Perunkirjoitus on pidetty. Vainajalta jäi paljon velkaa, muttei juurikaan realisoitavaa omaisuutta.
Perunkirjat laati pankinjohtaja, joka on koulutukseltaan lakimies.
Kysyin häneltä, pitääkö kuolinpesä hakea konkurssiin? Johon hän vastasi, ettei pidä, koska perunkirjoitus on laadittu säädetyssä ajassa, siis kolmen kuukauden kuluessa kuolemasta.
Onko asia näin? Vai, miten pitäisi toimia?
velkainen kuolinpesä
4
933
Vastaukset
- §§§
Entivanhaseen aikaan ylivelkainen kuolinpesä piti hakea konkurssiin tai pesänselvittäjän hallintoon jotta osakkaat välttyivät henkilökohtaisesta velkavastuusta. Tämä muuttui marraskuun alussa 2004. Jos perunkirjoitus tehty ajoissa ja oikeilla tiedoilla, ei velkavastuuta osakkaille. Velat jäävät velkojien luottotappioiksi. Kannattaa toimittaa velkojille kopsut perukirjasta.
- miten silloin?
Vainaja asunut kaupungin asunnossa. Ei ole velkaa, mutta eläke mennyt jokapäiväisiin menoihin. Varallisuutta ei tilillä paria saturaista enempää. Sairaalalasku maksamatta.
Omaisetko kustantavat, myös hautajaiset ja perunkirjoituksen?- lyhyestävirsikaunis
Eipä tässä maassa kukaan vainaja jää hautaamatta varattomuuden vuoksi. Sossu maksaa minimihautajaiset, oikeusaputoimisto tekee perunkirjoitukset.
- sos.toimiston
pitäisi kustantaa ainakin osan kuluista. Sinne yhteys ja tilanneselvitys. Tuostakin ketjusta selviää, että apua saa. Otan osaa.
http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000156&posting=22000000019947780&view_mode=flat
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama225010Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä634026Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve733593Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732688Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1472453Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta602338Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl682133Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?272097- 1341633
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko371505