Onko 7.5mg tabletti liikaa satunnaiseen käyttöön vai pitääkö laittaa puoliksi?
Imovane 7.5mg
5
1614
Vastaukset
- uneton..
ohjeisti, siinähän se annostus on reseptissä. Itse käytän suht säännöllisesti, 1-2 tabl.iltaisin, mutta tämä on minun neurologini ohjeistus ja koskee ainoastaan minua!
- toinen satunnainen käyttäjä
Laitan aina puoliksi. Mulla ainakin vaikuttaa tosi tehokkaasti, aina täyspitkät yöunet käytön jälkeen.
- kolmeen osaan
Minulle riittää ihan pieni murunen, usein laitan veitsellä tabun kolmeen osaan. Mulla ehkä rentoutuminen vaikeinta ennen nukahtamista, nukun sitten hyvin kun unenpäästä kiinni saan. Ehkäpä voisin jopa kokeilla jotain toista valmistetta, pelkästään rentouttavaa. Oisko suosituksia?
- huono nukkuja
Olen käyttänyt Imovane 7,5 mg nukahtamiseen jo pari vuotta. Olen jäänyt koukkuun ja haluaisin irti pillereistä. Se ei onnistukaan helposti. Kesälomalla yritin ja meni kaksiviikkoa lomasta ihan pilalle, nukuin noin pari tuntia kerrallaan, koiranunta ja sitten heräsin. Päivällä olo oli kamala ja unohtelin asioita ym. kun ei ollut skarppi. Yritin Doxalilla päästä Imovanesta, mutta siitä seurasi ahdistusta ja pahaa oloa. Kuinka olette päässeet irti unilääkkeistä. Neuvosta kiitollinen.
- imovane 7,5
sain vasta puol viikkoo sitten imovane 7,5, lääkäri susetteli että kokeilen ensin puolikkalla. mutta se ei kyllä ole riittänyt koska ny otan 2 ja joskus 2 ja puol. silloin olen vaan plvessä mutta vielä pirtee, voisko niit kolme ki ottaa..? pitää lääkrille soittaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama225010Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä634026Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve733593Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732688Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472453Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602338Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl682133Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272097- 1341633
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371505