Rakkaus - usko - toivo

RAKKAUS, TOIVO, USKO

"En minä maailman edestä rukoile, vaan niiden edestä, jotka sinä olet minulle antanut" Näin Jeesus sanoo ylipapillisessa rukouksessaan, Joh 17:6. Muistammehan hänen eräät toiset sanansa: "EI kukaan voi tulla minun tyköni, ellei minun Isäni häntä vedä", Joh 6:65. Näitä Jeesus sitten koettelee, näitä armonvalinnan kohteita. Millä lailla? Tapaus Pietari valaisee asiaa, kirjoitukseni lopussa. Huomattavaa on, että tuo rakkauden koetus on samalla vahvistamista uskossa ja toivossa.

Herra koettelee tietysti Sanan tottelemisella. Mitä se on, se totteleminen? Luonnollisesti se on sitä, että tulevatko TODELLA "Jeesuksen tykö", että pysyvätkö Jeesuksen rakkaudessa, kun koetellaan. Mitään muuta ei oikeastaan koetella, kuin vain sitä, että tulimmeko todella Isän lähettäminä. Tämän koetuksen kestettyään uskovainen on "pätevä" pitämään huolta Herran seurakunnasta. Ruokkimaan ja kaitsemaan.Rakkaus on suurin, sillä rakkaus LÄHETTÄÄ. Ei auta lain noudattaminen tai noudattamatta jättäminen; ei ympärileikkaus tai siitä kieltäytyminen. Laki ei mahdu kolmen tärkeimmän asian joukkoon; ei synnin paljous, ei synnin vähyys. "Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko", Gal 5:6b.

Raamattu antaa järjestyksen kolmelle asialle. 1. Rakkaus, Gal 5:14, 2. Usko, 1 Joh 5:14, 3. Toivo, Room 15:13. 1.Korinttolaiskirje:
13:13 Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.

Jeesus totesi, että Pietari oli tullut Isän lähettämänä, Matt 16:17.

Johanneksen evankeliumi 1. testi
21:15 Kun he olivat einehtineet, sanoi Jeesus Simon Pietarille: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä?" Hän vastasi hänelle: "Rakastan, Herra; sinä tiedät, että olet minulle rakas." Hän sanoi hänelle: "Ruoki minun karitsoitani."

"Enemmän kuin nämä?" - "Ruoki karitsoitani!" Seurakuntavastuuta ja varsinkin johtamisen Hän sälyttää sille, joka paljon rakastaa. Pietari ihmettelee. Eikö Herra käske minun tehdä parannusta kiivaasta luonteestani?
2. testi
21:16 Hän sanoi hänelle taas toistamiseen: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?" Hän vastasi hänelle: "Rakastan, Herra; sinä tiedät, että olet minulle rakas." Hän sanoi hänelle: "Kaitse minun lampaitani."
Kaiketi Pietari vielä mietti, mitä tuli sanottua, nopeana suustaan. Valtuutus opettaa kristikansaa taisi tulla yllättävänä uutena käskynä. Eikö Herrani kehota puhdistautumaan ensin? Mooses ja profeetat olisivat tivanneet, kolmasti: oletko tehnyt parannuksen, oletko nyt synnitön, oletko täyttänyt lain viimeistä piirtoa myöden?
3. testi
21:17 Hän sanoi hänelle kolmannen kerran: "Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?" Pietari tuli murheelliseksi siitä, että hän kolmannen kerran sanoi hänelle: "Olenko minä sinulle rakas?" ja vastasi hänelle: "Herra, sinä tiedät kaikki; sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi hänelle: "Ruoki minun lampaitani." Pietari ymmärtää nyt, että Jeesus näkee kaiken; näkee viheliäisyyden lävitse myös vilpittömän rakkauden. Niin hän sellaisenaan on valmis palvelemaan Herraa.

Yksinkertaista ja vapauttavaa, mutta niin vaikeaa; mahdotonta ilman Henkeä.Laki ei tee sopua, mutta rakkaus sovittaa. Roomalaiskirje:
13:8 Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt.
1.Pietarin kirje:
4:8 Ennen kaikkea olkoon teidän rakkautenne toisianne kohtaan harras, sillä "rakkaus peittää syntien paljouden."

O m a h y v ä i s y y t e n i tahdon ihan ensimmäiseksi tunnustaa, jotta Kristuksen rakkaudelle olisi tilaa asettua minuun asumaan.
Roomalaiskirje:
3:12 kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.
Toki Herra, joka pyhittää, on antelias: armoa armon päälle: Roomalaiskirje:
14:14 Minä tiedän ja olen varma Herrassa Jeesuksessa, ettei mikään ole epäpyhää itsessään; vaan ainoastaan sille, joka pitää jotakin epäpyhänä, sille se on epäpyhää.

Rakkaus, usko, toivo. Sillä Herra on ensin rakastanut meitä, olemme uskoneet sen rakkauden ja nyt elämme toivon varassa.

_AnttiVKantola_

15

454

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • valoa!

      teille, jotka luulette AnttiKantolan kirjoittavan Raamatun mukaisesti.

      AnttiKantola
      Kirjoitit:
      "Herra koettelee tietysti Sanan tottelemisella. Mitä se on, se totteleminen? Luonnollisesti se on sitä, että tulevatko TODELLA "Jeesuksen tykö", että pysyvätkö Jeesuksen rakkaudessa, kun koetellaan. Mitään muuta ei oikeastaan koetella,"
      Sitten jatkat:
      "Ei auta lain noudattaminen tai noudattamatta jättäminen; ei ympärileikkaus tai siitä kieltäytyminen. Laki ei mahdu kolmen tärkeimmän asian joukkoon; ei synnin paljous, ei synnin vähyys. "Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko", Gal 5:6b."

      Miksi sinä alati puhut tuosta laista, joka on puolestamme jo täytetty. Miksi et koskaan puhu parannuksen tärkeydestä ja siitä, että usko ei viihdy ihmisessä, joka ei ole kuuliainen Jumalalle ja elä Hänen ohjeissaan, eli joka hetkisessä parannuksessa.
      Mikä synti saa sinut puolustamaan syntiä.

      Sanot, että synnin paljous ei merkitse, vaan rakkautena vaikuttava usko, mutta et ymmärrä, että jokainen, joka on rakkaudesta syntynyt tahtoo elää erossa synnistä ja Jumala koettelee meidän sydämemme, olemmeko taipuvaisia Hänen tahtoonsa.
      Yhäkin sinä vedet pyhyyden kaapua yllesi opettaessasi ja näin hämäät muutamat uskomaan, että kirjoittamasi on totta. Synti vaikuttaa siihen, että armo ei ole saatavissa, jos tahtoo synnissä elää, eikä tahdokaan taivuttaa tahtoaan parannukseen. Älä puhu, että synti ei vaikuta, sillä synti estää uskon.
      Moneenko kertaan on kirjoitettava, että varkaat ja pilkkaaja eivät peri Jumalan valtakuntaa.

      Kenen puolesta Pietari kiivaili. Hän ei kiivaillut itsensä ja omien etujensa puolesta vaan Jeesuksen puolesta.
      Aivan varmasti Pietari ja jokainen opetuslapsi oli tehnyt omakohtaisen parannuksen ja eli parannuksessa. Lue heidän opetuksensa, jonka he Jeesuksen antamina meillekin toi ja opi niistä Jumalan tahto:
      Joh. 5:14
      Sen jälkeen Jeesus tapasi hänet pyhäkössä ja sanoi hänelle: "Katso, sinä olet tullut terveeksi; älä enää syntiä tee, ettei sinulle jotakin pahempaa tapahtuisi".
      Joh. 8:11
      Hän vastasi: "Herra, ei kukaan". Niin Jeesus sanoi hänelle: "En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee".

      1. Joh. 3:6
      Kuka ikinä hänessä pysyy, hän ei tee syntiä; kuka ikinä syntiä tekee, hän ei ole häntä nähnyt eikä häntä tuntenut.
      1. Joh. 3:9
      Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt.
      1. Joh. 5:16
      Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei ole kuolemaksi, niin rukoilkoon, ja hän on antava hänelle elämän, niille nimittäin, jotka eivät tee syntiä kuolemaksi. On syntiä, joka on kuolemaksi; siitä minä en sano, että olisi rukoiltava.
      1. Joh. 5:18
      Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä; vaan Jumalasta syntynyt pitää itsestänsä vaarin, eikä häneen ryhdy se paha.

      Vieläkin kirjoituksesi:
      "Herra koettelee tietysti Sanan tottelemisella. Mitä se on, se totteleminen? Luonnollisesti se on sitä, että tulevatko TODELLA "Jeesuksen tykö", että pysyvätkö Jeesuksen rakkaudessa, kun koetellaan. Mitään muuta ei oikeastaan koetella, kuin vain sitä, että tulimmeko todella Isän lähettäminä. Tämän koetuksen kestettyään uskovainen on "pätevä" pitämään huolta Herran seurakunnasta. Ruokkimaan ja kaitsemaan.Rakkaus on suurin, sillä rakkaus LÄHETTÄÄ. Ei auta lain noudattaminen tai noudattamatta jättäminen; ei ympärileikkaus tai siitä kieltäytyminen. Laki ei mahdu kolmen tärkeimmän asian joukkoon; ei synnin paljous, ei synnin vähyys. "Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko", Gal 5:6b."

      Sinä et yhäkään käsitä, että:
      1. Kor. 5:11
      Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa.

      . Tessalonikalaiskirje 2

      1 Tiedättehän itsekin, veljet, ettei tulomme teidän tykönne ollut turha;
      2 vaan, vaikka me ennen, niinkuin tiedätte, olimme kärsineet Filippissä ja meitä siellä oli pahoin pidelty, oli meillä kuitenkin Jumalassamme rohkeutta puhua teille Jumalan evankeliumia, suuressa kilvoituksessa.
      3 Sillä meidän kehoituspuheemme ei lähde eksymyksestä eikä epäpuhtaasta mielestä eikä ole kavaluudessa puhuttua;
      4 vaan niinkuin Jumala on katsonut meidän kelpaavan siihen, että meille uskottiin evankeliumi, niin me puhumme, emme, niinkuin tahtoisimme olla mieliksi ihmisille, vaan Jumalalle, joka koettelee meidän sydämemme.

      Lopeta jo tuosta laista puhuminen ja ala puhua parannuksen teosta ja kuuliaisuudesta Jumalan Sanalle.

      • edelliseen

        ja lisää valoa.

        Vanhan liiton laki säilytetään käsin tehdyssä kaikkein pyhimmässä, eli takimaisessa majassa, jonne pappi pääsee kerran vuodessa uhraamaan kansa tiedostamattomienkin syntien edestä. He, juutalaiset, jotka eivät ottaneet armoa vastaan sen saavuttua, jatkavat uhraamisia ja erillaisi tekoja tehden, mutta juutalaiset, jotka ottivat armon vastaan ja me pakana alkuisiin kansoihin kuuluvat, jotka uskomme Jeesukseen, olemme vapaat noilta pappien uhrauksilta, sillä Jeesus meni kertakaikkiaan, ei käsin tehtyyn, vaan Hengessä rakennettuun kaikkein pyhimpään ja hyväksemme ilmoitti, että laki on täytetty. Jeesus ei mennyt sinne minkään muun kautta, kuin oman verensä kautta ja se riitti sovitukseemme.
        Siksi meidät on siirretty pakan alkuisista kansoista Iraeliin.

        Siitä teosta, jonka yksin Jumala teki, me Jeesukseen uskovat ja juutalaiset, jotka uskovat Jeesukseen, saimme vapauden ja kyvyn elää Jumalan rakkaudessa ja armossa.
        Koska vain Jumala, Jeesus Kristus kykeni kertakaikkisen vapauden meille teollaan tuomaan, niin yksin Hän kykenee meidät vapauttamaan myös synnistä ja se tapahtuu Pyhän Hengen johdolla Sanan elävyyden voimasta, ei mistään meissä itsessämme.
        Pyhä Henki todistaa Jeesuksesta ja puolustaa meitä ja opastaa meidät kuuliaisuuteen Jumalan tahdolle ja on VOIMA meissä ja joka uskoo siihen, on lähtöisin Jumalasta ja usko tekee eläväksi ja antaa tahdon palvella elävää Jumalaa ja syrjättää kuolleet teot.

        Vanhan liiton kansa tiesi, että laintaulut ovat kaikkein pyhimmässä ja he, jotka olivat valittuja uskoivat niihin ja elivät lain puitteissa. Laki ei ollut heihin piirretty, eikä taulut olleet heidän silmiensä edessä, vaan he uskoivat, että laki on olemassa ja se on kaikkein pyhimmässä ja he tahtoivat elää laissa ja se oli heidän tehtäväkin, kunnes Jeesus tuli ja täytti lain ja sen teon seurauksena me uskovaiset saamme elää täytetyssä laissa, emme tuhotussa tai kumotussa laissa.
        Samoin, kuin vanhan liiton ihmiset uskoivat lakiin, uskomme mekin täytettyyn lakiin. Kuinka paljon parempi onkaan uusi liitto, sillä se antaa meille kaiken, eikä meidän tarvitse lakia itse täyttää, sillä uuden liiton välimies täytti sen puolestamme ja me vain elämme siinä Hengessä, jonka Jumala meihin antoi.

        Heprealaiskirje 9
        1 Olihan tosin ensimmäiselläkin liitolla jumalanpalvelussäännöt ja maallinen pyhäkkö.
        2 Sillä maja oli valmistettu niin, että siinä oli etumainen maja, jossa oli sekä lampunjalka että pöytä ja näkyleivät, ja sen nimi on "pyhä".
        3 Mutta toisen esiripun takana oli se maja, jonka nimi on "kaikkeinpyhin";
        4 siinä oli kultainen suitsutusalttari ja liiton arkki, yltympäri kullalla päällystetty, jossa säilytettiin kultainen mannaa sisältävä astia ja Aaronin viheriöinyt sauva ja liiton taulut,
        5 ja arkin päällä kirkkauden kerubit varjostamassa armoistuinta. Mutta näistä nyt ei ole syytä puhua kustakin erikseen.
        6 Kun nyt kaikki on näin järjestetty, menevät papit joka aika etumaiseen majaan jumalanpalvelusta toimittamaan,
        7 mutta toiseen majaan menee ainoastaan ylimmäinen pappi kerran vuodessa, ei ilman verta, jonka hän uhraa itsensä edestä ja kansan tahattomien syntien edestä.
        8 Näin Pyhä Henki osoittaa, että tie kaikkeinpyhimpään vielä on ilmoittamatta, niin kauan kuin etumainen maja vielä seisoo.
        9 Tämä on nykyistä aikaa tarkoittava vertauskuva, ja sen mukaisesti uhrataan lahjoja ja uhreja, jotka eivät kykene tekemään täydelliseksi omassatunnossaan sitä, joka jumalanpalvelusta toimittaa,
        10 vaan jotka, niinkuin ruuat ja juomat ja erilaiset pesotkin, ovat ainoastaan lihan sääntöjä, jotka ovat voimassa uuden järjestyksen aikaan asti.
        11 Mutta kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi, niin hän suuremman ja täydellisemmän majan kautta, joka ei ole käsillä tehty, se on: joka ei ole tätä luomakuntaa,
        12 meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen.
        13 Sillä jos kauristen ja härkäin veri ja hiehon tuhka, saastaisten päälle vihmottuna, pyhittää lihanpuhtauteen,
        14 kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!

        Hesekiel kertoo, miten Jumala tulee lopunaikan osoittamaan pakanoille ja juutalaisille Herruutensa ja miten Hän antaa Henkensä omiensa sydämeen ja vaikuttaa heissä tahtomisen ja tekemisen niin, että Hänen kansansa tulee kykeneväksi noudattamaan Hänen käskyjään ja oikeuksiaan ja tulee kykeneväksi pitämään ne.

        24 Minä otan teidät pois pakanakansoista ja kokoan teidät kaikista maista ja tuon teidät omaan maahanne.
        25 Ja minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte; kaikista saastaisuuksistanne ja kaikista kivijumalistanne minä teidät puhdistan.
        26 Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen.
        27 Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne.

      • raivostuvat***

        Antti saa fariseukset ja kirjanoppineet suuttumaan vähän niinkuin Jeesus. Vähän samalla lailla kalikka kaalhtaa kuin Jeesuksen päivinä.

        Toivottavasti suututtaminen ei ole pääasiana.

        Vaan Kristus.

      • kirjoittamaan
        raivostuvat*** kirjoitti:

        Antti saa fariseukset ja kirjanoppineet suuttumaan vähän niinkuin Jeesus. Vähän samalla lailla kalikka kaalhtaa kuin Jeesuksen päivinä.

        Toivottavasti suututtaminen ei ole pääasiana.

        Vaan Kristus.

        rekistöröidyllä nimimerkillä. Moni tietää kuka kätkeytyy noiden tähtien taakse, jotka alunpitäen toinen otti käyttöönsä

      • Lukihäiriöinen
        kirjoittamaan kirjoitti:

        rekistöröidyllä nimimerkillä. Moni tietää kuka kätkeytyy noiden tähtien taakse, jotka alunpitäen toinen otti käyttöönsä

        Sinulle Antti sanoisin, Olet lain alla, rakkauden lakia vastaan, vaikka ovelasti viittaatkin siihen.
        Se on juuri eksytystä,vaikkakin hiuksen henoa.
        Jeesus on mennyt ristille, syntien tähden ja sinunkin syntien tähden.
        Teuraslammasta ei tarviste enää teurastaa, vaan Jeesus teki sen.
        Jeesus on vapauttanut, kaikki ihmiset synnistä omalla ristinkuolemallaan.
        Ennen ylösnousemista taivaaseen, Hän lupasi Pyhän Henkensä niille, jotka uskovat Häneen.
        Sinulla ei ole Pyhää Henkeä, kun elät vanhassa liitossa, etkä tahdokaan tutustua Jeesukseen, jolla on avaimet, joilla Hän avaa eikä suje.
        Joka tahtoo tulla Hänen eteensä, Hän on armo ja laupeus ja rakkaus.
        Sanan helinä ei riitä, tulee olla hyviä Hedelmiä,hedelmistään puu tunnetaan.
        Jos ei hedelmiä löydy heitetään puu tuleen.
        Ei riitä vaikka kuinka hokee, Herra Herra.
        Olet juuri niinkuin Fariseukset,jotka Jeesukselle, sanoivat et se sinä ole.
        Jeesus on kuitenkin portti, tie ja totuus joka ei pala tulessakaan.

      • pitäis nimensä kertoa***
        kirjoittamaan kirjoitti:

        rekistöröidyllä nimimerkillä. Moni tietää kuka kätkeytyy noiden tähtien taakse, jotka alunpitäen toinen otti käyttöönsä

        Ken haluaa toisen henkilön henkilötiedot, hänen on tietysti itsekin esittäydyttävä.

        Mutta "meidän veljiemme syyttäjä" on alusta asti ampunut pimeyden turvin "pahan palavia nuolia".

    • Rakas lukija! JOS et voi yhtyä käsitykseen, että 5 tyhmää neitsyttä ovat lainvaatijoita, sano sinä, keitä he sitten ovat. Tällä foorumilla muutamat nimettömät penäävät toinen toistaan paljastamaan nimensä. Se ainakin on pimeää ja typeää, sillä nimettömyys ei herätä luottamusta - ei valaise.
      Kaikkihan he odottivat Herraa, mutta tyhmät luulivat oman valon riittävän.
      Jäävät lopunaikaan, sillä oma valo ei riitä Kristuksen tuloon asti.

      Muistammehan Jeesuksen sanoneen, että palvelijat eivät saa Herransa tulon viipyessä ryhtyä lyömään toisiaan, vaan on ruokittava nälkäiset, vaatetettava alastomat ja annettava janoiselle lasillinen vettä. Öljyn puuttuminen on siis rakkaudettomuutta. Rakkauden sijaan luetaan lakia.
      Rakkaus - usko - toivo, se on öljyä lampussa. Laki - viha - pimeys, on se valoton vaihtoehto.
      ----------------------
      Olen saanut palautetta:
      "Lopeta jo tuosta laista puhuminen ja ala puhua parannuksen teoista ja kuuliaisuudesta Jumalan Sanalle!"
      Olenkin lopettanut ja puhun Jumalan Sanasta sekä kuuliaisuudesta - Jeesuksen sana on Jumalan sanaa.
      Lain sana on Mooseksen sanaa.

      Tuliko Pietari murheelliseksi synneistään, mm. siitä, että sivalsi erään korvan irti. Ei, vaan siitä, että sellaisenaan hän kelpaa Jeesuksen työtoveriksi.
      Joku saattaa sanoa:
      "Miksi sinä alati puhut tuosta laista, joka on puolestamme jo täytetty. Miksi et koskaan puhu parannuksen tärkeydestä ja siitä, että usko ei viihdy ihmisessä, joka ei ole kuuliainen Jumalalle ja elä Hänen ohjeissaan, eli joka hetkisessä parannuksessa.
      Mikä synti saa sinut puolustamaan syntiä. "

      "Synti vaikuttaa siihen, että armo ei ole saatavissa, jos tahtoo synnissä elää, eikä tahdokaan taivuttaa tahtoaan parannukseen. Älä puhu, että synti ei vaikuta, sillä synti estää uskon.
      Moneenko kertaan on kirjoitettava, että varkaat ja pilkkaaja eivät peri Jumalan valtakuntaa. "

      Edellä mainittu ja yleensäkin lainvaatijat vetoavat alati tähän: "Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä". Saman kirjoittajan kynästä, (Johannes), tuo tekopyhä vetoomus, virkkeen osaan perustuva tuomitseminen, alati tyrmätään: "Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, petämme itsemme, ja totuus ei ole meissä" Totuus ei siis ole tuomitsijoissa, ei lainvaatijoissa. Sillä me olemme syntisiä, armahdettuja syntisiä. Ilman Jeesusta emme voi mitään hyvää tehdä. Ilman Rakkautta olemme pelkkiä tuomitsijoita - lainvaatijoita.

      Uskonnollisille on 2 tietä. "Rakkaus - usko -. toivo" tai "laki - synti -kuolema". Kumpaa tietä kuljet? Kun sallit Jumalan rakkauden murtaa sinut ja päivittäin keskustelet Isän kanssa, on sinulla lohdutus: "Jos sydämemme syyttää meitä ..." Lain tekojen kautta et saavuta yhteyttä Isän kanssa. Lain orjuuteen palannut on neitsyt, jolla ei ole öljyä lampussaan.
      ------------------

      JEESUS PALJASTAA LAINVAATIJAN A R M O T T O M U U D E N!. Jeesuksen tarkoitus on, että "joka paljon anteeksi saa, se paljon rakastaa". Miksi kävisin toisten kurkkuun, kun olen aivan mittaamattomasti saanut armoa armon päälle? Ei minulla ole mitään hampaankolossa niitä vastaan, jotka ovat rikkoneet minua vastaan tai Herraani vastaan. Jos alan velkoa lain tekoja vaatimalla, niin minut itseni laitetaan kouluun: pistin lihaan ja se pitää nöyränä, niinkuin piti Paavalin.

      Teille on sanottu: "Synti vaikuttaa siihen, että armo ei ole saatavissa, jos tahtoo synnissä elää, eikä tahdokaan taivuttaa tahtoaan parannukseen. Älä puhu, että synti ei vaikuta, sillä synti estää uskon. Moneenko kertaan on kirjoitettava, että varkaat ja pilkkaaja eivät peri Jumalan valtakuntaa."
      Synti muka estää armon. Totuus on se, että armon estää vain se, ettemme NÄE syntisyyttämme, (Ilm 3:17).
      SIELUNVIHOLLISEN KÄTYRIT TAHTOVAT HALLITA SYYLLISTÄMÄLLÄ. JEESUS HALLITSEE RAKKAUDEN KAUTTA. Syyllisyys katoaa sekä synti ja laki, mutta rakkaus pysyy iäti. Jumala on aina suurempi kuin syyttäjä.

      TEKOPYHÄLTÄ EIVÄT SANAT LOPU

      Parannuksen tekeminen on kääntymistä Jumalan puoleen. Tästä ovat yhtä mieltä kaikki raamatuntuntijat. Mutta fariseus ei käänny, vaan kehuu itseään Jumalalle. Hän näön vuoksi tunnustaa ehkä muutaman nimetyn synninkin. Mutta jos hän menisi itseensä, syntilista olisi loputon. Armahdettu syntinen on lähes sanaton: "Armahda minua syntistä" hän aloittaa keskustelun Jumalan kanssa. Näin hän myöntää olevansa läpikotaisin kelvoton. Ei ole varaa osoittaa sormella muita.

      Miksi luettelemme syntejämme Kaikkitietävälle? Parempi on antaa hänen sanoa MEILLE, mikä meidän tilamme on.
      Psalmit:
      26:1 Daavidin virsi. Auta minut oikeuteeni, Herra, sillä minä olen vaeltanut nuhteettomasti ja turvaan horjumatta Herraan.
      26:2 Tutki minua, Herra, ja pane minut koetukselle, koettele minun munaskuuni ja sydämeni.
      26:3 Sillä sinun armosi on minun silmäini edessä, ja minä olen vaeltanut sinun totuudessasi.
      Psalmit:
      139:23 Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni.
      139:24 Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle.

      "Tutki minua tarkasti Herra...! SE on parannuksen tekemistä, sillä se on kääntymistä ihan kokonaan Jumalan puoleen.
      On niinkin, että lahjavanhurskautetulla on melko pitkälle valta sitoa tai päästää ne, jotka häntä syyttelevät. Jobin läheiset ystävät etsivät Jobista virheitä, kun eivät muutakaan keksineet Jobin kärsimysten syyksi. Lopputulos oli se, että nämä "sielunhoitajat", kuten Job itsekin, tulivat siunatuiksi vasta, kun Job rukoili heidän puolestaan.
      1. Sielunhoitajat syyttävät Jobia: Job 5:2, 17. 8:5, 13. 11:5-7.
      2. J O B I N ASEMA JA ASENNE OLKOON MYÖS MEIDÄN Job 19:21-29. 16:19. 27:1-6.
      3. Armokeskeisyytesi koituu siunaukseksi jopa vastustajillesikin. Job 42:7-10, 12-17. Mutta ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi.

      _AnttiVKantola_

      • astiassa

        on Pyhä Henki! Pyhä Henki on astioissa, joissa on kuuliasuus ja nöyryys.
        Pyhä Henki tuo valon ja johdattaa meidät kaikkeen totuuteen.
        Sinun on käsittämättömän vaikea ymmärtää itsestäsi sitä, että sinun ei tarvitse itse armoa tienata, sillä se annetaan lahjaksi ja sen lahjan mukana Pyhä Henki tulee ihmiseen asumaan ja tässä Hengessä on VOIMA, karttaa pahaa ja tehdä Jumalan tekoja, jotka ovat rakkaus Jumalaan, joka ylittää kaiken ja rakkaus lähimmäiseen, kuin itseensä, siinä on laintäyttymys.
        Sinun on käsittämättömän vaikeaa ottaa kaikki Jeesukselta ja tunnustaa, että itsessämme emme mitään voi. Sinä et kykene ymmärtämään, että Jeesus on jo lihantahtomme ristille vienyt ja meidän ei tarvitse siinä tahdossa enää elää, vaan saamme VOIMAN elää Jumalan tahdossa.
        Meidän ei tarvitse yrittääkään lihantahdossa olla kuuliaisia Jumalan tahdolle, vaan saamme yhtyä Jumalaan Hänen Hengessään ja siinä Hengessä olemme kykeneviä olemaan Hänelle kuuliaisia, se on luonnollista.

        Taasen sinä AnttiKantola omiasi puhut ja taasen paasaat laista ja sen täyttämisestä ja sekoitat asioita niin, kuin vain kirjanoppineet sen kykenevät tekemään.
        Jätä kokonaan sana laki poissa, jotta pääset ymmärrykseen, että kuuliaisuus Jumalan Sanalle ei ole laintäyttämistä.

        Lakia ovat ympärileikkaukset, maistamiset, aikojen mukaan elämiset, syömiset, uhraamiset ja kaikkinaiset lait ja säädökset, joita ihminen yhä tänäänkin kehittelee. Kuka väittää synniksi kahvin juontia, kuka meikkaamista, kuka iloista naurua, kuka mitäkin.

        Synti on meille tiedotettu Raamatussa ja siinä, että jos ei pysy rakkaudenlaissa, joka sisältää kymmenen käskyä, tekee synnin. Jos ei kunnioita Jumalaa yli kaiken ja tahdo taipua Hänen tahtoonsa, elää synnissä, jos ei rakasta itseään, Jumalan käskystä huolimatta, on synnissä, jos ei rakasta lähimmäistään, vaan rikkoo häntä vastaan pahoilla ajatuksilla ja teoilla on synninorja.

        Sinustako Raamatun Ilmoitus, että yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä, on tekopyhää.

        Johannes kirjoittaa totuutta ja kertoo sen, että me Jumalasta syntyneet emme TAHDO yhtyä syntiin, mutta koska emme ole täydellisiksi tulleet, vaanii paha meitä ja siksi emme voi kerskata synnittömyydella, mutta sillä voimme kerskata, että olemme armosta pelastuneet ja saaneet Pyhän Hengen sisimpäämme ja tässä Hengessä saamme VOIMA kieltäytyä lihantahdosta, eli synnistä. Se, mikä meiltä jää onnistumatta onnistuu Jeesukselta ja siksi Hän lohduttaa meitä, että rakkaus peittää syntien paljouden. Tahallamme emme syntiä tee ja pyrimme kaiksessa etsimään Jumalan tahtoa.
        Jokaisessa meissä on tiedostamatontakin syntiä ja sen synnint edestä papit laintäyttämisen aikaan uhrasivat, mutta nyt Pyhä Henki tuo tuon synnin tietoomme ja saamme parannukseen käydä.

        Jumalan Poika, Jeesus Kristus, joka on kaikessa esimerkkimme, eli synnittömän elämän ja oli kuuliainen Isälle hamaan ristinkuolemaan asti.

        Sinä teet armon kohdallasi tyhjäksi, jos et armosta pelastettuna ota vastaan ymmärrystä, että synti, jota vaalit, pitää Pyhän Hengen sinusta poissa. Pyhä Henki ei tule asumaan vanhaan astiaan, vaan ensin Jumala uudistaa astian, jotta astia kestäisi uuden elämän, jonka Pyhä Henki tuo ja kykenisi uuteen elämään. Ihmisen on tahdottava parannetuksi tulla ja tahdottava hyljätä lihallisuus, Jumala tekee kaiken muun Itse.

        Siksi, tee parannus ja tahdo pysyä erillään synnistä, niin Jumala antaa Pyhän Hengen ja sen jälkeen kykenemme keskustelemaaan keskenämme.
        Nyt se on mahdotonta, sillä sinä puhut itsestäsi nähden ja minä puhun Jeesukseta nähden.

      • astiassa kirjoitti:

        Aivan. Viisailla neitseillä on Hengen öljy. Tyhmät ovat lain orjia. Olen samaa mieltä. Raamattuhan selvin sanoin kuvaakin.

        Ja tuuli puhaltaa, missä tahtoo. Lain orjat menee orjallisesti lain vaatimuksissaan.
        Sidottuja kirjaimeen, tiettyihin askeliin murheen laaksossa. Vapaana liitää Hengellä täyttynyt. Just niin.

    • kaulahuivifin

      9 artikla

      Uskosta

      Uskon määritelmänä on rakkaus Jumalaan.

      Usko Jumalaan merkitsee rakkautta myös hänen sanomaansa sekä tämän sanoman välittäjiin.

      Usko sisältää tietoa uskomisen kohteesta (kognitiivinen usko). Siihen kuuluu myös tunteita, elämyksiä, asenteita ja vuorovaikutusta muihin ihmisiin (emotionaalinen ja sosiaalinen usko) sekä toimintaa ja tekoja (fyysinen tai motorinen usko).

      Usko ei ole Jumalan teko, vaan ihmisen oman vapaan tahdon mukainen valinta.

      Usko ei vastaanota ihmisen ulkopuolista Pyhää Henkeä, vaan herättää mielenlaadun, jota voidaan kutsua Pyhäksi Hengeksi.

      Hyvät teot ovat keskeinen osa uskon elämää, mutta hyvät teot eivät ole kuitenkaan arviointiperusteena pääsylle ikuiseen elämään Jumalan luo. Yksin usko luottamuksena Jumalaan ja Jeesukseen vie ihmisen ikuisuuteen Jumalan edessä.

      Usko avaa ihmiselle uuden näkymän elämään ja antaa uutta motivaatiota myönteisyyteen ja hyvän toteuttamiseen. Kristitty voi syventää ymmärrystään ja tietojaan kristillisestä sanomasta, vahvistaa tahtoaan hyvän toteuttamiseen ja iloita eettisestä kasvustaan. Näin kristitylle kehittyy vähitellen parempi mielenlaatu ja hän elää Pyhässä Hengessä.

      Eettistä kehitystä voisi kutsua ihmisen sisäiseksi uudistumiseksi. Ihminen ei uudistu keskiajan opetusten mukaisesti häneen vuodatetun yliluonnollisen Jumalan armon tai Pyhän Hengen avulla, vaan ihminen itse muuttaa elämäänsä omilla valinnoillaan, päätöksillään ja toimillaan.

      • Voi meitä humanisti-poloisia! Jos tuollaiset uskon määritelmät - sinänsä sivistyneiltä vaikuttavat - pitäisivät paikkansa, kristus olisi turhaan kuollut ja me vielä kuolemansynneissä. Jeesuksen ristille ei löydy sijaa noissa epäpyhissä ämmäin taruissa. Humanismi on pimeyttä, apinain oppia.

        Roomalaiskirje:
        3:31 Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain.
        4:14 Sillä jos ne, jotka pitäytyvät lakiin, ovat perillisiä, niin usko on tyhjäksi tehty ja lupaus käynyt mitättömäksi.
        1.Korinttolaiskirje:
        1:17 Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
        1:19 Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi."
        1:28 ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on,
        Galatalaiskirje:
        2:21 En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.
        3:17 Minä tarkoitan tätä: Jumalan ennen vahvistamaa testamenttia ei neljänsadan kolmenkymmenen vuoden perästä tullut laki voi kumota, niin että se tekisi lupauksen mitättömäksi.

        Fakta on se, että ihminen etsii jumalia ja lakiuskontoja. Mutta ilman Pyhän Hengen vaikutusta ei kukaan etsi elävää Jumalaa.

        Toinen ilmiselvä tosiasia on se, ettei ihmissuku ole pohjimmiltaankaan hyvä ja jokainen sivilisaatio lopulta tuhoutuu rappiotilan kautta.

        Kolmas ja kaikkein selkeimmin todettavissa, on se, että ihmisen ns. vapaa tahto EI OLE oikeasti vapaa, vaan se on sidottu. Hyvä ja paha näet taistelevat ihmisen sisimmästä, ajatuksista ja aisteista. Seurauksena on eettinen rappio, ellei saa uudestisyntymisen armoa.

        Jeesuksen Kristuksen sisäinen tunteminen olkoon meille kaikki kaikessa, niin meillä on aivan käsittämätön rauha ja selkeys ja ilo. Usko, toivo, rakkaus.

      • kaulahuivifin
        AnttiVKantola kirjoitti:

        Voi meitä humanisti-poloisia! Jos tuollaiset uskon määritelmät - sinänsä sivistyneiltä vaikuttavat - pitäisivät paikkansa, kristus olisi turhaan kuollut ja me vielä kuolemansynneissä. Jeesuksen ristille ei löydy sijaa noissa epäpyhissä ämmäin taruissa. Humanismi on pimeyttä, apinain oppia.

        Roomalaiskirje:
        3:31 Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain.
        4:14 Sillä jos ne, jotka pitäytyvät lakiin, ovat perillisiä, niin usko on tyhjäksi tehty ja lupaus käynyt mitättömäksi.
        1.Korinttolaiskirje:
        1:17 Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
        1:19 Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi."
        1:28 ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on,
        Galatalaiskirje:
        2:21 En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.
        3:17 Minä tarkoitan tätä: Jumalan ennen vahvistamaa testamenttia ei neljänsadan kolmenkymmenen vuoden perästä tullut laki voi kumota, niin että se tekisi lupauksen mitättömäksi.

        Fakta on se, että ihminen etsii jumalia ja lakiuskontoja. Mutta ilman Pyhän Hengen vaikutusta ei kukaan etsi elävää Jumalaa.

        Toinen ilmiselvä tosiasia on se, ettei ihmissuku ole pohjimmiltaankaan hyvä ja jokainen sivilisaatio lopulta tuhoutuu rappiotilan kautta.

        Kolmas ja kaikkein selkeimmin todettavissa, on se, että ihmisen ns. vapaa tahto EI OLE oikeasti vapaa, vaan se on sidottu. Hyvä ja paha näet taistelevat ihmisen sisimmästä, ajatuksista ja aisteista. Seurauksena on eettinen rappio, ellei saa uudestisyntymisen armoa.

        Jeesuksen Kristuksen sisäinen tunteminen olkoon meille kaikki kaikessa, niin meillä on aivan käsittämätön rauha ja selkeys ja ilo. Usko, toivo, rakkaus.

        Kukaa ei tee Jeesusta turhaksi modernissa kristinuskossa. Hänellä on vain uusi paljon järkevämpi tehtävä: opastaa takaisin Jumalan luo ja muistuttaa rakkaudesta, anteeksiantamuksesta sekä lohduttaa ikuisella elämällä. Nämä ovat paljon tärkeämpiä asioita taivaassa kuin joku kuolema maan päällä. Sanoma armosta on kaiken keskus kristinuskossa, ei joku yksittäinen tapahtuma.

      • kaulahuivifin kirjoitti:

        Humanismi on vastaus, kun kysytään: mikä meni pieleen. Sivistys, sivilisaatio lopulta aina rappeutuu ja tuhoutuu siksi, että luullaan ihmisessä jotain hyvää olevan. Ja asetetaan järjen päätelmät jumalaksi. Järjellinen jumalanpalvelus on huolehtia oikeudenmukaisuudesta, eikä kehittää niitä parempia ihmisiä huippuunsa.

        Globaalisti ajatellen. Ellemme paranna suurten kehitysmaiden tilannetta, me olemme ennen pitkää niiden orjuudessa. Riisto kostautuu aina ennen pitkää. Jos Pyhää Henkeä ei olisi, ei meillä olisi mitään yhteyttä Luojaan. Ja meillä olisi vain järki - ei viisautta.

        1.Korinttolaiskirje:
        1:17 Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan, vaan evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.
        1:19 Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi."
        1:28 ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on.

    • Armhdus ilman totuus! Ja totuus just on Rakkaus joka pelastaa vaikka kirpaisee ensin!

      • Niinpä; rakkaus peittää syntien paljouden - armoliitossa.

        Toista oli lakiliittojen aikaan - tilapäisesti uhreilla piti synnit peittää. Sitä uhritoimitusta suorittavan papin täytyi aian ensin omat syntinsä peittää uhrein. Voi niitä työtä tekeväisiä ja raskautettuja. Raskasta uhraamistyötä oli koko elämä. Ei kaiketi kukaan sellaiseen paluuta halua?

        Laki on Mooseksesta, mutta armo ja totuus Jeesuksesta. KIRPAISI JEESUSTA TÄMÄN UUDEN, RAKKAUDEN LAIN LUNASTAMINEN.

        1.Pietarin kirje:
        4:8 Ennen kaikkea olkoon teidän rakkautenne toisianne kohtaan harras, sillä "rakkaus peittää syntien paljouden."

        1.Pietarin kirje:
        4:8 Ennen kaikkea olkoon teidän rakkautenne toisianne kohtaan harras, sillä "rakkaus peittää syntien paljouden."

        Johanneksen evankeliumi:
        1:17 Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.

        Tulihan Mooseksen kautta yksi totuus: kukaan ei ole kelvollinen. Mutta NYT meillä on parempi toivo!
        Ainoa, mitä voimme lisätä, on se, että maksamme rakakuden velkaa palvelemalla Herraa lähimmäisissämme.

        "Armahdus ilman totuus". En tiedä, mitä kysyjä tuolla tarkoittaa, mutta vain Jumala tietää meistä totuuden. ITSE NÄEMME VAIN JÄÄVUOREN HUIPUN. Siis JÄÄvuoren.

        "Totuus on Rakkaus". Tarkoittanee: "Totuutta noudattaen rakkaudessa". Sillä kun Sana sanoo, että armo JA totuus, niin ei voi olla yksi ja sama asia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      80
      5489
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      101
      4481
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      134
      4061
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      78
      2826
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      196
      2809
    6. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      32
      2656
    7. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      83
      2524
    8. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      87
      2271
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      182
      2083
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      1666
    Aihe