kelohirrestä ja luonnon kivestä tehty talo tunturijärven rannalla.vaikkapa inarin tai saariselän suunnalta. iiisooo OMA tontti, muutaman hehtaarin, ettei naapuri takapihalla asu. paljon (koti)eläimiä, ja upeaa luontoa tallustella pojan kanssa ja opettaa suomen luonnon ihmeitä.
Samoilla linjoilla. Mökkimäinen iso hirsihuvila kirkasvetisen järven rannalla. Lappiin jos pääsisi, se olisi unelma. Talossa olisi iso sauna, olohuone, suuri keittiö, kaksi makuuhuonetta ja iso parvi, jonne mahtuu liuta vieraita. Ehkä joku työ- /vierashuonekin ja tietysti varaava takka. Piha mahdollisimman helppohoitoinen. Ei tartte olla nurmikkoa pihakeinulle. Parempi vaan jos korpi alkaa melkein talon nurkalta.
Tämä kaikki tietysti sillä edellytyksellä, että voisi tehdä töitä kotoa / ei tarvitisi käydä töissä.
Oma pieni harmaa mökki ilman sähköä ja juoksevaa vettä ja naapurit vähintään kymmenen kilometrin päässä. Siellä olisi minun hyvä kirjoittaa romaaniani. Pärjään luonnon ehdoilla. Kun olen toteuttanut toisen kutsumukseni, palaan luontoäidin helmoihin.
Ihan samoista asioista nautin. Valitettavasti vaan moni lähtee suuren rahan toivossa kaupungeihin ja pilaa koko elämänsä siellä vaikka alunperin luonto on tarkoitettu ihmistä varten.
että ei olisi vihreää pihaa ollenkaan. Meillä on puolenhehtaarin tontti eli siis 5000 neliötä ja melkein koko alue nurmikkoa ja nautimme nurmikon ajamisesta ja se on upea kun on ajettu. Emme rasitu ollenkaan nurmikon hoidosta koska se kuuluu kesään.
mahdotonta ja epäympäristöystävällistä! Nykyään pitää asua tiheästi taajamassa 400 m2:een persläpi tontilla lähellä palveluita??? Maksaa tontista vähintään (saa maksaa enemmänkin)100.000€, kulkea julkisilla kulkuneuvoilla (varmaan siksi ettei oma auto mahdu tontille) jne. Ainakin näin uskotellaan, että tätä me haluamme...
Ai niin puhe, oli haaveista, eikä siitä mitä ihmiset haluavat... anteeksi!
ollenkaan. Ihmiset itse valitsevat lähtönsä maaseudulta kaupunkiin.
Me asumme 20 km:n päässä palveluista mutta hyvin pärjäämme. Lapsilla on koulupäivät pidemmät kuin kaupunkilapsilla koska bussikuljetus kestää, mutta lapsetkin haluavat asua silti maalla.
Turha itkeä, että kaikkien olisi asuttava kaupungissa. Itse jokainen valitsee ja menee virran mukana.
ironiaa jutussani. Julkisuudessa meille uskotellaan, että olisi parasta asua tiiviisti kaupungissa. Itse asun maalla 7000 m2:n järvenrantatontilla, ja käyn työssä Helsingin liepeillä, jolloin joudun oleskelemaan kerrostaloasunnossa. Vapaa-aikani olen tiiviisti maalla luonnonrauhan keskellä, koska parempaa paikkaa ei olekaan. Palveluihin on 17 km hyväkuntoisen talviauratun ja rauhallisen hiekkatien päässä. Tonttimme maksoi noin viidenneksen pääkaupunkiseudun pientalotontteihin verrattuna ja on melkein 12 kertaa isompi. En siis ole maksanut itseäni kipeäksi siitä ilosta, että saan olla lähellä naapuriani ja ns. palveluita. Pihatöitä ja lumenluontia on varmaan enemmän, mutta sehän on vain kivaa...
ei näkymä naapuriin mutta lähellä ja myös lähellä palveluja n.5-10 km.
talo sais olla hirrestä ja helppohoitoista materiaalia sisäpuolelta ,sauna ja takka myös.sähköt ja juokseva vesi tärkeä.ja ulkopuolella katos jossa vois juoda kahvit tai grillata ja muuta mukavaa....
joen varrella tai järven rannalla ja myös metsää,mäntyä ja koivua ainakin ja myös tie perille.
jossain päin pohjoislappia.
Tietysti tämä jossa juuri nyt olen.
En haikaile mitään muuta, olemmehan tämän yhdessä mieheni kanssa luoneet... tämä pitää sisällään kaiken, elämän makuisia, onnellisia aikoja muistoineen!
Unelma talo on suunniteltu yhdessä asukkaan ja rakennusmestarin kanssa.
Siis siihen taloon ei päästetä arkkitehtia näkemyksineen ja mielipiteineen komentelemaan.
Useita arkkitehteja olen nähnyt ja aina tietää suunnattomia ongelmia ja rahan tuhlausta.
Kun arkkitehti alkaa pikkukengissä ja kauluspaidassa opettaa kirvesmiehille miten se antura muotti pitää rakentaa.
Suinpäin tuhon loukkoon ohjaava,matin ja jykin maa saa aikaan sinisen heltymättömän hirviön,jota Suomeksi kutsutaan.Tässä vielä taloja ostelemaan.Hyvä kun päivän perunat jostain sais nyyhättyä.
Unelmakotimme on itse suuniteltu (tehty jo. Tilava ja valoisa, korkeaa tilaa ja terassia. Hyvä sijainti ja kauniit maisemat. Ei mikään palatsi vaan sopiva. Kauniisti laitettu piha. Unelman kruunaisi se että sen voisi rakentaa ilman että jatkuvasti pitää miettiä riittääkö rahat sen valmiiksi saamiseen. Toivottavasti meidän unelmamme toteutuu.
että luottaisin vain itseeni. Tämä Suomen maa on täynnä koulujakäymättömiä rakennusalan ammattilaisia, jotka pitävät itseään viisaina. Ei talon perusta tai elementin pystyttäminen paljoa älliä vaadi saatika sitten kuran sekoittaminen. Myös vesieristeistä puhutaan paljon. Ihan tyhmää soopaa, ei tarvi kaksinen kaveri olla kun vesieriste levitetään lattiaan. Kaikki on varmaan aitaa maalannut joskus ! Onneksi lama tuli ja koskettaa juuri näitä ammattilaisia. Ihanaa sekoittaa kuraa myllyssä ja leikkiä ammattilaista liki lääkärien palkalla - suorastaan hävettävää.
koskettaa vielä muitakin kuin vain rakennusalan ihmisiä. Mietippä: rakentajakin tarvitsee hankkia kaikenlaista, sitten kun hän on työtön niin ne hankinnat on pakko jättää tekemättä, pikkuhiljaa talouden pyörät hiljentävät vauhtia myös kaupassa jne... Onneksi on tuollaisia varmoja heppuja, jotka nähtävästi osaavat kaiken ilman sen kummempaa kokemusta ja koulutusta. Jatka sinä hommiasia ja maksa verosi, niin minä lepäilen työttömänä laman aikana ja nostan päivärahaa, jonka sinä maksat veroinasi.
Ehdottomasti järven tai (meren) rannalla. Sisääntullessa kaunis näkymä salpaisi hengen. Avaraa ja valoisaa, mutta myös omia rauhoitettuja tiloja. Osin korkeaa tilaa. Lasitettu tilava terassi ja rantasauna erikseen aivan rannassa länteenpäin. Niin ja tontti 7000-10000 neliötä.
Kyllähän se meri kuullostaa kivalta ennen kun sen todella koet. Itse koin sen muutama vuosi sitten. Siinä on vaan muutama iso miinus, kuten aina todella kylmä ( se tuuli on jotakin ihan kauheeta, roskikset lentelee, aina suhisee ja muutenkin normaalia kylmenpi olla takapihalla esim. kesällä syömässä), valitettavasti nää meijän meret on jo pilalla, levää löytyi enemmän ku tarpeeks (kaikki vesivehkeet ja laiturit pesukunnossa)ym. Toki itekkin vähättelin näitä ku niihin käsiks pääsin, mutta hetken kuluttua se arkialkoi..
Nii ja niistä korkeista tiloista. Omassa oli 5,8m korkeus olohuoneessa. On se kiva ku o porukkaa paljo, mutta yksin illalla se tuntu ku ois ollu messuhallin odotusaulassa. Itsekkin pidän korkeudesta, muttä se +/- 3m on itselleni juuri sopiva suurine ikkonoineen.
Toivottavasti pääsette tän kuitenkin joskus kokemaan ni tiedätte sitten että onko se sun juttu vai ei.
sellanen tosivanha kartano olisi haave..
olis tilaa liikkua siinä talossa ja tilaa laittaa kristallikruunu iso sellanen kattoon siinä isot korkeat huoneet jotka valoisia.
Puolitoistakerroksinen puutalo. Erkkeri ja puolikkaaseen kerrokseen makuutilat ja parveke. Pari tulisijaa. Leivinuuni keittiöön. Paljon säilytystilaa. Iso veranta.Normaalinkokoiset ikkunat, ei seinän kokoisia!
Sisäpinnat vaaleaa, vaan ei valkoista. Takat tummanharmaata.
Luonnollisesti myös minä haluaisin melko suuren puutahatontin. Ei naapureita näköetäisyydellä.
kuulosti ihan mun haaveelta. Lisätään vielä lautalattiat, toimiva kodinhoitohuone ja saunaan puukiuas. ( takka saisi kyllä olla valkoinen tai jopa wanha kaakeliuuni)
Iso piha jossa voi pitää pientä kasvimaata. Vuohi pihalle. Kissat voi vapaana leikkiä.
Talo voisi olla isohko omakotitalo. Turvallinen kaikille kahdelletoista tenavalle. Parveke vanhempien huoneeseen olisi ihana mutta ei kovin järkevä jos nyt edes yhden rasavillin saan. porealtaan joudun samasta syystä hylkäämään unelmistani. kaupat ja ala-aste pitää olla lähellä.
Toisaalta jos jään lapsettomaksi. haluaisin sen porealtaan ja baarikaapin joka onkin sitten aina täynnä.
Mistä rahat kaikkiin noihin unelmiin?
Parempi olisi pysyä maan tasalla ja kohtuuden rajoissa!
Varsinkin nykyisen epävakaan rahatilanteen aikana,silloin ei putoaisi kovin korkealta vaikeuksien tullessa!
Kaikki eivät voi _saada_ puolta valtakuntaa ja prinsessaa linnoineen!
Itse haluaisin käytännöllisen ja helppohoitoisen kodin:
- omakotitalo, yksitasoinen, pieni piha
- joka makuuhuoneessa vaatehuone
- eteiseessä tarpeeksi säilytystilaa
- vanhempien makuuhuoneessa kylpyhuone ja pukeutumishuone
- makuuhuoneista lyhyt matka kodinhoitohuoneeseen, jotta pyykin kuljetus vaivatonta
- iso kodinhoitohuone, jossa mahtuu säilyttämään ja lajittelemaan likapyykin, pesemään ja kuivaamaan pyykkiä sekä koneellisesti että narulla. Suora uloskäynti, että kesällä voi viedä pyykit ulos kuivumaan. Paikka silitykselle ja mankeloinnille. Paikka ompelukoneelle ja saumurille.
- keskuspölynimuri
- erillinen kuraeteinen, jossa suihku ja hiekanerotuskaivo
- kosketusvapaat hanat
- liiketunnistimella tai hämäräkytkimellä toimiva valaistus
- ei halogeeneja eikä spotteja, ei häikäiseviä valaisimia. Luonnonvaloa paljon.
- ikkunat helppo avata ja pestä
- saunaosasto ja kodinhoitohuone ehdottomasti erillään!
- Saunassa ja pesutiloissa avattavat ikkunat tuulettamista varten
- saunan lauteet käännettävät, helppo pestä
- kaikki pintamateriaalit tietysti helppohoitoisia
- keittiössä tarpeeksi tilaa ja ergonomisesti suunniteltu
- harrastusvälineille säilytystilaa
- autotalli ja rasvamonttu
- piha kivetty ja helppohoitoisia istutuksia, ei nurmikkoa
- erillinen, pimennettävä kotiteatterihuone
- makuuhuoneissa hyvä äänieristys
Kaikki on kyllä koettu, lukuun ottamatta rasvamonttua ja erillistä kotiteatteri huonetta. Mutta Älkää isolla ÄÄllä ottako noita kosketusvapaita hanoja, mikäli samoissa tiloissa esim pesette hampaat. Mulla oli mutta Oralit lähti ja nopeesti ku kuumuuden säätö oli niin vaivallista. Itse en ainakaan tykkää pestä hampaita ja käsiä saman lämpöisellä vedellä..Pikku juttu, jota ei aina tuu ajatelleeks..
Ehdottomasti pieni keskiaikainen linna tai 1700 - 1800-luvun kartano. Tietenkin Antiikkikalustuksella ja -sisustuksella, mutta nykyaikaisilla mukavuuksilla. Iso kirjastohuone ja takallinen biljardihuone ehdottomia. Ihana puutarha ja pieni talli. Paikkana etelä-Ranska tai Englannin järviseutu.
Takaisin todellisuuteen, koska en ole rikas, olen ajatellut tyytyä rakentamaan viktoriaanisen talon, jossa on hiukan samaa kauneutta kuin linnassa ja kartanossa. Ehkä yhdistän kirjasto- ja biljardihuoneen yhdeksi, että saan ne edes.
Siis ihan veit sanat suustani :D täsmälleen tuollainen asumus olisi mitä mainioin! Niin, äläkä unohda tanssisalia, mikäli rahaa olisi rajattomasti ^^ ikävä kyllä rahaa ei niin paljoa ole, eikä viktoriaanisia talojakaan Suomesta hirveästi löydy. Pitäneekö tässä sitten muuttaa muualle Eurooppaan...?
Unelmatalo on yksikerroksinen hirsitalo, jossa on pari mh ja eteinen/keittiö/olohuone samaa tilaa ilman väliseiniä. Korkeaa tilaa ja parvi. Khh, sauna sh ja wc ja kaksi terassia. Koirille kuraritilä jossa saa tassut ja mahanaluset pestyä ennen sisälle tuloa. Pohja suunniteltu oman tarpeen mukaiseksi, ja terassit auringon valon mukaan. Laattalattia, lattialämmitys, keittiössä saareke, ei turhia väliovia, lämmin ulkoeteinen ja ikkunoista näkyy kaunis maalaismaisema, kalustus sekoitus vanhaa ja "uutta"...
Ai... mut mähän asun sellaisessa...
Haluan helppohoitoisen kodin, jossa voi asua, laittaa ruokaa, siivota ja pestä pyykkiä vaivattomasti ja siellä on tarpeeksi säilytystilaa. Mielestäni arkkitehtien tehtävä on suunnitella sellainen ja sellaisilla kustannuksilla, että se on mahdollista ilman lottovoittoakin toteuttaa.
Ongelma on lähinnä se, että kuluttaja ei näe eroa hyvin suunnitellun talon ja pakettitalokauppiaan viritelmän välillä. Jälkimmäinen kun vetoaa tunteisiin ja vastaa unelmiin, kun taas edellinen perustuu rakennuttajan tarpeisiin ja resursseihin.
rauhallisella omakotialueella
-yksikerroksinen, ei kovin iso vaan sopivan kokoinen kahdelle aikuiselle.
-keittiö ja olohuone yhteydessä toisiinsa,huoneiden välissä tilanjakajana isohko varaava takka-leivinuuni (lämpenee puilla sekä sähköllä)
-yksi "työhuone", missä mm. tietsika
-pari pientä makuuhuonetta
-riittävästi säilytystilaa
-kodinhoitohuone,pesuhuone ja sauna
-Etupihan ikkunoista näkyy mukavavien naapurien koti ja itse suunnittelema kivikkopiha
-takapihan ikkunoista avautuu metsäinen maisema ja pieni polku jota pitkin pääsee ulkoilualueille helposti koiran kanssa
-sängyllä nukkumassa pari kisua sulassa sovussa
-kotona odottamassa ihminen, jonka kanssa on hyvä elää...
SELLAINEN IHAN SIISTI PAIKKA JA SITTEN SELLAINEN HIENO < NO NIITÄ ON 7+2-9
1.20 NELIÖN TALO < JOSSAIN
2.30 NELIÖN KÄMPPÄ
3.KAKSIO
4.YKSIÖ
5.KOLMIO
6.KERROSTALO
7.OMAKOTITALO
8.OMAKOTITALO
9.KERROSTALO
Sopivan kokoinen tontti, n. 2000m2 jossa on helppohoitoinen nätti piha. Ei missään tapauksessa isoa nurmikkoa ajettavaksi saati haravoitavaksi.
-Yksitasoinen, käytännöllinen talo
-tehokkaat neliöt, joita voi siivota
-avara ja valoisa pohjaratkaisu
-Helpot kulkuyhteydet talon sisällä
-Kodinhoito/pyykkihuolto lähellä makuuhuoneita
-keittiöön ulko-ovelta helppo kulku
-Isot ikkunat luontoonpäin (niiden sijoittelussa otetaan tietenkin naapurit huomioon)
-Riittävän iso/ syvä terassi, jonka voi myös haluttaessa kalustaa
-Sauna, jossa voi olla alasti ilman että naapuri näkee
-saunaterassi: poissa katseilta
riittäisi puolitoista kerroksinen noin 50 neliön perinteinen harjakattoinen talo tai mökki. omakotitalo ilman vinttiä tai kellaria on suppea ja tylsä eikä ulkoisesti mikään komistus. oikeat suhteet tärkeät. vanhan kaavan mukaan.. erillinen puusauna pihan nurkkaan
Minulle kun taas tuli itsestäänselvästi mieleen, että unelmakoti olisi sellaiset 150 - 200 neliötä suurkaupungin keskustassa, korkean talon ylimmässä kerroksessa. Siellä olisi vähintään 40 m2:n terassi, josta osa lasitettu ja osa auki, mutta verkon suojaama (etteivät pulut pääse parvekkeelle, eivätkä lemmikkikissat putoamaan). Näköala olisi avara; jos näkyisi jotain puistoa niin se olisi plussaa, mutta voisi olla ihan vaan kaupungin kattojakin. Tärkeää olisi että terassille ei näkyisi muilta terasseilta.
Olohuone, pari makuuhuonetta (molemmat en suite), iiso vaatehuone, kirjastohuone, ja huone kotiteatterille. Hyvä äänieristys että ei kuuluisi naapurien äänet, eikä meiltä ääniä naapuriin.
Autotalli alakerrassa, ja hissillä suoraan sisään asuntoon, jos mahdollista.
Joku Kampin keskus olisi oikein hyvä! Tai sitten ne uudehkot talot jotka ovat Bulevardin päässä.
Omakotitaloon meistä ei mistään hinnasta haluaisi kumpikaan (olemme nelikymppinen aviopari).
myös minulla haaveena iso kerrostalon ylin kerros tai kaksi . Kunnolla rakennettu , nykyaikaisin standardin kaikki mahdillisin varustein . Lämmin talli kellarissa . Ne kissat vaan unohdetaan .
Helppo laittaa vaan ovi perässä lukkoon ja matkustaa kakkoskotiin Espanjaan .
Omakotitalossa pitäisi ehdottomasti olla harjakatto, inhoan tasakattoisia rumia laatikkotaloja, joita on jo Suomessa liikaa. Pitäisi olla iso piha, ei mitään tiivistä ja matalaa-rakentamista. Pihalla voisi olla muotopuutarha ja korkea aita, että naapureita ei tarvitsisi nähdä, eikä lasten huutoa kuulla. Lähellä ei saisi olla lastentarhaa, leikkipuistoa, eikä koulua, lasten ääni on melkoista melusaastetta. Linnamainen talo, jossa olisi vaikka postimerkkireunainen parveke tai torni olisi myös kaunis. Sisustuksessa voisi käyttää paljon luonnonkiveä mm. kylpyhuoneessa, takkahuoneessa ja keittiön kaakeleissa. Ei liian suuria ikkunoita, jotka vievät turhaan energiaa ja ovat vaikeita pestä, vaan mieluiten passiivitalo. Hyvä ääni- ja lämmöneristys olisi tärkeää. Pienemmistä taloista Vantaan Kartanokoskelle rakennetut englantilaistyyppiset talot ovat myös parempia kuin mitä laatikkoja muualla Suomessa rakennetaan. Mieluummin vaihteeksi jotain laadukasti ja kallista kuin huonoa ja halpaa. Kerrostalossakin pitäisi pystyä soittamaan pianoa tai pitämään äänekkäämpiä juhlia, jos vain äänieristys olisi kunnossa. En kuitenkaan kannata kerrostaloja, koska Suomessa on kuitenkin tilaa asua omakotitalossa.
Unelmieni koti on se, jossa asun. Maalla isolla tontilla yhdessä kerroksessa valkotiilinen omakotitalo. Etsin vuosikausia ja kun ajoin tämän talon pihaan, tiesin, että hakeminen loppui vihdoinkin.
Ikää on ja laitettavaa löytyy, mutta itse saa kaiken laittaa ja ideoida. Kaikessa on mukana suuri sydän. Unelmani on täyttynyt!
Unelmani on pieni omakotitalo pikkukaupungissa tai sen läheisyydessä maalla hyvällä tontilla. Ei liikaa tilaa, ei kaikuvia halleja, ei hankalasti pestäviä jätti-ikkunoita eikä mitään liian kylmää, kolkkoa ja modernia. Kodin on oltava mukava, oman näköinen ja helppo hoitaa ja siivota.
Nykyinen talo on kiva, mutta näin iso kaupunki ei ole minua varten. Varmasti palaan vielä kotiseudulle, josta aion löytää tätäkin mukavamman kodin.
Hämeenlinnan asuntomessutaloista oli suurin osa rakennettu hukkaneliöiksi, taloissa ei ollut ajateltu perheenjäsenten yksityisyyttä lainkaan. Niissä oli avoin avara kerrosnäkymä alakertaan asti, ovettomuutta ja oven yläpuolisia ikkunoita, joista vekaroilla on kiva sihti vanhempien makuuhuoneeseen.
Unelmakotia, toinen hulppea tilava huonekorkeus 5m.
ikkunat päädyissä lattiasta kattoon ,, olkkarin koko 70n2, makkarit 20-30n2, viherhuone ehdottomasti.. ehkä mahdollinen kattopuutarha.
värimaailma,, musta,,valkoinen, tummapun. ja huom: lautalattiat ,talo olisi merenrannalla!!
Toinen on se perinteinen pieni mummonmökki...kysymättäkin on selvää että tämänhekinen tulotasoni riittää tuohon mummonmökkiin.. mutta ulmelmat elävät,,,
Kerrostalossa melko korkealla. Ostoksille mieluiten käymättä ulkona. Yhteispesula omassa talossa. Bussi, metro, juna tms pysäkki uloskäynnin läheisyydessä. Leffa-teatteri, ravintoloita, kahviloita, yms omassa korttelissa. Hyvät varastootilat polkupyörille ja ulkoiluvälineille. Ruan laittoon soveltuva keittö.
Minulla on unelmakoti rivitalossa, jossa naapurien ikkunat eivät ole aivan näköetäisyydellä. Sopivankokoinen pikku huoneisto yhdessä kerroksessa lähiö sivulla, missä ei ole ostoskeskus aivan lähellä. Maisemana meri, metsä ja rantatie ja rivitalon piha kuin asuntoesittelystä. On oma omenapuu, viheriö, kukkapenkit ja patiolla pihakalusteet. - Perusteluna ihanneasunnoksi: On oma rauha, mutta naapurit pienessä pihapiirissä lähellä. On ympärivuotinen, mutta samalla kuin kesämökki ja vapaa-ajan asunto. Kaikki mukavuudet on ja saunakin. Viihdyn tässä mielettömän hyvin, en tarvitse erillistä kesämökkiä, kun tässä on luonto niin lähellä. Talvella metsä, meri ja rantatie suovat ihanat puitteet ulkoiluun ja urheiluun, samoin kesällä uintiin, lenkkeilyyn, patikointiin ja samoiluun ja luonnonihailuun sekä veneilyyn. Ei voi paremmin olla, kun bensan hintakin tekee mökkireissut aina vaan arvokkaammaksi ja yksineläjä voi halutessaan helposti matkustaa sitten lomamatkalle erikseen uusiin kohteisiin huoletta.
Harjakatto , lattia irti maasta , lattialämmitys vesikierto .
Jos maakaasu liittymä , sähkö paneeleilla . Rakennuspaikka ratkasee aika paljon . Tontti todennäköisesti aika pieni , kahteen tasoon rakentaminen saattaapi olla pakollista , porrashaitta noin 20 neliöö lisää alaa .
Unelmatalo,jossa olen asunut jo 25 v,on aito pyöröhirsitalo.Neliöitä on 160.Yläparveke:1.Verantoja:2.Puolitoistakerroksinen. Seinät tip-top-kunnossa(heh,kun ovat hirttä)Mitään remontteja ei ole tehty.Ulkosenät on vedetty toiseenkertaan värillisellä puunsuojalla.Verantoja käsitelty useammin.Talo sopii tyyliltään meille.Helppo sisustaa vanhalla ja uudella.Pahimmat harmit liittyy lintuihin.Alkuaikoina ei tullut ajoissa tilkittyä räystäsalusia ja sinne pesiytyi kymmeniä varpuspesueita.Pesäjätteiden tuhoaminen ja aluslautaverhous lopetti varpuspopulaation talonkulmilla.Käpytikkojen hakkaus onkin vaikeampi tapaus.Se ei ole mukavaa kuultavaa,kun tietää millaista jälkeä tikka tekee nokallaan.Siihen on yksi keino,mutta se on....toinen juttu se
tällainenkin:http://www.asuntoilmoitukset.com/fi/detail.php?id=3599
Ei paljon puutu, kuin ostoon rahaa ja hyvä olisi olla joku paikkojen kunnostajakin :)
Mun unelmakoti valmistuu parasta aikaa.siitä tulee punamulta maalilla maalattu valkosine ikkunanpielineen puoltoista kerroksinen.ylhäällä makuuhuone ja vaatehuone ja pieni oleskelutila keskellä.alakerta yksi ilman väliseiniä oleva tila missä on keittiö ruokailu tila olohuone vessa ja suihku ja iso kuisti monine ikkunoineen.erilliseen rakennukseen tulee sauna/kylpyhuone,kodinhoitohuone ja iso takkahuone että kaverit mahtuu sekä autotalli ilman autoa ;)nyt on edullista rakentaa vaikka näkymät vähän pelottaakin...
unelmientalo! Kannattaa nyt unelmientaloon ainakin siihen suihkuun ja vessaan ne seinät laittaa,tai muuten ne suihkunhöyryt irrottaa tapetit seinistä,eikä se paskanhajukaan ruokahaluja lisää,jos vaikka ne sinun kaverit ovat tulleet kyläilemään..
Jostain maalta,kuitenkin aika läheltä kaupunkia tai ainakin suhteellisen kattavaa keskusta..noin 30 kilometriä maksimi..Talo ihan perus rintamamies talo ja mikä vielä olisi parmpaa kunnon vanhanaikainen hirsitalo,ei siis tytöllä suuret haaveet..uudet asumukset vaikka voittaakin käytännölisyydellä ja nykyaikaisuudella ei tee minuun sellaista vaikutusta kun talo jolla on jo historia ja särmää...
Kerrostalokolmio keskisuuressa kaupungissa, ylimmässä kerroksessa, keskustassa, rannassa, kävelykadun varrella.
Tosin noista ainoastaan yhdessä toteutuvat kaikki ehdot.
Toisen keskustan rantatalon asunnon ja rannan välissä on ajoneuvoilla liikeenöity katu.
Kolmas on keskustassa ja kävelykadun päässä mutta rantaan on matkaa noin 400m.
Oikeastaan asumme unelmakodissa. Varsinkin kesällä paikka on mitä mainioin. On puolen hehtaarin tontti ja piha-alue nurmikkoa ja kaunista vihreää. Talo on punainen ja siis sellainen sadun mummonmökki.
Järvelle on matkaa 2 km ja rannassa on vene jolla pääsee saareen jossa on laakeat kivet joilta on kiva pulahtaa uimaan. Järvi on kalaisa.
Talomme pihamaalla on myöskin pienempi mökki jossa on yksi pieni kesähuone. Pienen mökin vierellä on grillauspaikka ja siitä on kiva tuoda grilliruuat sisälle ja nauttia samalla ulkoilmasta kun ovi on sepposen selällään.
Pihamaalla on paljon linnunpönttöjä ja on kiva katsella kun sinitiaisen poikaset lähtee pesästä.
Pihamaalla on kiva askarrella kesällä vaikkapa maalata vanhoja huonekaluja tai Jopo polkupyöriä. Kiva rakentaa vaikkapa iso nukkekoti.
Pihalla on iso vanha vaahtera ja sen alla on pöytäryhmä jossa on kiva nauttia aamukahvit ja sateella avokuistilla sateen ropistessa katolle.
Niin mekin asumme jo unelmakodissa.
Mökki 80 vuotias tänä vuonna mutta rakas kaikkine omituisuksineenkin, isot grillijuhlat tiedossa kesällä mökin kunniaksi.
Keskustaan ja palveluihin kilometri, mutta silti aivan maaseudun rauhassa mukavia naapureita on
mutta eivät liian lähellä.
Tonttia tommoset 5000 neliöö, josta puolet talolla ja puolet kylätien toisella puolen kasvimaata, jossa jokirantaa 80 metriä sekä asuntovaunu yövieraita varten.
Näin meillä, pois ei saa tontilta kun paareilla kantamalla.
Jos jotain tähän toivois niin tuo kunnan viemäröinti sais ulottua pian tännekkin
pääsis tosta ulko hyyskästä eroon ainankin talveksi.
Koti on tietysti sellainen jos on kaikki mukavuudet kodinhoitohuone,astianpesukone,sauna takka,ilmava paljon tilaa, parveke hyvä näköala. Puisto tai pieni metsä lähellä jossa on leikkipuisto, mahdollisesti kauppa lähiseudulla jos ei ole autoa. Hyvin rakennettu ja mahdollisemman uusi ettei heti tarvitse alkaa ikkunaremonttia tai putkiremonttia maksamaan.
Minun unelmakodistani löytyisi musiikin kuunteluun häiriötön, akustisesti oikeanlainen tila. Lisäksi ja sieltä löytyisi myös yksi jälleen äänentoistollisesti oivalliseksi tehty huone, jossa olisi perusjuttujen (kitara, rummut, basso) lisäksi iso, musta ja kiltävä piano sekä mahdollisesti muitakin soittimia - saksofoni? Jee...
Muuten se voisi olla ihan tavallinen talo. Ei mitään ihmeellistä, paitsi että saunassa voisi olla muotolauteet ja saunatonttu-kiuas. Ja keittiössä leivinuuni.
500 neliömetrin kartano, joka on rakennettu 2000-luvulla. Iso tontti Westendissä merenrannassa. Rannassa oma satama pienehkölle huvijahdille ja parille vesiskootterille. Talossa autotallit 4-5 autolle.
Pihalla oma tenniskenttä ja ulkouima-allas, josta uintireitti myös sisälle. Valtava saunaosasto, poreallas ja kaljahana suoraan löylyhuoneeseen. Takkahuone, jossa biljardipöytä ja baari. Baarin yhteydessä liukuovilla avattava pieni diskosali, savukoneineen ja valoineen.
Iso avara ja korkea olohuone, jossa lasinen seinä merelle. Valkoinen nahkasohvaryhmä ja sisustuksessa muuten tummia yksityiskohtia. Lattia parasta kestoparkettia, mitä rahalla saa. Seinään upotettu 60" taulutelevisio, joka tulee esille kaukosäätimestä. Piilotetut audiojärjestelmät loistavalla äänentoistolla.
Pohjakerroksessa 15 paikkainen elokuvateatteri videotykillä ja omalla jääkaapilla.
Keittiössä italialaista kiiltävää desingia ja rosteriset keittiökalusteet. Jääkaappi ilman muuta jääpalakoneella!!
Keskikerroksessa oma kuntosali juoksumattoineen, kuntopyörineen ja muine laitteineen. Kuntosalissa televisiot, musiikkijärjestelmät ja jääkaappi urheilujuomia varten. Kuntosalista oma portaikko suoraan saunaosastolle.
Työhuoneita pari kappaletta, jotka molemmat sisutettu arvokkaaseen tyyliin. Raskasta nahkakalustoa ja TV:n lakisarjoista tutuilla vihreillä pöytälampuilla. Molemmissa työhuoneissa sekä kannettava, että kiinteä tietokone. Työhuoneen yhteydessä puvuille tarkoitettu vaatehuone.
Iso terassi, jonka saa sähköisesti katettua huonolla säällä. Terassin yhteydessä oma baaripiste, josta voi noutaa juotavaa. Terassilta portaat rinteeseen ja laiturille.
Ootte perseestä! Ei kukaan tavis pääse ohjelmaanne! Ihan turhaa tyrkyttää ohjeitanne. Ne kellä on rahaa, käyttää maksullisia!
Tavikset ei teitä tarvii!!!
mahdollisemman vähän tavaraa. Ei mitään uutuuden uutta tavaraa, vaan käytettyä ja omistajan näköistä. Hillityn sekainen. Ei mikään vatupassilla tiptop järjestelty "hotellihuone", mutta ei mikään sikolättikään.
Kaikki kannustalon perinnetalot on ihania. Ehkä joku messuvoittajista: Ainola, Onnela, Rauhala, Aurora tai Vihervaara. Riippuu niin tontista joka olisi mielellään veden rannalla..
Punainen "mummonmökki" maalla, rintamamiestyylinen tai tapainen. Hirrestä tehty.
Kaksikerroksinen, vintillä pari makuuhuonetta.
Pönttöuunit. Vanhoja tavaroita jätetty.
Pihassa sauna, aitta, vanha navetta, heinälatoja ympärillä.
Kaunis luonnonmukainen pihapiiri.
Tonttia saisi olla reilusti.
Naapuriin matkaa vähintään 500 m.
Järvimaisema.
Ja se perunamaa.
Jääkö unelmaksi, se nähtäköön. Toivon vakaasti siihen.
on unelma päässä, mik' pakkassäässä
voipi jäässä olla,
ilman pipoa
mut ei hikoa, alta nollan
säilyy pollan unelma.
Ah, pelastuksen alkusoitto, vaik' pakkanen
pyrkivi pikku kakkanen
teit ulos vapauteen, siivet saattaa askeleen
Kas, jo helpottaapi vilunväreet,
eik' puntiskaan viel kökkäreet
Ah, talvipäivä
itseasiassa elämänvaihe ratkaisee aika paljon, eri elämänvaiheissa arvostaa eri asioita , tuo kysymys pitäisi kohdentaa ikäryhmittäin : T: rautakauppias
Ex vaimoni panee elatusmaksuja ulosottoon jo etukäteen ennen niiden varsinaista maksukuukautta eli esimerkiksi tammikuun 2009 elatusmaksut on pantu ulkosottoon jo joulukuussa 2008 eli minulle ei anneta mahdollisuutta maksaa niitä normaalilla tavalla.
Minusta tällaunen menettely on laitonta.
Osaako kukaan neuvoa mihin voin ulosottomiehen tällaisesta toiminnasta valittaa?
voisi olla sulkeutuminen siivouskomeroon tai vaatekaappiin, ja vaikeroida ja valittaa siella niin kauan, kunnes tuntuu happi loppuvan. Tämän jälkeen voi olla tovin rauhallinen olo.
Perinteinen talo on oikea koti. Eteläpuolella suuri, lämmin ja valoisa tupa, ikkunat kolmella seinällä, kunnollinen leivinuuni. Ikkunat T-mallia tai moniruutuiset. Oikeasti tilava eteinen, kaunis kuisti. Melko jyrkkä harjakatto, jotta mahtuu yläkertaankin huoneita ja säilytystilaa. Hirsirunko, jotta talon voi siirtääkin.
pk-seudun tuntumassa isohkolla tontilla pääradan varressa, ei valittamista, ei ole tarvetta tälläisellä sosiaalisella ihmisellä eristäytyä mihinkään hevon korpeen, mutta täällä saa tarvittaessa olla ihan rauhassa. Ne hevon korvet on sitten ihan muun tyyppisille ihmisille..
Jyhkeä 1900-luvun alun jugend- tai pitsihuvila Helsingin seudulla paikalla josta pääsee raitiovaunulla tai junalla keskustaan. En nimittäin tykkää ajaa autolla kotiin yökerhosta, joten minnekään maalle en mistään hinnasta. Esim Linnunlaulussa, Eirassa, Meilahdessa, Munkkiniemessä, Oulunkylässä, Kulosaaressa tai Kauniaisissa.
Oma unelma kotini... No. Itse tykkäisin kivitalosta.. Hieman linnamaisen oloisesta ja näköisestä sellaisesta. Omasta pienois linnastani, sillä isompi olisi varmasti aika mahdoton haave. Sisällä talossa olisi olohuone, keittiö, makuuhuone, wc, toinen wc + suihku tila, kirjastohuone ja ruokasali. Ehkä myös muutamia muita huoneita, kuten vaatehuone, vierashuone ja mahdollisesti huoneet lapsille jos sellaisia sattuisi tulemaan joskus.
Olohuone olisi väreiltään suhteellisen tumma. Violetteja kangasverhoja mustilla pitsireunuksilla seiniä koristamassa, tauluja, ehkä violetit seinät, musta sohva, pieni, musta lasipöytä ja tv, sekä takana ikkuna, jonka edessä olisi korkea, kapeajalkainen antiikki lipasto. Sen päällä voisi mm. olla lamppu ja ruusu maljassa.
Kirjastohuone... No. Odotettavasti siellä olisi kirjoja. Itse saisin kyllä jo nyt kirjoistani kasattua vaikka minkälaisen huoneen... :D Siellä voisi kuitenkin olla takka, antiikkinen sohva ja huoneen hallitsevana värinä olisi punainen. Lattialla voisi ehkä olla joku talja/tekotalja takan edessä. Myös kirjoituspöytä voisi löytyä. Toki sielläkin joitain verhoja olisi kenties ja lamppuja tietty. Kynttilöitäkin toki kun niitä rakastan ^^
Sitten makuuhuone. No. Siellä voisi olla vaikka rautapäätyinen sänky, katossa viininpunaiset verhot jotka laskeutuisivat sängyn sivuille. Yöpöydät, vaatekaappi ja kirjoituspöytä olisivat puisia ja vanhoja. Sulkakynäni voisi toki koristaa pöytää mustepullon kera ;)
Keittiö olisi muita huoneita valoisampi. Se olisi pientä pihaa päin ja siellä olisi monta ikkunaa, sekä ovi takapihalle. Tasot olisivat jotain kaunista, vaaleaa kiveä, lattia mahonkinen, kuten kirjastossakin. Tekniikkaakin saisi löytyä sen verran että keittiö olisi selkeä ja helppokäyttöinen vähän huonommallekkin kokille.
Lasten huoneet sitten... no. Saisivatpa itse päättää sisällöstä. Mustavalkoinen olisi varmaan ihan mukava väriyhdistelmä huoneeseen. Wc- ja suihkutiloissa voisi käyttää samaa väritystä osittain. Myös punaista voisi tietty olla.
Ruokasali jatkaisikin sitten kirjastohuoneen ja keittiön linjaa vanhaan, romanttiseen malliin ;)
Piha... se olisi varmaan suhteellien pieni. Joku iso puu sieltä saisi löytyä, kivilaatat joita pitkin kulkea, muutama ruusupensas ja muita kukkia ja ehkä ihan pieni, taloon liitetty yrttihuone jossa voisi kasvattaa vaikka mansikoita ja jotain teehen sopivia yrttejä. :)
Unelmani olisi olla asunnoton, mutta omistaa mukana kuljetettava teltta-kotini.
Tämä olisi Torus-muotoinen eli munkkirinkilä. Tällä tavoin olisi käytössä myös oma yksityinen SISÄPIHA, ja ympyränmuotoisen käytävän päättymättömyys loisi miellyttävän tilantunnun. :|
Uskoakseni tällaisen teltan painon voisi saada jäämään n. 10 kiloon karkeasti arvioiden...? :|
Oma unelmakotini on varsinainen pipe-dream, joka on pesiytynyt alitajuntaan fantasiana, johon aina silloin tällöin huomaan palaavani. Aikoinaan olin Toisella linjalla duunissa ja katselin päivittäin nk. Arenan taloa, jossa on jokaisessa kulmassa pyöreät tornit. Fantasiassa omistan jostain tornista, mieluiten siitä Toisen linjan ja Siltasaarenkadun kulmasta, 2-3 kerroksen edestä tilaa, johon olisin luonut portailla ja parvilla/puolikerroksilla hienon avonaisen tilan. Pyöreät seinät, paljas punatiili, puuta lattiassa, katossa, portaissa, parvissa jne. Yksityiskohdat eivät perustu juuri mihinkään kun en ole torneja edes sisältä nähnyt, vaan ovat fantasiaa, mutta uskokaa pois; kämppäni on pirun hieno ja uniikki. Kaiken kruunaa sijainti, joka on yksi parhaimmista Helsingissä: metro, spora ja bussit kulkevat kaikki aivan vierestä, Hakaniemen tori ja halli ovat lähikauppoina, Kallion kapakat ja meri ovat lähellä, ja kuitenkin alue on suhteellisen rauhallinen yöaikaan. Kerrassaan mahtavaa!
...kun olemassa olevan elämän ympärille laitetaan seinät ja katto siten, että ne mahdollisimman vähän haittaavat sitä olemassa olevaa elämää. Siispä resepti unelmakodin rakentajalle:
1) Elä elämääsi tai hanki sellainen
2) Kerro elämästäsi suunnittelijalle
3) Käske sen suunnittelijan laittaa se elämä siihen teidän tontille ja
4) Käske sen suunnittelijan piirtää ovi siihen kohtaan, josta haluat kulkea, ikkuna siihen, josta haluat katsoa
Erityisesti olen kiinnostunut ehtymättömästä luonnonvarasta nimeltä home. Käsittääkseni kukaan ei vielä ole keksinyt tehdä kokonaista taloa homeesta. Jopa Turun Maalaistentalossa oli homeen joukossa huomattavan suuri osa kiviainesta. Lisäksi olen huomannut, että kukaan ei jostakin syystä ole keksinyt rakentaa suolle, vaikka suomaa onkin puoli-ilmaista. Niinpä aion säästää pitkän pennin rakentamalla homehimani keskelle suota. Jää sitten paljon ylimääräistä rahaa, millä saan talooni kaikenlaista pientä extraa, mistä toiset voivat vain unelmoida. Jos homma toimii, patentoin rakennusjärjestelmäni ja alan myydä sitä ympäri maailmaa. Tavaramerkiksi olen alustavasti ajatellut seuraavaa: Suomen Homehima. Helppo lausua ainakin japanilaisille ja havaijilaisille, joten aloitan maailmanvalloitukseni sieltä. En kuitenkaan tee tätä ahneuttani, vaan koska olen maastani ylpeä kansalainen, joka haluaa levittää suomalaista rakennuskulttuuria ympäri maailmaa. Kohta kaikkialla tunnetaan kaksi ainutlaatuista ilmiötä: Suomi ja Homehima!
oma mökki luonnon keskeltä. Mielellään talviasuttava, mutta samalla ekologinen. Köyhänä sellaisesta on turha unelmoida. Rikkaat paskaperseet ovat omineet kaikki rauhalliset luonnonkolkat omaan köyttöön, "yksityisalueeksi." Täytyy olla miljonääri, jos haluaa oman talon omalla isolla tontilla, ettei naapuri ole kyljessä kiinni.
Toisaalta yhtä rauhassa saa olla isoissa kaupungeissa kerrostaloissa. Naapurit viis veisaa muista, onneksi.
Olen tosi nuori tämmösiin (19) mut mul on tämmönen unelma talo. Saattaa toki kuullostaa hullulta..
- 3 kerrosta (kellari, 1 ja 2 kerros)
- Kellarissa (K) on suuremmat kylmätilat
- Pieni viinikellari
- Pyykinpesukone ym. siihen liittyvä
- Sit sellanen amerikkalaishenkinen lämmitin.. (semmonen kellaris oleva..)
1 KRS.
- Oleskelutila (ns. seurustelutila, EI olohuone)
- Kotileffateatteri
- Minibaari
- 'Pääovi' tässä kerroksessa.
- Sauna
- Pesutilat (+WC/Suihku)
- Poreallas
2 KRS.
- Varsinainen asumiskerros
- 4 Makuuhuonetta
- Keittiö parvekkeella
- Olohuone
- WC/Suihku
- Takka
- Yksi seinä lähes kokonaan lasiovea, saisi auki -> voisi ottaa kotoa suoraan aurinkoa yms..
Ja nyt sitten ihmettelette, että voi herran jumala kuka ruoan kantaa ylös jne. No se hoituu
-Tavarahissillä
Ja tietenkinhän olisi
- Keskuspölynimuri
Talossa olisi myös
-Hissi sitä varten, että jos vanhoilla päivillä sattuis asumaan samas huushollis nii olishan se helppoo liikku hissillä ja toinen syy, jos saan joskus lapsia ja joku on vammainen ettei pysty kävelemään (pyörätuolissa) voi silti asua niinkuin kaikki muut perheen jäsenet!
Tässä mun unelma talo. Vaikka se kuullostaa oudolta, niin tuollaisesta minä haaveilen..
"Sit sellanen amerikkalaishenkinen lämmitin.. (semmonen kellaris oleva..)"
Eli pannuhuone. Nykyisin nimeltään tekninen tila :)
"Oleskelutila (ns. seurustelutila, EI olohuone)"
Mikä ero näillä on?
"Minibaari"
Jaa niinkuin hotellihuoneissa siinä kirjoituspöydän alla?
"Keittiö parvekkeella"
Kesällä tuo vielä menettelee, mutta kyllä keittiön pitää talvella olla sisätiloissa.
"Yksi seinä lähes kokonaan lasiovea, saisi auki -> voisi ottaa kotoa suoraan aurinkoa yms.. "
Hankala toteuttaa Suomen ilmastossa. Kai sitä voi ulos uskaltautua auringon ottoon.
Kylmätilat kellarissa ja keittiö kaksi kerrosta ylempänä...
Mielestäni kaksi tasoa on ok, varsinkin jos molemmista pääsee ulos. Yksi tasokin menettelee, jos pohja antaa mahdollisuuden erotella makuutilat oleskelutiloista (mm. seurustelu, musiikki, elokuvat)
varmaankin
kelohirrestä ja luonnon kivestä tehty talo tunturijärven rannalla.vaikkapa inarin tai saariselän suunnalta. iiisooo OMA tontti, muutaman hehtaarin, ettei naapuri takapihalla asu. paljon (koti)eläimiä, ja upeaa luontoa tallustella pojan kanssa ja opettaa suomen luonnon ihmeitä.Mitä kauemmas kaupungeista, sen parempi
Samoilla linjoilla. Mökkimäinen iso hirsihuvila kirkasvetisen järven rannalla. Lappiin jos pääsisi, se olisi unelma. Talossa olisi iso sauna, olohuone, suuri keittiö, kaksi makuuhuonetta ja iso parvi, jonne mahtuu liuta vieraita. Ehkä joku työ- /vierashuonekin ja tietysti varaava takka. Piha mahdollisimman helppohoitoinen. Ei tartte olla nurmikkoa pihakeinulle. Parempi vaan jos korpi alkaa melkein talon nurkalta.Tämä kaikki tietysti sillä edellytyksellä, että voisi tehdä töitä kotoa / ei tarvitisi käydä töissä.
Maja
Oma pieni harmaa mökki ilman sähköä ja juoksevaa vettä ja naapurit vähintään kymmenen kilometrin päässä. Siellä olisi minun hyvä kirjoittaa romaaniani. Pärjään luonnon ehdoilla. Kun olen toteuttanut toisen kutsumukseni, palaan luontoäidin helmoihin.Hyvä kirjoitus
Ihan samoista asioista nautin. Valitettavasti vaan moni lähtee suuren rahan toivossa kaupungeihin ja pilaa koko elämänsä siellä vaikka alunperin luonto on tarkoitettu ihmistä varten.joo
Lotto-voittoa minäkin odottelen, että voisin jäädä himaan.Niinpä, monella on väärä luulo
onnellisuudesta. Luullaan, että pitää saada lottovoitto, että voi lähteä ruuhkasuomesta maaseudulle.Kyllä se kuule on niin, että jokainen on itse valinnut lähtönsä ruuhkasuomeen ja voi myöskin ilman lottovoittoa palata juurilleen.
Muuten ihan ok, mutta en ymmärrä
että ei olisi vihreää pihaa ollenkaan. Meillä on puolenhehtaarin tontti eli siis 5000 neliötä ja melkein koko alue nurmikkoa ja nautimme nurmikon ajamisesta ja se on upea kun on ajettu. Emme rasitu ollenkaan nurmikon hoidosta koska se kuuluu kesään.Toihan on
mahdotonta ja epäympäristöystävällistä! Nykyään pitää asua tiheästi taajamassa 400 m2:een persläpi tontilla lähellä palveluita??? Maksaa tontista vähintään (saa maksaa enemmänkin)100.000€, kulkea julkisilla kulkuneuvoilla (varmaan siksi ettei oma auto mahdu tontille) jne. Ainakin näin uskotellaan, että tätä me haluamme...Ai niin puhe, oli haaveista, eikä siitä mitä ihmiset haluavat... anteeksi!
En ole samaa mieltä kanssasi
ollenkaan. Ihmiset itse valitsevat lähtönsä maaseudulta kaupunkiin.Me asumme 20 km:n päässä palveluista mutta hyvin pärjäämme. Lapsilla on koulupäivät pidemmät kuin kaupunkilapsilla koska bussikuljetus kestää, mutta lapsetkin haluavat asua silti maalla.
Turha itkeä, että kaikkien olisi asuttava kaupungissa. Itse jokainen valitsee ja menee virran mukana.
Et tainnut ymmärtää
ironiaa jutussani. Julkisuudessa meille uskotellaan, että olisi parasta asua tiiviisti kaupungissa. Itse asun maalla 7000 m2:n järvenrantatontilla, ja käyn työssä Helsingin liepeillä, jolloin joudun oleskelemaan kerrostaloasunnossa. Vapaa-aikani olen tiiviisti maalla luonnonrauhan keskellä, koska parempaa paikkaa ei olekaan. Palveluihin on 17 km hyväkuntoisen talviauratun ja rauhallisen hiekkatien päässä. Tonttimme maksoi noin viidenneksen pääkaupunkiseudun pientalotontteihin verrattuna ja on melkein 12 kertaa isompi. En siis ole maksanut itseäni kipeäksi siitä ilosta, että saan olla lähellä naapuriani ja ns. palveluita. Pihatöitä ja lumenluontia on varmaan enemmän, mutta sehän on vain kivaa...just
ei näkymä naapuriin mutta lähellä ja myös lähellä palveluja n.5-10 km.talo sais olla hirrestä ja helppohoitoista materiaalia sisäpuolelta ,sauna ja takka myös.sähköt ja juokseva vesi tärkeä.ja ulkopuolella katos jossa vois juoda kahvit tai grillata ja muuta mukavaa....
joen varrella tai järven rannalla ja myös metsää,mäntyä ja koivua ainakin ja myös tie perille.
jossain päin pohjoislappia.
Dream on
Höh. Et ole arkkitehti etkä grynderi.Ja vaikka olisitkin, sinulle en kertoisi mitään ilmaiseksi.
Huh, huh, taas joku vajaaälyinen
joo älä kerro.oma koti
Tietysti tämä jossa juuri nyt olen.En haikaile mitään muuta, olemmehan tämän yhdessä mieheni kanssa luoneet... tämä pitää sisällään kaiken, elämän makuisia, onnellisia aikoja muistoineen!
unelmakoti
Unelma talo on suunniteltu yhdessä asukkaan ja rakennusmestarin kanssa.Siis siihen taloon ei päästetä arkkitehtia näkemyksineen ja mielipiteineen komentelemaan.
Useita arkkitehteja olen nähnyt ja aina tietää suunnattomia ongelmia ja rahan tuhlausta.
Kun arkkitehti alkaa pikkukengissä ja kauluspaidassa opettaa kirvesmiehille miten se antura muotti pitää rakentaa.
Siinä se kiteytettynä.
Viemärissä ryömivä rotta.
Suinpäin tuhon loukkoon ohjaava,matin ja jykin maa saa aikaan sinisen heltymättömän hirviön,jota Suomeksi kutsutaan.Tässä vielä taloja ostelemaan.Hyvä kun päivän perunat jostain sais nyyhättyä.unelmakoti
Unelmakotimme on itse suuniteltu (tehty jo. Tilava ja valoisa, korkeaa tilaa ja terassia. Hyvä sijainti ja kauniit maisemat. Ei mikään palatsi vaan sopiva. Kauniisti laitettu piha. Unelman kruunaisi se että sen voisi rakentaa ilman että jatkuvasti pitää miettiä riittääkö rahat sen valmiiksi saamiseen. Toivottavasti meidän unelmamme toteutuu.Unelmakotini ehdottomasti olisi
että luottaisin vain itseeni. Tämä Suomen maa on täynnä koulujakäymättömiä rakennusalan ammattilaisia, jotka pitävät itseään viisaina. Ei talon perusta tai elementin pystyttäminen paljoa älliä vaadi saatika sitten kuran sekoittaminen. Myös vesieristeistä puhutaan paljon. Ihan tyhmää soopaa, ei tarvi kaksinen kaveri olla kun vesieriste levitetään lattiaan. Kaikki on varmaan aitaa maalannut joskus ! Onneksi lama tuli ja koskettaa juuri näitä ammattilaisia. Ihanaa sekoittaa kuraa myllyssä ja leikkiä ammattilaista liki lääkärien palkalla - suorastaan hävettävää.Se lama
koskettaa vielä muitakin kuin vain rakennusalan ihmisiä. Mietippä: rakentajakin tarvitsee hankkia kaikenlaista, sitten kun hän on työtön niin ne hankinnat on pakko jättää tekemättä, pikkuhiljaa talouden pyörät hiljentävät vauhtia myös kaupassa jne... Onneksi on tuollaisia varmoja heppuja, jotka nähtävästi osaavat kaiken ilman sen kummempaa kokemusta ja koulutusta. Jatka sinä hommiasia ja maksa verosi, niin minä lepäilen työttömänä laman aikana ja nostan päivärahaa, jonka sinä maksat veroinasi.Jaahas!
Osaat varmaan laskea tarkalleen myös ylitykset... Ai niin, teet varmaan vain puutaloja.Jotakin
Ehdottomasti järven tai (meren) rannalla. Sisääntullessa kaunis näkymä salpaisi hengen. Avaraa ja valoisaa, mutta myös omia rauhoitettuja tiloja. Osin korkeaa tilaa. Lasitettu tilava terassi ja rantasauna erikseen aivan rannassa länteenpäin. Niin ja tontti 7000-10000 neliötä.ex lehtisaari
Kyllähän se meri kuullostaa kivalta ennen kun sen todella koet. Itse koin sen muutama vuosi sitten. Siinä on vaan muutama iso miinus, kuten aina todella kylmä ( se tuuli on jotakin ihan kauheeta, roskikset lentelee, aina suhisee ja muutenkin normaalia kylmenpi olla takapihalla esim. kesällä syömässä), valitettavasti nää meijän meret on jo pilalla, levää löytyi enemmän ku tarpeeks (kaikki vesivehkeet ja laiturit pesukunnossa)ym. Toki itekkin vähättelin näitä ku niihin käsiks pääsin, mutta hetken kuluttua se arkialkoi..Nii ja niistä korkeista tiloista. Omassa oli 5,8m korkeus olohuoneessa. On se kiva ku o porukkaa paljo, mutta yksin illalla se tuntu ku ois ollu messuhallin odotusaulassa. Itsekkin pidän korkeudesta, muttä se +/- 3m on itselleni juuri sopiva suurine ikkonoineen.
Toivottavasti pääsette tän kuitenkin joskus kokemaan ni tiedätte sitten että onko se sun juttu vai ei.
vanhaa
sellanen tosivanha kartano olisi haave..olis tilaa liikkua siinä talossa ja tilaa laittaa kristallikruunu iso sellanen kattoon siinä isot korkeat huoneet jotka valoisia.
tällanen
kaksio jostain kerrostalosta tampereen keskustassa, 3 kerros. olohuone, makuuhuone, kylppäri ja keittiöHaavetta
Puolitoistakerroksinen puutalo. Erkkeri ja puolikkaaseen kerrokseen makuutilat ja parveke. Pari tulisijaa. Leivinuuni keittiöön. Paljon säilytystilaa. Iso veranta.Normaalinkokoiset ikkunat, ei seinän kokoisia!Sisäpinnat vaaleaa, vaan ei valkoista. Takat tummanharmaata.
Luonnollisesti myös minä haluaisin melko suuren puutahatontin. Ei naapureita näköetäisyydellä.
ihan mun haave
kuulosti ihan mun haaveelta. Lisätään vielä lautalattiat, toimiva kodinhoitohuone ja saunaan puukiuas. ( takka saisi kyllä olla valkoinen tai jopa wanha kaakeliuuni)unelmakoti
Iso piha jossa voi pitää pientä kasvimaata. Vuohi pihalle. Kissat voi vapaana leikkiä.Talo voisi olla isohko omakotitalo. Turvallinen kaikille kahdelletoista tenavalle. Parveke vanhempien huoneeseen olisi ihana mutta ei kovin järkevä jos nyt edes yhden rasavillin saan. porealtaan joudun samasta syystä hylkäämään unelmistani. kaupat ja ala-aste pitää olla lähellä.
Toisaalta jos jään lapsettomaksi. haluaisin sen porealtaan ja baarikaapin joka onkin sitten aina täynnä.
unelmista totta
Mistä rahat kaikkiin noihin unelmiin?Parempi olisi pysyä maan tasalla ja kohtuuden rajoissa!
Varsinkin nykyisen epävakaan rahatilanteen aikana,silloin ei putoaisi kovin korkealta vaikeuksien tullessa!
Kaikki eivät voi _saada_ puolta valtakuntaa ja prinsessaa linnoineen!
Oma unelma
Itse haluaisin käytännöllisen ja helppohoitoisen kodin:- omakotitalo, yksitasoinen, pieni piha
- joka makuuhuoneessa vaatehuone
- eteiseessä tarpeeksi säilytystilaa
- vanhempien makuuhuoneessa kylpyhuone ja pukeutumishuone
- makuuhuoneista lyhyt matka kodinhoitohuoneeseen, jotta pyykin kuljetus vaivatonta
- iso kodinhoitohuone, jossa mahtuu säilyttämään ja lajittelemaan likapyykin, pesemään ja kuivaamaan pyykkiä sekä koneellisesti että narulla. Suora uloskäynti, että kesällä voi viedä pyykit ulos kuivumaan. Paikka silitykselle ja mankeloinnille. Paikka ompelukoneelle ja saumurille.
- keskuspölynimuri
- erillinen kuraeteinen, jossa suihku ja hiekanerotuskaivo
- kosketusvapaat hanat
- liiketunnistimella tai hämäräkytkimellä toimiva valaistus
- ei halogeeneja eikä spotteja, ei häikäiseviä valaisimia. Luonnonvaloa paljon.
- ikkunat helppo avata ja pestä
- saunaosasto ja kodinhoitohuone ehdottomasti erillään!
- Saunassa ja pesutiloissa avattavat ikkunat tuulettamista varten
- saunan lauteet käännettävät, helppo pestä
- kaikki pintamateriaalit tietysti helppohoitoisia
- keittiössä tarpeeksi tilaa ja ergonomisesti suunniteltu
- harrastusvälineille säilytystilaa
- autotalli ja rasvamonttu
- piha kivetty ja helppohoitoisia istutuksia, ei nurmikkoa
- erillinen, pimennettävä kotiteatterihuone
- makuuhuoneissa hyvä äänieristys
Tässä nyt jotain aluksi..
pieni korjaus
Kaikki on kyllä koettu, lukuun ottamatta rasvamonttua ja erillistä kotiteatteri huonetta. Mutta Älkää isolla ÄÄllä ottako noita kosketusvapaita hanoja, mikäli samoissa tiloissa esim pesette hampaat. Mulla oli mutta Oralit lähti ja nopeesti ku kuumuuden säätö oli niin vaivallista. Itse en ainakaan tykkää pestä hampaita ja käsiä saman lämpöisellä vedellä..Pikku juttu, jota ei aina tuu ajatelleeks..linna
Ehdottomasti pieni keskiaikainen linna tai 1700 - 1800-luvun kartano. Tietenkin Antiikkikalustuksella ja -sisustuksella, mutta nykyaikaisilla mukavuuksilla. Iso kirjastohuone ja takallinen biljardihuone ehdottomia. Ihana puutarha ja pieni talli. Paikkana etelä-Ranska tai Englannin järviseutu.Takaisin todellisuuteen, koska en ole rikas, olen ajatellut tyytyä rakentamaan viktoriaanisen talon, jossa on hiukan samaa kauneutta kuin linnassa ja kartanossa. Ehkä yhdistän kirjasto- ja biljardihuoneen yhdeksi, että saan ne edes.
Sama juttu!
Siis ihan veit sanat suustani :D täsmälleen tuollainen asumus olisi mitä mainioin! Niin, äläkä unohda tanssisalia, mikäli rahaa olisi rajattomasti ^^ ikävä kyllä rahaa ei niin paljoa ole, eikä viktoriaanisia talojakaan Suomesta hirveästi löydy. Pitäneekö tässä sitten muuttaa muualle Eurooppaan...?ikiomakotitalo
Unelmatalo on yksikerroksinen hirsitalo, jossa on pari mh ja eteinen/keittiö/olohuone samaa tilaa ilman väliseiniä. Korkeaa tilaa ja parvi. Khh, sauna sh ja wc ja kaksi terassia. Koirille kuraritilä jossa saa tassut ja mahanaluset pestyä ennen sisälle tuloa. Pohja suunniteltu oman tarpeen mukaiseksi, ja terassit auringon valon mukaan. Laattalattia, lattialämmitys, keittiössä saareke, ei turhia väliovia, lämmin ulkoeteinen ja ikkunoista näkyy kaunis maalaismaisema, kalustus sekoitus vanhaa ja "uutta"...Ai... mut mähän asun sellaisessa...
Arkkitehtuuria?
Voi sentään.Onneksi en ole tekemisissä näiden lottopottihaaveilijoiden kanssa.
Mitä vikaa?
Haluan helppohoitoisen kodin, jossa voi asua, laittaa ruokaa, siivota ja pestä pyykkiä vaivattomasti ja siellä on tarpeeksi säilytystilaa. Mielestäni arkkitehtien tehtävä on suunnitella sellainen ja sellaisilla kustannuksilla, että se on mahdollista ilman lottovoittoakin toteuttaa.Tuossa ei olekaan mitään vikaa
Juuri tuota arkkitehdit tekevät...Ongelma on lähinnä se, että kuluttaja ei näe eroa hyvin suunnitellun talon ja pakettitalokauppiaan viritelmän välillä. Jälkimmäinen kun vetoaa tunteisiin ja vastaa unelmiin, kun taas edellinen perustuu rakennuttajan tarpeisiin ja resursseihin.
Arkkitehtuuria?
Voi sentään.Onneksi en ole tekemisissä näiden lottopottihaaveilijoiden kanssa.
Unelmakotini on
rauhallisella omakotialueella-yksikerroksinen, ei kovin iso vaan sopivan kokoinen kahdelle aikuiselle.
-keittiö ja olohuone yhteydessä toisiinsa,huoneiden välissä tilanjakajana isohko varaava takka-leivinuuni (lämpenee puilla sekä sähköllä)
-yksi "työhuone", missä mm. tietsika
-pari pientä makuuhuonetta
-riittävästi säilytystilaa
-kodinhoitohuone,pesuhuone ja sauna
-Etupihan ikkunoista näkyy mukavavien naapurien koti ja itse suunnittelema kivikkopiha
-takapihan ikkunoista avautuu metsäinen maisema ja pieni polku jota pitkin pääsee ulkoilualueille helposti koiran kanssa
-sängyllä nukkumassa pari kisua sulassa sovussa
-kotona odottamassa ihminen, jonka kanssa on hyvä elää...
<<<<
SELLAINEN IHAN SIISTI PAIKKA JA SITTEN SELLAINEN HIENO < NO NIITÄ ON 7+2-91.20 NELIÖN TALO < JOSSAIN
2.30 NELIÖN KÄMPPÄ
3.KAKSIO
4.YKSIÖ
5.KOLMIO
6.KERROSTALO
7.OMAKOTITALO
8.OMAKOTITALO
9.KERROSTALO
Tehokasta
Tässä unelmatalomme:Sopivan kokoinen tontti, n. 2000m2 jossa on helppohoitoinen nätti piha. Ei missään tapauksessa isoa nurmikkoa ajettavaksi saati haravoitavaksi.
-Yksitasoinen, käytännöllinen talo
-tehokkaat neliöt, joita voi siivota
-avara ja valoisa pohjaratkaisu
-Helpot kulkuyhteydet talon sisällä
-Kodinhoito/pyykkihuolto lähellä makuuhuoneita
-keittiöön ulko-ovelta helppo kulku
-Isot ikkunat luontoonpäin (niiden sijoittelussa otetaan tietenkin naapurit huomioon)
-Riittävän iso/ syvä terassi, jonka voi myös haluttaessa kalustaa
-Sauna, jossa voi olla alasti ilman että naapuri näkee
-saunaterassi: poissa katseilta
Jotakuinkin tällainen on unelmatalomme.
unelmakoti
riittäisi puolitoista kerroksinen noin 50 neliön perinteinen harjakattoinen talo tai mökki. omakotitalo ilman vinttiä tai kellaria on suppea ja tylsä eikä ulkoisesti mikään komistus. oikeat suhteet tärkeät. vanhan kaavan mukaan.. erillinen puusauna pihan nurkkaanKellaritalot ovat
Makuasia, kuten sekin tykkääkö aina kavuta niitä rappusia.Samaa tasoa
Yksitasoinen sen olla pitää, jo siivouksenkin vuoksi.Atriumi?
Jotain roomalaistyyppistä voisi harkita. Vaikka sitten nelikulmion muotoinen.Alkertaan pesutilat, keittiö, olohuone, työhuone ja takkahuone/kirjasto, yläkertaan 3-4 makuuhuonetta.
Ongelmana varmaan kulkeminen yläkerrassa. Pitkistä käytävistä en väliä, eikä toisaalta innosta läpikulkuhuoneetkaan hirveästi.
Mutta tuosta voisi lähteä suunnittelemaan. :)
Eikö tosiaan...
Kovin ovat talopainotteisia nämä unelmakodit. :-)Minulle kun taas tuli itsestäänselvästi mieleen, että unelmakoti olisi sellaiset 150 - 200 neliötä suurkaupungin keskustassa, korkean talon ylimmässä kerroksessa. Siellä olisi vähintään 40 m2:n terassi, josta osa lasitettu ja osa auki, mutta verkon suojaama (etteivät pulut pääse parvekkeelle, eivätkä lemmikkikissat putoamaan). Näköala olisi avara; jos näkyisi jotain puistoa niin se olisi plussaa, mutta voisi olla ihan vaan kaupungin kattojakin. Tärkeää olisi että terassille ei näkyisi muilta terasseilta.
Olohuone, pari makuuhuonetta (molemmat en suite), iiso vaatehuone, kirjastohuone, ja huone kotiteatterille. Hyvä äänieristys että ei kuuluisi naapurien äänet, eikä meiltä ääniä naapuriin.
Autotalli alakerrassa, ja hissillä suoraan sisään asuntoon, jos mahdollista.
Joku Kampin keskus olisi oikein hyvä! Tai sitten ne uudehkot talot jotka ovat Bulevardin päässä.
Omakotitaloon meistä ei mistään hinnasta haluaisi kumpikaan (olemme nelikymppinen aviopari).
Sama haave.
myös minulla haaveena iso kerrostalon ylin kerros tai kaksi . Kunnolla rakennettu , nykyaikaisin standardin kaikki mahdillisin varustein . Lämmin talli kellarissa . Ne kissat vaan unohdetaan .Helppo laittaa vaan ovi perässä lukkoon ja matkustaa kakkoskotiin Espanjaan .
Linna tai omakotitalo
Omakotitalossa pitäisi ehdottomasti olla harjakatto, inhoan tasakattoisia rumia laatikkotaloja, joita on jo Suomessa liikaa. Pitäisi olla iso piha, ei mitään tiivistä ja matalaa-rakentamista. Pihalla voisi olla muotopuutarha ja korkea aita, että naapureita ei tarvitsisi nähdä, eikä lasten huutoa kuulla. Lähellä ei saisi olla lastentarhaa, leikkipuistoa, eikä koulua, lasten ääni on melkoista melusaastetta. Linnamainen talo, jossa olisi vaikka postimerkkireunainen parveke tai torni olisi myös kaunis. Sisustuksessa voisi käyttää paljon luonnonkiveä mm. kylpyhuoneessa, takkahuoneessa ja keittiön kaakeleissa. Ei liian suuria ikkunoita, jotka vievät turhaan energiaa ja ovat vaikeita pestä, vaan mieluiten passiivitalo. Hyvä ääni- ja lämmöneristys olisi tärkeää. Pienemmistä taloista Vantaan Kartanokoskelle rakennetut englantilaistyyppiset talot ovat myös parempia kuin mitä laatikkoja muualla Suomessa rakennetaan. Mieluummin vaihteeksi jotain laadukasti ja kallista kuin huonoa ja halpaa. Kerrostalossakin pitäisi pystyä soittamaan pianoa tai pitämään äänekkäämpiä juhlia, jos vain äänieristys olisi kunnossa. En kuitenkaan kannata kerrostaloja, koska Suomessa on kuitenkin tilaa asua omakotitalossa.Kerrostaloa
perustukset.Kotini:
Unelmieni koti on se, jossa asun. Maalla isolla tontilla yhdessä kerroksessa valkotiilinen omakotitalo. Etsin vuosikausia ja kun ajoin tämän talon pihaan, tiesin, että hakeminen loppui vihdoinkin.Ikää on ja laitettavaa löytyy, mutta itse saa kaiken laittaa ja ideoida. Kaikessa on mukana suuri sydän. Unelmani on täyttynyt!
Pieni
Unelmani on pieni omakotitalo pikkukaupungissa tai sen läheisyydessä maalla hyvällä tontilla. Ei liikaa tilaa, ei kaikuvia halleja, ei hankalasti pestäviä jätti-ikkunoita eikä mitään liian kylmää, kolkkoa ja modernia. Kodin on oltava mukava, oman näköinen ja helppo hoitaa ja siivota.Nykyinen talo on kiva, mutta näin iso kaupunki ei ole minua varten. Varmasti palaan vielä kotiseudulle, josta aion löytää tätäkin mukavamman kodin.
Kuvassa taisi olla asuntomessutalo
Hämeenlinnan asuntomessutaloista oli suurin osa rakennettu hukkaneliöiksi, taloissa ei ollut ajateltu perheenjäsenten yksityisyyttä lainkaan. Niissä oli avoin avara kerrosnäkymä alakertaan asti, ovettomuutta ja oven yläpuolisia ikkunoita, joista vekaroilla on kiva sihti vanhempien makuuhuoneeseen.Hinta jotain 500 000 €
Metsien keskellä. Kilsan päässä joku pikku-Siwa. Oliko kuvan talossa muuten hissi? Muistaako kukaan?Mulla on kaksi
Unelmakotia, toinen hulppea tilava huonekorkeus 5m.ikkunat päädyissä lattiasta kattoon ,, olkkarin koko 70n2, makkarit 20-30n2, viherhuone ehdottomasti.. ehkä mahdollinen kattopuutarha.
värimaailma,, musta,,valkoinen, tummapun. ja huom: lautalattiat ,talo olisi merenrannalla!!
Toinen on se perinteinen pieni mummonmökki...kysymättäkin on selvää että tämänhekinen tulotasoni riittää tuohon mummonmökkiin.. mutta ulmelmat elävät,,,
Kerrostalossa
Kerrostalossa melko korkealla. Ostoksille mieluiten käymättä ulkona. Yhteispesula omassa talossa. Bussi, metro, juna tms pysäkki uloskäynnin läheisyydessä. Leffa-teatteri, ravintoloita, kahviloita, yms omassa korttelissa. Hyvät varastootilat polkupyörille ja ulkoiluvälineille. Ruan laittoon soveltuva keittö.Helppoa!
Ymmärrän tyytyväisyytesi!Onnitteluni!
Unelmakotini on totta
Minulla on unelmakoti rivitalossa, jossa naapurien ikkunat eivät ole aivan näköetäisyydellä. Sopivankokoinen pikku huoneisto yhdessä kerroksessa lähiö sivulla, missä ei ole ostoskeskus aivan lähellä. Maisemana meri, metsä ja rantatie ja rivitalon piha kuin asuntoesittelystä. On oma omenapuu, viheriö, kukkapenkit ja patiolla pihakalusteet. - Perusteluna ihanneasunnoksi: On oma rauha, mutta naapurit pienessä pihapiirissä lähellä. On ympärivuotinen, mutta samalla kuin kesämökki ja vapaa-ajan asunto. Kaikki mukavuudet on ja saunakin. Viihdyn tässä mielettömän hyvin, en tarvitse erillistä kesämökkiä, kun tässä on luonto niin lähellä. Talvella metsä, meri ja rantatie suovat ihanat puitteet ulkoiluun ja urheiluun, samoin kesällä uintiin, lenkkeilyyn, patikointiin ja samoiluun ja luonnonihailuun sekä veneilyyn. Ei voi paremmin olla, kun bensan hintakin tekee mökkireissut aina vaan arvokkaammaksi ja yksineläjä voi halutessaan helposti matkustaa sitten lomamatkalle erikseen uusiin kohteisiin huoletta.Puuta ja kiveä
Yksi taso , 4 huonetta n. 100neliöö .Harjakatto , lattia irti maasta , lattialämmitys vesikierto .
Jos maakaasu liittymä , sähkö paneeleilla . Rakennuspaikka ratkasee aika paljon . Tontti todennäköisesti aika pieni , kahteen tasoon rakentaminen saattaapi olla pakollista , porrashaitta noin 20 neliöö lisää alaa .
hirsitalo
Unelmatalo,jossa olen asunut jo 25 v,on aito pyöröhirsitalo.Neliöitä on 160.Yläparveke:1.Verantoja:2.Puolitoistakerroksinen. Seinät tip-top-kunnossa(heh,kun ovat hirttä)Mitään remontteja ei ole tehty.Ulkosenät on vedetty toiseenkertaan värillisellä puunsuojalla.Verantoja käsitelty useammin.Talo sopii tyyliltään meille.Helppo sisustaa vanhalla ja uudella.Pahimmat harmit liittyy lintuihin.Alkuaikoina ei tullut ajoissa tilkittyä räystäsalusia ja sinne pesiytyi kymmeniä varpuspesueita.Pesäjätteiden tuhoaminen ja aluslautaverhous lopetti varpuspopulaation talonkulmilla.Käpytikkojen hakkaus onkin vaikeampi tapaus.Se ei ole mukavaa kuultavaa,kun tietää millaista jälkeä tikka tekee nokallaan.Siihen on yksi keino,mutta se on....toinen juttu seTuossapa unelmapaikka
Tuossapa halpa unelmapaikka!http://www.nettiasunto.com/viewHouse.php?id_house=15096
s.manninen@suomi24.fi
puh. +371 271 900 42
HIH, HIH, HIH, HIH
Taidat mainostaa omaa asuntoasi. Hih, hih, hih, eikös pitänyt laittaa haaveita tänne millaisessa asuisi eikä jobbareiden ilmoituksia.Heh, heh, heh, miksi asuntosi on otettu pois myynnistä siis poistettu nettiasunnosta?
Heh, heh, heh, onko homeasunto?
Heh, heh, heh, minun haaveissa ei ainakaan ole homeasunto. heh, heh, heh......
Voisi olla se unelma
tällainenkin:http://www.asuntoilmoitukset.com/fi/detail.php?id=3599Ei paljon puutu, kuin ostoon rahaa ja hyvä olisi olla joku paikkojen kunnostajakin :)
Huippumoderni kartano
Kartano / Huvila (1 000 000,00+ €)# 5 000 neliömetrin puisto
# 500 kerrosneliömetriä
# 6 metrin kerroskorkeus
# Perustukset ja ullakko korkeudeltaan huonealaan kelpaamattomia
# 12 huonetta, keittiö ja kylpylä
... 6 makuuhuonetta
... olohuone
... juhlasali
... ruokasali
... kirjasto
... työhuone
... laboratorio / poliklinikka
+ Tenniskenttä ja uima-allas
+ Helikopterin laskeutumisalusta ja halli
+ Yksityissatama huvialukselle
+ Autotalli kuudelle autolle ja kahdelle moottoripyörälle
Sijainti: trooppisella vyöhykkeellä
unelmakoti valmistuu kovaa vauhtia
Mun unelmakoti valmistuu parasta aikaa.siitä tulee punamulta maalilla maalattu valkosine ikkunanpielineen puoltoista kerroksinen.ylhäällä makuuhuone ja vaatehuone ja pieni oleskelutila keskellä.alakerta yksi ilman väliseiniä oleva tila missä on keittiö ruokailu tila olohuone vessa ja suihku ja iso kuisti monine ikkunoineen.erilliseen rakennukseen tulee sauna/kylpyhuone,kodinhoitohuone ja iso takkahuone että kaverit mahtuu sekä autotalli ilman autoa ;)nyt on edullista rakentaa vaikka näkymät vähän pelottaakin...jo.
unelmientalo! Kannattaa nyt unelmientaloon ainakin siihen suihkuun ja vessaan ne seinät laittaa,tai muuten ne suihkunhöyryt irrottaa tapetit seinistä,eikä se paskanhajukaan ruokahaluja lisää,jos vaikka ne sinun kaverit ovat tulleet kyläilemään..ei mitään uutta
Jostain maalta,kuitenkin aika läheltä kaupunkia tai ainakin suhteellisen kattavaa keskusta..noin 30 kilometriä maksimi..Talo ihan perus rintamamies talo ja mikä vielä olisi parmpaa kunnon vanhanaikainen hirsitalo,ei siis tytöllä suuret haaveet..uudet asumukset vaikka voittaakin käytännölisyydellä ja nykyaikaisuudella ei tee minuun sellaista vaikutusta kun talo jolla on jo historia ja särmää...Nimenomaan!
Hyvin sanottu. Talo, jossa on luonnetta! Ei mitään kliinistä muovihörhellystä...Kolme
Kerrostalokolmio keskisuuressa kaupungissa, ylimmässä kerroksessa, keskustassa, rannassa, kävelykadun varrella.Tosin noista ainoastaan yhdessä toteutuvat kaikki ehdot.
Toisen keskustan rantatalon asunnon ja rannan välissä on ajoneuvoilla liikeenöity katu.
Kolmas on keskustassa ja kävelykadun päässä mutta rantaan on matkaa noin 400m.
UNELMAKOTINI JOSSA ASUMME
Oikeastaan asumme unelmakodissa. Varsinkin kesällä paikka on mitä mainioin. On puolen hehtaarin tontti ja piha-alue nurmikkoa ja kaunista vihreää. Talo on punainen ja siis sellainen sadun mummonmökki.Järvelle on matkaa 2 km ja rannassa on vene jolla pääsee saareen jossa on laakeat kivet joilta on kiva pulahtaa uimaan. Järvi on kalaisa.
Talomme pihamaalla on myöskin pienempi mökki jossa on yksi pieni kesähuone. Pienen mökin vierellä on grillauspaikka ja siitä on kiva tuoda grilliruuat sisälle ja nauttia samalla ulkoilmasta kun ovi on sepposen selällään.
Pihamaalla on paljon linnunpönttöjä ja on kiva katsella kun sinitiaisen poikaset lähtee pesästä.
Pihamaalla on kiva askarrella kesällä vaikkapa maalata vanhoja huonekaluja tai Jopo polkupyöriä. Kiva rakentaa vaikkapa iso nukkekoti.
Pihalla on iso vanha vaahtera ja sen alla on pöytäryhmä jossa on kiva nauttia aamukahvit ja sateella avokuistilla sateen ropistessa katolle.
Asumme siis unelmatalossa jo.
vau!
Tuo kuvauksesi oli kaunis,muuta en voi sanoa kuin:kesää tuli ikävä:)unelmakoti
Niin mekin asumme jo unelmakodissa.Mökki 80 vuotias tänä vuonna mutta rakas kaikkine omituisuksineenkin, isot grillijuhlat tiedossa kesällä mökin kunniaksi.
Keskustaan ja palveluihin kilometri, mutta silti aivan maaseudun rauhassa mukavia naapureita on
mutta eivät liian lähellä.
Tonttia tommoset 5000 neliöö, josta puolet talolla ja puolet kylätien toisella puolen kasvimaata, jossa jokirantaa 80 metriä sekä asuntovaunu yövieraita varten.
Näin meillä, pois ei saa tontilta kun paareilla kantamalla.
Jos jotain tähän toivois niin tuo kunnan viemäröinti sais ulottua pian tännekkin
pääsis tosta ulko hyyskästä eroon ainankin talveksi.
Unelma koti
Koti on tietysti sellainen jos on kaikki mukavuudet kodinhoitohuone,astianpesukone,sauna takka,ilmava paljon tilaa, parveke hyvä näköala. Puisto tai pieni metsä lähellä jossa on leikkipuisto, mahdollisesti kauppa lähiseudulla jos ei ole autoa. Hyvin rakennettu ja mahdollisemman uusi ettei heti tarvitse alkaa ikkunaremonttia tai putkiremonttia maksamaan.Musiikkia, musiikkia
Minun unelmakodistani löytyisi musiikin kuunteluun häiriötön, akustisesti oikeanlainen tila. Lisäksi ja sieltä löytyisi myös yksi jälleen äänentoistollisesti oivalliseksi tehty huone, jossa olisi perusjuttujen (kitara, rummut, basso) lisäksi iso, musta ja kiltävä piano sekä mahdollisesti muitakin soittimia - saksofoni? Jee...Muuten se voisi olla ihan tavallinen talo. Ei mitään ihmeellistä, paitsi että saunassa voisi olla muotolauteet ja saunatonttu-kiuas. Ja keittiössä leivinuuni.
Unelma koti!
Punainen mummon mökki sen olla pitää.sammaa mieltä
niinhän se pitäs olla. meilläkin tavoitteena tehdä ens kesänä talostamme punaisen tuvan,sillä perunamaa on jo.UNELMIEN KOTI (HUVILA)
500 neliömetrin kartano, joka on rakennettu 2000-luvulla. Iso tontti Westendissä merenrannassa. Rannassa oma satama pienehkölle huvijahdille ja parille vesiskootterille. Talossa autotallit 4-5 autolle.Pihalla oma tenniskenttä ja ulkouima-allas, josta uintireitti myös sisälle. Valtava saunaosasto, poreallas ja kaljahana suoraan löylyhuoneeseen. Takkahuone, jossa biljardipöytä ja baari. Baarin yhteydessä liukuovilla avattava pieni diskosali, savukoneineen ja valoineen.
Iso avara ja korkea olohuone, jossa lasinen seinä merelle. Valkoinen nahkasohvaryhmä ja sisustuksessa muuten tummia yksityiskohtia. Lattia parasta kestoparkettia, mitä rahalla saa. Seinään upotettu 60" taulutelevisio, joka tulee esille kaukosäätimestä. Piilotetut audiojärjestelmät loistavalla äänentoistolla.
Pohjakerroksessa 15 paikkainen elokuvateatteri videotykillä ja omalla jääkaapilla.
Keittiössä italialaista kiiltävää desingia ja rosteriset keittiökalusteet. Jääkaappi ilman muuta jääpalakoneella!!
Keskikerroksessa oma kuntosali juoksumattoineen, kuntopyörineen ja muine laitteineen. Kuntosalissa televisiot, musiikkijärjestelmät ja jääkaappi urheilujuomia varten. Kuntosalista oma portaikko suoraan saunaosastolle.
Työhuoneita pari kappaletta, jotka molemmat sisutettu arvokkaaseen tyyliin. Raskasta nahkakalustoa ja TV:n lakisarjoista tutuilla vihreillä pöytälampuilla. Molemmissa työhuoneissa sekä kannettava, että kiinteä tietokone. Työhuoneen yhteydessä puvuille tarkoitettu vaatehuone.
Iso terassi, jonka saa sähköisesti katettua huonolla säällä. Terassin yhteydessä oma baaripiste, josta voi noutaa juotavaa. Terassilta portaat rinteeseen ja laiturille.
Mullakin unelmakoti!!!
Ootte perseestä! Ei kukaan tavis pääse ohjelmaanne! Ihan turhaa tyrkyttää ohjeitanne. Ne kellä on rahaa, käyttää maksullisia!Tavikset ei teitä tarvii!!!
No sellainen missä on
mahdollisemman vähän tavaraa. Ei mitään uutuuden uutta tavaraa, vaan käytettyä ja omistajan näköistä. Hillityn sekainen. Ei mikään vatupassilla tiptop järjestelty "hotellihuone", mutta ei mikään sikolättikään.Oma omakotitalo tai vuokraomakotitalo.
Kannustalo
Kaikki kannustalon perinnetalot on ihania. Ehkä joku messuvoittajista: Ainola, Onnela, Rauhala, Aurora tai Vihervaara. Riippuu niin tontista joka olisi mielellään veden rannalla..tälläinen
Punainen "mummonmökki" maalla, rintamamiestyylinen tai tapainen. Hirrestä tehty.Kaksikerroksinen, vintillä pari makuuhuonetta.
Pönttöuunit. Vanhoja tavaroita jätetty.
Pihassa sauna, aitta, vanha navetta, heinälatoja ympärillä.
Kaunis luonnonmukainen pihapiiri.
Tonttia saisi olla reilusti.
Naapuriin matkaa vähintään 500 m.
Järvimaisema.
Ja se perunamaa.
Jääkö unelmaksi, se nähtäköön. Toivon vakaasti siihen.
Vaatimaton mutta kotoisa!
Unelmakodissani on kotoisaa ja kiireetön tunnelma. Värikkyyttä ja lämpöä, kaikki vieraat tervetulleita ja lasten kavereita usein kylässä/yökylässä :)Unelma-
on unelma päässä, mik' pakkassäässävoipi jäässä olla,
ilman pipoa
mut ei hikoa, alta nollan
säilyy pollan unelma.
Ah, pelastuksen alkusoitto, vaik' pakkanen
pyrkivi pikku kakkanen
teit ulos vapauteen, siivet saattaa askeleen
Kas, jo helpottaapi vilunväreet,
eik' puntiskaan viel kökkäreet
Ah, talvipäivä
unelma
itseasiassa elämänvaihe ratkaisee aika paljon, eri elämänvaiheissa arvostaa eri asioita , tuo kysymys pitäisi kohdentaa ikäryhmittäin : T: rautakauppiasTyynenmeren saarella
http://www.youtube.com/watch?v=VM9nxrFnktoUusi: Ulosottomies vainoaa
Olen eronnut ja maksan elatusmaksuja.Ex vaimoni panee elatusmaksuja ulosottoon jo etukäteen ennen niiden varsinaista maksukuukautta eli esimerkiksi tammikuun 2009 elatusmaksut on pantu ulkosottoon jo joulukuussa 2008 eli minulle ei anneta mahdollisuutta maksaa niitä normaalilla tavalla.
Minusta tällaunen menettely on laitonta.
Osaako kukaan neuvoa mihin voin ulosottomiehen tällaisesta toiminnasta valittaa?
Kokeilemisen
voisi olla sulkeutuminen siivouskomeroon tai vaatekaappiin, ja vaikeroida ja valittaa siella niin kauan, kunnes tuntuu happi loppuvan. Tämän jälkeen voi olla tovin rauhallinen olo.Suuri valoisa tupa, lämmin laaja
Perinteinen talo on oikea koti. Eteläpuolella suuri, lämmin ja valoisa tupa, ikkunat kolmella seinällä, kunnollinen leivinuuni. Ikkunat T-mallia tai moniruutuiset. Oikeasti tilava eteinen, kaunis kuisti. Melko jyrkkä harjakatto, jotta mahtuu yläkertaankin huoneita ja säilytystilaa. Hirsirunko, jotta talon voi siirtääkin.Asustelen omakotitalossa
pk-seudun tuntumassa isohkolla tontilla pääradan varressa, ei valittamista, ei ole tarvetta tälläisellä sosiaalisella ihmisellä eristäytyä mihinkään hevon korpeen, mutta täällä saa tarvittaessa olla ihan rauhassa. Ne hevon korvet on sitten ihan muun tyyppisille ihmisille..Huvila keskellä stadia
Jyhkeä 1900-luvun alun jugend- tai pitsihuvila Helsingin seudulla paikalla josta pääsee raitiovaunulla tai junalla keskustaan. En nimittäin tykkää ajaa autolla kotiin yökerhosta, joten minnekään maalle en mistään hinnasta. Esim Linnunlaulussa, Eirassa, Meilahdessa, Munkkiniemessä, Oulunkylässä, Kulosaaressa tai Kauniaisissa.Untelma kotini
Oma unelma kotini... No. Itse tykkäisin kivitalosta.. Hieman linnamaisen oloisesta ja näköisestä sellaisesta. Omasta pienois linnastani, sillä isompi olisi varmasti aika mahdoton haave. Sisällä talossa olisi olohuone, keittiö, makuuhuone, wc, toinen wc + suihku tila, kirjastohuone ja ruokasali. Ehkä myös muutamia muita huoneita, kuten vaatehuone, vierashuone ja mahdollisesti huoneet lapsille jos sellaisia sattuisi tulemaan joskus.Olohuone olisi väreiltään suhteellisen tumma. Violetteja kangasverhoja mustilla pitsireunuksilla seiniä koristamassa, tauluja, ehkä violetit seinät, musta sohva, pieni, musta lasipöytä ja tv, sekä takana ikkuna, jonka edessä olisi korkea, kapeajalkainen antiikki lipasto. Sen päällä voisi mm. olla lamppu ja ruusu maljassa.
Kirjastohuone... No. Odotettavasti siellä olisi kirjoja. Itse saisin kyllä jo nyt kirjoistani kasattua vaikka minkälaisen huoneen... :D Siellä voisi kuitenkin olla takka, antiikkinen sohva ja huoneen hallitsevana värinä olisi punainen. Lattialla voisi ehkä olla joku talja/tekotalja takan edessä. Myös kirjoituspöytä voisi löytyä. Toki sielläkin joitain verhoja olisi kenties ja lamppuja tietty. Kynttilöitäkin toki kun niitä rakastan ^^
Sitten makuuhuone. No. Siellä voisi olla vaikka rautapäätyinen sänky, katossa viininpunaiset verhot jotka laskeutuisivat sängyn sivuille. Yöpöydät, vaatekaappi ja kirjoituspöytä olisivat puisia ja vanhoja. Sulkakynäni voisi toki koristaa pöytää mustepullon kera ;)
Keittiö olisi muita huoneita valoisampi. Se olisi pientä pihaa päin ja siellä olisi monta ikkunaa, sekä ovi takapihalle. Tasot olisivat jotain kaunista, vaaleaa kiveä, lattia mahonkinen, kuten kirjastossakin. Tekniikkaakin saisi löytyä sen verran että keittiö olisi selkeä ja helppokäyttöinen vähän huonommallekkin kokille.
Lasten huoneet sitten... no. Saisivatpa itse päättää sisällöstä. Mustavalkoinen olisi varmaan ihan mukava väriyhdistelmä huoneeseen. Wc- ja suihkutiloissa voisi käyttää samaa väritystä osittain. Myös punaista voisi tietty olla.
Ruokasali jatkaisikin sitten kirjastohuoneen ja keittiön linjaa vanhaan, romanttiseen malliin ;)
Piha... se olisi varmaan suhteellien pieni. Joku iso puu sieltä saisi löytyä, kivilaatat joita pitkin kulkea, muutama ruusupensas ja muita kukkia ja ehkä ihan pieni, taloon liitetty yrttihuone jossa voisi kasvattaa vaikka mansikoita ja jotain teehen sopivia yrttejä. :)
Että tämmöinen "pieni" unelma ;)
Munkkirinkilä
Unelmani olisi olla asunnoton, mutta omistaa mukana kuljetettava teltta-kotini.Tämä olisi Torus-muotoinen eli munkkirinkilä. Tällä tavoin olisi käytössä myös oma yksityinen SISÄPIHA, ja ympyränmuotoisen käytävän päättymättömyys loisi miellyttävän tilantunnun. :|
Uskoakseni tällaisen teltan painon voisi saada jäämään n. 10 kiloon karkeasti arvioiden...? :|
Munkki-
on terveellisempää unelmoida, kuin ahmia niitä, ainakaan kymmentä kiloo.http://fi.wikipedia.org/wiki/Arenan_talo
Unelmakoti syntyy...
...kun olemassa olevan elämän ympärille laitetaan seinät ja katto siten, että ne mahdollisimman vähän haittaavat sitä olemassa olevaa elämää. Siispä resepti unelmakodin rakentajalle:1) Elä elämääsi tai hanki sellainen
2) Kerro elämästäsi suunnittelijalle
3) Käske sen suunnittelijan laittaa se elämä siihen teidän tontille ja
4) Käske sen suunnittelijan piirtää ovi siihen kohtaan, josta haluat kulkea, ikkuna siihen, josta haluat katsoa
Luonnonrauhaa...ei kuitenkaan ihan korvessa
Kyllä nuo järvenrantatalot, mitä Kuopion messuilla nähtiin, vetosivat.Tilaa, valoa, luontoa. Vähän lisää hajurakoa naapurustoon niin avot.
Tähän tyyliin siis http://www.everydayinfo.fi/Artikkelit/tabid/61/EntryId/14/Asuntomessuterveiset-Kuopiosta.aspx
Ajattelin käyttää uusiutuvia luonnonmateriaaleja.
Erityisesti olen kiinnostunut ehtymättömästä luonnonvarasta nimeltä home. Käsittääkseni kukaan ei vielä ole keksinyt tehdä kokonaista taloa homeesta. Jopa Turun Maalaistentalossa oli homeen joukossa huomattavan suuri osa kiviainesta. Lisäksi olen huomannut, että kukaan ei jostakin syystä ole keksinyt rakentaa suolle, vaikka suomaa onkin puoli-ilmaista. Niinpä aion säästää pitkän pennin rakentamalla homehimani keskelle suota. Jää sitten paljon ylimääräistä rahaa, millä saan talooni kaikenlaista pientä extraa, mistä toiset voivat vain unelmoida. Jos homma toimii, patentoin rakennusjärjestelmäni ja alan myydä sitä ympäri maailmaa. Tavaramerkiksi olen alustavasti ajatellut seuraavaa: Suomen Homehima. Helppo lausua ainakin japanilaisille ja havaijilaisille, joten aloitan maailmanvalloitukseni sieltä. En kuitenkaan tee tätä ahneuttani, vaan koska olen maastani ylpeä kansalainen, joka haluaa levittää suomalaista rakennuskulttuuria ympäri maailmaa. Kohta kaikkialla tunnetaan kaksi ainutlaatuista ilmiötä: Suomi ja Homehima!Hyvä ja oikea vastaus
Arkkitehti/grynderillehttps://elomake3.laurea.fi/lomakkeet/3848/lomake.html
Toisaalta yhtä rauhassa saa olla isoissa kaupungeissa kerrostaloissa. Naapurit viis veisaa muista, onneksi.
- 3 kerrosta (kellari, 1 ja 2 kerros)
- Kellarissa (K) on suuremmat kylmätilat
- Pieni viinikellari
- Pyykinpesukone ym. siihen liittyvä
- Sit sellanen amerikkalaishenkinen lämmitin.. (semmonen kellaris oleva..)
1 KRS.
- Oleskelutila (ns. seurustelutila, EI olohuone)
- Kotileffateatteri
- Minibaari
- 'Pääovi' tässä kerroksessa.
- Sauna
- Pesutilat (+WC/Suihku)
- Poreallas
2 KRS.
- Varsinainen asumiskerros
- 4 Makuuhuonetta
- Keittiö parvekkeella
- Olohuone
- WC/Suihku
- Takka
- Yksi seinä lähes kokonaan lasiovea, saisi auki -> voisi ottaa kotoa suoraan aurinkoa yms..
Ja nyt sitten ihmettelette, että voi herran jumala kuka ruoan kantaa ylös jne. No se hoituu
-Tavarahissillä
Ja tietenkinhän olisi
- Keskuspölynimuri
Talossa olisi myös
-Hissi sitä varten, että jos vanhoilla päivillä sattuis asumaan samas huushollis nii olishan se helppoo liikku hissillä ja toinen syy, jos saan joskus lapsia ja joku on vammainen ettei pysty kävelemään (pyörätuolissa) voi silti asua niinkuin kaikki muut perheen jäsenet!
Tässä mun unelma talo. Vaikka se kuullostaa oudolta, niin tuollaisesta minä haaveilen..
Eli pannuhuone. Nykyisin nimeltään tekninen tila :)
"Oleskelutila (ns. seurustelutila, EI olohuone)"
Mikä ero näillä on?
"Minibaari"
Jaa niinkuin hotellihuoneissa siinä kirjoituspöydän alla?
"Keittiö parvekkeella"
Kesällä tuo vielä menettelee, mutta kyllä keittiön pitää talvella olla sisätiloissa.
"Yksi seinä lähes kokonaan lasiovea, saisi auki -> voisi ottaa kotoa suoraan aurinkoa yms.. "
Hankala toteuttaa Suomen ilmastossa. Kai sitä voi ulos uskaltautua auringon ottoon.
Kylmätilat kellarissa ja keittiö kaksi kerrosta ylempänä...
Mielestäni kaksi tasoa on ok, varsinkin jos molemmista pääsee ulos. Yksi tasokin menettelee, jos pohja antaa mahdollisuuden erotella makuutilat oleskelutiloista (mm. seurustelu, musiikki, elokuvat)
Kirjoittaja on poistanut tämän viestin
Esteetön pääsy taloon ja sisältä lasikuistille, jonka ikkunat voi avata.
Katos kulkuvälineille.
Oletteko perustamassa asuinyhteisöä, jossa on mahdollisuus saada ateriainvalmistusapua?
terveisin andan35