AA
A A A
Opastus ja palaute
liity jäseneksi!

 /   /  /  / Pureva hämähäkki ?
28 Vastausta 9 845 Lukukertaa

Pureva hämähäkki ?

Tunteeko kukaan suomalaisten hämähäkkien vaarallisuutta ja tapoja. Vaikka eläinystävä olen, jouduin luultavasti hämähäkin puremaksi.
Niitä oli kodissani yhtenä viikkona useita, muutamat hyvin suurikokoisia. Jalkaani ilmestyi puremajälki ja kipu ihan erilainen kuin ampiaisenpiston tai muun hyönteisen. Epäilin ensin punkkia, mutta kun ihottuma levisi yli 10cm halkasijaltaan, se hälveni reunoja kohden, päin vastoin kuin punkin purema. Nilkan nivel turposi ja kipu muistuttaa iskun aiheuttamaa mustelmakipua. Löysin netistä muutamia vastaavan tapaisia puremakuvia ym. tietoa, mutta haluaisin lisäselvitystä.

Eipä taida

Suomessa sisällä majailevista hämähäkeistä saada ihmisen nahkaa tuntuvasta puremasta puhumattakaan.

Vesihämähäkki, rantahämähäkki ja ristilukki ovat muistaakseni ainoat, jotka voivat purra niin että aiheutuu kipua ja reaktio puremaan menneestä ruuansulatusnesteestä/myrkystä. Omia kokemuksia pueremista ei ole, mutta amppiaisen pistoonhan iitä yleensä verrattaan ja samanmoisiksi vaikutuksiltaan mainitaan.

Et siis nähnyt purijaa ja oletat sen sitten olleen hämppy?

Joku kirppu, kevään ensimmäinen (talvehtinut) horkkahyttynen tai viemärihyttynen, lude (niitäkin taas nykyään tavataan) tai joku pieni petolude lienevät todennäköisempiä vaihtoehtoja purijaksi.

Tai sitten olet saanut huomaamattoman pienen nirhauman ja siihen on iskenyt ruusu. Se vaatii yleensä antibioottikuurin. Guugletapa kuvia ruusuusta (bakteeritulehdus).

Arvoitus ei ratkea

Hämähäkit jotka tulivat sisälle olivat isoimpia, joita olen koskaan nähnyt. Kuvien perusteella lähinnä rantahämähäkkejä. Taloamme (rivitalo)peruskorjataan ja korjauksen yhteydessä syntyi tärinää ja saumauksia avattiin. Läheisyydessä iso järvi. Olen allerginen ampiaisille ja kokenut kaikkien muidenkin itikoiden pistot vähintäinkin kertaalleen. Otin jalastani digikuvan muistoksi, jota tähän en voi liittää.
Kipu ja ihottuma olivat ihan erilaisia kuin mitkään aiemmin kokemani. Pistokohdassa oli pari paukamaa, jotka desinfisoin ja puristin, jolloin ulos tuli kirkasta nestettä, jälkeen syntyi rupi.
Joitakin varastiohämähäkkejä on olemasssa jotka purevat ja muistuttavat rantahämähäkkejä. Ehkä myös ulkomailta voi tulla uusia hämähäkkilajeja ja esim. risteytyä kotimaisten kanssa. Hyvä olisi jos otuksia voitaisiin hieman kartoittaa lisää.

http://www.ikkunasuomenluontoon.fi/node/1758

Lisäys edelliseen

Vaikka pisto tai purema on polven ja nilkan välissä, nilkan nivel turposi, se oli lähinnä tunnoton ja pinnalta aristava , turvoksissa edelleen. Ihottuma levisi koko alueelle polven ja nilkan väliin. Ihottuma on pois lievää turvotusta vielä puremna läheisyydessä.

lintukirpun

Luultavasti sinua on purrut lintukirppu. Joskus keväisin tyttären iho on ollut pahasti purtu.

Yleisin tosin mutta..

Lintukirppu olisi todennäköisin, mutta olen senkin kokenut jo aiemmin ja jos minua olisi purrut useita lintukirppuja, en olisi kyennyt kävelemään. Lintukirpun purema kutiaa, tämä purema (ympäristöineen) oli niin kipeä, että vaikutti kuin jalkaa olisi hakattu
tasaiselta alueelta.

Ei kutissut

Lintukirpun pureman pitäisi kutista, tämä ei. Huomasin asian kun jalka oli omituinen, kosketusarka ja osittain tunnotonkin ja kävely ei ollut normaalia.Kuvien mukaan jälkikään ei muistuttanut lintukirpun puremaa. Itse purema oli valkoinen paukama, mutta ympäristö punainen, ja levisi parin päivän aikana yli 10 cm kaikkiin suuntiin, eniten alaspäin nilkkaa kohden. Puristaessa tuli nestettä ja syntyi rupi.

Hämähäkin purema

Minulla on useita hämähäkkiä juossut iholla ja pelkäävänä ne puree.Varastohämähäkki naamalla olen nukkunut ei purrut.Sama on ampiaisella.Iholla tassuttelee syksyllä kun kärpänen mutta jos huitoo ja hosuu ja kirkuu piikki tulee.Luulen että pelästynyt hämähäkki puree ihmistä.

ei ei ja ei

ulkomailta tulevat hämpyt eivät noin vain risteydy kotimaisten kanss.a Käsittääkseni hämppylajiella on vielä avain lukko systeemi, jolla varmisteean se et vieraan hämpym penis ei mahdu toisen lajin hämpyn "lukkoon". Vesihämähäkki on käsittääkseni ainoa laji joka voi purra kipeän pureman. Uskon vahvasti että kyseessä on ollut joku muu kuin hämähäkki.

Itse olen varma

Et tainnut lukea niitä muita "tietosivuja" olen saanut varmaa tietoa, että rantahämähäkki ja yksi huonehämähäkkilaji puree ja lisäksi rantahamähäkin tyylinen "varastohämähäkki".
Ihmisillä on nykyään lemmikkeinäkin useita hämähäkkilajeja. En nyt allekirjoitaisi sitäkään ettei voi risteytyä. Asiasta on hyvin vähän olemassa tieteellistä tietoa. teoreettisesti ei risteykseen tarvita kuin sama kromosomilukumäärä.
Tapoin niitä useita kun tulivat sisälle. Ehkä kyseessä oli yöllinen kosto. Jopa pureman kipu on vastaava muiden kokemiin kipuihin verrattuna ja siihen liittyvä tunnottomuus on myös tyypillistä. Ainakaan meillä ei enää hämähäkit asu hetkeäkään bongauksen jälkeen. Jalka on vieläkin turvoksissa, mutta ikäänkuin pintaa myöten. Ei kuten ampiaisen pisto, korkeampi pistokohdan ympäristöstä.

löytyy

Suomen luonnosta on tavattu yli 600 eri hämähäkkilajia. Suurin osa on pieniä ja ihmiselle vaarattomia. Myrkyllisiä ne ovat kaikki, mutta vain kymmenisen pystyy puremaan ihmisen ihon läpi. Esimerkiksi vesihämähäkin purema on kivulias. Terhivuo vertaa sitä äkäiseen ampiaisenpistoon. Hämähäkinpuremasta voi toki olla hankalat seuraukset, jos myrkylle sattuu olemaan allerginen.

Minulla ainakin

Purema vaikutti lonkkahermoon ja muihin ko. jalan hemoihin, oli purija sitten kuka tahansa.
Yhdistin sen hämähäkkeihin, koska en ole koskaan tavannut niin suuria ja rumia hämähäkkejä kotonani, kun niitä nyt tuli olo- ja makuuhuoneeseen taloyhtiön remonttin yhteydessä.
Uskon että ovat viihtyneet matalassa ei käyttötarkoituksessa olevassa ullakkotilassa, jossa on vain ilmastointihormit. Talo tärisi koko päivän, kun vanhoja saumauksia purettiin.
Ainakin tietoni hämähäkeistä lisääntyi kertaheitolla ja minusta tuli ennakkoluuloinen ja hämähäkkirasisti. Uskoin tähän asti ettei yksikään suomalainen hämähäkkilaji pure ihmistä tai ainakaan siten, että siitä syntyy mitään seurauksia.

Voisko olla

kyy? Rakenuksessa olisi ollut kyy talvehtimassa ja remontti hääti sen sänkyysi, jossa se puri sinua kun kääntyilit unissasi?

Hämähäkkiteoriaasi en oikein usko. Reaktiot suomalaisten hämähäkkien puremasta eivät taida olla noin pahoja kuin sinulla oli.

Kiitos viisastelusta

Taidat olla hämähäkkejä lemmikkeinä pitävä ja itse hyvin subjektiivinen
Misi et lue aiemmin lähettämästäni nettiosoitteesta, jossa on hämähäkeistä ja puremista, tietoa kuvat ja kaikki. MINÄ täydensin omat tietoni sieltä. Liittäisin kuvan puremasta, mutta en tiedä miten se onnistuu tälle palstalle.
Etsin absoluuttista totuutta, jotta voin ennaltaehkäistä seuraavat. Nivelvaivat ym. jälkiseuraukset eivät houkuta. Jos sinusta on normaalia, että 3cm mittaiset mustat hämähäkit ´juoksentelee yhtäkkiä kodissasi sisätiloissa, niin mahdas mitään, näkemys sekin.

Käärmeitä ei näkyvissä

Olit todella hyvin ilkeä. Jos se sinua rauhoittaa niin käärmeitä ei ole näkynyt täällä 25 vuoden aikana, mutta ne hämähäkit ilmeistyivät samanaikaisesti sen pureman kanssa.
Talon ulkopuolella oli mm. Hylätyssä valaisimesa,joka irroitettiin hämähäkkien pesä.
Olen todellinen aito eläinystävä, mutta ei ylety enää hämähäkkeihin. Bongaus tämäkin lisätiedon kanssa silti.

Miten niin ilk?

jos sain sinut tuntemaan noin.

Anoppiani puraisi sisälle luikerrellut pieni kyy ja hänelle tuli juuri kuvaanlaistasi oireita, hermosärkyä ja puutumista.

Hän ei huomannut koko puraisua. Mutta kun käteen tuli patti, jossa oli pari pientä reikää lähekkäin ja kun sisältä löytyi myöhemmin kyyn poikanen, niin tällä perusteella pätelmä oli, että vaiva oli kyyn aiheuttama. Ei tämäkään tietenkään sata varma päätelmä ole kun anoppi ei huomannut puraisua...

Anteeksi sitten

Anteeksi sitten minultakin. Pidin selitystäsi pilailuna. Asun isohkon kaupungin esikaupunkialueella, eikä täällä tosiaan ole esiintynyt käärmeitä. Ei myöskään mökilläni vuosikymmeniin. Siellä kävin vaan kerran, enkä yöpynyt. Olin vain yhtenä kauniina päivänä ulkona täällä kaupungissakin siten vaatetettuna, että purema yleensä siihen kohtaan olisi mahdollinen. On kotikaupungissani purrut joskus asfalttilla lasta jalkaan käärme vilkkaalla esikaupunkialueella vuosia sitten.Käärme oli sio kyy.
Kotini on pieni ja ovet ja ikkunat melko tiiviit ja olen nyt remonttin ajan pitänyt ne tiiviisti suljettuina. Käärme piilossa on hieman mahdoton ajatus, mutta niistä hamähäkeistä ainakin yksi pääsi pakoon tappamatta.

Lisäys edellisiin

Purema varmistui kyllä hämähäkin työksi. Ollessani sohvalla nukkumassa tajusin hierovani jalkani ulkosyrjää sohvan nojaa vasten ja muistin samalla, että jalkaan ulkosääreen pisti jokin aiemmin samassa tilanteessa ja juuri sen jälkeen näin hämähäkit lattialla, silloin vain kaksi. Oletin ensin että kihelmöinti jalassa lakkaa ja että ulkona oli ensimmäiset hyttyset purreet, tosin ei niitäkään näkynyt. Kun oireet eivät lakanneet vaan päivä päivältä yltyivät, aloin etsiä muita syitä. Sain myös selviä hämähäkin pistoon liittyviä yleisoireita myöhemmin. KANNATTAA BONGAILLA VAROVAISESTI

?????

siis kyyn poikanen sen patin SISÄLLÄ??? se on ALIEN!!!

Kyy ja hämähäkki erot

Kerroin jo aiemmin, että kyse oli jo varmuudella hämähäkistä, nukuin sohvalla Tv:tä katsellessa, kun hämähäkit ilmaantuivat ja hieraisin jalkaani sohvan selkänojaan sitä ennen ja tunsin piston tapaista ko. kohdassa. Kyyn ja myrkkyhämähäkin puremien erot ovat pienet. Jalassani on nyt puolen sentin "kraateri" ja pohjalla on pari piston reikääkin. Molempien puremat turvottavat "raajan" ja aiheuttavat pistokohtan kudostuhoa. Yleisoireet ilmaantuivat myöhemmin, ensin adrenaliinin erittyminen, myöhemmin syljen erittyminen ja hikoilu. Eroina
on että käärmenpuremassa verenpaine laskee hämähäkin puremassa kohoaa. Pelästyin korkeaa verenpainetta, kun alapaineeni on ollut siinä 70, korkeintaan 78, se oli usean päivän aikana siinä 110.
Molempien eläinten tavoitteena on "puuduttaa" ja lamauttaa uhri. Molemmat pakenee mieluimmin kuin purevat.
Joko suomalaisia hämähäkkejä ei tunneta kylliksi, tai kyseessä oli karanneet "lemmikit"
tai risteytys ulkolaisten ja kotimaisten välillä.

Vielä faktaa

Lisäisin vielä faktaa, koska huomasin että lukijoita on paljon. Erot muihin puremiin:
hämähäkin pureman reaktio on hidas, kuten tämäkin, etenkin jälkioireet syntyvät hitaasti ja viiveellä. Ampiaisen ja käärmeen purema voi aiheutta pahimmillaan nopean allergisen reaktion ja reaktio syntyy lievimmillaankin muutamassa minuutissa. Käärmeen purema laskee uhrinsa verenpainetta,hämähäkin aiheuttaa verenpaineen kohoamisen, molemmat lisäävät samoin kuin ampiaisen pisto adrenaliinin eritystä(joka lisää kiukkua.
Hämähäkin pisto aiheutta myöhemmin sylkirauhasen
toiminnan lisänntymistä, samoin hikoilua. Kuolasin yöllä niin että hävetti, enkä ollut silloin vielä lukenut ko. kirjallisuutta,hikoilin myös, joten oire ei ollut mielikuvitusta. Hämähäkin purema aiheuttaa kudostuhoa (samoin kyyn) ja jalassa on syvä kraateri puremakohdassa, pohjalla näkyy pari piston jälkeä 3mm päässä toisistaan.
Yhdysvalloissa ja Austraaliassa on samannäköinen hämähäkki joka on tappanut ainakin 6 ihmistä, eli sen myrkky on muuttunut vahvemmaksi.
Tämän hämähäkin yksin vartalo oli yli 3cm pitkä ja 1,5cm leveä, juoksi lujaa.

no oli kyllä iso

melko hirviö kooltaan jos on kotimainen hämähäkki.
Turha uskoa tuollaista huuhaata.
Siinä vaiheessa kun joku alkaa hämähäkin pistoista höpöttämään, niin lopputekstiä ei kannata edes lukea. Hämähäkit kun eivät mitään pistiäisiä ole.

Suomessa on tosiaan vain muutama laji jotka pystyy puremalla läpäistyä ihmisen ihon, täällä jo lueteltujen lisäksi mm. viherhämähäkki - joka jääkin usein luonnossa huomaamatta. Yksikään niistä puremista ei tosin ole edes ampiaisenpiston vertaa vaarallinen.
ja juu. hämähäkit ei ole pistiäisiä, koska ne purevat. duh.
kuulostaa tutulta nuo tuntomerkit.. asuin rivitalossa vuoden ajan ja siellä yhtä isoja hämähäkkejä vilisteli pitkin poikin. ja voin sanoa että kyllä ne vaan puree!
Mihinkähän perustuu väite hämpyn ja ampparin pistojen vertailukelpoisuuteen? Kyse on aivan eri aineista, ampparin myrkyn on tarkoitus lamauttaa tai tappaa kohde, hämppy puolestaan valuttaa ruuansulatusnestettä, jonka on tarkoitus aiheuttaa kudostuhoa. Joku väittäjistä on voinut saada ampparin piston, josta ei turvotuksien häivyttyä jää mitään jälkeä.
 /   /  /  / Pureva hämähäkki ?

Keskusteluhaku

Laaja haku

Facebookissa suositeltua