Miksi kaikilla on niin suuret epäluulot nuorista, jotka kihlautuvat? Sanotaan vastaan aina kun nähdään ,(tai kuullaan) nuoren alaikäisen menneen kihloihin,että "Tuo suhde ei tule kestämään, liian hätiköityä touhua!" Mikä siinä siis mättää? Voihan nuorikin jo huomata, jos tosissaan rakastaa toista ja tosiaan haluaa mennä naimisiin vanhemmalla iällä :) Itse puhun kokemuksesta, minulla on pitkäaikainen poikaystävä, mutta emme ole menneet kihloihin syystä että ihmiset katsoisivat sitä pahalla.Ajattelenko liikaa mitä muut ihmiset puhuvat? Kenties, mutta sekin ottaisi hermoon jos aina kaupoille (asun pienellä paikkakunnalla) mentäessä tulisi lausahdus "Jaa siis kyllä sä näköjään vielä kihloissa oot.. Eii kun mä vaan ajattelin" Ihmisten yleistys ottaisi aivoon.
Ottakaa huomioon, puhun nyt meidän nuorien, jotka ymmärrämme kihlauksen syyt ja seuraukset, puolesta. En siis heidän, jotka kahden viikon seurustelun jälkeen sormukset hankkivat.
Kyllä meitä tunnollisiakin löytyy :)
42 Vastausta
4 662 Lukukertaa
Kihloihin nuorena
Aloita rakkaustarinasi
Löydä unelmiesi kumppani jo tänään! Etsi rakkautta satojentuhansien suomalaisten sinkkujen joukosta!
Oma kokemus
Kuulostaa tutulta... Muistan ajatelleeni ihan samoin kuin sinä 10 vuotta sitten...Silloin ei vielä onneksi teinikihlat olleet muotia ja en edes tajunnut kihlautumisen olevan mahdollisuus. Sitten kului muutama vuosi, aikuistuin ja kasvoin (myös erilleen siitä teinirakkaudesta, kuten useimmille käy). Pari vuotta sitten kohtasin sen oikean ja olin todella onnellinen, etten ehtinyt kihloihin kenenkään muun kanssa. Nyt olemme olleet vuoden onnellisesti naimisissa.
Tiedän, ettet haluaisi kuulla tätä nyt, mutta halusin kertoa oman tarinani. Itse ainakin halusin olla varma kihlautuessani, että se johtaa avioliittoon.
Tosin yksi ystävistäni on päätynyt naimisiin sen teinirakkauden kanssa, eli ei se mahdotonta ole. Tosin hänkin kihlautui vasta n. 24-vuotiaana ja meni naimisiin parin vuoden kuluttua.
Niin,
ajatteleppas seksiä vain yhden ihmisen kanssa koko elämäsi aikana.. aika epätodennäköstä, vaikka kaunis ajatus onkin. Pettämisiä tulee ennenpitkää. Sori, en halua pilata fiilistä, mutta...teinirengastukset....
No en tiedä ikääsi, mutta mielestäni alle kaksikymppisenä on aika turha kihlautua. Joku kuusitoistavuotiaskin "kihlautunut" herättää kyllä lähinnä säälin tunteita.Kun kihlaus kuitenkin on lupaus avioliitosta ja harva menee naimisiin heti täysi-ikäistyttyään ja lähellekään jokainen 16-kesäinen ei ole lopun elämäänsä yhdessä sen senhetkisen ihQpoikkiksensa kanssa.
Miksi sitä kihlautumista ei voi säästää sinne myöhempään ajankohtaan, sinne kun häiden suunnittelu alkaa olemaan enemmän ajankohtaista? Miten se alaikäisenä sormus sormessa kulkeminen suhdetta muuttaa? Halu viestittää muille, että tässä nyt ollaan ihan oikeasti tosissaan/pidä näppisi erossa, tuo on mun? Muuttuuko suhde jotenkin varmemmaksi tai vakavammaksi rengastuksen jälkeen?
Suhde kyllä kestää jos on kestääkseen ilman mitään teinirengastuksiakin.
Tottakai sitä voi vaihtaa mitä tahansa koruja, sormuksiakin, jos nyt välttämättä haluaa merkitä toisen. Mutta eikö siitä millään voisi olla käyttämättä sanaa kihlaus? Turha mennä tekemään avioliittolupausta, jos sitä ei pysty herran aikoihin vielä toteuttamaan.
jees..
samoilla linjoilla olen muiden vastaajien kanssa. voisin myös selittää oman tilanteeni; olen 20 ja seurustellu 15 vuotiaasta asti saman nuorukaisen kanssa, eikä kihloihin ole kiire vieläkään. tiedän kuinka houkuttelevaa oli vielä pari vuotta sitten olla tavallaan edellä muita ikäisiään ja mennä kihloihin, tuntui että muut varmaan pitäisi mua tosi kypsänä ku niin nuorena oisin menny kihloihin. no, se on vaan typerää kun nyt ajattelee. kunnioitan paljon enemmän ihmisiä jotka jaksavat toisiaan kymmeniä vuosia ilman sormuksia. miksi kaikki kiva pitäisi olla hoidettu pois alta jo parikymppisenä? jos joillakin on niin kova näyttämisen tahto ni tehkööt mitä tykkää.Epäluuloihin
Jaa, että miksi? Siksi, että me kaikki vanhemmat olemme joskus olleet nuoria. Ja aika monikin rakasti silloin tosissaan toista... Ja sen jälkeen toista...Ja tosiasia vaan on, että aika harvan nuoruuden rakkaus kestää vuosikausia ja avioliittoon saakka. Eihän se ole niin hirveän iso juttu, jos kihlaus purkautuu kun vertaa vaikka teiniraskauteen... Mutta kyllä moni on vanhempana harmitellut, että kun tuli silloin teininä mentyä kihloihin. Monelle kihlaus on iso asia ja olisi kiva mennä vain kerran elämässään kihloihin.
Ja totta on myös se, että niin moni nuori menee "kihloihin" näyttääkseen vaan, että ollaan varattu, ollaan tosissaan ja on niin ihquu (kirjoitinko kalkkiksena oikein tuon??) olla kihloissa jne. Ei se useimmiten tarkoita sitä, että ollaan sovittu naimisiin menosta. Että senkin takia nuorten kihlauksiin ei suhtauduta kovin vakavasti.
Ja mikä kiire kihlautumisella on, jos avioliittokaan ei ole aikoihin ajankohtainen? Ei se sormus mitään muuta. Kyllä se toinen siinä vierellä pysyy, jos on pysyäkseen ilman sormustakin. Jos ei pysy, ei siinä sormukset auta.
Ja mitä väliä sillä on mitä muut ajattelee? Näin vanhempana on se hyvä puoli, että ei tarvitse niin kauheasti välittää muiden mielipiteistä kuin nuorempana. Itse kyllä yleensä pystyn pitämään mielipiteeni omanani tai kirjoitan sen sitten vaikka nettiin... Eri asia, jos jokus sitä tulee suoraan kysymään.
Onko itselläsi kuitenkin myös vähän epäluuloja kun tarvitset muilta tukea kihlauksellesi? Ja täytyy vakuuttaa, että ollaan tosissaan jne.
Samaa
"Ja totta on myös se, että niin moni nuori menee "kihloihin" näyttääkseen vaan, että ollaan varattu, ollaan tosissaan ja on niin ihquu (kirjoitinko kalkkiksena oikein tuon??)"Tuo ihq kirjoitetaan ilman u-kirjainta, koska ne on jo mukana q-kirjaimessa. Ihquu lausuttaisiin siis ihkuuuu.
Niin, ja siitä kihlautumisesta vielä, että senhän pitäisi olla se lupaus avioliitosta, ei sinetti rakastamiselle. Mikäs kiire teillä on oikein kihlautua kun se rakkaus niin varmaa on. Ettehän häitä saisi kuitenkaan kuin aikaisintaan 2 vuoden päästä.
No vaikka
Kun kysyt, miksi kaikilla on niin suuret epäluulot nuorena kihlautumista kohtaan ja vakuutat, että teini-intoilijoiden lisäksi on teitä tunnollisiakin, niin vastaapa tähän: mistä muut ihmiset tietävät, kumpaan kastiin kukin nuori kuuluu? Eli yhtä palavasti sitä rakkauttaan varmasti vakuuttavat ne nuorena kihlautuneet, jotka aikanaan saattelevat toisensa hautaan kuin nekin, jotka viikon päästä kihlautuvat jonkun muun kanssa. No, eihän se tietysti kuulu kyseisten nuorten lisäksi muille kuin ehkä heidän vanhemmilleen, mutta kihlaus on viesti ulkomaailmalle ja ulkomaailma käyttää tilaisuutta hyväkseen ja kommentoi.Ja oma mielipiteeni muuten on, ettei kummankaan ryhmän, tunnollisten tai sarjakihlautujien, oikeasti kannattaisi mennä liian aikaisin kihloihin. Oikeampi aika on sitten, kun on omasta mielestään riittävän kypsä, että voi miettiä myös avioliittoa ja mahdollista perheenperustamista - ja niiden molempien mukaanaantuomia vastuita ja velvollisuuksia kanssa. Kuten sinulle jo viitattiin, ei sitä varattu-mulle-merkkiä tarvitse toiseen liimata, jos suhde on kestävä. Eikä se suhde kestä kihlojen kanssa, jos ei ilmankaan.
Realismia vaan...
Kaveri on ollut kihloissa 3 - 4 krt. Viimeisin kihlaus johti avioliittoon. Muistan sen ekan kihlauksen, kuinka tosissaan he tuntuivat olevan (ja ymmärtääkseni hekin pitivät kihlausta lupauksena avioliitosta) ja kaikki koulussamme piti heitä tosi hyvänä parina ja rakastuneilta. N. 3-4 vuotta he olivat yhdessä ja ero tuli. Toisen kanssa oli vajaa pari vuotta. Toinen kaverini meni kihloihin, kun olivat olleet 6 kk yhdessä. "Ollaanhan me oltu JO puoli vuotta yhdessä, hän sanoi syyksi kihlautumiselle". Kuten myös siskoni, joka kihlautui yhtä nopeasti ja on ollut jo 12 vuotta kihloissa. Niin... muistan itsekin kuinka nuorena 6-12 kuukautta tuntui pitkältä seurusteluajalta! Ei sitä tosiaan tiedä, että mihin "kastiin" kukin kihlautuja kuuluu. Aika monet nuoret tuntuu kovin tosissaan olevan. Ainakin omasta mielestään.Toisille tietysti sormukset ei tarkoita sitä, että on sovittu naimisiin menosta. Ja syyt voi olla "pinnalliset", halutaan mennä kun muutkin menee tai näyttääkseen toisille, että "hei me ollaan tosissaan", tai uskotaan, että toinen on sitoutuneempi kun sai tämän sormustettua.
Itse otan kihlauksen yhtä vakavasti kuin avioitumisen. Vasta kun olen valmis menemään naimisiin kihlaudun. Toivon mukaan menen vain kerran kihloihin ja naimisiin. Miksi lupaisin jotain mistä en ole varma? Avioliittoa voi harkita ja olla ihan hyvin yhdessä ilman sormustakin. Jos todella haluaa olla toisen kanssa, niin siihen ei sormusta tarvita. Kyllä se ero tulee, jos on tullakseen, oli sormusta tai ei.
Vanhemmalla iällä on myös se hyvä puoli, että aikuisena ei tarvitse niin miettiä mitä muut sanovat! Voi mennä ihan rauhassa kihloihin. Toki silloinkin ihmettelijöitä voi olla. Onhan aikuisiakin ihmisiä ihmetelty, kun he kuukauden seurusteltuaan menevät kihloihin. Mutta siitäpä ei tarvitse välittää. Nuorena sitä tietysti on täreää mitä muut ajattelee ja kovasti ärsyttää, jos joku ei ota tosissaan.
Ja mikäpä estää teitä menemästä salaa kihloihin, jos muitten mielipiteet häiritsee? Kihloissa voi hyvin olla ilman sormuksiakin. Vai onko se sormus kuitenkin juuri "se juttu"? Teidän kahden keskinen sopimushan se on. Se kai tärkeintä on?
Niin, kun on
tosiaan joutunut kokemaan sen itse, ja elämä kolhinut matkan varrella, tulee vähän epäluuloiseksi.Ja yksi syy voi olla vaikka kokemani kummityttö: olen sille ostanut kolmet kihlalahjat, viimeisistä olin jo vähän sitä mieltä, että mahdanko enää antaakaan...
Nyt hän on kyllä herra no 3 kanssa onnellisesti aviossa, mutta työkavereideni mukaan 15 vuotiaana kihloihin menon aloittaneissa ei 6 kertaakaan kihloissa ole vielä mikään ennätys.
ajat, tavat muuttuvat
Minusta päättäköön jokainen asiasta itse, ei se lopulta muille kuulu. Paljon parempi mennä vaikka 20 kertaa kihloihin alle 2-kymppisenä kuin saada esikoinen ennen rippikouluikää. Mutta jokainen tavallaan.Mietin vain, että kuinkahan moni meistä mahtaisi olla olemassa, jos vanhempiemme vanhemmat ja heidän vanhempansa olisivat keksineet, että hei, mennään kihloihin vasta 3-kymppisinä ja naimisiin vasta pari vuotta sen jälkeen! Veikkaan, että ei kovin moni...
Meillä
tilanne. Eli aikoinaan teineinä tutustuttiin ja alettiin seurustelemaan. Aluksihan seurustelu ei ollut kovin totista(eikä tarvinnut ollakaan). Asioiden suhteen ollaan edetty rauhalisesti ja nyt seurustelua on kasassa reilut neljä vuotta. Ikää meillä on 20 minulla ja miehellä 21. Vuosi ollaan asuttu yhdessä ja kaikenlaista ollaan koettu. Tiedetään että vielä elämä tulee kolhimaan meitä kovalla kädellä ja kriisejä on varmasti tulossa. Nyt ollaan yhdessä pitäkien keskustelujen jälkeen päätetty kihloihin menosta. Mitkään "teinikihlat" ei ole kyseessä, naimisiin on vakaa aikomus mennä kunhan saan opintoni päätökseen ja elämää muutenkin vakaammaksi taloudellisesti jolloin häät on helpompi järjestää. Minä en arvostele kenenkään päätöksiä, mutta itse henkilökohtaisesti vasta nyt oli oikea hetki mennä kihloihin. Missään nimessä en olisi mennyt kihloihin ennen yhdessä asumista. Mutta tämä oli vain meidän kohdallamme oikea ratkaisu, kukin tyylillään. Vakaasti olen kuitenkin sitä mieltä, että kihlaus on lupaus naimisiin menemisestä ja siksi (iässä kuin iässä) sitä ei tulisi liian heppoisin perustein tehdä.Kihlaus mieluummin!
Totta parempi kihloissa 15-vuotiaana kuin raskaana!Ja joku syyhän siihen on ollut, että laissa on säädetty ikäraja avioitumiselle. Kihlaukseen ei ole, mutta jos ei ole valmis naimisiinkaan niin...
lähinnä varmaan
syynä on vanhempien tottumus siihen että kihlaus tarkoittaa lupausta avioliitosta ja yleensä avioon on menty 3kk sisällä kihlauksesta. Lisäksi syynä on se että suurin osa nuorista ei osaa ajatella tarpeeksi pitkälle, että mitä se tosissaan tarkoittaa kun sitoutuu toiseen ihmiseen ja kun kihlaus purkautuu ajatellaan että "hyvinpä näytit nuin nuorena taas tietävän".Itte olen 17 ja menin kihloihin juhannuksena kaks vuotta takana tän sulhoni kanssa ja edessä muutto omakotitaloon. Ite tiän että oon löytänyt sen miehen jonka kans voi puhua, olla parhaimmat kaverit, rakastella ja hän on hyvä mulle....
btw
niin ja ollaan muuten asuttu yhdessä 1vuoden.Ja miksiköhän
... nykyään puhutaan "teinirengastuksista", kun ennenvanhaan 17-vuotias, seurusteleva tyttö jo kulki maha pystyssä?Nojh
Ehkä epäluulo johtuu siitä, että monet jotka menee nuorena kihloihin eroavat. Näin sen vaan on, että harvalla se nuoruuden rakkaus kestää muutamaa vuotta pidempään. Jotkut saattava mennä useamminkin kuin kerran kihloihin ja sitä on ehkä vaikea esim. kolmannella kerralla ottaa vakavasti.Ja nuoret muuttuvat aika paljon aikuisikään mennessä. Ja me kaikki "vanhukset" varmaan muistamme sen kun nuorena oltiin niin rakastuneita ja aivan varmoja, että tämä kestää. Ja kuinkas kävikään.
Useita häritsee myös se, että naimisiin menosta ei ole sovittu ja se on toisten mielestä sama kuin kihlaus. Ja miksi sopia naimisiin menosta, jos ei ole kuitenkaan ihan valmis vaan katsellaan, että jos satutaan olemaan 10 vuoden päästä yhdessä niin mennään sitten naimisiin.
Mielipide
Itse koen kihlautumisen niin, että kihloihin ei mennä, kihloissa ollaan, kun on naimisiin menosta sovittu. En tarkoita sitä, että kihlautumis hetkellä pitää päättää hääpäivä, mutta mielestäni hyvin harva alle 20-vuotias on oikeasti kykenevä päättämään naimisiin menosta ja sen takia katson vähän kieroon kihlautuvia teinejä.Näin meillä
Vanhempani ovat olleet naimisissa nyt 32 vuotta (21-vuotiaita) ja kihloissa pari vuotta. He tapasivat lukiossa ja ovat edelleen yhdessä. Siskoni alkoi seurustelemaan miehensä kanssa 15 vuotiaana ja menivat kihloihin 18-vuotiaina. Lisäksi he ovat olleet nyt naimisissa kaksi vuotta. Ikää heille siis nyt 24.Minä olen seurustellut poikaystäväni kanssa 14 vuotiaasta lähtien, syksyllä täytän 18 vuotta. Helmikuussa ostimme rinkulat sormeen, mutta ollaan vuosia puhuttu yhteisestä tulevaisuudesta ja naimisiinmenosta.
Ei siis kannata välittää kateellisista ihmisistä, jotka valittelevat nuorta kihlautumis ikää. Heidän suhteet ovat olleet onnettomia ja he ovat muutenkin olleet liian tasapaitottomia ihmisiä kihlaukseen. Myöhemmällä iällä sitten kiirehtivät vain naimisiin parin kuukauden seurustelun jälkeen. Ole ylpeä nuorena löydetystä rakkaudesta, se on rakkautta aidoimmillaan! Yhdessä sitä kasvetaan.
Ei me pari sen kans olla,mutta kavereita kyllä taas me ollaan. Ennen 1v koulunloputtua näin tämän kyseisen kundin ja mä sitte kysyin ihan vain näin että : Saanko mä halata sua.?
Ja tää kundi vastas että : No.,halataan vaan.
Sitte halattiin ja toivotettiin toisillemme hyvät kesälomat :)
Enkä kysyny sen numeroa koska,en vaan kehdannu.. joka kaduttaa..
Mä vaan toivon niin kovaa että,sitä kundii ei saa kesän aikana kukaan ja että,kun koulu taas alkaa niin,hän on edelleen vapaa.. minulle ;) <3 Tietysti.
Onnex mulla ja sillä on vasta 1 kouluvuosi takana ja 2v vielä edessä ja sen lisäx me käydään sen kans samaa kouluakin. Aika hyvin.
Ja kun koulu alkaa,niin hitto vie,mä meen sen puheille ja kysyn että,mitä se miettii (meistä) .
Pitää kai sitten vaan tunnustaa sille,että mä rakastan sitä. <3
Ps.Ja olikohan se toissayönä kun näin sellasta unta (joka oli niin todentuntuista) että,yhtenä koulupäivänä mä ja se kundi mentiin kihloihin. Eikä mun mutzi ja faija tienny tästä kihla-jutusta yhtään mitään koska me pidettiin se salassa.Paitsi mun kaverit sai vaan tietää sen,kun kerroin niille.
Mä en tajuu että,mitä se uni tarkotti?Ja mix se oli niin todentuntuista unta?
Olen 18 vuotta
Enkä halua vielä kihloihin. Vaikka rakastan miestäni, ei mulla ole mikään kiire. Mä olen sitä mieltä että mun mies on just se oikea mulle, ja siksi voin ihan hyvin jättää sen kihlautumisen myöhemmälle. Katson sitten kun oon täyttäny 20, jos sittenkään. Ehkä se on ajankohtaisempaa kun naimisiinmenokin. En halua antaa vielä mitään liian nuorena kihloihin-kuvaa.Ehdin myöhemminkin
Siksihän siihen suhtaudutaan epäluuloisesti, että sillä hetkellä kerrostalonkokoisista tunteista huolimatta suurin osa nuorten kihlauksista on vähemmän vakavia, marginaaliryhmä johtaa avioliittoon ja siitä toki vielä pidenempi osa pysyvään sellaiseen. Kyseessä nn puhtaasti tilastolaskenta!Itse päädyin naimisiin miehen kanssa, jonka kanssa olen ollut 14-vuotiaasta lähtien. En edes osaa sanoa, milloin menimme kihloihin, koska keskustelut tulevasta avioliitosta hiipivät arkeen kyllä jo parin seurusteluvuoden jälkeen, mutta ei meille tullut mieleenkään sormuksia hommata. Jos olisimme menneet sormusten kanssa kihloihin, olisin todennäköisesti ollut teinikihlautuja (ja ehkä olin sitä nytkin, riippuu määritelmästä), mutta en halunnut kulkea kihlasormus sormessa osaamatta vastata "millon häät" -uteluihin. Ja kun häät sitten järjestettiin parin viikon varoajalla, niin kihlasormukset jäi välistä kokonaan :) Olin 22 kun menimme naimisiin.
Vaikka itse löysinkin puolisoni nuorena, suhtaudun edelleen varauksella nuorten "vakaviin" suhteisiin. Sitä ei nimittäin kerro kuin aika, miten vakavaa se on, ja vakavaa se on vain harvalle. Kestävä ja aito teinirakkaus ei ole laisinkaan mahdotonta, mutta on se sen verran epätodennäköistä, että aika pöpelikössä pitää päätään uittaa että siihen ensimmäisenä uskoo, ellei paria erittäin läpikotaisin tunne ja ole toisin todennut. Teidän kuuluukin uskoa omaan suhteeseenne sataprosenttisesti, mutta muut olisivat tyhmiä jos tekisivät niin, koska todennäköisyys ei ole puolellanne. Mutta todennäköisyyden voi aina osoittaa olevan väärässä! :)
Ihan ymmärrettävää
Samaa mieltä, mitenkään mahdotonta ei ole, etteikö teinirakkaus voisi olla se koko elämän kestävä rakkaus. Mutta todennäköisyys on aika pieni. En ihmettele yhtään, jos siihen suhtaudutaan varauksella!Omassa ystäväpiirissäni on vain yksi joka on mennyt naimisiin kumppanin kanssa, jonka kanssa alkoi seurustelemaan 16-vuotiaana. Muut ovat tavanneet aviopuolisonsa vasta kypsemmällä iällä. 19-26 v. Joukossa niitäkin, jotka ovat teininä olleet kihloissa jonkun kanssa.
3kk päästä mentiin kihloihin.
Pari päivää siitä kun täytin 18 mentiin naimisiin..
19v ostettiin omistusasunto ja saatiin lapsi..
Nyt olen 20 ja elämä kukoistaa:)
Elämä ajateltu piloille
Minä olen päättnyt elää tässä ja nyt toki hieman harkintaakin käyttäen.Ero tulee jos tulee, mutta se on sen ajan murhe se. En minä voisi olla kenekään kanssa jos ajattelisin suhteemme päätyvän eroon jossain vaiheessa enkä voisi nauttia näistä päivistä jos ajattelisin että myöhemmin ei enää "mitään" olisi.
On tullut erottua miehestä jonka kanssa menimme kihloihin aikomuksena mennä naimisiin, mutta en ajattela pahalla niitä aikoja.
Meillä oli hyvät hetkemme ja oli paljon pahojakin hetkiä jotka sitten siihen eroon ajoivatkin.
Jälkeenpäin on sanomattakin selvää että emme olleet niitä "oikeita" toisillemme, mutta en kadu pätkääkään. Ei ollut virhe olla hänen kanssaan ja haaveilla yhteisestä elämästä loppuun saakka. Päin vastoin!
Olen ollut yhdessä 6 vuotta nykyisen mieheni kanssa ja ehkä menemme joskus naimisiinkin.
Vuosien kuluessa näkemys avioliitosta on niin paljon muuttunut että voi olla että se jää kokonaan kokematta miten se sitten loppupeleissä edes eroaa avoliitosta?
Avioliitto on paljon muutakin kun kosinta, sormukset, vihkiminen. lupaukset ja juhla.
Me olemme nuo edellä mainitsemani asiat välttäneet mutta eletty sitä avioliiton arkea ilman avioliittoa.
En ole mieheni kanssa erotakseni hänestä joten ajatusmaailmaani ei kuulu hänestä eroaminen. Jos yhteinen taipaleemme ei tule kestämään, toivon silloinkin säilyttäväni sen yhteisen taipaleemme sydämessäni sillä hyvällä ettei tarvitse pahoitella menneitä ja katkerana oksennelle sitä millaisessa virheessä tuli elettyä.
Elämän taikaa teille kaikille!
Hiukan
"avioliitosta ... miten se sitten loppupeleissä edes eroaa avoliitosta"Jännä juttu, mutta nimenomaan "loppupeleissä" avo- ja avioliiton erot ovat ne, joilla on merkitystä. Tosin, kun avoliittoakin nykyään on ryhdytty säätelemään lailla, niin ero on hiukan kutistunut ja nähtäväksi jää eli tuleva oikeuskäytäntö sitten osoittaa, miten avoliittoa kohdellaan "loppupeleissä". Mutta aiemmin ero on ollut juuri niissä loppupeleissä merkittävä eli kuoleman tai eron sattuessa. Aviopuolisoilla on toisiinsa nähden joitakin velvoitteita ja toistensa omaisuuteen tiettyjä oikeuksia. Avopuolisot ovat tässä suhteessa olleet toisilleen täysin vieraiden ihmisten asemassa. Mutta kuten sanottu, liittojen eroavaisuudet koskevat nimenomaan niitä loppupelejä eivätkä niinkään yhteiselon aikaa - ja uusi laki siis muuttaa tilannetta vähän.
Oma kokemus
Mäkin luulin vajaa 19-vuotiaana löytäneeni Sen Oikean, kun muutettiin yhteen...Avoliitto, kihlat, yhteinen koira, avioliittohaaveet ja -suunnitelmat, lapsihaaveet ja -yritykset...
Toisin kävi, mies löysi toisen meidän 2vuotispäivän aikoihin!!
Nyt tuosta Herra Oikean löytämisestä on kulunut aikaa viisi vuotta.
Viidessä vuodessa olen viidettä kertaa kihloissa, joista kaksi johti avioliittoon:
Ensimmäinen avioliittoni tosin kesti vain kolme kuukautta, mies löi, joi, varasti rahaani, asui siivelläni, teki katoamistemppuja ilmoittamatta mulle mitään ja palasi päivästä kahden viikon päästä sanaakaan sanomatta
- kunnes syyksi paljastui toinen nainen, jota hän oli tapaillut koko suhteemme ajan!!
pitkä suhde tähtäimessä
inhottavaa kun aika usea puhuu nuorista ihmisistä ihquina pissiksinä jotka eivät varmaan näin ollen voi rakastua??itse olen löytänyt mieheni 15 vuotiaana ja nyt 5 vuotta myöhemmin alamme jo suunnitella häitä/lapsia. Joku kirjoitti että seksielämä yhden ihmisen kanssa loppuelämän ajan on mahdoton... jos olet onnellisessa suhteessa joka kehittyy ja kasvaa samalla kun itse ei voi kuvitellakaan että haluaisi pilata jotain näin ihanaa vain kokeilu mielessä kun tietää/kuulee suhteista jotka päättyvät väkivaltaan tai pettymyksiin?
On varmasti ihmisiä jotka eivät koskaan voi asettua aloilleen ja näin ollen hyppivät koko elämänsä ajan kukasta kukkaan mutta voiko sitten vanhana sanoa että on onnellisen elämän elänyt ja kokeillut kaikkea.. Itse pidän enemmän ajatuksesta että minulla on rinnalla ihminen joka tuntee ja tietää minut jopa sieltä 15 vuotiaasta asti.
No, vastaukset kysymyyksin tietenkin ovat, kyllä, aiomme viettä koko elämämme yhdessä ja tuskin meidän yhteiselo nuoruuttamme pilaa. Nuoruudesta nauttiminen voi tarkoittaa myös ulkomaanmatkoja, yhdessä vietettyjä hetkiä jne. Eivät kaikki halua "nauttia nuoruudesta" harrastamalla irtosuhteita ja tapailemalla useita miehiä/naisia. Meillä molemmilla on menneisyytemme, aiempia suhteita sekä "villiä nuoruutta" on jo eletty molempien mielestä ihan riittävästi.
Meidän kummankaan arvomaailmaan eivät irtosuhteet tms. sovi, vaan olemme enemmän sitoutuvia perheihmisiä. Suhteemme oli "rakkautta ensisilmäyksellä" ja olemme olleet yhdessä nyt lähes 2v. Miehellä on vakituinen työpaikka, itselläni vielä opiskelut kesken. Avioliitosta ja tulevista lapsista olemme puhuneet jo pitkään. Rakastamme ja kunnioitamme toisiamme, joten kun mies päätti kosia minua, en nähnyt mitään estettä etten olisi suostunut. Hääpäivää ei ole päätetty, mutta parin vuoden sisällä ne kuitenkin järjestetään.
En tiedä oikeastaan kuuluiko tämä koko keskusteluun, sillä olemme täysi-ikäisiä (eli yhteiskunnan mittapuun mukaan aikusia) ja valmiita perustamaan yhteinen koti ja perhe, vaikka olemmekin nuoria. Kihlautumisesta ja häiden suunnittelusta huolimatta, lapset eivät siis ole vielä muutamaan vuoteen ajankohtaisia, mutta nekin aiomme tulevaisuudessa yhdessä hankkia :)
Tahdon siis toivottaa onnea muillekin nuorille pareille :) En näe mitään estettä nuorena kihlautumiselle, jos molemmat todella tuntevat toisen olevan "se oikea" ja ymmärtävän mitä kihlautuminen merkitsee. Ja kihlauksen ollessa lupaus avioliitosta, en näe juurikaan järkeä alaaikäisenä kihlautumisessa, mutta kukin tekee tavallaan. Tottakai jokainen liitto voi päättyä eroon tai kuolemaan, mutta ei niitä kannata liian hysteerisesti pelätä.. Pääasia että molemmat tekevät parhaansa, jotta suhde säilyisi ehjänä ja onnellisena :)
Me emme sopineet tarkkaa hääpäivää vielä, mutta häävuosi ja vuodenaika on jo päätetty :) Tarkka päivä varmistuu sitten lähempänä ajankohtana. Tiedän, että monet varaavat jo juhlapaikkoja yms. kauemmaksikin ajankohdaksi, mutta meidän kohdalla konkreettiset valmistelut eivät aivan vielä ole ajankohtaisia, sillä haluamme kumpikin vain pienen hääjuhlan. Uskoisin, että ehdimme järjestää häät, vaikka valmistelu alkaisikin vasta noin puoli vuotta aikaisemmin.. (Anteeksi, poikkesin jo vähän aiheesta tässä pohdiskellessa :D)
Minä siis ajattelisin, että nuorenakin voi tietää mitä tahtoo. Miehenikin epäili sitä, ja halusi odottaa että kasvan oikeasti aikuiseksi ennen avioliittoa :) Ja toki nuorella on siinä suurempi varaus kuin "aikuisemmilla", mutta missä iässä tahansa voi huomata myöhemmin olleensa väärässä. Mutta toisaalta, jos kerran pariskunta tietää olevansa yhdessä hamaan hautaan, niin eihän kihlauksella tai avioliitolla tulipalokiirekään ole :)
Pitää tehdä niin kuin itsestä sopivalta tuntuu, harkinta on luvallista. Olen samaa mieltä, "vakaampiakin" nuoria löytyy, mutta yleensä se kenen vakaus on aitoa selviää vasta paljon myöhemmin, myös ihmiselle itselleen.
Me olemme poikaystäväni kanssa keskustelleet naimisiin menosta (emme siis kihloihin menosta koska meillä ei sellaista käytäntöä ole) päättäneet vuodenkin alustavasti mutta samaan lauseeseen vielä lisäsin, että minä en kanna mitään sormuksia ennenkuin olen täysi-ikäinen. Minusta on myös hyvin hassua miten seksi on joillekin niin tärkeä asia, ettei sitä voi saman ihmisen kanssa koko elämää harrastaa. Mutta kukin tyylillään, minä aion viihtyä nykyiseni kanssa ja ohittaa omat isovanhempani! ;) ja olla uskollinen.
Itse menin kihloihin neljätoista vuotiaana, olimme seurustelleet vähän yli kolme vuotta, se oli salakihlaus, mutta poika kertoi siitä jollekkin kaverilleen ja sitä kautta kaverini saivat kuulla. Minua haukuttiin ja puhuttiin seläntakana, mutta yhäpä 25 vuotiaana yhdessä ollaan ja kesällä mennään naimisiin.
Mielestäni se oli silloin oikea ratkaisu vaikka sainkin siitä kärsiä, mutta tajusin että poikaystäväni on minulle tuhat kertaa tärkeämpi kuin ne kaverit jotka eivät minun onneani kestäneet.
Nyt taivalta takana 2,5 vuotta ja kuukauden päästä on häät.
Ei sitä koskaan tiedä mikä on tilanne 10 vuoden päästä, mutta eipä tässä eletäkään kun päivä kerrallaan.
Lähtökohdat ovat tärkeitä. Se täytyy aina muistaa. Asiaa on hankalaa selittää, mutta kun elämä jaksaa kohdella kaltoin, osaa vilpittömästi arvostaa sitä mitä on.
Olen nyt 19-vuotias ja avokkini on 20. Olemme asuneet yhdessä päälle vuoden, olleet kihloissa päälle puolisen vuotta ja elämä tuntuu hyvältä. Tähtäämme kestävään avioliittoon, mutta se odottaa vuosien päässä.
Ei ole laitonta mennä nuorella iällä kihloihin, mutta se kannattaa tehdä oikeista syistä. Vaikka kihloihin menisikin, ei tarvitse pyörittää hääsuunnitelmia päässään siitä päivästä lähtien. Muistakaa matkan vaiheet. Minnekkään ei ole kiire.