Sailas tietää myös varsin hyvin, ettei hänen ehdottamansa työttömien kyykyttäminen luo uusia työpaikkoja. Pääkaupunkiseutua lukuunottamatta suurimmassa osassa Suomea on vieläkin pula työpaikoista, joten huonoillekin töille riittää ottajia. Pääkaupunkiseudulla taas on hanttihommissa työntekijöiden kohtelu liian usein törkeää. Esimerkkeinä siivous, vartiointi -ja varastoala.
Sailaksen tyylinä on kostaa isolle työttömien joukolle se, että päättäjät ovat itse yksinkertaisesti liian surkeita hoitamaan työttömyyttä. Vaikka päättäjissä on joitain rehellisiä ja kunnollisiakin ihmisiä, kampittavat epätäpätevät, puolueen jäsenkirjoilla ja niiden kautta suhteilla muuten ansiottomasti elämässään päättäviin asemiin päässeet heidän työtänsä tahallaan ollakseen paljastamatta tietämättömyyttään.
Psykologien mukaan vallanhimo on enemmistöllä ihmisistä kovempi motiivi kuin kuin raha. Tiedoksi se teillekin.
Kuten monet varmaankin ovat huomanneet, osa päättäjistä antaa ison joukon kärsiä siitä, etteivät he itse suostu myöntämään omaa kyvyttömyyttään ja luovu vallasta, tai ainakin ota neuvoja niiltä, joilla olisi tietoa.
Eduskunnassa esimerkiksi keskustan edustajat eivät suostu vähentämään kuntien määrää 440:stä sataan, vaikka asia on ollut esillä jo ainakin 20 vuotta.
Puhumattakaan demareiden harjoittamasta tukityöllisyyspolitiikasta, joka ei luo käytännössä lainkaan pysyviä työpaikkoja.
Miksikähän Sailas ei ehdottanut kuntien vähentämistä? Onkohan Sailas kenties suuren luokan pelkuri, joka potkii mielummin heikossa asemassa olevia työttömiä, kuin puuttuu todellisiin epäkohtiin ja suututtaa siinä sivussa mm. keskustan poliitikkoja?
Sanon teille suoraan mitä mieltä olen sailaksesta.
Se tyyppi kärsii vakavasta pienen miehen alemmuuskompleksista, joka vaivasi myös Hitleriä ja Stalinia. Hän on ilmeisesti syönyt/joutunut syömään elämssään niin paljon paskaa, että hän haluaa ehdottomasti jakaa sen muillekin.
Raimo Sailas ei edes halua kohdella toisia oikeudenmukaisesti. Hän halua kostaa.
Sailaksesta
3
154
Vastaukset
- porvoonainen
me porvoolaiset olemme kyllästyneet kaikkeen negatiiviseen kirjoitteluun. sitä tekevät yleensä muut kuin täkäläiset. porvoolaiset ovat hyvin positiivisia. emme halua kuulla mitään muuta
- ex-porvoolainen
Pitäisikö tuosta siis päätellä, että elät mieluummin omassa ahtaassa akvaariossasi, etkä ole tippaakaan kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Tämä Sailaksen asia kun ei kosketa vain yksinomaan ulkopaikkakuntalaisia. Sitä paitsi kun nimimerkki tollon kirjoitus oli vielä ihan asiallinen. Olisiko jo aika avata maailmasi hapettimen solmu.
- ei rikas
ex-porvoolainen kirjoitti:
Pitäisikö tuosta siis päätellä, että elät mieluummin omassa ahtaassa akvaariossasi, etkä ole tippaakaan kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Tämä Sailaksen asia kun ei kosketa vain yksinomaan ulkopaikkakuntalaisia. Sitä paitsi kun nimimerkki tollon kirjoitus oli vielä ihan asiallinen. Olisiko jo aika avata maailmasi hapettimen solmu.
Porvoolaiset ovat varmaankin niin rikkaita ja oma hyväisiä,ettei heitä kiinnosta huonompiosaisten huononnukset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k1324506Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k803260- 1021540
- 881385
- 96917
- 80806
Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6
Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka19768- 42720
Tämän palstan naiseksi esittäytyvät
Ovatkin kuulemma oikeasti sukupuoleltaan miehiä. Pitääkö paikkansa?112699- 42628