Pyhä yö 24.12.1939

Koukunniemen vastahyökkäyksen traumat velloivat Jylhän ajatuksissa. Jylhä tiesi kaiken tuon hyökkäyksen toimintatavoista ja oli esittänyt siihen poikkeaviakin näkemyksiään jo ennen hyökkäykseen lähtöä. Mutta mikä olisi tarpeen, jotta häntä itseäänkin olisi voitu arvostella ja näin hänet tuomita se oli hämärän peitossa.

Mut teidät tuleen johdin,
tuleen ja kuolemaan -
sen vastatakko tohdin,
sen anteeksiko saan?

Tappiot ovat sodassa itsestään selvyyksiä.....
Mutta moniko mies olisi voinut säästää henkensä?
Siihen Jylhän ajatukset palasivat yhtenään.

Viel`äsken vieretyksin
päinsyöstiin, tulta päin;
nyt yksin olen, niin yksin -
te menneet, minä jäin.

uudelleen miesten johtajana, olihan hänen päälikkyydessään komppania menettänyt kaksikymmentä neljä miestä. Aiemmin luottamus oli ollut täydellinen, jonka hän tiesi. Mutta voivatko he luottaa häneen edelleen se askarrutti häntä. Suoraryhtisenä saapui komppanian päällikkö, kasvot näennäisen rauhalliset. Salamana levisi tieto:
-Komppanianpäällikkö on palannut takaisin. Jylhälle paluu merkitsi astumista ulos jäytävästä noidankehästä. Koukunniemi ei häntä jättänyt kuitenkaan koskan otteestaan. Mutta pelko miesten luottamuksen menettämisestä osoittautui täysin turhaksi. Henki miesten keskuudessa oli Jylhää tukeva: " Me on ( joulupäivänä Patoniemi) kostettu Koukunniemi".

Venäläiset oli lyöty sillä kertaa. Vuoksen ylitysoperaatio oli tuhoisa venäläisille, monta tuhatta sotilasta kaatui Suvantojärven jäälle suomalaisten konekivääritulen niittäessä satoaan.

Jylhä tiesi varmasti että sodassa kuolee.Jos hänellä oli tunnonvaivoja se osoittaa että hän epäili käyttäneensä komentovaltaansa huonon harkinnan perustalla.
Mutta suurenmoisia runoja kammottavasta aiheesta.

vuonna 1939 kirjoitti:

Jylhä tiesi varmasti että sodassa kuolee.Jos hänellä oli tunnonvaivoja se osoittaa että hän epäili käyttäneensä komentovaltaansa huonon harkinnan perustalla.
Mutta suurenmoisia runoja kammottavasta aiheesta.

Lue lisää

Jylhän komppanian kärki juoksi suoraan ansaan. Vastahyökkäys tehtiin 7.12 ja sotakokemus oli vähäistä. Oletan, että Jylhä herkkänä runoilijana nosti syyllisyydentunnot pintaan ilman järkevää syytä - jälkiviisauden valossa. Kun hän 1950-luvulla ampui itsensä, hän jätti pöydälle runon "Näky", jossa kaatuneet miehet ilmestyvät hänelle öisin, mitään puhumatta.

Jukka L. Mäkelän mukaan Jylhää tarkkailtiin jo talvisodan aikana. Pataljoonan lääkäri saattoi käydä niitä näitä juttelemassa, tai sitten vänrikki Pohjola istuksi komentokorsulla, kun Jylhä oli raskaissa mietteissä.


Soinilaiset, joista Jylhän komppaia etupäässä koostui, kertovat koukunniemen vastaiskusta kotiseutusivuillaan näin:

"Koukunniemen taistelu oli ensimmäinen suomalaisten suurempi vastaisku. Venäläiset olivat saaneet Taipaleenjoen pohjoispuolelle siirrettyä rykmentin verran joukkoja ja suomalaisilla oli vastahyökkäyshetkellä käytettävissään vain vajaa pataljoona. 3./JR 30 viipyi vielä marssilla. 1. pataljoona oli väsynyt pitkästä marssista jäisellä sekä pimeällä tiellä ja sen komentajalle, majuri Sohlolle, ei oltu saatu tarkka kuvaa tilanteesta. Pataljoonan keskitettyä hyökkäystä ei saatu aikaan, koska komppaniat saapuivat perille eri aikoina. Hyökkäys lähti kuitenkin hyvin käyntiin ja Sohlon pataljoona eteni pari kilometriä. Jylhän komppania eteni lähelle Suvannon rantaa ja ylitti pääpuolustuslinjan sekä hyökkäysvaunuesteen ja jatkoi avomuodostelmana kohti Koukunniemen kärkeä. Yö oli säkkipimeä ja Jylhän komppanian edettyä Läämäen peltoalueen reunaan, palava talo tai riihi valaisi aukeamaa. Ilmeisesti kranaatit olivat sytyttäneet rakennuksen palamaan. Jylhän komppanian edetessä aukealle ja tulittaessa taloa ja riiheä, sieltä joku huusi: ”Älkää ampuko, täällä on suomalaisia”. Ylitettäessä peltoaukeaa, matkan puolivälissä alkoi tulitus. Kummaltakin puolelta etuviistosta ampuivat konekiväärit, riihen ullakolla oli pikakivääri ja muut kevyemmät aseet yhtyivät tulitukseen. Jylhän 1. joukkue oli mennyt ansaan ja oli erittäin vaikea mennä minnekään suojaan. Pellolla oli kuitenkin poikittaissuuntaisia kiviaitoja ja ojia, joiden taakse yritettiin päästä suojaan. Läämäellä oli sijainnut suomalaisten tukikohta, mutta se oli vedetty pois jo aikaisemmin ja pataljoonan komentaja oli näin saanut väärää, tuhoisaa tietoa.

Taistelut jatkuivat rajuina ja joukkueittain yritettiin päästä eteenpäin. Yön aikana Läämäen taloryhmä saatiin puhdistetuksi vihollisista, mutta hyökkäys jatkui. Vähitellen selvisi, että vastassa olikin kokonainen venäläinen rykmentti, ehkä enemmänkin. Tämän jälkeen pataljoonan komentaja antoi käskyn vetäytymisestä ja peräännyttiin takaisin pääpuolustuslinjalle.
Yö oli ollut erittäin raskas ja tappiollinen. Kaatuneina ja haavoittuneina pataljoona menetti yli 80 miestä. Soinin komppaniasta kaatui 22 miestä, joista 21 oli soinilaisia. Ensimmäinen tulikaste oli ollut todella kova."

vuonna 1939 kirjoitti:

Jylhä tiesi varmasti että sodassa kuolee.Jos hänellä oli tunnonvaivoja se osoittaa että hän epäili käyttäneensä komentovaltaansa huonon harkinnan perustalla.
Mutta suurenmoisia runoja kammottavasta aiheesta.

Lue lisää

suoritettiin ilman mainittavaa tykistön tukea, miesten varusteet olivat aseista alkaen vapaussodan ajoilta, vain muutamia pystykorvia oli jaettavaksi. Käsikranaatteja ei jaettu lainkaan. Sadat sotilat olivat siviiliasuissaa tullessaan rintamalle. Lumipukuja ei myöskään ollut kaikille jaettavaksi. Vihollisvoimien aliarviointtiin perustui myös hyökkäysryhmittely Sohlon määrätessä pataljoonansa ketjuun. Jylhä yritti kääntää Sohlon päätä muodostelman muuttamiseksi mutta turhaan.

Koukunniemeen kirjoitti:

suoritettiin ilman mainittavaa tykistön tukea, miesten varusteet olivat aseista alkaen vapaussodan ajoilta, vain muutamia pystykorvia oli jaettavaksi. Käsikranaatteja ei jaettu lainkaan. Sadat sotilat olivat siviiliasuissaa tullessaan rintamalle. Lumipukuja ei myöskään ollut kaikille jaettavaksi. Vihollisvoimien aliarviointtiin perustui myös hyökkäysryhmittely Sohlon määrätessä pataljoonansa ketjuun. Jylhä yritti kääntää Sohlon päätä muodostelman muuttamiseksi mutta turhaan.

Lue lisää

Olihan se tietysti sellainen hyökkäys pimeässä suoraan keskitysmarssilta, tipoittain sitä mukaa, kun porukkaa tuli puolustuslinjalle. Turhaan Jylhä itseään syytti, eikä Sohlollakaan ollut todellista tilannekuvaa - ja pataljoonankomentaja oli saanut rykmentistä tulisen käskyn puhdistaa samantien pääpuolustuslinjan takainen niemi vihollisista. Rykmentti oli alistettuna eversti Sihvoselle, joten käsky tuli vielä kauempaa.

Taustaa tapahtumille (lähde, talvisota päivä päivältä):

"10. D:n lohkolla NL:n 49. D aloittaa hyökkäyksen Taipaleenjoella 6.12. Vastassa heillä on JR 28 (kom. ev. Sihvonen). Hyökkäys alkaa klo 8.15 voimakkaalla tulivalmistelulla. Tulivalmistelu kohdistuu enimmäkseen Koukunniemeen ja Neosaareen. Syvyydeltään tulivalmistelu ulottuu 8 km:n syvyyteen Vilakkalaan asti.
Klo 11.00 vihollinen aloittaa panssarien tukeman hyökkäyksen Neosaareen. Asemissa ollut JR 28:n vahvistettu joukkue vetäytyy Taipaleenjoen yli tappioitta.
N. klo 12.00 NL:n joukot nousevat maihin Koukunniemen kaakkoisosassa kahdessa eri kohtaa. Päivän aikana Koukunniemeen siirtyy rykmentin verran vihollisjoukkoja 49.D:sta sekä rykmentin verran 142.D:sta. Koukunniemessä olevan Uuraisten miesten pataljoonan I/JR 28:n (kom. kapt. V. Lieska) etuvartiot joutuvat väistymään pohjoiseen. Pataljoonan vastatoimenpiteet ovat tehottomia. Paikalle määrätty Metsäpirtin osasto (kaksi rajakomppaniaa) aloittaa klo 17.15 vastahyökkäyksen päävastarinta-asemaan saakka ehtinyttä vihollista vastaan. Hyökkäys takkuaa eikä osasto onnistu etenemään puoleen yöhön mennessä muutamaa sataa metriä pidemmälle.
Klo 16.10 viholliskomppania ylittää joen Taipaleen lossin kohdalla. Reservissä ollut II/JR 28 määrätään vastaiskuun Terenttilään. Hyökkäys käynnistyy illalla."

"Illalla JR 30 alistetaan eversti Sihvoselle. JR 30 (-yksi pataljoona) siirretään Koukunniemen suuntaan. II/JR30 asettuu Korpikylään. N. klo 21.00 saapuu tieto vihollisen maihinnoususta Laatokan rannalle. Tieto osoittautuu myöhemmin vääräksi, mutta sitä ennen on II/JR 30 määrätty siirtymään alueelle. III AKE määrää reservissä olevan JR 23:n siirtymään Pyhäjärven eteläpuolelle Saapruun. Siellä se alistetaan 10. DE:lle."

7.12

"10. D:n lohkolla II/JR 28 yhdessä III/JR 28:n kanssa lyö Terenttilään tunkeutuneen vihollisen puoleenpäivään mennessä.
Koukunniemessä I/JR 30 aloittaa hyökkäyksen Suvannon rannan suuntaisesti Koukunniemen länsiosassa klo 5.00. Klo 7.50 JR 30 komentopaikalle saapuu II/JR 30:n komentaja kapt. T. Sorri. II/JR 30 määrätään liittymään hyökkäykseen I/JR 30:n itäpuolella. Hyökkäys käynnistyy klo 13.30. Kumpikaan hyökkäys ei tuota tulosta ja tappiot ovat raskaita. Tilanteen selvittyä JR 28:n komentaja ev. Sihvonen keskeyttää hyökkäyksen. Joukot vetäytyvät pääpuolustuslinjan taakse vihollisen seuratessa perässä. Myöhemmin iltapäivällä NL:n joukot yrittävät murtaa Kirvesmäen asemat.
JR 23 (Laurila) saapuu Saapruun aamulla, mistä se siirretään Koverojan maastoon. JR 23:lle annetaan taistelutehtävät, jotka perutaan kun tilanne helpottuu."

Mitä tuohon voi sanoa?

Tuli heti alkuun rintamalle saapuville miehille näkemys siitä, että sota ei ole mukavaa. Vaikka ensimmäiseen tulikasteeseen ei liittynyt menestystä, I/JR30 tappeli suvereenisti siitä eteenpäin, ja jo Patomäen jälkeen puhuttiin, että "kostettiin niille Koukunniemi".

Aluksi järjestettiin joukot uudelleen:

"Kirvesmäen puolustuksesta vastaa JR 30:n komentaja ev.luut. Kemppi. Hänen käytettävissään olevat joukot on ryhmitetty seuraavasti: Pääpuolustuslinjalla on vahvennettu I/JR 28 ja reservinä kilometri pääpuolustuslinjasta pohjoiseen on II/JR 30 ja III/JR 23. JR 28 hoitaa Terenttilän ja Linnakankaan puolustuksen. Etulinjassa on III/JR 28. Reservinä on (sitoutuneena etulinjaan vihollisen aikaisemman hyökkäyksen takia) II/JR 28. JR 23 (-III P.) on Terenttilän takamaastossa."

Tästä se vuorottelu sitten alkoi. Linnakankaalla pääsi vähän helpommalla paitsi silloin, kun piti lähteä vastahyökkäykseen muualle. Pahimmaksi paikaksi muodostui keväämmällä se Terenttilän suo, jossa pohjalaisista kauhavalaiset ja keskisuomalaisten rykmentistä virtolaiset makasivat. Ainoastaan viitostukikohta jouduttiin jättämään ihan lopussa. Siellä tapahtui kumma juttu, josta Sistola kirjoitti: viitosessa oli enää kaksi virtolaispoikaa jäljellä, ja he saivat käskyn jättää tukikohta. Pojat, jotka tiesivät, miten paljon vastahyökkäyksissä oli mennyt verta ja miten saman pitäjän miehiä oli kaatunut siihen, kieltäytyivät lähtemästä. Seuraavassa hyökkäyksessä he kaatuivat taistellen tukikohdan jäädessä venäläisille.

Oli niillä silloin hirveä tahto. Varmaan oli katkeraa Polónin pataljoonalle rauhan tultua marssia pitkä matka Suomeen samoista montuista, joihin olivat tulleet ja joita olivat noin puolustaneet. Ei ihme, että tuli jatkosota.