolustan myös ihmisen vapaata tahtoa uskoa mihin huvittaa. Maailmankatsomuksen perusteella ei ketään pitäisi tuomita - ainoastaan tekojen.

        Suomalaiseen demokratiaan kuuluu uskonnonvapaus. Demokratian pelisääntöihin ei kuulu etnisiin, uskonnollisiin tai seksuaalisiin vähemmistöihin kohdistuva kampanjointi.

        Mikäli löytyy aihetta kritisoida joitain ilmiöitä, edustivat ne mitä elämänaluetta tahansa, mielestäni tämän pitäisi perustua todistettaviin väittämiin ja perusteltuihin mielipiteisiin - ja asialliseen keskusteluun. Ei pelkkään mustamaalaukseen.

      • Selvitysmies

        OT kirjoittaa aina iltaisin 23.30 jälkeen.
        Kannattaa vertailla kirjoitusaikoja Clearwaterin toimistoaikoihin, voitte vaikka yllättyä.

      • Operating Thetan
        Selvitysmies kirjoitti:

        Paljastit minut, sinä senkin ketale!

      • Asylum2
        Operating Thetan kirjoitti:

        Tuosta kampanjoinnista olen hieman eri mieltä. Hyväksyn ja kannatan kaikenlaisen taikauskon vastaista kampanjointia. Näihin vastustettaviin asioihin kuuluu itselläni mm. kreationismi, ID, helluntalaisuus, skientologia jne.

        Koen että tällaiset perusteettomat hömpötykset eivät auta ketään millään tavalla, päinvastoin. Jos tiede työnnetään sivuun ja uskotaan mielikuvitukseen ja tunteisiin perustuvaa paatosta, tarkoittaa se järjen ja loogisuuden hylkäämistä.

        Skientologiassahan on paljon typeriä ihmeellisyyksiä, mutta se ei tee kaikista opeista huonoja. Monissa uskonnoissa tai lahkoissa on paljon hyviä opetuksia, mutta sekään ei tee kaikista niistä hyviä. Pitäisi pyrkiä objektiivisuuteen. Tässä on vaikea kuvitella Hubbardia minään edelläkävijänä, varsinkaan kun miehellä ei ole akateemista koulutusta tutkimuksiinsa. En pysty varmasti sanomaan, mutta otan vastaan esimerkkejä opeista ja näkemyksistä, joita ennen Hubbardin tutkimuksia ei tunnettu.

        Vaikutat ihan asialliselta kaverilta, enkä halua ottaa osaa palstalla käytävään molemminpuoliseen sanasotaan. Epäilen vain Hubbardin oppien ainutkertaisuutta ja yleensä hänen luotettavuuttaan siihen nähden, että murto-osa ajatuksista toimisi, mikä ei puhuisi hänen näkemystensä puolesta.

      • Dekkari.

        ..eiköhän tässä käy niin kuin noille muillekin "täysin sivullisille,asiasta tietämättömille, mutta niin kiinnostuneille persoonille", että haukkaavat liian ison palan ja poistuvat palstalta.....

        D :)

        ..siitä, että minä tiedän scientologeista enemmän kuin suostun sinulle kertomaan ja se sinua harmittaa ihan älyttömästi ?

        Kovin yllättäen löysit itsestäsi tuon "suuren humanistin" ensin haukuttuasi allekirjoittanutta "natsihomoksi" kaikkine natsiviittauksineen elämässäni ?

        Herääkin suuri kysymys siitä, että haluatko itsestäsi palstalle "Kukkulan kuninkaan" ?

        D :)

      • Dekkari.
        Selvitysmies kirjoitti:

        OT kirjoittaa aina iltaisin 23.30 jälkeen.
        Kannattaa vertailla kirjoitusaikoja Clearwaterin toimistoaikoihin, voitte vaikka yllättyä.

        ...mutta erittäin epätodennäköistä, koska OT kirjoittaa euroopalaisella koneella, jossa on "öökköset"ja "ääkköset" ja tuskin hän olisi sellaista rahdannut Clearwateriin.

        Sieltäkin kun saa "kompuuttereita".

        D :)

      • Jaska82
        Dekkari. kirjoitti:

        Ei tuo mitään todista.

        Kyllä ne ääkköset saa pihalle ihan mistä koneesta vaan.

        Jos ei näppäimistöstä löydy niin se ei tarkoita, että eikö niitä pystyisi keskustelupalstalle suoltamaan.

        Sitä paitsi vahvasti epäilen, että jenkeissa myydään myös ääkkösillä varustettuja näppiksiä.

        Jaska

      • Tarkkaaja
        Jaska82 kirjoitti:

        Niin ja millä tahansa PC:llä saa ääkkösiä, jos vähänkään ymmärtää tietokoneiden päälle.

      • Jaska82
        Tarkkaaja kirjoitti:

        Niin ja millä tahansa PC:llä saa ääkkösiä, jos vähänkään ymmärtää tietokoneiden päälle.

        Minulle tuli heti mieleen 3 tapaa:

        1. alt pohjaan 132 (vasemman puoleisesta numeronäpäimistöstä) = ä

        2. alt pohjaan painike, josta löytyy mm. merkit ^ ja ~ a = ä

        3. ihan vaan copy pastella.

        Jaska

      • Tarkkaaja
        Asylum2 kirjoitti:

        Tuosta kampanjoinnista olen hieman eri mieltä. Hyväksyn ja kannatan kaikenlaisen taikauskon vastaista kampanjointia. Näihin vastustettaviin asioihin kuuluu itselläni mm. kreationismi, ID, helluntalaisuus, skientologia jne.

        Koen että tällaiset perusteettomat hömpötykset eivät auta ketään millään tavalla, päinvastoin. Jos tiede työnnetään sivuun ja uskotaan mielikuvitukseen ja tunteisiin perustuvaa paatosta, tarkoittaa se järjen ja loogisuuden hylkäämistä.

        Skientologiassahan on paljon typeriä ihmeellisyyksiä, mutta se ei tee kaikista opeista huonoja. Monissa uskonnoissa tai lahkoissa on paljon hyviä opetuksia, mutta sekään ei tee kaikista niistä hyviä. Pitäisi pyrkiä objektiivisuuteen. Tässä on vaikea kuvitella Hubbardia minään edelläkävijänä, varsinkaan kun miehellä ei ole akateemista koulutusta tutkimuksiinsa. En pysty varmasti sanomaan, mutta otan vastaan esimerkkejä opeista ja näkemyksistä, joita ennen Hubbardin tutkimuksia ei tunnettu.

        Vaikutat ihan asialliselta kaverilta, enkä halua ottaa osaa palstalla käytävään molemminpuoliseen sanasotaan. Epäilen vain Hubbardin oppien ainutkertaisuutta ja yleensä hänen luotettavuuttaan siihen nähden, että murto-osa ajatuksista toimisi, mikä ei puhuisi hänen näkemystensä puolesta.

        Mielen tieteet eivät vielä ole "tieteellisiä", vaikka niissä kokeellista metodia sovelletaankin. Syynä on se että niitä ei voida redusoida fysiikkaan joka on kaiken tieteen ja tieteellisyyden mittatikku. Siinä mielessä ainakin 90% tavallisen tallaajan mielestä tieteellisenä pidetystä psykologiastakin on huuhaata.

        Lisää osoitteessa: http://en.wikipedia.org/wiki/Eliminative_materialism

      • Jaska82
        Jaska82 kirjoitti:

        Minulle tuli heti mieleen 3 tapaa:

        1. alt pohjaan 132 (vasemman puoleisesta numeronäpäimistöstä) = ä

        2. alt pohjaan painike, josta löytyy mm. merkit ^ ja ~ a = ä

        3. ihan vaan copy pastella.

        Jaska

        Siis tietysti OIKEAN.

        >1. alt pohjaan 132 (vasemman puoleisesta numeronäpäimistöstä) = ä

        Jaska

      • Operating Thetan
        Tarkkaaja kirjoitti:

        Mielen tieteet eivät vielä ole "tieteellisiä", vaikka niissä kokeellista metodia sovelletaankin. Syynä on se että niitä ei voida redusoida fysiikkaan joka on kaiken tieteen ja tieteellisyyden mittatikku. Siinä mielessä ainakin 90% tavallisen tallaajan mielestä tieteellisenä pidetystä psykologiastakin on huuhaata.

        Lisää osoitteessa: http://en.wikipedia.org/wiki/Eliminative_materialism

        >>Mielen tieteet eivät vielä ole "tieteellisiä", vaikka niissä kokeellista metodia sovelletaankin. Syynä on se että niitä ei voida redusoida fysiikkaan joka on kaiken tieteen ja tieteellisyyden mittatikku.

      • Tarkkaaja
        Operating Thetan kirjoitti:

        Olet aivan oikeassa. Koskapa Dekkari ja BackUp haluavat jostain syystä leimata minut milloin miksikin, kerron vielä kertaalleen omat taustani ja lähtökohtani tässä keskustelussa:

        1) En kuulu mihinkään uskonnolliseen ja vastaavaan ryhmittymään, en edes "filosofis-uskonnolliseen" scientologiakirkkoon. En ole puolustanut skeidokirkon tekemisiä missään vaiheessa, mutta en myöskään purematta niele syytöksiä, joille ei ole olemassa minkäänlaista näyttöä. Uskon myös vakaasti, että suomalaiset viranomaiset ovat ammattitaitoisempia selvittämään mahdollisia rikoksia kuin yksi toiminimen turvin operoiva harrastelijaetsivä nettikumppaneineen.

        2) Olen kritisoinut tällä palstalla mm. skeidojen harjoittamia mielen manipulointitapoja ja jopa kertonut millaisiin psykologisiin ilmiöihin ne mielestäni perustuvat. Tämän Dekkari ja BackUp näköjään aktiivisesti unohtavat, joten vielä muistutuseksi:
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000291&posting=22000000019503406

        3) Olen kiinnostunut Hubbardin opeista nimenomaan siitä näkökulmasta, millä tavoin hän pyrki luomaan scientologiasta holistiseen ihmiskäsitykseen perustuvan oppijärjestelmän. Hän oli mielestäni oikeilla jäljillä, mutta hänen puutteellinen koulutuksensa ei antanut hänelle tarpeeksi välineitä kehittää oppejaan virallisen tieteeen parissa vakavasti otettavaksi suuntaukseksi. Tavallaan hänen työnsä jäi siis kesken samalla kun ensimmäiset julkaistut kirjoitukset vetosivat ymmärrettävyydellään ja yksinkertaisuudellaan populistisesti ihmisiin, jotka etsivät helppoja ratkaisuja elämänsä ongelmiin. Tämä kaikki mahdollisti ja loi edellytykset kultin syntymiselle.

        4) Olen humanisti ja puolustan demokratiaa, niin suureelliselta kuin se kuulostaakin. Humanistina voin tuomita ihmisyyttä alistavat lahkot ja kultit, mutta samalla puolustan myös ihmisen vapaata tahtoa uskoa mihin huvittaa. Maailmankatsomuksen perusteella ei ketään pitäisi tuomita - ainoastaan tekojen.

        Suomalaiseen demokratiaan kuuluu uskonnonvapaus. Demokratian pelisääntöihin ei kuulu etnisiin, uskonnollisiin tai seksuaalisiin vähemmistöihin kohdistuva kampanjointi.

        Mikäli löytyy aihetta kritisoida joitain ilmiöitä, edustivat ne mitä elämänaluetta tahansa, mielestäni tämän pitäisi perustua todistettaviin väittämiin ja perusteltuihin mielipiteisiin - ja asialliseen keskusteluun. Ei pelkkään mustamaalaukseen.

        Kohtaan 3 sanoisin, että jos kestät vaikeampaa materiaalia niin kannattaa tutustua niihin scientologian todellisiin lähteisiin. Saatat yllättyä.

        Tieteellisyyden mittatikku ei todellakaan ole redusoitavuus fysiikkaan. Vaikka emme vielä pystyisi selittämään asioita 100-prosenttisella tarkkuudella, ei se vähennä teorian luotettavuutta. On monia teorioita joita ei pystytä redusoimaan pieninpään hiukkaseen, mutta silti ne tekevät onnistuneesti ennusteita tapahtumista.

        Psykologiassa tiedämme mistä tunteet tulevat. Pystymme osittain selittämään niiden syntyä ja kehittymistä, siis fysikaalisella tasolla. Vaikka psykologia ei kokonaisuudessaan olekaan eksakti tiede, nojaa se koko ajan enemmän ja enemmän muihin eksakteihin tieteisiin. Psykologiassa on muutenkin melkoisen tiukka seula juuri sen luonteen takia. Teorioita täydennetään lukemattomilla tutkimuksilla, joilla pitää olla toistettavuutta, joita tekevät ammattitaitoiset ihmiset ja jotka arvioidaan muiden ammattilaisten toimesta.

      • Tarkkaaja
        Operating Thetan kirjoitti:

        >>Mielen tieteet eivät vielä ole "tieteellisiä", vaikka niissä kokeellista metodia sovelletaankin. Syynä on se että niitä ei voida redusoida fysiikkaan joka on kaiken tieteen ja tieteellisyyden mittatikku.

        Ymmärrän pointtisi ja olen siitä (osittain) eri mieltä, mutta tämä menee jo kauas scientologiasta...

      • Operating Thetan
        Tarkkaaja kirjoitti:

        Kohtaan 3 sanoisin, että jos kestät vaikeampaa materiaalia niin kannattaa tutustua niihin scientologian todellisiin lähteisiin. Saatat yllättyä.

        Olen nimenomaan tutustunut niihin "scientologian todellisiin lähteisiin", mutta yllättynyt en ole. Juuri sieltä kiinnostukseni kumpuaakin: mitäpä jos Hubbiksen ideaa olisi kehitelty eteenpäin ja osaavin voimin? Sen sijaan että saatiin verenimijäkultti, tuloksena olisikin ollut aidosti holistinen oppirakennelma. Sanotaan näin, että idea oli hyvä, mutta toteutus perseestä.

      • Dekkari.
        Operating Thetan kirjoitti:

        Olet aivan oikeassa. Koskapa Dekkari ja BackUp haluavat jostain syystä leimata minut milloin miksikin, kerron vielä kertaalleen omat taustani ja lähtökohtani tässä keskustelussa:

        1) En kuulu mihinkään uskonnolliseen ja vastaavaan ryhmittymään, en edes "filosofis-uskonnolliseen" scientologiakirkkoon. En ole puolustanut skeidokirkon tekemisiä missään vaiheessa, mutta en myöskään purematta niele syytöksiä, joille ei ole olemassa minkäänlaista näyttöä. Uskon myös vakaasti, että suomalaiset viranomaiset ovat ammattitaitoisempia selvittämään mahdollisia rikoksia kuin yksi toiminimen turvin operoiva harrastelijaetsivä nettikumppaneineen.

        2) Olen kritisoinut tällä palstalla mm. skeidojen harjoittamia mielen manipulointitapoja ja jopa kertonut millaisiin psykologisiin ilmiöihin ne mielestäni perustuvat. Tämän Dekkari ja BackUp näköjään aktiivisesti unohtavat, joten vielä muistutuseksi:
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000291&posting=22000000019503406

        3) Olen kiinnostunut Hubbardin opeista nimenomaan siitä näkökulmasta, millä tavoin hän pyrki luomaan scientologiasta holistiseen ihmiskäsitykseen perustuvan oppijärjestelmän. Hän oli mielestäni oikeilla jäljillä, mutta hänen puutteellinen koulutuksensa ei antanut hänelle tarpeeksi välineitä kehittää oppejaan virallisen tieteeen parissa vakavasti otettavaksi suuntaukseksi. Tavallaan hänen työnsä jäi siis kesken samalla kun ensimmäiset julkaistut kirjoitukset vetosivat ymmärrettävyydellään ja yksinkertaisuudellaan populistisesti ihmisiin, jotka etsivät helppoja ratkaisuja elämänsä ongelmiin. Tämä kaikki mahdollisti ja loi edellytykset kultin syntymiselle.

        4) Olen humanisti ja puolustan demokratiaa, niin suureelliselta kuin se kuulostaakin. Humanistina voin tuomita ihmisyyttä alistavat lahkot ja kultit, mutta samalla puolustan myös ihmisen vapaata tahtoa uskoa mihin huvittaa. Maailmankatsomuksen perusteella ei ketään pitäisi tuomita - ainoastaan tekojen.

        Suomalaiseen demokratiaan kuuluu uskonnonvapaus. Demokratian pelisääntöihin ei kuulu etnisiin, uskonnollisiin tai seksuaalisiin vähemmistöihin kohdistuva kampanjointi.

        Mikäli löytyy aihetta kritisoida joitain ilmiöitä, edustivat ne mitä elämänaluetta tahansa, mielestäni tämän pitäisi perustua todistettaviin väittämiin ja perusteltuihin mielipiteisiin - ja asialliseen keskusteluun. Ei pelkkään mustamaalaukseen.

        "Uskon myös vakaasti, että suomalaiset viranomaiset ovat ammattitaitoisempia selvittämään mahdollisia rikoksia kuin yksi toiminimen turvin operoiva harrastelijaetsivä nettikumppaneineen."

        Vast.

        Tämä "harrastelijaetsivä" on vain selvittänyt 160:sta jutustaa 158, eli selvitysprosentti on lähes sata.

        Pystytkö itse työssäsi samaan tulokseen ?
        Rohkenen epäillä.

        Nyt pitää muistaa, että sillä "ammattitaitoisella viranomaisella" saattaa levätä 200 selvittämätöntä juttua pöydällään, minkälaisen luulet olevan työmotivaation tuollaisen kasan alla ?

        Yksityispuolen etsivät hoitavat yhtä juttua kerrallaan ja siten pystyvät tehokkaampaan tulokseen.

        Lisäksi näitä hommia tehdään viranomaisten kanssa yhteistyössä vaikka kunnia meneekin sinne virkapuolelle.

        Huomaa, että et tiedä asioista hölkäsen pölähtävää, mutta esiinnyt asiantuntijana.

        Käsitteelle "luulen,siis tiedän, koska olen scientologi" ei pitkälle pötkitä.

        D :)

      • Tarkkaaja
        Operating Thetan kirjoitti:

        Olen nimenomaan tutustunut niihin "scientologian todellisiin lähteisiin", mutta yllättynyt en ole. Juuri sieltä kiinnostukseni kumpuaakin: mitäpä jos Hubbiksen ideaa olisi kehitelty eteenpäin ja osaavin voimin? Sen sijaan että saatiin verenimijäkultti, tuloksena olisikin ollut aidosti holistinen oppirakennelma. Sanotaan näin, että idea oli hyvä, mutta toteutus perseestä.

        En puhu siis Hubbardin kirjoituksista vaan niistä mistä hän ammensi.

      • Operating Thetan
        Tarkkaaja kirjoitti:

        En puhu siis Hubbardin kirjoituksista vaan niistä mistä hän ammensi.

        >>En puhu siis Hubbardin kirjoituksista vaan niistä mistä hän ammensi.

      • fgfg
        Jaska82 kirjoitti:

        Siis tietysti OIKEAN.

        >1. alt pohjaan 132 (vasemman puoleisesta numeronäpäimistöstä) = ä

        Jaska

        Voihan näppiksen kielen myös vaihtaa.
        Windowsissa siitä pienestä FI-napista kellon vieressä, ellei sitä ole piilotettu.

        Siihen mistä kukakin kirjoittelee en ota kantaa.

      • Tärkeä PATU
        Dekkari. kirjoitti:

        ..siitä, että minä tiedän scientologeista enemmän kuin suostun sinulle kertomaan ja se sinua harmittaa ihan älyttömästi ?

        Kovin yllättäen löysit itsestäsi tuon "suuren humanistin" ensin haukuttuasi allekirjoittanutta "natsihomoksi" kaikkine natsiviittauksineen elämässäni ?

        Herääkin suuri kysymys siitä, että haluatko itsestäsi palstalle "Kukkulan kuninkaan" ?

        D :)

        Vain omasta mielestään!
        Muut ajattelevat hänestä kyllä BUAHAHAHHAHAHAHAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAHAHAHAHHAHHHAHAHAHAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA

      • Dekkari.
        Tärkeä PATU kirjoitti:

        Vain omasta mielestään!
        Muut ajattelevat hänestä kyllä BUAHAHAHHAHAHAHAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAHAHAHAHHAHHHAHAHAHAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA

        ...on päässyt pidennetylle viikonloppuvapaalle, otaksun ?

        Vai oletko saanut tietokoneen nettiyhteydellä huoneeseesi ?

        D :)

      • BackUp
        Operating Thetan kirjoitti:

        >>En puhu siis Hubbardin kirjoituksista vaan niistä mistä hän ammensi.

        Teki mieli pyytää sinua täsmentämään, mutta hällä väliä. Miten paljon paskaa parfymoidaankin, niin ei se siitä muuksi muutu kuten ei skientologiakaan tieteellistämisestä - aivopesua ja ihmisten raunioittamista kaikki tyynni.

      • Operating Thetan
        BackUp kirjoitti:

        >>Miten paljon paskaa parfymoidaankin, niin ei se siitä muuksi muutu kuten ei skientologiakaan tieteellistämisestä - aivopesua ja ihmisten raunioittamista kaikki tyynni.

      • mjiee
        Operating Thetan kirjoitti:

        >>Miten paljon paskaa parfymoidaankin, niin ei se siitä muuksi muutu kuten ei skientologiakaan tieteellistämisestä - aivopesua ja ihmisten raunioittamista kaikki tyynni.

        Aivan erinomainen vastaus OT:lta, tutkiskelua terveen kriittisellä tasolla.
        Dekkari voisi antaa olla jo.

      • BackUp
        Operating Thetan kirjoitti:

        >>Miten paljon paskaa parfymoidaankin, niin ei se siitä muuksi muutu kuten ei skientologiakaan tieteellistämisestä - aivopesua ja ihmisten raunioittamista kaikki tyynni.

        Olen ymmärtänyt sinut systemaattisesti väärin. Olen pahoillani. Kirjoitat seuraavaa:

        "Otetaan esimerkkinä nyt vaikka auditointi. Scientologian "engrammit" ja niihin liittyvät uskomukset ovat silkkaa huttua paskaa, mutta toisaalta trauman käsite on tuttu psykologian puolelta, traumojen syntymekanismi tunnetaan kohtalaisen hyvin ja niiden hoitomenetelmät ovat yllättävän samankaltaisia auditoinnin kanssa. Silti hoidattaisin psyykeni kyllä asiansa osaavalla psykiatrilla."

        Tämähän tarkoittaa ettet ole ollenkaan skientologi. Tiedätkö muuten, että Hubbard käytti dianetiikkaa ensin täysin psykoterapian muotona ja vasta jouduttuaan tiedeyhteisön kanssa vaikeuksiin perusti dianetiikan ympärille uskonnon. Dianetiikan toimivuus psykoterapian muotona on havaittu olevan kyseenalainen.

        "Dianetiikan toimivuutta ei ole kyetty todistamaan tieteellisillä menetelmillä ja se onkin lääketieteilijöiden piireissä leimattu näennäistieteeksi. Dianetiikan tultua julki American Psychological Association varoitti luottamasta siihen tieteellisten todisteiden puuttuessa. Tämä oli alkusysäys Skientologiakirkon hyökkäyksille mielenterveyden vakiintuneita aloja, kuten psykiatriaa ja psykologiaa vastaan."

        Siis pidät engrammeja paskana ja luotat psykiatreihin OT!! Jos ymmärsin oikein, niin et ole lainkaan skientologi. Miksi mesoat tällä palstalla, jos skientologian keskeisimmät uskomukset ovat sinulle paskaa?

        Lähteet:
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Dianetiikka
        http://www.lermanet.com/scientologynews/penthouse-LRonHubbardJr-interview-1983.htm

        Ilmiön demonisointi ja loanheitto ei auta ketään. Mielestäni aihetta on mahdollista lähestyä myös asiallisesti ja järkevin argumentein.

        >>Tiedätkö muuten, että Hubbard käytti dianetiikkaa ensin täysin psykoterapian muotona ja vasta jouduttuaan tiedeyhteisön kanssa vaikeuksiin perusti dianetiikan ympärille uskonnon.>Dianetiikan toimivuus psykoterapian muotona on havaittu olevan kyseenalainen.>Dianetiikan toimivuutta ei ole kyetty todistamaan tieteellisillä menetelmillä ja se onkin lääketieteilijöiden piireissä leimattu näennäistieteeksi.>Dianetiikan tultua julki American Psychological Association varoitti luottamasta siihen tieteellisten todisteiden puuttuessa.>Miksi mesoat tällä palstalla, jos skientologian keskeisimmät uskomukset ovat sinulle paskaa?

        >>Dianetiikan toimivuus psykoterapian muotona on havaittu olevan kyseenalainen.Aivan kuten kymmenet muutkin terapiamuodot. Esimerkiksi ratkaisukeskeisistä menetelmistä puhuminen saa edelleenkin vanhanajan "kunnon" psykoanalyysin kannattajat varpailleen. Toimiiko vai eikö toimi on lähinnä koulukuntakysymys.

        Dianetiikka ei ole psykologian koulukunta. Sitä ei ole hyväksytty koulukunnaksi tieteellisten näyttöjen puutteessa. Kyseessä ei ole siten koulukuntakiista.

        >>Dianetiikan tultua julki American Psychological Association varoitti luottamasta siihen tieteellisten todisteiden puuttuessa.Aivan. Siksipä olisikin hyvä saada niitä todisteita.

        Skientologian pitää hankkia niitä todisteita. Skientologien pitää tehdä tutkimuksia menetelmistään ja näiden tulosten pitäisi olla edes jossain määrin toistettavia riippumattomissa tutkimuksissa. Rahaa skientologiakirkolla tutkimuksen tekoon on varmasti. Jos skinetologeilla on jokin menetelmä, joka tutkitusti auttaa ihmisiä parempaan elämään, niin sehän on hyvä asia: otetaan se käyttöön - missä siis ovat tiedeyhteisön hyväksymät tutkimukset?

        >Olen kiinnostunut scientologian - lähinnä dianetiikan - perusperiaatteista,...

        Ja engrammit ovat siis mielestäsi huttua paskaa!?

        Ettet voi sanoa, että engrammit ovat huttua paskaa ja että olet skientologi.

        En minäkään voi sanoa olevani kristitty uskovainen ja sanoa, että Jeesus on huttua paskaa.

        ...hänestä sentään tietää mitä hän kannattaa ja mihin hän uskoo. Eihän tämän OT-pellen kanssa edes kannata keskustella.

        Ihmettelinkin, että kauanko teillä menee huomata mitä hän kirjoittaa. Minusta tämä OT on kyllä kertonut aika tarkkaan täällä mihin uskoo ja mihin ei, te vaan ette ole kuunnelleet. Laatikkoon iskeminen tekee sokeaksi.

      • Operating Thetan
        BackUp kirjoitti:

        Ettet voi sanoa, että engrammit ovat huttua paskaa ja että olet skientologi.

        En minäkään voi sanoa olevani kristitty uskovainen ja sanoa, että Jeesus on huttua paskaa.

        >>En minäkään voi sanoa olevani kristitty uskovainen ja sanoa, että Jeesus on huttua paskaa.

      • Operating Thetan
        BackUp kirjoitti:

        ...hänestä sentään tietää mitä hän kannattaa ja mihin hän uskoo. Eihän tämän OT-pellen kanssa edes kannata keskustella.

        >>...hänestä sentään tietää mitä hän kannattaa ja mihin hän uskoo. Eihän tämän OT-pellen kanssa edes kannata keskustella.

      • Operating Thetan
        BackUp kirjoitti:

        >>Dianetiikan toimivuus psykoterapian muotona on havaittu olevan kyseenalainen.Aivan kuten kymmenet muutkin terapiamuodot. Esimerkiksi ratkaisukeskeisistä menetelmistä puhuminen saa edelleenkin vanhanajan "kunnon" psykoanalyysin kannattajat varpailleen. Toimiiko vai eikö toimi on lähinnä koulukuntakysymys.

        Dianetiikka ei ole psykologian koulukunta. Sitä ei ole hyväksytty koulukunnaksi tieteellisten näyttöjen puutteessa. Kyseessä ei ole siten koulukuntakiista.

        >>Dianetiikan tultua julki American Psychological Association varoitti luottamasta siihen tieteellisten todisteiden puuttuessa.Aivan. Siksipä olisikin hyvä saada niitä todisteita.

        Skientologian pitää hankkia niitä todisteita. Skientologien pitää tehdä tutkimuksia menetelmistään ja näiden tulosten pitäisi olla edes jossain määrin toistettavia riippumattomissa tutkimuksissa. Rahaa skientologiakirkolla tutkimuksen tekoon on varmasti. Jos skinetologeilla on jokin menetelmä, joka tutkitusti auttaa ihmisiä parempaan elämään, niin sehän on hyvä asia: otetaan se käyttöön - missä siis ovat tiedeyhteisön hyväksymät tutkimukset?

        >Olen kiinnostunut scientologian - lähinnä dianetiikan - perusperiaatteista,...

        Ja engrammit ovat siis mielestäsi huttua paskaa!?

        >>Dianetiikka ei ole psykologian koulukunta. Sitä ei ole hyväksytty koulukunnaksi tieteellisten näyttöjen puutteessa. Kyseessä ei ole siten koulukuntakiista.>Skientologian pitää hankkia niitä todisteita.>Skientologien pitää tehdä tutkimuksia menetelmistään ja näiden tulosten pitäisi olla edes jossain määrin toistettavia riippumattomissa tutkimuksissa.>"Olen kiinnostunut scientologian - lähinnä dianetiikan - perusperiaatteista,... " ----
        Ja engrammit ovat siis mielestäsi huttua paskaa!?

    • Dekkari.

      ..taas arvon "pöytälaatikko-psykologi":

      Vai pakkomielle, kummallakohan se on pakkomielle tuoda omaa erinomaisuuttaan esille palstalla kaikkine natsivihjailuineen etc.?

      Minun mielestäni ihmiset jotka uskovat asioihin
      periaatteella "luulen, siis tiedän, koska olen scientologi"ovat mielenterveyshoidon tarpeessa.

      Eipä tuo väittämäsi osunut kohdalleen.
      Se on näköjään scientologin niiiin vaikea ymmrtää, että joku tekisi jotain asiaa pyytettömältä pohjalta.

      Sekin näyttääolevan scientologille niin käsittämätön asia, että jokutietää scientologien touhuista olematta scientologi.

      Mikä tässä on nyt vaikeaa scientologille, kun tavallinen lukijakinsen ymmärtää ?

      D:)

      • Operating Thetan

        >>Vai pakkomielle, kummallakohan se on pakkomielle tuoda omaa erinomaisuuttaan esille palstalla kaikkine natsivihjailuineen etc.?Sekin näyttääolevan scientologille niin käsittämätön asia, että jokutietää scientologien touhuista olematta scientologi.

      • Dekkari.
        Operating Thetan kirjoitti:

        >>Vai pakkomielle, kummallakohan se on pakkomielle tuoda omaa erinomaisuuttaan esille palstalla kaikkine natsivihjailuineen etc.?Sekin näyttääolevan scientologille niin käsittämätön asia, että jokutietää scientologien touhuista olematta scientologi.

        ..taas huomaa mitä tapahtu, kun scientologi "luulee vaan tietää"-moodi iskee päälle.

        Huomaa selkeästi että, olet pakkomielteinen scientologi, kun jankkaat tuota jäsenyyttä ja natsismia kurkku suorana.

        Jos jollakin on pakkomielle, niin sinulla selkeästi.
        Ja sen pakkomielteen nimi on scientologia.

        Olet loistava pöytälaatikko-psykologi, mutta tuo pakkomielle...

        ja tässä perustelut:
        - kaikki jotka kyseenalaistavat sinut ovat natseja
        kuten olemme palstalta lukeneet
        - kaikki, jotka tietävät jotakin scientologiasta
        ovat automaattisesti entisiä jäseniä kyseisessä
        lahkossa
        - jos joku uskaltaa kyseenalaista juttusi on automaattisesti antisosiaalinen persoona ja siten
        halveksittava mielestäsi.

        Nyt on perusteltu.

        Sen näköjään todella vaikea uskoa...Todistit se jälleen kerran ihan itse.....

        Kuten olen jo moneen kertaan selittänyt, pidän sinua vähintäinkin oikeistopopulistina, koska:

        - vihaat ulkomaalaisia, kuten venäläisiä, amerikkalaisia jne. jne.
        - kerrot halventavia vitsejä romaneista
        - suhtaudut halveksivasti seksuaalisiin, etnisiin ja uskonnollisiin vähemmistöihin
        - solvaat muslimeja, hinduja ja scientologeja (muunmuassa)
        - solvaat vasemmistolaisia
        - et arvosta opiskelua, vaan pilkkaat opiskelijoita
        - tunnet alemmuutta akateemisen tutkinnon suorittaneita kohtaan

        Olet itse tuonut nämä asiat esiin ja näkemykseni perustuu pelkästään niihin.

        Tiedän sinun ja BackUpin yhteydet scientologiaa, mutta tuskin haluat, että tuon ne esiin yleisellä keskustelupalstalla. Voit toki kertoa ne itse mikäli haluat - aivan kuten olet kertonut ammattisi ja yrityksesikin.

        ...todistelujasi aiheesta:

        "Tiedän sinun ja BackUpin yhteydet scientologiaa, mutta tuskin haluat, että tuon ne esiin yleisellä keskustelupalstalla. Voit toki kertoa ne itse mikäli haluat - aivan kuten olet kertonut ammattisi ja yrityksesiki"

        Loppu väitteistäsi onkin sitten muutettua scientologista höttöä.

        D :)

      • Operating Thetan
        Dekkari. kirjoitti:

        ...todistelujasi aiheesta:

        "Tiedän sinun ja BackUpin yhteydet scientologiaa, mutta tuskin haluat, että tuon ne esiin yleisellä keskustelupalstalla. Voit toki kertoa ne itse mikäli haluat - aivan kuten olet kertonut ammattisi ja yrityksesiki"

        Loppu väitteistäsi onkin sitten muutettua scientologista höttöä.

        D :)

        >>Loppu väitteistäsi onkin sitten muutettua scientologista höttöä.

      • BackUp
        Operating Thetan kirjoitti:

        >>Loppu väitteistäsi onkin sitten muutettua scientologista höttöä.

        ...ärsytystä ja läpinäkyvää OT. Pysytään asiassa eli skientologiassa.

        ....tyhjää leukojen loksutusta suunnaltasi taas ?

        "Tiedän sinun ja BackUpin yhteydet scientologiaa, mutta tuskin haluat, että tuon ne esiin yleisellä keskustelupalstalla. Voit toki kertoa ne itse mikäli haluat - aivan kuten olet kertonut ammattisi ja yrityksesikin."

        Eli suusi on suurempi kuin hartiasi......

        D:)

      • Operating Thetan
        BackUp kirjoitti:

        ...ärsytystä ja läpinäkyvää OT. Pysytään asiassa eli skientologiassa.

        >>...ärsytystä ja läpinäkyvää OT. Pysytään asiassa eli skientologiassa.

      • Operating Thetan
        Dekkari. kirjoitti:

        ....tyhjää leukojen loksutusta suunnaltasi taas ?

        "Tiedän sinun ja BackUpin yhteydet scientologiaa, mutta tuskin haluat, että tuon ne esiin yleisellä keskustelupalstalla. Voit toki kertoa ne itse mikäli haluat - aivan kuten olet kertonut ammattisi ja yrityksesikin."

        Eli suusi on suurempi kuin hartiasi......

        D:)

        ... suuri suu lieneekään?

        Hassua muuten, että hieman ennen kuin BackUp astui kuvioihin sinä opit käyttämään sellaista termiä kuin "narsismi" - vaikket tarkkaan ottaen tiennytkään, mitä sillä tarkoitetaan - ja hieman myöhemmin tajusit, että behaviorismin käsitettä käytetään mm. pedagogiikassa. Olet joko oppivaista sorttia tai sinulla on sinulla on hyvä opettaja.

        ...mutta totta:

        Sinulla!!!

        "Tiedän sinun ja BackUpin yhteydet scientologiaa, mutta tuskin haluat, että tuon ne esiin yleisellä keskustelupalstalla."

        Scientologista paskanlaulantaa jälleen kerran.

        Menetit juuri uskottavuutesi palstalla....

        D :)

      • Operating Thetan
        Dekkari. kirjoitti:

        ...mutta totta:

        Sinulla!!!

        "Tiedän sinun ja BackUpin yhteydet scientologiaa, mutta tuskin haluat, että tuon ne esiin yleisellä keskustelupalstalla."

        Scientologista paskanlaulantaa jälleen kerran.

        Menetit juuri uskottavuutesi palstalla....

        D :)

        >>"Tiedän sinun ja BackUpin yhteydet scientologiaa, mutta tuskin haluat, että tuon ne esiin yleisellä keskustelupalstalla."

      • Dekkari.
        Operating Thetan kirjoitti:

        >>"Tiedän sinun ja BackUpin yhteydet scientologiaa, mutta tuskin haluat, että tuon ne esiin yleisellä keskustelupalstalla."

        ....vastaustasi tällä palstalla ko. aiheesta.

        D :)

      • BackUp
        Operating Thetan kirjoitti:

        >>...ärsytystä ja läpinäkyvää OT. Pysytään asiassa eli skientologiassa.

        ...että keskustelu voisi pysyä palstan aiheessa eli skientologiassa. Sinä varmaan hoidat toisten toppuuttelun osaltasi. Olet dekkarin kanssa epäilemättä vääntänyt pitkään ja mä olen tullut tänne vasta äsken enkä ole oikein perillä teidän keskinäisestä sanasodastanne.

      • Operating Thetan
        BackUp kirjoitti:

        ...että keskustelu voisi pysyä palstan aiheessa eli skientologiassa. Sinä varmaan hoidat toisten toppuuttelun osaltasi. Olet dekkarin kanssa epäilemättä vääntänyt pitkään ja mä olen tullut tänne vasta äsken enkä ole oikein perillä teidän keskinäisestä sanasodastanne.

        Olet palannut pitkän tauon jälkeen. Esiinnyit aiemmin nimimerkillä "OT-tutkija". Tunnette Dekkarin kanssa toisenne.

      • Operating Thetan
        Dekkari. kirjoitti:

        ....vastaustasi tällä palstalla ko. aiheesta.

        D :)

        Sinä idiootti itse paljastit itsesi muutaman täkyn avulla. Itse en lähde paljastelemaan muita. Sitäpaitsi: millä valtuutuksella puhut BackUpin puolesta?

        Minua ei voisi vähempää kiinnostaa, mitä mieltä sinä olet uskottavuudestani tällä palstalla. Minulle itselleni riittää, että tiedän motiivinne, keitä olette ja miltä pohjalta toimitte. En edes pidä teitä "vastapuolenani" - ainoastaan kahtena suhteellisen surullisena tapauksena, joille scientologiasta on tullut pakkomielle.

      • älähtää

        johon kalikka kalahtaa ,sanoo vanha kansanviisaus.

        Taisi D vetää jälleen kerran pidemmän korren?

        ....esikuvasi sanoin:

        "Valhe on luomisen alin aste".

        L.Ron Hubbard

        Eli kun scientologi valehtelee ,hän luo uutta, eikä siksi koe tekevänsä mitään moraalisesti väärin.

        D :)

      • Dekkari.
        älähtää kirjoitti:

        ...jälleen kerran.

        Valheella on tunnetusti lyhyet jäljet.

        Mitää suuria paljastuksia allekirjoittaneen scientologiamenneisyydestä ei ole kuin OT:n narsistisessa mielessä.

        D :)

      • Operating Thetan
        älähtää kirjoitti:

        johon kalikka kalahtaa ,sanoo vanha kansanviisaus.

        Taisi D vetää jälleen kerran pidemmän korren?

        >>Se koira
        älähtää johon kalikka kalahtaa ,sanoo vanha kansanviisaus.>Taisi D vetää jälleen kerran pidemmän korren?

      • Operating Thetan
        Dekkari. kirjoitti:

        ...jälleen kerran.

        Valheella on tunnetusti lyhyet jäljet.

        Mitää suuria paljastuksia allekirjoittaneen scientologiamenneisyydestä ei ole kuin OT:n narsistisessa mielessä.

        D :)

        >>Mitää suuria paljastuksia allekirjoittaneen scientologiamenneisyydestä ei ole...

      • Operating Thetan
        Dekkari. kirjoitti:

        ....esikuvasi sanoin:

        "Valhe on luomisen alin aste".

        L.Ron Hubbard

        Eli kun scientologi valehtelee ,hän luo uutta, eikä siksi koe tekevänsä mitään moraalisesti väärin.

        D :)

        >>>Eli kun scientologi valehtelee ,hän luo uutta, eikä siksi koe tekevänsä mitään moraalisesti väärin.

      • BackUp
        Operating Thetan kirjoitti:

        Olet palannut pitkän tauon jälkeen. Esiinnyit aiemmin nimimerkillä "OT-tutkija". Tunnette Dekkarin kanssa toisenne.

        ...jatkaa tarpeetonta kirjoittelua tästä aiheesta.

        Merkillistä kuurupiiloa.

      • BackUp
        Operating Thetan kirjoitti:

        >>>Eli kun scientologi valehtelee ,hän luo uutta, eikä siksi koe tekevänsä mitään moraalisesti väärin.

        Ihan kiva sepustus, mutta ei taida pitää paikkaansa, vai mitä? Et usko siihen itsekään, ethän?

        Oikeilla asioilla on oikea muoto - sinun kirjoituksesi OT oli vailla kaikkea vakuuttavuutta.

        ..kaunis:

        Sääliviä katseita....

        Eiköhän palstan lukijat ole jo ymmärtäneet mielenterveytesi tason....

        D :)

      • Operating Thetan
        BackUp kirjoitti:

        Ihan kiva sepustus, mutta ei taida pitää paikkaansa, vai mitä? Et usko siihen itsekään, ethän?

        Oikeilla asioilla on oikea muoto - sinun kirjoituksesi OT oli vailla kaikkea vakuuttavuutta.

        Vertaillaanpa kahden "eri" kirjoittajan kirjoittamia lauseita. Huomaako kukaan mitään yhtäläisyyttä? Kheh-heh! :-D

        >>Se koira
        Kirjoittanut: älähtää   8.11.2006  klo 01.08
        johon kalikka kalahtaa ,sanoo vanha kansanviisaus.>Vastaan....
        Kirjoittanut: Dekkari.   8.11.2006  klo 07.47
        Eli kun scientologi valehtelee ,hän luo uutta

      • Dekkari.
        Operating Thetan kirjoitti:

        Vertaillaanpa kahden "eri" kirjoittajan kirjoittamia lauseita. Huomaako kukaan mitään yhtäläisyyttä? Kheh-heh! :-D

        >>Se koira
        Kirjoittanut: älähtää   8.11.2006  klo 01.08
        johon kalikka kalahtaa ,sanoo vanha kansanviisaus.>Vastaan....
        Kirjoittanut: Dekkari.   8.11.2006  klo 07.47
        Eli kun scientologi valehtelee ,hän luo uutta

        ..kaiken muun lisäksi vielä vainoharhainenkin ?

        Kannattaisi kommunikoida aiheesta vaikkapa psykiatrisi kanssa....

        D :)

      • BackUp
        Dekkari. kirjoitti:

        ..kaunis:

        Sääliviä katseita....

        Eiköhän palstan lukijat ole jo ymmärtäneet mielenterveytesi tason....

        D :)

        ...vilkuilee kelloa...
        ...raapii korvallistaan...
        Poistuu takavasemmalle.

      • BackUp
        Dekkari. kirjoitti:

        ..kaiken muun lisäksi vielä vainoharhainenkin ?

        Kannattaisi kommunikoida aiheesta vaikkapa psykiatrisi kanssa....

        D :)

        ...kohdalleen, niin kyllä se siitä!

      • BackUp
        Dekkari. kirjoitti:

        ..kaiken muun lisäksi vielä vainoharhainenkin ?

        Kannattaisi kommunikoida aiheesta vaikkapa psykiatrisi kanssa....

        D :)

        ..suosittu on http://www.seroquel.com/

      • Operating Thetan
        Dekkari. kirjoitti:

        ..kaiken muun lisäksi vielä vainoharhainenkin ?

        Kannattaisi kommunikoida aiheesta vaikkapa psykiatrisi kanssa....

        D :)

        Noita "muista ottaa lääkkeesi"- ja "mene lääkäriin" -viestejähän on uskontopalstat tulvillaan ja niitä tarjoilevat poikkeuksetta henkilöt, jotka jäävät keskustelussa alakynteen. Katsos kun ero meidän keskusteluissamme on siinä, että minä perustelen aina kantani, mutta te kaksi älyn jättiläistä keskitytte ainoastaan leimaamaan minut joksikin kirkkoskeidoksi, mitä minä en todellakaan ole - eikä sillä ole edes merkitystä.

      • BackUp
        Dekkari. kirjoitti:

        ..kaiken muun lisäksi vielä vainoharhainenkin ?

        Kannattaisi kommunikoida aiheesta vaikkapa psykiatrisi kanssa....

        D :)

        ...sinä kuitenkin olet kirkkoskeido? Olisiko freezoner noin sinnikäs? Vääntelet toisten kirjoituksia tehokkaasti. Mistä tiedämme, ettet vain teeskentele viatonta skientolgian nöyrää seuraajaa - vaikutat joltain muulta. Miksi olet hyökkäävä? Mitä asioita olet perustellut?

      • Operating Thetan
        Dekkari. kirjoitti:

        ..kaiken muun lisäksi vielä vainoharhainenkin ?

        Kannattaisi kommunikoida aiheesta vaikkapa psykiatrisi kanssa....

        D :)

        >>...sinä kuitenkin olet kirkkoskeido?>Olisiko freezoner noin sinnikäs?>Vääntelet toisten kirjoituksia tehokkaasti.>Mistä tiedämme, ettet vain teeskentele viatonta skientolgian nöyrää seuraajaa - vaikutat joltain muulta.>Miksi olet hyökkäävä?>Mitä asioita olet perustellut?

      • Operating Thetan
        BackUp kirjoitti:

        ...jatkaa tarpeetonta kirjoittelua tästä aiheesta.

        Merkillistä kuurupiiloa.

        >>En vaan viitsi...jatkaa tarpeetonta kirjoittelua tästä aiheesta.
        Merkillistä kuurupiiloa

      • Dekkari.
        Operating Thetan kirjoitti:

        >>En vaan viitsi...jatkaa tarpeetonta kirjoittelua tästä aiheesta.
        Merkillistä kuurupiiloa

        ...koska minä tiedän jotakin, mitä en kerro sinulle ?

        Siitäkö tässä on kysymys ?

        D :)

      • Operating Thetan
        Dekkari. kirjoitti:

        ...koska minä tiedän jotakin, mitä en kerro sinulle ?

        Siitäkö tässä on kysymys ?

        D :)

        >>...koska minä tiedän jotakin, mitä en kerro sinulle ?
        Siitäkö tässä on kysymys ?

      • Dekkari.
        Operating Thetan kirjoitti:

        >>...koska minä tiedän jotakin, mitä en kerro sinulle ?
        Siitäkö tässä on kysymys ?

        ...viestisi lukijoille on se, että v-tuttaa, kun ei saa sitä tietoa mitä haluaisi ?

        Ei muuta kuin kaupparekisteriin notkumaan OT.....

        Kumman kiinnostunut olet aiheesta ollaksesi vain "freezoneri"?

        Tosin tässä vain koko ajan vahvistuu epäilys pro-scientologiudestasi...

        Sillä mitä muuta tuo mesoaminen ja lypsäminen olisi kuin scientologin kalastelua ?

        Onko oma lehmä ojassa, kun noin mesoat ?

        Valitan, hanki itse omat tietosi....

        D :)

      • Pokkari

        jankunjankunjankun...

        Siinähän sitä olikin huippusalaista tietoa.

      • onneksi

        järki voittaa

      • Dekkari.
        Pokkari kirjoitti:

        jankunjankunjankun...

        Siinähän sitä olikin huippusalaista tietoa.

        ...ja upposi ?

        D :)

      • Dekkari.
        onneksi kirjoitti:

        järki voittaa

        ...ja upposi ?

        D :)

      • BackUp
        Operating Thetan kirjoitti:

        Vertaillaanpa kahden "eri" kirjoittajan kirjoittamia lauseita. Huomaako kukaan mitään yhtäläisyyttä? Kheh-heh! :-D

        >>Se koira
        Kirjoittanut: älähtää   8.11.2006  klo 01.08
        johon kalikka kalahtaa ,sanoo vanha kansanviisaus.>Vastaan....
        Kirjoittanut: Dekkari.   8.11.2006  klo 07.47
        Eli kun scientologi valehtelee ,hän luo uutta

        >>...sinä kuitenkin olet kirkkoskeido?>Olisiko freezoner noin sinnikäs?>Vääntelet toisten kirjoituksia tehokkaasti.>Mistä tiedämme, ettet vain teeskentele viatonta skientolgian nöyrää seuraajaa - vaikutat joltain muulta.>Miksi olet hyökkäävä?

      • Operating Thetan
        Dekkari. kirjoitti:

        ...viestisi lukijoille on se, että v-tuttaa, kun ei saa sitä tietoa mitä haluaisi ?

        Ei muuta kuin kaupparekisteriin notkumaan OT.....

        Kumman kiinnostunut olet aiheesta ollaksesi vain "freezoneri"?

        Tosin tässä vain koko ajan vahvistuu epäilys pro-scientologiudestasi...

        Sillä mitä muuta tuo mesoaminen ja lypsäminen olisi kuin scientologin kalastelua ?

        Onko oma lehmä ojassa, kun noin mesoat ?

        Valitan, hanki itse omat tietosi....

        D :)

        >>...viestisi lukijoille on se, että v-tuttaa, kun ei saa sitä tietoa mitä haluaisi ?>Ei muuta kuin kaupparekisteriin notkumaan OT.....>Kumman kiinnostunut olet aiheesta ollaksesi vain "freezoneri"?>Tosin tässä vain koko ajan vahvistuu epäilys pro-scientologiudestasi...>Sillä mitä muuta tuo mesoaminen ja lypsäminen olisi kuin scientologin kalastelua ?>Onko oma lehmä ojassa, kun noin mesoat ?>Valitan, hanki itse omat tietosi....

      • OperatingThetan
        BackUp kirjoitti:

        >>...sinä kuitenkin olet kirkkoskeido?>Olisiko freezoner noin sinnikäs?>Vääntelet toisten kirjoituksia tehokkaasti.>Mistä tiedämme, ettet vain teeskentele viatonta skientolgian nöyrää seuraajaa - vaikutat joltain muulta.>Miksi olet hyökkäävä?

        >>On sillä merkitystä useimmille *kuka* sanoo. Et näytä kieltävän olevasi kirkkoskeido!>Et sinä suhtaudu mitenkään *hieman* varauksella, vaan kiihkeän fanaattisesti.>Saapi olla eri mieltä. Sinäkin olet kovin usein. Kyllä *voi* olla. Sinähän demonstroit sitä koko ajan!>Skientologi haluaa, että lasket terveet defenssisi ja heidän käsittelynsä tarkitus on poistaa ne, että manipulaatio menee läpi.>Etkö sinäkin ole roikkunut täällä monta vuotta?>Läpinäkyvää syylistämistä.>Ultrasinnikkäästä kirjoittamisestasi, jonka sävy on matalamielisen agressiivinen.>Kaikki voivat lukea kirjoituksesi ja monet pitävät sinua varmasti hyökkäävänä tyyliltäsi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      25
      5059
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      64
      4061
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      75
      3625
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2698
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      147
      2483
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      60
      2358
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      77
      2167
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2127
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      135
      1664
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      1525
    Aihe