Kohtalotovereita?

PP-84

Onko täällä ketään n. parikymppisiä, joilla on suuri hammasremontti edessä tai se on tehty lähiaikoina?

Itselläni on hampaat päässeet huonoon kuntoon, lähinnä pelkojen ja muitten ongelmien takia. Elämässäni on ollut vaikeampi kausi mm. päihteiden kanssa, ja nyt kun olen saanut itseni raiteille, jotain tarvitsisi tehdä, ja tarvisin neuvojanne.

Kaikki hampaat ovat vielä toistaiseksi suussa, mutta ala-keski(puru?)hampaat, 2 molemmilla puolilla, ovat aivan ikenien tasolla, reikäiset siis loppuun asti. Kaikissa hampaissa, niin ylä ja alarivissä, on ienrajassa muutamia millejä "mustaa", eli reikää, osassa muutaman millin syvää sisäänpäin (tähän tapaan: http://www.ptl.se/nyheter/nyhetsbilder/karies1_klinik.jpg ), edessä vähemmän, sivuilla enemmän kuin kuvassa. Sanoisin että jokaisessa hampaassa on siis reikiä, enemmän tai vähemmän.

Lähinnä suurin ongelma on raha, sitten pelko.

Minulla ei ole mitenkään varaa maksaa suuria laskuja. Lukemani perusteella hoidot maksavat tuhansia ja tuhansia euroja. Mitä minä voisin tehdä? Tukeeko kela tms tälläisissä asioissa? En usko, mutta jos voitte kertoa neuvoja, olisin kiitollinen.

P

12

1697

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ninja25

      Miulla on SUURI (lue n.neljän vuoden) hampi remontti takana päin.
      Hampaat oli todella huonossa kunnossa kun tarkastukseen menin tossa vuoden 2002 syksyllä. Heti alkuun otettiin 6 alahammasta (takahampaita) nukutuksessa pois. Ja sit vuoden 2003 alusta alettiin paikkaan. Ekax yksityisel ja sit iha kunnallisessa hammaslääkäris. 2 juurihoitoo tehtiin ja sit muute vaa paikattii..melkee jokaisessa jälellä jääneessä hampaassa oli jotain. 2006 syksyllä kävin loppu tarkastuksessa ja sillo sanottii ettei ollu mitää..siihe asti melkee joka kerralla paikattii jotain.
      Röntgenkuvia on otettu ja paljon (ei ilmasta sekään). Mie satuin olee sossun asiakas sillon että apuu sain paljon sieltä, ainakii sairaala laskun ja yksityisellä käynneistä en oo ite nähny mitää laskuja. Mut muute sit kunnalliset toimitin suoraan sossuun. Kannattaa sielt mennä kyselee..

      Nykyään hammaslääkäreille voi puhua kaikesta, etenkii noista peloista. Ne ymmärtää. Miulla oli tosi loistava hammaslääkäri, koska oli miulla muutamii sellasii käyntei ko en yksinkertasest kyenny siihe toimenpiteeseen...asiasta juteltiin ja sain uuven ajan.
      Hammaslääkäriin kannattaa ottaa joku musiikkisoitin mukaan, että ei silleen kuule niitä ääniä. Ja mie oon huomannu että heti aamusta on paras ottaa kaikki ajat (klo 8) ja sit ko menee viel vähä väsyneenä paikalle...auttaa kummasti.

      Mut oikeesti niistä peloista kannattaa puhuu jo sillon ko tilaa aikaa.

    • yhteys terkkariin

      Riippuen siitä missä asut saatat päästää suhteellisen nopeasti kunnalliseen hoitoon. Siellä hoidot eivät maksa tuhansia ja tuhansia, mutta hyvinkin useita satoja euroja jos sinulla on joka hampaassa reikä. Jos kumminkin päädyt yksityiseen hoitoon, valitse mukava tohtori joka ymmärtää pelkopotilaita ja joka on suhteellisen edullinen. Ja sitten vain urakka alkuun, muuten nuo mustat voi olla hammaskiveä eikä välttämättä reikiä. Ei auta muuta kuin ryhtyä korjausurakkaan mieluiten heti, tiedän kokemuksesta että kaikki vain pahenee jos lykkää asioita. Ja Kela auttaa kylläkin jos menee yksityiseen, hinnasta korvataan noin 30%

    • PP-84

      Haluan siis tarkentaa, että minulla ei ole minkäänlaista omaisuutta tai varallisuutta, sossun asiakas olen. Ei säästöjä tai rahaa.

      Olen päässyt vasta jaloilleni, aloittelen vasta "elämään".

      Eli minkäänlaista alkupanosta ei ole, kaksi kymppiä saattaa olla.

      (tuohon nopeasti lääkäriin-viestiin siis, vai voiko sen tehdä velaksi..?)

      • hampipeikko

        Kunnalliset hammaslääkärit ovat nykypäivänä oikein mukavia ihmisiä. Ja se tulee huomattavasti edullisemmaksi kuin yksityinen. Jos sinne on jonoa, ja sinulla on kiireellisiä tapauksia (juurihoito tms.) niin saat ajan yksityiselle jatkohoitosopimuksella, josta veloitetaan saman verran kuin kunnallisessa. Minulla on menossa juurihoito juuri tällä menetelmällä. Ja jatkoa piisaa, kun pelkojen takia on tullut hampaita laiminlyötyä.

        Sosiaalitoimisto auttaa varmasti suurimman osan laskuista. Kerrot heille mikä tilanne, niin varmasti apua löytyy.

        Ja hammaslääkäriaikaa varatessa voit jo mainita peloista. Kun menet lääkäriin, et avaa suutasi ennen kuin mainitset jälleen peloistasi. Minua auttoi se, että lääkäri kertoi mitä teki kun aloitti porailemaan jne. Se on loppujen lopuksi mielestäni ihan kivaa kuunneltavaa. Tuleepahan opittua hampaiden anatomiaa:)

        Ja onnea raiteille pääsystä, nyt vaan kaikki puhtaalta pöydältä tai suusta:)

        Mukavaa kesää sinulle.


      • et joudu maksamaan

        hoidosta lainkaan. Toimeentulotuki kattaa välttämättömät terveydenhoitomenot, ja hammashoito kuuluu siihen. Tai jos olet pienituloinen muuten kannattaa mennä sossuun pyytämään tukea tähän välttämättömään remppaan. Ikävintä vain on jos asut esim Helsingissä että jonot ovat julmetun pitkät, eilen kerrottiin uutisissa että 18 kk, mutta kannattaa kertoa että suussa on täystuho tilanne ja tämän vuoksi kiirreellinen. Tsemppiä.


      • mietintämyssy
        et joudu maksamaan kirjoitti:

        hoidosta lainkaan. Toimeentulotuki kattaa välttämättömät terveydenhoitomenot, ja hammashoito kuuluu siihen. Tai jos olet pienituloinen muuten kannattaa mennä sossuun pyytämään tukea tähän välttämättömään remppaan. Ikävintä vain on jos asut esim Helsingissä että jonot ovat julmetun pitkät, eilen kerrottiin uutisissa että 18 kk, mutta kannattaa kertoa että suussa on täystuho tilanne ja tämän vuoksi kiirreellinen. Tsemppiä.

        On meitä muitakin itsellä vähän sama tilanne nyt raiteillaan pikku hiljaa, kaikki sekoitti osittain pelko, armeija, äidin kuolema jne. ei ole pahemmin tullut käytyä hammaslääkärillä. Noh eiköhän tästäkin yli päästä.


    • PP-84

      Sossu:

      Terveydenhuollon menot:

      - hammashuollosta ja silmälaseista tulee aina keskustella etukäteen

      Eli ensin pitäisi ilmeisesti ottaa yhteyttä sinne? Olen hieman vaikeuksissa tämän kanssa.

      • varmistaa että

        hoito on todella tarpeellinen. ja luultavasti sieltä menee sitten lähete hammashoitolaan ettei tarvii periä maksuja. Otapas siis yhteyttä sinne, jos tunnet olevasi oikeutettu ilmaiseen hoitoon.


    • tyttö19w

      Hei, kyselisin tässä välissä, että paljonko suunnilleen maksaisi yhden hampaan pois repiminen, jos EI ole sossun asiakas, vaan opiskelija olen. Kiitos! :)

      • hammashoidossa

        se voi olla muistaakseni 50e hujakoilla?


    • lekuri hampi

      mä revin vitosella kaikki..

    • Yliannosvastoinkäymisiä

      Täysin lannistettu. Pattitilanne. Terveyskeskuksen epäpätevät hammaslääkärit pilasivat kaikki hampaani. Menin yhden ainoan hampaan vuoksi hammaslääkäriin koska siinä oli toisella paikkakunnalla laitettu "hoitopaikka". Luulin että hammaslääkäri tajuaa että juuri tuo keskeneräinen hammas on kysymyksessä. HIrveää! Hammaslääkäri poistikin kaikki hyvät paikat ja jätti sen väliaikaisen hoitamatta. Yöllä heräsin kun yksi etuhammas oli porattu niin oheksi että katkesi omia aikojaan ja puotsi kielen päälle. Tukehtumisvaara oli ilmeinen! Soitin ensiapuun enkä saanut aikaa. "Soittakaa maanantaina uudelleen", sain ajan muutaman päivän päähän. Hammaslääkäri: "Ei tätä enää voida korjata, ien on alkanut jo kasvaa hampaan päälle." Sanoin että on. Ja hammas korjatiin laittamalla useampi paikka samaan hmpaaseen. Hyvää työtä. Mutta! olin laittanut osatekohmpaani nähtäväksi että näkivät miten tärkeät nämä korjattavat ovat. No, lähtiessäni ihmettelin miksi hammashoitaja sanoo ilkkuen vahingoniloa että hampaani on pöydällä. Oli joko itse tai hammaslääkäri katkaissut kultapidikkeen hampaista. Olin kauhuissani sillä protesi oli teetetty Turussa ja maksanut omaisuuden. Pakenin paikalta! Oli pakko nöyrtyä ja mennä jatkamaan hoitoa, paikkauttaa kaikki toisen hammaslääkärin pois "sädettämät" paikat. Oli hyvä hammaslääkäri. Sitten tuli se hammashoitaja ja komensi hammaslääkäriä poraamaan rakoja etuhampaisiin. Siitä asti on ne rakoporatut hampaat särkeneet enkä enää uskalla mennä siihen terveyskeskukseen. Tragikoomisinta että se hammas jonka vuoksi olin mennyt on yhä keskeneräinen ja takahammas joka joutui kovile yhdellä proteesipidekkeellä paikattiin jollakin höttöpaikalla eikä ole enää tukihammas. Käyntejä oli useita ja maksoinvat yhtä paljon kuin huippukallis yhdesn hampaan korjaus olisi matkoineen maksanut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      25
      5049
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      63
      4056
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      74
      3622
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      73
      2698
    5. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      147
      2473
    6. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      60
      2358
    7. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      76
      2159
    8. Mitä tapahtui?

      Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?
      Kiuruvesi
      27
      2127
    9. Mitä haluaisit sanoa kaivatullesi tänään?

      Mitä ajatuksia hänestä ja tilanteesta ylipäätään 💖
      Ikävä
      135
      1664
    10. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      1515
    Aihe