Tein aviorikoksen

ELIN HAUREUDESSA

Roomalaiskirje:
7:3 Sentähden hän saa avionrikkojan nimen, jos miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle; mutta jos mies kuolee, on hän vapaa siitä laista, niin ettei hän ole avionrikkoja, jos menee toiselle miehelle.
7:4 Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.
-------------------------------
Olen pahoillani, Paavali, mutta loukkaannun
julmaan tuomioosi: "sinä avionrikkoja!"
sillä koko ikäni olen kymmentä käskyä
noudattanut, vaikka se on raskasta ja
työlästä ollut - olen sentään tunnollisempi
kuin moni muu, joilla ei ole itsekuria

Onko se todella aviorikos, onko huoraamista
että moraalilakia ihailen, sen kanssa flirttailen
eikö Kristuksenikin noudattanut lakia
eikös rakkaus myös noudata, lakia
Jaa että ylistän lakia, jos lakiin katson
mutta Kristustani, jos Häneen katson

Hyvä on, Paavali, ymmärrän että minun
täytyy valita keneen luotan
lain vaativiin huutoihin jotka korvissani soivat
vaiko Jeesukseni persoonalliseen ääneen
joka lempeästi neuvoo: vain yksi on
tärkeä: rakkautena vaikuttava usko

Alan ymmärtää sinua Paavali
jos lakia rakastan, seuraan, noudatan
ei laki vastarakkautta suo
Mutta lähimmäistä kun rakastan kuin itseäni
voin tuntea yhteyttä Kristuksen kanssa
niin, rakkaus vastaa rakkauteen.

27

611

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mutta

      oletko seonnut?

      Eihän kirjat määrää ihmisen elämää.

      • KIRJAT EIVÄT MÄÄRÄÄ IHMISEN ELÄMÄÄ - EIVÄTKÄ OTA SIITÄ VASTUUTA
        Sain kasvottoman adventistin arvion itsestäni:

        "Ei pahalla
        Kirjoittanut: mutta 21.3.2007 klo 02.20

           oletko seonnut?

        Eihän kirjat määrää ihmisen elämää."
        -------------------------------------------------
        Juuri MINÄ sitä yritän sanoa, että kirjat eivät määrää ihmisen elämää.

        Siksi joku kirkko ei saa määrätä ihmiselle sapattipäivää tai kymmenyksiä tai muutakaan taakkaa.

        Sitäpaitsi, meillä on Pyhä Henki, joka lahjoittaa ELÄMÄNVIISAUTTA. Se on aivan muuta kuin kirjaviisaus. Ja siellä, missä Henki on, on vapaus - lupaa Sana - mutta srk sen usein tyrmää.

        Kirjaa ei pidäkään totella, uudessa liitossa - siinä olet oikeassa - mutta on viisasta tehdä YHTEISTYÖTÄ SISÄSSÄÄN OLEVAN PYHÄN HENGEN KANSSA. Oma arvio on mitä on, itsekullakin meistä.

        Jumalan hullutus - sanoo Sana - on viisaampaa kuin ihmisten viisaus. Joten ei ihme, että minä olen sinun mielestäsi seonnut.

        1.Korinttolaiskirje:
        1:18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.

        1:23 Me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus.

        2:14 Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.

        3:19 Sillä tämän maailman viisaus on hullutus Jumalan silmissä. Sillä kirjoitettu on: "Hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa".

        Jumala itsekin on seonnut LOPULLISESTI, sillä Hän pelastaa pelkästään uskon varassa olevat ja Hän ottaa siihen mukaan vielä niskuroivan ns. omaisuuskansansakin! Lakiin katsomatta!

        _AnttiVKantola_

      • Sirkka Iita.
        AnttiVKantola kirjoitti:

        KIRJAT EIVÄT MÄÄRÄÄ IHMISEN ELÄMÄÄ - EIVÄTKÄ OTA SIITÄ VASTUUTA

        ei niin,vaan me saamme!Se on aivan eriasia,se on hengellistä vapautta.Jumalan Pyhä Henki meissä vaikuttaa uskon kautta kaikki tekemisemme ja tekemättä jättämisemme.

        Se on sitä Jumalan ääntä uudestisyntyneen ihmisen sydämeessä,joka neuvoo,kiittää tai nuhtelee aina tilanteiden mukaan.Se on Jeesus meissä,eikä Jeesus vie meitä laittomuuteen,vaan antaa voiman kaikkeen hyvään ja oikeaan.Kuunnellaan kaikessa Jeesusta,niin meidän käy hyvin!

      • mutta
        AnttiVKantola kirjoitti:

        KIRJAT EIVÄT MÄÄRÄÄ IHMISEN ELÄMÄÄ - EIVÄTKÄ OTA SIITÄ VASTUUTA
        Sain kasvottoman adventistin arvion itsestäni:

        "Ei pahalla
        Kirjoittanut: mutta 21.3.2007 klo 02.20

           oletko seonnut?

        Eihän kirjat määrää ihmisen elämää."
        -------------------------------------------------
        Juuri MINÄ sitä yritän sanoa, että kirjat eivät määrää ihmisen elämää.

        Siksi joku kirkko ei saa määrätä ihmiselle sapattipäivää tai kymmenyksiä tai muutakaan taakkaa.

        Sitäpaitsi, meillä on Pyhä Henki, joka lahjoittaa ELÄMÄNVIISAUTTA. Se on aivan muuta kuin kirjaviisaus. Ja siellä, missä Henki on, on vapaus - lupaa Sana - mutta srk sen usein tyrmää.

        Kirjaa ei pidäkään totella, uudessa liitossa - siinä olet oikeassa - mutta on viisasta tehdä YHTEISTYÖTÄ SISÄSSÄÄN OLEVAN PYHÄN HENGEN KANSSA. Oma arvio on mitä on, itsekullakin meistä.

        Jumalan hullutus - sanoo Sana - on viisaampaa kuin ihmisten viisaus. Joten ei ihme, että minä olen sinun mielestäsi seonnut.

        1.Korinttolaiskirje:
        1:18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.

        1:23 Me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus.

        2:14 Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.

        3:19 Sillä tämän maailman viisaus on hullutus Jumalan silmissä. Sillä kirjoitettu on: "Hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa".

        Jumala itsekin on seonnut LOPULLISESTI, sillä Hän pelastaa pelkästään uskon varassa olevat ja Hän ottaa siihen mukaan vielä niskuroivan ns. omaisuuskansansakin! Lakiin katsomatta!

        _AnttiVKantola_

        kirkko ei ole määrännyt sapattia tai kymmenyksiä. JUMALA on ne määrännyt.

      • mutta kirjoitti:

        kirkko ei ole määrännyt sapattia tai kymmenyksiä. JUMALA on ne määrännyt.

        Joku on jäänyt ajastaan jälkeen, jopa 2000 vuotta. Mutta tässä uutta käskyä, Uusimmasta ja voimassa olevasta testamentista.

        Roomalaiskirje:
        7:6 mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.

    • kysyn vain

      ketä lähimmäistä sinä rakastat, niitäkö vain jotka ovat aivan samaa mieltä kanssasi kaikessa, vai riittääkö rakkautesi myös niille jotka ajattelevat toisin kuin sinä?

      • oma kehuva suu

        Määritteletkö itse lähimäisenrakkautesi vai sinunko lähimmäinen sen määrittelee?

      • en minä
        oma kehuva suu kirjoitti:

        Määritteletkö itse lähimäisenrakkautesi vai sinunko lähimmäinen sen määrittelee?

        määrittele lähimmäisen rakkautta,minulle ovat kaikki ihmiset samanarvoisia, mutta kun olen nähnyt tällä palstalla että täällä määritellään, jos et usko kuin minä,helvettiin tiesi johti, sillä minä vain sitä kysyin kun hän mainitsi lähimmäisen rakkaudesta, että millainen määritelmä hänellä on kaikkiin lähimmäisiin jopa vihamiehiin nähden, entä sinulla itselläsi onko sitä lähimmäisen rakkautta sinun povessasi?

      • itekki.

        Vaikka rakastankin kaikkia ,ei se silti tee väärää oppia,tai väärää näkemystä oikeaksi.

      • Piispojen
        itekki. kirjoitti:

        Vaikka rakastankin kaikkia ,ei se silti tee väärää oppia,tai väärää näkemystä oikeaksi.

        Kokouksessa: Sillähän yleensä päätetään enemmistön päätöksellä millä tavalla tavallisen
        maatiaisen pitää uskoa, että hän uskoisi oikea-
        uskoisen tavalla. Näinhän on minulle pappi ihan
        henkilökohtaisesti kertonut. Piispain kokouksella määrätään opin puhtaus. Vai kuis ois?

      • vaikka sinäkin
        itekki. kirjoitti:

        Vaikka rakastankin kaikkia ,ei se silti tee väärää oppia,tai väärää näkemystä oikeaksi.

        mitä sinä tarkoitat tuolla väärällä opilla ja näkemyksellä, kun et maininnut mitään mitä ne ovat ne väärät opit sekä näkemykset, voisitko selittää sitä, mitä sillä tarkoitat?

      • ETTÄ RAKASTANKO SAMANLAISUUTTA ja VIHAANKO ERILAISUUTTA?
        Yhdyn täysin ns. vuorisaarnaan tässä asiassa eli pyrin rakastamaan ennen muuta vihamiehiäni.

        MITÄS ERINOMAISTA siinä on, että tykkää siitä, joka on samanmielinen? Ei siinä ole edes haastetta.

        Matteuksen evankeliumi:
        5:46 Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin?

        5:47 Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin?

        VIHAMIELISIÄ ja toisinajattelevia kun rakastaa, siitä saa vieläpä PALKKION, jo tässä elämässä ja kerran iäisyydessä. Jo siksikin pyrin vastaamaan rakkauden haasteeseen. Onhan niinkin, että ennen pitkää, useinmiten, rakkaus vastaa rakkauteen. Orjallisesta lainnoudattamisesta puheen ollen, sieltä ei vastaa edes kaiku.

        Matteuksen evankeliumi:
        5:43 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi.'
        5:44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,

        5:45 Että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.

        IHAN HULLU RAKKAUDEN LAKI

        YLEENSÄKIN olen ihastunut Jumalan hulluihin antamisen lakeihin. Laupeuden lakeihin.

        Matteuksen evankeliumi:
        5:38 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Silmä silmästä ja hammas hampaasta.'

        5:39 Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin;
        5:40 Ja jos joku tahtoo sinun kanssasi käydä oikeutta ja ottaa ihokkaasi, anna hänen saada vaippasikin;
        5:41 Ja jos joku pakottaa sinua yhden virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi.
        5:42 Anna sille, joka sinulta anoo, äläkä käännä selkääsi sille, joka sinulta lainaa pyytää.

        Sana sanoo, että "rakkaus on täydellisyyden side". Sillä jokainen rakkauden teko on täydellinen teko. Tekojen MÄÄRÄ on ennen muuta Jumalan varassa; sanoohan Jeesus: "Ilman minua, ette mitään voi".

        Roomalaiskirje:
        9:16 Niin se ei siis ole sen vallassa, joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee, vaan Jumalan, joka on armollinen.

        _AnttiVKantola_

    • Trubaduuri

      Pohjimmiltaan on kuitenkin kyse siitä että sekä laki ja rakkaus ovat käskyjen lisäksi tärkeitä, eikä niitä sovi asettaa vastaikkain vain sen vuoksi ettei oma tahto taivu taivaallisen Isän tahtoon ja ettei omat tavoitteet kohtaa Luojamme, taivaallisen Isän tavoitteita, kuitenkin muistaen jotta Isän rakkaus ja armo sekä hyvyys mittaavat ihmistä tekoineen aina oikeudenmukaisella tavalla ja tasolla, rakkauden ollessa päällimmäisenä ja lain alimmaisena määriteltäessä kaikkia anteeksi saamisiamme ja todellisia tuomioitamme, joista selvän saamme vasta aikojen lopussa.

      • Sirkka Iita.

        Trubaduuri!Sinä toit lyhyesti ja selkeästi esille koko asian,perusteluineen kaikkineen,kiitos Trubatuuri!

        Jumalan käskyt ovat kaikki kehoitusta oikeudenmukaisuuteen lähimäistämme kohtaan.Rakkaus on kaiken oikeudenmukaisuuden perusta.
        Jos ihminen rakastaa,ei se halua tehdä pienintäkään vilppiä sille jota rakastaa,edes mielessään,muuten se rakkaus ei ole aitoa ja puhdasta.

        Eriasia sitten on se,että me ihmiset olemme kaikessa vajavaisia,mutta tässä sitten tulee Jeesus itse avuksi,koska Jeesus asuu jokaisen uudestisyntyneen ihmisen sydämessä,niin hänen rakkaudensa riittää antamaan meille sen voiman,että me voimme,kun vain koko sydämestämme sitä tahdomme.Jeesus jätti tämän rakkauden käskyn,johon hän sanoi sisältyvän koko laki ja profeetat ja se kuuluu näin:

        "Rakasta Jumalaa kaikesta sydämestäsi,kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi."

        Tämä on suurin ja ensimäinen käsky ja toinen tämän vertainen on:

        "Ja lähimäistäsi,niinkuin itseäsi."

        Kun nyt ajattelemme Jumalan käskyjä tämän rakkauden kaksois käskyn valossa,huomaamme sen että tähän käskyyn sisältyy kaikki Jumalan kymmenen käskyä.

        Ensimäiset neljä käskyä ovat Jumalan kunnioittamista,siis rakkaus Jumalaan ja kuusi seuraavaa ovat lähimäisen rakastamista koskevia ohjeita.Mutta kun Jumalan rakkaus täyttää mielemme kokonaan,ei meidän tarvitse näitä miettiä ollenkaan,sillä Jumala itse täyttää meissä kaiken.

        Omatunto on Jumalan ääntä sisimmässämme ja Hän pitää huolen siitä,että hän varoitaa ja kehoittaa,emme ole minkään lain määräyksen alla,vaan rakkaus meissä tekee sen nyt ilolla,mikä oli ennen uudestisyntymää laille mahdotonta.

      • Trubaduuri
        Sirkka Iita. kirjoitti:

        Kiitos Sirkka. Eikä minulla ole enää tuohon muuta lisättävää kuin: "Rakkaus on ikuista". :)

      • Jeesuksen Uudesta Testamentista käy ilmi, että lain ja rakakuden sekoitus on MAHDOTON YHTÄLÖ.

        Seuraava ei ole edes mikään yhtälö, vaan mielettömän sekava ajatus: "Laki ja rakkaus ovat käskyjen lisäksi tärkeitä, eikä niitä sovi asettaa vastakkain".

        Onhan lakikirjan (Raamatun) mukaan vanha laki vain tulevaisen hyvän varjo - rakkauden lain siis.
        KYLLÄ SE VARJO AURINGOSSA SEURAA MUKANA IHAN LIIANKIN ORJALLISESTI.
        Ei siitä varjosta tarvitse huolehtia, eikä sen katsomisesta ole mitään hyötyä. Ei siinä ainakaan mitään kirkkautta ole.

      • mitä väität????
        AnttiVKantola kirjoitti:

        Jeesuksen Uudesta Testamentista käy ilmi, että lain ja rakakuden sekoitus on MAHDOTON YHTÄLÖ.

        Jos olisi oikessa, Jumala olisi skitsofreeninen. Hän ei ole vain rakkaus. Hän on myös pyhyys ja hänen pyhyytensä asettaa rajat rakkaudelle ja määrittelee, mikä on ja mikä ei ole rakkautta. Et pääse mitenkään eroon laista ja tarkoituksesta, vaikka kuinka sitä yrittäisit. Tämä maailma on synnin pesä juuri siksi, että ihmiset eivät HALUA noudattaa Jumalan ilmaistua tahtoa. Synti on kapinaa Jumalaa vastaan ja se näkyy juuri Jumalan lain rikkomisena. Jos sinä luulet, että syntiä tekemällä pääsee taivaaseen, sinua odottaa karmea loppu tuomiopäivänä. Syntiä ei taivaaseen oteta. Joko me nyt tässä elämässä hylkäämme synnin Pyhän Hengen voimalla tai me emme astu Jumalan kirkkauden valtakuntaan. Jumala itse on näin ilmoittanut. Lue Hepr. 10:26-27.

        Hänhän varmaan tarkoitti sitä,että Jumalan oikeudenmukaisuus,jonka hän käskyissään ilmaisee on rakkautta lähimäisiimme,joka tulee esiin kaikessa oikeudenmukaisuudessa.Jumalan lakihan on kaikki oikeudenmukaisuus.Eikä kukaan ihminen sitä itsessään voi täyttää.

        Mutta kun Pyhä Henki tulee meihin,me saamme voiman ylhäältä,niin että meidän ei enää tarvitse hampaat irvessä väkisellä mitään tehdä,vaan Jumalan Pyhä Henki vaikuttaa sen meissä että mielellämme yhdymme kaikessa siihen mikä on oikein.

        Niin että nyt sydämen ilolla teemme Jumalan tahdon,koska se meistä tuntuu hyvälle ja oikealle.

        Jumala on rakkaus ja hänen lakinsa on täydellinen oikeudenmukaisuus.Rakkaus ei halua tehdä mitään pahaa sille jota rakastaa.

        Tämä on ihmiselle mahdotonta,eikä ihminen omassa vanhassa minässään voi tätä ymmärtää,mutta kun hän saa syntyä uudesti ylhäältä niin että Pyhä Henki saa avata hänen sydämensä ja täyttää rakkaudella.Rakkaus ei tee lähimäisilleen mitään pahaa.

        Vasta uudestisyntymässä ihminen voi alkaa ymmärtää näitä Jumalan mielen ilmaisuja aivan toisin.Ei ihminen itsessään siihen olekkaan kykenevä,vaan Jeesus hänessä.

        Jeesuksen antamaan rakkauden käskyyn sisältyy koko laki ja profeetat!(Siis jokaikinen Jumalan käsky on Hänen rakkautensa ilmaisua.)Koska Jumalan laki yhdellä ainoalla sanalla ilmaistuna on RAKKAUS.

      • omakehu

        Se jolla on parhain lain tuntemus niin sillä on suurin rakkaus eli pastorit ja lainoppineet ovat suurimpia rakkauden ilmentymiä.
        Lain varjolla kiihkoileva yksilö pysyy edelleen silmissäni kiihkoilijana eikä muuksi muutu.

      • Tirlittanin sisko<3
        omakehu kirjoitti:

        Se jolla on parhain lain tuntemus niin sillä on suurin rakkaus eli pastorit ja lainoppineet ovat suurimpia rakkauden ilmentymiä.
        Lain varjolla kiihkoileva yksilö pysyy edelleen silmissäni kiihkoilijana eikä muuksi muutu.

        jokainen uudestisynytynyt adventistikin!Terveessä kristillisyydessä ihmisen huomio kiintyy aina Kristukseen.Kristus on pelastuksen aikaansaaja,mutta myös koko hengellinen elämä.Kristitty ei ponnistele itse,vaan oppii lepäämään Kristuksen työn varassa.

        Kristus ITSE ELÄÄ hänessä ja vaikuttaa TODELLISEN KRISTILLISEN ELÄMÄN!

        Tämä saattaakin uskosta osattoman silmiin näyttää "liian pyhältä"ja siksi uskomaton voi saada virheellisen kuvan jopa lakihenkisyyteen menemisestä,vaikka todellinen kilvoittaja onkin rakkaus!

        Rakkaus johtaa aina oikeudenmukaisuuteen.Ei Kristus vie meitä laittomuuteen,vaan antaa meille uuden mielen ja uuden sydämen,niin että saamme voiman tehdä oikeita rakkaude tekoja,rakastaa Jumalaa ylikaiken ja lähimäistämme niinkuin itseämme.Se on Kristuksessa pyhitettyä ylösnousemus elämää.

      • Trubaduuri
        AnttiVKantola kirjoitti:

        Jeesuksen Uudesta Testamentista käy ilmi, että lain ja rakakuden sekoitus on MAHDOTON YHTÄLÖ.

        Seuraava ei ole edes mikään yhtälö, vaan mielettömän sekava ajatus: "Laki ja rakkaus ovat käskyjen lisäksi tärkeitä, eikä niitä sovi asettaa vastakkain".

        Onhan lakikirjan (Raamatun) mukaan vanha laki vain tulevaisen hyvän varjo - rakkauden lain siis.
        KYLLÄ SE VARJO AURINGOSSA SEURAA MUKANA IHAN LIIANKIN ORJALLISESTI.
        Ei siitä varjosta tarvitse huolehtia, eikä sen katsomisesta ole mitään hyötyä. Ei siinä ainakaan mitään kirkkautta ole.

        Ehkäpä sinunkin kannattaa syvällisesti tutustua siihen jota ihmisen Poika, Kristus on sanotut laittomuuden lapsista, ja heidän tulossa olevasta lopustaan, ilmestyskirjan sivuilla, sillä tuo Johanneksen aikoinaan saama ja kokema ilmestys on Kristuksesta taivaallisen Isän suomana, kuten jokainen ymmärtävä oikein uskova sen voi ihan itse huomata kirjan alkusanoista. Uudestatestamentista
        ei käy ilmi laisinkaan jotta laki, käskyt ja rakkaus olivat jollakin tavalla mahdoton yhtälö, sillä Kristus nimenomaan kehoittaa pitämään käskyä
        *"rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi (ja rakasta itseäsi niin kuin vihamiestäsi)", ohjaavinpana käskynä itse kunkin ihmisen elämässä ja antaa myös ymmärtää sen olevan voimassa aikojen loppuun asti sen läsnä olon myötä, johonka on itse lupautunut.
        Elikkä hamaan maailman loppuun asti. Johan muuten lähetyskäskyssäkin on ehto käskyjen pitämisestä ja opettamisesta, jonka on tietenkin tapahduttava rakkaudellisessa hengessä pyyteettömästi.

        Raamatun laki! Onpa vierasta oppia, raamatussa on kyllä mainittu Moseksen lait ja monet juutalaisten itsensä aikojen saatossa lisäämät lait, ynnä puhtaussäännöt ja rituaali-, teurastus-, temppeli-
        , eläinuhri-, pappislait, mutta jotkut raamatun lait, on niin epäselvää ja suurpiirteistä sanailua ettei sen turvin edes pääse Tuomarin pakeille. Kristuksen sanoman sanan mukaan kyllä Luoja, taivaallinen Isä aikoi luoda/loikin uuden ihmisen, jolla on kaikki tarvittavat käskyt sydämessään ja täysi tietous oikeasta ja väärästä, siis kyllä normaali oikein uskova ihminen sydämessään tietää, josko on väärin tehnyt tai toiminut aivan oikein
        , ja sydämessä se taivaallisen Isän rakkauskin "asustaa", siis jos asustaa. Ja jos rehellisiä tässä ollaan, niin ei Luojan, taivaallisen Isän oikeudenmukaisuus voi olla hurskastelua eikä puolustelua, eikä Hänen ihmisille suomaa rakkauttaan voi alistaa jonkun vajavaisen ihmisen määriteltäväksi milloinkaan. Joten joko sitä ihminen rakastaa ja toteuttaa taivaallisen Isän tahtoa, tai sitten ei. Elikä rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto toisiaan kohtaan.

      • mitä väität???? kirjoitti:

        Jos olisi oikessa, Jumala olisi skitsofreeninen. Hän ei ole vain rakkaus. Hän on myös pyhyys ja hänen pyhyytensä asettaa rajat rakkaudelle ja määrittelee, mikä on ja mikä ei ole rakkautta. Et pääse mitenkään eroon laista ja tarkoituksesta, vaikka kuinka sitä yrittäisit. Tämä maailma on synnin pesä juuri siksi, että ihmiset eivät HALUA noudattaa Jumalan ilmaistua tahtoa. Synti on kapinaa Jumalaa vastaan ja se näkyy juuri Jumalan lain rikkomisena. Jos sinä luulet, että syntiä tekemällä pääsee taivaaseen, sinua odottaa karmea loppu tuomiopäivänä. Syntiä ei taivaaseen oteta. Joko me nyt tässä elämässä hylkäämme synnin Pyhän Hengen voimalla tai me emme astu Jumalan kirkkauden valtakuntaan. Jumala itse on näin ilmoittanut. Lue Hepr. 10:26-27.

        EI tämä maailma ole synnin pesä, kuten joku joko huolestunut tai sitten kateellinen toruu.
        Van MINÄ olen synnin pesä. (Sitä, mitä Paavali oli muinoin).

        Roomalaiskirje:
        7:17 Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.
        7:20 Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.

        Joku tahtoisi tietää tai ymmärtää Jumalan asettamat rakkauden rajat. Raamatussa kerrotaan ne.
        Rakkauden rajat - niinkuin Jumala ne määrää tai määrittelee:

        Roomalaiskirje:
        8:39 ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

        Efesolaiskirje:
        3:18 niin että te, rakkauteen juurtuneina ja perustuneina, voisitte kaikkien pyhien kanssa käsittää, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on,

      • Sirkka Iita. kirjoitti:

        Hänhän varmaan tarkoitti sitä,että Jumalan oikeudenmukaisuus,jonka hän käskyissään ilmaisee on rakkautta lähimäisiimme,joka tulee esiin kaikessa oikeudenmukaisuudessa.Jumalan lakihan on kaikki oikeudenmukaisuus.Eikä kukaan ihminen sitä itsessään voi täyttää.

        Mutta kun Pyhä Henki tulee meihin,me saamme voiman ylhäältä,niin että meidän ei enää tarvitse hampaat irvessä väkisellä mitään tehdä,vaan Jumalan Pyhä Henki vaikuttaa sen meissä että mielellämme yhdymme kaikessa siihen mikä on oikein.

        Niin että nyt sydämen ilolla teemme Jumalan tahdon,koska se meistä tuntuu hyvälle ja oikealle.

        Jumala on rakkaus ja hänen lakinsa on täydellinen oikeudenmukaisuus.Rakkaus ei halua tehdä mitään pahaa sille jota rakastaa.

        Tämä on ihmiselle mahdotonta,eikä ihminen omassa vanhassa minässään voi tätä ymmärtää,mutta kun hän saa syntyä uudesti ylhäältä niin että Pyhä Henki saa avata hänen sydämensä ja täyttää rakkaudella.Rakkaus ei tee lähimäisilleen mitään pahaa.

        Vasta uudestisyntymässä ihminen voi alkaa ymmärtää näitä Jumalan mielen ilmaisuja aivan toisin.Ei ihminen itsessään siihen olekkaan kykenevä,vaan Jeesus hänessä.

        Jeesuksen antamaan rakkauden käskyyn sisältyy koko laki ja profeetat!(Siis jokaikinen Jumalan käsky on Hänen rakkautensa ilmaisua.)Koska Jumalan laki yhdellä ainoalla sanalla ilmaistuna on RAKKAUS.

        10 käskyä on vain piskuinen moraalilaki. Vaarallinen itsepetos tapahtuu jo siinäkin, että monet uinuvat väärässä uskonnollisessa rauhassa - 10 ksäkyä on riittävinään.

        Toinen petollinen ansa on se, että eihän tämä meidän typistetty 10 käskyä vastaa Mooseksen esittämiä. Ja joka tapauksessa noiden lisäksi sälytetään sitten vaikka mitä lisukkeita - rajana vain mielikuvitus. Ja vedotaan tähän Mooseksen kymmeneen. Täähän on Raamatun mukaan moraalilaki jumalattomien hillitsemiseksi.

        Raamattu lukuisissa kohdin huomauttaa, että Hengen uudessa tilassa ei saa katsoa lakiin ja syitä Sanassa esitetään enemmän kuin tarpeeksi. Jo profeetat ennustivat, että lain sijaan tulee persoona, jolla on aivan eri lähtökohdat kuin lailla. Lain tehtävä oli vain osoittaa maailman synti. Jeesus parantaa synnistä.

        Jos hyväksytään lain seuraaminen, se on todellakin haureutta, kuten Raamattu oikein kuvainnollisesti huomauttaa. Lisäksi armon julistus häviää, kuten kävi Galatian maakunnassa. Siksi Paavali terottaa:

        Roomalaiskirje:
        7:2 Niinpä sitoo laki naidun vaimon hänen elossa olevaan mieheensä; mutta jos mies kuolee, on vaimo irti tästä miehen laista.
        7:6 mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.

      • Trubaduuri kirjoitti:

        Ehkäpä sinunkin kannattaa syvällisesti tutustua siihen jota ihmisen Poika, Kristus on sanotut laittomuuden lapsista, ja heidän tulossa olevasta lopustaan, ilmestyskirjan sivuilla, sillä tuo Johanneksen aikoinaan saama ja kokema ilmestys on Kristuksesta taivaallisen Isän suomana, kuten jokainen ymmärtävä oikein uskova sen voi ihan itse huomata kirjan alkusanoista. Uudestatestamentista
        ei käy ilmi laisinkaan jotta laki, käskyt ja rakkaus olivat jollakin tavalla mahdoton yhtälö, sillä Kristus nimenomaan kehoittaa pitämään käskyä
        *"rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi (ja rakasta itseäsi niin kuin vihamiestäsi)", ohjaavinpana käskynä itse kunkin ihmisen elämässä ja antaa myös ymmärtää sen olevan voimassa aikojen loppuun asti sen läsnä olon myötä, johonka on itse lupautunut.
        Elikkä hamaan maailman loppuun asti. Johan muuten lähetyskäskyssäkin on ehto käskyjen pitämisestä ja opettamisesta, jonka on tietenkin tapahduttava rakkaudellisessa hengessä pyyteettömästi.

        Raamatun laki! Onpa vierasta oppia, raamatussa on kyllä mainittu Moseksen lait ja monet juutalaisten itsensä aikojen saatossa lisäämät lait, ynnä puhtaussäännöt ja rituaali-, teurastus-, temppeli-
        , eläinuhri-, pappislait, mutta jotkut raamatun lait, on niin epäselvää ja suurpiirteistä sanailua ettei sen turvin edes pääse Tuomarin pakeille. Kristuksen sanoman sanan mukaan kyllä Luoja, taivaallinen Isä aikoi luoda/loikin uuden ihmisen, jolla on kaikki tarvittavat käskyt sydämessään ja täysi tietous oikeasta ja väärästä, siis kyllä normaali oikein uskova ihminen sydämessään tietää, josko on väärin tehnyt tai toiminut aivan oikein
        , ja sydämessä se taivaallisen Isän rakkauskin "asustaa", siis jos asustaa. Ja jos rehellisiä tässä ollaan, niin ei Luojan, taivaallisen Isän oikeudenmukaisuus voi olla hurskastelua eikä puolustelua, eikä Hänen ihmisille suomaa rakkauttaan voi alistaa jonkun vajavaisen ihmisen määriteltäväksi milloinkaan. Joten joko sitä ihminen rakastaa ja toteuttaa taivaallisen Isän tahtoa, tai sitten ei. Elikä rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto toisiaan kohtaan.

        PALVELEMINEN ON AVAINSANA, LOPPUJEN LOPUKSI

        Laki ei käske ruokkimaan, juottamaan tai vaatettamaan Jeesusta. laki ei siis riitä alkuunkaan taivaspaikan hankinnassa. Ei sapattilain noudattamista kysytä tosi paikan tullen. Eikä kymmenysten suorittamista tivata.

        Elämän kirjasta etsitään aivan muuta faktaa kuin kirkkojen antamien määräysten noudattamista. Vaikka niitä kuinka olisi Raamatun varjolla - lain varjolla - perusteltu.

        Matteuksen evankeliumi, 25:39-42

        25:39 Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?'
        25:40 Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun VÄHIMMISTÄ veljistäni, sen te olette tehneet minulle.'

        25:41 Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.
        25:42 Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda.

        Ilmestyskirja:
        20:12 Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.

        Matteuksen evankeliumi:
        10:42 Ja KUKA HYVÄNSÄ antaa yhdelle näistä pienistä maljallisen kylmää vettä, hänen juodaksensa, opetuslapsen nimen tähden, totisesti minä sanon teille: hän ei jää palkkaansa vaille."

        Hebrealaiskirje:
        6:10 Sillä Jumala ei ole väärämielinen, niin että hän unhottaisi teidän työnne ja rakkautenne, jota olette osoittaneet hänen nimeänsä kohtaan, kun olette palvelleet pyhiä ja vielä palvelette.

        Luukkaan evankeliumi:
        9:46 Ja heidän mieleensä tuli ajatus, kuka heistä mahtoi olla suurin.
        22:26 Mutta älkää te niin; vaan joka teidän keskuudessanne on suurin, se olkoon niinkuin nuorin, ja johtaja niinkuin se, joka palvelee.

        Jos ihminen haluaa oivallisen esimerkin itselleen tarkasteltavaksi pyytettömästä oman lähimmäisensä rakastamisesta, niin kannattaa tällöin lukea huolella ihmisen Pojan, Kristuksen esittämä kertomus laupiaasta Samarialaisesta. Siitä riittää sitten henkistä evästä vähän pidemmäksi aikaa, ja myös oikeaa tietoa itse rakkaudesta, joka käy kaiken lain edellä, ja ihmisen omankin edun edellä aina.

        JEESUS PYSYY ASIALINJALLA VIIMEISEEN SAAKKA, VAIKKA HÄNTÄ HOUKUTELLAAN LAINLUKEMISEEN. Laupeuden teoilla on ratkaisu elämän haasteisiin. Lainlukukokouksiin ei saisi olla niin kiire, että lähimmäinen jää vaivoihinsa virumaan.

        Ainakin neljänlaista ihmiselämän asemaa ja asennetta Jeesus kuvaa vertauksessaan, Luuk 10:25-37. Pääpaino selvästikin on laupeudessa ja päärooli niin ollen sorretulla ihmisellä.

        Käytännön teot ratkaisevat, mutta uskonnollisen puolen Jeesus suorastaan sivuuttaa. "Laupeutta minä tahdon enkä uhria", on Jeesuksen sana sille, joka haluaa tehdä Jumalan tahdon.

        Luukkaan evankeliumi:
        10:25 Ja katso, eräs lainoppinut nousi ja kysyi kiusaten häntä: "Opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?"
        10:26 Niin hän sanoi hänelle: "Mitä laissa on kirjoitettuna? Kuinkas luet?"

        10:27 Hän vastasi ja sanoi: "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi."
        10:28 Hän sanoi hänelle: "Oikein vastasit; tee se, niin sinä saat elää."
        10:29 Mutta hän tahtoi näyttää olevansa vanhurskas ja sanoi Jeesukselle: "Kuka sitten on minun lähimmäiseni?"

        10:30 Jeesus vastasi ja sanoi: "Eräs mies vaelsi Jerusalemista alas Jerikoon ja joutui ryövärien käsiin, jotka riisuivat hänet alasti ja löivät haavoille ja menivät pois jättäen hänet puolikuolleeksi.

        10:31 Niin vaelsi sattumalta eräs pappi sitä tietä ja näki hänet ja meni ohitse.
        10:32 Samoin leeviläinenkin: kun hän tuli sille paikalle ja näki hänet, meni hän ohitse.

        10:33 Mutta kun eräs samarialainen, joka matkusti sitä tietä, tuli hänen kohdalleen ja näki hänet, niin hän armahti häntä.
        10:34 Ja hän meni hänen luokseen ja sitoi hänen haavansa ja vuodatti niihin öljyä ja viiniä, pani hänet juhtansa selkään ja vei hänet majataloon ja hoiti häntä.
        10:35 Ja seuraavana aamuna hän otti esiin kaksi denaria ja antoi majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä, ja mitä sinulta lisää kuluu, sen minä palatessani sinulle maksan.'

        10:36 Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi osoitti olevansa sen lähimmäinen, joka oli joutunut ryövärien käsiin?"
        10:37 Hän sanoi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta." Niin Jeesus sanoi hänelle: "Mene ja tee sinä samoin."

        Lainopettaja ei tiennyt, mikä laissa on tärkeintä. Ei tiennyt sitäkään, kuka on hänen lähimmäisensä. Hämmästyttävää: tämä lainopettaja osasi lain ulkoa, mutta ei ymmärtänyt sisältöä - lain tarkoitusta! Tarkoitus, hänellä, oli kiusata Jeesusta ja osoittaa olevansa vanhurskas. Lainoppinut kuvitteli, että se on vanhurskautta, kun osaa lain ulkoa.

        Lähimmäiset elikkä vaivatut meillä on aina keskuudessamme. Aina on myös sapattikokouksiinsa kiiruhtavia lainkuuliaisia pappeja. Laupiaat ovat vähissä, ne jotka "menevät ja tekevät samoin". Mielellään ajattelisi itsensä uhrin asemassa olevaksi lähimmäiseksi, mutta Jeesus tahtoo nähdä meidät kaikki laupiaina samarialaisina. Sitomassa haavoja - vuodattamassa niihin öljyä ja viiniä - viemässä lähimmäistä ystävyyden majataloon.

        Jeesus kehottaa meitä hoitamaan ja huolehtimaan sekä pysymään rinnalla niin kauan kuin tarpeen on. Jeesuksen vertaus opetti lainoppineelle, kuka hänen lähimmäisensä on. Saako Jeesus kerran iäisyyden portilla todeta tälle: "Minä olin alaston ja sinä vaatetit minut"?

        _AnttiVKantola_

    • mielestäsi

      kuuliaisuus Jumalan tahdolle on huoruutta. Olet siis yksi niistä, jotka vääntävät Paavali tahallaan vinoon omaksi kadotukseksesi.

      Sano minulle, uskotko todellakin, että kun Jumalan antoi 10 käskyä ihmisille, hän päätti tehdä ihmisistä tuolla teolla huoria? Jumala on siis sinulle huorantekijä???

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      83
      6831
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      113
      6052
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      136
      4165
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      219
      2889
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      78
      2836
    6. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      35
      2778
    7. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      84
      2550
    8. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      90
      2288
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      183
      2139
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      1676
    Aihe