Kuinka paljon teillä kasvattajilla pyörii omia koiria jaloissanne? Miten aikaa riittää esim. harrasteisiin, osa koiristahan joutuu odottamaan kotona? Tuleeko teille koskaan huonoa omaatuntoa siitä ettei kaikille koirille riitä tasapuolisesti aikaa vai riittääkö?
Miten hoidatte narttujen juoksuajat jos perheessä on uroksia? Miten lenkitykset sujuvat monen koiran kanssa?
Tässä kysymyksiä jotka ovat mietityttäneet itseäni.
Kasvattajan koiramäärä
12
505
Vastaukset
- kolmatta koiraa,
joten minuakin kiinnostaisi tuo lenkitys-tekniikka. jos joku useamman koiran omistaja vastaisi, olisin onnellinen.
- ufokarkki.
minusta tuo lenkitys varmaa sujuu melko hyvin kolmella koiralla, mutta jos on enemmän niin sitten vain erikseen lenkkeilemään (eli ihminen käy kaksi kertaa enemmän lenkkeilemässä silloin). riippuu tietenkin myös koiran koosta (chihuja on nähty monen koiran laumoissa lenkkeilevän) ja luonteesta. rauhallisesti kävelevät koirat voivat varmasti kävellä vaikka neljän seurueessa (suurilla koirilla se voi ehkä olla hankalaa ihmisen kannalta).
sellaisia hihnanjakajiakin on, mutta vissiin vain kahdelle koiralle tarkotettuja. sellainen varmasti helpottaa ihmistä - tästä apua
Itsellä vasta kolme koiraa, joista yksi uros, muut narttuja. Neljäs tulossa... Lenkkeilyt mennään kaikki yhdessä, jokaisella oma remmi. Ei ongelmia. Jokainen on pentuna opetettu kulkemaan hihnassa ensin yksin! Vasta sitten kun vanhempi ja voi ottaa mukaan lenkeille, kaikki kerralla ulos... Kaikki pysyvät aina kontrollissa, tosin noutajat on helppo lenkityttää laumana.
Juoksujen ajan uros eri tilassa nartun kanssa. Kasvattajilla on aika usein omakotitalo ja koirat ulkoilevat paljon pihassa, käytän itse mieheni kanssa koko revohkan metsälenkillä muutaman kerran päivässä. Isoilla kenneleillä on kenneltyttöjä ja muita innokkaita ulkoiluttajia tarjolla, jos siis ei asu keskellä ei mitään. Toivottavasti oli apua.
- suoraan
monilla on kotisivut. Kotisivuilla vieraskirjat. Jätä sähköinen osoitteesi. Vastauksia ehkä tulee ehkä ei. Menet aika henkilökohtaiselle alueelle kysymystesi kanssa.
- sudenkorento75
että tämä kysymys koettaisiin näin henkilökohtaiseksi?! Koska toiveenani olisi joskus kasvattaa ja olemme muuttamassa paikkaan jossa siihen olisi noin tilojen puolesta mahdollisuus ajattelin kysäistä, miten muut kasvattajat (kun niitä tälläkin palstalla on useampi)selviävät näistä askareista. No täytynee ottaa asia esille jotakin toista väylää käyttäen...
- terristi
kolme koiraa, kaksi pieneksi kait luokiteltua ja yksi jättirotu. Pienemmät ulkoilevat paljon kotipihassa ja sitten tuo kepo lenkittää ne iltasella. Jättirotuinen on itse rauhallisuus (useimmiten) ja sen ulkoilutus taajama-alueella hoituu ihan lastenvaunujenkin kanssa. Viikottain koirat pääsevät sitten metsään riehumaan vapaana.
Ei ole omantunnontuskia ettei aika riittäisi jokaiselle, se riittää aina jotenkin. Ja kun koirat ovat eri ikäisiä, on niiden koulutukset ja harrastukset eri asteella ja tapahtuu siis eri päivinä.
Omakotitalossa asustelemme ja uros tarhailee ja sisällä eristetään eri huoneeseen narttujen juoksujen aikana. Välin sitten taas nartut tarhaielvat tai ovat pihalla aitauksessa ja uros pääsee nauttimaan perheen kanssa olemisesta. Ei se niin vaikeaa ole.- sudenkorento75
itse olen niin kriittinen kaikesta, toisaalta elämässä on tilanteita joihin varmasti myös nuo koirat sopeutuvat ja ovat onnellisia.
Onko tuo uros ollut kova "vonkaamaan" narttujen perään, tuleeko ns.läpi ovien tai pitääkö noin muuten meteliä? - terristi
sudenkorento75 kirjoitti:
itse olen niin kriittinen kaikesta, toisaalta elämässä on tilanteita joihin varmasti myös nuo koirat sopeutuvat ja ovat onnellisia.
Onko tuo uros ollut kova "vonkaamaan" narttujen perään, tuleeko ns.läpi ovien tai pitääkö noin muuten meteliä?ole uros läpi ovien vielä tullut. Joskus oli poika hoidossa tutulla ja kotiin tullessaan, vaikka nartun tärpit oli jo ohi, oli poika ihan sekaisin, sain vielä kaksi viikkoa jälkeen suihkutella nartun pepattiin kiiman peittävää hajua. Nyt kun uros pidetään kotona, vaikkakin eri tiloissa, ei se turhia hötkyile ja luojalle kiitos, poika ei ole serenadi-tyyppiä ;).
- jalme
terristi kirjoitti:
ole uros läpi ovien vielä tullut. Joskus oli poika hoidossa tutulla ja kotiin tullessaan, vaikka nartun tärpit oli jo ohi, oli poika ihan sekaisin, sain vielä kaksi viikkoa jälkeen suihkutella nartun pepattiin kiiman peittävää hajua. Nyt kun uros pidetään kotona, vaikkakin eri tiloissa, ei se turhia hötkyile ja luojalle kiitos, poika ei ole serenadi-tyyppiä ;).
Meillä vaan yksi uros ja naapurissa juoksut,kaveri ei syö eikä juuri nuku.vinkuu ja vikisee ja kovin rauhatonta on meno.Eikä nuku isäntäväkikään
- 9+11
En oo kasvattaja enkä ikinä siihen hommaan ryhtyiskään, mut ikävä kyllä, oon vuosien mittaan saanu huomata, ettei kaikki mikä kiiltää, oo silti sitä miks sitä luullaan.
Jokanen koirista vähääkään tietävä uskaltaa kyllä kertoo, että lähes kaikki täälläkin koiriaan mainostava henkilö on kaikkee muuta kun sitä, mitä antaa itestään kuvaa ja jos katellaan lehtien myynti-ilmotuksia tän palstan kautta, mä en ainakaan ostaisi yhtä ainutta pentua näiltä ko. pennuttajilta.
Ei siksi, etteikö täällä olisi asiantuntevaa väkee alkuunkaan vaan siksi, että ne jotka jo useita vuosia on tällä palstalla mainostaneet hyviä tuloksiaan eläimien kanssa, onkin puhuneet itsensä pussiin jo monasti, eikä niistä millään voi selvitä kertomalla, että onkin tarkottanut jotain muuta.
Ja kun te tarvitsette totuuksia väittämäni johdosta, odottakaa muutama minuutti ihan rauhallisina niin saatte selville tasan tarkkaan, keitä tällä puheenvuorollani tarkoitan.
Joka tapauksessa mukavaa ja riemukasta elämää koirienne kanssa. Unohtakaa kaikki vastarannankiiskit ja tehkää elämästänne elämisen arvoinen koiranne/koirienne yhdessäolon merkeissä.
Ja hei! Koira on yks perheenjäsenistänne, kohdelkaa sitä myöskin sillä tavalla!- seropin omistaja
Olen samaa mieltä siitä ei todellakaan kaikki mikä kiiltää ole muuta kuin mätä kakku pinnan alta!
Turhan usein ne kaikista "parhaat" ja palkituimmat kasvattajat ovat niitä joille koirat ovat lähinnä numeroita paperilla.
Koiranostajien pitäis minusta AINA tarkastaa hyvin se paikka mistä aikoo koiran hankkia, olipa kyse paperillisesta rotukoirasta tai ei. Minkälaiset olot koirilla siellä on, onko ne perheenjäseniä vai enemmän pentukoneita. Miten kasvattaja koirista ja niiden pennuista puhuu. Tuntuuko olevan tärkein kysymys hyvistä vanhemmista olevan pennun ostajille, että kai he vievät pennun näyttelyyn (kasvattajalle mainetta), vai onko kasvattajalle tärkeintä että pentu saa hyvän, turvallisen kodin jossa sille taataan rodun vaatimat virikkeet ja paljon rakkautta? - 12 + 12 + 12
seropin omistaja kirjoitti:
Olen samaa mieltä siitä ei todellakaan kaikki mikä kiiltää ole muuta kuin mätä kakku pinnan alta!
Turhan usein ne kaikista "parhaat" ja palkituimmat kasvattajat ovat niitä joille koirat ovat lähinnä numeroita paperilla.
Koiranostajien pitäis minusta AINA tarkastaa hyvin se paikka mistä aikoo koiran hankkia, olipa kyse paperillisesta rotukoirasta tai ei. Minkälaiset olot koirilla siellä on, onko ne perheenjäseniä vai enemmän pentukoneita. Miten kasvattaja koirista ja niiden pennuista puhuu. Tuntuuko olevan tärkein kysymys hyvistä vanhemmista olevan pennun ostajille, että kai he vievät pennun näyttelyyn (kasvattajalle mainetta), vai onko kasvattajalle tärkeintä että pentu saa hyvän, turvallisen kodin jossa sille taataan rodun vaatimat virikkeet ja paljon rakkautta?" Tuntuuko olevan tärkein kysymys hyvistä vanhemmista olevan pennun ostajille, että kai he vievät pennun näyttelyyn (kasvattajalle mainetta), vai onko kasvattajalle tärkeintä että pentu saa hyvän, turvallisen kodin jossa sille taataan rodun vaatimat virikkeet ja paljon rakkautta? "
Miten poissuljet sen seikan ettei näyttelyaktiivinen koti olisi hyvä koti pennulle ?
Hyvä kasvattaja puhuu ostajalle rodusta asiallisesti! Kertoo rodussa piilevät sairaudet. Sairauksien kohdalle tehdyt tutkimukset pentujen vanhemmille, vanhempien vanhemmille ja millainen pennun sukutaulu on.. Samalla kasvattaja kertoo miksi on tehnyt tietyn yhdistelmän ja mitä odottaa siltä.
Ei siinä aikaa hirmuisesti ole lässyttämiseen. Usein lupaavan pennun kohdalla yksi TÄRKEIMMISTÄ kysymyksistä on juuri tuo kammosi ... ETTÄ pentu pääsee näyttelyyn. HYVÄ KASVATTAJA ei myöskään helposti myy pentua tuntemattomalle. Yhteistyön pitää pelata puolin ja toisin.
Kasvattajan luon anäkee hyvin millainen suhde on kasvattajan kasvattajilla olevien koirien välillä.
Kasvattaja on usein tehnyt lujasti töitä löytääkseen sopivan yhdistelmän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama395201Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä674201Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve783736Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.742750Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1622586Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta652422Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?282315Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl792209- 1401751
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko411578