Kirjan alku

Tässä taannoin aloin kirjoittaa kirjaa ja ajattelin alun kertoa täällä. Kertokaa mitä mieltä olette ja antakaa ja -:sia. älkää välittäkö kiroitusvirheistä vaan tarinasta. Arvelkaa myös monen vanhaksi luulette kirjoittajaa eli minua.


Ei niin iloinen yllätys


Merado koputuksen ovelta. Hän astui lähemmäs ovea ja oli avaamassa sitä kunnes joku tulikin sisään. Hän yllättyi iloisesti.
"Merado!" Beran sanoi iloisesti hymyillen.
Beran sulki oven perässään. Oli todella harvinaista että Kultalaaksossa joku sai vieraita. Toisinaan joku sai vieraita kun oli varastanut naapurin lapion ilman lupaa, tai joku perheenjäsen oli kuollut. Kultalaaksolaiset olivat todella tietämättömiä mitä laakson ulkopuolella tapahtui. Heidän ei tarvinnut poistua laaksosta koska kaikki he tarvitsivat olivat Kultalaaksossa.
Beran meni edeltäni keittiöön, ja raivasi puiselta tulilta kankaita mistä Merado oli edellispäivänä yrittänyt ommella itselleen aamutakkia. Miesten ompelutaidot kun eivät olleet ainakaan Kultalaaksossa suosiossa. Naiset häärivät keittiöiden, lasten ja puutarhojen kimpussa kun taas miehet ja pojat työskentelivät maatilkuilla ja pelloilla. Kultalaaksossa ei tarvittu rahaa, kaikki lainasivat omista vähistään naapureilleen, mutta kyllä Kultalaaksossakin oli ihmisiä ketkä eivät sitten millään antanut edes kupillista sokeria naapurilleen. Näitä ihmisiä kutsuttiin "nyyteiksi". He lainasivat toisilta ikinä antamatta mitään takaisin. He asuivat ympäsi laaksoa mutta läpikulkumatkalla oleva ei kyllä tunnistaisi heitä. Kyllä Kultalaaksossa kävi haltioitakin mutta heitä ei näkynyt usein. Ehkä kerran puolessa vuodessa. Mihinkäs jäinkään...Ai niin.
Beran huokaisi syvään ja oli avaamassa suunsa sanoakseen jotain kunnes Merado tajusi tarjota kahvia Beranille.
"Ei kiitos tällä kertaa Merado, olen vain läpi kulku matkalla" Beran vastasi kohteliaasti ja otti Meradon kädestä kahvi pannun ja asetti sen pöydälle.
"En tullut tänne kahvittelemaan, Merado. Muistathan pikku salaisuutesi?" Beran kysyi kohottaen kulmiaan.
" Enköhän. Säästän sinut hirveältä litanialta.” Merado sanoi turhautuen.
” Kun täytän viisitoista vuotta, matkani kohti taikuutta alkaa. Olen erilainen kuin muut Kultalaaksolaiset. Isoisäni veli oli velho ja äitini isoäidin sisar oli haltia. Siitä johtuen kun täytän viisitoista lähden kohti Haltioiden kaupunkia, opettelen siellä haltioiden salat ja suuntaan kohti velhoja. Riittääkö?” Merado luetteli tuijottaen lattiiaa. Hänen ei tarvinnut muistella mitä Beran oli sanonut koska oli kuullut tuon selityksen jo tuhansia kertoja.
” No, jätit muutamia kohtia pois ja muutit tarinaasi. Lähdet ylihuomenna kohti haltioiden kaupunkia minun kanssani koska reitti on vaarallinen. Siellä opettelen velhojen ja haltioiden salat ja liityt velhojen armeijaan.” Beran selitti nopeasti.
” Hyvä on!” Merado raivostui.”Oliko jotain muuta?” hän tunsi kuinka veri kohisi hänen korvissaan. Täytyi nyt jonkun tulla pilaamaan rauhallinen ilta, valistamalla suurta tehtävää haltioiden luo.
” Eihän minulla kai sitten. Ole rauhassa huomiseen asti. Lähdemme kahden auringon laskun jälkeen. Heti aamulla.” Beran sanoi yrittäen nostaa tunnelmaa hymyillen. Hän asetti kankaat takaisin tuolille ja poistui ovesta katsomatta taakseen.



Lähtö
Kello lähestyi kahtatoista. Oli kulunut kaksi päivää kun Beran tuli käymään Meradon luona.
Merado tuli keittiöstä lasi maitoa kädessään. Hän asetti sen pienelle puiselle pöydälle joka oli hänen sänkynsä vieressä. Merado ryömi peittonsa alle. Kello oli vastakkaisen seinän nurkassa. Puinen kaappikello tikitti. Minuutti viisari lähestyi kahtatoista. Muutaman minuutin päästä hän täyttäisi viisitoista, ilman ketää onnittelijaa. Pian hän matkaisi Beranin kanssa pitkin maita ja mantuja, kohti Haltioiden kaupunkia. Sekuntiviisari lähestyi kahtatoista. Muutama sekunti. Merado hautasi päänsä tyynyihin ja puri hammasta yhteen. Juuri kun kello ehti lyödä kerran ulko-ovelta kuului narahdus. Merado hyppäsi hiljaa sängystä, otti tohvelit jalkaansa ja kurkisti ovenraosta. Joku laahasi pitkin eteisen lattiaa. Merado huomasi ettei tunkeilija ollut ihminen, se oli ihmisen kokoinen mutta se oli pukeutunut valkoiseen päässään musta huppu. Hupunalta ei näkynyt kasvoja mutta Merado kuuli sen raskaan hengityksen ja näki olennon kiiltävät silmät kuunvalossa joka heijastui ikkunasta olennon kasvoille. Meradon sydän oli pysähtyä kun olento katosi keittiön oven taakse. Hän perääntyi kohti vaatekaappia joka oli kellon vieressä. Merado avasi kaapin ovet hiljaa ja sujahti sisään. Kultalaakso oli rauhallinen paikka. Ei siellä hiiviskellyt olentoja vapaana. Kaikki pelottavat olennot olivat monien satojen kilometrien päässä Kultalaaksosta. Meado peitti suunsa käsillään ettei hänen vinkuva hengityksensä paljastaisi häntä. Hän kuuli kuinka olentolähestyi makuuhuoneen ovea. Kaapin seinissä oli pieni reikä mistä näki suoraan kahvalle. Kultainen pyöreä kahva alkoi hiljalleen kääntyä. Olento oli suoraan oven ulkopuolella. Se astui sisään ja Merado näki sen veriset jalat. Jaloissa ei ollut kenkiä. Ne olivat paljaat ja täynnä syviä vuotavia haavoja. Olento siirtyi lähemmäs sänkyä ja kosketti sänkyä. Sen käet olivat punaiset verestä. Sekunnin ajan Merado luulin sen nojaavan sänkyyn kunnes olennon käden alta roihahtivat liekit. Liekit levisivät koko sänkyyn. Olento lähestyi kaappia jossa Merado oli. Sen veriset kädet tarttuivat hiljaa kaapin kahvaan. Hetken aikaa Merado suunnitteli juoksevansa suoraa päin olentoa kunnes ulko-ovelta kuului tuttu ääni.
”Merado! Merado missä olet?!”
huutaja oli Beran. Siinä samassa olento päästi irti kahvasta ja räjäytti makuuhuoneen ikkunan auki. Beran tuli huoneeseen ja olento näki hänet. Olento otti tukea ikkunan karmeista ja ponnahti ulos.
”Merado missä olet?!” Beran huusi kaapin vieressä.
Merado avasi kaapin ovet.
” Hyvä” Beran sanoi nähdessään hänet.
” Nyt anna minulle huopa!” Beran huusi.
Merado heitti kaapista huovan Beranille joka taltutti sillä tulen.
” Mikä se oli?” Merado kysyi katsoen Berania joka oli saanut tulen sammutettua.
” Nyt ei ole aikaa selittää. Tule!” Beran sanoi tarttuen Meradoa kädestä.
Merado yritti kompuroida Beranin perässä. Oli ihme että Beran sattui paikalle.
” Mikä se oli?!” Merado yritti huuta samalla kun sai kompuroida tuolien välistä.
” Selitän sinulle kun pääsemme pois täältä.” Beran sanoi samalla kun otti Meradolle viitan naulakosta.
He kiiruhtivat talon ulkopuolelle jossa Beranin hopeinen hevonen odotti. He nousivat hevosen selkään ja Beran tarttui ohjaksista ja hevonen laukkasi nopeasti alas Kultalaakson mäkeä.