Tämä kirja ei muuttanut minua

Apukirjana sitä aluksi luin. Mutta lopulta se oli kirja ylitse muiden. ei se minua miksikään muuttanut. Mutta elämäni muuttui. Ei se kirja minua miellyttänyt, mutta se sanoi toivottoman totuuden minusta.

Eläväksi uutiseksi sitä kirjaa sanoisin, sillä se näytti minulle Isäni kasvot. Kaiken minua kohtaavan suodatan sen ajatuksen läpi, että jos isäni olisi paras isä - täydellinen - mitä hän minulle tekisi.

Miten hyvä isä minua tuomitsee, miten kohtelee - uskooko isä minuun? Auttaako ahdingossa, neuvooko asioissa?

Kirja opetti minulle, että hän on enemmän oikeamielinen ja laupias, kuin mitä osaan kuvitellakaan. Sen näkeminen opetti minulle, miten tulee suhtautua lähimmäiseen. Tee niinkuin toivoisit heidän sinulle tekevän. Tein niin ja muut alkoivat kohdella minua paremmin.

Minua se kirja ei muuttanut, olen yhä armahdettu syntinen, mutta elämä on nyt jännittävää ja lähimmäinen kiinnostaa. Se kirja kiehtoo yhä enemmän, sillä se valaa minuun elämänhalua. Se opasti vastuulliseen vapauteen Kristuksessa - se Raamattu j Herramme Jeesuksen Kristuksen Uusi Testamentti. Se kirja ei vanhene, se testamentti.

6

248

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niin kuin

      armahdetun sopii (ja lakkaa seuraamasta sitä vanhaa minääsi).
      Lopeta tuomitseminen, ihmisistä pahaa puhuminen ja rukoile vihollistesi puolesta, mutta älä täällä netissä vaan salaa kammiossasi. Älä erehdy luulemaan että jos rakkaudettomalla käytökselläsi osoitat Jumalan armon sinuun tehottomaksi yhä vain olet pelastettu. Kukaan ei vaadi että olisit synnitön, hyvä, tietäisit kaiken - mutta jos olet ilman rakkautta et ole mitään ja jos vaadit muilta täydellisyyttä ja kaivelet heidän virheitään ja vääristelet heidän ajatuksiaan (joita et edes voi tietää) silloin sinulta puuttuu rakkaus. Rakkaus ei ole vain sanoja vaan tekoja.

      • VALHEVELJIÄ on luikerrellut foorumille, vakoilemaan ja tutkimaan, miksi lauantaisapatti-vaatimuksista vapaat ovat onnellisia Herrassa. Kateus on yksi pahimpia sielun vihollisia. Olen hämilläni ...

        Galatalaiskirje:
        2:4 Noiden pariimme luikertaneiden valheveljien tähden, jotka orjuuttaakseen meitä olivat hiipineet vakoilemaan vapauttamme, mikä meillä on Kristuksessa Jeesuksessa.

        Mutta me armahdetut syntiset - noudattaen vastuullista vapautta Kristuksessa - emme hetkeksikään anna periksi.

        Galatalaiskirje:
        2:5 me emme hetkeksikään alistuneet antamaan heille myöten, että evankeliumin totuus säilyisi teidän keskuudessanne.


      • vai ovat
        AnttiVKantola kirjoitti:

        VALHEVELJIÄ on luikerrellut foorumille, vakoilemaan ja tutkimaan, miksi lauantaisapatti-vaatimuksista vapaat ovat onnellisia Herrassa. Kateus on yksi pahimpia sielun vihollisia. Olen hämilläni ...

        Galatalaiskirje:
        2:4 Noiden pariimme luikertaneiden valheveljien tähden, jotka orjuuttaakseen meitä olivat hiipineet vakoilemaan vapauttamme, mikä meillä on Kristuksessa Jeesuksessa.

        Mutta me armahdetut syntiset - noudattaen vastuullista vapautta Kristuksessa - emme hetkeksikään anna periksi.

        Galatalaiskirje:
        2:5 me emme hetkeksikään alistuneet antamaan heille myöten, että evankeliumin totuus säilyisi teidän keskuudessanne.

        ihan kateellisia? taidat olla vähän luulosairas sinäkin eikä vain uskon sisaresi uskova_1. ainakin molemmat puhutte kuin eläisitte jossain näyttämöllä. näkee että sinulla ei paljon ole käsitystä mistä puhelet. ei kukaan ole sinulle yhtään kateellinen ole vain ihan rauhassa onnellinen ja ei kukaan edes yritä sinua käännyttää tai edes yritä pitää sinua täällä adventisti palstalla. joten luikertele tiehesi ihan vapaasti jos haluat ja onnea matkalle.


      • niinkö?

        Onko asdventistille mahdotonta lopettaa komenteleminen?---->""Lopeta tuomitseminen, ihmisistä pahaa puhuminen ja rukoile vihollistesi puolesta, mutta älä täällä netissä vaan salaa kammiossasi. Älä erehdy...."""" Kaikkitietävä adventisti ,ja ei tiedä sitäkään, ettemme ole adventismin lain alla ja siten heidän komennettaviaankaan! Teillä adventisteilla ovat teidän ikiomat piirteenne joita kuvittelette koskemaan muitakin. Mutta meille ei ole teidän PÄÄKONFFERENSSINNE oivalluksilla mitään lainvoimaista merkittävyyttä.


    • uskovaiset

      muuttaa Pyhä Henki eikä kirja, kirjaa luetaan Pyhän Hengen vaikutuksen alla, eihän ihmisten neuvot ketään pelasta vaan vain Jumala.

      • Uudestisyntyneet

        Me Hengestä uudestisyntyneet - Jumalan armosta - olemme havainneet, että emme muutu paremmiksi Jumalan Pojan uskon saatuamme. Mutta olemme uusi luomus olemukseltamme, vain liha on sama.

        Emme siis muutu, mutta synti, joka meissä asuu, ei saa enää otetta. "Kuolema, missä on sinun otasi?" Niin, elämä voittaa uudessa luomuksessa, vaikka hän ei muutukaan paremmaksi. Eroa siis on lain tiellä ja rakkauden tiellä. Edistyminen on asia erikseen. Viha ei enää vallitse, sillä se joutuu väistymään kuin pimeys konsanaan.

        armon perilliset


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      80
      5489
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      101
      4481
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      135
      4073
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      78
      2826
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      202
      2822
    6. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      32
      2666
    7. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      83
      2524
    8. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      88
      2274
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      182
      2093
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      1666
    Aihe