Lestadiolaisuus-palstalla on keskusteltu paljon lestabiolaisuuden suhteesta ehkäisyyn, pelastumiseen, erillaisiin synteihin... Suurin osa keskustelusta on ollut ala-arvoista panettelua, tai täysin turhaa juupas-eipäs-väittelyä, josta tuskin kukaan on kostunut yhtään mitään.
On surullista huomata, minkälaisia ennakkoluuloja ihmisillä on toisiaan kohtaan. Varmaksi en tietenkään voi sanoa, mutta minusta tuntuu, ettei merkittävällä osalla kaikista keskusteluun osallistujista ole minkäänlaista henkilökohtaista kokemusta lestadiolaisuudesta, tai edes lestadiolaisista. Lisäksi on mielestä perin kummallista, että asioista ajatellaan täysin mustavalkoisesti varsinkin, jos asiaa ei olla edes yritetty pohtia eri näkökulmista.
En aio ottaa kantaa siihen, onko ehkäisy synti vai ei. En ota kantaa sen takia, etten tiedä, onko Jumalaa olemassa, ja siksi että en tiedä, mitä Jumala ajattelee, jos hän on olemassa. Toki voidaan väittää, että Raamatussa ilmaistaan Jumalan tahto, mutta varmaksi sitä ei voida sanoa. Se pitää uskoa. Sitä paitsi Raamatullakin on ongelmansa. Seuraavassa tuon esille joitakin näkulmia keskustelun värittämiseksi.
1. Eikö Jumala muuta mieltään Joonan kirjassa? Jumalaa kertoo, että tuhoaa Niiniven, mutta säästää heidät, kun he katuvat.
2. Raamatussa on myös kattava lakikokoelma, jota ei eurooppalaisessa kristillisyydessä juuri pidetä arvokkaana. Eikö sekin ole Jumalan sanaa. Paavali (on myös tärkeä osa Lutherin opetusta) sanoi, että on kaksi tietä pelastua: lain tie, ja armon tie. Laintien kulkija pelastustuu, jos noudattaa Jumalan lakia, eli on synnitön. Tämä tie on ihmiselle mahdoton. Toinen tie on armon tie. Se on ihmisellekkin mahdollinen.
3. Jeesuksen mukaan tärkein käsky on Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseäsi. Mikään toinen käsky ei mene edellisen edelle. On siis niin, että jos NAINEN henkilökohtaisesti katsoo, että lapsien synnyttäminen ja hoitaminen, on paras tapa totella Jumalan käskyä, niin mikään ei ole vikana. Toisaalta ehkäisykielto on mahdoton ajatus, jos esim. Aidsin leviäminen halutaan estää. Siksi onkin tärkeää, että jokainen saa tehdä valinnan itse. Ehkäisystä kertominen ei minusta ole mitenkään tuomittavaa.
4. Jos ihminen on syntinen niin, mikä oikeuttaa hänet laskemaan toisten syntejä? Jokaisen pitäisi itse pyrkiä rakkastamaan lähimmäisiään, ja pyytää muitakin tekemään niin, mutta tuomitseminen on usein moralistista ja turhaa. Opettihan Jeesuskin, että pahaan ei pidä vastata pahalla vaan hyvällä.
5. Edelliseen kohtaan liittyen pitäisi keskustella eettisestä relativismista(eli moraalin suhteellisuudesta). Voiko ihminen vapaasti uskoa, mihin haluaa, ja toimia uskontonsa mukaan? Ovatko kaikki Hindut, Buddhalaiset, Sintolaiset, ja Ateistit väärässä uskon suhteen. On tietysti täysin tyhmää tuomita ihmisiä helvettiin. Se on Jumalan tehtävä, mutta olisi varmasti rakentavaa keskustella eri uskontojen maailmankuvista, ja siitä miten voitaisiin yhdessä vähentää kärsimyksen määrää tässä maailmassa. Eettisen relativismin hengessä pitänee myös kysyä, voidaanko moraalia perustella uskottavasti muuten kuin uskon avulla, ja onko yleistä moraalilakia ylipäätään olemassa.
Siinähän sitä jo tulikin virikkeitä. Ottakaa reilusti kantaa, ja mieluiten näkemyksenne perustellen.
EHkäisykiellosta, ja uskonnoista ylipäätään
Prometheus
0
74
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama837391Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1136072Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1494240Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2252916Mitä tapahtui?
Mitä tapahtui keskiviikkoiltana kun oli paljon hälytysajoneuvoja ja mediheli?362870Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.782846Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta852560Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl902298- 1862209
Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko431686